Jos linnanneito olla voisin – lattioiden narinaa ja luksusaamiaista

Mikäli joku on jaksanut lukea eilisen pitkän postauksen viidennen kartanokierroksemme avauspäivästä, hänelle kuuluu kyllä erityismaininta kestävyydestä. Palkinnoksi siitä laitan väliin yhden majoitusvinkin, johon kuuluu ylisanoja aamiaisesta ja bonuksena kehaisu päivällisestä tutussa ravintolassa. Lupaan, ettei tämän postauksen lukemiseen mene kuin muutama minuutti ja sitten lukija on vapaa taas tekemään jotain muuta tähdellistä. 

Olemme olleet viime vuosina kolme kertaa Pärnussa ja olemme majoittuneet joka kerta Rannahotelliin. Se on niin tyylikäs ja sopivalla tapaa suuri, ettei siellä joudu liian henkilökohtaisen paapomisen kohteeksi. Sen aamiainen on hyvä, ei käy kiistäminen. Aikaisemmin saatoin käyttää sanaa loistava, mutta nyt se on varattu toisaalle. 

Tämän vuoden Viron talvimatkalla olimme radikaaleja. Emme päivällispaikan suhteen, mutta majoituspaikan kyllä. Vaikka Rannahotell tarjosi taas sesongin ulkopuolista edullista hintaa (lähestyi jopa sähköisellä joulukortilla, kui hienoo se on?) olimme uskottomia ja varasimme huoneen paikasta jolla on niin pitkä nimi, että se pitää joka kerta tarkistaa. Kaikessa komeudessaan se on Luxury Art Nouveau Villa Ammende. Jatkossa tuttavallisesti Ammende. Kävelimme paikan ohi ensimmäisellä Pärnun vierailulla syyskuussa 2016 ja pistimme sen merkille, mutta luulin tuolloin sen olevan vain ravintola, eikä myös hotelli. Ammenden historiasta voi lukea täältä.

Kurvasimme pitkän kartanopäivän päätteeksi Ammenden pihaan ja astuimme sisään komeaan taloon. Respa oli avarassa aulassa ja meidät otettiin vastaan ylen ystävällisesti, muttei makeasti. Siitä pidän nyky-Virossa. Ei turisteja tarvitse mielistellä, eikä pidä. 

Antti oli tehnyt varauksen, joten en tiennyt millaisen huoneen hän oli meille ottanut. Ei tainnut tietää kovin tarkkaan itsekään. Se ei ollut mikään tämän linkin takana olevissa kuvissa, mutta Deluxe Rooms-kategoriaan se hintansa puolesta kuului. Katto oli vino ja ikkuna pieni. Ikkuna oli itseasiassa niin pieni ja niin korkealla, etten ylettänyt katsomaan ulos lainkaan, mutta Antti sanoi ikkunan avautuvan sisäpihalle roskisten suuntaan. Mikä minä olisin vastaan väittämään? Huone oli hauska, kun vain muisti varoa lyömästä päätään eri suuntiin vinoon kattoon.  Kylpyhuone tilava, pyyhkeet ja aamutakit ylellisiä, samoin vuodevaatteet. Lattiat narisivat kuten asiaan kuuluu. Yhtään kuvaa huoneesta ei ole, mutta auloista ja muualta on. Ja postilaatikosta.

Vaikka Ammenden ravintola on Pärnun mittakaavassa arvostettu ja ilmeisen hyvä, emme syöneet siellä päivällistä vaan menimme vuoden takaa tuttuun Lime Loungeen. Olin varannut pöydän kuudeksi, mutta olimme nälkäisiä jo aikaisemmin ja koska halusimme muutenkin kävellä hieman iltaisia Pärnun katuja, poikkesimme kysymään, saisimmeko jo tulla syömään. Pienessä paikassa oli tilaa ja nimelläni varustettu pöytä oli jo valmiina, joten pääsimme aloittamaan ruokailun etuajassa. Viime talvena asiakkaita ei sattunut kanssamme yhtä aikaa kuin yhteen pöytään, tällä kertaa oli vilkkaampaa. 

Söimme talvisen kolmen ruokalajin menun, jonka alkuun tilasimme lämpimän omenaisen juoman. Se lämmitti mukavasti. Alkuruokana meillä oli ankeriasta  (en nyt ole satavarma kääntyykö eel ankerias vai nahkiainen, vai ovatko ne vähän sama asiakin...) ja punajuurta. Annos oli vähintäänkin erikoinen ja saatoin kyllä sanoa, että pidin siitä, vaikkei tämä elukkalaji ole aikaisemmin tainnut lautaselleni jänishousuisuuttani joutuakaan. Pääruokana oli lampaan niskaa, hyvä, murea ja sopivan kokoinen annos. Jälkiruokana oli aivan ihastuttavaa taatelikakkua, josta utelin valmistustekniikkaa. En paljasta sitä vielä, sillä haluan ensin itse kokeilla osaisinko tehdä samoin. Lime Lounge oli toisella kertaa vieläkin kivempi paikka. Sitä voi Pärnussa ruokaa etsiville kyllä lämpimästi suositella. En nyt muista tarkkaan mitä tämä ateria maksoi, mukana oli viinipullo. Hinta jäi reilusti alle satasen, mihin olemme Tallinnan ulkopuolella jo tottuneetkin. 

Uni maistui Ammenden ullakolla oikein hyvin, siellä ei edes kummitellut. Aamulla jatkoimme kartanokierrosta, mutta sitä ennen söimme varmaankin parhaan koskaan saamamme hotelliaamiaisen. Meiltä kysyttiin jo illalla summittaista aikaa, jolloin haluaisimme syödä kello seitsemän ja kymmenen välillä ja arvelimme olevamme halukkaat syömään kahdeksalta. Siihen aikaan alakerran aamiaissalissa ei ollut muita asiakkaita, mutta pihan muutamasta autosta päättelimme, ettemme olisi ainoita asiakkaita. 

Meitä neuvottiin ottamaan mehut ja leivät tarjoilupöydältä ja luvattiin tuoda valmiiksi asetellut muut härpäkkeet pöytään. Myös kahvimieltymykset otettiin vastaan ja tuotiin ruokalista lämpimistä annoksista. Sali oli oikein kaunis, samoin kattaus ja muutenkin olin ihan että aww. 

Hetkisen kuluttua meille tuotiin oma aamiaistornimme, jossa oli leikkeleitä, juustoja, pikkumakeita ja hedelmiä. Niin sievästi laitettuna että. Myös kahvit tulivat pian pöytään ja muutamien minuuttien kuluttua lämpimät annoksemme. 

Minä otin briossin uppomunalla ja pekonilla, Antti perunaröstin lohella. Aivan fine dining-annokset aamutuimaan! Palvelu oli eleetöntä ja ystävällistä, ei tullut pokkuroitua oloa, vaikka huolenpito oli persoonakohtaista. Katsoin hotellin sivuilta, että aamiainen sisäänkävelijälle maksaa 25 euroa, kerrankin olen valmis sanomaan, että on sopiva hinta! 

Tämän hienostuneen aamiaisen jälkeen jatkoimme kohti Tarttoa, mutta arvannette, ettemme mitenkään suorinta tietä. Päivä oli kartanoiden täyteinen, mutta pidän lupaukseni, enkä mene siihen aiheeseen tässä postauksessa. Mutta seuraavissa kyllä, erittäin paljon. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme maittain aakkostettuina. 

Kesäkuinen kartanokierros Virossa osa 2

Sillamäen Krunk-hotellissa nukkui oikein mielikseen, mutta aamiainen oli todellakin vaatimattomin aikoihin, mutta sen sanottiinkin olevan mannermainen. Heh. Respassa ei ollut aamulla ketään, jätimme avaimen huoneen oveen, otimme mallia muiden huoneitten ovista. 

Sää oli hieman sateinen, kun lähdimme liikkeelle tarkoituksenamme ajella kohti Tarttoa ja matkalla käydä katsomassa mahdollisimman monta kartanoa. Olimme tehneet kartan ja kirjan avulla alustavan listan noin kymmenestä paikasta. 

Ensin palasimme hieman takaisin kohti Tallinnaa aikomuksena käydä katsomassa paria paikkaa, jotka edellispäivänä jäivät hieman reitiltä sivuun. Ensimmäisenä listalla oli kartano nimeltä Konju. Siitä ei ollut paljon tietoa saatavilla, mutta löysimme paikan ihan mukavasti. Kyseessä oli Edise-nimisen kartanon apukartano, jonka mailla nykyäänkin toimii ilmeisesti maitotila. Rakennus oli kaunis, vaikkakin melko rappiolla. Saimme kenkiimme lantaa ja sataa tihuutti. 

Konjusta lähdettyämme osuimme tien varressa sellaisen rakennuksen kohdalle, jonka arvelimme myös voivan olla kartano alunperin, mutta myöhemmällä etsimisellä sain selville, että kyseessä on Vokan koulu. Löysin vanhan kuvan rakennuksesta siinä käytössä. Lainaamani kuvan alla on meidän ottamamme kuva rakennuksesta. Olihan rakennuksen seinässä myös kyltti, jossa oli vuosiluvut, joiden välillä rakennus on ollut kouluna. Ensimmäinen pätkä oli 1878-1923 ja toinen 1944-1956 tai 1958, en saa ihan selvää kuvasta.

Seuraavaksi ajoimme melkein meren rantaan, Orun kartanon maiden reunalle. Kartanorakennusta tai oikeammin linnaa ei ole enää olemassa, mutta sen puistoalue on suosittu ulkoilualue. Etsin kuvan siitä, miltä toisen maailmansodan melskeissä tuhoutunut linna näytti loiston päivinään. Me emme lähteneet puistoon kävelemään, koska satoi, mutta joskus toiste olisi kiinnostavaa kuljeskella puistossa. 

Matkamme jatkui ja seuraava kohde oli niin sanottu bonuskartano, menimme tienviitan perässä katsomaan Pühajoen kartanoa. Päädyimme yksityisen tilan portille, emmekä olleet oikein varmoja, mikä rakennuksista oli kyseinen kartano, arvelimme että se oli tämä. 

Löysin vanhan kuvan paikasta, se saattaa olla sama rakennus toiselta puolelta, jonne emme nähneet. En löytänyt tietoa paikasta oikeastaan yhtään, vain vironkielisen wikimaininnan.

Kurtna oli sitten seuraava kohteemme. Se oli hyvin puiden peittämä, ilmeisen tyhjillään oleva kunnan omistama rakennus. Seinässä oli kaunis reliefi ja puisto oli vielä hyvin havaittavissa. Tästäkään kartanosta ei paljon tietoa herunut, vain sen verran, että talo on rakennettu 1880-luvulla ja kunta halusi siitä eroon ainakin vuoden 2004 kirjan  mukaan. Kartanon vieressä olevan punatiilinen rakennus (nykyään kunnantalo) oli alkujaan palvelusväen asuintalo.

Sitten oli vuorossa hupaisalta kuulostava Illukan kartano. 1888 valmistunut päärakennus on toiminut kouluna 1920-luvulta alkaen ja siellä voi kesäaikaan päästä opastetulle kierrokselle.

Vaikka emme ole niin palavasti puisten kartanoiden ystäviä, kävimme kuitenkin katsomassa Pagariakin. Vuodelta 2004 olevan kirjamme mukaan rakennus olisi nyt jaettu pienempiin asuntoihin, mutta tyhjillään ja varastokäytössä se näytti olevan. Pihapiirissä oli toinenkin puinen rakennus, jossa on nyt päiväkoti. 

Mäetaguse-niminen kartano oli vaihteeksi taas puleerattua tyyppiä, alunalkaen 1700-luvun lopun rakennusta uudelleenmuotoiltiin 1800-luvulla pariinkin otteeseen ja nyt se näyttäisi olevan oikein iskussa. Tallirakennuksessa toimii hotelli ja kylpylä. 

Võtikverestä emme löytäneet paljon tietoa, mutta se on toiminut "support manorina" Tähkeveren kartanolle. Emme olleet ihan varmoja pihassa piipahtaessamme, että oliko kyseinen puutalo se oikea, mitä etsimme, mutta myöhemmin etsiessäni tietoa ilmeni, että olihan se. 

Torman kartanon päädyssä toimii nyt kauppa. Se oli vähän surullinen näky. Pihapiirissä oli useita rakennuksia, jotka ovat kuuluneet kartanoon. 

Seuraavaksi etsimme Kuremaan kartanon. Sen sijaitsee komealla paikalla mäellä, josta on varmaan ollut aikoinaan hieno näkymä järvelle, nyt puusto peittää järvinäkymän. Kuremaan kartanon päärakennus oli juuri sellaista tyyppiä, josta pidämme, pikkuisen rapistunut, muttei liikaa. Kartanossa toimii nyt maatalousalan ammattikoulu. Myöhäisklassisen tyylin rakennus on peräisin 1800-luvun lopulta. 

Luuan kartanossakin toimii ammattikoulu nykyään, rakennus on alkujaan peräisin 1700-luvulta, mutta seuraavilla vuosisadoilla sitä laajennettiin kaksikerroksiseksi ja muutenkin isommaksi useampaan otteeseen. Vuosituhannen vaihteessa Luuassa remontoitiin laajalti. Laittamista alkaisi taas olla. 

Päivän kartanokierros alkoi olla lopuillaan. Piipahdimme vielä Kudinan portilla, se on nykyään yksityisomistuksessa oleva kartano, joten porttia lähemmäs emme menneet. Punatiilinen rakennus on valmistunut vuonna 1885 ja se toimi kouluna 1900-luvulla. 

Toiseksi viimeinen päivän kartanoista oli nimeltään Saare, tosin siellä ei ollut kartanoa enää lainkaan jäljellä, vain symmetriset tallirakennukset ovat aukion molemmin puolin paikassa, jossa 1730-luvulla rakennettu barokkitalo sijaitsi. Se purettiin 1930-luvulla. Aikoinaan talo on näyttänyt tältä. 

Tallit alkavat olla aika pehmeässä kunnossa nekin.

Alatskivi oli sitten päivän vihoviimeinen kohteemme, se on oikein linna ja sen suunnittelun esikuvana kerrotaan olleen  Balmoralin linna. Se on valmistunut vuonna 1885 ja on Viron hienoin uusgoottilainen linna. Nykyään se on museo, ravintola, hotelli ja juhlapaikka, mutta emme käyneet siellä muuten kuin ulkopuolella katselemassa. Alkoi olla hieman kartanoähkyä. 

Saavuimme Tarttoon alkuillasta ja majoituimme hienoon Hotelli Antoniukseen. Olin lukenut siitä Dinner4U2-blogista jo aikoja sitten ja nyt halusin meidänkin yöpyvän siellä. Huoneemme oli oikein sievä ja suuri, vaikkei sviitti ollutkaan. Näkymä huoneestamme oli sisäpihalle, muttei se haitannut mitään. Hotelli sijaitsee  vastapäätä yliopiston päärakennusta ja sieltä on lyhyt matka keskustan aukiolle. Antoniuksen aamiainen oli aivan omaa luokkaansa, vaikka hieman jouduimme odottelemaan, että meidät noteerataan. Lopulta Antti kävi hakemassa itse kahvit meille koneesta ja saimme myös tilattua lämpimät annokset.

Kävimme illalla syömässä Restoran Hõlmissä, kerron siitä omana postauksenaan myöhemmin. Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissupostauksiamme maittain aakkostettuina.

EDIT: Lisään postauksen myös CampaSimpukan uudelle Mōis-hulluutta-välilehdelle, jonne kerään kaikki postaukset, joissa käsitellään Viron kartanoita. Sieltä löytyvät kaikki kiertämämme kartanot aakkostettuina.

Italialainen ravintola - Bocca Tallinnassa

Olemme pari kertaa yrittäneet syödä Helsingissä perusteellisen italialaisesti, mutta emme ole oikein onnistuneet. Vuoden vaihteen Viron matkalle olin varannut pöydän tietojeni mukaan pätevään italialaista ruokaa tekevään Boccaan Tallinnassa. Meillä oli kaksi iltaa syötävänä, joten varasin Boccan ensimmäiselle illalle ja toiselle takuuvarman Tuljakin. Järjestys oli justiinsa oikea. 

Käytyämme Saarenmaalla palasimme mantereelle ja Tallinnaan. Majoituimme meille uuteen Park Inn by Radisson-hotelliin aivan keskustassa. Hotellin ympärillä tehdään rankkoja rakennustöitä monella suunnalla, joten se ei ole juuri nyt kaikkein hiljaisin mesta nukkua ja auton paikoitus on syytä hoitaa etäämpänä. Kympin lisähinnalla upgreidasin vastaanotossa huonetta pykälää isommaksi. En sitten tiedä kuinka mahdottoman pieni se standard-huone olisi ollut, ei tuo parempikaan kovin laaja ollut. 

Iltasella kävelimme tuiskussa ja tuulessa muutaman korttelin matkan Boccaan. Siellä oli vasta muutama asiakas ennen meitä, olihan kellokin vasta seitsemän. Päivemmällä olin kurkannut ravintolan sivuja ja siellä sanottiin, että on täyttä. Ehkä se tarkoittikin sitä, ettei nettivarauksia oteta enää vastaan, vaan täytyy soittaa. Täynnä ravintola ei todellakaan ollut koko iltana. 

Vaikkei Bocca aivan valtavan suurta vaikutusta tehnyt, ei ollut edes punaruutuisia liinoja, niin olipa se kuitenkin italialaisempi ravintola kuin muutamat edelliset yritelmämme. Söimme katkarapuja, mozzarellaa, mustaa pastaa ja ravioleja, juustokakkua ja zabaglionea. Kokonaisuus oli ihan kiva ja tarjoilu oli ystävällistä ja huomaavaista, mitään ei tarvinnut odotella liiaksi, eikä meitä hoputettu. Bocca oli ihan ok Tallinnan ravintolamaailmassa, siellä syömisestä on nyt kymmenkunta päivää, enkä muista enää paljonko se maksoi. Eli ei varmaan ollut liian paljon, sellainen jäisi mieleen. Ravintolassa oli niin pimeää, ettei kuvista ole julkaistaviksi yhtä lukuunottamatta, koska ne eivät tekisi annoksille oikeutta missään määrin. Eikä bowl of pasta nyt kovin kummoiselta näytäkään. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.