ILO-guacamole kokeilussa

askarteluvastaavan käsitys pienestä salaatista

Edit: kaupallinen yhteistyö, Jokilaakson Juusto

Sain tuotenäytteitä jämsäläiseltä Jokilaakson Juusto Oy:ltä. Muistaakseni keskiviikkona sain ensimmäisen postin asiasta ja sovimme, että minulle toimitettaisiin seuraavan viikon alussa paketti, jossa olisi firman tuorejuustoja, hummuksia ja guacamolea maisteltavaksi. Perjantaina sain kuitenkin uuden yhteydenoton, jossa tiedusteltiin mahdollisuutta tuoda paketti suoraan kotiovelle lauantaina, sillä se sopisi hyvin erään työntekijän reittiin tuona päivänä. Mikäpä ettei sopisi ja täsmälleen sovittuna aikana ovikello soi ja minulle annettiin käteen hauskan näköinen kylmälaukku, jossa oli tuotteita enemmän, kuin olin osannut odottaa. 

Koemaistomme heti samana iltana ILO -guacamolea rinnakkain kotitekoisen guacamolen kanssa ja totesimme tuotteen olevan aivan eri maata, kuin ne lasipurkkiin pakatut muka-guacamolet, joita aikaisemmin paremmasta tietämättömänä ostin ennen kuin aloin itse tehdä guacamolea. Rakenne oli aika hienojakoinen, mutta kaukana alkulimaksi nimeämästäni tekoaineesta. Maku oli oikeasti avokadoinen, tuoteselosteen mukaan tuotteessa onkin 92 % avokadoa. Omatekemä oli silti parempaa, mutta jos sattuu käymään niin, ettei avokadojen hankkiminen sopivan kypsinä onnistu, on tämä tuote aika hyvä hankinta. 

Työkaverit ovat aina hyviä koekaniineita kaikenlaisille tuotenäytteille ja ruokakokeiluilleni. Otin guacamolea, hummusta ja tuorejuustoja mukaan töihin ja kehotin kaikki maistelemaan vapaasti. Teimme yhteistä lounasta, johon kuului tortilloja limemarinoidun broilerin ja kasvisten kanssa. Askarteluvastaava a.k.a Jekkutyttö pilkkoi kasvikset ja minä pikamarinoin broilerisuikaleet. 

Limemarinoitu korianterikana

• 1 kg broilerisuikaleita
• 2 limetin mehu
• 2 rkl oliiviöljyä
• monta roiskausta punaista tabascoa
• 1 rkl soijakastiketta
• iso ravistus kuivattua yrttiseosta (taitaa olla joku pizzayrttisekoitus)
• suolaa ja pippuria
• nippu tuoretta korianteria
• oliiviöljyä paistamiseen

Puristin limettien mehun isoon kattilaan, jota käytin marinoimiseen. Lisäsin muut marinadiainekset kattilaan ja sekoitin mukaan lihasuikaleet. Annoin niiden pikamarinoitua sen aikaa, että paistinpannu ja tilkka oliivöljyä kuumenivat. Paistoin lihasuikaleet muutamissa erissä kypsiksi, tuollaiset suikaleet näyttävät kypsyvän tosi nopeasti. 

Työpaikkalounas maksoi kullekin syöjälle 6 euroa ja siihen kuului kaksi runsaasti täytettyä tortillaa, kylmää vettä ja omavalintainen jäätelö taukotilan pakastimesta. Näillä yhteislounailla saamme mukavasti kerättyä rahaa, jolla pyöritämme pientä työpaikkakioskia ja vietämme vuosittain muutamat hauskat juhlat. 

En ollut aikaisemmin tietoinen Jokilaakson Juusto Oy:n tuotteista, enkä vieläkään ole niitä kaupassa nähnyt, koska en ole lauantain jälkeen käynyt kaupoissa. Pidin kovasti siitä, miten tuotenäytteitä tarjottiin, miten minulta ei vaadittu mitään ja miten tuotteet toimitettiin. 

eväät jo valmiina, melontakausi lähestyy

Kasvuvoimaa!

Nyt niitä taas on kotona, kasvualustoja, joita kiikutetaan edestakaisin valon ja lämmön toiveissa. Minä en niistä mitään ymmärrä, mutta toivon mukaan kesällä saadaan satoa!

Cavatellit - pastantekoa kotioloissa

Jollei mistään muusta kevään tuloa älyäisi niin siitä, että pyöräilyrintamalla alkaa tapahtua. Tämä on varsinainen starttiviikonloppu, jolloin ammattilaispyöräilyä voi seurata monessa pätkässä, mikäli Eurosport kuuluu kanavavalikoimaan. Eilen ajettiin meille tutuissa Toscanan maisemissa 186 km mittainen Strade Bianche. Katsoimme siitä tunnin mittaisen jälkilähetyksen tänään. Kisa päättyi kauniin Sienan keskusaukiolle ja viimeiset parikymmentä kilometriä kärjessä ajanut Cannondale-tallin Peter Sagan sai taipua Omega Pharma -  Quick-Stepin Michal Kwiatkowskin jättäessä hänet viimeiseen mäkeen kuin seisomaan. Italian maisemat näyttivät kauniin keväisiltä, ruoho jo vihersi, mutta lehtipuut olivat vielä paljaita. 

Tänään ajettiin myös Roma Maxima-ajo, jonka voitti Movistarin Alejandro Valverde. Siitäkin kilpailusta näimme tunnin mittaisen lähetyksen ja illalla katsomme vielä Paris-Nizza-kilpailun avausetapin, jonka myötä pääsemme taas nauttimaan Peter Selinin selostuksista. Nämä kevään ensimmäiset Euroopassa ajettavat kisat ovat siitä mukavia, että niissä pääsee taas tutuksi sen kanssa, kuka missäkin tallissa ajaa, millaisilla pyörillä ja uudet spandexkuositkin esitellään. 

Tästä alkaen melkein joka viikonloppu on joku merkittävä kisa tiedossa ja noin viikon mittaisia etappikilpailujakin on useita ennen toukokuussa alkavaa Giro d'Italiaa. Niiden myötä ruuvaamme keittiötämme taas Italian, Ranskan ja Espanjan suuntiin. Tänään aloitimme pastalla, jolla tulee olemaan tämän vuotisen Giro-haasteemme pääosa. Olen tehnyt edellisinä kolmena kertanakin pastoja useita kertoja, mutta tänä vuonna aiomme päästä hiilihydraattitaivaaseen oikein kunnolla. 

Hankin äskettäin uuden pastavempeleen, joka pääsi koekäyttöön tänään. Osuin jokunen aika sitten erääseen amerikkalaiseen blogiin, jossa oli tehty cavatelli-pastaa ja hurmaannuin täysin blogaanin omistamaan cavatelli-koneeseen. Ennen kuin ehdin sanoa durumvehnä, olin jo tilannut oman cavatelli-koneeni Saksan Amazonilta, sillä sieltä sellainen suostuttiin toimittamaan tänne kauas Pohjolaan. Tällä viikolla koneeni saapui, olen ihaillut sitä päivittäin ja lukenut käyttöohjetta, joka on muutaman rivin mittainen ja sisältää yhden kuvan, teksti on huomaavaisesti italiaa. Onneksi Youtube auttoi, muutaman pätkän katsomalla pääsin kärryille, miten laitetta käytetään.

4 hengen pasta-annos

• 300 g karkeaa pastajauhoa
• 4 pientä kananmunaa (3 jos ovat isompia)
• 1 tl suolaa
• 1 rkl oliiviöljyä

Sekoitin ainekset kulhossa ja työstin niistä kiinteän, joustavan taikinapallon. Aluksi se tuntui epätoivoiselta hommalta, kun jauhoa vaikutti olevan kananmunaan nähden aivan liikaa, mutta noin 10 minuutissa taikina antautui ja sen saattoi kääriä muovikelmuun ja laittaa jääkaappiin tekeytymään siksi aikaa, että aloitin pastakastikkeen teon.

Kun oli aika valmistaa cavatellit, nostin vanerisen leivinlaudan työtasolle. Cavatelli-laite ei tartu vaneriin, mutta keittiön työtasoon se imeytyy kiinni kuin kaurapuuro laattalattiaan. Jauhotin leivinlaudan ja otin taikinapallon jääkaapista. Työstin palloa hieman puskemalla sitä kämmenellä pöydän pintaa pitkin saadakseni taikinan sitkon kunnolla vauhtiin. Muotoilin siitä mahdollisimman tasapyöreän pallon ja litistin sitä jauhoisella pöydällä. Cavatelleja varten taikinaa ei ajeta tavallisen pastakoneen läpi, vaan taikinapallo kaulitaan alle sentin paksuiseksi pyöreäksi levyksi. On tärkeää, ettei levy takerru pöytään, joten riittävä jauhotus on tarpeen. Leikkasin taikinalevyn spiraalinomaisesti pitkäksi pötköksi alkaen ulkoreunasta. Otin pizzaleikkurin ja aloitin leikata taikinan ulkoreunaa pitkin vähän leveämpää suikaletta, kuin levy oli paksu. Käänsin kämmenellä levyä ja siirsin leikattua suikaletta pienenevän pyörylän taakse odottamaan. Leikkasin koko taikinakiekon yhdeksi pitkäksi pötköksi.

Seuraavaksi otin cavatelli-koneen ja kiinnitin sen pöytätasoon. Olisi pitänyt jauhottaa konetta samaan tapaan kuin tavallista pastakonetta, mutten muistanut. Syötin ensin pastasuikaletta väärästä päästä, eikä kone huolinut sitä. Toiselta reunalta se sitten onnistuikin ja reipasta vauhtia veivaten sain kivoja pastanökeröitä aikaan, jotka putoilivat koneen alta leivinlaudalle. Osa ei pyörähtänyt nätille rullalle, mutta suurin osa kuitenkin. Arvelin, ettei se vaikuta makuun. Levittelin kaikki cavatellit leivinlaudalle kuivahtamaan.

Kone toimi oikein hyvin, en oikein vielä hoksannut, miten saisin kaikki palaset pyörähtämään rullalle. Keitin cavatellit runsaassa reilusti suolatussa vedessä, ne kypsyivät noin kuudessa minuutissa ja nousivat veden pinnalle. Jos pastat keittäisi samantien, ilman pientä kuivatusta, ne varmasti kypsyisivät vielä nopeammin. Nyt ne eivät avautuneet rullaltaan, joten lyhyt, noin tunnin mittainen kuivatus oli paikallaan. Söimme pastan poronjauhelihasta tehdyn kastikkeen kanssa, päälle runsaasti raastettua parmesania ja tuoretta basilikaa.

Maissitortillat

Tortillaprässi on odottanut kokeilua muutamia päiviä, mutta nyt se on koeponnistettu. Nanna muistutti, ettei pidä käyttää liikaa voimaa, vaan kevyt painallus riittää. Muistan myös nähneeni Masterchefissä prässin rikotun liialla voimalla, joten osasin olla varuillani. Masa harina-maissijauhoa saa meilläpäin hankittua Citymarketin Amerikka-hyllystä, millä logiikalla, sitä en osaa sanoa. Koitin kerran ostaa samaista tuotetta viereisestä etnisestä kaupasta, koska olin kuullut, että sitä myydään myös siellä. Kielimuuri asettui tukevasti minun ja myyjän väliin, sillä pyytäessäni masa harinaa, minulle osoitettiin garam masalaa, jota sitten kiltisti ostin. Olen joskus aika nyyserö. 

12 pientä maissitortillaa

• 250 g masa harina-maissijauhoa
• 3 dl kuumaa vettä
• 1 tl suolaa

Mittasin suolan ja jauhot kulhoon ja kaadoin aluksi päälle parisen desiä kuumaa vettä. Sekoitin ja puristelin käsin, kunnes taikina alkoi tekeytyä. Lisäsin vettä, jos tuntui liian kuivalta. Minulla meni nyt koko 3 dl vettä, ennen kuin taikina oli tasaisen sileää, eikä murtunut enää. Käärin taikinan kelmuun ja jätin sen noin vartiksi oleskelemaan. 

Päätin kokeilla crêpe-laitetta tortillojen paistamiseen, en ollut ihan varma saisiko sen riittävän kuumaksi. Kuumensin masiinaa muutamia minuutteja, ennen kuin otin lepäämässä olleen taikinan, jonka leikkasin 12 noin kananmunan kokoiseen palaan. Leikkasin paksusta muovipussista reunat auki, käyttäisin sitä prässissä estämään taikinan tarttumista. Asetin aukileikatun pussin puolikkaan avatun prässin päälle ei aivan keskelle, lähemmäs saranapuolta palloksi pyöritetyn taikinapalan. Käänsin muovin palan päälle ja painoin prässin kiinni kevyesti ja hellästi. Taikina painui nätiksi pyöreäksi letuksi, jonka halkaisija oli noin 10 senttiä. Lettu irtosi paksusta muovista helposti ja oli nostettavissa kuumalle crêpe-levylle. Paistoin tortilloja muutamia minuutteja puoleltaan ja pinosin kuumat tortillat lämpövuokaan odottamaan syömistä.

tuo pallo on just väärässä paikassa, sen pitäisi olla lähempänä saranapuolta

pallosta tortillaksi

Prässi toimi aivan moitteettomasti ja riittävän paksu muovikelmu taikinan molemmin puolin esti tarttumisen. Kokeilin myös vehnätortillojen prässäämistä, mutta se on aivan toisenlainen taikina sitkoineen, joten se ei passaa prässiin kuin ehkä aivan alkulitistämistä varten, jonka jälkeen on turvauduttava kaulimeen.

Mitä sitten tulee maissitortillojen makuun, en ole ihan varma tykkäänkö niistä. En ole syönyt niitä muistaakseni koskaan autenttisissa oloissa, vaan olen aina saanut eteeni vehnätortilloja. Pidän maissijauhon tuoksusta ja hieman nahkamainen pinta pienessä maissitortillassa on kyllä omanlaisensa. Jos tortillani olivat ollenkaan sellaisia kuin piti, olen tyytyväinen, mutta otin kyllä toiseen annokseen vehnäisen. 

pienempi on maissitortilla, suurempi vehnäinen

Tortillojen kaverina meillä oli maistettavana jämsäläisen Jokilaakson Juusto Oy:n minulle toimittamassa tuotenäytepaketissa ollutta guacamolea. Tuote oli positiivinen kokemus ja siitä lisää tuonnempana. 

Heavyn lyhyt oppimäärä

Yleensä on kai tapana mennä sellaisten yhtyeiden tai muusikkojen konsertteihin, joiden tuotanto on tuttua ja josta myös valmiiksi pitää. Näin ollen maaperä on otollinen iloa tuottavalle elämykselle. Nyt on todistettu se, että ihan hyvin voi kuunnella konsertillisen musiikkia, josta ei tiedä yhtään mitään ja lähteä tyytyväisenä kotiin, vaikkei edelleenkään oikein tiedä, mitä tuli kuunnelleeksi. Eilen illalla Paviljongin Wilhelm-salissa ei kainosteltu, kun Apocalyptica esiintyi. 

Olen tietysti tiennyt pitkät ajat, että on olemassa selloja revittelevä yhtye nimeltä Apocalyptica ja olen jopa tiennyt, että heidän johtohahmonsa on heleähiuksinen Eicca Toppinen. Myös Metallican tiesin liittyvän aiheeseen, seuraavalle saa nauraa, toivottavasti ketään ei itketä. Olin nimittäin varma, että tiedän yhden Metallican kappaleen, mutta minua neuvottiin, ettei Stairway to Heaven ole Metallican tuotantoa. Aina sitä oppii uutta. Kuten sen, ettei Led Zeppelin ole henkilö vaan yhtye. Olin siis varsinainen kypsään ikään ehtinyt heavyneitsyt ja sellaisena taisin pysyäkin. 

Yleisö kyllä tiesi mitä kuunteli, ensimmäiset soinnut kirvoittivat yleisön suosionosoituksiin. Konsertti oli jaettu aikuismaisella väliajalla, jolloin menimme kahville ja pullalle lasilliselle, kuten Eicca kehotti. Toinen setti oli ensimmäistä enemmän makuuni, luulen tunnistaneeni jonkun kappaleista ja pidin oikein paljon Nothing Else Matters-kappaleesta, jonka nyt tiedän olevan sitä Metallicaa. Eniten pidin siitä miten sympaattisia yhtyeen jäsenet olivat, ei mitään yrmyilymeininkiä. Hyvää konserttia edelsi miellyttävä ruokailu Melodia Buffetissa yhdessä kahden työkaverin kanssa. Siitäkään ei ole moitteen sanaa sanottavana.

Tänään meillä on koko perhe koolla, tiedossa on tortillaprässin kokeilua ja texmex-tunnelmaa. Ehkäpä kaivelen lisää Apocalypticaa kuunneltavaksi!

Tunnelman kohotusta

Viikonloppu alkoi ja me poksautimme Pinarellon kotikaupungista, Trevisosta kotoisin olevan proseccon auki. Hieman tuonnempana lähdemme kulttuurin pariin, illan ohjelmana on syömistä ja musiikkia. En ole eläissäni tainnut kuulla kokonaista Apocalyptican kappaletta, mutta tänään asia korjaantuu! Aivan tolkuttoman hyvää viikonloppua meille ja teille ja heille!

Omenapiirakka revisited: Valamon luostarin omppupiiras

Tänään oli vaihteeksi hieman hiljaisempi työpäivä, oli aikaa leipoa kahville kaveriksi jotain makeaa. Olen tehnyt monenlaista omenapiirakkaa työpaikan keittiöstä löytyvistä raaka-aineista ja nytkin sopivat ainekset löytyivät pienellä lainaamisella ja näpistyksellä. Selasin ohjeita ja löysin piirakkaohjeen, jollaista en ole aikaisemmin kokeillut. Sauvajyvänen oli tehnyt tätä maistuvaista omenapiirakkaa ja minä noudatin hänen neuvojaan. 

Valamon luostarin omenapiirakka

• 100 g voita
• 1,5 dl maitoa
• 3 kananmunaa
• 3 dl sokeria
• (1tl vaniljasokeria, oma lisäykseni)
• 4,5 dl vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• pinnalle sokeria ja jauhettua kanelia
• omenoita

Kuumenna uuni 200 asteeseen, kuori omat ja jonkun muun omenat ja leikkaa ne siivuiksi. Sulata voi ja kuumenna maito samassa kattilassa. Vaahdota kananmunat, sokeri ja vaniljasokeri, siivilöi mukaan vehnäjauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu. Kaada mukaan kuuma voi-maitoseos ja vatkaa taikina juuri ja juuri tasaiseksi, varo roiskeita. Taikina on muuten ihan tolkuttoman hyvää. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunivuokaan, käytin isoa IKEAn uunivuokaa, jossa on paisteltu kinkkuja ja muita sopivia työeväitä. Levittele omenaviipaleet taikinan pinnalle ja ripota sokeria ja kanelia päälle. Minä unohdin sokerin, lisäsin sen puolivälissä paistamista. Piirakka kypsyy noin 20-25 minuutissa, kokeile kypsyyttä tikulla. Minä tein sen taas spagetilla, kun en ole muistanut tuoda työpaikan keittiöön kakkutikkua eikä täällä ole tupakkamiehiäkään, joilta voisi tulitikkua lainata.

Söimme piirakkaa kahvin kanssa, jäätelön tai vaniljakastikkeen kuvittelimme. Kiitos sauvajyväselle erittäin hyvän omenapiirakkaohjeen jakamisesta! Ja kiitos ja anteeksi sinulle, jonka omenan näpistin, tuon sinulle vaikka kumkvatin tilalle, käykö? Hyvää viikonloppua!

Kellon mukaan pitäisi olla nälkä

Onks kello paljon vähän vähän? Ota tuosta selvää...

Välillä on päiviä, jolloin ruoanlaitto kiinnostaa kuin kilo kiviä. On muka väsynyt, ei tee mieli mitään, päätäkin särkee. Mutta onhan sitä syötävä, joten turhat valitukset seis ja keittiöön! 

Katsastelin hetken jääkaapin sisältöä ja otin sieltä viimeiset ruokapiirin kautta hankkkimani siiklit ja paketin broilerin fileitä. Kuorin ja lohkoin perunut kypsymään höyrykattilaan ja sekoitin pikaisen marinadin broilerille. Siihen tuli puolikkaan sitruunan mehu, noin teelusikallinen srirachaa, ripaus jotain kuivattujen yrttien seosta, suolaa ja pippuria ja sekopäissäni hieman vaahterasiirappia. Leikkasin ne ohuet broilerifilepalat vielä ohuemmiksi, että ne kypsyisivät nopeasti ja ottaisivat marinadin omakseen samantien. 

Paistoin kymmenisen minuuttia marinoituneet broileripalat voin ja avokadoöljyn sekoituksessa ja keräsin palaset lämpövuokaan odottamaan. Pilkoin muutaman tomaatin ja fileroin yhden verigreipin odottamaan ja kun perunat olivat kypsät, nakkasin ne uuden voinokareen kanssa pannulle paistumaan. Etsiskelin vielä muutamia salaatinlehtiä ja palasen kurkkua, jotka asettelin tomaattien ja greippilohkojen kanssa lautaselle odottamaan. Kyllä tuolla nälkä siirrähti, lähteä sen ei pidäkään. Masterchefiin ei kannattane tällä annoksella pyrkiä, luulen.