Ulkoruokinnassa Savon reunalla

Hoitelin eilen kokkaukset ilman erityistä Espanja-aspektia, tein suomalaista klassikkoa, makaronilaatikkoa, jota oli tarkoitus tänäänkin einehtiä. Tein jälleen niin suuren annoksen, että ehdimme kyllästyä siihen, ennen kuin se loppuu. Tänään se vielä kelpasi nuorisolle siirtämään nälkää tuonnemmas. 

Olin tänään ystävääni kyytimässä ja tulin tutustuneeksi Pieksämäkeen. Kurkistin aamulla netistä, millaisia ruokapaikkoja Pieksämäeltä löytyisi lounastarkoituksiin. Ehdotin Ravintola Victoriaa ja sinne menimme lounaalle toimitettuamme asiamme, jolla varsinaisesti olimme.

Ravintola on kauniissa, melkein satavuotiaassa rakennuksessa, joka on alunperin rakennettu pankiksi, sittemmin sillä on ollut monia muita käyttötarkoituksia ennen kuin Ravintola Victoria aloitti siellä viime vuonna. Vaikka lounasbuffetti näytti hyvältä, päätimme kuitenkin tilata listalta. Ystäväni otti tomaattikeiton ja minä kantarellikeiton. Annokset olivat hyviä, mutta alkuruoaksi aivan liian suuria. Puolet olisi ollut aivan riittävästi. Kun mainitsimme siitä tarjoilijalle, hän lupsakasti tuumi, että höpöhöpö.

Liikaa soppaa

Pääruoaksi otimme lohta, ystäväni kantarellikastikkeella ja minä kampasimpukoilla. Annokset olivat kauniita, mutta jälleen todella suuria, omastani jäi syömättä puolet. Oma vikani tietysti, mitäs söin alkukeiton kokonaan. Autoilijana en saanut viininpisaraakaan, joten lasku jäi maltilliseksi. Osuuteni oli 30 euroa. Tai onhan se lounaasta aika paljon. Pidin kovasti ravintolan ilmapiiristä ja savolaissävytteisestä tarjoilusta ja siksi loppusumma ei hätkäyttänyt.

Vähemmän ruokaa, kiitos!

Ai niin, se kampasimpukka, jonka jaksoin syödä, oli hyvä. 

Vueltan tilanne kiepsahti uuteen uskoon. 19. etapin voittajaksi ajoi Joaquin "Burrito" Rodriguez. Vincenzo Nibali joutuu antamaan punapaidan päältään Chris Hornerille, tai ehkä Chris saa aivan oman. Huomenna on sitten karmaisevaan nousuun päättyvä etappi, joka viimein sinetöi kilpailun lopputuloksen. Päivän espanjalainen osuus hoidetaan taloudessamme nestemäisenä, viikonlopun aluksi laseissamme on espanjalaista viiniä!

Kinkkua ja kananmunia, voiko mennä pieleen?

Vueltan 18. etappi on jo kisan loppua enteilevä. Maaliin tullaan kahdeksan kilometrin rankan ykköskategorian nousun jälkeen. Eilisen etapin jälkeen kokonaiskilpailun tilanne ei kärjen osalta muuksi muuttunut ja alkaa tuntua siltä, että voittajan paitaa voisi jo suunnitella Nibalin mittojen mukaan. Mielestäni kisa ei vedä vertoja jännittävyydessään viime vuotiselle, mutta suurimmaksi osaksi se johtuu suosikkieni puuttumisesta tämän vuoden mittelöstä.

Minulla on tänään sellainen työvuoro, etten ehdi tänään sen enempää katsella kilpailua kuin kokkaillakaan, joten käytän päivän postaukseen yhtä viikonlopun tapaspöytämme annoksista. Säveltelin sen melko lailla, mielessäni oli kuva eräästä ruokalajista, mutten löytänyt lähdettä enää. Käytin kolmen hengen annokseen:

• 6 viipaletta serranonkinkkua
• 3 kananmunaa
• chorizosilppua
• kourallisen herneitä
• raastettua manchegoa
• pippuria

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Vuorasin pienehkön saviastian pohjan ja reunat kinkulla ja ripottelin chorizosilppua kinkun päälle. Rikon vuokaan kolme kananmunaa ja sirottelin herneet ja juustoraasteen pinnalle. Muutama pyöräytys pippuria ja kun muut tapakset alkoivat olla melkein valmiita, laitoin vuoan uuniin noin 15 minuutiksi. Pöydän kattamisen ajan vuoka jäähtyi ja kananmunat jatkoivat vielä hieman kypsymistään tulikuumassa vuoassa. Kinkusta tuli rapeaa ja uunipaistoksesta oli helppo leikata pieniä annospaloja, tämä taitaa jäädä kyllä jonkunlaisen sovelluksena aamiaisruoaksemme perheemme kananmunista pitäville. Melkein samanlaisen viritelmän tein jo ammoisina aikoina.

Bica blanca de laza- valkoinen kakku

Siellä se Royal piilotteli kauhan alla!

Yritin viime viikolla leipoa espanjalaista olutkakkua. Se epäonnistui niin täydellisesti, että kompostilla oli herkkuhetki oikein koko rahan edestä, en kysynyt tykkäsikö. Harmillista, sillä minulla oli juuri espanjalaista oluttakin siihen. Kyselin  Andalusian auringossa-blogin Andalusianalta tietäisikö hän mitä tarkoittavat espanjalaiset hiivat ja leivinjauheet ja niiden välimuodot. Vasta myöhemmin huomasin, että useinmainittua Royal-kohotusainetta oli tuoreissa Espanjan tuliaisissammekin! 

Tänään jätin olutkakun rauhaan, lähinnä siksi, että kyseinen olut oli jo juotu parempiin suihin ja aloin etsiä jotain uutta kakkua. Osuinkin sitten ohjeisiin, joissa puhuttiin bica blanca de lazasta. Täydellisellä käännösohjelmien käyttötaidoillani sain selvää, että se tarkoittaa löysää valkoista nokkaa. Se kuulosti niin herkulliselta, että sellaista oli tehtävä, tarkoittipa nimi oikeasti ihan mitä hyvänsä. Ensimmäisestä ohjeesta en saanut käännösohjelmalla tolkkua, en ymmärtänyt, mitä kermalle piti tehdä, mutta luotettavaksi osoittautuneen The Winter Guest-blogin ohjeen ymmärsin, ainakin toivoakseni. 

Minulla oli joltain leivontakerralta valkuaisia tallella, mutten muistanut kuinka monesta kananmunasta, punnitsin niitä ja sen mukaan sitten sovelsin ohjetta. Aineiden määrät ovat vähintäänkin vapaalla kädellä mitatut, joten oli ihan luojassaan, miten kakku onnistuisi.

• 140 g valkuaisia
• ripaus suolaa
• 200 g vehnäjauhoja
• 2 dl kermaa
• 250 g sokeria
• ruokosokeria ja kanelia pinnalle

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja vuorasin neliskanttisen pienehkön vuoan leivinpaperilla. Mittasin aineet valmiiksi ja aloin vatkata valkuaisia ja suolaripausta yleiskoneen kulhossa. Samaan aikaan vatkasin sähkövatkaimella kerman pehmeäksi vaahdoksi. Kun valkuaiset alkoivat olla vatkautuneet kovaksi vaahdoksi, lisäsin sokerin muutamassa erässä ja jatkoin vatkaamista. Kulhossa olikin pian tanakkaa marenkipohjaa. Lusikoin jauhot mukaan samalla, kun koneen vispilä pyöri pienellä nopeudella. Jauhojen sekoittaminen marenkiin ei käynytkään ihan noin vain, piti antaa hieman lisää vauhtia. Lopuksi sekoitin nuolijalla pehmeän kermavaahdon taikinaan pyöräyttävin liikkein ja tasoittelin pinnan tasaiseksi. Sirottelin pinnalle ruokosokeria ja kanelia ja paistoin kakkua noin 40 minuuttia. Kokeilin kypsyyttä kakkutikulla ja kun tikku jäi pistosta puhtaaksi, otin kakun uunista. Nostin sen vuoasta paperin reunoista ja jätin jäähtymään ritilälle. Kakku oli todella ilmavaa ja pehmeää, aivan omiaan tee- tai kahvikupposen pariksi.

 

Vueltassa on tänään kolmannen ja samalla viimeisen setin ensimmäinen päivä. Eilinen lepopäivä on toivoaksemme tehnyt ajajille hyvää ja tie maistuu taas. 17. etappi on 189 km mittainen ja ajetaan Calahorrasta Burgosiin. Profiili voisi lupailla kirimiesten etappia, kunhan ensin selviää loppupuolen terävästä noususta. Kokonaiskilpailua johtaa ennen tämän päivän etappia Vincenzo Nibali ja toisena on Chris Horner 28 sekunnin päässä. 

Manchegopallerot

En tiedä millä nimellä näitä hauskoja tapaksia kutsuisi, mutta olkoon nyt vaikka palleroita. Otin niihin ohjeen Cardamomoland-blogista.

• 100 g voita
• 250 ml vettä
• 150 g vehnäjauhoja
• 1,5 tl pimentonia
• 4 kananmunaa
• 100g raastettua manchegoa
• tuoretta persiljaa
• suolaa ja pippuria
• öljyä paistamiseen

Aloitin tekemällä taikinan mittaamalla veden ja voin kattilaan. Sulatin voin veteen ja annoin seoksen kiehahtaa. Sammutin liekin kattilan alta. Kaadoin jauhot ja niihin sekoitetun pimentonin kattilaan ja sekoitin rivakasti, kunnes taikina muodosti pallon. Sytytin liekin uudelleen kattilan alle ja taikinaa sekoitellen annoin sen kypsyä muutaman minuutin, ennen kuin taas sammutin liekin. Raastoin juuston hyvin ilmavaksi raasteeksi. Kun taikinapallo oli hieman jäähtynyt, sekoitin mukaan kananmunat yksi kerrallaan, sekä seuraavaksi raastetun juuston, silputun persiljan ja mausteeksi suolaa ja pippuria. 

Otin taikinasta kahdella lusikalla pienen lihapullan kokoisia nökösiä, joita luisuttelin lusikasta kuumaan öljyyn. Paistoin juustopalleroita 180 asteissa öljyssä noin 3-4 minuuttia ja nostin ne metallisella reikäkauhalla talouspaperin päälle odottamaan. Ohjeesta tuli noin 20 palleroa, jotka olivat sisältä ilmavia ja pinnastaan mukavan rapsakoita. Dippasimme niitäkin majoneesiin, samaan tapaan kuin eilen postaamiani perunakroketteja. Alkoi kyllä tuntua, että friteeratun ruoan kiintiö on vähäksi aikaa täynnä, ensi sunnuntaina pitää vielä jaksaa yksi ruokalaji!

Tulin äsken kotiin ensimmäisestä työvuorosta yli viiteen viikkoon. Onpa hieman jyrän alle jääneen olo, eikä taida päiväunetkaan olla kaukana. Päivän Vuelta-etappi tuolla tallentuu, minä taidan hetkeksi laittaa silmät kiinni...

Tapaksia pöytään!

satoa kasvihuoneesta ja kulatungasta

Tänään on se päivä, jolloin kesälomani päättyy. Olen odotellut koko päivän ankeuden hiipimistä mieleen, mutta vielä sitä ei näy eikä kuulu. Mahdanko päästä töiden syrjään kiinni ilman, että tunnen tuttua tympimistä? Olen vältellyt kaikenlaista omaehtoista ajattelua katsomalla monta jaksoa Kitchen Nightmares-sarjaa ja uimalla pitkään ihanassa syysviileässä järvessä. 

Päivälliseksi meillä oli monenlaisia tapaksia, joita postaan tänään ja tulevina päivinä, jollen ehdi töiden alun vuoksi juuri keittiöön. Otin ohjeita monesta paikasta ja saimmekin oikein kunnon tapaspöydän. Tänään kerron tarkemmin perunakroketeista, joihin otin vinkit The Culinary Chronicles-blogista. Ohjetta sovelsin aivan huoletta. Tein 12 krokettia ja käytin niihin:

• 12 pienehköä siikliperunaa
• 3 kananmunaa
• 0,5 dl oliiviöljyä
• pippuria ja suolaa
• hieman pimentonia
• ohuita chorizosuikaleita
• manchego-lastuja
• venhäjauhoja
• korppujauhoja

Keitin kuoritut perunat kypsiksi ja puristin ne perunalumeksi perunapusertimella. Vatkasin yhden kananmunista oliiviöljyn kanssa sekaisin ja lisäsin perunalumeen. Maustoin seoksen suolalla ja pippurilla, sekä pienellä ripauksella pimentonia. Sekoitin ainekset joustavaksi taikinaksi. Leikkasin muutaman ohuen chorizoviipaleen (tällä kertaa ei Savuhovin maahantuomaa raakamakkaraa, vaan Espanjasta tuomaamme leikkelelaatua) suikaleiksi ja raastoin lastuja manchego-palasta. 

Taputtelin öljytyin käsin ison lihapullan kokoisen pallon perunataikinaa litteäksi lätyksi, asetin lätylle chorizosuikaleen ja pari lastua juustoa. Taitoin lätyn reunat kiinni toisiinsa ja koitin muotoilla perunataikinasta tasakokoisia pötkylöitä. Laitoin kroketit jääkaappiin siksi aikaa, että paistoöljy kuumeni. 

Kuumensin öljyn padassa 180 asteeseen (oikeasti vahingossa kuumensin sen 250 asteeseen, jonka jälkeen piti hyvän aikaa jäähdytellä öljyä ennen kuin pääsin paistamaan). Laitoin leivitysaseman valmiiksi. Ensimmäiseen matalaan vatiin laitoin vehnäjauhoja ja mausteeksi pippuria, toiseen kaksi kananmunaa kevyesti vatkattuina ja kolmanteen korppujauhoja. 

Kun öljy oli halutussa lämpötilassa, leivitin kroketit pyörittämällä ne ensin pippuroiduissa vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Laitoin neljä krokettia kerrallaan paistumaan noin 3-4 minuutiksi, kunnes niissä oli kauniin kullanruskea pinta. Nostelin ne metallisella reikäkauhalla talouspaperin päälle vuokaan, jonka peittelin foliolla. Söimme näitä ilmavia ja hyviä perunakroketteja majoneesin kanssa ja pidimme kaikki niistä kovasti. Kolme krokettia/syöjä oli enemmän kuin tarpeeksi. 

Vueltan 15. etappi oli aivan hurjan pitkä, 224,9 km. Etapin lähtö oli Andorrasta niistä maisemista, joissa ajelimme elokuussa. Yli kuuden tunnin ajamisen jälkeen voittoon ylsi Jussi Veikkasen tallikaveri Alexandre  Geniez. Tänään sää oli hyvä ja kuvamateriaalia oli kunnolla saatavilla. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen 50 sekunnilla Vincenzo Nibali ja toisena on Chris Horner. Huomenna on vuorossa 16. etappi, vielä pitää jaksaa 146 km ja julma loppunousu, ennen kuin tiistainen lepopäivä koittaa. 

Andorrassakin on hyviä autoja!

Paellan jatkojalostusta - täytetyt paprikat

Naureskelimme merkille, muka lehmiä tiellä?

Ensimmäinen oli seuraavan mutkan takana!

Eilistä paellaa jäi sen verran, että tänään oli tähdenlentopäivä. Olen aivan varma, että taloudelliset espanjalaiskotikokit kehittelevät paellantähteistä jotain seuraavalle päivälle, ainakin parhaat sattumat kerätään talteen, jos riisiä päätyykin kierrätykseen. Minulla oli rasiallinen pienehköjä punaisia paprikoita ja päätin käyttää ne pois täyttämällä ne paellalla ja tuunailla muutenkin hieman. 

• 6 punaista pitkulaista paprikaa, ei kuitenkaan suippolaatua
• paellaa
• 12 kirsikkatomaattia
• 12 rkl kermaa
• pieni pala manchego-juustoa

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja leikkasin paprikat pitkittäin halki niin, että myös kanta meni kahtia. Leikkasin kalvomaiset osat pois ja naputtelin siemenet irti. Asettelin puolikkaat oliiviöljyllä sivellylle leivinpaperille isoon vuokaan. Perkasin paellasta jokaiseen puolikkaaseen katkaravun, pieniä kanipaloja (anteeksi, luimupupu), chorizoa ja ne muutamat simpukat, jotka olivat jäljellä. Päälle lusikoin niin paljon riisiä, kuin paprikanpuolikkaisiin vain mahtui. Laitoin pinnalle puolikkaiksi leikattuja kirsikkatomaatteja, luruttelin jokaiseen puolikkaaseen lusikallisen kermaa ja raastoin päälle juustoa. Peitin vuoan ensin foliolla, että paprikat kypsyisivät siellä aluksi ilman, että juusto pinnalla heti ruksettuisi. Noin puolen tunnin kuluttua otin folion pois ja nostin uunin lämmön 200 asteeseen, kunnes juusto sai kauniin värin.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

ennen uunia

uunin jälkeen

Olemme päivän aikana hankkiutuneet ajantasalle Vueltan suhteen. Tämän päiväisen etapin lähetys jäi aiottua lyhyemmäksi huonon sään vuoksi, kuvamateriaalia ei ollut saatavilla heti lähetysajan alussa. Vesisade oli melkoista, eikä keskeytyksiltä ja kaatumisiltakaan vältytty. Daniele Ratto Cannondale-tallista sinnitteli ensimmäiseen ammattilaisvoittoonsa ja kakkos- ja kolmospaikat jakoivat Vincenzo Nibali ja Chris Horner. Kokonaiskilpailua johtaa jälleen Vincenzo Nibali ja Horner on 50 sekunnin päässä. Alejandro Valverde on kolmantena. Huominenkin etappi on vuoristoinen. 

Päivän etapin lähtökaupunki, Bàga

Huomenna Jyväskylän liepeillä ajetaan Tähtisadeajot, reitti oli jo merkittynä, kun Kammenpyörittäjä kävi äsken hakemassa numerolappunsa.

Luimupupu, älä avaa tätä postausta, tämä ei sovi sinun silmillesi!

näissä maisemissa Vueltaa on ajettu, vaikkei ollakaan ehditty katsoa

Pari päivää olemme olleet ihan pihalla, kirjaimellisesti. Emme ole katsoneet Vueltaa sekuntiakaan ja ruoanlaittokin on ollut vähän niin ja näin. Tästä voimme syyttää kiittää sukulaisia ja erilaisia aktiviteetteja heidän kanssaan. Tänään sentään ehdimme laittaa ruokaakin, eikä ihan pikaruoka ollutkaan kyseessä. Teimme kolmannen paellamme ja päätimme, että niin kauan kuin Campasimpukka sinnittelee hengissä, teemme kerran kesässä paellan. Perinne se on nuorikin perinne!

Aikaisemmilla kerroilla käytimme lihana broileria, mutta tällä kertaa käytimme kania. Olin nähnyt kaneja Sokoksen ruokaosastolla ja niiden säälittävästä olomuodosta huolimatta olin alkanut pitää mahdollisena sellaisen ostamista. Nyt kun minulla oli saatavilla myös lihanleikkuun asiantuntija, kysyin voisiko hän erottaa pupurievun luistaan ja hän suostui. Ranskalainen lapin oli siististi vakuumiin pakattu ja enemmittä säälittä kannoin sellaisen kassalle.  Muistin nimittäin Rick Steinin Espanja-sarjassa kertoneen, miten riisipeltojen työläiset laittoivat paellaan niin märästä maasta kiinni saadut äyriäiset kuin ansaan jääneet kanitkin. 

Aloitin paellapuuhat sulattamalla liemiä pakastimesta, mukaan pääsi litra ankkalientä ja puoli litraa nimeämätöntä vaaleampaa lientä, joka luultavasti oli kanalientä. Aikaisemmin paistoin paellan tilpehööritkin avotulella, mutta nyt tein hieman toisin. Koska olin aivan ensimmäistä kertaa pupua paistamassa, päätin laittaa sen voin kanssa pannulle ja kypsentää aivan erikseen. Paistelin pupupalat ja maustoin ne suolalla ja pippurilla. Koska olin jo sotkenut pannun, jatkoin sillä. Pilkoin pari sipulia isohkoihin lohkoihin ja leikkasin yhden punaisen suippopaprikan viipaleisiin, käytin ne pannulla ja jätin odottamaan lautaselle. Leikkasin kuusi Savuhovin myymää raakachorizoa paloiksi ja paistoin niitäkin vähän aikaa. Sulatin kylmässä vedessä parikymmentä raakana ja kuorittuna pakastettua isoa katkarapua ja laitoin niiden kanssa samaan kylmään kylpyyn 15 sinisimpukkaa odottelemaan. 

Kun ruoanlaiton aika varsinaisesti tuli, viritimme tutun pesukoneenrumpu-uunimme ja kun pesässä oli mukava hiillos, Kammenpyörittäjä nosti muurikan uunin kanneksi. Koska kaikki lisukkeet olivat jo valmiina, aloitin heti riisillä. Kaadoin muurikalle noin puoli desiä öljyä ja sen päälle noin 700 g paellariisiä, jota toimme Katalonian reissultamme, aivan tavallista Carrefourin bulkkiriiisiä. Muurikka alkoi kuumeta ja koitin kuullotella riisiä niin pitkään, kuin uskalsin. Aloin lisätä pannulle lientä heti, kun vaikutti siltä, että riisi olisi vaarassa palaa. Kaadoin lientä ulkoreunoille ja keskellekin, jossa riisiä oli paksumpi kerros. Riisin kypsytys kesti kaikkiaan noin 45 minuuttia, välillä tulta piti hieman elvytellä ja toisaalta lientä piti lisäillä kaiken aikaa, ettei riisi palaisi. Olin lisännyt liemeen pussillisen Paellero-mausteseosta, jota toimme Kataloniasta, se toi sahramin maun ja värin riisiin. 

Riisi alkoi kypsyä reunoiltaan ja keskellä oli vielä raakaa. Nestettä meni tällä kertaa kaikkiaan melkein kaksi litraa, josta osa oli vettä. Kun riisi alkoi olla kypsää, nostelin ensin riisin päälle pupupalat, chorizot, sitten sipulit ja paprikat, lopuksi sinisimpukat ja katkaravut. Ihan viimeisenä ripottelin pinnalle pari kourallista herneitä ja asettelin sitruunalohkoja. Käänsin katkaravut muutaman minuutin kuluttua, kun ne olivat kypsyneet alapuoleltaan. Laitoin muutamia sahramihippuja, suolaa ja pippuria valmiiseen ruokaan. Kammenpyörittäjä nosti muurikan pois tulelta. 

Paella onnistui hyvin, kani maistui aika samalta kuin kana ja näyttikin siltä. Simpukat avautuivat hienosti ja ravut olivat parahultaisen kypsiä. Suolaa piti hieman lisätä annokseen, sillä pelkäsin koko muurikallisen ylisuolaamista. 

 

Kanin loppu päätyi liemikattilaan, pää ja sisukset eivät päässeet mukaan. Lisäsin kattilaan vettä, valkoviiniä, pari porkkanaa, pari sipulia, kourallisen pippureita, kaksi laakerinlehteä ja muutaman valkosipulin kynnen. Keittelin lientä noin neljä tuntia, kuorin alussa kuohua liemen pinnalta. Valmista lientä tuli 3.5 litraa ja ylitin itseni jopa merkitsemällä liemipurkit!

Vueltan edelliset etapit ovat tallennettuina odottamaan huomista. Toivoaksemme silloin pääsemme ajantasalle kisassa. 

Matematiikkaa lyhyemmälle ehtineille - 5+5 kesähaaste

Sain mainiosta Ja kaikkea muuta-blogista kivan kesähaasteen, jossa muistellaan melkein vielä menossa olevaa kesää. Onhan myönnettävä, että aamuissa on jo syksyn kirpeyttä ja sadepäivinä ei tule mieleen, että tämä nyt on vain kesäinen pieni sadekuuro, vaan syksyltä jo pikkuisen tuntuu. Koska kesä on vielä niin lähellä, on hyvä muistella mitä sitä tulikaan tehtyä ja mitä tapahtuikaan. Niistä löytyy varmasti ainakin viisi kivaa juttua ja viisi vähän käänteishauskaakin.

Otetaan ensin keljut jutut alta pois, on hauskempi päättää postaus iloisiin asioihin.

• selkäni poksahti kesäkuun alkupuolella, pelkäsin siitä tulevan koko suven pilaava vaiva
• kesäkurpitsat eivät onnistuneet tänä vuonna, kukkia oli kyllä valtavasti, mutten sittenkään saanut aikaiseksi kokeilla täytettyjä friteerattuja kurpitsankukkia
• vanhuus ei tule yksin, tämäkin ikävä juttu liittyy itseeni, yksi hampaistani kiusasi minua kahteen otteeseen, mutta saatiin sitten kyllä väliaikaiskuntoon
• riitelin riidan, jonka olisi voinut jättää väliin
• herukkaperhonen (ja sen kaverit) söi(vät) marjapensaamme tyhjiksi, ei toki marjoista, mutta lehdistä - tosi creepyn näköisiä ne pensaat keskellä kesää aivan kaljuina, kuinkahan niiden käy ensi vuonna?

Sitten iloisiin asioihin. Nyt tulee kyllä runsauden pula, sillä olemme tehneet niin paljon kaikkea kivaa ja muutenkin on ollut hauska kesä, että valinnanvaikeus on suuri.

• yo-juhlat kesäkuun alussa, oi sitä vanhempien ylpeyttä ja juhlatkin onnistuivat hienosti
• 3x J.Karjalainen ja 2xKari Peitsamo ja 1x Eläkeläiset, eli festarit!
• blogimiitti Pohjanmaalla, vieläkin hymyilyttää
• pitkä kaksiosainen kesäloma, ensin kolme viikkoa ja sitten viisi, siinä kyllä ehtii jo irti työasioista
• perheen yhteinen matka Kataloniaan

Kerta kiellon päälle:

• kivaa on ollut taas kokkailla alkukesästä Italian ruokia, keskellä kesää ranskalaista ja nyt loppukesästä Espanjan antimia, blogin teema on edelleen olemassa, vaikka välillä rönsyilläänkin sinne tänne

Kesämme on ollut voittopuolisesti positiivinen ja hauska, pienet vastoinkäymiset tai henkiset hiertymät ovat jo unohtuneet. Heitän tämän haasteen seuraaville blogeille, joissa vierailen usein ja joiden kesän kohokohdat ja niiden vastakohdatkin mielelläni kuulisin: sauvajyvänen, luimupupu, Hiidenuhman keittiössä, Andalusian auringossa ja Toinen Jalka Italiassa.

ota vaikka olut muistinvirkistämiseksi!