Nektariinikakkua omppulaatikossa

surinaa oreganossa

Kyläilimme eilen luimupupulassa. Heillä on ollut kiireisiä viikkoja muuton vuoksi, mutta he halusivat kutsua meidät syömään luokseen kiitokseksi Kammenpyörittäjän työkalulainoista ja kantoavusta. Kysyin voisimmeko tuoda tullessamme jälkiruoan, sillä heillä oli varmasti riittävästi puuhaa ilman leipomisiakin. 

Muistin, että luuhedelmät ovat isäntäväen mieleen ja ostamieni kypsien nektariinien hyödyntäminen tuntui luontevalta lähtökohdalta. Olen usein lukenut Kokkeillaan-blogissa käytetyistä Donna Hayn ohjeista ja sellaiseen törmäsin foodgawker-kierroksellanikin. Löytämäni postaus sisälsi kuitenkin muutamia epätarkkuuksia, joten googlasin muita postauksia löytääkseni alkuperäisen ohjeen. Luulen löytäneeni sellainen NYAM!-blogista, tai ainakaan minulle ei jäänyt mitään suuria kysymysmerkkejä ohjeen luettuani.

Nektariinikakku Donna Hayn tapaan

Täyte

• 2,5 kypsää nektariinia
• 55 g sokeria

Taikina

• 110 g sokeria
• 90 g pehmeää voita
• 2 kananmunaa
• 120 g mantelijauhetta
• 35 g vehnäjauhoja
• 1/4 tl leivinjauhetta
• puolikkaan greipin kuori raastettuna (appelsiinia alkuperäisohjeessa)

Siirappi

• 2 dl verigreippimehua (alkuperäisohjeessa appelsiinimehua)
• 0,5 dl appelsiinilikööriä
• 110 g sokeria

Aloita tekemällä hedelmätäyte. Puolita kypsät nektariinit ja poista kivi. Syö yksi ylimääräinen puolikas, tai jos arvelet kuuden puolikkaan mahtuvan käyttämääsi vuokaan, malta mielesi. Minä käytin pitkää, kapeaa irtopohjavuokaa, johon mahtui 5 nektariinipuolikasta taikinan päälle. 

Kaada pannulle sokeria ja ravistele varovasti niin, että sokeri leviää tasaisesti pannun pohjalle. Asettele nektariinipuolikkaat pannulle sokerin päälle leikkuupinta alaspäin. Kuumenna pannua keskilämmöllä. Sokeri sulaa ja puolikkaat alkavat kypsyä. Alkuperäisohjeessa neuvottiin kypsentämään niitä, kunnes sokeri olisi sulaa ja kullanväristä, mutta hedelmien kuori teki sokerista kiintoisan violettia. 

Kun nektariinit ovat hieman pehmenneet ja sokeri paksua, siirrä puolikkaat lautaselle odottamaan leikkuupinta ylöspäin ja siivoa pannu pikimmiten, ettei sokeri jymähdä pannuun. 

Kaada loppu sokeri pannulta johonkin kuumuutta kestävään, roskiin laitettavaan astiaan, vaikka tyhjän jogurttipurkin pohjalle. Sokeria ei kannata päästää viemäriputkistoon yhtään sen enempää kuin kinkkurasvaakaan. 

Seuraavaksi valmistele vuoka. Leikkaa sen pohjan kokoinen pala leivinpaperia. Sutaise pohjalle pikkuisen voita, aseta leivinpaperi pohjalle, voisipaisu auttaa kiinnittämään paperin. Voitele vuoan reunat. Kuumenna uuni 180 asteeseen. (alkuperäisohjeessa oli käytetty 160 asteen lämpöä, mutta se oli kyllä joko väärin muunnettu tai muutoin turhan alhainen lämpö)

Sitten on taikinan aika. Leikkaa pehmeä voi kuutioiksi ja laita kulhoon. Kaada päälle sokeri ja vatkaa sähkövatkaimella, kunnes voi ja sokeri ovat muodostaneet pehmeän massan. Mittaa mukaan muut taikinan ainekset ja vatkaa taikina tasaiseksi. Mantelijauheen ansiosta rakenteesta tulee rakeista. 

siivoa jälkesi tai hommaa pätevä kölvi

Lusikoi taikina valmistellun vuoan pohjalle ja tasoittele pinta. Nosta nektariinipuolikkaat taikinan päälle tasaisin välein ja paina niitä varovasti taikinaan. Paista uunin keskitasolla noin 40-45 minuuttia. Aloitin paistamisen ohjeen 160 lämmössä, mutta eihän siitä meinannut tulla millään valmista, eikä ohjeen 30 minuuttia riittänyt mihinkään. Niinpä nostin lämpöä 20 astetta ja kaikkiaan paistoin 45 minuuttia. Jos aloittaa heti 180 asteella, pääsee luultavasti kypsään lopputulokseen hieman lyhyemmässä ajassa. Kokeile tikulla kypsyyttä, kun taikina ei enää tartu tikkuun ja pinta on hedelmien vierestäkin kullanruskea, kakku on kypsä. 

koekakku kotiväelle

Kakun ollessa uunissa, keitä sille sitruksinen siirappi. Meillä ei ollut yhtään appelsiinia, mutta yksi verigreippi löytyi, joten käytin sitä. Sen kuorta olin jo raastanut taikinaan ja nyt halkaisin sen ja puristin siitä mehut pieneen kattilaan. Mehua ei tullut aivan tarpeeksi, joten lisäsin mukaan hieman limellä maustettua purkkiappelsiinimehua. Lisää mehuun likööri ja sokeri ja keitä siirapiksi. Se vie noin 10-15 minuuttia ja jätä siirappi jäähtymään. 

Kun kakku on jäähtynyt, irrota se vuoastaan. Ohjeen mukaan kakku tarjotaan siirapin kera, enkä oikein osannut päätellä oliko siirappi tarkoitus heti valuttaa kakun päälle, vai asettaa tarjolle. Koska minun oli tarkoitus kuljettaa kakku kyläpaikkaan, jätin siirapin laittamatta ja otin sen pikkukannussa mukaan. 

Olin aivan varma, että minulla on jemmassa pitkulainen kakkulaatikko, siisti pahvinen rasia, jonka olin säästänyt, jos vaikka joskus tarvisin. Eihän sitä löytynyt eilen, kun oli tarvetta kuljettaa pitkänmallinen kakku. Onneksi varastosta löytyi (en kyllä tiedä miksi) tietokoneen myyntipakkaus neljän vuoden takaa. Siihen kakku saatiin hyvin sijoitettua kuljetuksen ajaksi. 

Meille tarjottiin erinomainen illallinen, jonka teemana oli vihreys. Lautasella oli yrttisiä lampaanlihapullia, tsatsikia, perunasalaattia uusista pienistä siikleistä, hernepyrettä ja uutta fenkolia pinjansiemenien ja sultanarusinoiden kera. Tämän viimemainitun lisäkkeen valmistamiseen minäkin pääsin osallistumaan, kun älysin kysyä voisinko olla avuksi miesväen vielä heiluessa vatupassien ja ruuvinväänninten kanssa. Jako se on perinteinenkin työnjako. 

Elokuisen illan pimentyessä askaroimani nektariinikakkukin pääsi pöytään ja hävisi melko nopeasti. Oli tosiaan hyvä, ettei siirappia oltu uutettu lämpinä kakkuun, vaan jokainen kaatoi sitä haluamansa määrän annoksensa päälle. Siirappi oli tanakoitunut aika paksuksi ja tujakan makeaksi. 

Hyvien kahvien jälkeen saimme vielä kävelyseuraa sillan pieleen asti, josta jatkoimme kohti keskustaa ja kotiin vievää bussia. Oli juuri täydellinen elokuun ilta, ei kylmää, ei kuumaa, ilma hivenen kostea ja raikas. Saunalautat uiskentelivat Jyväsjärvessä ja täysikuu nousi taivaalle. Kiitos luimupupuille miellyttävästä illasta, siitä jäi hyvä mieli!

kauhea ruuhka sillalla lauantaina iltapäivällä

Ensimmäinen koulupäivä

Minulla ei ollut tänään ensimmäinen koulupäivä, eikä kenelläkään perheestämme, mutta ystävälläni, monivuotisella uimakaverillani oli loppuelämänsä ensimmäinen päivä, johon liittyi opintojen jatkaminen ja hyppääminen pois työelämän juoksumatolta. Vietimme siitä muutaman helteisen keskipäivän tunnin istumalla ensin paikallisbussissa hikeä pyyhkien ja sitten mukavan varjoisalla Harmoonin sisäpihan puutarhaterassilla. Kammenpyörittäjä jo ehti kokeilla Harmoonin kellariravintolaa toistamiseenkin, mutta puutarhaterassin ehdin minä ensin ottaa haltuuni. Puutarha oli hieman liioitellusti ilmaistu, sisäpihalla on kyllä muutama puu, mutta muutoin kyse on pihalle asetelluista pöydistä, joita osaa varjostavat puut ja osaa varjostimet. 

Varjoisa paikka kelpasi minulle enemmän kuin hyvin, mukavat tuolit lisätyynyineen ja varjo pään päällä, enpä enempiä ollut vaillakaan. Sisäpihan pöytiin tarjoiltiin suppeaa listaa, josta kuitenkin helposti löytyi niin syötävää kuin juotavaakin. Minun oli ehdottomasti valittava annos, jonka nimi oli nyhtöpossuleipä, enhän tosiaan muuta voinut. Tunsin pientä tyytyväisyyden, ylpeyden ja nolouden tunnetta, kun jo kohta kaksi vuotta sitten suustani päästämä sana oli ravintolan listalla. Koska meitä oli paikalla niin opiskelija kuin terveyttään palauttava henkilökin, joista kummallakaan ei ollut kova kiire eikä omaa autoa mukana, otimme viiniä ruokaamme säestämään. Listalla oli yksi roseviini ja sen valitsimme, Zenato Bardolino Rosen.

Nyhtöpossuleipä oli sellainen ymmärtääkseni open sandwich-tyyppinen toteutus, jossa kaksi leipäpalaa oli täytetty, toinen nyhtiksellä ja toinen vihanneksilla. Se oli viisainta syödä pieniä paloja kummastakin keosta leikaten ja osasia suupalaan keräillen. Possu oli tosiaan viihtynyt kattilassa riittävän pitkään, se oli niin kypsää, ettei paremmasta väliä. Vaaleanpunaiset, marinoidut sipulit olivat mahtavia ja muutenkin annos oli kiva ja hyvä, sillä siirtyi nälkä hyvin kuumana kesäpäivänä ja kylmä roseviini sopi annokseen todella hyvin. 

Otimme vielä jälkiruoaksi mansikoita ja kermavaahtoa, sekä lasilliset samppanjaa. Ystäväni totesi, että jos opiskelijaelämä on tällaista, miksei hän lähtenyt siihen jo kauan sitten! Ehkei se kuitenkaan ole vain mansikoita ja samppanjaa, mutta joskus sitäkin. 

Ennen hikistä kotimatkaa paikallisbussissa kävimme vielä yksillä jossakin Jyväskylän baareista, mutten suurin surminkaan muista minkä nimisessä. Vähän meitä nauratti olla kotimatkalla lievässä iltapäivähiprakassa ennen kolmea, kuuntelimme bussissa (keski-suomeksi linkissä) teinien uhojuttuja siitä, miten olisi hienoa ostaa sixpack ja kävellä keskustasta kotiin. Toisaalta, keitäs me olemme nauramaan, emme ole itsekään moista urotekoa koskaan tehneet. Emmekä varmaan koskaan teekään.

Aurinkoleipä aamiaiselle

äitienpäiväruusuni on äitynyt eloon!

tämänvuotinen maissikihara

Olen käynyt jotenkin löperösti kaupassa viime aikoina. Jääkaapissa on juustoa vaikka kuinka paljon, mutta leipää ei ole talossa lainkaan. Pitäähän aamupalalla olla jotain juuston alle, joten leivoin jo varhain leivän, joka kutsun aurinkoleiväksi. Tein sen tapaisen viime vuoden syksyllä töissä, mutta siellä ei ollut riittävästi aikaa kohottamiseen. Nyt annoin taikinalle tarpeeksi aikaa. Ohje ei ole mistään erityisesti peräisin, eikä nimelläkään ole mitään muuta merkitystä, kuin että se kuulosti kivalta. 

Aurinkoleipä

• 5 dl vettä
• 1 pussi kuivaa hiivaa (7g)
• 3 rkl hunajaa
• 2 tl suolaa
• 0,5 dl oliiviöljyä + vähän voiteluun
• n. 12 dl vehnäjauhoja 
• seesaminsiemeniä

Lämmitä vesi ja sekoita siihen kuivahiiva, suola, hunaja ja noin 2 dl jauhoja. Sekoita vispilällä velli tasaiseksi. Jos sinulla on aikaa, anna hiivan hieman ottaa vauhtia vellissä. Lisää jauhoja muutamassa erässä ja vaivaa taikinaa, kaada mukaan öljy ja vaivaa lisää. Taikina saa jäädä melko pehmeäksi, ripottele sen pinnalle hieman jauhoja ja peitä kulho pyyhkeellä. 

Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi ja kumoa se jauhotetulle leivinlaudalle. Työstä taikinaa vain sen verran, että siitä muodostuu pehmeä pyöreä pallo, jonka nostat jauhotetulle leivinpaperille. Ripota taas jauhoja pinnalle ja peitä leipä pyyhkeellä. Anna sen taas nousta noin puoli tuntia. 

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Taputa pullea leipäpallo vähän litteämmäksi ja paina sen keskelle stanssilla, tai jollakin muulla pyöreällä, teräväreunaisella astialla jälki taikinan pohjaan asti. Tee terävällä veitsellä viillot reunaosaan, ensin vastakkain ja sitten kulmittain niin, että sinulla on neljä samankokoista sektoria. Jaa ne vielä viilloilla kolmeen osaan, jolloin sinulla on keskiympyrä ja 12 sektoria. Voitele leivän pinta oliiviöljyllä ja ripota päälle seesaminsiemeniä tai muita mieluisia "roskia". 

Paista leipää noin 25-30 minuuttia, kunnes pinta on kauniin värinen ja kopauttaessa leivän pohjaa siitä kuuluu kumea ääni. Ei nyt mikään kirkonkellon kumahdus, mutta sellainen sopiva muks, tiedäthän? Ja sitten ei kun syömään, keskimmäisen palan saa ottaa ensin, jos näpit kestää!

Korkealta näkee kauas - näköaloja Tallinnassa ja Helsingissä

Viimeistä Tallinna-päivää olimme suunnitelleet ostospäiväksi, mutta kuten kerroin, meillä ei oikein ollut ostosintoa. Niinpä käytimme ajan toisin, meillä oli edessämme monta tuntia ennen kuin laiva lähtisi Suomeen iltasella. Jätimme aamulla mukavan viileän Radisson Blu Olümpian taaksemme ja suuntasimme ensin Toompealle, jossa kävelimme aamuhelteisiä, vielä rauhallisia katuja katsellen pari kirkkoa ja muita vanhoja rakennuksia. Mäeltä oli hyvät näköalat alas kaupunkiin ja ympäröiviin maisemiin. Emme ostaneet villaisia matkamuistoja, meitä ei paleltanut lainkaan.

Aleksanteri Nevskin katedraali

Tallinnan Tuomiokirkko

Seuraavaksi ajelimme kaupungin itäpuolelle Piritan luostarin raunioita katsomaan. Siellä järjestetään vuosittain Birgitta Festivaali, jonka katsomoa ja lavaa juuri oltiinkin rakentamassa, sillä festivaali on myöhemmin tällä viikolla.

Toinen itäpuolen nähtävyys, jossa kävimme oli Tallinnan TV-torni. Tutkailin sivuja etukäteen ja keksin ainakin kaksi juttua, jota emme kokeilisi: äärelläkävely ja köysilaskeutuminen. Huristimme nopealla hissillä näköalatasenteelle, jossa oli sisätiloissa mielenkiintoinen näyttely ja pyöreitä kurkistusreikiä suoraan alas lasin läpi, pikkuisen huimasi katsoa niistä maankamaraa. Kävimme tietysti myös parvekkeella katsomassa maisemia verkon läpi, autereisella säällä ei aivan Suomeen asti näkynyt, mutta Tallinna ympäristöineen kyllä mainiosti. Kaupungin ympärille levittäytyy hämmästyttävän suuria kerrostaloalueita, mikä sai miettimään, että paljonkohan se Tallinnan asukasluku onkaan. Tornin ravintolaan emme tutustuneet muuten kuin parvekkeelle keittiöstä tulevien tuoksujen muodossa.

Iltapäivällä kävimme vielä lounaalla Tallinnan vanhankaupungin reunamalla sijaitsevassa Chedissä. En tiedä mikä henkinen ähky vallitsi, mutta emme oikein jaksaneet innostua ravintolasta, vaikka tilaamamme ruoka olikin hyvää. Osaksi tämä taisi johtua siitä, ettemme tilanneet kuin yhden ruokalajin kumpikin ja toisekseen suuren ravintolasalin tyhjyys päiväaikaan latisti myös hieman tunnelmaa.

Paluulaivamme oli varmaan melkoisen täynnä, sillä autokaistoilla riitti ajoneuvoja. Näimme muutamia hämmästyttäviä suorituksia satama-alueella. Sinne voi tilata valmiiksi alkoholijuomia, eikä kyllä uskoisi kuinka paljon mahtuu pieneen Hiaceen. Tai sitikkaan. Ajo-ominaisuuksille voi kyllä sanoa heipat.

vain lääkkeeksi 

Meillä oli alunperin tarkoitus palata samana iltana kotiin asti, mutta mielihän on ihmisellä, jotta sitä voi muuttaa. Jäimmekin Helsinkiin yöksi. Harrastin tavanomaista hotellibingoa, vaihdoin vielä viimetingassa majoituspaikkaa, sillä huomasin hyvän tarjouksen Hotelli Tornista, jossa emme koskaan olleet vielä yöpyneet. Siellä olikin mukavaa entisaikaista charmia yleisissä tiloissa ja osin huoneissakin.

Poistimme myös aukon sivistyksestäni ja pyörähdimme drinkeillä Ateljee Barissa. Näköalat olivat hienot iltaiseen Helsinkiin ja Kir Royal maistui hyvältä. Muuten varmaan olisi ollut hiljainen ja rauhallinen yö, ellei naapurissa olleesta hedelmähotellista olisi joku iloinen miekkonen huudellut läpi yön megafonilla filosofisia mietelmiä elämästä ja esittänyt kutsuhuutoja niin tytöille kuin pojillekin. Vielä aamulla seitsemältä hän viimeisen kerran hihkaisi Helsingin aamuun.

Tornin aamiainen oli paras aikoihin syömämme hotelliaamiainen. Munakokkeli oli kermaisan pehmeää, kahvi hyvää ja leikkeleet ja juustot oli aseteltu nätisti, niin että niitä sai otettua ilman, että taakse kertyy jonoa. Ei tietoakaan toisiinsa liistrautuneista siivuista. Oli myös kätevää pysäköidä aivan lähelle kadun varteen, saavuimme niin myöhään, että tilaa löytyi helposti, eikä pysäköinti enää maksanut  ja alkoi vasta aamuyhdeksästä taas maksaa. Pyörähdimme aamulla Stokkalla ostamassa lippuja syksyn kulttuuririentoihin ja sekin hoitui samalla pysäköinnillä. Tornissa voisi toistekin olla yötä.

Kotimatkan teimme tavallisuudesta poiketen nelostietä välttäen. Piipahdimme Hyvinkäällä caravanliikkeessä tarkistamassa käytettyjen matkailuautojen valikoiman, mutta poistuimme edelleen etsintämoodissa. Viimeinen etappi ennen kotia oli Höyry-Galleria Korpilahdella. Siellä avautui juuri perjantaina Päivi Hintsasen ja Timo Sälekiven yhteisnäyttely. Minä en ollut koskaan aikaisemmin käynyt Höyry-Galleriassa, se oli erittäin viehättävä paikka. Loppumatkan ajelimme sitten rallikansan kanssa yhtämatkaa, näimme muutamia ralliautojakin ja se riitti kyllä hyvin rallinälkäämme, joka oli melkoisen pieni.

Kaikki tämän reissun kuvat on otettu uudella pikkukamerallamme, Nikon 1:llä. Se on osoittautunut aika päteväksi pikkuvempeleeksi, kunhan vain oppii, ettei ole etsintä, jonka läpi katsella.

Muutin minkä päätin - nopea bolognese painekattilassa

Kun viimeksi tein bolognesea uhosin, etten koskaan sanoisi mitään nopeaa pastakastiketta bologneseksi. Kyllä sitä pitää 10 tuntia hauduttaa, ennen kuin saa edes alkaa b-kirjaimella. No se oli silloin se, nyt on nyt ja elän uutta höyrypannuaikakautta, jonka kantava voima on nopeus. Vielä haudutuspatani, tuo Crock-Pot-ystäväiseni ei ole myynnissä tai menossa SPR:lle, mutta kyllä se nyt on vähän lapsipuolen asemaan joutunut. Siellä se pantryssa kerää pölyä on nätisti varastoituna. 

Höyrypannukokeilu nro 3 - bolognese painekattilassa

• 700 g nautajauhelihaa
• 2 pientä keltasipulia silppuna
• 2 pientä punasipulia silppuna
• 2 varsisellerin vartta silppuna
• 2 porkkanaa raasteena
• iso turaus tomaattipyrettä
• iso turaus valkosipulipyrettä
• nippu tuoretta basilikaa
• 0,5 l paseerattua tomaattia + pullonhuuhteluvesi
• 0,3 l viraabelia punaviiniä
• oliiviöljyä kuullottamiseen
• suolaa ja pippuria

Kuullotin sipuleita, porkkanoita ja sellerinvarsia oliiviöljyssä hetkisen ja siirsin ne painekattilaan. Murustelin jauhelihan pannulle ja paistelin sen kypsäksi. Kaadoin muruset kattilaan. (alkuvalmistelutkin voisi tietty tehdä suoraan painekattilan pohjalla, mutta silloin pitäisi aineksia siirrellä väliaikaisesti lautaselle, joten saman verran tulee tiskiä, kun paistaa aineksia ensin pannulla). Lisäsin kattilaan paseeratun tomaatin, tomaatti- ja valkosipulipyreet ja viinin. Ripottelin mukaan suolaa ja pippuria ja basilikan silppuna ja sekoittelin. Sitten kansi päälle ja induktiolevy täysille. Kun painekattilan kannen kaksi merkkiviivaa tulivat näkyviin muutamissa minuuteissa, pienensin lämpöä toiseksi pienimmälle asetukselle ja annoin kastikkeen kiehua 30 minuuttia. Sammutin levyn ja jätin kattilan 10 minuutiksi päästämään painetta omia aikojaan ennen kuin päästin kahvasta varovasti pannulapasin suojatuin käsin loputkin paineet. Aukaisin kannen ja kurkistelin tulosta. 

On vielä vaikea uskoa, että puoli tuntia painekattilassa saa kastikkeen näyttämään ja maistumaan aivan samalta kuin 8-10 tuntia haudutuspadassa! Nopeaa, helppoa, hyvää! Alkuvalmisteluiden (raaka-aineiden kokoaminen ja pilkkominen) kanssa aikaa meni kaikkiaan 50 minuuttia. Kattilaani mahtuisi kaksinkertainen määrä raaka-aineita, jolloin määrällä ruokkisi isomman porukan tai voisi pakastaa osan kastikkeesta kiireisen päivän varalle. Toisaalta painekattilalla ehtii kiireisenäkin päivänä saada nopeasti ruokaa pöytään.

EDIT: Olen lisännyt CampaSimpukan ylälaitaan Painekattilakokkailua-välilehden, jonne kerään kaikki aihetta liippaavat postaukset.

Sitruunaiset kookos-mustikkapannukakut

Pannukakkuohjeita ei voi olla varastossa liikaa. Blogin yläreunassa olevasta Pannukakut-välilehdeltä löytyvät kaikki Campasimpukassa kokeillut pannukakkuohjeet ja sieltä tämänpäiväinenkin ohje  tulee löytymään, kunhan ehdin sen sinne liittää. Olin ajatellut, että olisi mukava löytää uusi ohje, joka sopii laktoosittomalla ruokavaliolla olevalle ja mieleeni tuli kookosmaito. Laitoin foodgawkerin hakuun pancakes ja löysinkin kokeilemiseen houkuttelevan ohjeen House of Thrift-nimisestä blogista. Tuplasin ohjeen, mutta se oli liioittelua, vähempikin olisi riittänyt neljälle. Laitan tähän alkuperäisen ohjeen määrät, siitä tulee noin 8-10 kymmensenttistä pannukakkua.

Sitruunaisia kookos-mustikkapannukakkuja

• 3,5 dl vehnäjauhoja
• 3,5 tl leivinjauhetta
• 1 tl suolaa
• 1 rkl sokeria
• 1 kananmuna
• 3 dl kookosmaitoa
• 3 rkl sulatettua voita + vähän paistamiseen
• yhden ison luomusitruunan kuori raastettuna
• mustikoita (1 rkl/pannukakku)

Sekoita kuivat aineet kulhossa ja teen niiden keskelle kuoppa. Kaada kuoppaan kookosmaito, sulatettu voi ja kananmunat. Sekoita taikina tasaiseksi ja anna sen asettua sen aikaa, että valmistelet muuten aamiaispöydän tai luet vaikka lehden.

Kuumenna paistinpannu keskilämpimäksi ja sulata nokare voita pannulla. Lusikoi pannulle 3-4 annosta taikinaa pannun koosta riippuen, yhteen menee noin puoli desiä taikinaa. Paistan omat pannukakkuni crêpe-levyllä, siihen mahtuu neljä yhtä aikaa. Ripottele ruokalusikallinen mustikoita pannukakun vielä taikinaiselle pinnalle. Kun pannukakun pinta alkaa hyytyä ja siihen ilmestyy pieni ilmareikiä, käännä pannukakku ja paista toinenkin puoli kypsäksi. Tarjoa vaahterasiirapin ja tuoreiden marjojen kanssa. Kookos ja sitruuna maistuvat näissä pannukakuissa mukavasti ja sopivat laktoosia välttävälle, kunhan voikin on laktoositonta.

Ilonaihetta

Alikersantti sai eilen mieluista postia, asevelvollisuuden jälkeen on opiskelupaikka odottamassa. Sitä juhlistaaksemme söimme tänään jälkiruoaksi kesäistä kääretorttua ja avasimme Alikersantin ylioppilaslahjaksi saaman samppanjapullon. Kääretorttu täytyi piilottaa kermavaahdon alle, sillä siitä tuli aivan kalju. Olin laittanut sokeria paperille nirsusti ja kakkulevyn pinta kuoriutui aivan täydellisesti pois. Kammenpyörittäjä kyllä ehdotti, että väittäisin sen olleen tarkoitus. Joka tapauksessa kermavaahtoon piilotettu kärmestorttu maistui mainiolta. Kuvassa oleva pala jäi poikasten myöhemmin hotkaistavaksi. 

Neuvostoaikojen kaikuja ja erinomainen illallinen

Säistä päättävät elimet eivät ottaneet kuuleviin korviinsa toiveitani siitä, että vähempikin riittäisi, noin 25 astetta olisi sopiva. Keskiviikko Virossa valkeni kauniina ja kuumana. Siispä edelleen katto auki ja luu ulkona, se oli päivän sana. Sitä ennen söimme kelpoisan aamiaisen Olümpian ravintolasalissa monien muiden ulkomaanpellejen kanssa, kohvik tuotiin oikein omassa kannussa pöytään ja tarjolla oli kahdenlaisia makkaroita, joista saisi ihan varmasti kunnon nakkiröyhtäisyt myöhemmin päivällä, paljon myöhemmin kuin olisi suotavaa. 

Lähdimme etsimään kaikuja menneisyydestä tämän kertaisella minilomasellamme jättämällä Tallinnan taaksemme ja suuntaamalla länteen kohti Paldiskia. Satamakaupungilla on vahva sotilasmenneisyys Neuvosto-Viron ajoilta, siellä sijaitsi suuri sukellusvenetukikohta, jonka toiminta päättyi lopullisesti 20 vuotta sitten. Suurimmillaan Paldiskissa oli noin 20 000 asukasta, nykyään alle 5000.

Jotenkin tuli surku olo katsellessa kaupunkia, joka sijaitsee hienolla paikalla kalkkikiviniemen kärjen tuntumassa. Talot näyttivät suurimmaksi osaksi olevan neuvostoaikaisia ja rapistumaan päin tai jo pahastikin sillä tiellä. Ilmeisen vähäsateinen kesä oli kuivattanut leveän bulevardin ruohikkokaistaleet vaaleanruskeiksi ja kaikkialla vallitsi syvä pysähtyneisyyden tila, joka eroaa selvästi joutilaisuuden tai leppoisuuden tunnelmasta. Ajelimme muutamia katuja ja aina jostain kulmalta tuli vastaan piikkilangoin koristettu betonimuuri. Kaupungista on edelleen laivaliikennettä ainakin Ruotsiin ja ilmeisesti Hankoonkin, mutta kaikenlainen kaupalliseen laivaliikenteeseen liittyvä markkinatoiminta näytti puuttuvan.

Kammenpyörittäjä piipahti kaupassa ostamassa matkalimunaatia ja minä istuksin autossa katsellen paikallisen siwan pihassa liikkuvia ihmisiä. Kun henkilökohtainen limunaativastaavani palasi sanoimme yhteen ääneen, että ihan kaikki puhuvat täällä venäjää, emme muuta kieltä kuulleet kenenkään suusta.

Ajelimme sitten aivan niemen kärkeen ja siellä olevan majakan juurelle. Ranta olikin hämmästyttävä, eivätkä tien ja rantakaistaleen väliin tiuhaan asetetut kolmikieliset kyltit olleet lainkaan tarpeettomia. Kalkkikivitörmä oli erittäin jyrkkä ja erittäin sortumavaarainen, en olisi suurin surminkaan mennyt tien ja törmän väliselle polulle. Vain betoniselta näköalatasanteelta tohdin kurkistaa alas mereen. Kuuma sää, surisevat hyönteiset, monet kuivan maan kukkivat kasvit ja punainen, osin maalinsa menettänyt majakka tekivät paikasta oudon kaihoisan.

Paluumatkan Tallinnaan teimme eri reittiä, kuin tullessa. Tulomatkalla osuimme monen kilometrin tietyöosuudelle, joka pöllysi niin reippaasti, että oli pakko nostaa katto ylös, ettemme saaneet valkoista pölykuorrutusta päällemme. Jo tullessa huomasimme, että viitoitus neuvoi toisen tien Tallinnaan, paljon lähempänä merta kulkevan ja sitä päätimme käyttää paluumatkalla. Se olikin hauska tie, uudistettu suurelta osin joitakin aikoja sitten, mukavan mutkainen ja mäkinenkin tie, jolta aika-ajoin näki vilauksen merestäkin. Kävimme talvella Tallinnan itäpuolella katsomassa Jägalan vesiputouksia ja vähän meitä olisi kiinnostanut nähdä ne näin kesälläkin. Osuimme nyt kuitenkin länsipuolella olevan, melkein yhtä ison Keila-Joan vesiputouksen liepeille. Kaunis paikka kertakaikkiaan!

Palattuamme Tallinnaan yritimme hieman shoppailla, muttei kyllä lainkaan maistunut se homma. Oli niin kuuma ja ruokakaupoissa katselimme hyllyjä ja mietimme, että meillä on tuota ja tuota ja tuota, sekä varsinkin paljon tuota. Mitään viileää vaativaa emme voineet tietenkään ostaa, juustoja jogurtteja olisi ollut kyllä kiva ostaa.

Olin varannut meille pöydän Restoran CRU:sta iltaseitsemäksi. Olin lukenut siitä useita suomalaisten blogaanien postauksia ja nimi oli jäänyt mieleeni. Ehkä keskiviikko oli hieman tiistaita vilkkaampi, sillä CRU:ssa oli jo pienimuotoinen vilske, kun saavuimme paikalle. Saimme valita söisimmekö katuterassilla, sisällä vai sisäpihalla, jota kutsuttiin puutarhaksi. Valitsimme puutarhan.

Tapojemme orjina aloitimme lasillisilla samppanjaa. Saimme heti tietää, että ikävä kyllä vuohta ei olisi listalla sinä iltana, sillä vuohi oli juuri silloin liian vastikään teurastettua, sitä piti vielä odottaa. Juuri kun minä olin katsonut valmiiksi, että nyt poistaisin vuohen to-eat-listaltani ja siirtäisin sen vakioherkkujeni listalle. Eipä auttanut kuin muuttaa suunnitelmaa. Eikä se nyt ihan kamalaa ollut.

Valitsimme listalta kolme ruokalajia kumpikin ja jäimme odottamaan. Saimme odotellessamme kuulua CRUn tummaa leipää, joka olikin aivan tolkuttoman hyvää. Ensimmäisinä ruokana Kammenpyörittäjä otti annoksen, jonka nimi oli Pohjoisrannikko. Se oli silakkaa vaaleanpunaisen suolakivenpalalta tarjottuna. Minun annokseni nimi oli Klassikko ja siinä oli ankanmunaa ja parsaa.

Pääruoaksi Kammenpyörittäjä valitsi villisikaa annoksessa Metsästä... (pisteet kuuluvat annoksen nimeen). Minä otin vuohenpuutteessa Maatilalta-nimisen kananpoika-annoksen.

Jälkiruokina meillä oli Juustoja pohjoismaiden mestareilta ja Chocoholicus, joka tarjottiin vähän merkilliseltä posliinilapiolta. Kammenpyörittäjän juustoille oli kaverina 5 puttonsin Tokaijia ja minun suklaaövereitteni parina portviiniä.

Lopuksi otimme kahvit, jotka olivat asialliset nappikonekupposet. Hintaa CRU-illalliselle tuli 130 euroa. Tarjoilu oli todella ystävällistä ja taitavaa, saimme tietoa annoksista ja viineistä, meistä pidettiin hyvää huolta tuomalla lisää leipää ja kaatamalla ohimennessä hieman lisää vettä. Tässä kävi vähän samoin kuin talvisessa Spis vs. EMO-tapauksessa. Edellisiltainen MEKK-kokemus turhaan vähän himmeni jälkimmäisen CRU-kokemuksen oltua vielä himppasen parempi.  CRUn annokset olivat kauniita ja sopivan kokoisia ja ympäristö miellyttävä kauniina kesäiltana. Pidimme tosi paljon!

Lisään tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne olemme keränneet muitakin ravintolakokemuksiamme.

Lisäsin tänään suosikkilistalleni minulle uuden blogin Get away from it all. Kurkatkaa ihmeessä, jollei se muutenkin ole teille jo tuttu. Minä lukaisin sen aamulla alusta tähän päivään ja nyt sitten odotellaan jatkoa!