Bigosia ja pyöräilyä

Tänään pääsemme katsomaan iltasella kuinka eilen alkanut Tour de Pologne on päässyt vauhtiin. Omat Puolan reissumme ovat tällä erää kaukana menneisyydessä, muistelimme eilen kulmat kurtussa, että taitaa olla rapiat 10 vuotta siitä, kun viimeksi olimme Puolassa. Silloinkin ajoimme vain maan halki matkalla kauemmas etelään ja itään. Ennen lapsia kuljimme usein Puolassa, etenkin 90-luvulla maassa oli jotain jännittävää, ihmisillä kova draivi päästä nauttimaan länsimaisesta mammonasta, toisaalta slaavilainen lämpö ja rentous oli ulkomaanpellenkin aistittavissa.

Puolalainen ruoka on jäänyt mieleen ennenkaikkea täyttävänä ja tuhtina eineenä. Noina vuosina oli tärkeintä olla liikkeellä ja usein pysähdyimme juuri ja juuri vatsaa täyttämään tienvarsien kuppiloihin ja kioskeille. Yleensä vatsan karaiseminen itä-eurooppalaiseen moodiin lähti jo laivalta, Pomeranian bigosilla. Siinäpä vasta oiva eväs. Sen tuoksu tervehti jo nukkavierun laivan kannelle astuessa. Sillä oli merkillinen taipumus pysyä merenkäynnin huteroimassakin vatsassa. Kun laivan keinui niin, ettei ikkunattomassa hytissä moottorihuoneen vieressä kertakaikkiaan saattanut olla, piti hiipiä seiniä pitkin laivan kafeteriaan, ottaa lautasellinen bigosia, vaaleaa leipää ja pullo olutta. Niine hyvineen oli parasta parkkeerata ikkunapöytään ja kiinnittää katse horisonttiin ja irrottaa se siitä vain, kun lapioi syvän mehevää kaalipataa vatsaansa. Jos oli menomatka, oli hyvää aikaa tehdä matkasuunnitelmia, tutkia karttoja (ennen GPS-aikaa) ja levätä ennen loman alkua tyypillisen työputken väsymystä pois. Paluumatkalla taas oli leppoista kirjoittaa matkapäiväkirja ajantasalle, jarrutella vielä hetki ennen arjen alkamista. Pomeranian jälkeen kaikki muut laivat, joilla olen matkustanut, ovat olleet liian hienoja ja tylsiä, eikä niillä ole voinut syödä bigosia!

Puolalaisen ruokakulttuurin kirjastoni on vielä vaatimaton, todenpuhuakseni sitä ei ole lainkaan. Niinpä etsiskelin netistä bigos-ohjeita, vaikka minulla olikin jonkunlainen haju (kuuluu oleellisesti kaaliruokiin) miten se valmistetaan. Helpotuksekseni pian ilmeni, että bigos on kuin lasagne Italiassa, jokainen kokki ja emäntä valmistaa sen omalla tavallaan. Määräävin tekijä toteutuksessani oli padan koko, jälleen kerran totean, ettei meillä ole tarpeeksi suurta pataa.

• pieni keräkaali
• 450 g hapankaalia
• 300 g porsaanlihaa (käytin ulkofilettä)
• 300 g naudan lapaa
• 100 g krakovan makkaraa
• lihalientä
• punaviiniä 
• laakerinlehtiä
• pekonia (jätin pois, alkoi lihan määrä jo tuntua paljohkolta)
• muskottipähkinää
• suolaa
• pippuria
• 100 g sieniä (meillä siitakkeita) 

Aloitin leikkaamalla kaalin ohuiksi suikaleiksi ja laitoin sen hapankaalin kanssa pataan hautumaan. Lisäsin vettä sen verran, ettei seos kuivu padan pohjaan. Tämä osuus tapahtui hajuseikkoihin nojaten ulkona grillin sivupolttimella. Samaan aikaan sisätiloissa leikkasin lihat pienehköiksi suikaleiksi ja paistoin ne pannulla. Sulatin pakkasesta puoli litraa lihalientä ja laitoin lihapalat liemeen kypsymään.

Kun kaali oli muhinut tunnin verran, lisäsin siihen hieman muskottipähkinää ja pari laakerinlehteä. Kun lihat alkoivat olla mureita, lisäsin ne kaalipataan ja kumosin päälle hieman punaviiniä tumman värin aikaansaamiseksi, edelleen pata sai jatkaa rauhallista porinaa pihan puolella. Parin tunnin kohdalla lisäsin mukaan krakovanmakkarat pieniksi paloiksi leikattuna ja siitä puolen tunnin päästä sienet. Suolaa ja pippuria lisäsin pikkuhiljaa, jotta maku syvenisi pikkuhiljaa. Kaikkiaan pata kiehui melkein neljä tuntia. Olimme yksimielisiä siitä, että lihan määrä olisi voinut olla pienempi, ei 90-luvun Puolassa joka lusikallisessa ollut lihapalaa. Puolalaista olutta emme onnistuneet hankkimaan, joten  virolainen valmiste paikkasi puutetta. Koska tällainen pataruoka harvemmin on kovin kaunista eikä tuoksuakaan saa blogiin mukaan, tavoittelimme kuvalla menneiden reissujen tunnelmaa huolettomalla kattauksella!

Marjasatoa ja liekitettyä ananasta

Marjasato pihamme pensaissa alkaa kypsyä, saimme tänään jo kerättyä osan viinimarjoista ja karviaisetkin ovat lähes kypsiä, tänä vuonna ne ovat tavallista isompia ja mehukkaampia. Jonkunlaisia marjapiirakoita voisi tässä alkaa suunnitella. Viinimarjoja keittelimme pari maijallista ja saimmekin 4 litraa kirkasta raikkaanmakuista mehua. Koska pakastamme mehun, emme lisää siihen paljon sokeria, puoli kiloa sokeria viittä litraa kohden.

Jälkiruoaksi teimme tänään liekitettyä ananasta jäätelön kera. Ananas oli juuri sopivan kypsä, tähän aikaan vuodesta sisätiloihin tunkevat banaanikärpäsetkin olivat sitä mieltä. Kypsän ananaksen tunnistaa siitä, että nyhtäessä harjatupsun lehti lähtee helponpuoleisesti irti ja tuoksukin on kyllä kavaltava. Ananasta ei kannata säilyttää pystyasennossa, eikä ahtaassa astiassa, se lähtee nopeasti homehtumaan, kyljellään säilytettynä  ja tilaa seuraten voi saada mainion herkun lautaselleen.

Helpoin tapa kuoria ananas on leikata ensin pohjasta ja yläpäästä viipaleet pois niin, että tuloksena on lieriö. Se asetetaan leikkuulaudalle kyljelleen ja leikataan terävällä veitsellä hieman vinosti viilto ja oikaistaan sitten viilto hedelmän pintaa pitkin. Hedelmää kiertäen saa yhdellä viillolla koko kuoren pois eikä mustia pilkkuja jää poiskaivettavaksi, kuten silloin, kun kuorta leikataan hedelmäkiekosta pystysuuntaisina viipaleina. Kiekko halkaistaan ja palat vielä halkaistaan 2-3 osaan ja puiseva keskikohta leikataan pois. Pannulla sulatetaan nokare voita ja siihen sekoitetaan 2-3 rkl ruoko- tai fariinisokeria. Ananasviipaleita paistetaan hetki seoksessa ja liekitetään konjakkilorauksella. Nautitaan heti kuumina vaniljajäätelön ja kahvin kanssa.

Tänään alkaa viikon mittainen pyöräkilpailu Puolassa, Tour de Pologne. Sillä on pitkät perinteet, kyseessä on jo 68. kerta, kun kisa ajetaan. Tänä vuonna mukana on kaksi suomalaista ajajaa,  Omega Pharma-Lotto-joukkueen Jussi Veikkanen ja Kjell Carlström Sky Procycling-joukkueesta. Vasta huomenna alkavat Eurosportin lähetykset, joita varmasti seuraamme Vueltaa odotellessamme.

Kolmen päivän projekti - ruisleipä

Olen nyt vuoden verran opetellut ruisleivän tekemistä, sain innokkeen asiaan äidiltäni, joka on jo pitkään leiponut ruisleivän itse. Etsin ensin ohjeita netistä ja kirjoista,  sitten pyysin äitiäni oikein kädestä pitäen neuvomaan minua ja viime kesän vierailulla pohjoisessa sain leipäkurssin ja juuren vielä mukaani. Kiitos äiti!

Kun ruisleipää alkaa tehdä mieli, on jo myöhässä, ellei sitten pakastimesta vielä löydy palikka tätä herkkua. Ajoitan leipomiseni sen mukaan, miten minulla on ylihuomenna aikaa, sillä kolmas päivä on Operaatio Ruisleivässä se, joka ottaa aikaa, ei niinkään vaivaa.

Aluksi myönnän heti, etten ole kokeillut oman leipäjuuren tekemistä, koska olen saanut sen valmiina. Monissa nettiartikkeleissa ja kirjoissa neuvotaan miten juuri valmistetaan, sen voi kuulema tehdä ruisleipää murustelemalla ja kastelemalla velliksi, se voidaan tehdä löysäksi velliksi jauhoista ja vedestä, miten oikeaoppista mikin keino onkaan, sitä en osaa sanoa. Minun leipäjuureni alku on tietääkseni erään maalaistalon emännän ikiaikaisesta taikinatiinusta, leivontapäivänä äitini sieltä noutamaa ja aina omalla leipomiskerralla taikinasta talteen ottamaa ja pakastamaa. 

tältä näyttää juuri, ei kovin kaunista

Päivä 1

• 1,5 litraa vettä
• ruisleipäjuuripalanen
• 1 litra ruisjauhoja 

Ensimmäisen päivän aamuna otan leipäjuuren sulamaan, sitä on noin nyrkkini kokoinen pala pakasterasiassa ja päälle liimatussa maalarinteipin palassa on tuherrettuna viimeisin päivämäärä, jolloin leipää on leivottu. Nökerön sulamiseen menee tunti pari. Hyvissä ajoin kiehautan veden ja laitan sen jäähtymään arvoisaan leipätiinuuni, joka erehdyttävästi näyttää Sarviksen ämpäriltä. Kun vesi on enää lämpöistä eikä juuripala enää pahasti kohmeessa, sekoitan juuren veteen vispilällä ja lisään joukkoon litran ruisjauhoa. Käytän ruokapiirin kautta hankkimaani luomujauhoa. Seoksesta tulee vetelä epäherkullisen näköinen velli. Peitän ämpärin tiiviisti ja asetan sen tasalämpöiseen paikkaan odottamaan seuraavaa päivää.

1. päivän ruisvelli

Päivä 2

• noin 4 dl ruisjauhoja

Kun vellinvalmistuksesta on aikaa ainakin 12 tuntia, mieluummin lähemmäs 24 tuntia, menen katsomaan aikaansaannostani. Ämpärin kannessa tulisi sisäpuolella olla hikoilun jälkiä, vellin pinnalla pitäisi olla vienoja kuplia ja tuoksun olla jo hapanta, en osaa tuoksua paremmin kuvailla. Jos tuntuu, että velli on liiaksi unessa, sitä voi houkutella lisäämällä siihen jauhoja, määrä on melko häilyvä, lisään niitä sen verran, että velli pönäköityy, sekoittelen samalla velliin jättämälläni vispilällä. Taas kansi kiinni ja jätetään ämpäri rauhaan.

2. päivän ruisvelli

Päivä 3

• 5 tl suolaa
• (kolmasosa hiivapalasesta+vesitilkka)
• noin 3 dl ruisleseitä tai -rouhetta
• noin 15 dl ruisjauhoja (määrä viitteellinen, riippuu taikinan tekeytymisestä)

Tänä kolmantena päivänä tulee olla aikaa kolmeen otteeseen eikä uuni saa olla varattuna muihin paistotoimiin myöhemmin päivällä. Kun alkuvellin tekemisestä on kulunut noin 48 tuntia, otetaan kaikki muut ainekset esille. Sekoitan taikinan Kitchen Aid-yleiskoneella, se suoriutuu puolentoista nestelitran taikinasta kiitettävästi. Ensimmäisenä kippaan hellästi varjellun vellini yleiskoneen kulhoon, aluksi käytin hiivaa mukana, mutta nyttemmin olen jättänyt sen pois. Mutta jos sitä haluaa käyttää, se liotetaan tässä vaiheessa vesitilkkaan ja kaadetaan vellin sekaan. Suolaa lisätään oman maun mukaan, 5 tl kuulostaa paljolta ja näyttääkin aika keolta, mutta minusta ruisleipä  kyllä tarvitsee suolaa. Olen lukenut myös, että suola pitäisi lisätä leipään myöhemmässä vaiheessa, mutta koska olen jo lähtenyt luistelemaan äitini ohjeistuksista hyvän matkaan sivupoluille, noudatan tässä suola-asiassa äidin neuvoa ja laitan sen tässä vaiheessa.

Seuraavaksi lisään velliin rouheita tai leseitä tai molempia, sen mukaan mitä milloinkin taloudesta löytyy, sitten ruisjauhoja noin puoli litraa kerrallaan. Vaivaan taikinaa tukevalla taikinakoukulla noin 10-15 minuuttia. Siitä alkaa muodostua rakeista laastia muistuttavaa tahnaa. Lisään jauhoja edelleen, kunnes taikina on sopivaa, hieno neuvo vai mitä? En osaa selittää asiaa tarkemmin, taikina vain on jo sopivan tahmeaa, muttei tartu nuolijaan, jolla sitä tökin rakennetta tutkiessani, se kyllä pysyy tanakasti taikinakoukussa, eikä irtoa kulhon seinämistä. Opettelemalla ja erehtymällä siis mennään. Nyt taikinassa on siis melkein kaikki jauhot, joita ohjeessa luetellaan, desi pari on jäljellä leipomista varten. Taikinan annetaan olla kulhossa peiteltynä pari tuntia, jos siinä on mukana hiivaa, se kohoaa jonkun verran, pinta on muutaman sentin korkeammalla, mutta hiivattakin se hieman nousee ja pinta halkeilee pikkuisen.

Nyt sitten otetaan leivinlauta esille ja kääritään hihat, taikina kipataan runsaasti jauhotetulle alustalle. Tässä kohtaa tulee tärkein vaihe: otetaan juuri talteen seuraavaa leipomiskertaa varten! Taikinaa kuopaistaan samaiseen aiemmin mainittuun pakasterasiaan oman nyrkin kokoinen pala ja laitetaan pakastimeen uudella päivämäärällä koristettuna. Tällä ohjeella tulee kolme vuokaleipää, minulla on kolme kapeaa leipävuokaa, jotka mahtuvat nätisti vierekkäin normilevyiseen uuniin. 

Taikina jaetaan silmämääräisesti kolmeen yhtä suureen osaan, jotka pyöritellään jauhoisella alustalla vuokaan sopiviksi pötkylöiksi. Olin ollut siinä luulossa, että tässä vaiheessa taikinaa vielä kovasti käsiteltäisiin, mutta mitä vielä! Vuokat peitetään leivinliinalla ja leipien annetaan levätä muutama tunti, pari ainakin. Hiivalisällä taikina nousee edelleen hieman, ilmankin sitä se ainakin pullevoituu hieman. Pinnan tulisi hieman repeillä ja tuoksun olla hapan. Ennen paistamista leipiä pistellään muutamaan kertaan haarukalla.

leivät odottavat 2 tuntia

Paistamiseen on varattava aikaa kiertoilmalla 160 asteessa puolitoista tuntia. Uuni lämmitetään ensin kuumaksi, ennen kuin leivät laitetaan sinne alimmalle tasolle, kaikki kolme vuokaa vierekkäin. On vaikea tietää, ovatko leivät kypsiä varmasti, omassa uunissani puolitoista tuntia on juuri sopiva aika. Leivät kumotaan leivinliinojen päälle, kapaloidaan niihin tiiviisti ja mikäli on malttia, annetaan niiden ollakin käärinliinoissaan seuraavaan päivään, kuoren liiallinen kovuus pehmenee pois ja leipä on hyvin leikattavaa. Mutta jos ei malta odottaa, vaan haluaa lämmintä leipää syödäkseen, mikä estää käymästä sen kimppuun veitsen kanssa vaikka heti? Koska pakastaminen sopii tälle leivälle oikein hyvin, puolitan leipäpalikat yleensä kahtia ja pakastan ne puolikkaina. Leikkuuominaisuudet paranevat edelleen pakastinkeikan seurauksena ja leivästä on helppo leikata ohuita viipaleita esimerkiksi graavikalan alustaksi.

suoraan uunista

kapaloissa

Kahvinpaahtoa ja grillausta

Lomapäivät kuluvat leppoisasti, kunhan vaan osaa työntää sopivasti aivojen perukoille sen tosiseikan, että kahden viikon päästä loma loppuu ja huipentuu perhejuhlaan. Olen kuitenkin itseäni rauhoittaakseni päättänyt, että toimin parhaiten paineen alaisena ja teen kaiken pikavauhtia sitten, kun on ihan pakko. Muuta tapaa ei kannata harkitakaan...

paahto käynnissä

Jokatapauksessa meillä on tänään paahdettu kahvia ja grillattu. Näin kesällä on hyvä paahtaa raakapapuja ulkosalla, ihan vain sen varalta, että sattuisi käymään kärähdys. Raakapapujen hankkiminen on välillä työlästä, mutta kun niitä onnistuu saamaan käsiinsä, niiden hinta on suhteellisen edullinen ja sanotaan, etteivät ne ole ajalle niin allergisia kuin paahdetut pavut. Onhan niitä kuulema käytetty aikoinaan laivoissa painoinakin, kuivina pysyessään eivät mene ns. miksikään. Paahtamamme pavut ovat peräisin Bremenistä eko- ja reilunkaupan Contigo-kaupasta www.contigo.de  ja ne ovat  brasilialaista 100 % arabicaa, Ipiranga-alueelta. Kyseisessä Bremenin kaupassa on myös omaa paahtotoimintaa, muissa ketjun liikkeissä emme ole käyneet.

raakapavut, roskat ja valmiit pavut

Paahtaminen vei i-Roast-2:lla noin 12 minuuttia, lisäksi kone lopuksi jäähdytti papuja 4 minuuttia. Siinä, että itse paahtaa papuja on se etu, että oppii arvostamaan etenkin italialaisia huippupaahteita!

Kuuma sää ei oikein innosta ruoanlaittoon, mutta grillissä sentään valmistuu apetta perheelle nopeasti ja vaivattomasti. Olemme kaasugrillin vannoutuneita käyttäjiä, mutta avotulikin kelpaa, kun sellaisen vain viitsii viritellä. Tänään grillasimme monenlaista vihannesta ja hedelmää sekä broilerifileitä. Ruoanvalmistumisvaiheessa nälkäisenä usein silmät syövät enemmän kuin sitten todellisuudessa vatsa vetää. Vielä kun yksi puuttui muonavahvuudesta, jäi kyllä luvattoman paljon tähteitä, joille jo suunnittelimme huomista jatkokäyttöä soveltuvin osin.

Blogivinkiksi esitän kivan lisäkkeen, jonka vuosia sitten löysin USAsta ostamastani grillauskirjasesta, siellä grillataan kyllä ihan kaikkea! Niin kalan kuin vaalean lihankin seuraksi sopii hyvin grillattu greippi. Ihan sama onko kyseessä keltainen vai verigreippi, kumpikin käy. Hedelmä leikataan 6-8 lohkoon ja lohkon terävästä kärjestä leikataan vielä viipale pois, valkoisen osan poisottaminen helpottaa haukkaamista. Lohkoille valutetaan hieman hunajaa ja sen annetaan imeytyä hedelmään. Lohkoja käytetään grillissä kummaltakin hedelmälihapuolelta, muutama minuutti riittää.

Terveisiä Tampereelta!

Ruokahaasteen ollessa tauolla ja meidän ollessamme lomalla, olo on oikeastaan aika vapaa! Eilen grillasimme viimeisen lammaspalan pakastimesta, emme vieläkään tiedä mitä kohtaa eläimestä se oli, mutta hyvää siitä tuli. Tänään olimme käymässä Tampereella, toinen teineistämme halusi Särkänniemeen ja hänen viettäessään siellä aikaa pää alaspäin, me kävimme hieman ostoksilla. Meininki oli samanlainen kuin viikko sitten Oulussa, kauppahalliin oli päästävä ja Stokkan ruokaosastolle ja muutenkin risteilimme Tampereella tuikitarpeellisten hyödykkeiden perässä. Kävimme ensimmäistä kertaa Aleksis Kiven kadulla sijaitsevassa Keittiöelämää-kaupassa www.keittioelamaa.fi , siellä oli remonttia edeltävä alennusmyynti ja mukaamme lähti mm. kahvimylly, espanjalaista oliiviöljyä, espressokuppeja, kahvipapuja. Liikkeellä on myös Facebook-sivu, mutta minä en Facebookista mitään ymmärrä, joten en tiedä sanoa enempää.

Tampereen kauppahalli näyttää viettävän 110-vuotisjuhlaa tänä vuonna ja mukavan ja monipuolisen näköinen paikka se olikin. Ostimme mukaan tamperelaisen erikoisuuden, jota muuallakin koitetaan apineerata, käpykakun, joka vie toisen meistä lapsuusmuistoihin. Myös ruisleipää, espanjalaisia juustoja ja chorizoa päätyi ostoskassiimme. Kahvitkin koitimme juoda eräässä kahvilassa, jossa lupaavasti oli kahvakone, kukahan on opettanut laskemaan espresson metallikannuun ja kaatamaan siitä kuppiin? Jos cremaa oli, niin ei tämän operaation jälkeen ainakaan enää.

Kesä tekee ilmeisesti kaupungista kuin kaupungista kauniin ja kivan, oli taas mukava kuljeskella aurinkoisia katuja ja tuumailla, että tuollainenkin kauppa meiltäpäin puuttuu (no kiva ja kiva). Kun teinimme oli saanut hilavitkuttimista tarpeekseen, pääsimme kotimatkalle. Tampereella voi kyllä pistäytyä ostoksilla toistekin!

Sunnuntaina tyhjennetty, kiitos ystäville!

Päätepisteenä Champs-Élysées

Keltainen kukka Cadelille!

Tänään ruokahaasteemme toinen osa päättyi Pariisiin. Kolme viikkoa on mennyt enemmän tai vähemmän ranskalaisen ruoan parissa, jälleen suunnitelmat ovat muuttuneet, eläneet mennen tullen ja ensi vuodelle jäi runsaasti opittavaa. Keittiöpuuhista jäi mieleen muutama hieno onnistuminen ja pari mahalaskua.

ennen kierrätystä

Olen oppinut hieman jo bloggaamisen saloihinkin, osallistuin jopa miittiin, jota pidän vieläkin lähes ihmeenä kaltaiselleni sivustaseuraajalle. Oululaisten ruokabloggaajien piknikillä tunsin itseni osaksi tätä hauskaa ja välitöntä porukkaa.

Pyöräilyn osalta tämänvuotinen le Tour de France on ollut jännittävin moneen vuoteen, kenties kiinnostavin koskaan seuraamani. On ollut taas ilo kuunnella kisalähetysten asiantuntevaa selostusta ja nähdä osin tuttujakin maisemia Ranskan-matkoiltamme. Monet mieluisat muistot tuosta kulinarismin kehdosta ovat nousseet mieleen ja halu päästä itsekin seuraamaan kisaa paikanpäälle on vain kasvanut. Ehkäpä ensi vuonna bloggaamme matkan varrelta. Mukava olisi pystyttää leiri jonnekin vuorietapin varteen, päiväksi tai useammaksikin.

reissattu näin

ja näin

Ranskakokkausten sarja on sopiva päättää jälkiruokaan. Eilisen syntymäpäiväsankarin toivomusten mukaisesti jälkiruokana oli suklaamousse. Ohjeen otin Delia Smithin kirjasta Delia´s Complete How to Cook. Valmistan neljän hengen perheelleemme aina ainakin kuuden hengen annoksen jälkiruokia, yleensä poikasille maistuu vielä toinenkin kupillinen. Tarvitaan:

• 200 g tummaa suklaata (käytin 70 %:sta)
• 120 ml vettä
• 3 suurta kananmunaa eroteltuina
• 40 g sokeria
• (1 dl kermaa vatkattuna, oma lisäykseni)

Suklaa ja vesi laitetaan kulhoon vesihauteeseen niin, että vesi kiehuu alla olevassa kattilassa maltillisesti, päällimmäinen kulho ei saa osua kiehuvaan veteen, se voisi aiheuttaa suklaan kärähtämisen. Kun suklaa on kokonaan sulanut, ylempi kulho otetaan pois kattilan päältä ja vesi-suklaaseos sekoitetaan kiiltäväksi tasaiseksi massaksi. Sen annetaan hieman jäähtyä. Sillä välin valkuaiset vatkataan sokerin kanssa kuohkeaksi vaahdoksi, samoin kerma omassa kulhossaan (tiskiä tulee kiitettävästi). Kermavaahto jätetään hieman löysemmäksi, kuin millaista käytettäisiin kakun päällä.

Kun suklaaseos on hieman jäähtynyt, keltuaiset sekoitetaan mukaan. Otetaan suuri lusikallinen valkuaisvaahtoa ja sekoitetaan suklaa-keltuaisseokseen, kulhon reunoja myöten sekoittaen pyörähtävin liikkein. Kun yksi lusikallinen on saatu sekaan tasaisesti, voi loput valkuaisvaahdosta kaataa mukaan ja jälleen sekoittaa reunoja myöten. Myös kermavaahto sekoitetaan mukaan. Tulos on tasainen tumma suklainen massa, joka jaetaan annosastioihin. Annetaan hyytyä jääkaapissa ainakin tunnin verran. (tämä ohje ei sovi henkilöille, jotka eivät halua käyttää raakaa kananmunaa)

Tour de Francen viimeinen etappi alkoi hiljaisella hetkellä Norjan tragedian uhrien muistoksi, eturiviin asettuivat norjalaiset ajajat, Thor Hushovd ja Edvald Boasson Hagen yhdessä kilpailun arvopaitojen haltijoiden kanssa. Alkuun näimme leppoisaa ajamista, juttelua ja kunnianosoituksia ennen kuin tosiajaminen etapin voitosta alkoi. Näimme Schleckin veljesten kuin Alberto Contadorinkin ystävällisesti juttelevan Cadel Evansin kanssa. Myös samppanjakilistelyä nähtiin, mutta maltillisessa määrin, ottaen huomioon etapin alun vakavat tunnelmat.

Loppukiri Pariisin sydämessä oli Mark Cavendishin heiniä,  hän saavutti viidennen etappivoittonsa tämän vuoden Tourissa ja samalla hän voitti pistekilpailun. Cadel Evans tuli maaliin pääjoukon mukana ja sinetöi koko kilpailun voiton ensimmäisenä autralialaisena. Schleckin veljekset ovat sijoilla kaksi ja kolme, sinnikäs Thomas Voeckler tuli neljänneksi ja suosikkini Alberto Contador  viidenneksi.

Rapukakut

Aika-ajo Grenoblessa on saatu päätökseen, Tour de France on huomista päätösetappia vaille valmis. Cadel Evans ajoi niin loistavan aika-ajon, että nousi kokonaiskilpailun johtoon, hän on 1:34 edellä Andy Schleckiä. Alberto Contador onnistui aika-ajossa hyvin, hän sijoittui kolmanneksi, mutta yhteistuloksissa se riittää viidenteen sijaan. Huomennakin ajetaan, mutta Pariisiin päättyvä etappi on käytännössä seremoniallinen eikä sen odoteta vaikuttavan lopputulokseen, ellei sitten tapahdu jotain kolarointeja tai muita hämminkejä.

Pyöräilyä seuratessamme söimme rapukakkuja, hain niihin ranskalaista vaikutelmaa yrteillä ja mausteilla. Käytin kakkusiin puolen litran pakasterasiallisen kuningasravun lihaa, kaksi kananmunaa, vajaan desin korppujauhoja, ruokalusikallisen majoneesia ja dijon-sinappia, sitruunamehua, suolaa, pippuria ja kourallisen yrttejä silputtuna. Nipussa oli ruohosipulia, rakuunaa, persiljaa ja korianteria. Sekoitin kaikki ainekset sekaisin ja muotoilin taikinasta pieniä kakkusia. Pyöritin ne korppujauhoissa ja paistoin voissa.

Sipulikeittoa ja vuoria

Eilisen etapin loppu oli kyllä taas jännittävä. Andy Schleck taisteli itsensä ensimmäisenä maaliin ja veljensä Frank tuli toiseksi. Hämärän rajamailla hoippuen Thomas Voeckler tuli maaliin niin nopeasti, että edelleen piti kokonaiskilpailun johtopaikan 15 sekunnin turvin.

Tämänpäiväinen viimeinen vuorietappi oli lyhyenpuoleinen,  109,5 km. Nousut olivat kuitenkin tolkuttoman jyrkkiä ja lasku pitkä ja vaarallinen. Eilen näytti siltä, että Alberto Contador on poissa pelistä. Tänään tilanne oli toinen, hän lähti pääjoukosta ja ajoi irtioton kiinni. Voittoon kuitenkin ylsi Pierre Rolland Europcar-tallista, Samuel Sanchez oli toinen ja Alberto Contador kolmas. Kokonaistilanne muuttui siten, että Andy Schleck johtaa veljensä Frankin ollessa toinen, Alberto Contador kuudentena. Huominen aika-ajo on superkiinnostava, Cadel Evansin asema on enemmän kuin herkullinen.

Tänään perheemme sipulia vieroksuva jäsen ei ollut päivällisaikaan kotosalla, niinpä oli ranskalaisen sipulikeiton aika. Otin neuvot keittoon Julia Childin kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet. 6-8 hengen annokseen tarvitaan Julian mukaan:

• 500-600 g sipulia
• 3 rkl voita
• 1 rkl öljyä
• 1 tl suolaa
• ripaus sokeria (laitoin 1 tl)
• 3 rkl jauhoja
• 2 l lihalientä
• 1 dl kuivaa valkoviiniä
• suolaa ja pippuria (loppuvaiheessa lisättäväksi maun mukaan)
• 3 rkl konjakkia
• 1 leipäviipale/annos
• juustoraastetta, emmentalia tai gruyereä

Leikkasin sipulit ohuiksi viipaleiksi. Sulatin voin ja öljyn padassa, aloin pehmittää sipulia seoksessa miedolla lämmöllä, varoen niiden palamista. Noin viidentoista minuutin kuluttua sipulit ovat jo pehmeitä. Lisäsin niihin suolan ja sokerin. Sokeri auttaa sipulin kullanväriseksi muuttumisessa.

Kypsytin sipuleita edelleen. Kirjan mukaan puoli tuntia, mutta ihan niin kauan en malttanut. Tässä kohtaa oli tarkoitus lisätä jauhot sipuleihin keiton suurusteeksi, mutta unohdin. Jotenkin kirjan ohje oli sekava, saman luin jostain toisesta blogista, hekin olivat samassa kohtaa ohjetta unohtaneet jauhot. No, jatkoin sitten taas ohjeen mukaan, lisäsin liemen ja valkoviinin, maistelin hieman. Maku oli jo melkoisen muheva. Keitto muhi hiljallee tunnin verran, liemi keittyi kasaan sen verran, että keitosta olisi riittänyt alkuruoaksi enintään viidelle. Lorautin joukkoon konjakin, maustoin hieman pippurilla, suolaa keitto ei tarvinnut lisää. Annostelin paksun keiton uunin kestäviin kuppeihin, laitoin pinnalle viipaleen leipää ja pari lusikallista juustoraastetta. Asetin kupit uuniin grillivastuksen alle muutamaksi minuutiksi kunnes juusto alkoi ruskettua ja kuplia. Nostin varovasti tulikuumat kupit pöytään. Keitto oli aivan loistavan maukasta, leipä pehmennyt alapuoleltaan keitosta, pinnan pysyessä rapeana. Mutta aivan hellepäivän ruokaa tämä kuuma keitto ei ole, hikeä pukkaa vieläkin!