Ostoruokaa vol 3. – kauppahallin raviolit ja jälkiruokana mansikoita balsamicon ja sokerin kanssa

Nämä valmiit raviolit söimme eilen, ne oli ostettu Noirmoutierin saaren pääkaupungin (joka on myös nimeltään Noirmoutier) kauppahallista. Ostovaiheessa silmät usein syövät enemmän kuin vatsa vetää, neljä raviolia meille kahdelle olisi ollut sopiva määrä, mutta niitä tuli ostettua kahdeksan. Täytteenä oli paikallista perunaa ja sipulia. 

Keitin raviolit kahdessa erässä, sillä ne olivat niin suuria, ettei neljää enempää mahtunut yhtä aikaa kypsymään. Näiden suurten keittoaika oli 3 min 30 sek, se oli ohjeistettuna pussiin lyödyssä leimassa. Myyjä myöskin kysyi, että syödäänkö ne heti samana päivänä vai vasta seuraavana. Koska tarkoitus oli syödä samana päivänä, hän antoi niitä, jotka olivat aiemmin valmistettuja ja alensi hintaa hieman. Tuoreudessa ei ollut mitään valittamista. 

Antti grillasi meille lihavartaat, jotka olivat punalaputettuja Intermarchessa. Niitä oli kyllä liikaa, mutta jatkojalostan niistä korealaista huomenissa. Kun Antti oli grillin äärellä, minä sulatin nokareen voita pannulla, tai oikeastaan lämmin sää teki sen jo ennen kuin laitoin kaasuliekin päälle. Oli melkoisen lämmintä, 32 astetta. 

Kun raviolit olivat kypsiä, nostin ne pannulle, jolla voi oli sulaa. Hieman lämpöä pannun alle ja mukaan loraus sitruunamehua ja puolikuivattuja salvian lehtiä. Kääntelin ravioleja varovasti. Pasta piti kuosinsa, täyte ei karannut ja sain annettua pienen voi-salviakylvyn ravioleille. Pinnalle vielä pippuria myllystä ja raastettua parmesania. Erinomaisia, ei voi muuta sanoa, mutta neljä syöjää kohden oli turhan paljon, kolme ehkä just sopiva määrä ja kaksikin olisi riittänyt. 

Tämän päivän oikeaksi italialaisuudeksi nautimme jälkiruoaksi Brachetto d'Arqui-viiniä mansikoiden, balsamicon ja sokerin kera. Tuon viinin ostimme jo vuosi pari sitten Systemistä Ruotsista ja muistimme ottaa sen kotoa mukaan tätä ainutkertaista tapausta varten. Ja jos jollekin tulee sellainen mielikuva, että tarjoilussa käytetyt servetit olisivat ihan kuin Finnlinesin buffetista, niin niin ne ovatkin. 

Giro d'Italian toiseksi viimeinen etappi oli jälleen rankka vuorietappi. Mittaa sillä oli 200 km ja siinä vaiheessa, kun asetuimme sitä katsomaan, oli matkaa jäljellä noin 50 km. Netti tökki hieman ja meidän piti monta kertaa odotella lähetyksen jatkumista. Jonas Vingegaard näytti taas toteen sen, että kovat jätkät käyttää pinkkiä ja voitti etapin ylivoimaiseen tapaan ja sinetöi huomisen kokonaiskilpailun voiton, kunhan saapuu Roomassa alkuillasta maaliin.

Pikapäivällinen valmisravioileista

Mobilekokkailu jatkuu ja käytin tänään päivälliseen eilen Ruotsin ICA:sta ostamamme valmisraviolipakkauksen. Sen piti olla huominen ruokani, kun Antti on Retrokilpurit-tapahtumassa, mutta keksin sitten huomiselle jotain muuta. Raviolit olivat mozzarella-tomaattitäytteisiä ja kohensin annoksia vielä Pirkka-sarjan erinomaisella buffalomozzarella, prosciuttosuikaleilla ja kirsikkatomaateilla. Pieni rasiallinen ravioleja riitti enemmän kuin hyvin. 

Pikaruokaa kahdelle Italian hengessä

• pieni rasia valmisravioleja
• suolattua keittovettä
• 3 viipaletta prosciutto-kinkkua suikaleina
• 1 pallo buffalomozzarellaa kahdelle jaettuna
• 6 kirsikkatomaattia halkaistuina
• basilikaa
• pippuria

Tämän ruoan vaativuusaste oli lähellä nollaa, kiehautin kattilallisen vettä ja suolasin sen. Laitoin raviolit veteen kypsymään. Pitäisi muistaa erotella valmisraviolit ennalta varovasti, yleensä aina pari on kiinni toisissaan ja vedessä niitä erotellessa saa varmuudella ainakin yhden rikkoutumaan. Raviolien kypsyessä leikkasin kinkun suikaleiksi, puolitin kirsikkatomaatit, revin mozzarellan paloiksi ja ehdin vielä odottaakin pari minuuttia. Jaoin kaikki ainekset kahdelle lautaselle ja kiersin päälle myllystä pippuria. 

Giro d'Italian loppu häämöttää. Tänään ajettiin mäkisissä maisemissa ja voitosta taisteli viiden miehen hatka. Nopein oli Koen Bouwman ja tämä oli hänen toinen voittonsa tässä kisassa. Richard Carapaz johtaa edelleen kokonaiskilpailua, tosin vain kolmella sekunnilla. Alan hieman leppyä hänelle ja saatan hyväksyä hänen toisen Giro-voittonsa sunnuntaina. Etenkin kun hänen kaksi söpöä lastaan tulivat palkintokorokkeelle isin voittoa juhlistamaan. Mutta edessä on vielä yksi vaativa vuorietappi ja sunnuntainen aika-ajo, joten ei vielä nuolaista ennen kuin tipahtaa. 

Pika&retkiruokaa Italian hengessä

Reissussa ei aina ehdi kovin paljon paneutua kokkaamiseen, mutta #italianfoodchallenge on silti menossa. Ostimme eilen tuorepastaa raviolimuodossa ja tänään se päätyi lautasille pienin tuunauksin, kun päivällisaika oli käsillä. 

Tuorepastaravioli parmankinkun ja basilikan kera

• 250 g valmista raviolia ricotta-tomaatitäytteellä
• suolaa pastankeittoveteen
• 4 viipaletta prosciuttoa
• tuoretta basilikaa
• raastettua parmesaania
• pippuria

Tämä on todella epäruokaohje, sen vaativuudella ei voi paljonkaan elvistellä, mutta siltikin söimme ihan hyvin. Kiehautin CampaAdrian keittiön suurimmalla kattilalla vettä ja keitin tuorepastaravioleja pari minuuttia. Laskin ravioleja kattilaan laskiessani, että kummallekin oli tiedossa kuusi raviolia. Irrottelin prosciuttoviipaleet toisistaan ja Antti metsästi matkayrtistöstä basilikalehdet. Lusikoin raviolit lautasille ja asettelin kumpaankin annokseen kaksi viipaletta melkein läpinäkyvää kinkkua ja raastoin parmesaania. Viimeistely tapahtui basilikalla ja pippurilla. 

Giro d'Italian kahdestoista etappi oli kuin meidän eilinen ja tämä päivä, ensin sataa hirveästi, mutta sitten paistaa aurinko. Voittajaksi ennätti minulle tähän asti tuntematon Andrea Vendrame ja kokonaiskilpailua johtaa edelleen Egan Bernal.

Jälkiruokana söimme jäätelöä, joka oli vähän mitäänsanomatonta, mutta mustikat, vadelmat, keksi ja minttu hieman kohottivat kokemusta. 

6 raviolia

Edit: kaupallinen yhteistyö, Decola

Jyväskylässä on hieno keittiötavaraliike, Decola, josta keksisin aina jotain ostettavaa. Kävin siellä muutama viikko sitten ja sain ilmaistua, että kauppias ja minä seuraamme toisiamme Instagramissa. Siitä aloimmekin jutella kaikenlaista. Liike on nyt muutaman vuoden ikäinen ja varsinaista kauppaa täydentää verkkokauppa. Sain ehdotuksen ottaa vastaan jonkun pienen tuotteen ja korvaukseksi mainita postauksessa liike ja sehän minulle sopi, olen kyllä maininnut kaupan ihan ilman mitään tuotettakin. Kun kerroin, että meillä on alkamassa Italia-haaste, sain sitä silmällä pitäen mielenkiintoisen näköisen Dexam-merkkisen raviolimuotin. Samalla vekottimella voi tehdä myös puolalaisia pierogeja ja ylipäätään erilaisia täytettyjä taikinanyyttejä. 

Vilkaisin CampaSimpukan arkistoja ja edellisen kerran pastataikinaa meillä on väsätty yli kolme vuotta sitten, kun kokeilin cavatellien valmistamista. Raviolien tekemisestä on sitten jo niinkin kauan kuin viisi vuotta! Totesin jo aikoja sitten, että pastataikinaa ja tuorepastaa pitäisi tehdä usein, tai ainakin hieman useammin ja ylipäätään silloin, kun ei varsinaisesti ole tarkoitus syödä pastaa. Sitä voisi tehdä varastoon tai ainakin hyvällä ajalla. Usein käy niin, että kun homma alkaa sujua, loppuu aika tai taikina tai molemmat. Niin kävi nytkin. Saimme kyllä tällä kertaa syödäksemme, kahtakin pastaruokaa itse asiassa.

Kolmen kananmunan pastataikina

• 3 kananmunaa
• 300 g pastantekemiseen tarkoitettua vehnäjauhoa
• ripaus suolaa
• 1 rkl oliiviöljyä

Mittaa jauhot kulhoon ja riko kananmunat jauhojen päälle, ripauta mukaan suolaa ja lorauta hieman oliiviöljyä. Työstä taikinaa käsin niin kauan, että siitä muodostuu kiinteä, joustava pallo. Siinä menee noin 10-15 minuuttia ja se kannattaa tosiaan hommaan käyttää, että jauhojen gluteeni aktivoituu. Kun taikina tuntuu sopivan joustavalta ja sen pinta on kiiltävä ja sileä, kääri pallo kelmuun ja laita lepäämään jääkaappiin. Tämäkin on välttämätöntä, sillä levon aikana gluteenit edelleen innostuvat ja taikinasta tulee helposti käsiteltävää. Jos on tullakseen.

Ricotta-pecorinotäyte

• ricottaa
• pecorinoa
• sitruunankuorta
• muskottipähkinää
• pippuria
• 1 kananmuna raviolilevyjen kiinnittämiseen

Täytteen määriä on vaikea sanoa, sillä se riippuu siitä minkäkokoisia ravioleja teet, tai kuinka paljon niitä jaksat nykertää. Minä tein täytettä noin 2 dl, mikä oli lopultakin ihan liikaa sattuneesta syystä. Mutta täytettä on nopea tehdä lisää, jos se meinaa loppua kesken. 

Kun on aika tehdä raviolit, viritä pastakone pöydän tai työtason laitaan kiinni, meillä ei ole keittiössä muuta mahdollista paikkaa kuin ruokapöydän reuna. Pöydän kansi on lasia, joten laitan pastakoneen leivinlaudalle ja koneen kiinni sekä lautaan, että pöytään. Jauhota pastakonetta niin, ettei taikina tule tarttumaan siihen kiinni. 

Ota taikinasta noin neljännes ja taputtele pala ensin jauhoisin käsin litteäksi pitkulaiseksi kiekoksi. Rullaa sitten taikinaa pastakoneen rullien läpi suurimmalla leveydellä. Taita levy kaksinkerroin ja rullaa uudelleen. Pienennä väliä vähitellen, jolloin levystä tulee kerta kerralta ohuempi. Mutta älä liioittele, liian ohut se ei saa olla, ettei taikina repeä ravioleja tehdessä. 

Levitä taikinalevy muotin alumiiniosan päälle, paina muovisella syvennysosalla taikinaan täytettä varten koloset. Lusikoi koloihin pienet lusikalliset täytettä, sivele reunat kananmunalla. Aseta toinen taikinalevy muotin päälle ja kaulitse päällimmäinen  kerros kiinni alempaan. Alumiinisen muotin sahalaidat leikkaavat taikinan siististi yksittäisen raviolin muotoon. Irrottele ylimääräiset reunapalat ja pullauta valmiit raviolit varovasti kevyesti jauhotetulle tarjottimelle odottamaan. Sain aikaan oikein sievän kuusikon tasamuotoisia ravioleja. Olin ihan todella tyytyväinen ja laitoin heti kuvan ravioleista siskontytölleni. 

No, siihen se ilo sitten loppuikin. Se ei johtunut ollenkaan raviolimuotista, se oli oikein kätevä ja helppokäyttöinen. Minä vain rullasin seuraavat taikinapalat liian ohuiksi levyiksi, eivätkä ne pysyneet ehjinä muotissa. Tein niistä sitten tagliatellea ja tyydyin kuuteen kauniiseen ravioliin. Onneksi ei ollut kyseessä päivälliskutsut eikä Master Chef, siinä on nähty surkuhupaisia yhden raviolin annoksia, minä sain sentään aikaan kuusi kappaletta! Taikinasta tulisi varmasti ainakin 60 raviolia, jos olisi taitavampi taikinan kanssa. Nyt hyötysuhde jäi hieman alhaiseksi.

Ruskistettu voikastike ravioleille

• iso nokare voita
• oksa rosmariinia
• pippuria
• sitruunankuorta
• annoksen päälle pikkuisen sitruunamehua, timjamia ja raastettua parmesaania

Sulata voi kasarissa ja lisää sinne rosmariini ja sitruunankuorta. Anna voin kuumentua rauhassa ja hieman ruskistua. Samalla kuumenna kattilassa vesi kiehuvaksi ja suolaa vesi runsaalla kädellä. 

Kun voi alkaa olla hieman ruskettunutta, keitä raviolit. Ne kypsyvät noin 3-5 minuutissa riippuen pastankuoren paksuudesta. Nostele kypsät raviolit lautaselle ja lusikoi päälle ruskistettua voita. Viimeistele annos sitruunamehulla, timjamilla ja parmesaanilla. 

Vaikkei tästä nyt aivan täyttä ateriaa tullutkaan pastataikinan kanssa mokailtuani, onnistuivat raviolit aivan mainiosti. Rakenne oli täydellinen, pasta sopivan kypsää, täyte maukasta ja voikastike kaunisti annoksen mitä parhaiten. 

Kiitos Decolalle raviolimuotista, voin lämpimästi suositella niin muottia kuin liikettäkin, pistäytykää ostoksilla, kun satutte Jyväskylään. Decola löytyy Torikeskuksen toisesta kerroksesta Kauppakadulta. EDIT: Nykyään Decola sijaitsee Torikeskuksen ensimmäisessä kerroksessa, Coffean vieressä.

Giro d'Italian 11. etappi siirtää kisan seuraavalle tasolle. Alun tasaisemmat etapit, kaksi kolmesta lepopäivästä ja henkilökohtainen aika-ajo ovat takana ja edessä on runsaasti nousuja ja laskuja sisältävä 161 kilometrin etappi Firenzestä Bagno di Romangaan. Tom Dumoulin lähtee matkaan hieman alle kahden ja puolen minuutin etumatkan turvin, mutta Nairo Quintana ei varmasti anna periksi, vaan tähtäimessä on pinkin palautus kolumbialaisen päälle. Iltavuoron jälkeen pääsen minäkin näkemään, miten se onnistuu.

EDIT: 11. etapin pitkään kestäneen hatkan oli käydä hullusti, se ajattiin kiinni aivan viimeisillä sadoilla metreillä, mutta Omar Fraile onnistui sinnittelemään itsensä voittoon. Hän kyllä näytti melkoisen hämmästyneeltä, kun ylitti maaliviivan ensimmäisenä. Virolainen Tanel Kangert oli muuten neljäs. Kokonaiskilpailussa kärki pysyi ennallaan, Tom Dumoulin johtaa ja Nairo Quintana on toisena 2 minuuttia 23 sekuntia perässä.

Uusi paras ystäväni - pastakone!

Sitkeys kannattaa ja palkitsee lopulta! Tänään lähdin raviolin tekoon sillä mielin, että nyt onnistun tai itken ja onnistun. Aloitin päivällisen teon puoliltapäivin (!) mahtavien blogikavereitten kannustamana. Aiemmin olen tehnyt taikinan yleiskoneella, mutta nyt päätin kokeilla käsinvaivaamista. Edellisillä kerroilla tein liian vähän taikinaa ja piti laskeskella montako raviolia riittäisi kullekin, noloa... Nyt mittasin 600 g durumvehnäjauhoa kulhoon, tämän määrän pitäisi ohjeen mukaan riittää 6-8 hengelle ja meitä on neljä. Otin siis varman päälle. Otin myös tosissani ajatuksen, että sataa jauhogrammaa kohden käytetään yksi muna. Ruokapiirin kautta hommaamani munat olivat niin pieniä, että kerta kiellon päälle,  käytin seitsemän munaa. Lisäksi ripautin vähän suolaa ja noin 3 rkl oliiviöljyä. 

Keräsin ainekset isoon kulhoon ja aloitin sekoittamisen. Aluksi tuntui, että jauhoa on ihan liian paljon, ei tästä ikinä tulisi kiinteää, joustavaa taikinapalloa. Mutta kyllä siitä tuli, noin kymmenen minuutin (anteeksi alatyylinen ilmaisu) jyystämisen jälkeen taikina alkoi antautua. Vaihdoin taikinan kulhosta leivinalustalle ja jatkoin taikinan alustamista, työnsin taikinaa kämmenelläni kaikinvoimin ja käänsin ja väänsin. Joidenkin minuuttien kuluttua vehnä oli ystäväni ja käsissäni oli joustava, pehmeä pallero, juuri sellainen, joita tv-kokit pyöräyttävät trendikkäissä ohjelmissaan tuosta vain. Hikipisaroita otsallani käärin taikinan kelmuun ja laitoin sen jääkaappiin tekeytymään. 

Tässä välissä kurkkasin blogiin ja ilahduin uusista kannustuksista, bloggaaminen on mahtavaa! Seuraavaksi ohjelmassa oli hummerin käsittely. Eilisistä preppauksista rohkaistuneena otin elukan leikkuulaudalleni. Olin oppinut, että hummeri halkaistaan joko pitkittäin tai poikittain pään takaa. Mielistyin tapaan, jossa hummerista otetaan hyvä ote, jossa toinen käsi pitelee päätä, toinen pyrstöä. Sitten vain tylysti väännetään niin paljon, että pää jää toiseen käteen ja pyrstö toiseen.

Pyrstöosan lihan saa parhaiten esille leikkaamalla mahapuolen ohuen ja pehmeän kuoren halki saksilla. Kuorta vääntämällä lihan saa esille kokonaisena. Hauskuutin aiemmin itseäni amerikkalaisissa blogeissa, joissa neuvottiin suolen poistamisesta. Eräässä blogissa kerrottiin, että sanotaan kyseessä olevan "vein" vaikka kaikki tietävät, mistä on kyse. No, suoni tai suoli, amerikkalaisten sievistely on joskus hupaisaa. Joka tapauksessa suoli kannattaa ottaa pois. Vihertävä massa pyrstölihan päässä (tomalley) on kuulema herkku, jos ulkonäkö ei häiritse, minä lusikoin sen pois ja huuhtelin loputkin kylmällä vedellä. Väänsin hummerin jalat irti ja käärin sakset pyyhkeeseen. Kopautin raskaan keittiöveitsen hamarapuolella saksen kuoren rikki pyyhkeen sisällä ja sain esille kohtuukokoiset saksilihat, samoin jalan nivelien keskeltä oli saatavissa mukavat palaset hummerin lihaa. Kuorineen hummeri painoi 400 g ja huvikseni punnitsin irti saamieni lihojen painoksi 113 g. Harmi, etten muista paljonko hummeri maksoi. 

Leikkasin hummerin lihat pienehköiksi paloiksi, samoin lisäksi ostamani  jokiravut, joita oli noin 150 g. Sekoitin ravunlihat ricottan kanssa sekaisin, ricottaa käytin noin 150 g. Lisäksi laitoin täytteeseen noin 50 g parmesanraastetta ja muutaman pyöräytyksen pippurimyllystä. Suolaa täyte ei kaivannut, koska ravut olivat suolavedessä keitettyjä.  Täytteen ja kastikkeen ohjeet otin tästä blogista.

Ajatus oli ruokailla noin neljän maissa. Niin ollen reilun tunnin jääkaapissa levännyt taikina pääsi leivinpöydälle kahden tienoilla. Viritin pastakoneen, vempeleen joka ei vielä ollut suostunut kaverikseni. Taikina vaikutti oikein hyvältä, leikkasin sen neljään osaan ja aloitin veivaamisen pieni pelko pehvassa. Jauhotin jälleen koneen hyvin, samoin leivinalustan, mutta vähemmän rintapieltäni ja lattiaa. Aloitin taikinan veivaamisen suurimmalla leveydellä ja jostain syystä taikina totteli minua täydellisesti, sain aikaan hienon pastalevyn. Vähensin leveyttä ja uudelleen sain aikaan ohuemman pitkän levyn. Olin jo ihmeissäni, että nytkö tämä onnistuu ja hengästyneenä pyysin Kammenpyörittäjän katsomaan. Hän tuli paikalle säikähtäneenä, mutta halusin vain näyttää, että osasin! 

Lusikoin pieniä nökösiä täytettä sopivin, muutaman sentin välein pastalevylle ja voitelin täytteiden ympäriltä kevyesti vatkatulla kananmunalla ennen kuin nostin toisen pastalevyn pohjaosan päälle. Painelin sormin pastalevyä kiinni alempaan ja ilmataskuja välttäen. Painoin ravioleja irti viime syksynä Italiasta ostamillani raviolimuoteilla. Ne toimivat kyllä oikein hyvin, sulkivat taikinakuoret kiinni toisiinsa, mutta väliin jäi todella paljon taikinaa. Sain ylijäämätaikinan kyllä veivattua myöskin ihan hyvin pastalevyksi, mutta mieluummin taitaisin käyttää taikinapyörää ja leikata sillä raviolit. 

Käytin 600 jauhogramman taikinasta 3/4, viimeisen neljänneksen laitoin takaisin jääkaappiin. Täyte loppui tässä vaiheessa ja kuulema taikina säilyy jääkaapissa muutamia päiviä. Kokeilen tagliatellen tekemistä lähipäivinä taikinanlopusta. 

Raviolin kaveriksi tein pienen sitruunakastikkeen. Siihen tuli:

• 1 valkosipulinkynsi silputtuna
• 2 rkl oliiviöljyä
• 4 rkl voita
• 4 rkl kermaa (sovelsin aiemmin linkittämääni ohjetta)
• sitruunaviipaleita
• sahramihippuja
• pippuria
• raastettua parmesania

Kuumensin oliiviöljyä pannulla ja lisäsin valkosipulisilpun, kypsensin sitä puolisen minuuttia. Kaadoin pannulle kerman ja lisäsin voin, sitruunaviipaleet ja sahramin. Annoin kastikkeen kehittyä muutaman minuutin. Samaan aikaan kastikkeen valmistumisen aikana keitin suuren kattilallisen vettä. Suolasin pastankeittoveden kunnolla. Nostin ravioleja kypsymään kiehuvaan suolaveteen noin 25 raviolia kerrallaan. Ne kypsyivät kolmessa, neljässä minuutissa. Nostelin kypsät raviolit öljyttyyn lämpövuokaan odottamaan kaikkien valmistumista. Kun kaikki raviolit oli keitetty, sekoitin kastikkeen ravioleihin ja annostelin lautasille. Ripaus raastettua parmesania, reippaasti pippuria ja annos oli valmis. Basilika unohtui, mutta satsiannoksiin sekin muistui mieleen.

Nyt on hienoa sanoa, että tällä kertaa pastataikina onnistui mainiosti, pastakone alkoi kaverikseni, ravioli pysyi kasassa, täyte oli mehevää ja maistuvaa. Kaikki onnistui loistavasti. Ei siis tarvinut itkeä. Ja nyt me olemme,  pastakone ja minä ihan parhaat kaverit!

 

Milano-Sanremon voitti Simon Gerrans Green Egde-tallista, toiseksi taipui Fabian Cancellara. Tällä viikolla Italiassa näytti jo keväisemmältä. Miten sitten ensi viikolla Espanjassa, kun Katalonian ympäriajo alkaa maanantaina. Pitääköhän tässä välikaivella Espanja-ruokaohjeita?

Hummerinkuorista ja roippeista keittelimme vähintäänkin vajain taitoinemme hummeriliemen. Kaikki asiantuntevan esikäsittelyni ohittavan materiaalin (huuhtelin ravun pääpuolta kylmällä vedellä ja sieltä lähti jotain "möhmöä") ladoimme kattilaan. Sinne päätyi myös talouden epämääräisintä valkoviiniä, vettä, tuoreita laakerinlehtiä, pari sipulia, mustapippureita ja tilliä. Liemi kiehui noin 30 minuuttia ja siiviöitiin pakasterasioihin. Niihin jopa merkittiin sisältö, ettei home made lobster-liemi päädy lihapullakastikkeeseen. Tulevaisuus näyttää kuinka käy.

Raviolit ja minä, toinen erä

Minulla on vähän sellaista ongelmaa, että päivä menee joko ihan lötköillessä tai sitten haalin siihen liikaa puuhaa. Olisi parempi tehdä asioita tasaisesti, silloin ei varmaan heräisi sen aktiivisen päivän jälkeen kuin jyrän alle jääneenä. Eilinen suohumppa tuntuu tänään reisissä, selässä ja vatsassa (ilmeisesti siellä on jotain lihaksia, jopa minulla). Ehkä myös liian matalan pöydän ääressä askaroitu ravioli on syynä niskan jäykkyyteen. Mutta vaikka kroppa huutaa armoa, on mieli iloinen, kun jotain on saatu aikaan. 

Keväisten Italia-viikkojen aikana kokeilin pastan tekoa kerran, muut syömämme pastat olivat kaupasta ostettuja. Silloin raviolikokeiluni oli kastia "syötävää, mutta on se ilmoja pidellyt". Tietenkin tällainen riman hipominen jää vähän kaihertamaan ja uusintakierros on paikallaan, mutta vasta kun aikaa on kulunut riittävästi, että ruokaseurakin on ehtinyt unohtaa edellisen "elämyksen". Taannoisen Italian-matkamme tuliaispakettiin kuului paikallisen Tokmannin valikoimien raviolimuotti ja sievä pieni kaulin. Valitsin muottia tuskastuttavan kauan, kokoja ja malleja oli useita. Nyt tiedän, että olisi pitänyt ottaa sellainen, missä oli isommat koloset tai ottaa molemmat, ottaa ne kaikki!

työkoneet homman mukaan

Taikinaohjeen otin Pastanjauhajista, sielläkin oli askaroitu ravioleja. Olin hieman hajamielinen taikinan kanssa, sekoitin sen koneella ja lopetin pyörittämisen pikkuisen aikaisin, aineksista ei ehtinyt muodostua palloa ja se oli melko sitkasta kaavittavaa koneen kulhosta. Jääkaapissa kelmuun käärittynä taikina asettui kyllä mukavan sileäksi palleroksi ja kunhan sain sen kelmusta irti, se oli hyvä työstää käsin loppuun. Olen joskus tuuminut, että pitäisi kokeilla pastakoneen käyttöä joskus ihan ilman, että tahtoisi syödä pastaa. En ole vielä päässyt koneen kanssa sinuiksi, pöljän tuurilla onnistui ensimmäinen kerta, sittemmin olen vähän haparoinut masiinan kanssa. Taikinaan tuli

• 225 g 00-vehnäjauhoja
• 1/4 tl suolaa
• 1/2 tl oliiviöljyä
• 2 kananmunaa
• 4 kananmunan keltuaista

Ainekset taikinakulhoon ja sekoitusta, se ei ole sen kummempaa, jos siis malttaa pyörittää riittävästi. Tutustuin muuten eilen ensimmäistä kertaa elämässäni pilaantuneeseen kananmunaan, itse asiassa kahteen eikä rasia ollut edes aataminaikuinen. Olen aina ollut sitä mieltä, että kananmunat ovat tietysti parhaimmillaan tuoreina, mutta ei sitä päivämäärää tarvitse niin tarkkaan tuijotella. Alan jälleen suosi(tell)a tapaa rikkoa muna kerrallaan kuppiin. 

Taikinan levätessä sekoitin raviolin täytteen.  Siihen tuli

• rasiallinen ricottaa
• kaikki kelvolliset pinaatinlehdet (melkein jäin ilman pinaattia, paleltuu jääkaapissa nopeasti)
• muutama basilikan lehti
• ripaus suolaa ja pippuria

Ryöppäsin pinaatit tilkassa vettä, jäähdytin ja valutin niistä vettä hetken aikaa, silppusin lötkähtäneet lehdet ja basilikan ja sekoitin ne juustoon, maustoin suolalla ja pippurilla.

Edessä oli askarteluosuus. Kiinnitin pastakoneen ruokapöydälle asetetun leivinlaudan reunaan, meillä ei ole keittiössä sopivaa työskentelytasoa, jonka reunaan pastakoneen saisi kiinni. Mikä suunnittelumoka! Tästä pitäisi puhua enemmän, ettei kukaan keittiöremppaaja joutuisi tämän katastrofin kanssa enää tekemisiin! Jauhotin koneen, laudan, rintamukseni ja vähän lattiaa. Jaoin pastataikinan neljään osaan ja parhaani mukaan survoin sitä osina pastakoneen läpi. Voi että se näyttää helpolta, kun sen joku muu tekee. Jokatapauksessa sain aikaan kaksi pitkulaista levyä, joista ensimmäisen nostin kauniin muottini päälle varovaisesti niin, että sain kaulimen pyöreällä päällä hieman painettua kolosten kohdalta ilman, että pastalevy (paljon) rikkoutuisi. Annostelin aivan minimaalisen lusikallisen täytettä kolosiin. Olin unohtaa kostuttaa alempaa pastalevyä raviolipalojen välistä, mutta muistin kuin muistinkin. Nostin toisen levyn päälle ja toivoin parasta. Kaulitsin sievällä pikkukaulimellani ees taas muutamaan kertaan ja kippasin tuotoksen leivinpöydälle, se näytti ihan hyvältä, mutta mikäli kaulimen oli tarkoitus irrottaa raviolipalaset toisistaan, sitä se ei tehnyt. Ehken kaulinnut riittävän rivakasti tai sitten tosiaan on tarkoituskin taikinapyörällä irrotella palat viivoja myöten, kuten teinkin. Taikina oli paikoin aivan tolkuttoman ohutta ja pelkäsin kuinka keittovaiheessa kävisi. Erottelin raviolit toisistaan jauhoiselle alustalle (ei lattialle).

Koska pipertelyintoni oli suoraan käänteisverrannollinen siihen, miten paljon halusin saada syötävää lautasille, hylkäsin ihastuttavan muottini ja otin toisen muotin kehiin. Ostin taannoin kirpparilta pieniä piirakkamuotteja, joilla saisi vaikka millaisia pikkuleivonnaisia aikaan ja Kokkeillaan-blogissa niitä oli käytetty raviolien tekoon ja minä matkimaan! Loput taikinasta kaulin parhaan taitoni mukaan levyiksi, joista otin muotilla pyörylöitä. Muottiin asetetun taikinan palasen päälle sai laitettua hieman runsaamman lusikallisen täytettä ja sitten vaan hampaat yhteen, muotista irtosi nätisti sieviä ravioleja. Kokkeillaan-blogin linkistä työvaiheet näkyvät tyhjentävästi.

Keitin isossa padassa vettä ja suolasin sen. Kaikki pienet raviolit pääsivät ensin pataan ja hyvä vinkki pitää vesi pihdeillä sekoittaen pyörivässä liikkeessä varmistaa sen, ettei yksikään ravioli takerru padan pohjaan vaan jää lillumaan kypsyessään. Pienet raviolit kypsyivät noin kolmessa minuutissa eikä yksikään päästänyt täytettään valumaan veteen. Nostelin kypsät raviolit öljyttyyn lämpövatiin ja kansi kiinni. Isommat raviolit olivat padassa noin 5-6 minuuttia eikä yksi tai kaksi lisää olisi ehkä ollut pahaksi. 

Söimme raviolit salvia-voikastikkeen ja parmesanin kanssa. Kastikkeeseen tuli arviolta 50 g suolatonta voita, jonka sulatin pannulla. Nakkasin sinne paistumaan noin 10 suurta salvian lehteä ja annoin niiden käristyä, siinäkin olisi voinut pieni lisärapeus olla paikallaan, mutta kun se pastankeitto oli justiinsa menossa ja muut kootut selitykset. Puristin voihin vähän sitruunan mehua sekä pienet ripaukset suolaa ja pippuria, sekoitus ja kastike oli valmis. Kuvassa salvian lehdet näyttävät kyllä hieman teloitetuilta, mutta sitä se kuuma voi teettää.

Kannustavahenkinen kotoinen tukijoukkoni oli sitä mieltä, että tällä kertaa onnistuin paljon paremmin ja nämä olivat parhaat kotonasaadut raviolit ikinä! Otin kehut vastaan yhtään enempiä laskutoimituksia tekemättä ja olin tyytyväinen. Seuraavalla kerralla keskityn paremmin taikinan tekoon ja katson pari opetuspätkää pastakoneen käytöstä. Pienistä ravioleista ei tullut otettua annoskuvaa, vaikka ne olivat loppujen lopuksi paremmin onnistuneita.

Tiskejä setviessäni mietin, että olisi kiva tietää kuinka pian oppisi taitavaksi pastantekijäksi, niin että perheen ruokkisi vaivatta ja helposti itsetehdyillä ravioleilla tai cannelonien tekeminen ei olisi kokopäiväpuuhaa. Vaatinee ainakin pari harjoituskertaa vielä ennen kuin voin vaihtaa tunnisteet "työläät ja hitaat" "nopeiksi ja helpoiksi".

Ravioli 1 - minä 0

En ole koskaan aikaisemmin valmistanut ravioleja, enkä ole varma, että ihan pian kokeilen uudelleen. Tai ainakin pitää kokata välissä vaikka mitä. Olin katsellut verkkokaupoissa ihania raviolimuotteja, mutta pitänyt sormeni kurissa, enkä tilannut sellaista. Se olikin ihan hyvä juttu, tässä tuli riittävän hiki ilman kaksintaistelua muotin kanssa. Ohjeena oli perustaikinaohje, jonka (kerrankin lähes uskollisesti) kopioin jauhopussin reunasta.

• 300 g durumvehnäjauhoja (00-jauhoja pitää hankkia, JOS vielä joskus kokeilen)
• 3 kananmunaa
• 3 rkl öljyä

Sekoitin ainekset yleiskoneen leikkuuterällä sekaisin, melkein taikinapalloksi, jota sitten vielä käsin työstin hetkisen. Jätin taikinapalan kelmuun käärittynä lepäämään hetkeksi.

• noin 100 g lohkeavaa vuohenjuustoa
• yrttejä silppuna (meillä ruohosipulia, basilikaa ja oreganoa)

Murustelin juuston kulhossa ja sekoitin mukaan yrttisilpun, sekoituksesta tuli hyvin sormilla pieneksi nököseksi puristeltavaa massaa.

Seuraavana oli ohjelmassa taikinan työstäminen pastakoneella. Olen aiemmin käyttänyt pastakonetta vain lasagnelevyjen ja leveän nauhapastan tekoon, jossa ei ole niin nokonuukaa, minkä muotoisia levyistä tulee. Nyt sitten koitin saada mahdollisimman tasaleveitä levyjä, joitten paksuus olisi lähempänä ohutta, kuin tuhtia. Yksi taikinapala onnistui mainiosti, mutta muuten oli käsiä vähintään yksi liian vähän, veiviapu olisi ollut hyvä:)

raviolit ennen keittämistä

Asettelin sitten levylle juustonökösiä noin 4-5 cm välein. Kostutin taikinaa juuston ympäriltä vedellä, jotta taikinakuoret tarttuisivat toisiinsa kiltisti. Nostin sitten toisen, vähän pitemmän taikinalevyn ensimmäisen päälle, antaen jokaiselle juustokeolle tarvimansa tilan. Taikinapyörä sitten vain laulamaan ja muotoilin vaihtelevan muotoisia ja kokoisia neliöitä, joissa mitkään geometrian lait eivät olleet vieraita. Tässä vaiheessa alkoi olla kuuma. Mistä tuleekin mieleeni mainita, että onneksi älysin keittää vettä valmiiksi anteliaan laajassa padassa. Asettelin valmiit raviolit jauhotetulle tarjottimelle ja toivoin hartaasti, etteivät ne tarttuisi toisiinsa, kovin pahasti...

Taikinasta tuli noin 30 kpl ravioleja, mikä oli askarteluinnostukseni maksimaalinen hyödynnys. Tässä vaiheessa valmistin pikaisen sitruuna-voikastikkeen liukastamaan raviolien matkaa vatsaan.

• 50 g voita
• puolen sitruunan mehu
• 0,5 dl kuivaa valkoviiniä
• pippuria

Ainekset vain pannulla sekaisin ja hetki kokoonkiehumista. Nyt sitten oli aika keittää raviolit. Suolasin keittoveden säästelemättä ja viritin veden kiehumaan lempein pulpahtein. Sinne sitten noin 8 kpl ravioleja kerrallaan (aikaansaannokseni olivat noin 4x4 cm kokoisia), pidin huolta, että raviolit tanssahtelivat viehkosti vedessä. Noin 3-4 minuutissa arvelin raviolien olevan kypsiä ja nostelin ne reikäkauhalla kuumalle vadille, valutin hieman kastiketta päälle ja peittelin. Yksikään ravioli ei hajonnut vedessä, mihin olin tyytyväinen. Tuli vain mieleeni, että kuinka näitä kätevästi valmistetaan isolle määrälle syöjiä, ilman että teelmät ehtivät jäähtyä ja takertuvat toisiinsa? Meillä ravioli oli ikäänkuin alkuruokana pääruoan ollessa savulohisalaatti. Osa ravioleista oli liian paksusta taikinasta ja olisivat tarvinneet vähän enemmän keittoaikaa, leikkasimme lautasella puisevat reunat pois. Onneksi perheeni suhtautuu kauniisti kokeiluihini. Ohuemmasta taikinasta (tuurilla) sommitellut raviolit olivat oikein sopivan kypsiä ja täyte oli mainio, kastikkeen sitruuna ja voi tekivät annoksesta mukavan syödä. Mutta en taitaisi tehdä tätä seuraavan kerran silloin, kun pitäisi tehdä johonkin positiivinen vaikutus, pitäisi harjoitella ensin kerta pari lisää.

Siinä ne nyt ovat!

Girossa ovat toisen lepopäivän aatossa, hurjaa mäkeä taas kiipeävät. Matkaa maaliin on vielä 25 km. Sataa vettä ja rakeita, ei häävit työolosuhteet pyöräilijöillä. En ole ehtinyt nyt kovin paljon keskittyä kilpailun seuraamiseen, eilisen etapin lyhentäminen jäi mieleen. Katsojat poispätkäistyn osan varrella olivat tietääkseni jossain määrin olleet naama nurinpäin, niin olisin itsekin vastaavassa tilanteessa. Mutta ymmärtääkseni osuuden vaarallisuus sai kilpailun tuomariston käyttämään saksia, kilpailun alkupuolen onnettomuus karmein seurauksin varmasti vaikutti.