Paris - Roubaix ja ranskalaisvaikutteista kanaa

Tänään ajettiin yksi kevään tärkeimmistä klassikoista, Paris-Roubaix, Pohjoinen Helvetti. Sen kunniaksi sommittelin ruokaa niin ranskalaisittain kuin osasin. Foodgawkerin kautta päädyin Dorie Greenspanin sivuille, josta otin vinkkejä päivän pataruokaan. Sain padan tulelle ennen Eurosportin kisalähetystä, kävin levittämässä taivaalliset tuoksut ulos, tein alkupaistot grillin sivupolttimolla, sillä tarvitsin todella kuumaa pannua. Sovelsin ohjetta sen mukaan, mitä meiltä löytyi kaapeista ja unohdin osan Dorien käyttämistä aineksista. 

• 4 broilerin rintaleikettä
• kourallinen kuivattuja omenaviipaleita
• 4 pientä porkkanaa
• 5 kevätsipulia
• 12 ruusukaalia
• 4 isoa valkosipulinkynttä
• 1 luomusitruunan kuori raastettuna
• 100 g pekonia
• 5 dl ankkalientä
• 2 dl valkoviiniä
• suolaa ja pippuria
• timjamia
• rakuunaa
• rosmariinia

Aloitin kuorimalla porkkanat ja pilkoin ne muutamaan osaaan samoin kuin kevätsipulit. Kuorin valkosipulin kynnet ja raastoin sitruunan kuoren. Puolitin ruusukaalit ja otin uloimmat lehdet pois, mikäli niissä oli jotain huomautettavaa. Kammenpyörittäjä valikoi minulle kourallisen tuoreita yrttejä ja sulatti ankkaliemen pienessä kattilassa. Ripottelin suolahiutaleita ja pippuria broileripaloille. Keräsin kaikki ainekset ulos grillille käteni ulottuville. Puin päälleni hienon asun, johon kuului musta tanttu, fleecepöksyt ja pipo päähän, mutta ei tämä muotinäytös ollutkaan. Sää oli todella viileä, vain pari astetta plussan puolella. 

Kippasin pekonisilpun pannulle ja aloin kuumentaa pannua. Paistoin pekonin rapeaksi ja kippasin silpun pataan odottamaan muita aineksia. Seuraavaksi otin kuumalla pannulla kauniin paistopinnan lihapalojen joka puolelle pekoninrasvan ja voinokareen seoksessa. Siirsin lihapalat syrjään odottamaan, en vielä pataan, sillä halusin niille pienen pedin kasviksista. 

Lisäsin hieman voita pannulle ja kumosin sipulit, valkosipulit, ruusukaalit, omenaviipaleet ja porkkanat pannulle. Pyysin Kammenpyörittäjää tulemaan ulos, sillä pannullinen tuoksui niin mahtavalta, omenaviipaleet aivan heräsivät eloon! Pyörittelin kasviksia hetkisen pannulla niin, että ne ottivat kaikki maut pannulta itseensä. Ripottelin sitten ainekset pannulta padan pohjalle pekonin seuraksi ja nostin lihapalat kasvisten päälle. Sirottelin tuoreet yrtit ja sitruunankuoren päällimmäksi. Liemeksi kaadoin valkoviiniä ja ankkalientä sen verran, että lihat osaksi peittyivät liemeen. Nostin padan keittiöön liedelle ja nostin liemen kiehumaan lempeästi. Pata sai muhia pari tuntia ja sillä aikaan keitimme lisäkkeeksi tummaa riisiä ja Kammenpyörittäjä sommitteli salaatin.

Pyöräilykilpailu oli huippujännittävä, viime sunnuntaina Flanderin ajon voittanut Fabian Cancellara näytti tahtia viimeiset 20 kilometriä. Sää oli ilmeisen kylmä, mutta onneksi sentään aurinkoinen. Ratkaisu tehtiin vasta velodromilla, kylmäpäisesti Cancellara nappasi voiton. Olipa jännittävä loppu!

Makkarasoppa tämäkin

On olemassa ruokalajeja, joita en ole koskaan tehnyt, esimerkiksi makkarasoppaa. Siis sitä, mihin tulee perunaa ja lenkkimakkaraa, jos oikein hurjaksi ryhdytään, porkkanaa. Syön sitä kyllä mielelläni, muttei vain koskaan tule itse tehtyä sitä. Tänään söimme keittoa, jota voisi sanoa makkarakeitoksikin, jos ei ole termien kanssa niin nokonuuka. 

Tein joitakin viikkoja sitten keittoa myskikurpitsasta ja vähän kaikesta muustakin, mitä vihanneslaatikosta sattui löytymään. Tänään päivällissuunnitelmat lähtivät liikkeelle Espanja mielessäni, sillä Baskimaan ajo päättyy aika-ajoon tänään ja kylmälaatikossa majaili pussillinen mainioita raakachorizoja. Olin myös ostanut uuden myskikurpitsan, se vaihtoi päivittäin paikkaa työtasolla ja olin ainakin kerran jo pudottaa sen lattialle. Muistelin edellistä keittoa tehdessäni huomanneeni ohjeita selatessani, että usein kurpitsa paahdetaan ja nyt halusin kokeilla paahtamista. 

Valitsin kurpitsan pariksi valkosipulin, päätin paahtaa muhkeita kynsiä kuorineen yhdessä kurpitsan kanssa. Halusin saada aikaan mehevää valkosipulitahnaa, jota laittaisin sitten keittoon aluksi varovaisesti ja lopulta ehkä kaiken harmitellen, etten paahtanut enempää kynsiä. Yritin halkaista kurpitsan kahteen yhtä suureen osaan, mutta otteeni kurpitsasta lipesi sen verran, että toisesta puoliskosta tuli toista huomattavasti suurempi, niinpä halkaisin senkin vielä kahtia. Niin minulla oli kolme palasta kurpitsaa. Raaputin siemenet ja säikeiset osat pois ja nostin palat leivinpaperilla päällystetylle uunipannulle. Ripottelin mukaan isoja valkosipulin kynsiä. Maustoin kurpitsapalat suolahiutaleilla ja pippurilla, muutamalla timjami- ja rosmariinioksalla ja ripsin hieman oliiiviöljyä päälle. Paahdoin kurpitsaa ja valkosipulia 200 asteessa noin tunnin. Annoin niiden jäähtyä.

Päivällisajan lähestyessä kaavin kypsän kurpitsanlihan kulhoon. Puristin pehmeän valkosipulin kuorestaan lautaselle, siitä tuli juuri sellaista tahnaa kuin halusinkin, täysin vailla kitkeryyttä. Pilkoin yhden sipulin ja sulatin puolen litran rasian ankkalientä. Sulatin padassa voinokareen ja paistoin siinä sipulia hetkisen ennen kuin lisäsin pataan kypsän kurpitsan ja hieman valkosipulitahnaa. Lisäsin vähän lientä ja annoin keittopohjan kiehua muutamia minuutteja. 

Leikkasin kaksi chorizomakkaraa ohuiksi viipaleiksi, eilisen patongin loput kuutioiksi ja muutaman eiliseltä jääneen tähdechipsin pieniksi paloiksi. Kuumensin paistinpannulla hieman oliiviöljyä ja paahdoin leipäkuutioita hetkisen öljyssä ja ripotin niille hieman bruschettamaustetta. Nostelin paistetut leipäkuutiot talouspaperiarkin päälle jäähtymään. Seuraavaksi nostin samalle pannulle pieniksi kuutioiksi leikatut ranskanperunan palat ja paahdoin niitäkin joka puolelta niin, että niistä tuli rapeita perunanoppia, jotka myös nostelin jäähtymään. Viimeiseksi pannulle pääsivät chorizoviipaleet, ne paistoin oikein rapeiksi. Kaikki nämä lisäkkeet laitoin omiin pieniin kuppeihinsa odottamaan peiteltyinä. 

Kauhoin kypsän kurpitsamassan tehosekoittimeen ja lisäsin hieman lintulientä mukaan niin, että lopputulos oli sakeaa keittoa. Kaadoin keiton takaisin kattilaan ja maistelin sitä. Lisäsin valkosipulitahnaa, suolaa ja pippuria, sekä lorauksen kermaa. Kuumensin keiton ja annostelin sen lautasille. Kukin saattoi ottaa annokseensa mieluisiaan ripoteltavia, chorizoa, krutonkeja, perunakuutioita tai tuoretta timjamia. Kaikkiakaan ei kielletty ottamasta. Ja niin me teimmekin. Paahtaminen teki kurpitsalle ihmeitä ja valkosipuli maistui pehmeästi.

Olemme viettäneet J. Karjalais-viikonloppua. Aloitimme eilen soittamalla ensin uutta Et ole yksin-levyä sen verran, että kappaleet tulivat tutuiksi. Sitten kaivoimme kaikki vinyylit ja CD-levyt esille ja aloimme soittaa niitä aikajärjestyksessä. Kummankin nuoruuteen J kuuluu kyllä vahvasti ja esimerkiksi Villejä lupiineja on aivan selvästi sen kevään levy, jolloin esikoispoikamme syntyi. Hän joutui altistumaan levyn kuulemiselle niin ennen syntymäänsä kuin sen jälkeenkin. Ilmeisesti vaikutus on ollut kuitenkin positiivinen, sillä hän kävi äsken lainaamassa uuden levyn laittaakseen sen omalle soittimelleen. Nuorempi perillinen lähti treffeilleen levypakettiin kuulunut paita päällään.

Kevät, tuu jo!

tämä jo riittäisi

Nämä eivät ole lempiaamujani, nämä huhtikuun aamut, jolloin maa on tuoreen lumen peitossa. Onneksi kuitenkin on vapaapäivä, monen vapaapäivän jonosta vasta ensimmäinen. Aurinkokin on näkyvillä ja tiedossa on mukavia, ruokapainotteisiakin puuhia. Käymme lempikahvilassamme Coffeassa ja siinä  lähellä uudehkossa lähiruokapuodissa, haemme odotetun J. Karjalaisen uuden levyn (vinyylin) ja hankimme viikonlopun päivällisiin raaka-aineita. Jos olen onnekas, puhelimeeni tulee viesti kirjakauppaan saapuneesta tilauksestani. Iltapäivällä seuraamme Baskimaan ajoa ja ehkä avaamme pullon espanjalaista viiniä vapaapäivän, viikonlopun, pyöräilijöiden, J:n ja joskus tulevan kevään kunniaksi!

vihreää väriä lisää, kiitos!

Kompura työssään - Mazzer kiittää

Pääsiäisen aikaan käytimme kompressoria ankannahkahommissa ja siihen se olikin oikein oiva peli. Samojen pyhien ja aurinkoisten kelien aikaan Kammenpyörittäjä siivosi myös kahvimyllyn, meidän kahvinkulutuksellamme homma tulee tehdä parin kuukauden välein.  

ties monen kahvikilon jälkeen

vaatii vähän putsausta

ilmapuhaltelun jälkeen

taas valmis käyttöön

Mazzer kiittää!

Karitsaa viimeiseen pääsiäispäivään

Ettei jäisi mitenkään viime tippaan, söimme varsinaista pääsiäisruokaa tänään. Olimme ostaneet viime viikon alussa karitsapaistin, mutta se joutui pakastimeen, kun torstaina kävimme vielä kaupassa ja bongasimme karitsan kyljysrivejä ja vieläpä ilman marinadia. Ostimme neljä kahdeksan luun riviä, tosin tarkistuslaskennan mukaan yhdessä rivissä oli vain seitsemän luuta. 

Aamulla laitoin karitsapalat maustumaan muutamaksi tunniksi. Mausteseokseen tuli:

• 0,5 dl oliiviöljyä
• 4 isoa oksaa tuoretta rosmariinia
• kimppu tuoretta timjamia
• 2 suurta valkosipulinkynttä
• suolaa
• pippuria

Silppusin yrtit ja valkosipulin ja sekoitin kaikki mausteet öljyyn. Kuivasin kyljysrivit ja hieroin niiden pintaan mausteseosta. Peittelin palat vatiin ja laitoin vadin viileään odottamaan grillaamista. Olin katsonut paisto-ohjeita netistä ja päättelin, että tavoittelemme 60 asteen sisälämpöä. Ennen grillaamista kuumensin pakkasen puolella olevaa grilliä noin vartin verran. Tökkäsin paistomittarin anturin yhteen kyljysriviin varoen osumasta luuhun. Grillasin rivejä noin 25 minuuttia käännellen niitä muutamaan kertaan. Kun sisälämpö saavutti 60 astetta, nostin rivit vatiin ja peittelin ne foliolla odottamaan lisäkkeiden viimeistelyä. 

Karitsan kaverina lautasella oli veneperunoita ja uunissa paahdettuja pikkutomaatteja ja huonoa omaatuntoa herättävää meksikolaista parsaa. Olin esikypsentänyt parsoja muutaman minuuttin ja lopuksi käytin ne grillillä saamassa pienen rapeuden pintaansa ja ottamassa yrttisestä öljystä vähän lisämakua. Leikkasin karitsakareet tikkareiksi ja todentotta kypsyys oli aivan optimaalinen, pieni punertavuus oli aivan toiveittemme mukainen. Luut päätyivät pakastimeen odottamaan liemenkeittelyä.

Skonssit soija- ja spelttijauhoista

Edit: kaupallinen yhteistyö, Soyappétit

Olen Blogiringin kautta mukana Soyappétit-kampanjassa, eikä siihen varmaan noviisimpaa soijakokkaajaa helposti löytäisikään. Sain joitakin viikkoja sitten näytepaketin, jossa oli monenlaisia soijatuoteitta, joista yhdestäkään minulla ei ollut kokemusta. 

Etsiskelin tietoa soijasta ja mietin,  miten ihmeessä lähestyisin tätä aihetta. Löysin sitten kivalta kuulostavan skonssiohjeen, jossa käytettiin myös spelttiä, joka on ollut minulle vähän ongelmallinen raaka-aine myöskin. En pidä kovin paljon kuivatuista karpaloista, joita alkuperäisohjeessa oli käytetty, joten vaihdoin ne kuivattuihin mustikoihin, joita löysin Punnitse ja säästä-kaupasta. 16 skonssia valmistui seuraavista aineista:

• 110 g Soyappétit-soijajauhoa
• 150 g täysjyväspelttijauhoa
• 30 g ruokosokeria
• 0,5 tl suolaa
• 1 rkl leivinjauhetta
• 110 g voita
• 40 g kuivattuja mustikoita
• 40 g valkosuklaata
• 1,5 dl täysmaitoa
• 1 kananmuna

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Mittasin kaikki ainekset valmiiksi. Soijajauho on todella kevyttä, joten sitä tuntui tulevan todella paljon, enemmän kuin spelttiä. Pienin suklaan muruksi ja leikkasin kylmän voin pieniksi kuutioiksi. 

Kaadoin soijajauhon, speltin, suolan, sokerin ja leivinjauheen kulhoon ja sekoittelin ne hyvin lusikalla. Lisäsin voikuutiot mukaan ja hieroin  voin mukaan niin nopsasti kuin mahdollista tavoitellen murumaista rakennetta. Voin kuuluu jäädä skonsseissa pieniksi hiutaleiksi, jotta ne kohottaisivat taikinaa paistovaiheessa. Sekoitin mukaan mustikat ja suklaan ja seuraavaksi lisäsin kulhoon kevyesti vatkatun kananmunan ja maidon. Pyörittelin sitten kaikki ainekset mahdollisimman nopeasti taikinaksi, liika sekoittelu tekee skonssitaikinasta sitkasta. 

Kaavin taikinan kevyesti jauhotetulle leivinlaudalle ja taputtelin sen jauhoisin käsin pyöreäksi levyksi, noin kaksi senttiä paksuksi. Dippasin skonssimuottia jauhoihin, ettei taikina tarttuisi siihen kovin innolla. Painelin pyöreitä skonsseja taikinasta leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja voitelin ne maidolla ennen paistamista. Paistoin skonsseja noin 20 minuuttia, kunnes ne olivat nätin ruskeita. Ne eivät kohonneet ihan niin paljon kuin toivoin, mutta aamiaispöydässä ne maistuivat mustikka- ja vadelmahillon kanssa aivan kelpoisilta. 

Kampanjan tarjoaa Soyappétit

Ankkalientä ja Ronde van Vlaanderenia

Tänään ajetaan Belgiassa Ronde van Vlaanderen-ajo, sieltä on Eurosportilla monen tunnin lähetys, jota iloisina seuraamme. Ikävää, että Tom Boonen kaatui ja joutui keskeyttämään. Ei tuolla Belgiassakaan kovin kesäistä näytä olevan.

Eilisen ankka-aterian jälkipyykkinä on tänään vuorossa liemenkeitto. Ulkona grillin sivupolttimolla porisee talouden suurin kattila ja sieltä leviää ihanaa tuoksua ympäristöön. Kattilassa on kaksi ankanrunkoa, muutama sipuli halkaistuna, yksi valkosipuli, kolme porkkanaa, kourallinen pippureita, pakastimesta viimekesäisten rosmariinien loput, litran verran valkoviiniä ja vettä niin paljon, että kaikki aineet peittyivät. Vain ankkojen siipien kärjet pilkistävät liemestä. Liemi saa porista kaikessa rauhassa muutaman tunnin. Illempana siivilöimme liemen ja keräämme sattumat kompostiin. Purkitamme liemen pakastamista varten ja kuulema purkit jopa merkitään. 

Päivälliseksi meillä on tänään tähdenlentoja edellisiltä päiviltä, on hieman loimulohta, puikulamuusia ja ankkaa, eiköhän niillä pärjätä. 

Pekingin ankka, osa 3

Ankkojen riiputus yön yli viileässä teki nahalle ihmeitä. Kun linnut tuotiin keittiöön, niiden nahka oli kireä kuin rummunkalvo. Paistohjeet katsoin Nannan blogista. Kun ankat olivat vähän aikaa lämmenneet uunipellillä, hieroin niiden pintaan viismaustetta, suolaa ja tuoretta inkivääriä raastettuna. Kuumensin uunin 170 asteeseen. Laitoin uuniin ensin pellin ja sen yläpuolelle ritilän ja linnut vierekkäin ritilälle. Pellille kaadoin litran verran vettä estämään ankoista valuvan rasvan palamista peltiin. Sitten vain paistelin nelisen tuntia. Tuoksua alkoi tulla jo tunnin jälkeen ja nahka rapeutui nopeammin kuin olin uskaltanut toivoa, ilmeisesti eiliset temput nahkan kanssa olivat oikeansuuntaiset. Valelin lintuja paistamisen aikana muutamaan kertaan pellille valuneella rasvan ja veden seoksella.

Ankan alustaksi paistoin kiinalaisia lettusia, ohjeen otin samaisesta Nannan postauksesta.

• 440 g vehnäjauhoja
• 3 dl vettä
• 1 tl suolaa
• seesamöljyä

Mittasin jauhot ja suolan kulhoon. Kiehautin veden ja kaadoin sen kulhoon jauhojen päälle. Sekoittelin ensin isolla haarukalla taikinanalun murumaiseksi seokseksi ja aloin sitten työstää taikinaa käsin. Noin kymmenessä minuutissa siitä muotoutui tasainen taikinapallo, jonka annoin levätä kostean keittiöpyyhkeen alla puolisen tuntia. 

Kun oli aika leipoa lätyt, rullasin taikinan kahdeksi pitkulaiseksi pötköksi. Leikkasin pötköt kahteentoista osaan. Kaadoin lautaselle seesamöljyä ja sutikoin yhtä palaa toiselta puoleltaan seesamöljyyn. Otin palalle parin ja painoin ne yhteen niin, että öljy jäi palojen väliin. Painelin tätä kerrospalaa hieman litteämmäksi ja kaulin siitä sitten noin pienen aluslautasen kokoisen lätyn. Peittelin letut kostealla liinalla odottamaan paistamista. Kuumensin paistinpannua keskiteholla ja paistoin puhtaalla, kuivalla pannulla lettusia hetken kummaltakin puolelta niin, että niihin tuli pieniä ruskeita pilkkuja. Varovasti kiskoin sitten lettukerrokset erilleen ja nostin letut bambuhöyryttimeen odottamaan syömistä. Nannan postauksessa on hyvät vaihekuvat lettusten teosta.

Kun ankat olivat olleet uunissa neljä tuntia, nostin ne pelteineen päivineen pois uunista. Liha oli niin mureaa, että se lähti helposti kimpaleina irti ja leikkelin palaset nahkoineen päivineen viipaleiksi. Nahka oli tummanruskeaa ja rapeaa ja liha mehukasta.

Leikkelin kevätsipulia ja kurkkua pitkulaisiksi paloiksi, notkistin eilen tekemäni luumukastikkeen ja laitoin tarjolle myös hoisinkastiketta. Levitimme lettusille hieman kastikkeita ja keräsimme vihanneksia, lihaa ja nahkaa kastikkeiden päälle ja taitoimme letut kouruksi ja söimme niitä hiljaisuuden vallitessa. Niin hyvää pekingin ankka oli! Viininä meillä oli Kungfu Gilriä ja sepä passasi ankan kaveriksi aivan mainiosti.

Pekingin ankka oli kaiken siihen käytetyn ajan ja vaivan väärti. Missään nimessä sen tekeminen ei ollut vaikeaa ja vaikkei se ehkä ollut ihan oikeanlaista, oli se kuitenkin erittäin hyvää.