Hilpeät päivähiprakat viinimessuilla

Samppanjaa Mummin rosetyyliin

Jyväskylän Paviljongissa on tänä viikonloppuna messut, joissa on erilaisia osioita, on hyvinvointia, kirjoja, ruokaa, viiniä, moottoripyöriäkin ja matkailuautoja. Kiersimme tiiviisti kirjaosastot, joilta tarttui mukaan muutamia viiden euron kirjoja, mm. Gordon Ramseyn Pubi-ruokaa. Ruokaosastoilla emme innostuneet, samoja säilykekalojen, kilopullien ja ruisleipien myyjiä on jo nähty niin paljon. 

Viiniosastolle menimme heti sen avauduttua, ostimme annoslippuja tuhdin nipun ja panttia vastaan Riedelin yleislasit. Viimevuotiseen tapaan keskityimme taas samppanjoihin ja niissä riittikin maistelemista. Yhden pienen lasillisen verran harhauduimme harhapoluille kuohuviinien maailmaan, mutta taas se tuli todistetuksi, että hyvä kuohuviini on paikallaan silloin, kun samppanjaa ei ole saatavilla. Viisaasti osastolla ei ole istumapaikkoja, kukaan ei jumitu  minnekään, epäsuomalaista kiertelyä tulee harrastettua luonnostaan. Viime vuonna satuimme tapaamaan tuttavia ja vietimme mukavan päivähetken heidän kanssaan kuulumisia päivittäen. Tällä kertaa tuttuja ei näkynyt, mutta juttelimme joidenkin näytteilleasettajien kanssa saaden mukavasti tietoa. Samppanja on siitä mukava juoma, että sitä ei tarvitse juoda paljon, kun on jo hilpeällä ja hyvällä mielellä ja toisaalta sen vaikutus haihtuu nopeasti ilman pään tukkoisuutta. Kotimatka bussilla (messulipun hintaan kuului paikallisliikenteen bussilippu kumpaankin suuntaan) vei viimeisetkin hiprakan tunteet ja nyt on mukava alkaa laittaa ruokaa perheelle, sille aikuiselle pojalle ja sille nuoremmalle painokselle.

Messuille ehtii tänään vielä hyvin ja huomenna myös!

Miten ollaan aikuisen äiti?

Upouudet jalat 30.03.1994

Lammastagine

Ennen uunia

Kotimatkalla maailman turuilta Kammenpyörittäjä poikkesi Heinolan Heilassa ja koska en viitsinyt vastata hänelle (lue: En vielä älyä uuden puhelimeni soivan, mikä älypuhelin se sellainen on, kysyn vaan?), hän osti lammaspaloja täysin omaan harkintaansa tukeutuen. Sekin on hieno tuliainen, pari kiloa luullista lihaa! Kuka ei ilahtuisi sellaisesta?

Nyt kun viikot työt olivat mukavasti jo näin keskiviikkona tehtynä, olikin aika paneutua lammasruokaohjeisiin, kun ensin otin pikaiset nokoset työyön jälkeen. En muuten nähnyt unta countrylaulajista, vaikka kuinka provosoin itseäni iltasella. Täten on todistettu täydeksi tuubaksi suosittu hokema: Sitä saa mitä tilaa!

Silmäys jääkaappiin toi mieleeni säilötyt sitruunani, vilkaisin myös kalenteria ja päättelin, että nyt olisi aika kokeilla niitä. Olin käännellyt purkkia useita kertoja viikossa ja tiiraillut sisältöä homeen pelossa. Siitä ei näkynyt merkkiäkään. Koska sitruunat vivahtivat heti Marokon suuntaan ja tuliaislihakin oli lammasta, halusin kokeilla taginea. Keittiömme varusteisiin ei kuulunut vielä tänä aamuna taginepataa, mutta kappas vain, kymmenen maissa sellainen jo löytyikin. Olin riemastua paikallisessa kauppaliikkeessä, kun hyllynreunuslappu lupasi Emile Henryn  taginen puoleen hintaan, mutta se oli niinsanotusti kokoa xs, ei siitä olisi tullut kuin surulliseksi. Ostin  malliston isoimman, vaikka tiesin, että tulisin kiroamaan etsiessäni sille säilytyspaikkaa.

Perusrakenteen lammassommitelmaani otin täältä ja teinkin melkein kuten oli neuvottu. Tuliaislihapalani olivat lapaa ja palojen yhteispaino oli noin 1,5 kg. Ensin tein mausteseoksen, johon tuli:

• 1 tl kuivattua inkivääriä
• 1 tl kuivattua kuminaa
• 1 tl pimentonia
• 1 tl kanelia
• sahramihippuja raskimisen mukaan
• mustapippuria
• suolaa

Sekoitin mausteet yhteen ja pyörittelin lammaspalat mausteissa. Tässä kohtaa varmaan olisi ollut hyvä, jos olisi ollut aikaa antaa palojen maustua jääkaapissa jonkun aikaa. Kuumensin paistinpannulla ruokalusikallisen gheetä ja paistoin kaksi lapapalaa kerrallaan kauttaaltaan ruskeiksi. Pannulle tarttui aika paljon mausteseosta ja kun kaikki palat olivat käyneet pannulla, lisäsin vähän gheetä. 

•  2 punasipulia isohkona silppuna
• 1 keltasipuli samoin käsiteltynä
•  kuivattuja valkosipulilastuja
• 1 sitruunan mehu
• 0,5 säilöttyä sitruunaa oikein ohuiksi leikattuina viipaleina
• sileälehtistä persiljaa nippu (meillä oli tavallista, sileälehtinen otti ja kupsahti)
• vihreitä oliiveja
• (cilandroa, en tiedä mitä se on, enkä ehtinyt ottaa selvää)

Paistoin hetken sipulisilppua pannulla, pyörittelin silppua niin, että kaikki mausteet tarttuivat sipuliin. Nostelin lihapalat padan pohjalle ja lisäsin sinne ohueksi leikatun säilötyn sitruunan (joka taisi onnistua täydelleen, ihanan aromaattista ja pehmeää), sipulit ja oliivit.  Kaadoin noin 0,5 litraa vettä pataan. Päällimmäiseksi ripottelin persiljasilpun ja valkosipulilastut. Nostin taginen suippokärkisen kannen pataosan päälle ja taiteilin padan uuniin, jonne oli asettanut uunipellin alimmalle tasolle. Kuumensin uunin 150 asteeseen ja annoin ruoan hautua puolitoista tuntia. Käänsin lihapalat ja jatkoin kypsentämistä toiset puolitoista tuntia. Nestettä oli vähän liian paljon, sillä sitä tihkui hieman uunipellille, mutta eipä uunin pohjalle, kun olin varautunut. 

Lisäkkeeksi tein couscousia, vai onkohan se ihan reippaasti suomenkielellä kuskus? Oli niin tai näin, neuvot otin täältä. Lisäkkeeseen (jota jäi reippaasti yli) käytin:

• 2 dl couscousia
• 0,6 dl kanalientä
• 2 tomaattia, pieneksi kuutioksi leikattuna ja siemenet poistettuna
• 1 keväsipuli silppuna
• kourallinen tuoretta basilikaa silppuna
• 2 rkl punaviinietikkaa
• 2 rkl oliiviöljyä
• suolaa
• pippuria
• muutama kuivattu chilihiutale 

Yksinäinen couscous

Kiehautin kanaliemen ja kaadoin couscousin kattilaan, sekoitin ja annoin levätä noin viisi minuuttia, jonka aikana pilkoin tomaatit ja sipulin. Lisäsin kattilaan etikan ja öljyn, mausteet, tomaatit ja sipulin ja sekoitin hyvin. Jätin lisäkkeen kannen alle jatkamaan turpoamista. Maistelin ja lisäsin vähän suolaa. Basilikasilpun sekoitin couscousiin vasta juuri ennen ruokailua. Couscous oli haalean lämpöistä, mutta taginen liemi lämmitti sen sopivaksi lautasella.

Kun aika loppui, oli päästävä syömään, otin taginen uunista. Leikkelin lihakimpaleista mureaksi arvelemani kohdat ja nostelin palat takaisin pataan kuumaan liemeen. Siinä maistui mukavasti inkivääri ja kaneli, sitruunakin sieltä nousi esiin. Lihapaloiksi seuraavaan kokeiluuni valitsen lampaan potkia, ne varmasti antauvat kiltimmin mureaksi, tai sitten kanaa. Makua löytyi, mutta käytettävissä olleen hauduttamisajan  puitteissa en päässyt vielä ihan parhaaseen lopputulokseen. Nyt pitäisi sitten keksiä minne tuon malliston isoimman taginepadan tällään.

Hyvänmielen lista

Sain kivan haasteen sanoissa-blogin Minervalta ja mielelläni otin sen vastaan. Minerva kysyi millaisia keittiöiloja minulla on ja niitäkin tulee listalleni.

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa  (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

Koska saan pikkuisen hyvää mieltä siitä, että olen vähän tottelematon, laitan tämän haasteen eteenpäin vain kolmelle. Laitan haasteen eteenpäin Makuja kotoa-blogin Heidille ja Kokkeillaan-blogin Kotiharmille, tapasin heidät kummankin ensimmäistä kertaa viimekuisilla chilikekkereillä Oulussa. Myös pitkäaikaisen tuttavani ja In vilis vino veritas-blogia pitävän Saiman hyvänmielen asioista lukisin mielelläni. 

1. Minä pidän aamuista, niiden hiljaisuudesta ja siitä, että päivä on vielä kokonaan edessä. Vapaan lauantain  aamu on ihan paras, on kiva suunnitella, mitä kokkaisin.
2. Pidän piirakkataikinan tekemisestä, siitä tuoksusta joka tulee, kun kylmä voi antautuu ja sekoittuu hiljalleen jauhoihin, se on sellainen puhdas yksinkertainen tuoksu, josta tulee hyvä mieli.
3. Sipulit, niistä minä pidän. Oikein odotan sitä, että silmiä alkaisi kirvellä, että kyynel valuisi. Se loppuu yleensä aina liian nopeasti ja on pettymys, jos sipuli ei itketä. Pitää ihan vähän hieraista silmäkulmaa sormenpäällä, josko kuitenkin irtoasi.
4. Tykkään kylmistä varpaista. Kun huhtikuu alkaa, heitän sukat nurkkaan ja otan varpailleni ilmaa. Plussaa on se, että varpaat ovat hieman märät. Menisin mielelläni hakemaan postin talvella paljain jaloin, mutta luulen jälkien herättävän epämieluisaa huomiota naapurustossa.
5. Tulen hyvälle mielelle musiikista, jota kutsun roskacountryksi. Siis sitä kaikkein kaupallisinta ja turhinta renkutusta, mitä kliseisemmät sanat, sen parempi (avainsanoja ovat esimerkiksi: God, Jesus, grazy, fool, love, truck, four-wheel ja baby) . Kuuntelen keittiössä countrya nettiradioista ja laulan epävireisesti. Vielä perhe ei ole ulkoistanut minua. Korostan sanaa vielä. Viime yönä näin unta siloposkisesta countrylaulajasta, jonka musiikkivideoita olin illalla katsonut. Nauroin itselleni unessakin, koska olin niin iloinen, kun Scotty poikkesi meillä.
6. Saan iloa Jane Austenista. Olin johonkin aikaan vähän riippuvainenkin hänen tuotannostaan, minulla oli koko ajan joku kirjoista lukemisenani, minulla oli auto-Austen niitä hetkiä varten, kun odottelin jälkikasvua harrastuspaikkojen  pihoissa. Englanninmatkamme kohokohta olisi ollut vierailu Janen haudalla, se oli kuulema hieman karmivaa silloisesta tuttavastani. Se on vielä käymättä, ensi kerralla sitten. Henry Tilney on suosikkini miespuolisista romaanihahmoista.
7. Pidän maassa nukkumisesta, tulen tavallista virkeämmäksi, kun nukun maassa, voi siinä toki olla teltta ja makuualusta välissä, mutta niin että joku muhkura nyt kuitenkin tuntuu. Tunnen, että saan maasta voimaa, hörhöä? Ehkä vähän.
8. Hyvä kahvi saa aikaan hyvää mieltä koko perheessä. Kammenpyörittäjä oli muutaman päivän pois kotoa ja ihmettelin, miksei astianpesukone hurissut koko aikana kuin kerran. Se johtui siitä, ettei kahvikuppeja ja vaahdotuskannuja tullut tiskiin lainkaan. Pojat ja minä emme keskenämme koske Andrejaan.
9. Takuuhyvän mielen minulle saa lähettämällä minut matkalle, mitä pitemmäksi aikaa, sen parempi. En ole koskaan vielä halunnut jo kotiin matkalta ja parasta on aina se, kun on vielä menomatkalla. Lakikorkeudesta takaisin kääntyminen on vähän masentavaa ja tuntuu, että tässä tämä nyt oli. Mutta kun on edessä vielä pitkä jono päiviä, jolloin voi mennä vain eteenpäin, siitä saan vapauden tunteen, josta pidän. En halua tietää missä olen viikon kuluttua, huomistakaan ei tarvitse tietää kovin tarkkaan. Tie ja horisontti (sekä pieni myönnytys: GPS, joka sanoo haaveksivalla äänellä: Aja suoraan eteenpäin kiertoliittymästä, kolmas erkanemiskaista), siinä on tarpeeksi.
10. Ennen kaikkea pidän tuliaisista. Saan hyvää mieltä ostaessani tuliaisia, tai kerätessäni niitä, ilmaisiakin asioita. Ja tietysti pidän siitä, että saan tuliaisia. Sunnuntaina me kaikki saimme tuliaisia, kun Kammenpyörittäjä tuli kotiin reissusta pienellä sievällä kulkupelillä. Esikoinen sai meetvurstia ja nuorempi prinssintaalereita. Minä sain viisi litraa oliiviöljyä ja kymmenen vaniljatankoa, sekä pullon Yeni Rakia. Mitä muuta voi perhe toivoa? No sen kahvikoneen käyttäjän kotiin! 

Jälkiruoka ricottasta ja marjoista

Ricottaa oli jäänyt jääkaappiin viimeviikon raviolisessiosta, olin arvioinut väärin tarvitsemani määrän. Nyt tahdoin käyttää purkin pois. Vaikka juuri pääsin sanomasta, ettei meillä usein syödä jälkiruokaa, niin pitää vakuuttaa, että kyllä me sitä "kunnon ruokaakin", jopa "lämmintä ruokaa" (tiedätte millä äänensävyllä nämä taikasanat pitää sanoa) syömme, vaikka viimepäivien postauksista saisikin toisen käsityksen.

Katsoin pieniä vinkkejä sieltä täältä, mutten niin tarkkaan, että laittaisin varsinaista lähdettä tähän. Kuudelle hengelle (tai parille teinille) riittävään annokseen tuli:

• 1 purkki ricottaa (noin 250 g)
• 1,5 dl kermaa
• 1 rkl vaniljauutetta
• 1 rkl sitruunamehua
• 1tl luomusitruunan kuorta raastettuna
• noin 2 dl mansikoita pilkottuna
• muutama vadelma ja mustikka, jos löytyy
• 0,5 dl mansikkakastiketta eilisestä jälkkäristä
• sokeria maun mukaan

Vatkasin kerman melko tanakaksi vaahdoksi, maustoin sen sokerilla ja vaniljauutteella. Sekoitin hetken ricottaa toisessa kulhossa, niin että rakenne tuli tasaiseksi. Sekoitin kerman ja ricottan keskenään ja lisäsin sinne marjat, sitruunan kuoren ja mansikkakastikkeen. Kääntelin massan nuolijalla tasaiseksi ja annostelin pieniin kulhoihin. Valutin vielä hieman kastiketta  vaahtolusikallisten koloihin. Makoisaa ja ehkä valheellisen kevyen tuntuista.

Kielen vievä mansikka-raparperipaistos

Tein Jokihaka kokkaa-blogin neuvojen mukaista paistosta. Päälle tulevaan kuorikerrokseen tuli:

• 75 g voita pieninä kuutioina
• 0,5 dl vehnäjauhoja
• noin 1 dl kaurahiutaleita
• 0,75 dl sokeria
• 0,5 tl kanelia

Päällisen ainekset sekoitetaan käsin palloksi ja laitetaan odottamaan kelmuun käärittynä. Vuoan pohjalle tulevaan seokseen tuli:

• 0,5 l mansikoita
• 0,5 l raparperia paloina
• 0,75 dl sokeria
• vaniljatanko halkaistuna ja siemenet raaputettuna
• rosmariinioksa
• hiukan luomusitruunan kuorta raastettuna

Marjaseoksen ainekset laitetaan kattilaan ja annetaan kiehua miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia. Jos seos meinaa olla alussa liian kuivaa, voi lisätä tilkan vettä. Seos kaadetaan siivilään ja valuva mehu otetaan talteen. Vaniljatanko ja rosmariinioksa nostetaan pois.

Uuni lämmitetään 175 asteeseen. Noin 20 senttinen pyöreä vuoka voidellaan reunoja myöten. Päällistaikina kaulitaan jauhotetun leivinpaperin päällä vuoan kokoiseksi kiekoksi ja siihen pistetään haarukalla muutamia pistoja. Marjaseos kaadetaan vuoan pohjalle, jos seos tuntuu liian kuivalta, säästettyä mehua voi kaataa hieman päälle. Kaulittu kuoritaikina nostetaan leivinpaperin avulla ja kumotaan päälle. Jälkiruokaa paistetaan noin 30 minuuttia. 

Paistoksen ollessa uunissa voi mehua keitellä kasaan, siitä tulee ihanaa kastiketta jälkiruoalle. Annoksen päälle tehdään yksinkertainen valkosuklaajogurtti. 

• 100 g valkosuklaata
• 1 dl maustamatonta jogurttia (käytin turkkilaista jogurttia)

Valkosuklaa sulatetaan vesihauteessa ja sulaneen suklaan annetaan hieman jäähtyä. Jäähtynyt suklaa sekoitetaan jogurttiin ja seoksen annetaan hetken asettua jääkaapissa.

Valmista marjapaistosta nostetaan lautaselle, päälle pyöräytetään kahdella lusikalla suklaajogurttipallero ja ympärille nostellaan sakeaa kastiketta. 

En saanut kuvausannoksesta niin nättiä kuin olisin halunnut. Punainen kastike sotki jogurtin. Olin menossa tekemään sievempää annosta, mutta keittiössä oli kaksi syyllisen näköistä poikaa nuolemassa kupeistaan viimeisiä murusia ja kaapimassa kulhoja tyhjiksi. Joten vaikkei kuva tee oikeutta herkulle, sen menekki teki senkin edestä!

Lauantaijuttuja

Joitakin aikoja sitten tiedustelin taloutemme pakastinvastaavalta, mahtaisiko meillä olla vielä paljonkin raparperia. Hän vastasi, ettei yhtään. Pettymys oli valtaisa, sillä halusin kokeilla Jokihaka kokkaa-blogin mansikka-raparperipaistosta. Hetken muisteltuani mieleeni palasi touhukas mehunkeittäjäemäntä essu vyötäisillään yllyttämässä Kammenpyörittäjää tuomaan kaikki ylivuotiset ja muutkin joutavat marjat ja muut tykötarpeet mehuasemalleen terassille. Siellä ne raparperit ovat olleet mehupulloissa ja kohta juotunakin talven aikana. Kaikkea ei voi saada, ei millään! Niin surullista kuin se onkin. 

Eilen en vastustanut kiusausta nimeksikään, kun kaupan hyllyssä oli uudensadon raparperia. Välttelin katsomasta, mistä ne ovat peräisin. Sama homma perunoiden ja parsojen kanssa, tekee mieli ostaa, mutta omatunto soimaa. Tuntuu jotenkin väärältä laittaa lautaselle uusia perunoita ties mistä maapallon ääreltä tai tuoretta parsaa suoraan Perusta, kun ulkona on vielä metri (loiva liioitus) lunta ja pilkkikelit parhaimmillaan (Älä mene heikoille jäille! Pesen käteni kaikista jäänläpilumpsahduksista!). Joka tapauksessa ostin muutaman ujonvärisen raparperitangon ja laitoin ne kotona hellästi jääkaapin kasvisystävällisimpään lokeroon. Äsken kun kurkkasin häpeissäni pussin hintalappua, ei alkuperämaa ilmennyt siitä. Se riittänee, että hyllynreunustiedoissa kerrotaan ja oma vika, kun ei siitä sitä lue?

Nyt olisi tarkoitus sitten käyttää rapsut, ennen kuin löpsähtävät. Mansikkaa meillä kyllä on pakastimessa yllin kyllin. Siitäkin palaa mieleen viimekesän lämpimät illat, kun taas essu vyötäisillä (voisin kai aamuisin pukea esiliinan päälle siinä kuin paidan ja housutkin) perkasin mansikoita ja hyvillä mielin (lue: omahyväisesti) ajattelin talvisia hetkiä, jolloin  omin pikku kätösin rakkaudella valmisteltu mansikkasose ilahduttaisi montaa pimeää pakkasaamua, jolloin sudet ulvovat täysikuun paisteessa ja hiiret rapistelevat tuvan ylisillä (mitä ne nyt ovatkaan). Napakka virtuaaliläpsäys poskelle ja paluu maanpinnalle!

Vaikka Jokihaan mansikka-raparperipaistos jäi taannoin kokeilematta, lähdin nyt kuitenkin kauemmas ohjemetsälle. Osuin tällaiseen blogiin ja ohjeeseen. Tuota ohjetta, blogia mitenkään mollaamatta, lukiessa sain muutamia aamuhymyjä amerikkalaisuudesta. Ja siitä, miten vähän itse tiedän (mistään mitään), mutta hetken googailtuani tiesin pari asiaa lisää. Kun kieli ei ole oma, on välillä vaikea päätellä, mitä jotkut listan raaka-aineet ovat, jos ei ole aiemmin jo sattunut ottaamaan selvää. 

Nyt tutustuin raaka-aineeseen nimeltä vegetable shortening. Muistin hämärästi kuulleeni sanan joskus, mutta mikään kello ei sen kummemmin kilahtanut. Luin ohjeen vasta puolihuolimattomasti, enkä siitäkään älynnyt vielä mistä on kyse. Ei edes raaka-aineen määrä antanut vinkkiä. Mietin kuumeisesti, että mitä vihanneslyhennystä tähän makeaan piirakkaan nyt tuleekaan. Mutta jos olisin miettinyt hieman pitempään, olisin hoksannut, että rasvaahan tässä huudetaan. Kyseessä on feikkilaardi. Voi herran pieksut. Muistin nähneeni nuo Crisco-purkit amerikkalaiskaupoissa, kun kuvahaku toi pönikän kuvan näytölleni (tämä ei ollut maksettu mainos). En ole kauhean perehtynyt rasva-asioihin, muuten kuin siltä osin, että jääkaapissamme asuu aina vähintään kilo voita. Mutta tuo tuote näytti siltä, etten taitaisi kokeilla, vaikka kaupassa olisikin  pyramidin mallinen keko keskellä käytävää houkuttelemassa minua ostamaan.  Jos joku on tutustunut vegetable shorteningiin ja tietää siitä enemmän, tulisin mielelläni sivistetyksi. Vilkuilin suomenkielisiä keskusteluja aiheesta ja pääsin meheviin kielitieteellisiin tappeluksiin, joissa olisi tarvittu äitiä erottamaan riitapukarit. Viihdyttävää kyllä, mutta enempää tietoa en varsinaisesti saanut.

Toinen minulle vieras raaka-aine oli tapioca. Olen nähnyt sitä käytettävän jälkiruoissa, esimerkiksi Anna Olson käyttää sitä tuon tuosta. Nyt tiedän (mutten pian taas muista), että kyse on maniokki-kasvin tärkkelyksestä ja se on maapallon trooppisen vyöhykkeen tärkein ravintokasvi. Ensikäden lisätieto ei tässäkään olisi pahitteeksi.

Koska pantryni ei sisällä vegetable shorteningia eikä tapiocaa, tarvitsin korvaustaulukkoa. Minusta tämäkin oli hauska ja osittain hyödyllinenkin. Jos minulla ei ole hunajaa, voin käyttää vaahterasiirappia. Jos taas vaahterasiirappi on loppu, käytän hunajaa. Voilà! Oli siellä monta käyttökelpoistakin tietoa. Etenkin maitojen ja kermojen rasva-asteet ja erilaisten jauhojen kelpaavuus toisiinsa nähden, niissä on usein tuumimista. 

Sitten palasin Jokihaan ohjeeseen ja sitä aion tänään myöhemmin käyttää!

Vuodenaikarullia

Eilen kypsensin kanaa, sitä jolla oli kolme koipea ja neljä rintaa, niin paljon, että tänään oli ohjelmassa kierrätystä. Kaavailin mielessäni kanan riipimistä ohuiksi säikeiksi ja paistamista jonkun sortin mausteseoksessa, täyttää sillä patonkia tai jotain sinne päin. Aamusella ajatukseni kallistuivat kuitenkin kevätkääryleiden puoleen. Tai kesäkääryleiden, no jonkunlaisten rullien puoleen. Söin mahtavia rullia Oulun chilipilleissä, niitä valmisti Kokit ja potit-blogin Hannele. Jotain samantapaista minäkin tahdoin saada aikaan. 

Leikkelin eilistä siivekästä pienemmiksi paloiksi ja maustoin vielä hieman soijalla ja pippurilla. Keitin kourallisen riisinuudelia ja suikaloin kurkkua, revin salaattia paloiksi ja leikkasin ruohosipulinipun lähes kaljuksi. Laitoin kaikki täyteaineet omille lautasilleen ja asettelin lautaset pöydälle eteeni sopivasti yllettäviksi. Kostutin kaksi keittiöpyyhettä. Toisen niistä asetin leikkuulaudalle ja käänsin pyyhkeen liepeet leikkuulaudan alle, saaden aikaan sopivasti kostean alustan, jolla käärisin rullat. Laitoin suurelle lautaselle noin sentin verran kylmää vettä ja otin pyöreitä riisipaperilevyjä esille. Kastelin levyn kerrallaan pyörittäen sitä varovasti vedessä ja nostin märän levyn kostealle pyyhkeelle leikkuulaudan päälle. Nostin pyörylän alareunaan alimmaksi muutaman salaattipalan, vähän ruohosipulia, kurkkusuikaleita, kanapaloja ja jokusen kylmällä vedellä jäähdytetyn nuudeliluikeron. Tätä ruokaa varten ostamani korianterin unohdin, sama pää kesät talvet. Riisipaperipyörylä oli alustalle nostaessani vielä melko kova, mutta asettelun aikana se pehmeni ja oli helposti käärittävissä rullaksi. Nostin valmiin rullan (ensimmäinen, harjoituskappale oli kyllä enemmän epämääräisen lätyskän näköinen) tarjottimelle ja peittelin toisella kostealla pyyhkeellä. Näin työskennellen käytin riisipyörylöitä niin kauan kuin täytteitä riitti. Tein kolmelle hengelle parikymmentä rullaa. 

Kun kaikki rullat olivat valmiit, annoin niiden olla hetken pyyhkeen alla, kun sekoitin dippikastikkeen. Siihen tuli yhden limetin mehu, teelusikallinen palmusokeria, muutama kuivattu chilihiutale, loraus soijaa ja pari tippaa hoisin-kastiketta. Perillisille nostin esille myös kaupallista hapanimeläkastiketta ja tavallista soijakastiketta.