Mulled PIMM'S

PIMM'S on mukava kesäjuoma, tykkään siitä paljon enemmän kuin viime vuosina suositusta Aperolista. Kesän PIMM'S-pullosta ei vain ollut enää tippaakaan jäljellä, joten täytyi mennä varastolle ja ottaa uusi pullo käyttöön, kun kohtasin netissä Mulled PIMM'S-ohjeen. En ole suurin glögien ystävä, mutta tämä kuuma juoma lumitöiden jälkeen maistui kyllä mukavalta. Siinä pitää vähän keittää ja paistaa (no ei sentään paistaa) ensin, mutta lopputulos on sen väärti. 

Mulled PIMM'S neljälle (joimme kaiken itse kahdelta istumalta)

• 70 g sokeria
• 80 ml vettä
• 750 ml sameaa omenamehua
• 1 kanelitanko
• 1 vaniljatanko
• 125 ml PIMM'Siä 
• 60 ml brandya (meillä edullista ruoanlaittokonjakkia)
• ohuita omenaviipaleita
• kanelitankoja annoslaseihin

Ensin keitetään pieni toffee, eli sokeri ja vesi laitetaan kattilaan ja kuumennetaan seosta sekoitellen sen aikaa, että sokeri liukenee veteen. Sitten nostetaan hieman lämpöä kattilan alla ja annetaan seoksen kiehua sen aikaa, että siitä muodostuu ruskea toffee, varotaan polttamasta sitä, ei sekoitella tässä vaiheessa. Tämä vie noin 5 minuuttia. 

Sitten seos jätetään jäähtymään viideksi minuutiksi, jonka jälkeen kaadetaan mukaan omenamehu varovasti, ettei se vain pärskähdä kattilasta. Mukaan lisätään kaneli- ja vaniljatangot. Nyt laitetaan taas tuli kattilan alle ja sekoitetaan nuolijalla joka kohdasta kattilan pohjasta, jolloin saadaan toffee sulamaan uudelleen ja sekoittumaan mehuun. Annetaan kiehua maltillisesti pari minuuttia, jonka jälkeen mukaan kaadetaan PIMM'S ja brandy/konjakki. Kuumennetaan vielä minuutin verran. 

Annostellaan kuumaa kestäviin laseihin ja laitetaan koristeeksi kanelitanko ja ohuita omenaviipaleita tikussa. Juodaan kieltä polttamatta. Olipa kiva talvinen juoma, mutta sokerin määrää voisi kyllä vähentää. Ohjeen otin täältä, se oli hieman sekava, esim aineluettelossa ei mainittu vettä ollenkaan, mutta teko-ohjeessa kyllä.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään erilaisia juomakokeiluja.

Kiuaskastanjat

Blogissa on jo kastanjoiden paahtamisohje loppukesältä (tässä), mutta kirjoittelenpa silti pienen postauksen samasta aihepiiristä näin joulukuisen lauantain aamuna. Paahdoin eilen toista kertaa elämässäni kastanjoita, en tällä kertaa airfryerissä, vaan saunan kiukaalla. 

Eilen oli viikottaisen kauppareissun päivä, sain hankittua kahta tuotetta lukuunottamatta kaikki listalla olleet asiat. Sen lisäksi melkein samalla sekunnilla huomasimme Antin kanssa Prismassa kastanjat. Keräsimme niitä vuoden jälkimmäisen reissun lopulla Ranskassa ja kotiin tuotuamme aioimme paahtaa ne. Ikävä kyllä ne olivat jo ehtineet kuivua. Kuorta puristamalla tunsi kuinka kuoren ja sisuksen välissä oli tyhjää. 

Nyt sijoitimme 2,02€ kuuteentoista kastanjaan, jotka hyllyn reunassa olevan hintalapun mukaan olivat Kiinasta. Sen takia epäröimme hetkisen, mutta otimme niitä kuitenkin. Kassalla tietokone kertoi kastanjoiden olevan Portugalista, joten jäi hieman epäselväksi mistä ne nyt lopulta olivat. Portugali kuulosti kivemmalta ja järkevämmältä paikalta rahdata kastanjoita Suomeen. 

Olen jo useamman kerran maininnut, että sähkönsäästö on nyt hyvinkin ajankohtaista CampaKeittiössä, ruoanlaitossa suosin kaasulla keittämistä ja sähkölaitteista käytän niitä, joilla valmistaminen on nopeaa ja tehokasta. Uuni ei ole lämmennyt montaakaan kertaa viime viikkoina. Talomme lämpiää suorasähköllä pörssihintaan, mikä on tällaisina aikoina vähemmän mukavaa. Siksi koitammekin hillitä sähkömittarin vinhaa pyörintää pitämällä saunassa tulia. Sitten pitäisi tietysti miettiä niitä pienhiukkasia, mutta ihan kaikkeen ei veny, ei millään. Emme sauno jokaisena saunanlämmityksen päivänä, meistä kumpikaan ei ole himosaunoja. Minä en oikeastaan ole minkäänlainen saunoja, en muista milloin olisin viimeksi saunonut.

Kun saunan kiukaassa on tulet, voi kiuaskivien päällä lämmittää vaikka mitä ruokaa, olen nyt lämmittänyt sillä erään tähdenlentopäivällisen osaset omissa foliovuoissaan, jotka olivat jopa toisella käyttökerralla, edellisellä kerralla eivät olleet menneet likaisiksi, kunhan vähän vain kuhmuroituneet, joten uusiokäytin ne. Yhdessä vuoassa kuumeni edellispäivän lasagnen loput, toisessa paistui muutama uuniperuna ja loput painekattilakanasta. Olen paahtanut myös bataatteja, joiden toivoin olevan sisältä vaaleaa laatua. Niistä piti tulla korealaisia paahtobataatteja, mutta nepä olivatkin ihan tavallisia oranssisisustaisia. Mutta paahtuivat hyvin folioon käärittyinä kiukaalla, paljon nopeammin kuin perunat. 

Kaikki tällainen näpertely perustuu tietysti siihen tosiseikkaan, että meillä on aikaa näperrellä, laittaa puu kerrallaan kiukaan pesään ja odotella ruoan lämpenemistä tunti taikka kaksi. Sen takia ymmärrän aivan hyvin, etteivät nämä ole mitään jokakodin helppoja pikavinkkejä, eivätkä ne koitakaan olla sellaisia. Kunhan kirjoittelen muistiin itselleni, ehkä (toivottavasti) muutaman vuoden päästä voin lueskella, että mitä kaikkea sitä onkaan puuhailtu vuonna 2022, kun maailma oli niin huonolla mallilla. 

Sauna ei siis lämpene meillä useinkaan ihan siihen saunomislämpöön, löylyhuoneen ovea ei suljeta ollenkaan, vaan lämpö leviää taloon tuulettimen avustamana. Mutta kivistä tulee turkasen kuumia ja niiden päällä paahtuivat kastanjatkin mainiosti. 

16 kiinalaista taikka portugalilaista kastanjaa kiukaalla

• 16 kastanjaa
• karkeaa suolaa 
• foliovuoka kansineen
• 4 rkl pehmeää voita
• 1 tl hunajaa
• kolme kunnon ripsausta kanelia

Leikkasin kastanjoiden terävään huippuun ristiviillon, se olisi voinut olla vähän pitempikin, olisi avittanut kuorta avautumaan rivakammin. Laitoin pyöreän foliovuoan pohjalle karkeaa suolaa sen verran, että siitä muodostui suolapeti. Liotin kastanoita vedessä noin puolisen tuntia, tänä aikana ristiviilloista imeytyy vettä kuoren alle ja se pitää kastanjaa mehevänä paahtamisen ajan, luin näin jostain. 

Asettelin kastanjat ristiviilto ylöspäin suolapedille ja laitoin vuoan päälle pahvikannen. Nipistin folioreunaa kiinni sen verran, että kansi oli napakasti kiinni, mutta niin että pienellä avaamisella voisin kurkistaa sisälle paahtumisen edistymistä seuratakseni. Nostin vuoan kiuaskivien päälle ja puolentoista tunnin päästä (kun muut päivällisosat olivat kuumenneet omissa vuoissaan ja ne oli syöty) tarkistin, että miten paahtuminen edistyy. Ja sehän edistyi hyvin. 

Tein samanlaisen kanelivoin, kuin loppukesän CampaReissulla, Lidlin sivulta otetulla ohjeella. Sekoitin pehmeään voihin hunajaa ja kanelia, tämä on erinomainen sivuke paahdetuille kastanjoille. Yksi kuudestatoista kastanjasta oli sisältä kuiva ja tumma, sitä emme syöneet. Muut avautuivat melkoisen helposti, kun kuumaa kastanjaa puristi leveämmältä reunalta etusormen ja peukalon välissä. 

Pitkästä aikaa hieman mutkikkaampaa ruokaa – pastitsio

Näin alkuvuodesta epätrendikkäässä ruokablogissa postauksen pastitsiosta ja poikkileikkauskuva annoksesta näytti todella hienolta. Minulla ei ollut kuitenkaan oikeanlaista pastaa saatavilla ja saatoin muutenkin olla kohtuulaiskassa elämänvaiheessa, joten pastitsio jäi kokeilematta. Tuolloin kyllä muistin, että  meillä oli kerran ollut tähän ruokaan tarvittavaa pastalaatua, mutta tarjosin sitä väärin. Keitin sen kuten spagetin ja muistan miten ärsyttävää sen syöminen oli, tomaattinen kastike roiskui pitkin matinvatia eikä paksuja pastaputkiloita saanut millään kauhottua suuhun siistisi. Olin tosi kiukkuinen aterian jälkeen. Myöhemmin sain tietää mihin kyseinen pasta oli tarkoitettu. 

Tällä viikolla kävimme tutustumassa uuteen kauppaan, Neli's Marketiin. Se sijaitsee Jyväskylässä Sepän kauppakeskusta vastapäätä ja siellä olikin monenlaista tuotetta kaupan. Ostin muutamia pastalaatuja ja yksi niistä oli tämä ziti 2. En tiedä onko se nyt sitten zita vai ziti, kun en kreikkaa osaa ollaankaan, kumpaakin muotoa näkyy googlehauissa. Pakkaus on kreikankielinen, joten uskalsin luottaa, että tämä on nyt sitten just oikeaa pastaa. 

Eilen keittiölaiskottelu sai riittää, olen ollut todella saamaton ruoanlaittaja viime aikoina. Olemme olleet niin paljon CampaAdria-reissuilla, syöneet mobileruokaa ja kotona huoltotauoilla olen kaapinut jotain lautasille pakastimesta tai kuivakaapeista. Nyt ryhdistäydyin, laitoin uudesta nettiradiostani roskacountryä soimaan, vyötin esiliinani ja aloin hommiin. Kerrankin keräsin ensin kaikki ainekset esille. Tässä ruokalajissa se on viisasta, sillä aineksia on paljon. Hyvät ja tarkat ohjeet löytyy tuosta alussa linkkaamastani epätrendikkään postauksesta, mutta linkkaan sen vielä uudelleen, kas näin. Myönnän, etten tehnyt ihan prikulleen noin, joltain osin sovelsin omien varastojeni mukaan ja yhdessä kohtaa myös siksi, etten pidä eräästä mausteesta ollenkaan. 

Tämä on kolmeosainen resepti, käsittelen joka kohdan erikseen. Ensin valmistin jauhelihakastikkeen. Puolitin koko ohjeen lähes tarkasti, sillä minulla oli jauhelihaa vain 400 g käytössäni. 

Jauhelihakastike

• 1 punasipuli
• 2 valkosipulinkynttä
• tuoretta timjamia
• tuoretta oreganoa
• oliiviöljyä
• 1 rkl sokeria
• 2 rkl tomaattipyrettä
• uusi loraus oliiviöljyä
• 0,75 dl punaviiniä
• 200 g tomaattia kuutioiksi leikattuna 
• 400 g naudan jauhelihaa
• 0,5 rkl punaviinietikkaa
• 0,5 tl jauhettua kanelia
• pikkulusikan kärjellinen jauhettua neilikkaa (jätin pois koska en tykkää neilikasta ja toisekseen en viitsinyt alkaa etsiä löytyykö sitä meiltä ollenkaan)
• 1 tl jauhettua savupaparikaa
• 1 rkl vasikkafondia (ei löydy lihaliemikuutioita, en muista onko niitä meillä, tähän tulisi yksi kuutio)
• 2 laakerinlehteä
• suolaa ja pippuria sen verran kuin tykkää
• tuoretta persiljaa (puuttui)
• lopuksi 1 kauhallinen myöhemmin valmistettavaa juustokastiketta, älä unohda!

Tässä piti kyllä aika monta kertaa vilkaista ohjetta, että miten tämä nyt pitikään tehdä. Ymmärsin, että on tarkoitus saada aikaa melkoisen tanakka lihakastike, joka jäisi vuokaan pastan päälle omaksi kerroksekseen. Näin minä tein:

1. silppua sipuli ja valkosipuli
2. riivi timjamin ja oreganon lehdet oksista
3. leikkaa tomaatit kuutioiksi 
4. kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja kaada pannulle silputtu sipuli, timjami, oregano ja sokeri, sekoittele ja kuullota pari minuuttia
5. lisää mukaan valkosipuli ja kuullota taas pari minuuttia 
6. lisää tomaattipyree ja uusi loraus oliiviöljyä, sekoittele ja kypsennä pari minuuttia
7. kuumenna pannua hieman kuumemmaksi ja murustele sille jauheliha ja ruskista se perusteellisesti
8. lisää punaviini, sekoita ja anna sen kiehua olemattomiin
9. lisää tomaattikuutiot, punaviinietikka, kaneli, (neilikka jos tykkäät), savupaprika, fondi (tai kuutio) ja laakerinlehdet
10. sekoittele, lisää suolaa ja pippuria, jätä kastike kiehumaan maltillisesti, ilman kantta, jos nestettä on runsaanlaisesti
11. kypsennä kastiketta noin 20 minuuttia, maistele suolan ja pippurin riittävyyttä

Sitten on aika siirtyä juustokastikkeen pariin. Tässä kohtaa jouduin soveltamaan, sillä minulla ei ollut aivan oikeanlaisia juustoja pastitsiota ajatellen. Käytin parmesaania, emmentaalia ja fetaa. Määrätkin ovat hieman viitteelliset, sillä en oikein tiennyt kuinka suureen vuokaan olen tätä ruokaa tekemässä. Päätin sen vasta, kun pasta oli kypsää.

Juustokastike

• 50 g voita
• 50 g vehnäjauhoja
• 5 dl maitoa
• ripaus muskottipähkinää
• ripaus suolaa
• noin 50 g raastettua juustoa (emmentaalin ja parmesaanin sekoitusta)
• 2 keltuaista (valkuaiset säästetään pastalle, älä hukkaa)

1. sulata voi kattilassa ja lisää mukaan vehnäjauhot, sekoita ja kypsennä seosta hetkinen, älä päästä sitä ruskistumaan
2. lisää maito muutamassa erässä, sekoita koko ajan reunoja myöten, ettei kastike pala pohjaan, se sakenee nopeasti paksuksi valkokastikkeeksi
3. keitä kastiketta miedolla lämmöllä 5-10 minuuttia koko ajan sekoittaen (minä maltoin noin 3 minuuttia)
4. mausta muskottipähkinällä
5. ota kattila pois liedeltä ja sekoita mukaan juustot ja anna niiden sulaa kastikkeeseen (millä sen estäisikään?) 
6. kun kastike on hieman jäähtynyt, sekoita mukaan keltuaiset ja kastikkeesta tulee vielä tanakampaa
7. maista tarvitseeko suolaa, riippuu juustoista
8. jätä kastike jäätymään

Tässä vaiheessa jauhelihakastike alkaa olla valmista, ota sekin pois liedeltä ja jätä jäähtymään, etenkin jos se on jo melkoisen paksua. Sekoita siihen nyt yksi kauhallinen juuri valmistunutta juustokastiketta, sekin vielä tukevoittaa jauhelihakastiketta ja auttaa kerroksia pysymään ominaan vuoassa. Anna nyt kastikkeiden levätä ja jäähtyä ja siirry pastan pariin. 

Pasta hökeineen

• noin 200 g putkilomaista ziti-pastaa (myös penne käy)
• 2 l vettä
• suolaa
• 2 valkuaista
• 75 g juustoraastetta (emmentaalia ja parmesaania, jätä hieman vuoan päälle ripoteltavaksi)
• 100 g fetaa
• tuoretta persiljaa (tätä ei nyt taloudesta löytynyt)

1. kiehauta vettä isossa kattilassa ja suolaa se tymäkästi
2. keitä pasta ohjeen mukaan, mutta jätä yksi minuutti alle, pasta saa olla vähän alle al denten 
3. kumoa pasta lävikköön ja laske sen päälle kylmää vettä niin, että pasta jäähtyy nopeasti ja kypsyminen loppuu
4. valuta pastaa hetkinen
5. kaada pasta kulhoon ja sekoita siihen valkuaiset, juustoraaste ja murusteltu feta, sekoita (valkuaiset ja juustot "liimaavat" pastan hyvin vuoassa omaksi kerroksekseen)

Kokoaminen

1. kuumenna uuni 180 asteeseen
2. ota esille korkeareunainen vuoka, esimerkiksi pitkulainen leipävuoka, jossa on ainakin 7 cm korkeat reunat, näin saat ruoan eri kerrokset sopivan korkuisiksi ja ainekset riittävät
3. asettele vuoan pohjalle pastaluikerot niin suoraan kuin mahdollista, ei sikinsokin, mutta ei sen nyt ihan viivasuoraakaan tartte olla, kaavi kulhosta mukaan kaikki valkuaisliemi ja juustot myös
4. lusikoi pastan päälle jäähtynyt ja tanakoitunut jauhelihakastike, tasoittele pinta
5. lusikoi jauhelihakastikkeen päälle jäähtynyt ja tosiaankin paksu juustokastike ja tasoittele
6. ripottele päälle loput juustoraasteet
7. laita uuniin pelti, jolla on leivinpaperi, minun vuokani ainakin tuli aivan piripintaan ja pelkäsin ruoan pursuvan ylitse
8. nosta vuoka uunipellille ja paista uunin keskiosassa noin 30-45 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea
9. anna vuoan jäähtyä ainakin 20-30 minuuttia, että pastitsio hieman asettuu ja annospalat ovat leikattavissa siististi, käytä sopivia lastoja ja veitsiä leikkaamiseen ja lautaselle nostamiseen
10. arvioi kuinka kauan pitää malttaa maistamista ja polta sitten kielesi

En ollut koskaan maistanut pastitsiota missään, mutta luulen, että sain sen onnistumaan aika hyvin, ottaen huomioon, että juustot olivat vähän omasta ja asiakkaan päästä. Rakenne säilyi melko hyvin koossa ja kun otti haarukkaan jokaista kerrosta, oli suussa kivat maut, kaneli, juustot ja tomaatti. Tykkäsimme kumpikin tästä oikein paljon ja seuraavalle päivälle jäi vielä hyvät palaset, tämän pitäisi kestää hyvin uudelleen lämmittämisen. 

Sangriassa haudutetut päärynät

La Vueltan eilisen etapin voittajaksi vaihtuikin Pascal Ackermann, sillä Sam Bennettin katsottiin käyttäneen vääriä keinoja viimeisellä kilometrillä ja tönineen toista ajajaa olkapäällään sen verran rumasti, että siirtäminen sen ensimmäisenä maaliin tulleen porukan viimeiseksi. Eli ei kannata olla tuhma. 

Tänään sitten oli vuorossa jo kymmenes etappi, mäkinen reitti aurinkoisena päivänä. Lopussa oli taas niin jännää, kun Primoz Roglic otti ja voitti etapin! Synttärivoitto vain päivän myöhässä. Richard Carapazin kokonaiskilpailun johto suli kolmeen sekuntiin ja toisena on päivän etappivoittaja. Huomisen ja sunnuntain etapit ennen maanantain lepopäivää ovat kummatkin rankkoja vuorietappeja. 

Meillä oli jälkiruokana tänään sangriassa haudutettuja päärynöitä. Sangria oli Lidlin mietoa valmistetta ja maistui ihan mukavalta. Vinkkiä jälkkäriin otin täältä. Postauksen kakun jätin leipomatta, sillä emme ole viime aikoina oikein saaneet pieniäkään kakkuja syötyä. 

Sangriassa haudutetut päärynät

• 2 päärynää 
• 0,5 l mietoa punaista sangriaa
• 3 rkl sokeria (muscovadon ja leipurinsokerin seosta)
• 1 pieni vaniljatanko halkaistuna
• 1 pieni kanelitanko
• 4-5 viipaletta kuivattua appelsiinia ja sitruunaa

Mittasin kattilaan sangrian ja sokerin, lisäsin mukaan vanilja- ja kanelitangot sekä muutamaan sitrusviipaleen. Kuumensi seosta niin, että se alkoi maltillisesti poreilla. Sitä odotellessa kuorin päärynät ja leikkasin ne neljään lohkoon, poistin kannat ja siemenkodat. Nostin palat kattilaan hautumaan, ensin 10 minuuttia niin, että liemi poreili miedosti ja sitten kannen alla ilman liekkiä kattilan alla noin 30 minuuttia. Päärynät olivat melko kypsiä jo valmiiksi, joten tämä aika riitti hyvin. 

Nostin hautuneet ja punaisiksi muuttuneet lohkot lautaselle odottamaan. Söimme ne jäätelön ja sulatetun suklaan kanssa. Puolet päärynäpaloista jäi huomiselle. 

Rakuuna edellä – kana

Antti hommasi meille kesäksi yrttejä kasvihuoneeseen ja pihan kulatungiin. Ranskalainen rakuuna oli niin pitkänhuiskea, että se vaati heti pientä leikkuuta, että se haarautuisi ja tuuhenisi kesän kuluessa. 

Niinpä etsin ruokaa, joka olisi italialaisehko ja jossa olisi rakuunaa. Sellainen löytyi helposti Rhubarb & Cod-nimisestä blogista, joka on sivumennen sanoen aika hieno, upeat kuvat, vai mitä? Kun ohjeessa mainittiin vielä Marsala, niin jopa olin valmis kokeilemaan. Kyllä minä hieman soveltelin, mutta minulla oli hyvä syy. Oli nimittäin niin kirkas auringonpaiste, ettei tietokoneeni näytöltä meinannut saada mitään selkoa ulkona, joten kun ainekset olivat kasassa pihaköökissäni, tein niin kuin tykkäsin ja melkoisen samanlaista ruokaa sain aikaan. 

Rakuunainen ja luumuinen Marsala-kana neljälle

• 4 broilerin rintafilettä
• oliiviöljyä
• 4 kevätsipulia
• 2 suurta valkosipulinkynttä
• 3 luumua 
• 2,5 dl kanalientä
• 1 dl Marsalaa
• suolaa ja pippuria
• loraus kermaa (koska mä voin)
• ranskalaista rakuunaa
• kanelitanko

Silppusin sipulit ja valkosipulit, leikkasin luumut lohkoihin. Kuumensin pannulla oliiviöljyä ja pyörittelin sipuleita ja luumuja hetkisen pannulla, sitten siirsin ne lautaselle syrjään. Kuumensin pannua uudelleen ja nostin broileripalat paistumaan pannulle, kääntelin niitä muutamaan kertaan. Lisäsin pannulle oksan rakuunaa, suolaa, pippuria ja Marsalan. Annoin broilerin kypsyä hetken aikaa ja lisäsin pannulle kanaliemen, kanelitangon, sipulit ja luumut. Laitoin kannen päälle ja annoin ruoan hautua noin 20 minuuttia. Maistelin kastiketta ja lisäsin hieman suolaa, paljon pippuria ja lorauksen kermaa. Haudutin edelleen ruokaa vielä sen aikaa, kun lisäkefregola kypsyi. 

Marsala maistui broilerissa mukavasti, samoin se rakuuna, josta koko ruoanlaitto lähti liikkeelle. Myös mehevät luumut ja kaneli maistuivat hienosti, tämä sopisi talviruoaksikin hyvin, vaikka kiva oli syödä sisaren kanssa omalla terassilla oikein kesäisessä säässä. 

Giro d'Italian ensimmäinen viikko on jo ajettu. Eilen en nähnyt minuuttiakaan etapista, enkä ottanut muutenkaan selkoa miten kisa sujui ja tämänpäivän kisakin meni tallenteelle. Alkukisan johtanut Primoz Roglic putosi eilen kokonaiskilpailun kärjestä, johtajan paidassa ajoi eilisen jälkeen Valerio Conti. Tämän päivän etappivoittaja oli Pello Bilbao. En kauhean paljon nyt tiedä mitä näinä kahtena etappina tapahtui, mutta huomenna taas hankkiudun paremmin ajan tasalle. 

Eilinen päivällinen tänään – 24 tunnin lammas

Kiinteistökaupoissa sanotaan tärkeintä olevan sijainti, sijainti ja sijainti, ruoanlaitossa usein tärkeintä ovat ajoitus, ajoitus ja ajoitus. On todella tärkeää, että ruoka on valmista silloin, kun sitä syödään. Kuulostaa ihan perusjutulta, hallitsenkin sen useimmiten. Joskus kuitenkin menee pieleen. Eilen meni. Ruoanlaitto oli periaatteessa aloitettu jo torstaina, kun ostin pakastettuja lampaanpotkia ja jätin ne sulamaan lauantaita varten. Siihen asti kaikki hyvin.

Perjantaina velttoilin, enkä laittanut sulaneita potkia marinadiin, vaan ajattelin olla pätevä emäntä ja laittaa potkat vain suoraan haudutuspataan varhain lauantaiaamuna. Ja kuinkas siinä kävi? Katsoin aamulla edellisillan Hiljaisen todistajan (lempparisarjani tällä erää, vaikka periaatteessa sen tunnelma usein ahdistaa) ja olin keittiössä crock pot-hommissa vasta kymmeneltä. 

Kehittelin pataan pääpiirteissään stifadotyyppistä lähestymistapaa, jäätävä kepakko kanelia jne,  hirveästi sipulia, tiedättehän. Koska olin niin varma taidoistani, en poistanut potkista kalvoja enkä paistanut pintoja, kyllähän rakas haudutuspatani hoitaisi homman tuosta vaan. Kello oli aikalailla varttia yli kymmenen, kun pata aloitti työt ja arvelin meidän voivan syödä viideltä. 

Onneksi olin leiponut monkey breadin ja tehnyt Hannelelta oppimaani appelsiinisalaattia, sillä eiväthän lampaanpotkat olleet millään muotoa antautuneet vielä noin seitsemän tunnin haudutuksesta. Nostin ne kyllä lautasille, latasin viereen ihanasti kypsyneet juurekset (älä saa kohtausta, kyllä stifadoon voi laittaa vaikka mitä juureksia, sanoo vaan, että se on fuusiostifado) ja silppusin päälle kevätsipulia, sillä yrtit olivat vähissä. Antti sai pienen palan lammasta irti, minä en sitäkään. Onneksi ei ollut ruokavieraita.

Näkeehän sen, ettei potka ole millään muotoa valmis.

Onneksi en ollut vielä kaatanut padasta kanelista tomaattikastiketta, palautimme vähin äänin potkat ja juurekset pataan, laitoimme kannen kiinni ja söimme päivälliseksi vain tuoretta leipää ja appelsiinisalaattia.

Illempana toisen potkan luu oli jo kierähtänyt irti, toisesta ei lähimainkaan. Jätin padan low-asetukselle yön yli. Näin unta, jossa lisäsin mukaan kikherneitä ja vihreitä linssejä, tästä tulikin enneuni. Aamulla kävin katsomassa pataan, mutta pelkkä haistamisen olisi riittänyt. Toisenkin potkan luu oli irrallaan ja keittiössä tuoksui siltä, että toivoin päivällisajan olevan heti. Laitoin padan warm-asetukselle ja toivoin ajan kuluvan nopeasti, että voisimme syödä fuusiostifadoa. 

Stifado lampaanpotkista

• 2 lampaanpotkaa
• 4 perunaa
• 2 porkkanaa
• 10 pientä sipulia
• 5 pientä valkosipulinkynttä
• palanen lanttua
• loraus oliiviöljyä
• tölkki tomaattimurskaa
• puolikas tomaattipurkillinen huuhteluvettä
• 1,5 dl punaviiniä
• 2 rkl punaviinietikkaa
• 1 iso kanelitanko
• 3 laakerinlehteä
• suolaa ja pippuria
• kuivattua tomaattimurua
• 1 pieni tölkki kypsiä vihreitä linssejä
• 1 tölkki kikherneitä

Eilen siis kuorin porkkanat ja lantun ja leikkasin ne paloihin, samoin halkaisin perunat ja kuorin sipulit ja valkosipulit. Lorautin hieman oliiviöljyä suuremman lämpenemässä olevan haudutuspatani pohjalle ja asettelin sinne kasvikset ja pitkän kanelitangon. Kuivasin sulaneet lampaanpotkat ja hieroin niiden pintaan suolaa ja pippuria. Nostin potkan pataan ja kaadoin päälle punaviinin, etikan, tomaattimurskan ja purkinhuuhteluveden. Ripottelin pataan vielä kuivattua tomaattimurua, laakerinlehdet ja hieman suolaa ja pippuria. Jätin padan hommiin, aluksi low-asetukselle, sitten high-asetukselle. Aika ei ollut alkuunkaan riittävä ja lopulta potkat olivat low-asetuksella koko yön. Tarkastelin tänäaamuna tilannetta, nestettä oli tarpeeksi, lihan oli aivan kuiduiksi hajoavan kypsää. Kasviksista porkkana ja lanttu olivat menneet melkein tunnistamattomaksi muhjuksi, perunat ja sipulit olivat koossa. 

Kaikki pintarasva ja kalvot olivat sulaneet pois potkista ja sitä kautta liemi oli  melkoisen rasvaista. Lisäsin mukaan linssejä ja kikherneitä ja ne imivät jonkun verran rasvaisuuden tunnetta ja maistuivatkin kyllä mainioille. Kaikkiaan lampaanpotkat olivat padassa noin 24 tuntia, mutta luultavasti noin 10-12 tuntia olisi ollut riittävä kunnollisen kypsyyden saavuttamiseksi. Opinpa tästä sen, että jos luistelen alkuvalmisteluista ja muutenkin arvioin ajan väärin, voi tilannetta pelastaa lisäajalla. Jotain muuta syötävää tarvitsee kyllä kehitellä odotteluajaksi. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock-pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspataohjeeni. 

Churrot uudella tapaa haastevapaan kynnyksellä

Tänään päättyy CampaKeittiön kahdeksas vuotuinen kolmeosainen ruokahaaste.  Churroteltu  on jokaisena blogaanivuonna, useimmiten La Vueltan viimeisenä päivänä, toisinaan vähän aikaisemmin. Kerran aloitimmekin #spanishfoodchallengen churroilla, samantien melkein 20 hengelle. Siinä sitä oli uppopaistamista.

Tänä vuonna kyselin jo hyvissä ajoin nuorisolta milloin he ehtisivät churroille ja tämä La Vueltan päätöspäivä oli etukäteen sopivin päivä. Osalla oli sitkasta flunssaa, mutta toivoin, että kaikki pääsisivät tulemaan. Aloitimme perhepäpäivällisen suurella salaatilla, johon keräsin kaikenlaista hyvää.

Etsin churro-ohjetta jo edellispäivänä. Olen useimmiten käyttänyt tätä ohjetta, jolla churrot saa kyllä onnistumaan, mutta kovin autenttinen se ei taida olla. Siinä saa olla tarkkana, että taikina ehtii kypsyä kokonaan churron keskeltä. Viime vuonna kokeilin Arielan ohjetta kirjasta Andalusian auringossa, se oli hyvin paksua taikinaa, jonka pursottamisessa tarvittiin habaa. Lopputulos oli lähempänä madridilaisia churroja kuin aikaisemmin käyttämäni taikina. 

Tänä vuonna löysin kiinnostavan ohjeen minulle ennestään tuntemattomasta blogista Broma Bakery. Taitaa olla aika suosittu blogi. Ohjeen kiinnostava osa oli se, että taikinaan käytettiin siideriä ja omenasosetta. Ja niitä kumpaakin meillä oli saatavilla. 

Omenaiset churrot viidelle

• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 1 tl jauhettua kanelia
• ihan vähän jauhettua neilikkaa
• ihan vähän jauhettua inkivääriä
• ihan vähän jauhettua muskottipähkinää
• 2 dl omenasiideriä
• 0,6 dl omenasosetta
• 6 rkl voita
• 1,5 rkl muscovadosokeria
• 0,5 tl suolaa
• 1 tl vaniljatahnaa
• 3 kananmunaa
• kanelisokerisekoitusta loppukierittelyyn
• 1,5 l rypsiöjyä uppopaistamiseen

Churropuuhat

1. Kuumenna öljy 190° C padassa, pidä saatavilla padan kansi ja tukevat patakintaat.
2. Sekoita öljyn kuumetessa kuivat mausteet kulhossa jauhoihin. 
3. Mittaa paksupohjaiseen kattilaan siideri, omenasose, voi, sokeri, suola ja vaniljatahna. 
4. Kuumenna seos kiehuvaksi. 
5. Sekoita mukaan jauhot kipakasti vatkaten, tukeva nuolija on tässä hyvä työväline. 
6. Anna seoksen jäähtyä hieman.
7. Vatkaa mukaan kananmunat yksi kerrallaan, lopputulos on kiiltävä melko tahmainen taikina. 
8. Laita tukevaan pursotuspussiin tähtitylla ja sulje pussinsulkijalla juuri tyllan yläpuolelta, tämä estää taikinaa valumasta tyllaan ennen kuin olet valmis uppopaistamaan.
9. Kaavi taikina pursotuspussiin ja sulje pussi yläreunasta leveällä pussinsulkijalla, on helppo kääriä pussia pienemmäksi pussinsulkijan ympärille taikinan vähetessä.
10. Ota lähettyville astia joissa on talouspaperia (tässä churrot valutetaan heti paistamisen jälkeen), toinen astia jossa on kanelisokeriseosta ja kolmas jossa valmiit churrot säilytetään lämpiminä syömiseen asti.
11. Kun olet valmis aloittamaan paistamisen, mittaa öljyn lämpötila ja kun se on 190 astetta, purista pussista taikinaa lähellä kuuman öljyn pintaa. Tämä taikina on paljon juoksevampaa kuin aikaisemmat käyttämäni taikinat, joten sitä piti kiemurtaa kuumaan öljyyn erinäisiksi kiehkuroiksi. 
12. Paista churroja kunnes niiden pinta on kauniin ruskea joka puolelta, kääntele pihdeillä tarvittaessa. 
13. Nosta valmiit churrot reikäkauhalla paperin päälle kuivahtamaan.
14. Pursota uusi satsi paistumaan.
15. Nostele kuivahtaneet churrot kanelisokerissa ja pyörittele ne kauttaaltaan seoksessa. 
16. Nosta valmiit churrot kolmanteen astiaan ja peitä se kannella. 
17. Paistumassa olevat ovatkin jo valmiita, joten nostele ne pois ja jatka samaa rataa, kunnes koko taikina on käytetty. 
18. Jätä öljy peitettynä jäähtymään. Siivilöi öljy käytön jälkeen viileänä takaisin pulloonsa, sitä voi käyttää samaan tarkoitukseen pari kolme kertaa. Älä käytä samaa öljyä makeitten ja suolaisten paistamiseen, saavat vain kummaa sivumakua puolin ja toisin. Kun öljyä ei enää kehtaa käyttää, imeytä se kompostiin muutamassa erässä muiden kompostoitavien seassa. 

Suklaakastikkeen tein tällä kertaa hyvin yksinkertaisesti sulattamalla Brunbergin laktoositonta suklaata vesihauteessa. Nämä churrot olivat hämmästyttävän aidon makuisia, hyvin ilmavia ja kevyen oloisia, mikä on tietysti oudosti sanottu uppopaistetusta syömisestä. Väri tuli aika tummaksi, johtuen muscovadosokerista, mitenkään palaneita kiehkurat eivät olleet. Pidimme kaikki näistä omenalla maustetuista churroista, mutta taikina olisi saanut olla hieman paksumpaa tai kylmempää tai molempia pursotusvaiheessa.

La Vueltan viimeinen etappi ajettiin seremoniallisena Madridissa jo illan hämärtyessä. Madridia kyllä katseli mielikseen ja sinne voisi joskus mennäkin. Simon Yates leivottiin siis tämän La Vueltan voittajaksi ja se varmasti toimi keväisen itsetunnon kolhun parantajana. Kirimiesten taistelu lopussa oli kyllä aika sekava ja olin jo innostua, että Peter Sagan voittaisi, mutta ei. Elia Viviani voitti La Vueltan viimeisen etapin.

Tämän postauksen myötä CampaSimpukka siirtyy haastevapaalle aina ensi kevääseen asti. Piakkoin poikkeamme parissa länsinaapurimaassa ja niistäkin on tiedossa postauksia ravintoloiden ja nähtävyyksien tiimoilta. Vielä pitäisi yksi Viron kartano-postauskin puristaa, sillä haluamme muistaa missä kaikissa paikoissa olemmekaan käyneet.

Natillas – espanjalainen vaniljavanukas

Viime sunnuntaina söimme jälkiruoaksi vanukasta, jota usein sain caminon aikana. Etenkin kuvissa näkynyt mariekeksi (keksipakettimme on jostain reissusta peräisin, kekseissä lukee MARIA) houkutti tämän helpon jälkkärin pariin. Siitä tuli kotoisa ja leppoisa mielikuva, ei mikään fine dining-jälkiruoka. Otin ohjeen tästä samasta blogista, josta tein jotain muutakin tänä vuonna. Pienensin ohjeen puoleen ja siltikin siitä tuli kolme annosta. Konvertoin määrät vähän vapaahkosti. 

Natillas – vaniljavanukas kolmelle

• 2,5 dl maitoa
• 2 kananmunaa
• 0,75  dl sokeria
• 1 tl vaniljatahnaa
• 3 suikaletta sitruunankuorta
• kanelitanko
• jauhettua kanelia
• mariekeksi/annos

Kaada maito paksupohjaiseen kattilaan ja lisää sinne puolet sokerista, vanilja, sitruunankuori ja kanelitanko. Kuumenna seos lähelle kiehumispistettä, laita kansi päälle, kattila pois kuumalta levyltä ja jätä uuttumaan. 

Kun maito maustuu kattilassa, riko kananmunat kulhoon ja lisää sinne loput sokerit. Vatkaa kunnes seos on vaaleankeltaista ja tasaista. Ota kattilasta kauhallinen uuttunutta maitoseosta ja kaada se ohuena nauhana muna-sokerivaahtoon, vatkaa samalla. Tällä tavoin kananmuna ei muutu kokkeliksi, vaan sen lämpötila lähenee maitoseoksen lämpötilaan. 

Ongi kattilasta pois kanelitanko ja sitruunankuoriviipaleet. Kaada muna-sokeriseos sitten puolestaan kattilaan ohuena nauhana ja vatkaa samalla. Kun kaikki on kattilassa, laita sen alle mieto lämpö ja koko ajan vatkaten kuumenna seosta, että se sakenee. Varo kiehumista. Kuumeneminen ja sakeneminen vie 3-4 minuuttia. Nosta kattila pois liedeltä ja vispilöi vielä minuutti. 

Kaada annoskuppeihin ja kun vanukas on jäähtynyt lähelle huoneenlämpöä, ripota sen pinnalle hieman kanelia ja aseta päälle mariekeksi. Peitä kelmulla ja laita jääkaappiin ainakin kahdeksi tunniksi. Vanukas oli hyytynyt aika kivasti ja keksi pehmentynyt niin, että se murtui kakkupohjamaiseksi muhjuksi oikein hauskasti. Vanukas oli vähän vellimäinen pohjalta, mutta ei se mitään. Sokerin määrää voisi hieman vähentää, ehkä 0,5 desiin.

La Vueltan seitsemästoista etappi tapahtuu silloin, kun minä olen töissä. Kyseessä on mäkinen 157 km mittainen etappi ja saan iltasella kuulla ja nähdä mitä siinä tapahtuu. Ehkä Nairo viimeinkin pistää vauhtia ajoonsa, ehkä ei. Mutta minulle kelpaa hyvin Simon Yatesin johtokin, niin harmittelin keväällä sitä, miten hän menetti pelin Girossa Chris Froomelle ja monelle muullekin tietysti.

Kannullinen Espanjaa – sangria punaviinistä

En ole kauhean suuri sangrian ystävä ja olen pitänyt valkoviiniin tehdystä vähän ennemmän kuin punaviinipohjaisesta. Meillä oli yhtenä kuumana kesäpäivänä tekeillä ensin mehua pihan pensaiden tuotannosta ja sen jälkeen keittelimme lihalientä. Sopivia ulkohommia, ettei talo entisestään lämmennyt. Antti muisti erään avatun viinipakkauksen, se oli portugalilaista punaviiniä, jossa oli hieman arveluttava makea vivahde. Lihaliemeen se passasi aivan hyvin ja tuumimme, että miksei myös sangriaan. 

Punaviinisangria

• 1 osa punaviiniä
• 1 osa appelsiinimehua
• 2 osaa tonicia
• isoja jääpaloja kannuun
• pieniä jääpaloja laseihin
• mansikoita
• limeä lohkoina
• kuivattuja sitrusviipaleita
• omenaa lohkoina
• mustikoita
• minttua
• pitkät kanelitikut sekoittimiksi

Kylmennä kannu laittamalla sinne isoja jääpaloja, lisää mukaan muut tilpehöörit, jätä muutama laseihin laitettavaksi. Kaada pohjalle ensin punaviini, sitten appelsiinimehu ja toppaa kannu tonicilla. Sekoittele ja jätä vähäksi aikaa maustumaan. Kylmennä lasit pienillä jääpaloilla ja tiputtele sinne muutama pala mansikkaa, omenaa ja sitruksia, sekä pari oksaa minttua. Kaada kylmää juomaa kannusta ja sekoita pitkällä kanelitikulla, joka antaa juomaan oman lisämakunsa. Tämä oli ensimmäinen omatekemä punaviinisangria, josta pidin enemmän kuin pikkuisen.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme. 

Tämä omenakakku ei ole lehmää nähnytkään

joskus työpaikkahuumori saa aikaan tällaisen reaktion

Meillä töissä on tapana tehdä kepposia. Yleensä ne ovat kohtuukilttejä, mutta harvoin hyvänmaun mukaisia. Jätin toissapäivänä Kammenpyörittäjälle evääksi banaanin ja omenan ja merkitäkseni ne juuri häntä varten, laitoin niihin pienen lähmälapun, johon kirjoitin hänen nimensä, omani ja riipaisinpa pienen sydämenkin. Kun hän sitten meni töihin, hän löysi hedelmät ympäröitynä ainakin kymmenellä lapulla, joissa luki jotain tällaista: ihqulle miehelleni, rakashalipallerolleni, pusupusikullanmurulle jne. Hän toi kaikki laput kotiin, niitä voi uusiokäyttää, jos tulee lepertelyntarve.

Minä puolestani tein eilen töissä tauollani tarjolle maidotonta omenakakkua, koska yksi meistä (sanotaan nyt vaikka Xxxx) on tiukalla maidottomalla dietillä. Koska tavallinen voi ei käy, tarvitsin kasvirasvatuotetta ja merkitsin osaksi käyttämäni paketin Xxxxn rasvaamiseen. Kakun tein jostain muinoin etsimälläni ohjeella, jonka sovelsin maidottomaksi. Hyvää siitä tulikin, joten naputtelen ohjeen talteen nyt, kun vielä muistan sen. 

Maidoton omenakakku

• 5 omenaa
• 165 g maidotonta Sunnuntai-margariinia 
• 4 kananmunaa
• 2,5 dl sokeria
• 2 tl vaniljauutetta
• 2 dl omenamehua
• 5 dl vehnäjauhoja
• 3 tl leivinjauhetta
• kanelia
• 2 rkl fariinisokeria tai muscovadosokeria

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori omenat ja leikkaa ne paksuhkoihin lohkoihin, neljännes omenasta kolmeen lohkoon. Sulata rasva kattilassa ja kaada siitä hyvä loraus (taikinaan on tarkoitus mennä 150 g) paistinpannulle. Sekoita pannulle myös sokeri ja kunnon ripaus kanelia. Minulla oli eilen saatavilla vain  valkoista sokeria, mutta tummat sokerit sopivat tähän tosi hyvin. Kuumenna seos ja lisää omenalohkot pannulle, sekoittele välillä ja anna omenapalojen hautua miedolla lämmöllä taikinanteon ajan. Älä pehmitä niitä liikaa, etteivät ne mene mössöksi. Toisaalta sellaisen sattumaisen pikasoseen voisi myös levittää taikinan pinnalle, joten ei huolta, jos satutkin kypsentämään omenia liikaa. 

Vatkaa kananmunat ja sokeri paksuksi vaahdoksi ja lisää mukaan vaniljauute, jauhot (joihin on sekoitettu leivinjauhe ja hieman kanelia), omenamehu (joka korvaa maidon tai muun maitotuotteen taikinassa) ja sulatettu rasva. Sekoita taikina tasaiseksi ja levitä se leivinpaperin päälle uunipannulle. Asettele lämpimät omenalohkot taikinan pinnalle, se käy kätevimmin pienillä pihdeillä tai haarukalla ja kaada päälle pannulla oleva haudutusliemi. Ripottele vielä pinnalle lisää kanelia, jos siltä tuntuu. Paista kakkua noin 35-45 minuuttia riippuen siitä kuinka paksu kakkusi on. Isommassa vuoassa se jää matalammaksi ja pienemmässä siitä tulee korkeampi. Kokeile kypsyyttä tikulla (töissä kokeilen aina raa'alla spagetilla, kun en muista viedä sinne kakkutikkua) ja kun tikku on tökkäyksen jälkeen kuiva, on kakku kypsä. 

Meillä oli lisäkkeenä kauppaperäisiä vaniljakastikkeita, Oatly-merkillä on kastike joka on gluteenittomuuden (jota ei nyt haettu) lisäksi maidoton, joten se sopi myös Xxxlle. Muuntelin alkuperäisen ohjeen sokerimäärää, vähensin sitä kolmanneksella, koska omenamehu oli sokeroitua. Käyttämäni omenat olivat kirpeitä ja kovia, joten pieni pannupehmitys oli niille omiaan ja siinäkin käytin sokeria, joten taikinasta saattoi hyvin vähentää hieman sokeria. Kuva ei ole häävi, mutta kakku lienee jo syötykin, joten ei sen niin väliä. 

Riisipuuroa haudutuspadassa

Edellisen kerran keitin riisipuuroa melkein vuosi sitten, aattoaamuna 2012. Tänä vuonna puuron paikka oli näin aatonaattona. Mustarastaat ovat ilmeisesti älynneet lähteä etelään, mikä ei olisi ollut tähän mennessä "talvea" aivan välttämätöntä. Sataa vettä, on mustaa ja märkää. Joulumielialani kohottamiseen riisipuuro ja sekametelisoppa olisivat oiva lääke. 

Hankin meille haudutuspadan marraskuussa, mutta kokeilut sen parissa ovat olleet melko vähäisiä, jos yhtä kertaa voi edes laskea. Tämä aamuna hipsin pantryyni ja nostin padan keittiöön. Sain joitakin aikoja sitten yhteydenoton Urtekramilta ja sen seurauksena pienen jouluisen näytepaketin, jonka tuotteille oli tänä aamuna käyttöä. Paketissa oli muuunmuassa luomukanelia, manteleita ja puuroriisiä. Paketin vastaanottaminen ei muutoin velvoittanut mihinkään, minun toivottiin mainitsevan, mikäli käyttäisin tuotteita postauksieni ruoissa. Fair enough.

Edit: kaupallinen yhteistyö, Urtekram

Katsastin puurovinkit sauvajyväsestä, siellä on hyvä valikoima haudutuspataohjeita. Olin aikeissa valmistaa myös porkkanalaatikon uunia vaille valmiiksi tänään, joten kypsensin riisit sitä varten samassa syssyssä. Lisäsin puuroa varten tarvimaani riisimäärään vähän ylimääräistä, jonka ottaisin padasta laatikkoa varten sivuun ennen puuron viimeistelyä.

Haudutuspataohjeissa mainitaan usein, etteivät maitotuotteet kestä pitkää hauduttamista, vaan voivat juoksettua. Niinpä puuro haudutetaankin vedessä ja lopussa mukaan lisätään maitotuotetta, tässä ohjeessa kermaa ja saadaan pehmeä maitoinen lopputulos. Minä virittelin puurotouhuja jo kuuden aikaan, sillä aamunvirkkuuteni ei ole vuodessa muuttunut miksikään. Neljän hengen puuroon ja porkkanalaatikossa tarvittavaan riisiin käytin:

• 4 dl riisiä
• 1,8 l vettä
• suolaa maun mukaan
• 2 dl kermaa

Mittasin riisin ja veden pataan ja laitoin padan "high"-haudutukselle kello kuudelta. Riisin kypsymistä odotellessani katselin lempisarjani jakson Yle Areenasta. Nuori Morse on niin hyvä, suosittelen! Tosin katsoin jaksosta vain kolmasosan ja nukuin vielä makoisasti yli kahdeksaan. Yhdeksän aikaan riisi oli kypsää, erotin siitä pari kauhallista porkkanalaatikkoa varten, ennen kuin maustoin jäljelle jääneen riisin suolalla, olisin voinut laittaa suolaa hieman enemmänkin. Kumosin mukaan kermaa ja sekoitin puuron tasaiseksi. 

Lisänä meillä oli normitapaan sekametelisoppaa, johon käytin pussillisen kuivattuja sekahedelmiä, jotka olivat niin pehmeitä, etteivät ne kaivanneet esiliottamista. Saksin hedelmät pienempiin paloihin sattumien määrän maksimoimiseksi ja keitin niitä hetken noin litrassa vettä. Lisäsin ruokosokeria sen verran, että liemi maistui sopivan makealta ja suurustin kiisselin kylmään vesitilkkaan sekoittamallani ruokalusikallisella perunajauhoja. Lurittelin suurusteen liedeltä sivuun nostettuun kiisselipohjaan, joka sakeni samantien. Käytin kattilaa vielä liekin päällä, kunnes kiisseli pulpahti kerran tai kaksi, jolloin kiisseli oli valmista. Kumosin sen lasikulhoon jäähtymään.

Jauhettu sponssikaneli pääsi vertailuun tavanomaisen kanelipurnukan kanssa rintarinnan. Olen täyttänyt tavallisen kanelipurkkini monia kertoja, enkä osaa sanoa kauanko purkillinen kestää. Ainakin aavistuksen nuhainen nenäni oli sitä mieltä, että juuri avattu luomukanelipurkki vapautti huomattavasti enemmän tuoksua, kuin normipurkin kannen avaus. Toiveikkaasti arvelin, että makukin oli intensiivisempi. Tällä kertaa mantelionnea oli vanhemmalla pojalla. Haudutuspadassa riisipuurosta tuli suloisen pehmeää ja maistuvaa, valmistus oli vaivatonta ja lopputulos erinomainen.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme.

Onhan toinen kerta jo perinne? Churrot Vueltan päättäjäisiksi

Viime vuonna Vueltan päätöspäivän aamuna kokeilin ensimmäistä kertaa churrojen tekemistä, tiedättähän ne pitkulaiset espanjalaiset herkut? Tekeminen ei ollut ollut vaikeaa, ellei sitten pidä työläänä öljyn kanssa pelaamista. En sittemmin ole churroja tehnyt, mutta päätin jo aikaa sitten, että tänään taas, Vueltan viimeisenä päivänä, söisimme churroja. Vuosi sitten oli kaunis aurinkoinen aamu, muistan häärineeni terassilla grillin sivupolttimen äärellä aivan kesävaatteissa. Nyt oli kyllä aurinkoinen aamu, mutta lämmintä oli vain muutama aste. Käytin samaa ohjetta kuin viime vuonnakin, taikina oli oikein toimiva. Siihen tuli:

• 2,5 dl vettä
• 100 g voita
• 2,5 dl vehnäjauhoja
• ripaus suolaa
• 3 kananmunaa
• 1 l rypsiöljyä paistamiseen
• sokeri-kanelisekoitusta valmiiden churrojen pinnalle

Koska ohje on helppo ja lyhyt, naputtelen sen uudelleen, ettei sitä tarvi lähteä etsimään vanhasta postauksesta. Aluksi laitoin valurautapataan litran rypsiöljyä paistomittarin anturin kanssa lämpenemään ulos grillin sivupolttimolle. Säädin mittarin piippaamaan 160 asteen kohdalla, jotta ehtisin himmaamaan öljyn lämpötilaa. Mittasin paksupohjaiseen kattilaan veden, voin ja suolan. Kiehautin veden ja sekoittelin sen verran, että voi suli veteen kokonaan. Sammutin kaasun kattilan alta ja sekoitin rivakasti mukaan jauhot, niin että taikinasta muodostui kiiltävä taikinapallo. Nostin kattilan pesualtaaseen hieman jäähtymään ja siksikin, että se olisi seuraavassa vaiheessa hieman alempana, kuin lieden taso, jotta saisin vatkaamiseen vähän olkavoimia paremmin mukaan. Kun taikina oli hieman jäähtynyt, lisäsin kevyesti vatkatut kananmunat joukkoon ja sekoitin taas vauhdikkaasti, kunnes taikina oli tasaista ja lähes tahnamaista. Kaavin sen pursotinpussiin nuolijalla ja muistin Jauhot suussa-blogin Jonnan vinkin siitä, miten pursottaminen saadaan toimimaan tehokkaasti ja siististi. Ja toden totta, kyllä toimikin! 

Kun öljy oli kuumennut 170 asteen huitteille, sommittelin churroasemani valmiiksi. Tarvitaan laakea astia, jossa on ruokosokerin ja kanelin sekoitusta, aivan oman mieltymyksen mukaan suhteutettuna. Minä laitoin melko reippaasti kanelia. Toiseksi tarvitaan laakea vati, jolla on talouspaperia ja vadin päälle sopuisasti asettuva kansi, käytin mikrokupua (joka sivumennen sanoen pitäisi vaihtaa uuteen, siihen on joskus sulanut jotain epämääräiseksi ryhelmäksi...). Sitten tarvitaan vielä kannellinen astia, johon valmiit churrot saa lämpimään, minulla oli tätä varten tupperin kaksikerroksinen lämpöastia. Työkaluiksi tarvitaan sakset ja kuuman öljyn kestävät pihdit. 

Otin hienosti asennetun taikinaa täynnä olevan pursotinpussin vasempaan käteeni ja aloin kääntää pussia leveän pussinsulkijan ympärille öljypadan yllä niin, että tyllasta alkoi tulla esiin taikinapötkö. Kun pötkö oli noin 8-10 senttiä pitkä, leikkasin oikeassa kädessäni olevilla saksilla pötkön poikki ja se putosi kuumaan öljyyn. Aluksi se painui padan pohjalle, mutta nousi muutamassa sekunnissa pinnalle. Yhtä aikaa pataan mahtui kypsymään 6-7 churroa. Kääntelin churroja parin minuutin jälkeen toiselle kyljelleen ja kun churrojen pursotusraitojen huiput alkoivat tummeta, nostin churrot öljystä paperin päälle kulhoon, peittelin kuumat churrot ja laitoin uuden satsin kypsymään. Seuraavaksi pyörittelin hetken viilenneet churrot sokerikaneliseoksessa ja peittelin ihan valmiit herkut lämpövatiin. Kaikkiaan taikinasta tuli 20-25 vähän erimittaista churroa, jotka tällä kertaa kastoimme sulatetussa suklaassa ja joimme cappuccinot päälle. Nyt öljy on jäähtymässä tuolla ulkona padassa ja kun se on viilennyt, siivilöin sen ja pullotan uudelleen pikkukanisteriin odottamaan vielä ainakin yhtä käyttöä.

ikinä ei ole pursotukset onnistuneet näin näppärästi!

Vaikka ammattipyöräily Vueltassa tänään päättyy, se alkaa Iso-Brianniassa, kun The Tour of Britain starttaa tänään Ipswichistä. Ilmeisesti nyt on ensimmäinen kerta, kun meillä Suomessakin on mahdollista nähdä tänä kisa suorina lähetyksinä Eurosportilta ja mikäs sen hauskempaa. Mukana on monta minulle tuntematonta joukkuetta ja ajajaa, mutta on siellä tuttuja nimiäkin, esimerkiksi pulisonkijoukkueen (Team Sky Pro Cycling) Bradley Wiggins ja Mark Cavendish. Samoin lähtöviivalle asettuvat mm. Tyler Farrar, Ivan Basso ja Samuel Sanchez. Tämä kisa ajetaan kuusimiehisillä joukkueilla, tosin kahdessa joukkueessa on vain viisi ajajaa. Etappeja on kaikkiaan kahdeksan. On mukava nähdä vaihteeksi brittiläisiä maisemia ja ehkä kokata jotain enkkuruokaakin, jos vain aika riittää. Mutta sitä ennen pitää Vuelta vielä saattaa päätökseen täällä Campakeittiössäkin. Ja vielä sitäkin ennen, lähdemme pienelle pyöräilylle. On niin kaunis syksyinen sää ja churrot vatsassa vaativat hieman liikuntaa, etteivät ne päädy suoraan vyötärölle!

No niin, nyt päästiin asiaan!

Tätä juotaisiin jos sitä olisi

Tänään Vueltassa alkoi viimeinen jakso. Kolmen edellisen rankan vuorietapin jälkeen vuorossa oli Santanderista Fuente Déhen ajatteva nousuun päättyvä etappi, jolla oli mittaa 177 km. Pääsin katsomaan etappia tallenteelta vasta vähän jälkijunassa. Kammenpyörittäjällä oli jo tieto, mitä tapahtuu, mutta ritarillisesti hän katsoi lähetyksen toistamiseen kanssani eikä paljastanut, että nyt on se päivä, jolloin saan hihkua ääneni käheäksi ja kutsua voittajaa kaikilla lempinimillä, mitä keksin. Alberto Contador ei vain voittanut etappia, vaan siirtyi vakuuttavaan kokonaiskilpailun johtoon. Voiton jälkeisessä haastattelussa oli kyllä hyvin aistittavissa, miten suuri asia tämä oli Contadorille. Oi, että olen iloinen.

Eilen leikimme vielä kesää hetkisen aikaa. Emme olleet vielä tehneet Espanja-viikoillamme sangriaa, mutta nyt korjasimme puutteen. Sattui lämmin aurinkoinen iltapäivä, jona poimimme viimeisiä karviaismarjoja ja Kammenpyörittäjä raivasi kasvihuoneen tomaattikasvustoa sillä mielin, että tomaattien kyljet viimein innostuisivat punastumaan. Selailimme kumpikin erilaisia sangria-ohjeita ja vaikutti siltä, että juoman voi toteuttaa vaikka kuinka monella tapaa. Me otimme lähestymistavaksi punaisen ja sitruksisen.

Leikkasin appelsiineja, sitruunoita ja limettejä lohkoiksi, joista trimmasin keskikohdan kalvot ja puolikkaiksi leikkautuneet siemenet pois. Keräsin suureen kannuun pari muotillista jääpaloja, kaksi kanelitankoa ja sitrukset. Sirottelin pari teelusikallista ruokosokeria hedelmille ja lorautin päälle pari ruokalusikallista votkaa. Hetken kuluttua kippasin kannuun puoli pullollista espanjalaista punaviiniä ja niin paljon ginger alea, että kannu tuli täyteen. Maistui raikkaalta, ei liian makealta, kesältä! Ainakin siihen asti, että aurinko meni pilveen. Silloin kaneli toi mieleen glögin.

Välillä jälkiruokaa - uuniomenat

Uuniomenia tehdään varmaan jokaisessa maassa, jossa on omenia ja uuneja, niin myös Espanjassa. En vielä poiminut koko satoamme, neljää omenaa, vaan turvauduin osto-omeniin. Ohjeen otin täältä. Soveltelin hieman, se ei hämmästyttäne ketään. Ohjeessa vuokaan laitettiin valkoviiniä, mutta meillä oli tilapäinen puutos, mitä tulee valkoviiniin, joten laitoin kuivaa omenasiideriä. Kuumensin uunin 200 asteeseen. Valmistelin kuusi omenaa poistamalla siemenkodan omenaporalla ja kuorimalla omenat. Asettelin omenat uunin kestävään vuokaan. Pilkoin parikymmentä kuorittua mantelia ja kaivelin kuiva-ainekaappia jonkun tumman sokerin toivossa. Löysin kivikovan paketin muscovadoa, mutta intiaanisokeri oli irtonaista. Arvelin sen käyvän myös. Pujottelin omenan keskellä olevaan reikään ensin vähän intiaanisokeria, sitten mantelisilppua, seuraavaksi pari pientä suklaanappia (koska Peter Selin juuri kuului kertovan Eurosportilla, että siellä missä Vueltaa ajetaan tällä hetkellä, on tapana syödä hedelmiä suklaan kera) ja pienen nokareen voita. Päällimmäksi vielä vähän sokeria ja koko omenien päälle kanelia. Kaadoin vuokaan noin 1,5 dl kuivaa omenasiideria. Paistoin omenia noin 35 minuuttia. Söimme ne vaniljakastikkeen ja kahvin kanssa.

Vueltan kuudestoista etappi, lepopäivää edeltävä näytti olevan melkoista rääkkiä. Kolmas rankka vuorietappi peräkkäin tuntui varmasti monenkin jaloissa. Lopun jopa 24 % jyrkkyys oli kyllä aivan järkyttävää. Nyt on kyllä pikku paussi paikallaan, kisa jatkuu keskiviikkona.