Mansikkakohokas

Viimein uskaltauduin tekemään jälkiruoaksi kohokasta, souffléa. Olen sitä suunnitellut jo pitkän aikaa, viime kesän Ranska-viikoilla en uskaltanut, joulun alla munainvaasion aikaan en "ehtinyt". Nyt olivat tekosyyt lopussa ja tohtiuduin kokeilemaan. En ollut syönyt montaakaan kohokasta, liekö yhden tai kaksi ja niistäkin oli niin pitkä aika, etten muista kohokaskokemuksistani mitään. Ehkä olen vain nähnyt niistä unta.

Meillä on viimekesäisiä marjoja vielä aika paljon, joten päädyin mansikkakohokkaaseen. Löysin mukavan yksinkertaisen oloisen ohjeen täältä, sovelsin hieman ohjetta. Vaihdoin vadelman mansikkaan, koska vadelmia meillä ei ole joko lainkaan tai hyvin vähän, eikä puolisukellukseni pakastimen uumeniin tuonut vastaan yhtään pientäkään rasiaa vadelmia, mutta paljonkin mansikkaa. Neljään annokseen käytin:

• nokare voita suorareunaisten annoskuppien voiteluun
• 0,5 dl sokeria+ 2 rkl vuokien sokeroimiseen (käytin erikoishienoa sokeria)
• 3 kananmunan valkuaista
• 1 dl mansikkasosetta

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Voitelin annoskupit ja sokeroin voisen pinnan kauttaaltaan. Laitoin kupit jääkaappiin odottamaan. Olin sulattanut mansikkasoseen ja surauttanut sen vielä Bamixilla sileäksi. Vatkasin valkuaiset vaahdoksi, johon muodostui pehmeitä huippuja, lisäsin sokeria lusikallinen kerrallaan, noin puoli desiä kaikkiaan. Mansikkasoseessa oli myös sokeria, siksi olin varovainen valkuaisvaahdon makeuttamisessa. Sekoitin mansikkasoseen valkuaisvaahtoon nuolijalla reunoja myöten pyöräytellen.

Lusikoin mansikkavaahtoa kuppeihin niin paljon, että kupit olivat ihan täynnä ja siloitin pinnan aivan kupin reunoja myöten lastalla. Pyyhin reunat puhtaiksi. Paistoin kohokkaita uunin alaosassa uunipellillä (näin sain kaikki samaan aikaan uuniin ja sieltä pois) toiseksi alimmalla tasolla 10 minuuttia. Noin kahdeksannella minuutilla kohokkaat alkoivat nousta ja reuna nousi noin 1-1,5 cm kupin reunan ylitse ja pinnan hattu paahtui kauniin vaaleanruskeaksi. Nostin pellillä olevat annoskupit uunista ja sirottelin kohokkaiden pinnalle tomusokeria. Sitten olikin kiire, nostin varovasti kohokkaan lautaselle ja kiikutin sen kasvihuoneeseen, jossa oli tuuleton tila ja saimme muutaman kuvan otettua. Kohokkaat eivät lätistyneet hetkessä, eivätkä edes siinä, kun lusikan upotti annokseen. Kohokas oli ilmava ja ihanan mansikkainen, ehkä aavistuksen makea. Sen verran olin kiirehtinyt, että siivotessani jälkiä syömisen jälkeen, huomasin uunin olevan edelleen päällä!

Ensimmäinen otos tämän keittiöpeikon kanssa siis onnistui mainiosti, eikä ollut vaikeakaan. Seuraava kerta mennee sitten pilalle, niin yleensä käy.

Tour de Francen toinen etappi oli jännittävä. Mark Cavendish ylitti maaliviivan puoli renkaanmittaa ennen Andre Greipelia. Eilisen voittaja, Peter Sagan, ei päässyt hyviin asemiin loppukirissä. Fabian  Cancellara jatkaa kokonaiskilpailun ykkösenä pirteässä keltaisessa. Tänään oli siis viimeinen Belgiassa ajetuista etapeista, nyt siis karavaani hyvästelee Tintin kotimaan ja siirtyy Ranskaan.

Penkkiurheilijan ähkypäivän perunalisäke, pommes pavé

Nyt on penkkiurheilijan onnenpäivä. Varustauduimme siihen menemällä eilen nukkumaan aikaisin, olisihan edessä päivä, jolloin katsoisimme niin pyöräilyä kuin jalkapalloakin. Luultavasti töllöttäisimme väliajan yleisurheilua. 

Ostin eilen uuden keittiötarvikkeen, johon ihastuin aivan täysin. Olen pitkään himoinnut mandoliinia Eiringiltä (kuva löytyy linkistä, kun vähän rullaa alaspäin), mutta sen hinta on tuntunut melkoiselta.  Sijoitin kymmensosan siitä summasta Zylissin viipalointilaitteeseen, jossa on neljä eri terää. Tänään kokeilin sitä ensimmäistä kertaa ja ainakin perunan viipaloimiseen laite toimi mainiosti. Etenkin itsensäsilpomisen mahdollisuus on hyvin minimoitu käsisuojuksella, terät saa myös hyvin suojattua käytön jälkeen. Suosittelen!

 

Ja mihin sitten tarvitsin viipalointilaitetta? Perunaruokalajiin, jonka nätteihin kuviin osuin etsiessäni lisuketta routapaistille, jonka paistoimme eilen tätä päivää varten. Kokeilin talvella perunakekoja, pommes anna. Se oli melkoista nypertelyä ja käyttämäni perunat niin pieniä, että annoksista tuli vähintäänkin kohtuullisen kokoisia. Tämänpäiväinen eksperimenttini on sukua myös perunagratiinille, joskaan pommes pavé ei taida olla ranskalaisen keittiön ikiaikainen ylpeyden aihe, vaan amerikkalaisen Thomas Kellerin käsialaa viimeisteltynä hienolta kuulostavalla ranskankielisellä nimellä. Se riitti minulle siihen, että kelpuutin pommes pavén teemaruoaksi. Otin vinkit tekotapaan täältä ja jollei ole allerginen Martha Stewartille, sieltä löytyy myös linkki Marthan sivuille, jossa Thomas Keller essu yllään häärää Marthan keittiössä ja kertoo kuinka homma kätevästi hoidetaan.

Leikkasin leivinpaperista leipävuokaan sopivan palan, sellaisen, jonka liepeet riittivät reilusti vuoan reunojen yli pitkiltä sivuilta. Voitelin vuoan pohjaa ja reunoja pikkuisen sieltä täältä, joten leivinpaperi mukavasti tarttui vuokaan. Voitelin myös päältä päin paperia hieman, mutten kovin tarkasti, sillä ruokaan tuli itsessään sen verran pluikastetta, etten pelännyt tarttumista. Kaadoin isohkoon kulhoon, jonka päälle uusi viipalointilaitteeni asettui näppärästi, noin 2,5 -3 dl kermaa, jonka maustoin suolalla ja pippurilla.

Tähän aikaan vuodesta isojen vanhojen perunoiden hankkiminen ei välttämättä ole helppoa, mutta minua onnisti. Isoja Van Gogh-perunoita oli kaupassa ja ostin niitä kuusi kappaletta. Kuorin perunat ja leikkasin niiden yhdeltä, valmiiksi tasaisimmalta puolelta pienen viipaleen pois, jotta saisin tasaisen aloituskohdan viipaloinnille. Trimmasin myös hieman perunoiden päitä sopimaan varaamaani vuokaan.

Asetin Zylissin kulhon päälle, laitteessa olevat urat sopivat aika hyvin lasikulhon reunoihin ja laitteen kahvasta sai hyvin kiinni. Asetin kuoritun, trimmatun perunan leikkuutasolle ja nostin suojakahvan perunan päälle ja puristin piikit kevyesti kiinni perunaan. Ja sitten ei kun viipaloimaan! Se käytti oikein nopeasti ja perunan sai viipaloitua hyvin lähelle loppua, jäljelle jäi noin puolen sentin paksuinen kupera pala, jonka nostin sivuun, samaan kasaan muiden trimmauspalojen kanssa. Sekoitin millin paksut viipaleet kermaan ja irrottelin niitä toisistaan, että varmasti kaikki viipaleet maustuivat ja kastuivat kermassa. Kuudesta isosta perunasta tuli aivan riittävästi täyttämään tavanomainen kapea leipävuoka.

Sijoittelin sitten Thomas Kelleriä imitoiden perunaviipaleita vuokaan ja ripottelin minikokoisia voinokareita sinne tänne, leikkasin niitä kylmästä voipaketista noin puoli senttiä kanttiinsa kokoisiksi nopiksi lautaselle ja erottelin ne toisistaan valmiiksi, jotta saisin niitä nätisti otettua kermaisilla sormillani kokoamisen edetessä. Vuoka tuli melkein täyteen. Käänsin reunan yli nostetut paperinliepeen perunakasan päälle ja paistoin vuokaa 200 asteissa uunissa noin puolitoista tuntia. Pistin kakkutikulla perunaviipaleiden läpi ja tikku sujahti kevyesti pohjaan saakka, joten ruoka oli kypsää. 

Perunoiden trimmauspalat ja muutama epäsopivan kokoinen viipale, jota en kelpuuttanut pavéen, pääsivät maustekerman lopun kanssa pieneen uunivuokaan ja paistoin nekin vielä työlounaaksi maanantaille, pihi sieluni ei antanut myöten hukata kelvollisia aineksia kompostiin.

Laitoin foliolla päällystämäni vuoan kokoisen pahvipalan ruoan ja leivinpaperikääreen päälle ja nostin painoksi muutaman säilyketölkin. Pidin vuokaa aluksi kylmässä vedessä pesualtaassa, sillä en tahtonut nostaa kuumaa vuokaa heti jääkaappiin lämmittämään siellä liikaa muita ruokatavaroita. 

Päivällisaikaan otin perunavuoan jääkaapista ja kumosin kalikan leikkuulaudalle, leivinpaperi lähti hyvin irti ja tulos oli melkoisen tiivis paketti kypsää, kylmää perunalaatikkoa. Leikkasin palan reunat suoriksi, taas jäi trimmauspaloja, mutta niiden mainio maku kyllä piti huolen, etteivät nekään päätyisi hävikiksi. Leikkasin ison tasareunaiseksi siistinyt palan pienemmiksi kuutioiksi. Kuumensin pannulla öljyä ja lisäsin siihen kevyesti murskatun valkosipulinkynnen ja timjamin oksan. Nostin perunakuutioita pannulle ja paistoin niitä hetkisen niin, että pinnasta tuli kauniin rapea ja kullanvärinen. Ripotin palasten päälle ruohosipulisilppua ja viimeistelin annoksen minikokoisella kylmällä voinopalla. Voi miten hyviltä perunakuutiot maistuivat!

viimeistely

rapeus ja pehmeys täydellisessä harmoniassa, taustalla routapaistia kirpeän kastikkeen kera

Tour de Francen 198 km mittainen ensimmäinen varsinainen etappi ajettiin Liegestä Seraingiin kauniissa kesäisessä säässä. Eipä olisi harmittanut olla etapin varrella! Tavanomaista alkukisan hermoilua ja kolarointia oli nähtävissä. Peter Sagan Liquigas-Cannodale-tallista voiti etapin Fabian Cancellaran nenän edestä nuoren kukon elkein. Cancellara kuitenkin pysyy keltapaidassa.

Salade nicoise - Nizzan salaatti prologina

Nyt se alkaa! Campasimpukan toinen Tour de France-teemakuukausi! Kesäkuu on mennyt melko vähin kokkauksin, olen päässyt taas töiden makuun pitkän loman jälkeen ja nyt on virtaa tehdä ranskalaista ruokaa tai ainakin ruokia, joissa on ranskalaisvivahteita. En ole sen enempää ranskalaisen keittiön asiantuntija kuin viime vuonnakaan, mutta toivon mukaan minulla on aikaa ja mahdollisuuksia kokeilla jotain itselleni uutta. Perheeltäni toivon taas kärsivällisyyttä ja ennakkoluulottomuutta entiseen malliin.

 

Päivälliseksi tein muunnelman Nizzan salaatista. Muunteluni aloitin heti kalasta. Eilen loimulohta jäi sopivasti salaattiin laitettavaksi, joten en uhrannut enempää ajatuksiani tonnikalalle. Papuja meillä ei ollut, joten vaihdoin ne herneisiin. Vinkkejä katsoin sieltä täältä, eniten Kokkeillaan-blogista. Aineksina käytin:

• uusia perunoita
• viiriäisenmunia
• kirsikkatomaatteja
• mustia oliiveja
• herneitä
• loimulohta 
• varhaissipulia
• salaattia
• anjoviksia

Kastike:

• 0,5 dl oliiviöljyä
• 2 rkl valkoviinietikkaa
• valkosipulin kynsi murskattuna
• ripaus suolaa, sokeria ja mustapippuria

Kananmunien sijaan keitin viiriäisen munia ja niiden jäähdyttyä nypersin niistä kuoret pois ja leikkasin munat puolikkaiksi. Keitin uusia perunoita suolavedessä kypsiksi ja jäähdytin ne. Herneetkin kiehautin kypsiksi ja jäähdytin kylmässä vedessä, ettei niiden väri muuttuisi tummemmaksi. Keräsin kasvihuoneesta valikoiman erilaisia salaatteja, leikkasin kirsikkatomaatteja lohkoiksi. Poistin loimulohen nahkapuolelta harmaan rasvan. Leikkasin varhaissipulia oikein ohuiksi viipaleiksi ja  perunat lohkoiksi. Lohkoin kalan suupalan kokoisiksi. Kokosin kaikki ainekset laakealle vadille. Sekoitin kastikeainekset tasaiseksi ja liruttelin kastikkeen salaatin päälle ja pinnalle ripottelin persiljasilppua, persiljaa meillä on ihan valtavasti, sitä ei tarvitse säästellä. Söimme salaatin grillissä paahdetun patongin ja kuivan ranskalaisen valkoviinin kera, eikä se ollutkaan hassumpi jatkojalostus loimulohelle.

Tour de France alkoi tänä vuonna Belgiasta, jossa ajettiin tänään 6,4 km pitkä (tai lyhyt) prologi ja huomisesta alkaen kaksi seuraavaa etappia ennen Ranskan puolelle siirtymistä.  Koin äsken ison ilon purskahduksen, kun näin Alexandre Vinokourovin olevan mukana Astana-tallin joukkueessa, en ollut ehtinyt tutkia lähtölistaa ja huomata sitä ennakkoon. Viime vuonna hän loukkaantui pahasti Tour de Francen yhdeksännellä etapilla ja nyt hän tahtoo vielä kerran osallistua touriin ennen  ammattipyöräilyn jälkeisen elämänsä aloittamista. Fabian Cancellara polki prologin voittoon ja sai päälleen kisan ensimmäisen keltaisen paidan. Alku tuntuu oikein kiinnostavalta, edessä on kolme viikkoa pyöräilyn iloa!

Jännitystä ilmassa, Tour de France alkaa huomenna!

Jokseenkin kuluttava työviikko on takana ja olo hieman jyrän alle jäänyt. Viestitin töistä Kammenpyörittäjälle, että ilahtuisin kotiintullessani virkistävästä drinkistä ja sellaisen sainkin käteeni, kun pääsin ovesta sisälle. Juomassa oli ainakin kahta erilaista minttua ja giniä, muita ainesosia en miettinytkään sen enempiä, kun päästin aivoni vapaalle ja osallistuin päivällispuuhiin kattamisen verran. Kotiaviomiehessä on kyllä tietyt etunsa, pakko myöntää. Lohta oli loimutettu ja riisi tuoksui houkuttelevasti, aurinkokin oli alkanut paistaa ja lämpötila lähenteli kahtakymmentä. Oli oikein mukava aloittaa viikonloppu. Ajatukset ovat huomenna prologilla alkavassa Tour de Francessa  ja siinä, että ensi viikolla kokkailuun on mukavasti aikaa, kiitos miellyttävän vuorolistan.

Kesäiltaa sulostuttamaan viritimme tulet pihat nuotiopaikalle. Muistelimme ensimmäistä Amerikan matkaa monta vuotta sitten, jolloin vierailimme Kammenpyörittäjän vaihto-oppilasvuoden maisemissa Michiganissa. Tapasimme siellä Kammenpyörittäjän sikäläistä perhettä ja ystäviä. Monet makumuistot palasivat "kotiin palaavan" mieleen ja tulivat myös meille, ensikertalaisille uudella mantereella, tutuiksi. Eräs hauska juttu, joka ilmeisesti kaikille ulkomaanpelleille tarjotaan, on s´mores. Niitä meille tarjottiin jokaisessa kyläpaikassa ja olemme niitä sitten noin kerran kesässä tehneet siitä lähtien.

Kun hiillos on parahultainen, kerätään keksejä, ohutta suklaata (Hersheyn jos mahdollista), tai suklaakeksejä ja vaahtokarkkeja saataville. Vaahtokarkkia paahdetaan varovasti, pari ensimmäistä luultavasti palaa ja surkastuu, ennen kuin hoksaa kuinka vähän karkkia pitää paahtaa. Vaahtokarkki sijoitetaan keksien ja suklaapalan väliin ja puristetaan tahmaiseksi herkuksi. Minä saatan syödä yhden, mutta teinien vatsat vetävät näitä kulinaarisia pläjäyksiä hämmästyttävän monta.

Pienoiset tomaattipiiraat aamiaiselle

Olin toiveikas, että alkukesän kiireet olisivat töissä jo ohitse siinä vaiheessa, kun minun lomani päättyi, mutta toive oli turha ja ennenaikainen. Ehkä parin viikon päästä voi jo hieman hengähtää. Nyt on ollut mukava tulla kotiin töistä väsähtäneenä ja istua ruokapöytään Kammenpyörittäjän vastatessa kotirintamasta niin keittiössä kuin puutarhassakin. En ole ehtinyt miettiä lauantaina alkavia Ranska-kokkauksia ollenkaan, mutta luotan siihen, että päivä kerrallaankin tehdyt suunnitelmat kantavat samaan tapaan kuin viime vuonna. Tänä iltana Eurosportilla on jo Tour de France-lähetys joukkueiden esittelyn muodossa. Pitää liimautua tv:n ääreen, mikäli jalkapallo ei vedä pidempää kortta perheen miesväen keskuudessa. 

Koska toimi kutsuu vasta iltapäivällä, ehdin hieman selata muiden blogeja ja lueskella mukavia kesäisiä kokkauksia ja lomatarinoita, samoin vilkuilin foodgawkeria sillä silmällä, saisinko jonkun mukavan aamiaisidean. Tänään oli mahdollisuus perheaamiaiseen, mikäli unikekokin saataisiin jalkeille ennen kuin minun olisi lähdettävä töihin. 

Muistin joku aika sitten tekemäni parsataskut, joihin käytin puolet voitaikinalevyistä. Laitoin hakusanaksi puff pastry ja foodgawker tarjosi minulle tuhansia vaihtoehtoja. En tosin ole aivan viivalla, mitä käännöstä voi puff pastrysta käyttää parhaiten, mutta oli siellä ohjeissakin käytetty jos jonkinlaista taikinaa, niin ettei tässä käännökseen kannattanut tarkertua. Noin sivulla 20 hoksasin kivan pikkupiiraan ohjeen, joka kuulosti näin aamutuimaan tehtäväksikin mukavan helpolta. Otin taikinalevyt sulamaan. Kuumensin uunin 200 asteeseen.

Kaulin sulaneet levyt hieman ohuemmiksi ja leikkasin ne kolmeen osaan. Raastoin juustoa noin 1,5 dl, käytin tujakkaa goudaa. Pistelin taikinalevyjen keskelle muutamia reikiä haarukalla, mutta vältin reunoja, jotta ne jaksaisivat kohota uunissa kauniisti. Ripottelin juustoraastetta ohuelti taikinalevyjen keskelle jättäen reunoille kaistaleet tyhjiksi. Leikkasin pikkuisia tomaatteja neljään osaan, meillä oli rasiallinen erivärisiä pikkutomaatteja. (kasvihuone ei vielä siltä osin tuota satoa) Asettelin lohkoja  juustoraasteen päälle. Ripottelin päälle hieman kuivattua basilikaa ja pippuria, muutama oliiviöljytippakin pääsi piiraiden pinnalle. Mausteiden osalta en siis seurannut ohjetta orjallisesti. Paistoin piiraita uunin keskiosassa noin 20 minuuttia ja jäähdytin ennen syömistä.

Takapihan vuokramökissämme ovat olleet jännät päivät käsillä. Milloin kirjosiepon poikaset tohtivat maailmalle? Eilen ainakin vielä vanhemmat ruokkivat ja siistivät poikaset pesään, mutta äsken Kammenpyörittäjä tulkkasi, että nyt poikaset ovat tulleet ulos pesästä.

kiirettä pitää

lakisääteisellä

Kädet taas taikinaan - monkey bread

Tein talvella pull apart-leipää, joka osoittautui ihan mukavaksi askarteluksi, mutta kuitenkin hieman työlääksi verrattuna tavanomaiseen vuokaleipään, jonka myös voi maustaa yrtein vallan mainiosti. Arvelen, että bostonkakku-tyyppinen makea kaneli-pull apart olisi paremmin vaivan väärti. Samaan aikaan pull apart-leipiä selaillessani silmiini nimi monkey bread, jota myöskään en ollut aiemmin kuullut. Linkistä voi lueskella, mistä nimen sanotaan olevan peräisin ja kuinka sitä ei kuulema käytetä juurikaan USA:n ulkopuolella. Sen tapaisia leipiä ja pullia kyllä leivotaan Atlantin tälläkin puolen. Koska pidän kummallisista ruokien ja leivonnaisten nimistä, jäi monkey bread mieleeni ja talletin pari ohjetta foodgawkerin suosikkikansiooni. 

Tänään oli rehellinen sadepäivä, siis leivänleipomiseen sangen sovelias! En halunnut tehdä makeaa monkey breadia, vaan päädyin kokeilemaan valkosipulista monkeyta kivasta My kitchen addiction-blogista. Tässä on sama ajatus kuin meikäläisissä sisarussämpylöissä, mutta onhan tuo apinaleipä tietty hauskempi nimi. Tai en tiedä, sisarussämpylöissä on tiettyä lämpöä. Pikkuisen modifioituun taikinaan tuli:

• 7 dl leipäjauhoja (käytin vehnä- ja ohrajauhon sekoitusta)
• 1,25 tl kuivahiivaa
• 1 rkl sokeria
• 1 tl suolaa 
• 1,2 dl maitoa
• 1,2 dl vettä
• 2 rkl voita taikinaan ja 2 rkl voiteluun (käytin gheetä)
• 1 kananmuna
• 1 tl paprikajauhetta
• 0,5 tl valkosipulijauhetta (meillä ei ollut sellaista, puristin kaksi pientä kynttä valkosipulia mukaan)
• 1 rkl seesaminsiemeniä (ei ollut niitäkään, käytin nigellansiemeniä)

Mittasin jauhot, kuivahiivan ja suolan kulhoon (osan jauhoista jätin syrjään siltä varalta, ettei kaikki 7 dl menisi taikinaan). Lämmitin maidon ja sulatin pehmeän gheen ( se 2 rkl) joukkoon, samoin sekoitin mukaan kananmunan.  Kaadoin liemen jauhoihin ja alustin taikinaa, kunnes siitä muodostui joustava, pehmeä pallo. Kaikki 7 dl jauhoja meni tähän ihan mukavasti ja ehkä vähän enemmänkin. Kohotin taikinaa tässä välissä hetken, vastoin ohjetta. Leivoin taikinapallosta pieniä palloja, joita tuli 16.

Lämmitin 2 rkl gheetä kattilassa sen verran, että se oli pehmeää, sekoitin siihen paprikajauheen ja valkosipulimurskan. Kastelin taikinapallot sekoituksessa ja asettelin ne neliön malliseen voideltuun kakkuvuokaan limittäin osaksi toistensa päälle. Ripottelin nigellansiemeniä (jotka sivumennen sanoen ovat seuraavana päivänä pöytäliinalla tai leikkuulaudalla erehdyttävästi jonkun ötökän näköisiä, liikkuvatkin muka, jos ei muista mitä ne ovat) pinnalle ja annoin koko komeuden kohota tunnin toista. Paistoin apinaleipää 190 asteessa noin 45 minuuttia. Maistui makoisalle grillatun broilerin ja vihannesten kanssa. Valkosipulia olisi saanut olla reippaammin tai ei ollenkaan. Nyt se ei maistunut juurikaan. Savustettu paprikajauhe olisi myös voinut olla hyvä, käytin tavallista.

Ankerias Vipuselle tiedoksi: kaupallinen ghee ei tuoksu vienosti toffeelle, kuten itsekeitetty, mutta rakenne on lähes sama, ehkä aavistuksen pehmeämpää.

Näillä jaksaa odottaa vielä viikon

Muurinpohjalettuja

Muurikkaa ei oltu vielä varastoitu paellan jäljiltä, joten lettujen paisto sopi juhannuspäivän puuhaksi mitä parhaiten. Etsin blogiviidakosta sopivan ohjeen ja se löytyi täältä.  Taikinaan tuli:

• 5 dl maitoa
• 1 prk kermaviiliä (meiltä puuttui, korvasin kreikkalaisella jogurtilla)
• 2 dl vehnäjauhoja
• 2 dl ohrajauhoja
• 2 kananmunaa
• 2 tl suolaa
• voita paistamiseen

Sekoitin kaikki ainekset keskenään kulhossa tasaiseksi taikinaksi ja jätin odottamaan jälkiruokanälkää. Päivällisen jälkeen virittelimme nuotion, tällä kertaa maahan upotettuun kuorma-auton vanteeseen. Kun kaikkien vatsoissa alkoi olla makealle kolosta, nostimme muurikan nuotiopaikan päälle käännettävälle ritilälle. Se on tuhtia rautaa, joten se jaksaa kyllä kannattaa muurikan ja pysyy suorassa. Kun pannu oli kuuma, sulatin siihen nokareen voita ja nostin kauhallisen taikinaa, jota levittelin hieman lastalla. Ei kannata tehdä liian isoja lettuja, ettei kääntäminen muodostu liian haasteelliseksi. Taikina-annoksesta tuli 10 lettua, jotka syötiin mansikkasoseen ja vaniljajäätelön kanssa nopeasti, aivan kuin koko päivänä ei olisi saatu ruoan murustakaan.

Aurinko meni pilveen, mutta sää oli kohtuulämmin, talviturkki  heitettiin tänään läheisellä järvellä ja pyykit kuivuivat ulkona nopeasti. Lintuperheillä olivat lapsukaiset lentolähtökunnossa ja niiden puuhia oli mukava seurailla riittävän etäältä. Kaunis keskikesän päivä, ei voi valittaa! Kurkkuja pitää kyllä vielä vähän odottaa, ihan vielä ei voi satoa kerätä, vai mitä tuumitte?

Minä kans-raparperisiirappia

Monissa blogeissa on tehty raparperimehua - juomaa, tai -siirappia ja minulle jäi erityisesti mieleen Kokit ja potit-blogin raparperinen onnittelujuoma. Sellaista tahdoin minäkin tehdä. Ja teinkin. Kesä on jo sen verran pitkällä, ettei hennonpunaisia raparperinvarsia enää osunut kohdalleni, joten käytin vihertävämpiä.

• raparperinvarsia
• 2 dl karpaloita
• 2,5 dl valkoisen ja ruokosokerin sekoitusta
• 2 tl vaniljauutetta
• 3,5 dl vettä 

Leikkasin varret noin sentin pätkiksi, niitä tuli litran kannullinen äärimmilleen täyteen, 6 tai 8 vartta. Kaadoin palaset paksupohjaiseen kattilaan yhdessä sokerin, veden ja vaniljauutteen kanssa. Keittelin raparperia hetkisen aikaa ja aloin olla tyytymätön siirapin väriin, ruokosokeri ja keski-ikäiset raparperit tekivät siirapista aika rusehtavaa. Niinpä nappasin pakastimesta pienen rasian viime syksynä poimimiamme karpaloita ja lisäsin ne mukaan. Hetimiten väri kaunistui ja tuoksu muuttui makeasta hieman kirpeämpään suuntaan. Muistin nyt, että karpalot poksahtelevat iloisesti kiehuessaan ja kannetin kattilan. Keittelin seosta puolisen tuntia ja valutin sen sitten siivilään asetetun puuvillakankaan läpi.

Tulokseksi sain  0,75 l kauniin punaista, huumaavan tuoksuista siirappia, josta joku kielen osa maistaa lempeän raparperin ja toinen tomeran karpalon, oikein hyvä yhdistelmä! Pilkkuveden kanssa tästä saa kauniin alkumaljan tai kesäisen janojuoman. Varmasti siirappi passaa alkoholipitoisiin sekoituksiinkin, mutta niihin pitää palata tuonnempa, sillä vaikka "koko Suomi" nauttii juhannusvapaista, minulla on työvuoro tänään. Vapaani alkavat illalla ja toiveissa on joku suloinen raparperi-karpalodrinkki.