Porukoitten kaa

Aikuisissa lapsissa on monia hyviä puolia, he ovat muuttaneet pois kotoa ja silti he jaksavat vielä neuvoa äitiä vaikkapa tietotekniikan  kanssa. Heidän kanssaan voi käydä henkeviä keskusteluja ja tavata lounaitten tai museokäyntien parissa. Tällaiselle yhdistelmäreissulle Opiskelija lähti porukoitten kaa keskiviikkona, kun suuntasimme Mänttään Serlachius-museoihin. Museokortti tykkää, että sitä käytetään ja mehän käytimme. 

Kävimme kesällä mukavalla retkellä muiden blogaanien kanssa Mäntässä ja silloin näimme jo Riiko Sakkisen Rajat kiinni-näyttelyn. Se jätti ahdistuneen vaikean olon, mikä on ihmiselle toisinaan erittäin tervetullut olotila. Olin mielissäni, että näyttely oli siellä edelleen ja tutkimme sitä hyvän aikaa, sama olotila valtasi mielen nytkin, mikä ei tee toistamiseenkaan huonoa. 

Jiri Gellerin riemastuttava FUCK THE WORLD!-näyttely sitten vei mielialat korkeammalle, näkisin myös sen mielelläni toisenkin kerran. Kävimme katsomassa vanhan puolenkin näyttelyt, vaikka tällä erää minä en niistä niin kauhean paljon perusta. 

Synkkänä marraskuun keskiviikkona museoissa ja ravintola Göstassa ei väkeä juuri tungeksinut. Siksi pidänkin hienona juttuna, että myös sellaisena päivänä ravintola on auki ja istuimme lounaalle museokierrosten jälkeen. Olemme syöneet monta kertaa Göstassa ja joka kerta lähteneet tyytyväisinä. Tällä kertaa söimme taidemenun kolmeosaisena. Minä ja Opiskelija otimme alkuruoaksi kurpitsakeittoa, Antti otti kylmäsavulohta. 

Pääruoka oli ikävä kyllä hieman haalea karitsanpotka, joka oli murea ja maistuva, mutta olisi saanut olla lämpimämpi. 

Jälkiruoka oli erinomainen kimara mustaherukkaa, suklaata ja kakkua. Ruokajuomana nautimme vain vettä ja kolmen hengen lounas maksoi 138 euroa. 

Tarjoilu on Göstassa aina ystävällistä riippumatta siitä onko paikka täynnä vai tyhjä. Aiomme vastakin syödä siellä jokaisella vierailulla. Olen aivan ällistynyt ja onnellinen siitä, että Serlachius-museot ovat muodostuneet niin loistavaksi kulttuurikohteeksi keskelle ei mitään. Anteeksi mänttäläiset, mutta on sinne aika pitkä matka, muttei liian pitkä. 

Koska Opiskelija ei ollut käynyt Gustaf-museossa, poikkesimme sinnekin. Paperiperkele-näyttely ei oikein meitä kahta enää jaksa monennella kerralla kiinnostaa, mutta kävimme senkin pikaisesti ennen kuin katselimme koko reissun parhaan osion, Ville Lenkkerin Pikkukaupungin sairaskertomus-näyttelyn. Se oli jotenkin niin mahtava, minulta loppuvat ylisanat. Humoristinen, melankolinen, sarkastinen, hassu, surullinen ja teknisesti loistava. Jollei minkään muun vuoksi, niin tämän näyttelyn takia Mänttään kannattaa poiketa, näyttely jatkuu aina 20.5.2018 asti ja on kuulema ollut viime kesän avajaisista asti hyvin suosittu. 

Aika hieno rakennus tämä pääkonttori

Kotimatkalla kävimme vielä Korpilahden Höyrygalleriassa hieman ostoksilla. Täydensimme Paula Ruuttusen valmistamien keramiikkakuppien kokoelmaa. Niitä oli niin monelaisia ja mielestäni valitsin kaksi aivan erilaista kuin kaksi Antin aiemmalla valitsemaa. Kotona huomasin, että makumme ovat aivan identtiset, sillä niin tarkkaan kuin voi, olivat kaksi uutta kuppia niin samanlaisia kuin kaksi aiemmin hankittua. Sointuvatpa hyvin keskenään. Teki mieleni ostaa myös kauniin sininen teekannu, mutta tällä kertaa vastustin kiusausta, sillä juomme teetä tosi harvoin ja kannu oli aika kallis. Mutta kaunis!

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

Hauska päivä

#jotainterveellistä

Edit: kaupallinen yhteistyö, Ravintola Olo

Saimme kutsun Ravintola Olon järjestämälle päiväretkelle Mänttään Serlachius-museoihin ja Ravintola Göstaan, jotka ovat meille tuttuja monelta vuodelta, kaikilta kolmelta, joina uusi osa, Göstan Paviljonki, on toiminut. Sattumoisin meillä oli eilen vapaata, joten liityimme seurueeseen, emme kuitenkaan bussikyydillä Helsingistä asti, vaan kotoa päin omalla autolla. Mainitsen heti alkuun, ettemme tällä reissulla maksaneet itse (edes Museokortilla) pääsymaksua museoihin, emmekä ruokailuja, vaan kutsujataho vastasi niistä kuluista. 

Yhytimme porukan Vilppulassa sijaitsevassa Koivulahden Rapukartanossa ennen puoltapäivää. Kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt kyseisessä paikassa ja varmasti kummankin leuka loksahti synkronisesti, kun ajoimme paikan pihaan järven rantaan mutkikkaan hiekkatieosuuden päätteeksi. Kyse ei ollut mistään nokeentuneesta kalamajasta, vaan melkoisen hulppeasta juhlatalon, majoitusrakennuksen ja erinäisten lisäpytinkien muodostamasta kokonaisuudesta, jossa voi pitää vaikka 200 vieraan häät, majoittua aivan yksityisenä ihmisenä, kokoustaa tai tykyillä isommallakin porukalla. Paikan isäntä Pasi Heinonen kävi kiireiltään kättelemässä meidät, sillä olimme tapojemme mukaan paikalla ajoissa, hieman ennen Helsingistä saapunutta bussia. 

Kun koko Olon kutsuma vierasseurue saapui perille, saimme heti kierroksen Rapukartanossa, sen päärakennuksessa, uudessa rantarakennuksessa (en muista, miksi se oli nimetty), kaksikerroksisessa majoitusrakennuksessa ja sen avoinna olevissa huoneissa. Meille tarjottiin pientä syötävää ja pikaista verbaalista esittelyä paikan synnystä, nykypäivästä ja mahdollisuuksista. Rapukartano tekee yhteistyötä Serlachius-museoiden ja Gösta-ravintolan (ja sitä kautta Olon kanssa), joten siitä johtui tämä mutka reitillä ennen varsinaista kohdetta Mäntässä. Isäntä itse vaikutti kyllä niin supliikkimieheltä ja visionääriltä, etten lainkaan ihmettele sitä, että vieraita riittää. Kaunis järvimaisena vielä viimeistelee suomalaisen kesän parhaimmillaan, eivätkä maisemat varmaan hassummat ole talvellakaan. 

#jotainhyvää

Rapukartanon jälkeen hurautimme Mänttään, jossa kävimme ensin Gustaf-museolla. Olemme käyneet siellä aiemminkin, tällä kertaa rakennus oli huputettuna ulkopuolen remontin tähden, joten se näytti erilaiselta. Seurueellamme oli tiukka aikataulu, sillä kyseessä oli museoiden vilkas kesäpäivä uusien näyttelyiden ja varattujen opastusten ja ruokailujen suhteen. Emme kiertäneet koko Gustaf-museota, vaan meidät nappasi mukaansa hieno rouva draamaopastuksen muodossa, pääsimme katsomaan huolittaisiinko meitä tehtaalle töihin. Ei huolittu kovin montaakaan, oli liian lyhyttä helmaa, eikä ollut nylonsukkia jalassa. Opastus oli hauska ja mukaansatempaava, joskin hieman lyhyempikin olisi piisannut. Yksi seurueestamme pääsi tarjoilijatytöksi ja blogiystävämme Merituuli tuli palkatuksi savottaemännäksi, kun oli tunnustanut osaavansa tehdä ruokaa. 

Juuri ajoissa ehdimme Göstan Paviljongille, jossa meidät otti hoiviinsa viehättävä opas. Hän johdatti meidät läpi Paviljongin ja Kartanon, joissa oli sekä aiemmin alkaneita näyttelyitä, että aivan tuona kyseisenä päivänä alkaneita. Kierros oli aika ripeä, mutta erityisesti helmikuussa alkanut Riiko Sakkisen Rajat kiinni-näyttely oli mitä mielenkiintoisin. 

Kesäpäiviä ei sytyttänyt minua niinkään, eikä Antti Oikarisen Maalauksia (vaikka hämmästyttäviä olivatkin), mutta Kimmo Schroderuksen Bling Bling sen sijaan kovastikin. 

Kartanossa oli nyt avautunut uusi pitkäaikainen näyttely Nautinto yhdisti mielenkiintoisesti tämän päivän taidetta vanhoihin teoksiin ja teemoihin. Se pitää käydä katsomassa paremmalla ajalla uudelleen, samoin kuin Rajat kiinni. 

Ennen lounasta Göstassa piipahdimme Kartanon viinikellarissa, jossa nautimme lasilliset kuohuvaa ja pienen alkupalan ennen ateriaa. Oi että oli kielenvievää katkarapucocktailia! Hyvässä tahdissa siirryimme sitten Ravintola Göstaan, jossa asetuimme kahteen pitkään pöytään. Muitakin ryhmiä ja yksittäisiä pikkuseurueita oli paikalla, mikä oli hauska nähdä. Gösta on niin hyvä paikka ruokailla, että sen suosion toivoo vain jatkuvan. 

Alkuruokana meillä oli kukkakaalikeittoa, pääruokana kuhaa ja jälkiruokana oliiviöljyjäätelöä mansikoiden ja lakritsan kanssa. Kokonaisuus oli erittäin miellyttävä, kaunis ja sopivan täyttävä. Pöydässä kävi vilkas keskustelu niin lähimpien vierustovereitten kuin kauemmaskin ja ateriassa vierähti melkein pari tuntia. Oli niin mukavaa ja leppoisaa, että oli todella iloinen, että otimme kutsun vastaan. 

Kun bussilla saapunut porukka alkoi kerääntyä paluumatkaa varten, me kävimme vielä katsomassa uudelleen Rajat Kiinni-näyttelyn ja ulos puistoon sijoitetut Schroderuksen Solvaajan puutarhan teokset. Pidin niistä erityisen paljon ja oli hauska bongailla tölväisyjä eri kielillä koukeroisista kiiltävistä kirjoituksista. Kävimme myös pienessä saaressa katsomassa hauskoja neuletaideteoksia, jotka pukivat puut uudenlaisiin kuoriin. En nyt löydä tarkempaa tietoa, kenen töitä ne olivat, mutta ymmärtääkseni ne kuuluvat Mäntän Kuvataideviikkojen ohjelmaan, kuten kesäiset saarinäyttelyt joka vuosi. 

Oli todella mukava päivä, kiitos Ravintola Ololle ja erityisesti Timea Slavicille kutsusta tähän hauskaan kesäiseen tapahtumaan! Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. Loppukuvaksi laitan kollaasin, joka kuvastaa Antti hyvin. Kun jossain näkyy kiinnostava polkupyörä, sen takia pysähdytään, peruutetaan ja ajetaan tienposkeen, että pyörästä saadaan kuva! Se ei ehkä olisi samalla paikalla enää ensi kerralla.

#vaatiivähänviksaamista

Naapurin kanssa nanolomasella

Olin eilen naapurini, monivuotisen uintikaverini ja ystäväni kanssa vuotuisella (oli jo toinen kerta) Serlachius Museoiden päiväretkellä Mänttä-Vilppulassa. Tutustuimme ajankohtaisiin näyttelyihin ja lounastimme Ravintola Göstassa kaikessa rauhassa ja meillä oli oikein mukava päivä.

EDIT: Se nyt on sanomattakin selvää, että käytimme Museokorttejamme pääsylipun ostamiseen. Museokortti on ihan mahtava juttu! Jos sinäkin ostit omasi viime kesänä, nyt alkaa olla aika päivittää korttisi. 

Tämän kesän näyttelyistä ylivoimaisesti mahtavin oli Noora Schroderuksen Feminiininen Sensibiliteetti. Olin nähnyt hänen setelikirjontatöitään jo Jyväskylän Taidemuseossa viime marraskuussa ja ihastunut niihin silloin. Karvaisesta kasviosta en niinkään innostunut, mutta oli niitäkin katsottava hieman kauempaa ja toiselle silmällä vain. Loistava idea ja saa miettimään sitä, koska kylppärissä pitää tehdä suursiivous.

Mark Wallinger Mark-näyttely oli astetta korkealentoisempaa, mutta sen ykkönen minulle oli puolitoistatuntinen video merenrannalle rakennettavista rakennustelineistä. Emme katsoneet videota kokonaan, mutta hyvän aikaa kuitenkin. Video oli käsittääkseni äänetön, sekin hieman hämärtyi teoksesta innostuessani. Teki mieli alkaa kommentoida tapahtumia, kysellä miksi miehet tekivät juuri kuten tekivät, millaisia laivoja taustalla horisontissa kulki, miten miehet uskalsivat noin tehdä, olivatpa he ammattilaisia, kyllä suomalaiset työsuojeluviranomaiset kauhistuisivat jne jne. Katsoimme videota sen verran, että miehet saivat rakennelman valmiiksi, onnittelivat itseään ja toisiaan ja hetken päästä alkoivat purkaa rakennelmaa. Ystäväni arveli, että riistakameralla saisi samanlaisen, jopa pitemmän rojektin ikuistettua heidän tontillaan. Musteläiskäkuvia muistuttavat suuret työt eivät oikein iskeneet minuun.

Taiteen Tähtitaivaat-näyttelyyn en varsinaisesti ihastunut, se olisi voinut olla enemmän Kammenpyörittäjän heiniä. Näyttely kuitenkin oli innoittamassa Ravintola Göstan menua.

Ravintola Göstassa meillä oli lounasvaraus, mutta tuona kesäisenä tiistaina väkeä oli niin museossa kuin ravintolassakin aika vähän väkeä. Menu Taiteen Tähtitaivaat piti sisällään kolme ruokalajia, hintaa menulla oli 45 euroa. Alkuruokana meille tarjoiltiin karitsaa pastramina punajuuren ja kirsikan kanssa. Pääruokana oli päivän kalansaalis. Minä olin kuulevinani, että kyseessä olisi lohi. Sen kanssa tarjottiin perunaterriini ja kampasimpukka. Jälkiruokana oli paahdettua valkosuklaata, mansikoita ja mantelijäätelöä. Pääruoalle otimme lasilliset suositeltua Rieslingiä. Kokonaisuus oli mielestäni oikein tasapainoinen. Tällä kertaa tarjoilu oli hyvin ujoa ja vähäsanaista, mutta kyllä me osasimme lapioida ruoan suuhumme isommitta kertomuksittakin. Ravintolan oma leipä oli jälleen todella hyvää, annokset sopivan kokoisia ja olimme oikein tyytyväisiä tunnin lounastelun jälkeen ja valmiit jatkamaan näyttelyyn tutustumista. 

Ennen ateriaa olimme osallistuneet (ainoina) tasatuntituokioon, jossa meille kerrottiin lisää koko paikasta, tosin olimme kumpikin käyneet Serlachius-museoissa niin usein, ettemme varsinaisesti saaneet uutta tietoa lukuunottamatta Göstan Paviljonki-osan tämänhetkisiä näyttelyitä. Kävimme vielä pienen kierroksen Mark-näyttelyssä ja samoin Göstan puolella Göstan Ystävät-näyttelyssä ja Malli ja hullu kuvailija-näyttelyssä. 

Kävimme myös kävelemässä tilan mailla ja pienessä saaressa, jossa oli tällä kertaa esillä sitaatteja saariaiheisista romaaneista. En löydä siitä tietoa museon sivuilta, mutta ehkä en vain hoksaa. Sitaatti josta otin kuvan on todella ajankohtainen tämän hetken maailmassammekin, vaikka se on kirjoitettu jo vuosisatoja sitten.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyville Valmiissa pöydissä- ja Poissa kotoa-välilehdille, joille kerään ravintola-ja reissuaiheisia postauksiamme.