Tiikerikakkutehtaalta päivää!

Tekisin melkein mitä tahansa mieluummin kuin siivoaisin. Nyt on ollut pakko siivota, viikonlopun juhlat vaativat panostusta. Tänään kuitenkin jo otin varaslähtöä leipomiseen, kokeilin kivaa kakkuohjetta, jonka olin bongannut foodgawkerista joitakin aikoja sitten. Home Cooking Adventure-blogissa oli tehty seepra-kakuksi nimettyä leivonnaista, mutta meikäläisittäin kyse on tietysti tiikerikakusta. 

Arastelen aina sellaisia leipomuksia, joita ei voi kurkistaa ja maistaa ennen tarjoilua, joten päätin heti tehdä kaksi kakkua, josta toista maistaisimme tänään jälkiruoaksi. Loppujen lopuksi taikinaa tuli niin paljon, että sitä riitti kolmeen kakkuun. En tiedä miten löperösti luin ohjetta, mutta tein taikinan aivan nurinkurisessa järjestyksessä. Huomattuani virheeni päätin sisulla soveltaa ja sain aikaan aivan kunnollisen taikinan. En kerro tässä nyt, mitä kaikkea sössin, vaan kerron kuinka kakkutaikina tulisi tehdä. Kirjoitan ohjeen ainekset yhden kakun mittasuhteilla. Tuplaa, jos tarvitset useamman tai suuremman kakun. Ohje on tarkoitettu noin 24 senttiselle vuokalle. 

• 4 kananmunaa
• 2,4 dl sokeria
• 200 g pehmeää voita
• 2,4 dl maitoa
• 1 tl vaniljauutetta
• 7,1 dl jauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 1/4 tl suolaa

Taikinan kaakao-osuuteen

• 3 rkl kaakaota
• 0,5 dl maitoa
• 1 rkl sokeria

1. Voitele kakkuvuoka ja jauhota se vehnäjauholla, lämmitä uuni 180 asteeseen. 
2. Mittaa kulhoon jauhot, suola ja leivinjauhe ja sekoita ne keskenään.
3. Toisessa kulhossa sekoita kaakao, maito ja sokeri.
4. Vatkaa sokeri ja voi kolmannessa kulhossa pehmeäksi vaahdoksi. Lisää kananmuna kerrallaan ja vatkaa. Lisää vaniljauute. 
5. Lisää kulhoon pienissä erissä maito ja jauhoseos ja sekoita taikina tasaiseksi.
6. Erota taikinasta puolet toiseen astiaan ja sekoita siihen kaakao-sokerimaitotahna.
7. Ota kaksi isoa lusikkaa, kumpaankin taikinakulhoon omansa, vaaleaan ja kaakaoiseen. 
8. Aseta lusikalla keskelle vuokaa lusikallinen vaaleaa taikinaa, jonka päälle nosta lusikallinen kaakaotaikinaa. Alempi taikina alkaa levitä uuden kerroksen alle. Toista kunnes taikina loppuu. Noheva laittaisi taikinat pursotinpusseihin ja töräyttäisi aina samankokoisen annoksen taikinaa pinoon. Niin noheva en ollut. 
9. Paista kakkua noin 50-60 minuuttia, kokeile kypsyyttä tikulla. 

 

Huomautuksia: Tosiaan tein taikinan aivan nurinkurisessa järjestyksessä, mutta ilmeisesti se ei haitannut. Minun täytyi hieman ohentaa taikinoiden koostumusta lisämaitotilkalla, sillä aluksi taikinat olivat niin tönkköä tavaraa, etteivät ne levinneet pinottaessa. Koska minulla oli kaksinkertainen annos taikinaa, kokosin kakkuja sarjana aluksi kahteen vuokaan ja sitten vielä kolmanteen, että sain kaiken menemään. Kakkujen pinta hieman repeili, mutta ajattelin koristella kakut ennen tarjoilua sulatetulla suklaalla. En saanut koekakkuun aivan niin monta ohutta kerrosta, kuin lähdeblogissani, mutta suhteellisen nätin kuitenkin. 

Aurinkoisessa Vaasassa

Vaasa näytti kyllä taas parhaat puolensa meille. Osallistuimme eilen Retrokilpurit-ajoihin, Kammenpyörittäjä jo toista kertaa, minä ensimmäistä. Aurinko paistoi niin kirkkaalta taivaalta, kuin mahdollista ja vilvoittava tuuli raikasti säätä. Noin 40 vanhojen polkupyörien ystävää ajoi kahta erimittaista reittiä Vaasassa ja sen ympäristössä ja kokemus oli hieno. Väliolut Strampenin terassilla maistui hyvälle ja Strömsö oli edelleen paikallaan. Ajojen päätteeksi osallistujat valitsivat joukostaan parhaaseen asuun pukeutuneen ja hienoimman pyörän. 

Iltasella vielä osa porukasta kokoontui Hovioikeudenpuistikon varrella sijaitsevaan Sweet Vaasaan jälkipuimaan päivän tapahtumia ja muutenkin yleisesti tutustumaan lisää toisiinsa. Sweet Vaasa tarjosi yksityistilaisuusluonteisesti maittavan napostelupöydän, josta löytyi monenlaiset juustot, lihat ja vihannekset, sekä hedelmiä ja lopuksi pannacottat kahvin kanssa. Samainen yritys oli toimittanut ajoreitin varteen makoisan cupcake-tarjoilun ja ajon päätteeksi Vaasan auto- ja moottorimuseolla tarjotun pastalounaan.

Giro d'Italian voittoon polki odotetusti Vincenzo Nibali. Kisan viimevaiheet jäivät meiltä hieman heikolle seuraamiselle, mutta tänään vielä vilkaisemme eilistä lumista etappia. 

Vaasa revisited

Olimme viime vuonna yhteensä neljä kertaa Vaasassa, kumpikin kaksi kertaa. Nyt palasimme tänne ruotsinkieliseen ihmemaahan, Strömsön esikartanoon ja olemme niin tyytyväisiä. Huomenna meidän on tarkoitus osallistua perinteiseen (onhan toinen kerta jo perinne?) Retrokilpurit-ajoon, mutta tänään ei vielä harrastettu ruumiinkulttuuria, ellei sitä lasketa, mitä päätyy suun kautta vatsaan. Olin haaveillut GW-ravintolassa syömisestä luettuani Nannan postausta (nyt tietysti ajattelette, että olen aivan Nanna-fani, mikä onkin ihan totta, joten ajatelkaa vaan!). Ensin vaikutti, että emme  ehdi Vaasaan säällisen aikaan, joten en varannut pöytää Gustav Wasaan. Lopulta olimmekin perillä jo ennen ravintolan avautumista, joten majoituimme pyörinemme nopsasti ja kipitimme ravintolaan kysymään olisiko tilaa äkkivieraille. Ja olihan siellä.

Olen edelleen ujo kuvaamaan ravintolassa ruoka-annoksia ja nyt istuimme niin pimeässä paikassakin, etten edes yrittänyt kuvaamista. Keskityimme yhdessä Kammenpyörittäjän kanssa nauttimaan eteemme kannetuista ruoka-annoksista. Tilasimme ravintolan GW7 Tasting Menun yhdessä viinipaketin kanssa. Kuvien ottamatta jättämisen lisäksi emme tehneet muistiinpanojakaan, siitä syystä koitan kirjoittaa ruoasta saman tien, sillä luulen ansaitun levon vievän muististani aimo osan ensi yönä. 

Aloitimme espanjalaisilla kuohuviinilasillisilla, joiden aikana pöytään tuotiin leipää, voita ja parmesaaninappeja. Leipä oli makuuni liian "roskaista" (en pidä rusinoista missään ruoassa), mutta parmesaaninapit, jotka muistuttivat minikokoisia skonsseja, olivat maukkaita. Olin hieman tietämätön mitä tulee viinipakettiin, muistelin ammoisina aikoina käytöskirjasta lukemaani ohjetta, että kun ruokalaji tuodaan pöytään, ei edellisestä lasista enää juoda. Onneksi kaadot olivat maltillisia, joten ehtimisen kanssa ei ollut ongelmia.

Ensimmäisenä ruokana saimme suloisilta lautasilta tarjottua pinaattikeittoa, jossa oli yllärinä uppopaistettu viiriäisen muna. Olisi kyllä toivonut seasonal-ideaa viedyn vaikka nokkoskeiton suuntaan, mutta oli kyllä elämäni paras pinaattikeitto! Keiton kanssa oli mummonmuistaakseni saksalainen kuiva valkoviini. 

Toisena ruokana eteemme saimme pitkulaisilla lasilautasilla hapankorpulta tarjottua graavisiikaa ja hauen"mätää" (tässä ilmeni tarjoilijan ei-suomenkielisyys), leipäjuustoa ja jotain kasvislisäkettä. Omituista miten äkkiä tuollaisen runsaan illallisen jälkeen on vaikea muistaa yksityiskohtia... Näytti, että ruoka tarjoillaan suoraan pöydältä, lasilautanen ei useinkaan ole ruoalle eduksi, vaikka se maistuikin hyvältä ja herkältä. Ellen aivan pielukseen muista, viini oli itävaltalaista ja sopivan hapokasta kalalle. 

Tarjoilu GW:ssä oli ystävällistä ja asiantuntevaa, ruoat tulivat sopivin välein ja meiltä kysyttiin maistuvuutta oikeassa kohdin.

Kolmantena ruokana söimme ahventa parsan ja perunapyreen kera, juomana englantilaista samppanjamenetelmällä valmistettua kuohuviiniä. Suolan ystävänä olisin kaivannut pientä ripausta kalalleni, mutta muuten ei ollut mitään valittamista.

Neljänneksi eteemme tuotiin savustettua karitsaa vuohenjuuston ja tomaattihillokkeen kanssa, lasiin kaadettiin chiantia.

Viidentenä ruokana söimme poronfilettä, jonka kavereina lautasella oli hillaa, bataattipyrettä, perunafondant ja paahdettua porkkanaa. Suokaatten anteeksi, jos yhteistuumin muistamme väärin. Viininä chileläistä merlotia.

Jälkiruokaa edeltäväksi palaksi tuotiin kotimaista sinihomejuustoa, jonka nimi karkasi jo kummankin mielestä, mutta muistamme ostaneemme sitä Heinolan Heilasta. Juustoa täydensivät viikunahillo ja portviini.

Vatsojen alkaessa olla jo melkoisen täysiä olimme jälkiruokaa vaille valmiita. Ennen jälkiruoan tuomista pöytään saimme lasilliset italialaista kuohuvaa punaista viiniä, joka kirvoitti melkoiset arvailut, mitä lautaselta löytäisimmekään. Minä arvailin sillä olevan raparperia ja ettei varmasti olisi suklaata. Mutta suklaatapa oli kakun muodossa, kaverina marjasorbettia. Käytöksen kultaisessa kirjassa taidettiin sanoa, ettei lautasta sovi nuolla, joten jätimme sen väliin.

Ennen laskua meiltä kysyttiin ottaisimmeko kahvia. Olimme jo päättäneet, ettemme ota, ettei kokemus menisi pilalle, mutta koska baarissa näkyi olevan oikea kahvikone Kammenpyörittäjä kysyi, mitä kahvia GW:ssä käytetään. Ystävällinen tarjoilija kertoi heillä käytettävän porilaisen paahtimon tuotetta ja päätimme ottaa riskin, joka kannatti. Espresso oli hyvä. Sen teki vielä paremmaksi se, että kahvin laskenut tarjoilija tuli kysymään, että otetaanko uusiksi. Ei tarvinnut, kupillinen oli oikein mainio päätös 250 euroa maksaneelle päivälliselle.

Vastustamme nyt ankarasti hotellihuoneen avoimesta ikkunasta kuuluvaa iskelmän kutsua, emme osaa päätellä onko kyseessä Teppo ja Matti vai heidän huonohko imitaationsa. 

Limoncellomarjat

Italia-kokkaukset ovat kääntyneet tältä keväältä taas loppusuoralle, Girossa on enää muutama etappi jäljellä. Aikaa seurata kisaa on ollut vähän, eikä perusteellisille ruokakokeiluille ole ollut niin paljon aikaa kuin olisin toivonut. Tänään meni päivällinenkin pitkäksi, pääsimme pöytään meiksi myöhään, vasta lähellä seitsemää. Koko perheen yhteisen ajan oltua aivan minimissä, oli mukava istahtaa vielä jälkiruoan äärelle ja nauttia viimeiset kupilliset Inpetto-pavuista tehtyä kahvia.

Lohkoin mansikoita kulhoon, lisäsin mukaan mustikoita ja pari appelsiinia fileroituna. Ripottelin päälle pari lusikallista erikoishienoa sokeria ja lorauksen kotitekoista limoncelloa. Annoin marjojen maustua tunnin verran. Asetin litran paketin vaniljajäätelöä isoon vuokaan ja lusikoin marjasalaatin jäätelön ympärille. Ripottelin päälle minikokoisia suklaanappeja. Limoncello-imitaatio edusti tämänpäiväistä Italia-panostusta ja hyvin edustikin, se antoi marjoille mukavan lisävivahteen. 

Burrata Nannan suosituksesta

Jokunen viikko sitten Nanna Kaikki äitini reseptit-blogista oli tehnyt kiinnostavalta kuulostavaa mozzarellajohdannaista, burrataa ja minä tein heti virtuaalisen muistimerkin aivoihini, että minä kans. Sittemmin tässä on ollut (muka)kiirettä, enkä ole ehtinyt palata Nannan postaukseen ennen tätä aamua. Muistin, että Nannan mukaan burratan pitää tekeytyä jääkaapissa yön yli, mutta arvelin pitkän päivän kelpaavan yhtä lailla. Niin minä aamusta heti ryhdyin burratahommiin. Näin se kävi:

• 2 palloa buffalomozzarellaa
• 1 l vettä
• 0,5 dl suolaa
• 2 dl kermaa
• ripaus suolaa

Ennen tarjoilua burrataan tulisi vielä:

• ripaus suolaa
• silputtua ruohosipulia 
• silputtua basilikaa
• (loraus kermaa, jos seos olisi liian paksua)

Kiehautin tuhdisti suolatun (se 0,5 dl) veden kattilassa ja käänsin liekin kattilan alta pois. Nostin mozzarellapallot lusikalla kattilaan ja annoin niiden lillua siellä kolme minuuttia, jonka jälkeen nostin ne lävikköön hetkeksi jäähtymään. Vain niiden pinta oli lämmin, sisältä ne olivat vain haaleita. Revin juustopallerot sormin suikaleiksi, jotka kokosin kulhoon. Musertelin niitä vielä pienemmiksi muruiksi ja sekoitin mukaan kerman ja hieman suolaa. Laitoin seoksen kelmulla peitettynä jääkaappiin "yöksi", eli työpäivän ajaksi. 

Iltasella järjestin meille mukavan yhteisen iltapalan burratan parissa. Otin ensin juustokulhon jääkaapista pöydälle lämpenemään. Leikkasin rapeakuorisen patongin vinottain viipaleiksi ja lurittelin paloille hieman oliiviöljyä ja ihanaista bruschetta-maustetta. Sekoitin isolla lusikalla juustomassaa, joka muistutti löysähköä raejuustoa, maustoin sen suolalla, pippurilla, ruohosipulilla ja basilikalla. Valmistin tomaattisen lisäkkeen, jonka aineksina olivat:

• 1 iso pihvitomaatti
• 2 pientä tomaattia, jotka eivät muistaneet nimeään, vaikka kysyin, punaisia ja pyöreitä olivat
• 1 pieni punasipuli
• ruohosipulia (anteeksi Nanna, aloin heti säveltää)
• basilikaa
• (valkosipulin kynsi, jota en laittanut, aamulla minulla on heti oppilas hoteissani, ei saa haista eiliselle)
• 1 rkl balsamicoa
• pippuria 
• oliiviöljyä

Leikkelin tomaatit karkeisiin lohkoihin ja sipulit silpuksi. Kuullotin sipulia hetkisen oliiviöljyssä ja lisäsin sitten pannulle balsamicon ja tomaatit. Annoin tomaattien hieman lämmetä pannulla ja maustoin lisäkkeen pippurilla, ruohosipulilla ja basilikalla. 

Grillasin oliiviöljyllä ja bruschetta-mausteella sipaistuja leipäviipaleita hetken aikaa. Kokosin isolle lautaselle lasipurkkiin lusikoidun burratan, lämpimän tomaattilisäkkeen, kasvihuoneesta kerättyjä salaatinlehtiä ja grillattuja leipäviipaleita. Kokoonnuimme keittiön pöydän ympärille ensimmäistä kertaa tällä viikolla koko perheellä ja söimme iltapalan makoisiin suihin. Samalla minä tenttasin nuorison kuulumisia ja he vastasivat totuttuun tyyliin, että ihan ok ja ei mitään erityistä.

Nanna oli oikeassa, burrata oli oikein mainio sörsseli, teini arveli syövänsä sen aamulla loppuun paahtoleivän päällä. Saattaa olla, että purkki kyllä tyhjenee illan pimetessä, jos tässä vielä "nälkä" yllättää. 

Girosta olemme ulkona kun västäräkit, sillä emme ole ehtineet katsoa eilistäkään etappikoostetta. Olen hieman käärmeissäni Eurosportin tämän vuotisesta Giro-politiikasta, sillä useimpina päivinä Selinit ovat päässeet ääneen vasta jälkilähetyksissä. Vaikka lontoonmurre luonnistuukin meiltä, ei se ole sama asia, kuin kuunnella Peterin ja Christianin selostuksia. Toivottavasti kesän seuraavissa kisoissa sama homma ei jatku. Kohta Kammenpyörittäjä saapunee sisälle kiinteistöön ja katsomme eilisen koosteen ja jollei nukkumatti meitä korjaa, lopuksi vielä tänäisenkin. 

Panna cotta-vinkkejä etsitään, foto ois kiva!

Olen tässä ollut panna cotta-touhuissa parina päivänä, enkä vieläkään saa aikaan sellaista astiasta suosiolla luiskahtavaa vanukasta. En saanut aikaan sellaista blogin ensimmäisenä keväänäkään. Nyt kokeilin kahteen kertaan suklaista panna cottaa Manu's Menu-blogin ohjeella. Viiteen pienehköön annokseen tuli:

• 3 dl kermaa
• 1 dl maitoa
• 80 g sokeria
• 100 g tummaa suklaata (70%:sta)
• 1 rkl vaniljauutetta (ohjeessa vähemmän, mutta eihän mikään tippa maistu)
• 4 liivatearkkia (Dr Ötkerin pienehköjä, lisäsin yhden toisella yrittämällä)

Laitoin liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Mittasin kattilaan kerman, maidon, sokerin ja vaniljauutteen. Kuumensin sekoittaen, kunnes kerma oli melkein kiehuvaa. Lisäsin suklaan pieninä paloina mukaan ja sekoittelin hyvin miedolla liekillä, kunnen suklaa oli kokonaan sulanut. Otin kattilan pois tulelta ja puristin liivatteista veden pois Nigellaa ajatellen. Sekoitin liivatteen kuumaan suklaakermaan tasaisesti ja kauhoin seoksen mataliin lasisiin annosastioihin. Laitoin astiat jääkaappiin hyytymään, se vaatisi ainakin neljä tuntia. 

Ensimmäisellä kerralla käytin alumiinisia vuokia, joista jälkiruoka ei tosiaankaan suostunut irtoamaan, tosin sen rakennekin jäi liian löysäksi ja kun se viimein lähti irti, se vajosi läjäksi lautaselle. Tämän  kertainen kokeilu onnistui rakenteen puolesta paremmin, mutta vieläkin joudumme syömään jälkiruoan astiasta. Koekaniini maistoi kuvausannoksen ja kertoi rakenteen olevan edelliskertaa parempi, sileämpi ja suklaa kunnolla liuennut kermaan. Mutta edelleen se nätti lautaselle irtoava annos jäi saavuttamatta. Oman annokseni otan työvuoroon mukaan ja lusikoin sen siellä tauollani. 

Jos vain jollakin on takuuvarmat vinkit tähän ongelmaan, kuulisin ne mielelläni. Onko kyse liivatteen määrästä, astiasta, hyytymisajasta, vai ilmanpaineesta tai kuun vaiheesta? Onko valmistustavassani jotain perustavaa laatua olevaa virhettä?

Giron viimeinen osa on tänään lähtenyt käyntiin, minä pääsen seuraamaan sitä mahdollisesti tallenteelta tuonnempana. Etapin alkuun sijoittuu raastava nousu, jonka jälkeen matka jatkuu tasaisemmassa maastossa ennen loppupuolen toista kohtuullista mäkeä. Asetelmat alkavat olla loppukiriä vaille valmiit, mutta mitä vain voi vielä tapahtua. 

Kateissa ollut lipstikka löytyi!

Minestrone revisited

Tänään piti syödä tähdenlentoja, onhan Girossakin vapaapäivä. Tein kuitenkin minestronekeitosta oman sovellukseni hyödyntäen jääkaapin antimia. Keittooni tuli:

• 150 g minikokoista pastaa
• 100 g pancettakuutioita
• 2 isoa porkkanaa
• pari kourallista sellerinvarsisiivuja pakastimesta
• 1 iso tomaatti
• 1 kevätsipuli
• 1 tölkki kikherneitä
• 1 rkl tomaattipyrettä
• 0,5 l lihalientä
• 400 g jauhelihaa
• vettä
• suolaa ja pippuria
• basilikaa
• persiljaa

Aloitin paistelemalla valurautapannulla pancettakuutioita niin kauan, että niistä tuli rapeita. Lisäsin pannulle jäiset sellerisiivut ja sekoittelin hetken. Samaan aikaan lihaliemikalikat sulivat kattilassa. Viipaloin porkkanat ja sipulin ja leikkasin tomaatin kuutioiksi. Käytin kaikki ainekset pannulla ja sen jälkeen lisäsin ne keittokattilaan. Lisäsin kattilaan vettä noin puoli litraa, tomaattipyreen ja annoin ainesten kypsyä miedolla lämmöllä. Maustoin jauhelihan suolalla ja pippurilla ja pyöritin massasta pieniä lihapullia, joihin otin paistopinnan pannulta. Kippasin lihapullatkin kattilaan yhdessä kikherneiden ja pastan kanssa. Annoin keiton kiehua noin 10 minuuttia, tarkistin mausteet, lisäsin hieman suolaa ja pippuria. Aivan lopuksi silppusin päälle tuoretta basilikaa ja persiljaa ja halukkaat saivat raastaa annoksensa pinnalle vielä pecorinoraastetta.

Armahtavat Alpit ja marsalakanaa

Tänään Alpit olivat eilistä armollisempia, Giro pääsi etenemään kauniissa, ilmeisen kylmässä säässä viimeiseen nousuun asti. Osa etapista ajettiin Ranskan puolella ja sinne se päättyi melkein Col du Galibierille. Maali täytyi lumisateen vuoksi asettaa muutama sata metriä ennen varsinaista summitia. Ensimmäisenä maaliin taisteli itsensä Giovanni Visconti.

Päivälliseksi meillä oli sitruunaista marsalakanaa Apron and Sneakers-blogin neuvoin, lisäkkeenä kesäkurpitsalettusia ja gnoccheja, joiden toimimista pakastimen kautta kokeilin nyt ensimmäistä kertaa. Kanan sijasta meillä oli tietysti broilerifileitä. 

• 4 broilerinfilettä
• 2 rkl vehnäjauhoja
• kahden sitruunan mehu
• 1,5 dl marsalaa
• suolaa ja pippuria
• sileälehtistä persiljaa
• 2 tl kapriksia
• oliiviöljyä paistamiseen

Leikkasin fileet suupalan kokoisiin paloihin ja pyörittelin ne jauhoissa, joihin olin sekoittanut suolaa ja pippuria. Paistoin palasia oliiviöljyssä valurautapannulla niin, että niihin tuli kaunis paistopinta. Puristin kanapalojen päälle kahden sitruunan mehun, joka heti kiehui kokoon ja maustoi lihan upeasti. Annoin kanan kypsyä edelleen muutamia minuutteja sitruunamehussa. Otin sitten patakintaan käteeni ja kaadoin marsalan pannulle. En ollut varma liekittyykö se, mutta komeasti se hulahti liekkeihin. Olin paistotoimissa ulkona grillin sivupolttimolla. Pienensin lämpöä pannun alla ja annoin marsalan kiehua kokoon noin 6-8 minuuttia, jolloin viinistä muodostui tahmea kastike. Juuri ennen tarjoilua sekoitin mukaan pari lusikallista kapriksia ja silppusin päälle sileälehtistä persiljaa. 

Pari viikkoa sitten tekemäni gnocchit toimivat melko hyvin pakastamisen jälkeenkin. Olin pakannut nappulat muovipussiin irrallisina ja keitin niitä nyt pari kourallista lisäkkeeksi kanalle. Jäiset gnocchit kypsyivät noin 4-5 minuutista ja niistä tuli hieman höttöisempiä kuin tuoreeltaan. Otin niihin pienen paistopinnan pyörittelemällä niitä pannulla voissa. 

Toinen lisäke, kesäkurpitsaletut olivat vieläkin hieman vastahakoisia onnistumaan yhtä hyvin kuin lähdeblogini kuvissa näytti olevan. Kypsensin lettusia shallow fry-tapaan ja keräsin letut uunipellille, jota pidin noin sadassa asteessa grillin kannen alla ruokailuaikaan asti. Letuista tuli hieman tummempia, kuin olisin halunnut, mutta maku oli mainio. 

Huomenna Girossa on lepopäivä. Meilläkin taitaa olla tähdenlentopäivä, sillä erilaisia ruoanrippeitä on jäänyt useilta päiviltä.

Pyöräperheemme uusin jäsen, noin minun ikäiseni mummis