Mansikkajuustokakku piparipohjalla

Saimme monta vuotta sitten todella kivaa jälkiruokaviiniä luimupupulassa, yritimme hankkia sitä heti, mutta vasta nyt onnistuimme saamaan sitä tilaustuotteena lähimpään Alkoon. Viini tarvitsi ehdottomasti jotain kevyttä syötävää ja sen vuoksi tein sille kumppaniksi juustokakkua. Minähän en yleensä teen juustokakkuja, enkä niistä paljon perusta, mutta nyt toistin pienin muutoksin tämän vuoden 2017 postauksen kakun. Tämä kakku riittää hyvin 4-6 hengelle.

Pienenpuoleinen mansikkajuustokakku

• 100 g piparkakkuja
• 2 rkl sulatettua voita
• 1 rasia Philadelphia-tuorejuustoa
• 3 rkl tomusokeria
• 1 dl mansikkapyrettä
• 1,5 dl kuohukermaa
• 2 rkl appelsiinilikööriä
• 1/3 liivatelehtiarkista 
• tilkka kylmää vettä liivatteen kastelemiseen
• tilkka kuumaa vettä liivatteen liottamiseen 

Muserra piparkakut paksussa pussissa aivan muruiksi, sekoita niihin sulatettu voi. Painele voinen piparkakkumuru irtopohjavuoan pohjalle. Minä käytin samaa Lékuén vuokaa, jossa on keraaminen pohja ja kahdesta puolikkaasta muodostuva silikonireunus, vuoan halkaisija on noin 18 cm. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun teet täytteen. 

Laita liivatearkin pala kylmään veteen noin 10 minuutiksi, purista siitä vettä vähemmäksi ja liota se tilkkaan kuumaa vettä. Blenderöi pakastemansikat pyreeksi. Vatkaa tuorejuustoa yleiskoneen kulhossa tomusokerin kanssa sen verran, että juusto notkistuu. Lisää mukaan mansikkapyre, likööri, kerma ja kuumaan veteen liotettu liivate. Vatkaa sen aikaa, että seos tanakoituu, ei mitenkään yltiötönköksi, vaan sen verran, että massaan muodostuu huippuja, kun nostat vatkaimen massasta. 

Levitä täyte vuokaan jähmettyneen pohjan päälle, tasoittele sileäksi ja laita vuoka peitettynä jääkaappiin asettumaan ainakin 4-6 tunniksi, ei haittaa jos menee 12 tuntiakin. 

Kun on aika tarjota kakkua, irrota vuoan reunukset, tasoittele reunat veitsellä, mikäli täyte hieman sitä vaatii. Leikkaa palanen terävällä veitsellä ja tarjoa mansikkapyreen kanssa. Meillä oli myös sitä ihanaa matala-alkoholista pirskahtelevaa punaista jälkiruokaviiniä, se on taivaallista ja heti muistimme, että oikealta maistuu, vaikka edelliskerrasta on varmaan ainakin 5 vuotta. 

Espressopannacotta Giron päätöspäivänä ja vähän espanjalaisia juustoja

Italiaosuutena tänä Giro d'Italian päätöspäivänä käytän aiemmin viikolla syömäämme jälkiruokaa, jonka silloin jemmasin tällaista kokkaamatonta päivää varten. Ohjeen otin täältä ja pienensin sitä puoleen. Annoin jälkkärin hyytyä seuraavaan päivään, lisäämällä liivatteen määrää voi hyytymistä nopeuttaa. 

Espressopannacotta (3 annosta)

• 1,5 dl kermaa
• 0,5 dl maitoa
• 1 tl vaniljatahnaa
• 1,5 liivalehteä
• 2 rkl sokeria (muscovadon ja leipurinsokerin seosta)
• 1 tuplashotti espressoa
• suklaata koristeluun

1. laita liivatelehdet kylmään veteen noin 10 minuutiksi
2. mittaa kerma, maito, vaniljatahna ja sokeri kattilaan
3. tee epsresso kuppiin odottamaan
4. kuumenna kermaseosta kattilassa niin paljon, että sen reunat alkavat vähän kuplia kattilassa
5. lisää mukaan kahvi ja vedestä ottamasi liivatelehdet, purista liivatteesta  ensin vettä pois
6. vispilöi seos tasaiseksi, mutta älä liikaa, ettei pannacottaan tule paljon kuplia
7. kaada seos annosvuokiin, peitä ne kelmulla ja laita viileään asettumaan
8. pannacotta on valmista noin 4-6 tunnin kuluttua, mutta jos liivatetta on niukemmin, hyytyminen vie pitempään, tai ei tule kovin tanakaksi lainkaan
9. kumoa jälkiruoat lautasille, voit avittaa irtoamista pyöräyttämällä terävällä veitsellä reunoja pitkin
10. jollei pannacotta suostu irtoamaan nätisti, tarjoa se astiasta suoraan
11. koristele suklaalevystä vuolluilla lastuilla

Giro d'Italian viimeinen etappi oli siis henkilökohtainen aika-ajo, mikä ei ole minusta ollenkaan hyvä tapa päättää Grand Tour, mutta minulta ei ole kysytty, joten ei ole minun vikakaan. Meillä oli CampaAdriassa vieras kylässä, joten emme kauhean tarkasti ehtineet   katsoa kisaa.    Etapin nopein oli muutkin aika-ajot nimiinsä koonnut Filippo Ganna ja kokonaiskisan voittajaksi selviytyi Tao Geoghegan Hart (edelleen kauhean vaikea nimi). On kyllä kovin selkeää, että ammattipyöräilyssä on valtava sukupolvenvaihdos menossa, nyt menestyjät ovat 22-26-vuotiaita ja 35-vuotias on jo vanha. Sori siitä. (en taas onnistu tasaamaan tämän kappalen rivejä, pahoittelen, tässä uudessa blogger-versiossa on ärsyttäviä juttuja)

CampaSimpukan kymmenes Italia-ruokahaaste on lopussa ja Espanja-haastekin hyvässä vauhdissa. Sitä kisaa on vielä jäljellä 12 etappia. Huomenna on vuorossa Vueltan ensimmäinen lepopäivä, me otimme jo tänään melko kevyesti Espanja-kokkauksen osalta, meillä oli vain espanjalaisia juustoja ja vähän muita herkkuja espanjalaisen punaviinin kera. 

Vueltassa oli ikävä sadepäivä tänä kuudennen etapin päivänä, kyseessä oli vuorietappi ja kokonaiskilpailun kärki koki mullistuksen, kun Primoz Roglic putosi sijalle neljä ja johtajana jatkaa tiistaina Richard Carapaz, viime vuoden Giron voittaja. Tämän päivän etapin nopein oli Ion Izagirre. Huomenna CampaKeittiö huilaa, koska Vueltassakin huilataan. Ainoastaan Alastalon salissa jatkuu toiseksi viimeisen etapin merkeissä!

Charlotte-kakku

Tätä kakkua tein Tour de Francen ensimmäisenä päivänä, mutta säästin postaamisen sellaiselle päivälle, jolloin en ehdi viettää aikaa keittiössä. Tänään oli sellainen. Olin katsonut tuollaisia savoiardi-kekseillä reunustettuja kakkuja jo aikoja sitten ja viime lauantaina päätin kokeilla. Eikä se ollut pientä sommitteluvaikeutta lukuunottamatta vaikeaa. Opettelin myös käyttämään jauhemaista gelatiinia, olin aikaisemmin käyttänyt vain levymuotoista. Ohjeen kakkuun otin Pardon Your French-blogista. Pienensin kakun puoleen kokoon, koska tein sen talouden pienimpään vuokaan, mutta laitan tähän Audreyn tekemän ohjeen mukaan. Minun kakkuuni tuli 15 keksiä reunoille, hänellä 19. Olisin ehkä saanut yhden enemmän mahtumaan, jos olisin yrittänyt. 

Charlotte-kakku mansikkamoussella

24-25 savoiardikeksiä

Mansikkatäyte

• noin 1 kg mansikoita (500 g mousseen, muutama mansikka täytteeseen paloina ja loput päälle koristeluun)
• 75 g sokeria
• 14 g jauhemaista gelatiinia (myydään ainakin Dr Ötker-merkkisenä meillä)
• 3 dl kermaa

Siirappi

• 1,5 dl vettä
• 75 g sokeria
• 1 limen mehu (käytin puolikkaan sitruunan)

Aloita tekemällä ensin mansikkapyre moussea varten. Leikkaa mansikoista kannat pois ja jätä mansikoita noin 8 kpl paloina täytteeseen sekoitettavaksi ja loput päälle koristeluun. Soseuta noin puoli kiloa mansikoita tehosekoittimessa. Puserra soseutettu mansikkapyree tiheän siivilän läpi niin, että siemenet jäävät siivilään. Erota pieneen kattilaan kolmasosa sileästä pyreestä ja jätä loput odottamaan. Laita kattila tulelle, lisää mukaan 75 g sokeria ja 7 g jauhemaista gelatiinia. Kiehauta seos ja anna sen kiehua 1 minuutti. Sekoita koko ajan. Seos hieman sakenee, muttei paljon. Ota kattila pois liedeltä ja kaada kuuma seos astiaan, jossa kaksi kolmasosaa pyreestä oli odottamassa. Sekoita ja jätä jäähtymään huoneenlämpöön. 

Kiehauta vesi, sokeri ja sitrusmehu siirapiksi ja jätä jäähtymään. 

Vatkaa kerma tanakaksi vaahdoksi ja sekoita se jäätyneeseen mansikkasoseeseen. Lisää mukaan muutamia mansikoita paloiksi leikattuna. 

Ota esille haluamasi rengasvuoka ja sutaise pohjalle ja reunoille hieman voita. Tämä auttaa paperia tarttumaan vuokaan. Leikkaa voi- tai leivinpaperista pohjalle palanen ja reunoille suikale ja tällää ne voilla paikalleen. Sitten tulee hankala vaihe. Minä en ainakaan keksinyt (pun intended) miten keksit saisi nätisti pysymään pystyssä vuoan reunoilla. Siksi keksit kakussani hieman sojottavat minne sattuu.

Ota keksi kerrallaan ja kasta sen sokeriton, litteämpi puoli kevyesti jäähtyneeseen sokerisiirappiin ja aseta keksi vuoan reunalle pystyyn sokeripuoli vuoan reunaan päin. Ehkä auttaisi, jos keksin alareunasta napsaisisi pienen palan pois, mutta minä en älynnyt tehdä sitä. Kostuta keksi toisensa perään ja muodosta niistä rinkula vuoan reunoille. Laita muutama keksi pohjallekin nekin sokeripuoli alaspäin. Nämä pohjakeksit auttavat hieman pitämään reunakeksejä pystyssä. 

Kaada keksien muodotamaan vatiin täyte ja tasoittele parhaasi mukaan. Laita vuoka jääkaappiin jähmettymään ainakin 4 tunniksi, yön ylikin on hyvä. Ennen tarjoilua asettele pinnalle mansikoita paloina. Kakku on helppo leikata keksien väleistä viipaleiksi. Meistä tämä oli hyvä kakku, ei liian makea, vaan intensiivisen mansikkainen ja kesäinen. Viipaleessa keksit näyttävät pupunkorvilta. Oisi ollut ehkä hyvä joko laittaa enemmän mansikoita päälle, tai leikata keksejä hieman lyhyemmiksi. 

Tour de Francen neljännen etapin lähetys alkoi jo, kun olin vuotuisalla museomatkalla Mäntässä ystäväni kanssa. Vähän minä ihmettelin, etteivät voineet odottaa sen verran, että ehtisin kotiin. Antti oli päivystänyt tv:n äärellä ja saattoi saattaa minut ajantasalle, kun palasin kotiin. Tasamaan etappi oli taas kyseessä ja tänäänkin viimeisillä kilometreillä oli joukkokasa, jonka vuoksi monen loppukiri meni pieleen. Ehdin jo toivoa, että Andre Greipel ehtisi ykkösenä maaliin, mutta kirin voitti Fernando Gaviria, sama mies kuin ensimmäisellä etapilla.  Peter Sagan tuli vielä ennen Greipeliä toisena maaliin. Greg van Avermaet jatkaa keltaisessa. 

Sahramipannacotta

Lauantaina meillä ei pitänyt edes olla varsinaisesti päivällistä, saati jälkiruokaa, mutta oli meillä kuitenkin. Jälkiruokana oli sahramilla maustettua pannacottaa. Ohjeen jälkiruokaan otin täältä. Pienensin ohjetta kahdelle sopivaksi ja muutenkin soveltelin, sillä yleensä ehtymätön kermavarastoni todella ehtyi lauantaina. 

Sahramipannacotta kahdelle

• 1 dl kermaa
• 1 dl maitoa
• 2 rkl sokeria
• 1 tl vaniljatahnaa
• sahramihippuja (noin 1/4 tl)
• 0,5 liivatelehteä
• koristeluun tomusokeria, vadelmapölyä ja marjoja

Leikkasin saksilla liivatelehden pienempiin paloihin ja laitoin ne kylmään veteen. Kuumensin kattilassa kerman ja maidon, sekoitin mukaan sahramihiput, vaniljatahnan ja sokerin. Kun seos melkein kiehui, sammutin liekin kattilan alta ja sekoitin mukaan vedestä puristellut liivatepalat. Vispilöin kunnes liivate oli liuennut seokseen. Siivilöin seoksen pieneen kannuun, siivilään jäivät lionneet sahramihiput. Kaadoin seoksen pieniin purkkeihin, suljin ne kannella ja laitoin jääkaappiin. Iltasella päivällisen jälkeen söimme jälkiruoat marjojen ja kahvin kanssa. Liivatetta olisi voinut olla vieläkin vähemmän, ehkä kolmasosa levystä. 

Uusintayritys, kaltevat pannacottat

Viime viikonloppuna kokeilin valmistaa jälkiruoaksi pannacottaa, mutta se meni niin sanotusti reisille. Tänään kokeilin uudelleen ja yritin välttää edelliskerran virheet. Ohje on otettu Cooking With Manuela-blogista. Hieman minä muuntelin ohjetta kummallakin kerralla. Linkin takaa löytyy Manuelan ohje, tähän kirjaan kuten minä tein ja kerron samalla, mikä luullakseni meni ensikokeilussa pieleen, ettei kenenkään tarvitse tehdä samaa mokaa. 

Kahden pannacottan jälkkäri

Hillacotta

• 0,5 l pakasterasiallinen hilloja
• 2,5 dl kermaa
• 2 rkl sokeria
• 2 liivatelehteä

Keltainen vaniljacotta

• 2,5 dl kermaa
• 1 tl vaniljajauhetta
• 2 rkl sokeria
• muutama tippa keltaista elintarvikeväriä
• 2 liivatelehteä (1,5 olisi riittänyt)

Koristeluun

• pensasmustikoita
• vadelmia

Aloitin tekemällä marjacottan. Käytin hilloja, jonka puristin tiheän siivilän läpi niin, että siivilään jäivät kuoret ja siemenet. Sekoitin sileään hillapyreeseen hieman sokeria. Laitoin kaksi liivatelehteä likoamaan kylmään veteen. Kuumensin kattilassa kerman ja kun kerma alkoi hieman kuplia kattilan reunoilla, laitoin liekin pois kattilan alta ja sekoitin mukaan pehmenneet liivatteet. Sekoitin vispilällä mukaan myös hillapyreen. Kaadoin seoksen nokalliseen kannuun jäähtymään hetkeksi aikaa. 

Asetin kaksi viinilasia kallelleen suureen pakasterasiaan ja tuin ne astiapyyhkeellä niin, että ne olivat noin 45 asteen kulmassa rasian reunaa vasten. Kun pannacottamassa oli hieman jäähtynyt, kaadoin sitä laseihin niin, että sitä oli kaatokohtaan asti. Laitoin lasit rasiassaan ulos peitettynä asettumaan. Tarkoitus oli siis, että kallellaan oleva pannacottamassa tarttuu lasiin ja pysyy siinä, kun toinen massa kaadetaan lasiin myöhemmin.

Noin parin tunnin kuluttua tarkastin onko pannacotta hyytynyt ja siltä vaikutti. Valmistin toisen pannacottan samalla tavalla kuumentamalla kerman, maustamalla sen sokerilla ja vaniljalla, värjäämällä keltaiseksi (halusin enemmän värikontrastia, sillä hillacotta ei tullut kauniin oranssiksi) ja sekoittamalla mukaan liivatteet. Olisin tosiaan voinut käyttää vain puolitoista lehteä tähän toiseen massaan, koska se oli  hieman pienempi ilman marjapyrettä. 

Käänsin laseja niin, että hillacotta oli kallellaan olevassa lasissa yläreunalla ja valutin laseihin vaniljacottaa sen verran, että yläreuna oli samalla tasolla kuin toinenkin cotta. Jätin taas lasit ulos peitettyinä hyytymään. 

Parin tunnin päästä kokeilin, että pysyvätkö cottat paikallaan vai liukuvatko lasissa mössöksi, kuten ensimmäisellä kerralla tapahtui, kun käytin mansikkacottaa ja vain yhden liivatelehden/massa. Nyt pannacottat olivat topakoita ja pysyivät laseissa. Asettelin laseihin vadelmia ja mustikoita ja minun oli tarkoitus laittaa hillasiirappia hieman koristeeksi ja mausteeksi, mutta unohdin. 

Edelliskerralla tein massoja niin paljon, että niistä riitti myös toisiin annosastioihin, joihin kaadoin pannacottan vain kahteen suoraan kerrokseen. Ne olivat ihan nätit nekin ja maistuivat hyvältä, mutta olin pettynyt, kun en saanut tekniikkaa onnistumaan. Luulen, että syynä oli sekä liian vähäinen liivate, että lasien ulkopinnan liika kylmyys, sillä teimme puhtaasta lumesta "telineet" laseille suureen vatiin. 

Ei ihan niinkuin piti

Tämän kerran vaniljacotta oli hieman liian töpäkkää, mutta hillacotta oli todella kivan rakenteinen ja etenkin sen maistui hyvältä!

Intialaisen päivällisen jälkiruoka - appelsiinia ja sahramia panna cottassa

Etsin jotain intialaista jälkiruokaa maanantain päivälliselle, mutta ne monet näyttivät aika erikoisilta, paljon erilaisia riisivellejä ja tahmeita leivonnaisia. En muista mikä tässä valitsemassani jälkiruoassa oli se intialainen osuus, muttei se mitään. Minulla ei ollut lähdeblogin ruusuvettä, mutta appelsiinivettä oli, joten sillä mentiin. 

Appelsiinin ja sahramin makuinen panna cotta

• 3 dl kermaa
• 2 liivatelehteä
• tilkka vettä liivatelehtien liottamiseen
• pari kunnon sahramihippusten nippua
• tilkka maitoa sahramin uuttamiseen
• pikkuisen sokeria
• 2 tl appelsiinivettä
• annoksen pinnalle 1 rkl luumu-päärynäkompottia

Liotin liivatelehdet kylmässä vedessä. Kuumensin pikkuisessa kattilassa tilkan maitoa ja laitoin sahramin maitoon uuttumaan muutamaksi minuutiksi. Kuumensin vähän isommassa kattilassa kerman, appelsiiniveden ja sokerin. Lisäsin mukaan maidon, josta siivilöin sahramihiput pois. Puristelin liivatelehtiä hieman ja lisäsin ne mukaan seokseen ja jatkoin kuumentamista. Vispilöin koko ajan. Kun seoksen lämpötila oli 85 astetta digitaalimittarilla mitattuna, laitoin liekin kattilan alta pois ja kaadoin seoksen annoskuppeihin. Niitä tuli kaksi pientä lasista kuppia ja kaksi metallikuppia, joihin tuli vain noin alle desi seosta. Peitin astiat kelmulla ja laitoin kylmään hyytymään. Noin viidessä tunnissa panna cotta oli täysin hyytynyt. Lusikoin annosten päälle hieman tekemääni luumu-päärynäkompottia, jossa maisui mukavasti calvados. Rakenne oli nyt todella passeli, ei kumimainen, kuten joskus olen onnistunut saamaan aikaan. Maku oli miellyttävä ja makeus sopiva.

Jos se olis helppoa, se ei olis vaikeaa

vähän kesken vielä

Jotkut asiat eivät ota onnistuakseen. Yleensä ne ovat niitä helppoina pidettyjä juttuja, niitä "lapsikin sen osaa"-tason hommia. Minusta on muuten tylsää, kun noin sanotaan. Jokainen vanhempi tietää, että melko pian lapsen elämässä tulee hetki, jolloin hän todellakin osaa ja vanhemmat katsovat vierestä, että ai, osaako hän jo tuonkin. Seuraavaksi jo pyydämmekin, että hei voisitko neuvoa, miten se ohjelma ladataan tai oliko se niin, että...

Kuten huomaatte, elän äitiydessä luopumisen vaihetta. Enää sydänalani ei väpätä, raskin jopa pestä esikoisen vaatteet pyykkikorista, vaikka harkitsin kyllä hetken olisiko kotoisampaa, jos jättäisin sinne edes sukkaparin. Tuoreempi painos saa kyllä huomiota ainakin tarpeeksi, pyörin ja häärin hänen ympärillään ja kyselen, tahtoisiko hän jotain. Tähän asti huumori on riittänyt, eikä hän ole sanonut kuin kerran, että joo, olla vaikka rauhassa vähän aikaa. Tänä aamuna hän kyllä kysyi, että koska se velipoika tuleekaan ekalle lomalle. Jakamaan äidin huomiota kai. 

Minun oli tarkoitus puhua keitetystä kermasta, panna cottasta. Tai pannacottasta, miten vain tahdotte, en tiedä kumpi muoto on oikea, tasaväkisesti niitä kumpaakin näkee. Panna cotta ei oikein ole ottanut onnistuakseen minulta. Ensimmäisellä kerralla lopputulos maistui ihan hyvältä, muttei lähtenyt astiasta, mutta nyt tiedän astioiden olleen aivan vääränlaiset kumoamista ajatellen. Toisella ja kolmannella kerralla kokeilin suklaista panna cottaa. Näistä ensimmäinen otos oli liian löysää ja toinen aivan sikamaisen tanakkaa. Liivate ei ole minun kaverilistoillani. En seuraa sitä Twitterissä. 

Televisio-ohjelmista suosikkini, Masterchef Australia toimii minulle usein opetusohjelmana. Tässä männäviikolla Matt Moran teki master classissa jogurttista panna cottaa ja sehän näytti olevan niin helppoa, että nauratti. Yksi kilpailijoista teki samanlaisen jälkiruoan luovuustestissä ja epäonnistui pahoin. Tämänhän minä en antanut itseäni lannistaa. Tein ulkomuistista sunnuntaina panna cottaa, puolitin ohjeen. On todella viisasta kokeilla muistin varassa jotain, missä on ohjeidenkin kanssa epäonnistunut tähän mennessä. 

• 1,5 dl kermaa
• 1,5 dl kreikkalaista jogurttia
• 42,5 g (heh) sokeria
• 1 tl vaniljatahnaa
• 2 liivatelehteä

Laitoin liivatelehdet kylmään veteen lötkistymään siksi aikaa, että muut aineet kuumenivat kattilassa lähelle kiehumispistettä. Sekoitin velliä kokoajan. Aluksi se oli aika paksua, mutta oheni kuumentuessaan, eikä minulla ollut aavistustakaan, oliko se oikein vai vasein. Mittasin seoksen lämpötilaa, sillä tiesin, ettei jogurttia pidä mennä keittämään. Georgekin irvisti maistaessaan Julian rakeista panna cottaa. Lämpötilan lähetessä 85 astetta arvelin sen olevan tarpeeksi. Puristin liivatteista vettä pois, ajattelin Nigellaa ja sekoitin liivatteet kuumaan kerma-jogurttiin. Kaadoin seoksen pieneen kannuun, josta se olisi helppo kaataa annosastioihin, paksureunaisesta kattilastani ei ole hyvä kaataa pieniin kuppeihin ja se painaakin kuin synti. 

Käytin monenlaisia astioita katastrofin minimoimiseksi. Kaadoin kolme annosta, alle desin vetoista, pieniin silikonisiin muffinivuokiin, yhden metallikuppiin ja yhden lasiseen astiaan, josta jälkiruoan voisi lusikoida, mikäli kipattavat eivät suostuisi irtoamaan. Laitoin vuoat ensin ulos pakkaseen jäähtymään ja myöhemmin nostin ne jääkaappiin. Iltasella en viitsinyt enää keitellä marjakastiketta, mutta kokeilin yhden annoksen kippaamista. Käytin siihen metallisessa kupissa olleen. Noudatin Mattin neuvoa ja kastelin ensin puhtaat käteni, sitten kastoin kupin hetkeksi kuumaan veteen ja käänsin kupin nurin lautasen yllä pitäen märkää kättäni alla vastaanottamassa vanukasta. Ei se ihan täydellisesti sieltä lumpsahtanut, mutta melkein. Maistoimme tämän yhden annoksen aivan sellaisenaan. Maku oli vähän liian jogurttinen minusta, tai sitten mittaamani käsikopelolla kaatamani sokerimäärä ei ollut ihan riittävä. Rakenne oli kyllä tasainen ja sileä. 

Eilen kokeilin silikonivuokaisten annosten kippaamista pasta-ateriamme päätteeksi. Yönyli seisotus ei tehnyt jälkkärille pahaa. Silikonimuoteista panna cotta pienellä reunojen venytyksellä lähti kuin lähtikin kauniisti irti ja ehjänä lautaselle. Päästin pienimuotoisen riemunkiljahduksen. Keitin pakastevadelmista, sokerista ja vesitilkasta pienen annoksen kastiketta, josta siivilöin vadelmansiemenet pois. Lusikoin kastiketta panna cottan ympärille. Kastike teki annokselle terää, taittoi jogurttimaisuutta. Neljäs kerta toden sanoi! Tosin luulen, että pitäisin kuitenkin enemmän versiosta, jossa ei ole jogurttia.