Kulttuuripitoinen kotimatka

Kaikki oleellinen Tampereesta?

Olen joskus määritellyt, että minilomanen tarkoittaa korkeintaan viikon mittaista reissua, joten pakkohan se oli palata kotiin viimeistään tänään, ettei tarvitse alkaa muuttaa tämänkertaisesta reissusta kertovien postausten tunnisteita. 

Emme ajaneet kotiin suorinta tietä Tampereelta Jyväskylään, vaan teimme muutamia välirasteja tompsukkaan. Hankimme muutamia tähdellisiä tavaroita verkkokauppa.com:sta ja Bauhausista ennen kuin pysähdyimme aamupalalle Aunessillan kupeeseen. Kammenpyörittäjä muistaa sillan lapsuudestaan siitä, että sen kohdalla isä painoi kaasua ja sai lasten masuihin höpön tunteen, kun auto saavutti sillan lakipisteen. Samanlainen höpöpiste oli minunkin lapsuudessani mökkitiellä Perunkajärvellä. Sillan pielestä poimimme metsämansikat aamiaisjogurtteihin.

Seuraava rasti oli Kammenpyörittäjän sukulaispaikka Ruovedellä, siellä hänen serkkunsa pitää yli satavuotisen perinteen omaavaa kirjakauppaa. Oli mukava seisomakyläillä Kammenpyörittäjän täti, serkku, sekä serkunpoika. 

Ruovedellä täytyy aina käydä kauniilla hautausmaalla katsomassa sukuhaudat, vaikka melkein joka kerta siihen hetkeen osuukin aina kummasti sadekuuro, niin nytkin. Hyödynmaan pyöräkorjaamossa ei seppä ollut taaskaan paikalla. 

Kalela ei ole ollut moneen vuoteen auki, kävimme sen porteilla pari vuotta sitten kurkkimassa. Olisi kyllä kiinnostavaa nähdä paikka. Gallen-Kallelan taidetta silti näimme tänään runsaasti, kun suuntasimme Ruovedeltä Mänttään, tai pitäisi kai sanoa Mänttä-Vilppulaan ja siellä Serlachius-museo Göstaan. Tiesimme, että siellä voisi päästä syömäänkin hyvin, muttei meillä ollut varausta. Ravintola näytti ilahduttavan täydeltä, joten emme jääneet kyselemään mahiksia. Oli muuten erittäin positiivinen tunne se, että suomalaisen taidemuseon pihaan ajaessamme parkkivahti joutuu sanomaan, että ikävä kyllä meillä on ihan täyttä, voitteko pysäköidä kauemmas. Ja mehän voimme. Kahdeksan euron pääsymaksu hoitui työpaikan kulttuurikortilla, mikä ilahdutti mieltä myös. 

Museon uudessa osassa, Göstan Paviljongissa oli esillä mainio SuperPop-näyttely. Jollemme olisi jo ehtineet ahnehtia keväistä Andy Warholin näyttelyä Sara Hildénin museossa, olisimme olleet vielä enemmän haltioissamme, sillä Warholia oli todella monta teosta esillä, etenkin jonkun helsinkiläisen yksityiskokoelmista. Muutenkin poptaide, myös uusi kotimainen, näyttäytyi edukseen, eikä ollut liian kummallista makuumme. 

Päärakennuksessa esillä oleva Taidemuseo Göstan näyttely oli sitten toisella tapaa hengästyttävän hieno. Rakennus itsessään ja siellä esillä olevat taideteokset veivät upeasti viime vuosisadan alkuun ja teollisuuspatruunan loiston päiviin. Esillä oli huomattava määrä mm. Akseli Gallen-Kallelaa ja Albert Edelfeltiä.

Kävelimme myös pienen kierroksen tilan mailla ja huomasimme spontaania vieraiden tekemää taidetta, kun pääsylipputarroja oli kierrätetty koivunlehtiin, se ei liene kovin pahasta koivulle? 

Pysähdyimme katsomaan myös Mäntän kirkkoa, joka oli saanut ylleen Kaarina Kaikkosen taideteoksen Totuuden hetki. Se koostuu mänttävilppulalaisten paidoista ja oli jotenkin häkellyttävän hieno. Kirkossa sisällä käydessämme kuulimme sivusta pienen esittelyn kirkosta ja sen yhteisestä historiasta Serlachiuksen suvun kanssa. 

Kotimatkan viimeiselle osuudelle nappasimme vielä päivän toisen kirkon, Petäjäveden vanhan kirkon. Huomasin sen ohi ajaessamme, että ovihan on auki ja menosuuntaamme kätevästi sijaitsee hyvä parkkipaikka, jonne kurvasimme. Olemme joskus vuosia sitten kerran sattuneet paikalle, kun kirkko on ollut avoinna ja nyt emme tahtoneet, näin kuivien kelien aikaan, ottaa riskiä. Emme tietenkään myöskään maalata piruja seinille, mutta nämä kohteet kannattaa poimia aina heti, eikä huomenna. 

Oli hauska huomata, että kirkossa oli paljon väkeä ja etenkin se, että sinne otettiin pääsymaksu, viisi euroa aikuiselta. Minä oli matkassa käsiä heilutellen, ei edes kukkarahakkoa taskussa, mutta Kammenpyörittäjän taskuista löytyi sen verran killinkejä, että pääsimme sisälle. Kirkolla on tänä vuonna 250-vuotissynttärit ja sen vuoksi kirkko on avoinna kesäaikaan hyvin ja siellä on opastusta ja pientä muistoesinemyyntiä. Hyvä, hyvä! Kirkko kuuluu Unescon maailmanperintökohteiden listalle. 

Lopun kotimatkaa sitten vain ajelimme poikkeamatta minnekään. Kotipihan nurmikko oli leikattu hyvään mittaan, kasvihuone on pärjäillyt aivan mainiosti (joskaan suuria satoja ei kannata toivoa) ja kotimiehemme taas selviytynyt residenssin hallinnasta mitä parhaiten. Kammenpyörittäjä jo singahti kylille kaverinsa kanssa ja minulla on mukava laiskanpulskea olotila, joka ei kaipaa mitään muuta kuin omaa mukavaa sohvannurkkaa, lasillista roseviiniä ja sukkelaa nettiä, joka kotona on aina tarjolla. 

Huomenna taas ajetaan Tour de Francea ja minulla on petraamisen paikka, mitä tulee ranskalaisten ruokalajien valmistamiseen. Niinpä sukellankin nyt foodgawkeriin ja etsin muutamia ohjeita, jolla tilannetta parannetaan!

Retkibouillabaisse

Näin Tampereella!

Maanantaisin moni kiinnostava ravintola Tampereella on kiinni (lepopäivät toki suotakoon) tai juuri lopettelemassa kesätaukoa, huomenna kaupunki olisi täynnä kiinnostavia, avoimia ravintoloita. Huomenna emme enää ole täällä päivällisaikaan, joten edelleen jäävät tamperelaiset ravintolat kokeilematta. Mutta syötävä se oli tänäänkin, se mielessämme suuntasimme aamulla leirialueelta Tampereen kauppoihin. Ihan ensiksi kävimme IKEAssa, söimme siellä euron aamiaiset ja arvelimme, että tulipa halpa reissu. Ei ihan toteutunut, löysimme monta tähdellistä tavaraa mukaamme, kun kevytkiersimme alakerran osastot. 

Keskustassa parkkeerasimme taas Hämppiin, olen aivan ihastunut siihen parkkikellariin, se on ihan ensimmäinen, jossa olen nähnyt kiertoliittymänkin! Kerrankin jonkun hankkeen lopputulos muistuttaa oikeasti niitä suunnitteluvaiheen havainnekuvia. 

Meillä on vakiopysäkit tutuissa kaupungeissa, niin Tampereellakin, on käytävä Stokkalla, Akateemisessa, Erämiehessä ja uutuutena meille Tigerissa, joka on jotenkin fiksumpi krääsäkauppa. Sitten kävimme Keittiöelämässä, kahvilla ja kauppahallissa. Siellä oli aikeena katsastaa Kalakauppa Nygrenin valikoimat, jos jotain mereneläväistä saisimme lautasille ranskalaisteeman mukaisesti. Ja onnistuihan se. Halusin tehdä bouillabaissea siinä määrin mukaillen, kuin se leirioloissa pienin kattiloin olisi mahdollista.

Ostimme muutaman tiikeriravun, kampasimpukan, lohikuution ja pienen palan kuhaa. Saimme ostoskassiin myös pussillisen jäitä, mikä oli ilahduttavaa lämpimän sään vuoksi. Samoilla jäillä kylmenisi päivällisviinikin. Muistelin, mitä muuta ranskalaiseen kalakeittoon tarvittaisiin, enkä oikein muistanut kuin fenkolin ja valkosipulin ja niitä ostimme hallin vihanneskauppiaalta. Palatessamme Rajalan kautta leirialueelle googletin matkalla muutamia keitto-ohjeita ja lisäsin listaan muutamia aineksia, koska poikkesimme vielä patongin perässä germaanimarkettiin. 

Leirillä aloitimme ensin Tour de Francen kymmenennen etapin seuraamisen ja järjestelimme ostokset autoon ja vaunuun. Hankimme muunmuassa uuden matkayrttilaatikon, johon mahtuu 6 yrttiä tai salaattia. Astia mahtuu juuri sopivasti vaunun keittiön pesualtaaseen matkojen ajaksi ja leirillä vati nostetaan pihalle saamaan kulloistakin ilmanalaa. Eilen pienen nuupahtamisen kokeneet yrtit ovat taas voimissaan, ehdimme ajoissa ottaa ne varjoon ja juottaa niitä ennen kuin tilanne oli korjaamaton.

Koska retkikeittiömme on vaatimaton, kuten olen kertonut, minun pitäisi soveltaa luovasti ja rohkeasti vain kutsua aikaansaannostani bouillabaisseksi vaikka kuka sanoisi mitä. Sanoisin siihen, että tule itse ja tee parempi näissä oloissa ja jos ei muu auttaisi, sanoisin, että höpöhöpö. Sillä pääsee pitkälle.

Retkibouillabaisse kahdelle siitä mitä sattuu olemaan

• 2 perunaa
• 1 porkkana
• 2 pientä sipulia
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 pieni fenkoli
• loraus oliiviöljyä
• 2 tomaattia
• puolet puolen gramman sahramipussista
• suolaa ja pippuria
• timjamia, persiljaa, tilliä, basilikaa ja rosmariinia matkayrttinaariosta
• 2 dl kuivaa valkoviiniä
• 3 dl vettä
• sitruunamehua
• 4 tiikerirapua
• 4 kampasimpukkaa
• 4 suurta kuutiota lohta
• pieni pala kuhafileestä, noin 100 g
• loraus kermaa
• smetanaa

Luin Polkkapossun, Sillä sipulin ja sauvajyväsen postauksia ja poimin vinkit, joita saatoin käyttää. Kuorin perunat ja porkkanan, leikkasin ne ja pienenpienen fenkolin viipaleiksi, samoin kaksi viimeistä pientä sipulia. Yksi iso mutkikas tomaatti ja yksi kumato löytyi myös ja leikkasin ne kuutioiksi. Silppusin valkosipulin kynnet. Kuumensin retkikeittimen liekillä suurimmassa kattilassa ison lorauksen oliiviöljyä ja kuullotin siinä ensin perunoita, porkkanaa, sipuleita, valkosipulia ja fenkolia. Hetken päästä lisäsin tomaatit mukaan, sahramin ja rosmariininoksan. Lisäsin desin verran viiniä ja kypsensin vihanneksia lisää silloin tällöin sekoitellen. Kaadoin mukaan noin 3 desiä vettä ja lorauksen sitruunamehua ja keitin keittopohjaa noin puolisen tuntia. 

Sillä välin auoin minikokoiset kalakaupan paketit ja ripotin kaloille, simpukoille ja ravuille hieman suolaa, pippuria ja sitruunamehua. 

Maistelin keittopohjaa, jossa oli jo kaunis sahramin tuoma väri. Lisäsin hieman vettä ja viiniä ja sitten merenelävät palasina, sekä pehmeät yrtit, timjamin, basilikan, persiljan ja tillin. Annoin keiton vielä kiehua muutamia minuutteja, noin 7-8, kunnes kaikki oli kypsää. Kaunistin keiton värin vielä pienellä kermalorauksella. Annoksen päälle asetin tuoreen tillioksan ja lusikallisen smetanaa.

Täytyy kyllä kehua, että retkibouillabaisse oli mitä maistuvinta, vaikkei kalalientä ollutkaan saatavilla. Pidimme keitosta tosi paljon! Alsacen kuiva viini ruokajuomana ja pala leipää, eipä siinä ollut moittimista.

Tour de Francen kymmenes etappi oli jälleen vesisateen ja kaatumisten pilaama. Alberto Contador kaatui niin pahasti, että loukkasi polvensa ja joutui keskeyttämään kilpailun, se veti mieleni hetkellisesti apeaksi, sillä toivoin kovasti hänen menestyvän. Mutta kisa jatkui ja etapin voitti upeasti ajanut Vincenzo Nibali, joka otti eilen luovuttamansa keltapaidan takaisin päälleen. Huomenna ajajilla on lepopäivä, mikä varmasti on osin kurjissa sääolosuhteissa ajettujen etappien jälkeen enemmän kuin tarpeen.

Matkayrtit tositoimiin

päivän kirkko

Toteutamme huolella teemaa vierivistä kivistä, tänä aamuna se olikin helppo tehdä, niin korkealla vaaran päällä olimme, ettei paljon tarvittu, että karavaani nytkähti liikkeelle Riihivuoren laelta. Suunnitelmamme oli ajella pientä kiertoreittiä Tampereelle.

Luin joitakin päiviä sitten Kivistössä-blogista postauksen mökkituliaisista. Siitähän tuli heti huono omatunto, sillä käydessämme Kivistössä toukokuussa omaisuutemme lisääntyi paluun myötä. Ruoanlaiton tuoksinassa tulin ottaneeksi mukaan lusikan pakatessani aidosti meidän romppeitamme. Tunnustin toki tekoni samantien, vaikkeivat Mari ja Liisa olleet aivan varmoja, oliko kyseessä tosiaan joku heidän serviisistään. 

Minun panokseni siis mökkituliaisaiheeseen on se, että palautetaan mikä on vääryydellä viety ja viedään jotain hyvitykseksi. Poikkesimme päivällä moikkaamaan kivistöläisiä, emme tehneet pesää vaan suoritimme oikeaoppisen seisomakyläilyn, jonka maksimikesto on 20 minuuttia, jonka jälkeen isäntäväki pääsee jatkamaan sitä, mitä olikin tekemässä. Hyvitysosiota kuviossa esitti tämän kesän sadosta tehty lipstikkasuola. Ennen ulkomaanreissua leikkasimme yrttejä alas, mm. lipstikan ja lähtöä edeltävänä päivänä pyöräytimme niistä yrttisuolaa, joka sai rauhassa kuivua reissumme ajan.

Pohdin koko automatkan, mitä ruokaa saattaisin tehdä niin, että voisin myös sanoa sitä ranskalaiseksi, panostukseni tämänvuotiseen Ranska-haasteeseeni on toistaiseksi vaatimaton. Muistin, että olen joskus ajatellut tekeväni ranskalaista yrttivoi-kanaa. Ymmärsin toki, että kokonaisen kanan paistelu pienellä retkipaistinpannulla on melko tuhoontuomittu ajatus, mutta voisinhan ostaa vähän pienempiä biittejä, yrttejä meillä on sopivasti, sillä matkayrtistömme voi edelleen hyvin. 

Tampereelle saavuimme vähän sen jälkeen, kun Eurosportin Tour de France-lähetys alkoi. Niinpä ensimmäisenä viritimme playerin päälle ja sitten vasta veivasimme vaunun tassut alas ja pystytimme katoksen. Sää oli mitä kaunein, lämmintä 28, mutta tummanpuhuvia pilviä alkoi kerääntyä taivaalle. 

Kävimme ruokakaupassa ennen tutulle leirialueelle saapumista ja sieltä poimin mukaan malliston pienimmän broilerinfilepakkauksen. Kun leiri oli valmis ja olimme hieman hengähtäneet, aloimme päivällispuuhiin. Kammenpyörittäjän kohdalla se tarkoitti tiskaamista, minä sekoitin pienen vadillisen kreikkalaista salaattia (cross kitchen, you know) ranskalaisen yrttikanan kaveriksi. 

Broilerin valeluun tein yrttivoisekoituksen heti jääkaapista ottamisen jälkeen helteessä sopivan notkeaksi äityvästä voista, matkayrteistä poimituista basilikasta, timjamista ja vähäisestä tillistä (ihan säälistä, mutta toisaalta minttua en säälinyt). Pikkuisen päälle suolaa, paljon pippuria ja liraus sitruunamehua. Sekoitin kaikki hyvin yhteen ja kaadoin seoksen pannulle, sitä oli noin ison ruokalusikallisen verran. Kuumensin pannun oikein kuumaksi ja laitoin broilerifileet (sellaiset ohennetut) pannulle. Kääntelin niitä muutamaan kertaan ja valelin sulanneella yrttivoilla, kunnes liha oli kypsää. Varmaan siinä alkuperäisessä ranskalaisessa yrttivoikanassa oli muitakin kommervenkkejä, mutta niitä en nyt saanut mahdutettua vaatimattomaan keittiööni.

Söimme yrttiset kanapalat kreikkalaisen salaatin ja patongin kanssa ja haikeana muistelimme kotona viinikaapissa pötköttävää Schlumbergerin viiniä, jota oli keväästä asti jemmattu sitä varten, kun Tour de Francessa ajetaan Alsacen alueella, kuten tänään. Siideriin ja olueen oli tyytyminen. 

Tour de Francen yhdeksännen etapin voitti komeasti aika-ajon spesialisti, saksalainen Tony Martin. Kokonaiskilpailun johtoon siirtyi toinen Tony, nimittäin Lotto-Belisolin Tony Galopin Vincenzo Nibalin ollessa toisena puolentoista minuutin kaulalla. Vielä huominen täytyy ajajien jaksaa ennen tiistaista lepopäivää. Tänäänkin Ranskassa satoi, muttei niin pahasti kuin muutamana edellisenä päivänä.

Bialetti tukee Applea

Lähden Pohjois-Karjalaan, vaihdan farkut verkkarihousuun!

Olen nyt valaistunut. Olin luullut, että Joensuu on Savoa, mutta ei olekaan, vaan Pohjois-Karjalaa. Anteeksi kaikki maantiedonopettajani savolaiset ja pohjois-karjalalaiset. Torstaisen oopperakokemuksen vielä upotessa tajuntaan, jätimme eilen aamulla Savonlinnan taaksemme ja suuntasimme Joensuuhun. Matkalla poikkesimme Kerimäelle katsomaan maailman suurinta puukirkkoa.  Se olikin kyllä vaikuttava ja voin uskoa, että kirkosta huolehtivilla ihmisillä ei ole kovin läheiset välit tulitikkutehtaiden kanssa. 

Sitten oli taiteen vuoro. Kävimme keväällä katsomassa ja kuuntelemassa Eläkeläisten ja Kuopion Kaupunginorkesterin Humpfonia-spektaakkelia, se olikin kokemisen arvoinen pläjäys. Kun kävi ilmi, että yhdistelmä nousisi lavalla vielä Ilosaarirockissa, hommasimme tuota pikaa liput ja aloimme suunnitella tätä Itä-Suomen kiertuetta tuon keikan ympärille. 

Olimme kuitenkin myöhässä hotellimajoituksen saamisen suhteen, joten päätimme lähteä karavaanareiksi jälleen ja lisäilimme päiviä sekä Joensuu-päivän eteen, että taakse. Yhden yön reissusta sukeutuu tässä parhaillaan ainakin viikon turneeta, joiden alkuvaiheista voi kärsivällinen blogiin piipahtaja lukea postauksissa Kesäruokaa ja ulkojuustoa ja Savoilua.

Joku on asentanut Itä-Suomeen valtavia järvialueita, joita saa kiertää melkoisesti päästäkseen Savonlinnasta Joensuuhun. Ei se mitään haitannut, mehän ajelimme, jopa minä kokeilin yhdistelmän nyhtämistä. En vielä tarjoutunut ajamaan keskustaan tai leirialueelle peruuttelemaan. Vaikka olemmekin kumpikin jo jossain määrin iäkkäitä ja ymmärryksemme voi olla sumentunut monissa asioissa, ymmärsimme sentään sen, ettei meidän kannattaisi mennä Ilosaarirockin festarimajoitusalueeksi valjastetulle Linnunlahden leirialueelle. Emme kumpikaan ole nuorinakaan olleet festarihaukkoja, eikä meillä ollut halua nytkään aloittaa. Menimme sen sijaan Hotelli Julien pihalla olevaan matkaparkkiin, jossa voi yöpyä yön tai pari sopuhintaan (tosin nyt hinta oli hilattu vähän ylemmäs rockin vuoksi). Sieltä oli mukava noin viiden kilometrin matka keskustaan ja sen polkaisimme pyörillämme kauniissa kesäsäässä. 

Ennen festarointia kävimme syömässä, sillä olin salapolistellut Joensuusta Ravintola Kielon kiinnostavaksi. Meillä oli varaus kello neljäksi iltapäivällä. Ravintola oli juuri avautunut ja siellä oli jo kymmentä yli täysi tohina päällä suuren seurueen ruokkimisessa. Mekin saimme heti huomiota ja ohjauksen meille varattuun pöytään. Näki kyllä, että ravintolassa oli todella kiire, joten sanoimme, ettei meillä ole mitään hoppua, vaan enemminkin paljon aikaa. 

Aloitimme, kuten melkein aina ravintolassa, lasillisilla samppanjaa ja vettä, sillä pyöräily lämpimässä säässä oli tehnyt tehtävänsä. Valitsimme syötäväksi ravintolan maistelumenun ja pyysimme sovittamaan sille viinit. 

Ennen ensimmäistä ruokaa saimme talon omaa leipää. Ensimmäisillä lautasilla oli siikaa escapeche, ratatouille ja smetanaa. Annos näytti oikein kauniilta ja maistuikin hyvältä. Pidimme.

Toinen ruoka oli miedosti savustettua riimikaritsaa ja manchegoa. Pätevää tämäkin, vaikken vieläkään oikein tykkää, että ruoka laitetaan lasilautaselle, se näyttää olevan pöydällä, tai tällä kertaa tabletilla. 

Kolmas ruoka oli taas kalaa, paistettua kuhaa ja kantarellimuhennosta. Tämä osa oli menun tavanomaisin, vaikkei siinä ollut mitään moittimista kyllä. Se vain näytti melko tavalliselta, ehkä minäkin saisin sen näköisen annoksen aikaan, vaikkei kalan paistaminen noin sopivasti minulta aina onnistukaan. Suola oli juuri kohdallaan, mikä ilahduttaa. En näköjään ottanut annoksesta kuvaa, vaan se on Kammenpyörittäjän iLuurissa ja iLuuri pitämässä hauskaa kavereiden puhelimien kanssa. Lisään kuvan myöhemmin.

Lisättu Kammenpyörittäjän iLuurista, eikä annos hassumman näköinen ollutkaan!

Neljäs ruoka oli paahdettua ankkaa ja lämpimiä kasviksia. Ankka oli parahultaista ja lämpimät kasvikset hyvän raikkaita ja rapeita. Hyvä ja kaunis annos tämäkin. 

Jälkiruoka oli raikas mansikkasorbet minttu-mansikoiden ja sabayon-kastikkeen kanssa. Annos oli koottu lasiin ja se oli hieman suurenpuoleinen ja jälleen pikkuisen vaatimattoman näköinen, mutta maku oli todella pirteä ja hyvällä tapaa ateria päättävä. 

Kokemus Ravintola Kielosta oli oikein positiivinen, tarjoilu oli kiireestä huolimatta ystävällistä ja koitimme välttää itsekin jaarittelua, vaikka pyysimmekin pari kertaa lisätietoa saamistamme viineistä. Ruokailu Kielossa maksoi meiltä kahdelta viineineen 217 euroa. Lisään tämän postauksen välilehdelle Valmiissa pöydissä, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

Kammenpyörittäjän festarieleganssia

Vatsat sopivasti täynnä lähdimme kohti Ilosaarirock-aluetta. Meillä oli liput Sulo-klubille ja siellä esiintyi alkuillasta ensin Antti Kela, sitten Pariisin kevät. Yhdeksän jälkeen tiedossa olisi Eppu Normaali ennen kuin päästäisiin asiaan, kun Eläkeläiset ja Kuopion kaupunginorkesteri nousisivat lavalle. Kun olimme pysäköineen pyörämme alueen ulkopuolelle ja kävelleet Sulo-teltalle, oli Anssi Kela on lopettelemassa tunnin settiään. Asia ei meitä suuresti haitannut, sillä ne ajat, jolloin pidimme Anssi Kelasta ovat useiden vuosien takana. Seuraavana esiintynyt Pariisin kevät oli meille aivan vieras yhtye ja sellaisena pysyikin sivukorvalla kuunneltuna, yhtään kappaletta en tuntenut, enkä tunne vieläkään. 

yhteenkuuluvat

Eput sentään tunnen ja olikin hauska kuulla, että he soittaisivat kaksi tuntia, joten odotteluaika ennen illan huippuhetkeä kuluisi tavallaan nopeammin. Mutta toisin kävi. Kyllähän minä tiedän, etteivät kaikki viisvitoset muusikot jaksa enää pomppia koko keikkaa, mutta kun jo aloitetaan istualtaan, niin jo minä luulin tulleeni Vesa-Matti Loiria (kaikki kunnia hänelle) kuuntelemaan. Kyllä Martti muutamia kertoja nousi ihan seisaalleenkin, mutta setti kyllä vaikutti pitkälti istumiseen sommitellulta. Olipa pitkät kaksi tuntia. Ei uskoisi, että olen ollut joskus oikein innokas Eppu Normaali-fani. Niin paljon ihan oudolta kuulostavia kappaleita, niin vähän klassikkoja. Yleisö tykkäsi, mikä on tärkeinä, minusta viis. 

Puolen yön jälkeen koitti odotettu hetki, jolloin Kuopion kaupunginorkesteri kiipesi lavalle pilleineen, viuluineen ja muine tykötarpeineen. Yleisöä oli siinä vaiheessa enää melko vähän verrattuna alkuiltaan, mutta sitäkin innokkaampaa humppaväkeä näki, porukka puolalaisia fanejakin oli paikalla. Eläkeläisillä on nyt uusvanha rumpali, joskus aikaisempinakin vuosina kokoonpanossa paukuttanut Tapio Santaharju. Kyllähän me vähän Kristiania kaipasimme, mutta emme liikaa. Talvinen Humpfonia-kokemus oli vielä melko kirkkaana mielessä, mutta saatoimme reilun tunnin setin jälkeen sanoa, että nyt kyllä kulki paremmin, paljon paremmin. Taustalla soittanut orkesteri pääsi nyt mielestämme paljon paremmin esille ja settikin oli mieluisampi. Muistiani saa haukkua surkeaksi, mikäli setti oli ihan sama. Ainoa asia, mitä moitimme Kammenpyörittäjän kanssa ja vanhempien ihmisten oikeudella ankarasti moitimmekin oli yleisön käytös. Ilmiö nimeltä humppajuna kuuluu Eläkeläisten keikoille, mutta siinä pitäisi olla joku tolkku. Asiallinen humppajuna kulkee yleisön joukossa niin, ettei kukaan muu ole vaarassa saada nyrkistä silmäänsä tai kaadu junan mennessä ohitse. Eilen illalla ihmiset, kaikenikäiset, nuoret ja vanhemmat, miehet ja naiset villiintyivät niin, että nurin mentiin siellä täällä. Mutta onneksi mitään pahempaa ei sattunut ja yleisöllä oli hauskaa, se on tärkeintä. 

Oli kyllä hauska ajaa yöllisessä kaupungissa, kunhan pääsimme pois ruuhkaisilta keskustan kaduilta, ilma oli viileää ja peltojen päälle muodostui kaunista usvaa. Päämme painuivat tyynyihin puoli kolmelta yöllä ja ainakin minun unissani humpattiin melkein aamuun asti. 

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meillä oli tarkoitus palata Joensuusta suoraan kotiin. Kammenpyörittäjä sai kuitenkin kutsun kaverinsa luokse ja sitä ajatellen karavaanimme tulikin melko läheltä kotia Riihivuoreen. Minä en ollut koskaan käynyt tässä korkealle vaaran päälle rakennetussa laskettelukeskuksessa, minä kun en mutkamäenlaskusta perusta. Hämmästyin kovasti, kun kiipesimme todella jyrkkää hiekkatietä aivan vaaran päälle hiihtohissien viereen. Täällä on sorakenttä, jonne matkailuautot ja -vaunut varmasti talviaikaan sankoin joukoin parkkeerataan laskettelutukikohdiksi. 

huipulla tuulee

Maisema on huikaisevan kaunis, vaikka sitä kyllä turmeleekin osaltaan hiihtohissien yläasemat ja erilaiset mainokset. Vaaran laella on kesäteatteri ja tänäänkin esityksiä. Leikittelin ajatuksella mennä katsomaan Kätkäläiset-esityksen, mutta arvatkaa vaan sainko aikaiseksi? En suinkaan, vaan nautin olostani, Eurosportista (eilinen Tourin etappi jäi väliin tiiviin ohjelman vuoksi) ja kirjoittelen postaustani. Vein Kammenpyörittäjän lähemmäs kaverinsa kotia ja hän ajeli pyörällä loppumatkan aikoen narrata, että tuli kotoa koko matkan. Ei sellaisia mäkiä, joita tällä matkalla on, sillä satavuotias Urheilu ei ole liukkain pyöristä! Kekkereiden päätyttyä joskus paljon myöhemmin menen häntä vastaan ja poimin kyytiini. 

Seuraan Eurosport playerin kautta Tour de Francen kahdeksatta etappia. Kurkistin luimupupusta, mitä eilen tapahtui ja nyt viihdyn mitä parhaiten. Ainoa mikä tässä lievästi harmittaa on se, etten edelleenkään pääse kokkaamaan mitään ranskalaista ruokaa. Mielikuvitukseni ei riitä, etenkin kun olen yksin. Minulla olisi varattuna salaattiainekset, mutta sitä ennen pitäisi käydä tiskaamassa astiat, eilisellä leirillä emme ehtineet käyttää tiskaamismahdollisuutta. Luultavasti natustelen vain pätkän patonkia ja mansikoita.

EDIT: kuvia lisätty tekstin joukkoon jälkijunassa

Savoilua

Eilen siirryimme kohti itää, mietimme koska olemme olleet Savonlinnassa viimeksi ja ilmeisesti siitä on noin 10 vuotta, ellei enemmänkin. Kävimme silloin Olavinlinnassa poikien kanssa, he olivat tuolloin otollisessa ritarileikki-iässä, joten jokainen kohdalle osuva linna oli mieluisa käyntikohde. 

Ennen Savonlinnaan saapumista teimme pienen mutkan ja poikkesimme Juvalla TeaHouse of Wehmais-nimisessä paikassa. En ihan ymmärrä, miksei paikan kohdalla ollut sitä viimeistä kylttiä. Löysimme kuitenkin perille, vierailimme myös hieman hämmentävässä Butiken på Landet-kaupassa. Hämmentävyys hälveni, kun luin paikasta hieman lisää kotisivuilta. 

Teehuone oli sievä, kuin pieni prinsessa (taas) ja siellä oli todella ystävällisiä nuoria naisia töissä. He kyllä huhkivat töitä ihan tosissaan, kun ihmiset halusivat teetä ja syötävää melkoista kyytiä. Me tilasimme Cream Tea-menut, koska aamiaisesta oli vasta melko vähän aikaa. Menuun kuului skonsseja mansikkahillon ja kermavaahdon kanssa ja asiakkaan valitsema tee. Minä otin Kiss Me Kate-nimistä teetä, Kammenpyörittäjä Gunpowderia. Skonsseissa sanottiin menevän 10-15 minuuttia, sillä ne paistetaan tilauksesta. Emme pistäneet odottelua pahaksemme. 

Kummankin tee oli hyvää ja kun skonssit saapuivat, ne olivat kyllä niin lähellä täydellistä, mikäli me mitään hyvistä skonsseista ymmärrämme. Naapuripöytiin kannetut kolmioleivät, kakut ja muut herkut näyttivät myös hyviltä. Ostimme mukaan Kiss Me Kate-teetä.  Ajatus käydä Juvalla teellä tuli aikoinaan mm. sauvajyväsen kirjoitettua paikasta postauksen.

Teeskentelyn jälkeen ajoimme loppumatkan Savonlinnaan ja siellä Camping Vuohimäkeen. Tämä on ällistyttävän suuri alue, jossa on paljon korkeuseroja. Hassua, että äitini ja isäpuoleni olivat täällä juuri muutamia öitä, mutta jatkoivat aamulla matkaansa. Kaikkea sitä on valmis tekemään, ettei tarvi nähdä sukulaisia. Emme jääneet leirille hapantumaan, vaan otimme mukaan pääsyliput ja lähdimme kaupungin keskustaan.

Söimme alkukesästä Sillä Sipuli-blogin Merituulin ja Jukan suosituksesta helsinkiläisessä Ravintola Passiossa ja pidimme todella paljon. Merituuli muistutti, että saman omistajan paikka Savonlinnassa olisi myös kokeilemisen arvoinen, nimittäin Huvila. Laitoin heti paikan muistiini ja kun ilmeni, että olisimme savostelemassa nyt heinäkuussa, otin yhteyttä Huvilaan ja kyselin pöytävarausta. Arvasin, että oopperajuhlien aikaan kiirettä piisaa, mutta saimme pöydän toivomallemme ajalle. 

Omistaja Jussi Hukkanen tervehti meitä jälleen omaan jäyhään tapaansa, tunsimme itsemme tervetulleiksi. Ruokavalinnat oli harvinaisen nopeasti tehty, lista oli kompakti, mutta houkutteleva, kumpikin tiesi heti mitä tahtoisi. Aloitimme jokirapukeitolla ja nieriällä. Minun jokirapukeittoni sisälsi myös haukipullan. Keitto oli kauniin väristä ja sattumia sopivasti, pidin kovasti puolesta haukipullastani, toisen puolen söi Kammenpyörittäjä, sillä vaihdoimme annoksia puolivälissä läpi aterian. Kammenpyörittäjän nieriä lisukkeineen oli mainio annos sekin, kielsimme toisiamme nuolemasta lautasta puhtaaksi.

Pääruoaksi valitsin epäröimättä hevosta ja Kammenpyörittäjällä oli kala-ei-ole-kaveri-vaan-sapuska-päivä ja hän söi päivän kalana paistettua siikaa. Hänen annoksensa tuoksui ihanasti vaniljalle ja maistuikin sopivasti. Minun heppani oli mureaa kuin mikä ja aniskastike jännää. Taaskaan ei paljon tiskattavaa jäänyt. 

Jälkiruoasta olisi voinut tulla riita, sillä minä olin jo etukäteen päättänyt, että Jonnan suosituksesta haluan maistaa portterikakkua, mutta Kammenpyörittäjä ehti valita sen. Otin sitten salmiakkivanukasta ja kirsikkasorbetia. Ei valittamista, todellakaan. 

Juomina nautimme ravintoloitsijan maahantuomia mainioita viinejä ja valmistamia oluita, tällä kertaa vain parin lasillisen verran, ettei loppuillan ohjelman aikana nukuttaisi liikaa.

Tämä postaus on liitetty välilehdelle Valmiissa pöydissä, josta löytyvät muut ravintolapostauksemme.

Huvila on mukava pienen kaupungin ravintola, jossa saa ilahduttavan aitoja makuja ja hienostuneita annoksia nenänsä alle kesäkuukausina. Lisäksi tarjolla on toisinaan livemusiikkia. Tarjoilu oli letkeää ja ystävällistä ja meitä miellytti omistajan piipahtaminen pöydässä juttelemassa. Pariisilaisessa bistrossa syömäämme mainiota ateriaa ilahduttavasti muistuttava tämänpäiväinen setti maksoi 142 euroa, mikä on edullinen hinta, kun ottaa huomioon miten sopivasti tulimme ruokituiksi.

Seuraavana oli vuorossa hengenravintoa, sillä meillä oli liput  Madama Butterfly-esitykseen. Emme kumpikaan olleet aikaisemmin käyneet Savonlinnan oopperajuhlilla, minä olin nähnyt Madaman Finnkinon oopperasarjassa, jossa esitetään suoria lähetyksiä MET:n esityksistä. Niinpä tiesin suunnilleen kuinka paljon nenäliinoja tarvitaan. Esitys oli lähes täyteen myyty, onneksi alkuviikon helle oli hellittänyt ja katsomossa oli oikein sopivan lämmintä. Pidimme esityksestä ja etenkin loppukohtaus oli vaikuttava. 

Katsoimme ennen nukkuaikaa Eurosportilta Tour de Francen kuudennen etapin koosteen. Etappia ajettiin meille mieluisalla Champagnen alueella. Vettä näkyi taas satavan ja ajajia meni nurin tuon tuostakin. Lopun kirin voitti tällä kertaa Gorilla, Lotto-Belisolin Andre Greipel, joka ei olekaan hetkeen ollut kirimittelöissä ykkönen. Kokonaiskisaa johtaa edelleen Astanan Vincenzo Nibali.