Ruokaa, juomaa ja majoituksia osa 1

Sen lisäksi, että toimme ruokaa kotiin kuin olisimme palaamassa ruokapulasta kärsivään maahan, söimme ja joimme tietysti päivittäin erilaisissa ravintoloissa, kahviloissa ja pikaruokapaikoissa, omia eväitä unohtamatta. Kun kävelee paljon päivittäin, maistuu ruokakin hyvin ja maistuisi minulle kävelemättäkin.

Meillä oli varattuna etukäteen ensimmäisen yön majoitus asiallisesta B&B Hotels-ketjun paikassa Pisan liepeillä. Samaa ketjua olemme käyttäneet myös  Saksassa, esimerkiksi Hahnin kentällä sen sijainti on aivan ihanteellinen.

Olimme vuokranneet Pisan kentältä auton, jolla siirtyminen paikasta toiseen kävi joutuisasti. Pisasta lähdettyämme huomasimme nelikaistatieltä  Cascinassa olevan ison marketin, Coopin ja sen vieressä olevan Decathlonin liikkeen. Decathlon on ollut suosikkimme urheilu- ja retkeilyvälineiden ja -vaatteiden saralla jo vuosia, ensimmäisestä Ranskan matkasta asti. Äsken juuri linkkiä hakiessani huomasin, että ketju on ehtinyt jo Ruotsiin saakka! Coopista lähti mukaamme maltillisesti evästä, kuuma sää hillitsi ostohaluja ja Decathlonista hankin talven avantouintiin tossuja ja hanskoja, kuten olen vuosia jo tehnyt. 

San Miniaton kaupungin reunamilla kävimme Stefano Boggian pyöräliikkeessä, kammenpyörittäjä hankki jo kesällä kyseisen kaupan kautta pyöräilykenkänsä L´Eroicaa varten. Liike oli edustettuna myös Gaiolen kylässä pyöräilytapahtuman päivinä, tapasimme Stefanon itsensäkin. San Miniaton kaupunki oli ensimmäinen kauniista pienistä kaupungeista, joissa kävimme, mäelle rakennettu muurein suojattu paikka. Nautimme ensimmäiset espressomme pienessä kahvilassa, tiskin äärellä seisahtaen. Hyvän espresson hinta on yksi euroa, eikä se sisällä mitään tilpehöörejä, vain pienen tilkan virkistävää juomaa. Mukavasti pääsimme jälleen sukeltamaan italialaisen elämänmenoon sekaan, kun seisoimme aikamme postin jonossa ostaaksemme postimerkkejä (lähetän edelleen vanhanaikaisia postikortteja) ja lopulta kuullaksemme, ettei niitä nyt hyvänen aika postissa myydä vaan pitää mennä tupakkakauppaan. Tottelimme.

Tarkoituksemme oli majoittua Sienaan tai sen lähelle toiseksi yöksi eikä meillä ollut majoitusta varattuna etukäteen. Se kuuluu reissaamisen tunnelmaan, ettei aina tiedä kovin tarkkaan mitä tulee tapahtumaan. Koskaan emme tosin ole jääneet missään ilman nukkupaikkaa, sillä olemme joustavia majoituksen tason ja sijainnin suhteen. Samalla usein tulee säästäneeksi, jos kapisempikin luukku kelpaa yhdeksi yöksi. Ennen hotellin etsimistä poikkesimme toisessa pienessä kaupungissa, jälleen muurein ympäröidyssä, Monteriggionissa. Voin kuvitella miten paikka kiehuu kesähelteellä turistibussien vyöryessä muurin juurelle ja purkaessa sisuksensa parveilemaan pikkuruiseen paikkaan. Nyt oli mukavan väljää ja kävelimme hetken aikaa katsellen kauniita taloja ja portinpieliä.

Monteriggionista

aperitiivi ennen pizzaa

Yöpymispaikaksi valikoitui Sienan pohjoislaidalla oleva Hotel Anna , jonka kanssa samaan lauseeseen ei sovi aiemmin mainittu kapisuus. 90 euron kohtuuhintaan saimme parvekkeellisen huoneen vilkkaan kadun varrelta aamiaisineen, autonkin sai sisäpihalle. Me emme ole koskaan valinneet majapaikkaa sen hiljaisuuteen perustuen, vaan metakkakin kelpaa. Oli hauska istua parvekkeella ja katsella ohimenevää liikennettä ja sitähän Italiassa riittää.

pientä mutta kaunista

Kun ilta alkoi hämärtyä ja kello sen verran, että pizzauunien voisi toivoa olevan jo lämpiämään päin, kävelimme tullessamme huomioimaamme pizzapaikkaan. Etsiskelyistäni huolimatta en löytänyt paikan kuittia,  nimi on jo jäänyt unohduksiin. Olimme tullessamme toiset asiakkaat, joten usko siihen, että tarjoilu oli jo alkanut, vahvistui. Tilasimme pelkistetysti kaksi pizzaa ja talon viiniä, pizzat paremmalla (lue:kalliimmalla)  mozzarellalla. Vaikka kamera olikin mukanani, iski minuun ennalta epäilemäni ujous yhdistettynä hurjaan nälkään ja mielitekoon, joten yhtään kuvaa ei  todella hyvistä pizzoista ole. Vähän on tarpeeksi, mitä hyvään pizzaan tulee. Hyvä rapea pohja, tomaattikastiketta, mozzarellaa, ei lautasen reunan yli roikkumista. Ei voi olla syömättä reunojakin viimeistä murua myöten. Perusmargarita tyyriimmällä juustolla maksoi alle viisi euroa. Poislähtiessämme yhdeksän maissa paikka oli jo tupaten täynnä paikallisia ihmisiä, heitä oli baarin puolella jonoksi asti.  Pizzat pääsivät heti luokkaan erinomainen saadessaan niin mieliteko- kuin atmosfääripisteitäkin, ystävällinen palvelun tuoman hyvän mielen jäädessä päälimmäiseksi.

Hotel Annan aamiainen oli astetta persoonallisempi edellisaamun ketjuhotellin aamupalaan verrattuna, aamiaisemäntä valmisti pyynnöstä halutunlaisen kahvin. Käsillä oli siis viikonloppu, jonka viettäisimme Sienan etelälaidalla olevassa Hotel Palazzo di Vallissa , josta olimme varanneet majoituksen L´Eroican ajaksi jo keväällä, kun reissuunlähtö varmistui. Tätä hotellia voimme lämmöllä suositella.

Meillä ei ollut tarkoitus tehdä oikeastaan muuta, kuin tutustua Sienan kaupunkiin ennen iltaista majoittumista.  Suuntasimme ydinkeskustaan, jonne ajaminen autolla ilman erityistä lupaa olisi varma tapa saada kirjattu kirje muutamien kuukausien kuluttua Sienan pysäköintiviranomaiselta, joten pysäköimme reunemmalle. Kaupunki  on rakennettu useille kukkuloille ja sen keskiaikainen keskusta on hienosti säilytetty. Hämmästyttävän sitkeännäköisiä vanhuksia näkyi kiipeävän jyrkkiä katuja ostoskärryjään vetäen, joten hyvä kunto kuuluu sienalaisten ominaisuuksiin, päättelimme.

Sienan jyrkkiä katuja

Turistikauden hiivuttua kadut olivat mukavan väljiä eikä tungosta ollut missään. Kuljeskelimme ympäriinsä ja nautimme kahvit siellä ja toiset täällä,  pizzapalat nälän ilmoitellessa itsestään. Vaikka olin nähnyt kuvia Piazza del Camposta, paikan näkeminen omin silmin sai kyllä hämmästyksen huokauksen pääsemään suustani. Vieressäni seisoneet amerikkalaiset taisivat lausua "incredible" ja "stunning" enkä ollut erimieltä heidän kanssaan.

Iltasella saavuimme hotelliimme ja se olikin miellyttävä paikka, entinen palatsi, joskin pikkuinen. Huoneemme varustukseen kuului  jääkaappi, mikä oli hienoa, sillä olimme ostaneet iltapalatarvikkeita. Saimme kuulla, että kävely Sienan keskustaan Porta Romanan kautta kestää 20 minuuttia ja päätimme seuraavana iltana mennä kävellen keskustaan illalliselle.

Hotel Palazzo di Valli

Hotellin kivetty ja muurilla reunustettu piha toimi asukkaiden yhteisenä parvekkeena, sieltä avautui kaunis toscanalainen maisema. Vieraat useimmista huoneista (joita on 11) istuivat iltaisin pihalle nostetuilla penkeillä viiniä ja iltapalaa nauttien, samaan joukkoon mekin liityimme. Kammenpyörittäjälle oli hyvää tilaa purkaa pyöränsä laukusta ja koota irrotetut osat paikalleen ja testata hieman ajokkia sunnuntaista koitosta varten. Ilmiselvästi paikkaa markkinoidaan romanttisena get-away-paikkana, kaikki vieraat olivat keski-ikäisiä pariskuntia, emme vähiten me. Eikä se hassummin toiminutkaan.

vanhus hotellin portinpielessä

Huomenissa lisää reissusta ja syömisistä. Jopa niitä ruokakuvia, kun oikein pinnistin ja uskalsin muutaman ottaa.

Tuliaisia

Meillä on aina ollut tapana tuoda reissuilta kotiin ruokaa ja keittiötarvikkeita siinä kuin vaikka vaatteita tai kenkiäkin. Lentokoneella matkustaminen kyllä rajoittaa aika paljon tuotavien tuotteiden valikoimaa, etenkin kun suosii lentoyhtiöitä, joilla matkatavaroiden kuljettamisesta saa maksaa maltaita. Oma pieni laukkupuntari matkoilla haukkuu äkkiä hintansa. 

Tältä Italian reissulta toimme kotiin tietysti eniten kahvia. Satuimme vain yhteen varsinaiseen kahvia myyvään liikkeeseen, muutoin hyödynsimme markettien valikoimia. Iloksemme Coop Sienassa myi suosikkikahviamme Jollya, sitä toimme kolme puolen kilon pussia, joista yksi lähti pohjoiseen kiitos-pakettiin.

Koska lentoaikataulumme olivat harvinaisen mukavat, saatoimme kuumasta säästä huolimatta ostaa vielä viimeisenä päivänä elintarvikkeita. Pidän italialaisesta valkoisesta vähäsuolaisesta tai kokonaan suolattomasta voista, sitä on helppo kirkastaa ja se sopii mainiosti käytettäväksi esimerkiksi risoton valmistamisessa. Ostimme kaikkiaan kilon voita pienissä, eri valmistajien pakkauksissa. Minua viehättää niiden kaunis pakkaustapakin, olen aiemminkin tunnustanut pakkauksen olevan usein ostopäätöksissäni melko tärkeä pointti. 

Italialaisista juustoista en tiedä kovinkaan paljon, mutta sikäläisissä kaupoissa olisi helppo riehaantua juustotiskeillä. Kymmeniä  ellei satoja laatuja on kaupan, usein mukavan pieninä paloina valmiina tiskeissä suoraan poimittavissa ja palvelutiskeissä lisää, kunhan vain tohtii mennä osoittelemaan sormella haluamaansa kaksipuolisen kielitaitokohtaamisen puuttuessa. Tällä kertaa ostimme aimo kimpaleen Pecorinoa siitäkin huolimatta, että sitä saa suomalaisistakin kaupoista jo kiitettävästi. Muutama muu nimeltäänkin vieras juustopala päätyi ostoskoriin. Ostimme myös kaksi palaa sinihomejuustoa kotimiehenä olleen sukulaisen iloksi, hän arvostaa pahalle haisevia homejuustoja! Kotiin palattuamme niin juustot kuin voitkin olivat aivan hyvässä kunnossa ja jaoimme ne "lapsenvahtien" kanssa ennen kuin he lähtivät kotimatkalle pohjoiseen. Buffalomozzarellaa emme tohtineet tuoda, koska liemessä muovipussiin pakatut juustopallerot eivät ole matkalaukussa hauskinta särkymään. Kompensoimme tätä harmia sillä, että söimme kyseistä herkkua kiitettävästi viikon aikana.

keskellä pala kammenpyörittäjän pyöräilypalkintoa

Kolmas vakio-ostos meillä ovat aina leikkeleet, pieninä annoksina hyvin pakatut erilaiset salamit ja kinkut. Kaikki nekin olivat hyvässä iskussa lentomatkan jälkeen. Ostin myös pancettaa pieninä vakuumiin pakattuina paloina.

Mausteita toimme jonkun verran myös, sahramia, vaniljatankoja, suolakiteitä. Keittiövälineosastoilla viivyimme myös ja mukaan tarttui raviolimuotteja ja puisia kauhoja, pieniä piirakkavuokia ja isoja ostoskasseja eri kauppaketjujen logoilla. Tämä keittiövälineiden tuominen on joskus vähän hölmöltä tuntuvaakin, mikä kumma taika olisi euron puisessa kastikekauhassa, mutta sellaisen vain halusin. Luultavasti ne laajat valikoimat vain hullaannuttavat. Tällä kertaa emme sentään tuoneet hyvällä sulkemisnipsulla varustettuja tukevia elintarvikemuovipusseja. Tämä vain siksi, ettemme löytäneet niistä!

Kun tulimme Pirkkalaan, tuli mieleeni hulvaton brittisarja Lennetään! Tullin huumekoiran kuono näytti jollainlailla värähtävän kaihoisasti kammenpyörittäjän laukun kohdalla, kaipa koiran siviilinenä kinkut haistaa ja kuola saattaa tahtomatta valahtaa virka-aikanakin.  Tai ehkä ei. Niin asiallisen näköinen koira.

Toscanan mäkisiä teitä

Viikon mittaisen Italian matkamme turhimmat varusteet olivat takit ja sateenvarjo, niitä ei tarvittu kertaakaan. Pieni lisäkesä kyllä teki hyvää, eikä ruokapuolenkaan suhteen ollut valittamista, mutta siitä myöhemmin lisää.

Matkan puoliväliin sijoittuivat kammenpyörittäjän kokemukset L'Eroica-tapahtumassa, joka on italialainen vintage-pyörillä ajatettava ajo. Siinä ainoat vastustajat ovat toscanalaiset ylä- ja alamäet. Nyt oli viidestoista vuosi, kun tapahtuma järjestettiin. Pyörän tulee olla vuodelta 1987 tai vanhempi, siinä ei saa olla lukkopolkimia ja muutamia muitakin vaatimuksia pitää täyttää. Matkaseurani polkupyörä on 1970-luvun italialainen Gios. Pyörä kulki melko vähin purkamisin lentokoneessa näppärästi sitä varten hankitussa laukussa. Ajanmukaiset kengät ja nakkikypärä kuuluivat sonnusteisiin ja paikanpäältä sai ostettua ajan hengen mukaisen nykymateriaalia olevan ajopaidan. Moni osallistuja ajoi perinteisissä villavaatteissa ja luulenpa, ettei 30 asteen lämpötiloissa kenenkään tullut kylmä. 

Ajossa oli valittavissa eri matkoja,  38 kilometrin ja pisimmän 205  kilometrin väliin sijoittuivat 75 km ja 135 km. Kammenpyörittäjä polki 75 km, joka italialaiseen suurpiirteiseen tapaan oli tänä vuonna 79,7 km, joista noin 31 km oli hiekkatieosuuksia. Pisimmälle matkalle lähteneet starttasivat jo ennen aamunkoittoa ja suurin osa lähti matkaan kahdeksan jälkeen aamulla. Noin 4000 pyöräilijää kampesi itseään ylös ja alas toscanalaisia teitä kukin omanlaisellaan näkemyksellä vintage-ajokista. 

Matkan pituudesta riippuen sen aikana leimattiin osallistujakortti muutamaan kertaan ja oli mahdollista nauttia virvokkeita vanhanaikaisiin asuihin pukeutuneiden työntekijöiden tarjoilemana. Tarjolla oli mm. pieniä rypäleterttuja, suupaloiksi leikattuja piirakkapaloja, leipää ja viiniä. Kammenpyörittäjän valitsemalla matkalla oli kaksi tankkauspistettä ja samoin mahdollisuuksia huollattaa ajokkiaan pienehköjen ongelmien sattuessa. Moni pyöräili vararenkaat olan yli kierrettynä ja erilaisia viini- ja patonkivirityksiä ohjaustangossa ja makkaraketjuja kauloilla nähtiin. Iloisia porukoita yhteensopivine asuineen näkyi myös, samoin vakavina yksinään matkaa taittavia pyöräilijöitä. Tienvarsilla oli varjoon hengähtämään pysähtyneitä matkaajia ja rengasrikkoja kohdanneita sisäkumin vaihtajia.

Kammenpyörittäjän kiertäessä reittiään minä kuljeskelin lähtö- ja maalipaikkana olevassa Gaiolen kylässä aikaa kuluttaen. Siellä oli monenlaista pyöräilyyn liittyvää markkinakojua, kaikenlainen vanha ja uudempikin pyöränosa saattoi olla löydettävissä, etenkin saksalaisia kauppiaita näytti pystyttäneen kojunsa, niin pyörien runkoja kuin vaatetustakin oli myytävänä. Kylä itsessään on pieni, muutaman tuhannen ihmisen idyllinen asuinpaikka Toscanan sydämessä, paikka jonne muutoin tuskin tulisi menneeksi. En tiedä kuinka hiljainen paikka Gaiole tavallisesti on, mutta tämän tapahtuman aikaan siellä oli jokainen firman piha ja kadun varsi valjastettu tapahtuman käyttöön, oli improvisoituja camper-alueita ja telttakylä pystytettynä urheilukentälle. Kukaan ei kulkenut sakottamassa jalkakäytäville pysäköityjä autoja eikä kiellettyjä ajosuuntia tunnettu. 

Muutamien tuntien kuluttua pyöräilijöitä alkoi saapua maaliin eri mittaisilta matkoiltaan, minunkin kammenpyörittäjäni saapui lievän huolto-ongelman jälkeen onnellisesti perille ja sai osallistumistodistuksena jonkunlaisen paikallisen kovan leipomuksen, joka nimesimme heti pumpernikkeliksi. Reitti oli ollut vaativa, ottaen huomioon iäkkään pyörän jarrut ja teiden vaihtelevuuden, pölyä oli nieltäväksi asti ja lämpötila oli vähintäänkin hikeä erittävä. Suurinpiirtein ensimmäinen lause maaliintulleen suusta alkoi sanoilla: "Ensi kerralla pitää sitten...." 

Italian lämmöstä

Viikon verran täyttä kesää, kyllä on kelvannut paistatella Toscanan hellesäissä. Sesonki on kuulema  aivan ohitse, mutta meille siitä ei ole kuin hyötyä. Onpa vähemmän ulkomaalaisia tungeksimassa samoissa paikoissa kanssamme. Kammenpyörittäjä osallistui L´Eroica-pyöräilytapahtumaan ja minä nautin tunnelmista varjossa lekotellen. Oikein sopiva työnjako! L´Eroicasta enemmän tuonnempana, kun kuvat on katsottu ja järjestelty. Samoin teen myöhemmin koosteen reissun ruokailuista, kohokohdista ja mahalaskuista, joita niitäkin on osunut lautaselle. Pitää kyllä ihailla paikallisten vatsojen vetävyyttä,  jos he oikeasti nauttivat päivittäin niin monen ruokalajin illallisen, kuin annetaan ymmärtää. Meidän on pitänyt rajoittaa illallinen antipastolautaselliseen ja ensimmäiseen ruokalajiin ja sitten jo nostaakin kädet antautumisen merkiksi, kahviakaan emme ole jaksaneet samassa paikassa juoda vaan on pitänyt hetki tallustella ja tehdä koloa espressotilkalle.

yksi parhaista alkupaloista

Keitto kattilan mukaan ja pussinpohjasämpylät

Tänään on jo ns. lähtö lähellä. Huomenna lennämme syysmatkalle Alppien eteläpuolelle ja kokkausvahdinvaihto on käsillä. Jätämme keittiön äitini huomaan ja hän  vastaa teinipoikiemme ravinnontarpeen tyydyttämisestä meidän nautiskellessamme espressoja ja pizzoja ja kenties jotain hieman jännempääkin. Tässä lähdön tunnelmissa tein vihanneslaatikon perkaamistoimenpiteen ja nahistumaanpäin olevat ainekset päätyivät keittokattilaan. Ja kuin sattumalta keitosta tuli ihan samanväristä kuin kattilakin! Naapurista saamani pyöreä kesäkurpitsa, jonka nimen olen unohtanut, mutta hämärästi muistelen siihen liittyvän omenan, oli suurin yksittäinen ainesosa. Muutama peruna, pari paprikaa, pienet tomaatit, porkkanat ja yrttejä pihalta kiehuivat kypsiksi kattilassa. Kauhoin kypsät kasvikset muutamassa erässä mikseriin ja surruutin keiton liemikauhallisen ja tuorejuustonokareen (Espanja-viikkojen jäämistöjä) kanssa tasaiseksi keitoksi.

Keittoruoan seuraksi sopivat aina sämpylät. Jäähyväistunnelman vallitessa pöllyytin kulhoon erilaisia pussinpohjia ja viimeisiä rippeitä mm. hiivaleipäjauhoista, salaattisiemenpussista ja spelttirouheesta. Tänään oli aikaa kunnolla kohottaa sämpylöitä ja niistä tuli isoja ja muhevia.

Persoonakohtainen uunijäätelö

Pastanjauhajissa oli tehty uunijäätelöä pienissä annoskulhoissa ja tykästyin ajatukseen heti. Olen muutamia kertoja tehnyt isomman jaettavan annoksen uunijäätelöä, mutta kuten Pastanjauhajien kommenttilaatikossa marisin, sitä tulee yleensä aina liikaa. Kukaan ei halua enää sitä lässähtäneen marengin ja valahtaneen jäätelön loppua, eikä sitä voi säästellä toiseen päivään, tai voi mutta ei kannata. Annoskoossa koko hommeli varmaan toimii paremmin. Siispä sellaista tänään.

Olin lievästi luistelutuulella, sillä kaapista löytyi (ikäänkuin en olisi sitä sinne itse kiikuttanut) valmis kakkupohja, jonka hyödynsin. Paahtovanukkaista ja muista keltuaisia vaatineista jälkiruoista jääneitä valkuaisia olinkin jo aikani vanhettanut jääkaapissa. Ne odottivat itseasiassa uutta yritystä valmistaa macaron-leivonnaisia. Toukokuussa onnistuin ensikertalaisen tuurilla niiden kanssa hienosti, mutta toinen yritys meni täysin pilalle ja asia on siitä asti kaihertanut mieltäni. Mutta juuri nyt en ollut niin rohkealla tuulella, että kokeilisin kolmannen kerran vaan tyydyn käyttämään valkuaiset uunijäätelön marenkiin.

Käytin jälkiruokaan siis pohjalle kiekon kakkupohjaa, jonka kostutin kevyesti vadelmamehulla. Siihen päälle kasasin muutamia vadelmia ja jäätelöpallon. Jäätelö oli kaupasta ostettua, mutta ei tässä ollakaan Come Dine With Me-ohjelmassa. Jäätelöpallon päälle taikinoin marenkihuttua ja käytin kauneuden uunissa. Hyvää!

Sushia ja makeaa munakasta

Juuri alkaneen syyslomani kunniaksi meillä oli tänään sushia, joka on perheessämme top kolmosessa aina, kun kysyn mitä laitettaisiin päivälliseksi. Koska kesä meni sattuneesta syystä eurooppalaisen keittiön parissa, ei meillä ole syöty sushia aikoihin, kerran taisi kesäkuussa olla Giron ja Tourin välissä. Olemme melko myöhäisheränneitä sushin suhteen, vasta noin 4-5 vuotta sitten kokeilimme sitä ensimmäisen kerran. Koska itseluottamus on toki kohdallaan, arvelimme heti osaavamme itsekin sushia tehdä ja kyllähän sitä jonkunlaista saa aikaan aivan ummikkonakin. Mutta vasta syötyämme muutamia kertoja hyvää sushia ravintolassa (ei tosin Japanissa), saimme vähän käsitystä siitä, mihin pitäisi pyrkiä. Riisin maustamisessa olen mennyt äärestä laitaan ja vähän matkaa takaisin. Aluksi maustoin aivan liikaa, sitten vähensin etikkaseosta radikaalisti ja nyt olen löytämässä sopivan kallistuskulman. Riisin pitää maistua, muttei liikaa kutitella kielenpieliä.

En ole niin perehtynyt japanilaiseen ruokakulttuuriin, että tietäisin mitä kaikkea sopii samalla aterialla tarjota. Kun aikaa on paljon käytettäväksi aterian valmistamiseen, teen toisinaan myös makeaa munakasrullaa. Sen voi valmistaa hyvissä ajoin, se on mukavinta syödä huoneenlämpöisenä. Ohjeen siihen olen ottanut pienestä kirjasta nimeltä Ruokasuosikit Sushi. Olen puolittanut ohjeen, mutta laitan tähän aineiden määrät kirjan mukaisesti. Pienen pannuni tilavuus on juuri sopiva puolikkaalle annokselle.

• 6 kananmunaa
• 1 tl sokeria
• 2 tl miriniä
• 1 tl soijakastiketta
• 1/4 tl suolaa
• 1-2 tl kasvisöljyä

Sekoita munakkaan ainekset kevyesti kulhossa, jossa on kaatonokka, älä vaahdota. Lämmitä nelikulmainen tamago-pannu (omani ostin Tokyokanista, mutta tavallinen paistinpannukin toimii) keskilämmöllä. Voitele pannu öljyllä ja kaada kolmasosa munakasseoksesta pannulle. Paista kunnes pinta on lähes hyytynyt. Kääri munakas paistinlastalla rullalle ja jätä pannun reunaan jatkamaan hyytymistä. Kaada pannun tyhjälle osalle toinen kolmannes seosta ja paista se ensimmäisen tapaan. Kun munakas on melkein hyytynyt, kääri ensimmäinen rulla paistumassa olevan sisään nyt pannun toiselle reunalle ja jätä taas sinne. Paista viimeinen kolmannes ja kääri rulla valmiiksi. Ota pannu pois liedeltä ja anna munakkaan hetken aikaa vielä hyytyä pannulla ennen kuin nostat sen leikkuulaudalle jäähtymään. Leikkaa jäähtynyt munakas ohuiksi viipaleiksi. Voit käyttää niitä riisintyynyn päällä ja sitoa paketin nori-arkin suikaleella tai syödä viipaleet sellaisinaan. Minun askarteluintoni yleensä on käytetty jo tässä vaiheessa ja asetan munakkaan vain viipaleina tarjolle. Munakkaassa tulee olla makeutta ja mitä vähemmän se ehtii paistua ruskeaksi, sen parempi. Ohuella pannulla paistaen on taiteilemista, että munakkaan saan kypsäksi, muttei ruskettumaan liikaa.

Olen vasta opettelemassa eri suupalojen nimiä, olen kutsunut makeja tuttavallisesti rullapaloiksi, nigireitä palleroiksi ja temakeja tötteröiksi. Oikeiden nimien käyttämisellä on tietysti etunsa, mutta kun lopputuloksen autenttisuudestakaan ei niin ole takeita, ei sillä nimelläkään sitten loukanne ketään, jolle asia on lähellä sydäntä. Aina voi sanoa, että näin meillä täällä Keski-Suomessa on AINA nämä pallerot ja tötteröt tehty!

Sushikokemukseni hiljalleen karttuessa olen mennyt sekä perä edellä puuhun, että palannut sieltä alas ja aloittanut uudelleen. Aluksi käytin perinteistä bambumattoa levärullan käärimiseen, sitten ostin reissulta muotteja, joilla saa hämmästyttävän nättejä makeja aikaan, mutta jotenkin fiilis on väärä, kun levä vain kääritään riisipötkön ympärille, joten käytän taas bambumattoa. Ostamani muotit olivat kyllä ihan japanilaisperäisissä kääreissä, joten oletan niitä sielläkin käytettävän. Nigirien tekemiseen käytän muottia, sillä en edelleenkään osaa puristella muutamalla liikkeellä riisiä kiinteäksi suuhun sopivaksi palleroksi. Hihnalta syödessäni olen useissa ravintoloissa seurannut silmä kovana miten riisiä käsitellään, mutta pelkkä katsominen ei kyllä tee autuaaksi. Puinen sushiprässini on edelleen yhden käyttökerran varassa, se on kaunis, mutta pitäisi nähdä jonkun asiantuntijan käyttävän sellaista, että pääsisin jyvälle.

Sushin tekemisessä on ilmeisesti joku taika, joillakin kerroilla homma sujuu näppärästi, tulosta syntyy vaivattomasti, leikkaaminen onnistuu helposti ja lautasille päätyy kauniita, maistuvia suupaloja. Toisella kertaa levä takkuilee, riisi ei ota maustuakseen tai ollakseen sopivan tahmeaa. Joskus kalan leikkaaminen onnistuu hyvin, se oikea leikkaussuunta löytyy ennen kuin kalapala on viillelty joka puolelta muodottomaksi eiku-mutinoitten saattelemana. Joskus tuloksena on ollut kasa eripäin leikeltyjä kalapaloja, muttei yhtään kaunista viipaletta. Kalankäsittelyäkin olen vakoillut ravintoloissa, mutta eihän sitä kotona aikojen päästä enää muista.

Ween Maan Wiljaa

Vaikka vankasti nyrpistelen tapahtuman nimen kirjoitusasulle, pidän kyllä kovasti Jyväskylän syksyisestä Ween Maan Wiljaa-tapahtumasta . Kiireet estivät meitä heti lauantaina käymästä Paviljongin piha-alueilla ja tänä vuonna A-hallissa sisätiloihinkin levittäytyneessä tapahtumassa. Sunnuntaiaamuna mekin suuntasimme sinne heti kymmeneksi ja toivoimme, että tuotteita olisi edelleen myynnissä runsain mitoin. Upea aurinkoinen syyssää houkutteli paikalle paljon väkeä eikä myyntikojuissakaan näkynyt vielä poislähdön merkkejä. Tavanomaiset metrilakun ja pullakassien myyjätkin olivat tulleet paikalle, mutta kiinnostavampia olivat erilaisten ruokajalosteiden myyjien kojut. Alkutuotteita oli myynnissä jonkun verran, omenoita ja puolukoita useissa kojuissa, sieniä, porkkanoita ja perunoita, komeita kurpitsoja. Maissia emme löytäneet, sitä olisimme mielellämme ostaneet. Ostoskasseihimme löysivät tiensä erilaiset hunajat, hillot, leivät, fetaa öljyssä, piirakat, viinerit, valkosipuli ja kalatuotteet. Paikanpäällä olisi ollut myös helppo ruokailla, tosin melkein kaikilla oli tarjolla samaa, neulamuikkuja, perunoita ja pakastevihanneksia pannulta. Tapahtuma kestää tänään sunnuntaina kello kuuteentoista asti, joten Jyväskylästä ja liepeiltä ehtii vielä!

Mennyt viikko on ollut vähän oudolta tuntuvaa bloggauslomaa. Toukokuusta asti olin niin kiinni blogissa, päivän ruoan suunnittelussa, kuvaamisessa ja kirjoittamisessa, että nyt on ollut suorastaan tyhjä olo. Olen miettinyt kovasti millaisista asioista tahtoisin jatkossa blogata. Ruoka on tietysti päällimmäisin asia, mutta ihan jokapäiväistä ruokapäiväkirjanpitoa en halua, se sitoo liikaa. Enkä kyllä totuuden nimissä jokapäivä teekään niin kiinnostavia ruokia, että niitä viitsisin blogata ja olettaisin kenenkään viitsivän lukea. Yhden maan ruoan teemakokkaaminen oli kyllä mukavaa, se raamitti touhua sopivasti ja kuitenkin jätti valinnanvaraa. Se antoi mahdollisuuden kokeilla itselle uusia asioita ja toisaalta turvautua tuttuihinkin ruokiin, jos oli vähemmän rohkealla tuulella. Kaikki tämähän olisi aivan mahdollista tietysti muutenkin, kukaanhan ei rajoita kokkailemistani muutenkaan, mutta bloginpitämisen kannalta teema on mukava olla olemassa.

Ruoanlaiton ja pyöräilynkatsomisen lisäksi me pidämme kovasti matkailusta, jota olemme harrastaneetkin melko paljon. Muutama vuosi sitten alkoi kuitenkin omatunto hiljaksiin kolkuttaa useiden vuosittaisten lentomatkojen ja paljon autolla ajamisen vuoksi, matkalaukut olivat ihan työkseen aina joko odottamasta pakkaamista tai purkamista. Myös lasten kasvaminen ja heidän reissussarähjääntymishalunsa vähentyminen ovat vaikuttaneet siihen, että olemme  reissaanneet viime ja tänä vuonna huomattavasti harvemmin.

Silloin kun kuitenkin olemme pakanneet laukkumme ja lähteneet reissuun, on suunnitelma ollut melkoisen selvä. Lähtiessä on oltava mahdollisimman vähän tavaraa, jotta tullessa on tilaa ruokatuliaisille. Pois se minusta, että tuumisin erilaisia asukokonaisuuksia niihin sopivine kenkineen ja huiveineen, tärkeää on mahduttaa vielä yksi paketti kahvia paluumatkalla! Olemme tulleet taitaviksi pakkaamaan laukut tarkasti sallittuun painoon ja tuomaan kotiin tuotteita, joita meiltä ei joko saa ollenkaan tai ovat täällä kalliimpia. Reissuillamme kohokohtia on paikallisten ruokakauppojen valikoimien tutkiminen. Usein tulee kyllä mieleen kateus  ja harmistus, sillä monia torien ja kauppojen tuotteita ei ole tuominen kotiin asti, mutta aina voi ihailla niitä kojuissa ja tiskeissä. Ja reissun aikana voi tietysti ostaa monenlaista samantien syötäväksi, iltaiset herkkuttelut juustoilla ja hedelmillä, paikallisilla leivillä ja makeilla leivonnaisilla kuuluvat ilman muuta matkailun iloihin.

pyörälaukku jo pakattuna!

Piakkoin olemme lähdössä Italiaan, jossa kammenpyörittäjä osallistuu pyöräilytapahtumaan ja minun tehtäväni on viihtyä itsekseni sen aikaa. Toivoakseni uskaltaudun kuvaamaan paljon, arastelen vieläkin julkisilla paikoilla kuvaamista. Toinen toivomukseni on saada syötyä paljon erilaisia italialaisia herkkuja ja täsmäkuljettaa niitä paluumatkalla Suomeen. En ole vielä kuvannut aidon bloggaajan tyyliin ravintola-annoksia tai kahvikupillisia, mutta kai minäkin tohdin, kun muutkin!