Rapeat rosmariiniperunat

Meillä otettiin pieni varaslähtö isänpäivään, sillä minulla on huomenna työvuoro, joka estää laajemmat kokkailut. Kammenpyörittäjän piti tehdä valinta, lihaa vai kalaa ja hän sanoi, että lihaa. Ateria koostui saksanhirvikyljyksistä, hernepyreestä ja rapeista rosmariiniperunoista. Viimemainitut olivat mukava lisäke, joita olisi syönyt useammankin.

Rapeat rosmariiniperunat uunissa

• 2-3 pienehköä perunaa/syöjä
• puolen sitruunan mehu
• sulatettua voita
• rosmariinin oksia
• suolaa ja pippuria

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Pese perunat ja leikkaa niihin viiltoja puolen sentin välein, kuten hasselbackan perunoihin, joita nämä oikeastaan ovatkin. Estääksesi itseäsi leikkaamasta perunoita halki, laita perunat isoon lusikkaan tai kauhaan ja leikkaa perunaa niiden reunaan asti. Höyrytä perunoita noin 10 minuuttia, se nopeuttaa uunissa kypsyttämistä. 

Sekoita sulaa voita, sitruunamehua, suolaa ja pippuria liemeksi. Nosta esikypsytetyt perunat uunivuokaan ja lusikoi liemi perunoiden päälle, asettele rosmariinioksat perunoiden lomaan. Paista perunoita noin tunnin verran, käännä niitä välillä viiltopuoli alaspäin ja lopuksi taas ylöspäin. Nämä rapeat perunat maistuivat hyvin pannulla paistettujen saksanhirvikyljysten ja kirkkaanvirheän hernepyreen kanssa. 

Omalla kylällä

Kauppakadussa

Omalle kotikaupungille usein hieman sokeutuu, ei muista katsella sitä samoilla silmillä kuin vieraampia paikkoja, eikä käydä lähellä olevissa paikoissa, kun nehän nyt ovat aina saatavilla, käydään sitten joskus toiste. Meillä oli nyt eikä viidestoista päivä-tiistai, kun kävimme aivan vartavasten Jyväskylän keskustassa lounastamassa ja museoissa. Meillä oli kummallakin työvuoroon meno myöhemmin iltapäivällä, mutta hyvin ehti siinäkin ajassa, kunhan vain lähti ajoissa. Hieman jäi seuraavaankin kertaan.

Aloitimme lounaalla, paremminhan sitä jaksaa täydellä vatsalla. Harmoonin lounas muodostuu kahdesta ruokalajista ja pikkumakeasta teen tai kahvin kanssa. Hintaa tälle kokonaisuudelle tulee 12.50 €. Jos tekee mieli hieman isompaa jälkiruokaa, lounaan hinta on 16 €. Ravintola ilmoittaa päivittäin lounaan sisällön verkkosivuillaan, tuona päivänä saimme alkuun punasipulia ja juustoa. Se oli hauskan kirpeän makea annos, jossa sipuli rouskui sopivasti hampaissa ja vuohenjuuston happamuus sopivasti taittoi sipulin makeutta. 

Pääruokana oli lohta ja juureksia. Koska tiistaista on jo monen monta päivää, olen muistavinani, että lohen kaverina oli palsternakkapyrettä, jossa oli makeita omenakuutioita. Lautasella oli myös aavistuksen liian napakka porkkanan puolikas. Lohi oli sopivasti kypsennetty, eikä nahan rapeutta tarvinut arpoa, sillä se oli poistettu kokonaan. 

Meille maistui tietysti myös lisähintainen jälkiruoka haudutetun teen kanssa. Tuona päivänä jälkiruokana tarjottiin marjaisaa juustokakkua mascarponevaahdon kanssa. Lähdimme erittäin tyytyväisinä maukkaan lounaan jälkeen kirkkaaseen auringonpaisteeseen, olisimme toivoneet Harmooniin enemmän asiakkaita, sillä sen lounas on todella hintansa väärti. Siellä käy nopeasti töidenkin lomassa ja kyllä pöytiin tarjoiltu annos aina mättöannokset voittaa lounaallakin. Ei ole aina tarpeen syödä niin paljon kuin jaksaa. Oikeastaan tosi harvoin, kun tarkemmin ajattelee. 

Lounaan jälkeen viihdytin itseäni vaihtamalla taloudessa olevien puhelinliittymien sim-kortteja uusiin, oikeisiin ja vääriin. Se on väistämätöntä, täytyy tänään käydä vaihtamassa se viimeinenkin oikeaan. Ei minulta kannata kysyä, mikä on jonkun ehkä kolme vuotta vanhan tabletin malli, ei asia selviä edes esittelemällä minulle uusia malleja ja kysymällä, että onko se tällainen, vai olisiko se sittenkin sellainen vähän toisenlainen. Parhaansa nuorimies teki kyllä. Oma vika, päässäni ei vain pysy tuollaiset asiat. Olen nyt hieman olosuhteiden pakosta vaihtanut puhelimeni omenasta Androidiin, enkä ole ollut aikoihin niin pihalla. Minulle on kerrottu (rakkaat työtoverit tietysti), että se johtuu omenan ihmistä tyhmentävästä vaikutuksesta. Kun ei ole vuosiin tarvinut ymmärtää mitään, eikä valita mitään, ei enää ymmärrä edes sitä, että nyt voisi valita, voisi tehdä luurista mieluisensa. Joo joo, uskotaan. Kai tämä tästä. 

Tietotekniikkaosuuden jälkeen siirryimme historia- ja taidemaailmaan. Jyväskylän museoissa ei tule alvariinsa vierailtua. Menimme ensin Jyväskylän Taidemuseoon. Siellä sentään tulee käytyä vuosittain joulun alla Taidebasaarissa, tämän vuoden myyjät on jo valittu, mutta päivämäärää tapahtumalle ei vielä löytynyt museon sivulta. Suosittelemme tuota tapahtumaa, mikäli seinillänne on vielä vapaata tilaa taiteelle. Tutustuimme Oravien aarteita-näyttelyyn, josta tuli mieleen DDR-museon näyttely 60-70-luvun derkkukodista, eipä se juuri eriltä näyttänyt. Museossa on myös näyttely Matkalla maan keskipisteeseen - nykytaidetta Keski-Suomessa 2015. Siellä pidin erityisesti Noora Schroderuksen Setelisarja-kokoelmasta. Niissä eri-ikäisiin seteleihin on kirjottuna lisähiuksia henkilölle, jonka kuva kussakin rahassa on. Ne ovat riemastuttavia. Jyväskylän taidemuseoon pääsee museokortilla, rahalla (6 €) ja nyt taas myös keskisuomalaisella kirjastokortilla. Viime manittu etu on voimassa tammikuun 2016 loppuun. Perjantaisin museoon pääsee aivan ilmaiseksi ja keskiviikkoisin Veikkaus-kortilla. 

Keski-Suomen museossa olen käynyt viimeksi sinä vuonna, kun kummityttäreni oli 6-vuotias. Siinä on nyt 13 vuotta ja sitä ennen en ollut tainnut käydä siellä koskaan. Tai ehkä kerran. Museokortille tuli taas käyttöä ja kiipesimme heti museon ylimpään kerrokseen katsomaan Kirsi Neuvosen näyttelyä. Neuvosen grafiikkaa meiltä löytyy kotoakin, aivan ensimmäinen saamani oikea taulu on Neuvosen työ ja olen hyvin kauan sitten päässyt käymään hänen työpajassaan Jyväskylässä katsomassa kuinka grafiikkaa tehdään. Luontoäidin helmassa-näyttelyssä on esillä tuttujen suurten puku- ja puuteemaisten kuvien lisäksi hauskaa kierrätystaidetta käyttämättömistä vedoksista. Näyttelyä voi käydä katsomassa 29.11.2015 asti. 

Jyväskylä-näyttely on yksi pysyvistä näyttelyistä, se kertoo kaupungin vaiheista 1830-luvulta nykypäivään asti. Keskisuomalaisuuden jäljillä-näyttely kertoo laajemmin maakunnan kehityksestä. Ensimainittu oli huomattavasti toista kiinnostavampi. Museon katutason salissa on nyt esillä Mitalin kaksi puolta - se on fifty-sixty- näyttely. Näyttely on esillä tammikuun 2016 loppuun ja siellä voi ihailla mm. Matti Nykäsen arvokisamitaleita. Keski-Suomen museoonkin pääsee perjantaisin ilmaiseksi, tavallisen pääsylipun hinta on 6 €, museokortilla siis ilmainen. Meillä oli oikein mukava puolipäivä kotiseudun kulttuurin parissa. Alvar Aalto-museoon emme vielä tällä kertaa ehtineet, mutta sinnekin aiomme suunnata piakkoin. 

Lisään tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne olen kerännyt muitakin ravintola-aiheisia postauksiamme.

Väinönkadussa. Missä muualla näitä on?

Tähtilounaalla

Pidän itseäni jo melkoisen taitavana sullomaan kaikkea mahdollista pieneen aikaikkunaan. Kun lähdetään pikkureissulle, se koristellaan mennen tullen lisäpalasilla. Miksi jättää hyödyntämättä risteilyn etu- ja takareunat? No ei miksikään! Ennen merellistä minilomaamme lounastimme sydäntälämmittävästi Juuressa ja risteilyn jälkeen nautimme niin hengen- kuin sielunravinnostakin ennen iltapäiväistä kotimatkaa. Joskus olen tosin tunkenut liikaa paljon liian lyhyeen toviin ja saanut meille ähkyisen olon, etenkin syömisen suhteen. En tarkoita pelkkää ruoan määrää, vaan kokemusten turhaa pakkautumista. 

Tällä kertaa olin kaukaa viisas (kukapa kehut osaisi paremmin sommitella kuin blogaani itse?) ja sijoitin kahden Helsinki-lounaan väliin pienen risteilyn niitä erottamaan. Vai meniköhän se toisinpäin? Tästä tosin seurasi se, että vahdimme paluumatkan aamuna toistemme suupaloja laivan sinänsä hyvällä aamiaisella, sillä aamiais- ja lounasaikojen välissä oli rajallinen. Tosin aika lienee aina rajallinen, jollain tapaa. Tietysti oli järkevämpää laskea toisen suupaloja, ei omiaan, sillä mikä onkaan helpompaa kuin syöminen ja neuvominen? Ei juuri mikään. Niitä voi tehdä niin kätevästi samaan aikaankin. Kas näin se käy:

- Sinun ei kannattane ottaa tuota pekonia. Muistathan, että lounaaseen on vain kolme tuntia, sanoi nainen aviomiehelleen ja nakkasi sanojensa välissä suuhunsa vielä yhden viipaleen parjattua kestomakkaraa.

- No en ota, mutta jätä sinäkin puolet tuosta kokkelista, tai ainakin tuo kananmuna syömättä, menee lounas ihan hukkaan, vastasi mies kurkottaessaan korista vielä yhden croissantin.

- Viitsitkö tuoda minulle samalla, kun haet itsellesi kevyttä vesimelonia vielä pari noita kakkupaloja, ne näyttävät niin hyviltä?

-Ota sinä vain yksi, minä en ottanut niitä vielä ollenkaan.

Sulassa sovussa kävelimme ulos laivasta taas pikkuisia matkalaukkujamme perässä vetäen ja suunnistimme suoraan hylkäämään ne pikkuiset matkalaukut rautatieaseman säilytykseen. Loogista, sillä kotimatka alkaisi Kampista. Pikkujuttu, pintahaava. 

Hankimme aiemmin tämän kesän hittituotteen, Museokortin, jota olemme käyttäneet jo muutamia kertoja. Omani on kyllä homehtunut lompakossani muutamia kuukausia, en sitten heinäkuisen Mänttä-Vilppula-nanolomasen jälkeen ollut käyttänyt korttia kertaakaan. Nyt kortit kaivettiin esille, sillä ennen lounasta oli vielä 90 minuuttia aikaa, se täytyi käyttää tehokkaasti, energiaa kuluttaen. Mikäpä siihen kävisi paremmin kuin museokävely? 

Ateneumissa on tällä hetkellä upea Henri Cartier-Bressonin valokuvanäyttely, suosittelemme sitä lämpimästi, mikäli ette vielä ole ehtineet käydä katsomassa sitä, se on nähtävillä aina ensi tammikuun loppuun asti. Näyttely on todella laaja niin kuvien määrän suhteen kuin ajallisestikin, Cartier-Bressonin ura oli todella pitkä ja monipuolinen. 

Taidepläjäyksen jälkeen olimmekin valmiit lounaalle, tarkkaan lasketut suupalat olivat sen verran laskeutuneet, että saatoimme siirtyä minilomasen viimeiseen kulinaariseen osuuteen. Nyt oli aika kokeilla ensimmäistä kertaa Michelin-ravintolaa kotimaassa. Aiemmat tähtisikermämme olimme nauttineet Modenassa ja Berliinissä, mutta nyt suuntasimme Pohjoisesplanadille Oloon. Samaan ravintolaperheeseen kuuluvissa Emossa ja Göstassa olimme syöneet muutamia kertoja, minä olin myös yksityisillallisella Pekka Terävän hoteissa viime joulun alla. Niinpä tiesimme, että nyt saisimme hyvää ruokaa plus jotain enemmän, olihan kyseessä Michelin-tähden ravintola. 

Olen ennenkin puhunut siitä, miten minua jännittää, kun olen menossa hyvään ravintolaan. Niin minua jännitti nytkin, lähinnä vaelluskenkieni vuoksi. Lohdutin itseäni sillä, että kyseessä oli lounasaika, syksyinen kylmä ilma jne. Illalliselle en menisi sellaisissa jalkineissa. Kengistäni huolimatta saimme ystävällisen vastaanoton ja ohjauksen ravintolan kulmapöytään, josta näkyi punainen laiva, ei se miltä juuri olimme kävelleet ulos. 

Olon lounas muodostui neljästä ruokalajista, sen lisäksi asiakas voi halutessaan tilata annoksen juustoja. Me tyydyimme neljään ruokalajiin. Talossa leivottu rapeakuorinen briossi kahdella erilaisella voilla tuotiin heti pöytään ja siitä alkoikin sellainen murustelu, että oksat pois. Mutta niin murusteltiin muissakin pöydissä. Hyvä leipä kuuluu hyvään ateriaan, sanokoot karppaajat vaikka mitä, kuten esimerkiksi höttö tai hiilari. 

Keittiö tervehti meitä katajanoksille asetelluilla minitartareilla, joissa oli mukava metsäinen tunnelma. Ensimmäinen ruokalaji oli (menusta luntattuna) Sokerisuolattua siikaa, osteria ja forellin mätiä. Toisena ruokana oli Westkärrin karitsaa ja karamellisoitua lanttua. 

Pääruoan nimi oli Oulujärven kuhaa, Malmgårdin emmeriä ja kaalia. Jälkiruoka oli Tyrniä, valkosuklaata ja mallasta. Aterian viimeinen suupala oli ylimääräisenä tuotu hauska minikokoinen "piparnakkeli" keksimurujen päältä tarjottuna. 

Kokonaisuutena Olon lounas oli matka, jolla ei ollut harhapolkuja. Annosten kauneus ja keveys yhdistettynä syviin makuihin, kuten vaikka karitsa-annoksen liemessä tekivät ateriasta muistettavan. Tarjoilu oli kaikenaikaa ystävällistä ja paikan luonteelle sopivan etäistä. Tahti oli melko nopea, olimme ulkona ravintolasta vähän yli tunnissa, mutta ei meille hoputettu olo tullut. Neljän ruokalajin lounas maksoi 49 euroa hengeltä, saimme melkein toisen mokoman kulumaan juomiin. 

Olo oli lounaskokemuksena miellyttävä ja sai toivomaan tilaisuutta joskus sonnustautua kenkiin jotka saa suosiolla pöydän alle piiloon hieman paremmin ja nauttimaan kokonaisen illallisen tuossa ilmapiiriltään ja sisustukseltaan viileän tyylikkäässä ravintolassa. Muttei ennen kuin olemme käyneet kokeilemassa monta muuta paikkaa ja Passiossa ja Juuressa taas muutamat kerrat. Oikein hienoille ravintoloille ja niiden hienoille annoksille on aikansa ja paikkansa, mutta liikaa sellaista ei pidä, eikä haluakaan kokea. Keittiötaikaa saa kyllä edullisemminkin lautaselleen, joskus jopa omasta keittiöstä, vaikken millään muotoa koitakaan verrata omia keitoksiani Michelin-kokkien tuottamiin taideteoksiin. Hinnanmuodostukseltaan pidin Olon lounasta hyvänä, kyllä taidokkaista ja mauiltaan virheettömistä aterioista pitää maksaakin. Olisi tyhmää valittaa kalliinpuoleista laskua, muistaakseni aivan itse varasimme pöydän ja kävelimme sisälle, kukaan ei meitä pakottanut. 

Muistatteko kun tunnustin kesällä käyneeni Kiasmassa vasta tuolloin ensi kertaa? Tähtilounaan jälkeen meillä oli vielä aikaa ennen bussin lähtöä, joten menimme Museokortit ojossa Kiasmaan, siitähän on tullut siis jo aivan paha hyvä tapa. Siellä on tällä hetkellä aivan mahtava Jani Leinosen Tottelemattomuuskoulu-niminen näyttely, jota voi suositella kyllä ihan jokaiselle. Sekin jatkuu aina ensi tammikuun viimeiseen päivään asti. Aion käydä katsomassa sitä uudelleenkin, mikäli ennätän Helsinkiin vielä tänä vuonna. 

Käytimme nyt ensimmäistä (no, Kammenpyörittäjä melkein toista kertaa) Onnibus-yhteyttä mennen tullen. Se oli hinnaltaan kaikkein edullisin ja aikatauluiltaan järkevin. Enpä muista milloin olisin viimeksi  matkustanut pitempää matkaa bussilla, mutta näissä uusissa punaisissa busseissa matka kyllä joutui leppoisasta ja ennen kaikkea mukavasti. Suosittelemme sitäkin, mikäli sopivia reittejä on ulottuvillanne. Pidän kyllä junistakin (niillä matkustaessa näkee seutujen takapihoja mukavasti) ja tietysti omalla autollakin kulkemisesta, mutta välillä on mukava olla vailla pysäköintiongelmia, tai junanvaihtoja Tampereella. Lentokoneesta nyt ei kannata puhuakaan, meidän kylältämme on surkeat lentoyhteydet, vaikka kai pitäisi kehua sitäkin vaihtoehtoa, jollei muuta niin palkkapäivänä.

Tämän missasimme, mutta mitä on joukkoistava?

Lisään tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyville välilehdille Valmiissa pöydissä, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme ja Poissa kotoa, jossa on kokoelma erilaisia reissupostauksia. 

20 000 askelta Tukholmassa

Edit: kaupallinen yhteistyö, Tallink-Siljaline

Merellisen minilomamme bonus oli muutama tunti Tukholmassa. Kävimme aikoinaan (silloin nuorina) useinkin Tukholmassa. Se oli jännittävä, suuri kaupunki, jossa oli paljon hienoja kauppoja, siellä sai ajaa metrolla ja katsella kauppojen ikkunoissa olevia kookospullia. Kungens Kurvan IKEA oli mahtava uusi maailma ja pienen volkkarini takakontti oli tarkkaan pakattu täyteen meillä vielä silloin harvinaisia sisustus- ja keittiökamppeita. 

Sittemmin Tukholma jäi paitsioon, matkustelimme muualla, kauempana ja nyttemmin laivalla usein Tallinnaan. Olen kyllä usein ajatellut, että nyt kun tohdin mennä vaikka minkälaisiin ravintoloihin, olisi Tukholmakin hyvä ruokaintoilijan matkustuskohde. Kun tutut blogaanit ovat käyneet Tukholmassa ja syöneet siellä itsensä onnentaivaisiin, minunkin tulee mieliteko päästä kunnolla ajan kanssa Tukholmaan. 

kyllä tuolla viitsisi asua

Nyt meillä oli kuitenkin vain kuutisen tuntia aikaa. Heti kun laiva alkoi olla perillä Tukholmassa menimme aulaan odottamaan ulospääsyä. Se  olikin metkaa, kun on tottunut aina tulemaan autolla ulos laivasta. Nyt piti seisoa ruuhkassa ja odottaa, että se kulkusilta viimein osuisi kohdalleen ja päästäisi meidät vapaiksi. Mutta ei vaan meinannut osua. Höpsöä miten varttitunnin odottelu meinaa saada mielen ärtyiseksi. 

1980-luvun alkupuolelta muistan, että  kävelin aina metroasemalle Värta-satamasta. Aseman nimi on Gärdet, enkä ollut silloin varma, kuinka se lausutaan. Tavanomaisella ujon tytön mentaliteetilla ostin aina paluumatkalla kalliimman lipun kauempana olevalle asemalle, sillä sen nimen osasin sanoa. Nyt olimme ostaneet metroliput jo laivan infosta, oi miten kätevää! En vieläkään tiedä, kuin Gärdet lausutaan. 

Satamassa on menossa suuria rakennustöitä, joten Serenade täytyi tällätä laituriin tavallista kauemmas, kävelimme lasitettuja käytäviä varmaan melkein kilometrin ennen kuin olimme ulkona terminaalista. Sitten olikin helppo suunnistaa oluttölkkien mukaan kohti asemaa, ilmeisesti monia laivamatkustajia oli merkittävästi janottanut matkallaan. Oli siellä muitakin opasteita. 

Nyt kun mielessä oli vielä kirkkaana Berliinin metro ja sen käyttömiellyttävyys, niin samaa saattoi sanoa Tukholman metrosta, ei rynnimistä, emme sattuneet metroon ruuhkaisina aikoina ja pääsimme kumpaankin suuntaan mukavasti ja helposti. 

Tämän osasin lausua jo 80-luvulla

Meillä oli kummallakin selässämme pienet reput siltä varalta, että sattuisimme löytämään jotain mukavaa ostettavaa. Kävimme tutuissa kaupoissa, hassua miten NK ei tuntunut enää niin suurelta tavarataivaalta kuin viime vuosituhannella pikkukaupungin kasvatista. Niin moni asia on jo nykyään saatavilla Suomessakin ja olemme käyneet sittemmin niin monessa tavaratalossa, että melkein kaikki on jo nähty. Tai tarpeellinen ostettu.

Kammenpyörittäjä halusi käydä Bianchi Café & Cycles-kahvilassa ja se olikin kiva paikka. Meillä oli vielä vatsat täynnä laivan aamiaisesta, joten tilasimme vain espressot ja lasilliset proseccoa. Pienen pyöräliikkeen kahvilan sijaan kyse olikin vilkkaasta brunssi- ja lounaspaikasta, jossa todella kävi kuhina. Olisi ollut hauska syödä siellä kunnon brunssi. Bianchit olivat kauniita ja celestenvärisiä, mutta kuulema Steel Vintage Bikes Café oli vielä parempi, omistaahan Kammenpyörittäjä siitä ohuenohuen viipaleen. 

Vanhan kaupungin kaduilla oli enemmän matkailijoita, kuin keskustan kauppakaduilla, mutta kovin vilkasta ei kaupanteko niilläkään ollut. Se oli positiivista, ettei joulua mitenkään vyörytetty silmille Tukholmassa lokakuun viimeisellä viikolla. 

Koska museo päivässä pitää mielen virkeänä ja meillä oli vielä aikaa sopivasti, kävimme katsomassa Moderna Museetin tämän hetkisiä näyttelyitä. Museo sijaitsee kauniilla Skeppsholmenin saarella ja sinne on lyhyt matka kävellä keskustasta. Näyttelyssä oli mielenkiintoista nykytaidetta, vaikken aina olekaan kovin innostunut merkillisistä installaatioista tai videotaiteesta. Näyttely leikitteli valoilla, väreillä ja liikkeellä. Me ihmiset olimme osa taideteoksia, kun heijastuimme seinille ja lasipallon puolikkaiden kautta seuraavaan saliin, tai olimme kaikki merkillisen värisiä kävellessämme keltaisen valon täyttämän huoneen läpi. 

Vaikka piipahdus Tukholmassa jäi lyhyeksi, se palautti mieliimme, miksi niin mielellämme olemme siellä käyneet. Toivottavasti seuraava, pitempikestoinen vierailu ainakin yhdellä illallisella toteutuu lähiaikoina, tai ettei siihen ainakaan kulu kymmentä vuotta.

Liitän tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään matkailuaiheisia postauksiamme. 

Ei sellaista paikkaa, etteikö Kammenpyörittäjä löytäisi pyörää kuvattavaksi!

Täytyyhän ihmisen syödä - Juuren lounas

Etsi kuvasta ravintola

Juuri on niitä ravintoloita, jonka voi aina valita, kun tarvitsee luotettavaa, takuuvarmaa ruokailupaikkaa Helsingissä. Se on maanantaisinkin auki lounasaikaan, joten minun ei tarvinut kauan miettiä, olisiko se merellisen minilomasemme ensimmäinen kohokohta. Talo, jossa Juuri sijaitsee, on mittavan julkisivuremontin kourissa, meteli on paikoin kovanpuoleinen sisälläkin. Lyhyen vierailun ajan sen kyllä kestää, mutta on siinä henkilökunnalla jaksamista. 

Söimme kolmen ruokalajin lounaan, johon olimme enemmän kuin tyytyväisiä. Koska tästä ateriasta on kulunut jo melkein viikko, muistini on tehnyt tepposet (söimme monta muutakin hyvää ateriaa samaan syssyyn), enkä muista kovin tarkkaan aterian osasten sisältöä. Lounaslistan vaihtuvuuden vuoksi en enää löydä Juuren sivultakaan, mitä se mahtava pääruoan pehmeä lihapallo oli. Alkuun saimme talon hyviä leipiä ja tarjoilija taisi huomata, että olimme huomattavan nälkäisiä, sillä hän toi meille nopeasti lisää leipää. 

Ravintola Juuressa on turvallisuutta ja lämpöä, joka ei tarkoita sitä, että joka kerta lautaselle ilmestyisi samaa ruokaa, päinvastoin. Turvallisuus ja lämpö perustuu siihen, että aina voi luottaa saavansa jotain vähän erilaista, mutta varmasti hyvää ruokaa. Se on kekseliästä, ajankohtaista, kaunista ja jotenkin niin hyvää tekevää. Ei vain vatsalle, mutta myös mielelle. En kauhean hyvin osaa selittää sitä, mutta olemme puhuneet siitä usein ystäväni sauvajyväsen kanssa. Juuren ruoka on lääkettä, joka saa ihmisen kokonaisvaltaisesti kehräämään mielihyvästä. 26 euron hintaan sai sekä vatsansa täyteen, että olon jotenkin niin kertakaikkisen hyväksi, että satunnainen remonttimelu tai ulko-ovella kasvoille lyövä syysviimakaan eivät haittanneet. Juomineen lasku kahdelta hengeltä oli 66 euroa. 

Kävelimme Juuresta suoraan Kaffecentraleniin espressolle, sillä siellä taas saa varmasti hyvän shotin, tällä kertaa otimme tuplashotit kumpainenkin. 

Helsinki esittäytyi tuona päivänä todella kauniina, aurinko paistoi, vaahterat olivat päästäneet lehtensä liikkeelle, eikä ollut liian kylmäkään. Kävimme ostamassa valmiiksi lippuja talven kulttuuritapahtumiin, päätimme jo valmiiksi mitä tekisimme paluumatkalla bussikyytiä odotellessamme ja kävelimme takaisin satamaan Kauppahallin kautta. 

Liitän tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne olen kerännyt ravintola-aiheisia postauksiamme.

EDIT: Otsikkoon oli pujahtanut typo, arvelin siinä, että täytyyhän ihminen syödä, aivan niin "kiinnostava" ei Juurenkaan lista ole, enkä minä kokeilunhaluinen. Typo korjattu.

Takuulla onnistuva hirven sisäfile

Timjamiafrosta riittää vielä ruokiin!

Tänään söimme jo pitemmän aikaa jemmaamaani herkkupalan, noin puolen kilon kappaleen hirven sisäfilettä. Olin kahden vaiheilla paistaisinko se kokonaan pannulla pihveinä, vai turvautuisinko uuniin. Päädyin jälkimmäiseen ja hyvä niin. 

Hirven sisäfile lisukkeineen kolmelle (olisi tästä neljäkin syönyt)

• 500 g hirven sisäfilettä kalvoista siivottuna palana
• suolaa ja pippuria
• voita ja oliiviöljyä paistamiseen

Lisäkkeet

• 6 pienehköä perunaa
• 3 porkkanaa
• 9 ruusukaalia
• suolaa ja pippuria

Kastike lihalle

• lihan pinnan paistamiseen käytetty pannu voineen ja mausteineen
• kunnon loraus konjakkia
• 2 dl kermaa
• lihan jälkihauduttamisfoliosta lientä
• timjamia

Kastike uuniperunoille

• turkkilaista jogurttia
• suolaa ja pippuria
• sitruunamehua
• ruohosipulia
• dijonsinappia

1. Ota hirvenliha hyvissä ajoin lämpenemään, ainakin tuntia aikaisemmin. 
2. Kuumenna uuni 180 asteeseen ja tökkää perunat metalliseen vartaaseen ja laita vartaat uuniin, foliota ei tarvita. Kuumeneva metallivarras kypsyttää perunoita sisäpuoleltakin. 
3. Valmistele porkkanat ja ruusukaalit höyrytystä varten. 
4. Kuumenna valurautapannulla voita ja oliiviöljyä ja pannun kuumenemisen aikana hiero fileen pintaan kunnolla suolaa ja pippuria. 
5. Kun voi-öljyseoksen kuohu on asettunut, nosta file pannulle ja paista sitä joka puolelta muutaman minuutin ajan, jotta sen pinta tulee kauniinväriseksi. 
6. Nosta file uunipannulle (jonka reunojen varassa perunavartaat ovatkin jo) ja työnnä lihan paksuimpaan kohtaan lihamittari. Laita uunipannu takaisin uuniin ja paista filettä, kunnes sen sisälämpötila on 55 astetta.
7. Ota file uunista ja laita lämmöt pois, jätä perunat uuniin. Ota lihamittari pois fileestä ja kääri liha folioon asettumaan noin 20 minuutiksi.
8. Laita porkkanat ja ruusukaalit kypsymään höyrykattilassa.
9. Sekoita perunoiden kastikkeen ainekset sekaisin ja jätä tekeytymään. 
10. Kuumenna lihanpaistopannu uudelleen ja raaputtele sen pintaa, jotta rasva ja mausteet virkityvät uudelleen. 
11. Laita liesituuletin pois päältä. Lorauta pannulle konjakkia ja sytytä se tulitikulla palamaan, nosta pannua pois lieden yltä hormipalon vaaran minimoimiseksi. Heiluttele pannua hieman, jotta konjakki palaa kokonaan. 
12. Nosta pannu takaisin liedelle ja laita liesituuletin uudelleen päälle. Lisää pannulle kermaa ja nosta foliossa olevan lihapaketti pannun päälle. Pistä folioon reikä ja valuta lientä pannulle. Sekoittele ja keitä kastiketta kokoon muutamia minuutteja, kunnes porkkanat ja ruusukaalit ovat kypsiä omassa kattilassaan. 
13. Leikkaa liha ohuiksi viipaleiksi. Liha on nyt juuri sopivan punaista, muttei päästä enää juurikaan nesteitä. Nostele lihapalat vadille ja ympäröi sen uuniperunoilla, suolalla ja pippurilla maustetuilla porkkanoilla ja ruusukaalilla. Lusikoi päälle kastiketta ja ripota pinnalle paljon tuoretta timjamia. 

Hirvenliha oli todella mureaa ja sopivan kypsää meidän makuumme, jos vierastat aika punaista lihaa, voit paistaa lihan uunissa lähemmäs 60 astetta. 

Merellisellä minilomasella

Edit: kaupallisessa ytheistyössä, Tallink-Siljaline

Tässä postauksessa käsitellään asioita, joista emme ole maksaneet täyttä hintaa. Mikäli tämä hiertää Campasimpukkaan juuri pölähtänyttä lukijaa, voin suositella vaihtoehtoista lukemista vaikka täältä tai täältä. 

Kävimme toissakesänä (joko menneestä kesästä voi puhua viime kesänä?) Silja Symphonylla kutsuttuna syömässä silloista menu signaturea. Se oli todellinen miniristeily, laiva ei inahtanut satamasta, vaan kävimme siellä sillävälin, kun laivaa valmisteltiin iltaista lähtöä varten. Tapasimme tuolloin kutsun esittäneen yhtiön viestintäpäällikkö Marika Nöjdin ja olemme sen jälkeenkin saaneet kutsuja vastaaviin tilaisuuksiin, joissa esitellään laivojen uusia ruokatuulia medialle ja bloggaajille. Emme ole päässeet näihin rantaristeilyihin sittemmin, sillä asumme verraten kaukana, eikä ole ollut juuri tilaisuutta singahtaa Helsinkiin hyvällekään aterialle kutsun käydessä. 

Jokunen aika sitten saimme taas kutsun syömään Menu Nordicia Silja Serenadelle. Koska kyseinen ajankohta ei mahdollistanut Helsingissä käymistä, kiitin kutsusta ja toivottelin osallistujille makoisia hetkiä. Sain kuitenkin jatkopostia aiheesta, ehdotuksen lähteä meille sopivana aikana Tukholman risteilylle ja syödä siellä samainen menu Bon Vivant-ravintolassa. Tähän tarjoukseen tartuimme, sillä saimme kuin saimmekin sullottua vapaatoiveen lomakieltojen täplittämään vuorolistaan. 

Edellisestä täysiverisestä Ruotsin risteilystämme oli kulunut niin kauan, ettei meistä kumpikaan voinut muistaa asiaa kuin noin viiden vuoden tarkkuudella. Mietimme, että oliko meillä tuolloin mukana jo kaksi lasta, vai vasta yksi. Työhön liittyviä vuosikokousmatkoja kilpailijan punaisilla laivoilla ei niitäkään jostain syystä muista kauhean tarkkaan (se meri-ilma, tiedättehän). 

Viime maanantaina tuntui suorastaan eksoottiselta kävellä laivaan omin jaloin pientä matkalaukkua perässä vetäen. Olemme yleensä aina liikkeellä autolla, joka on niin kätevä ajaa suoraan laivan sisuksiin, kun laivamatka on osa pitempää reissua. Osasimme mennä jonossa muitten mukana kävelysiltaakin, osasimmepa välttää valokuvankin juuri ennen Pikku Myn ja Muumipeikon ohittamista.

Meille oli varattuna Deluxe-hytti merinäköalalla. Vähänkö tuntui luksukselta, sillä omakustanteisilla matkoilla menen aina hinta edellä, nimenomaan halvin hinta. Oli hauska katsella ulos hämärtyvään Helsinkiin laivan lähtöä odotellessa. 

Tuona menomatkan iltana sponsoroituun ohjelmaamme kuului päivällinen ravintola Tavolàtassa. Koska olimme päivällä syöneet mainion lounaan, emme olleet valtavan nälkäisiä. Niinpä valitsimme alkuun jaettavaksi Keittiömestarin leikkelevalikoiman, päivän makkaroita koskevista kohu-uutisista välittämättä. Se olikin juuri sopiva kahdelle. Minä söin pääruokana vasikanmaksaa ja Kammenpyörittäjä paistettua nieriää. Minun maksa-annokseni oli todella hyvä, pidän niin paljon maksasta, kunhan se vain ei jää pyörimään suuhun ja sille on ripoteltu juuri oikea määrä suolakiteitä. Kammenpyörittäjän nieriäkin hävisi lautaselta, mutta roomalaisia gnochheja hieman vierastimme. 

Päätimme aterian tiramisulla ja juustoilla. Tähän ateriaamme olimme saaneet 41 euron arvokupongin kumpainenkin, loput maksoimme itse. Maksettavaksemme jäi hieman yli 50 euroa, lähinnä summa koostui juomista. Tavolàtassa näytti olevan paljon lapsiperheitä ja pirteä sisustus sopikin perheravintolalle hyvin. 

Hyttiluokkaamme kuului myös erikoisaamiainen tässä samassa ravintolassa, jonka kävimmekin kuuliaisesti syömässä kumpanakin aamuna. Kiitän rapeaa pekonia ja hyvää kahvia. 

Tuona maanantai-iltana laiva näytti olevan aika hiljainen. Ilmeisesti koululaisten syyslomaviikot olivat jo olleet ja menneet, mutta ruotsinkielisiä eläkeläisiä oli suurin joukoin ilmeisesti konferenssimatkalla, niin monta nimikyltin mukaista Ovea ja Stigiä yhdessä Livin ja Signen kanssa kohtasimme laivan käytävillä ja hisseissä. Laivan viihdetarjontaan emme sen enempiä tutustuneet, mutta monenlaista ohjelmaa olisi kyllä ollut tarjolla. 

Paluumatkan iltaan kuului Menu Nordic Bon Vivant-ravintolassa heti, kun hiiohei oli huudettu ja laiva lähtenyt lipumaan kohti Helsinkiä. Olimme sopivan nälkäisiä ja odotusta täynnä. Menu Nordic viineineen maksaa 118 euroa (109 euroa Club One-kortilla). Meillä oli valmiina pöytävaraus ja 109 euron arvokuponki kummallekin. Niinpä istahdimme meille osoitettuun pöytään, minä jälleen paikan parhaaseen (lue:perimmäiseen nurkkaan selkä seinää vasten, sieltä näkee kaiken) ja tilasimme alkuun lasilliset samppanjaa. Jollei hyvä ilta ala Bollingerilla, niin millä sitten? 

Meistä huolehti kaksi huomaavaista tarjoilijaa, eivätkä he katsoneet pahalla järjestelmäkameraammekaan. Olin etukäteen varmistanut, että matkan luonteen vuoksi olisi sopivaa kuvata vähän tavallista enemmän, eikä niin ujosti kuin minulla yleensä on tapana (niin äkkiä, ettei kameraparkakaan ehdi tarkentaa). 

Alkujuomien kanssa samaan aikaan saimme leipää ja tutkittavaksemme menukortit. Pääruokavaihtoehtoja oli kaksi, joten teimme tavalliseen tapaan, toinen meistä otti kalaa, toinen lihaa. Näin saimme eteemme maistettavaksi kaikki menun ruokalajit. Kumpikin sai oman menukorttinsa ja siitä olikin mukava seurata, mitä seuraavaksi oli tulossa. Ennen ensimmäistä ruokalajia saimme pikkuiset keittiöntervehdykset, joissa oli sienisalaattia ja jotain jo unohtunutta pyrettä.

Ensimmäinen ruokalaji oli nimeltään Jerusalem Artichoke & Truffle ja sen juomaparina oli Gustave Lorentzin Crémant d'Alsace. Tarjoilijamme toivoi, että viini pystyisi pistämään kampoihin alkujuomalle, kyllä se ainakin teki parhaansa. Keitto tarjottiin koristeellisen leipäpalan kanssa ja keiton maku oli suloisen hento ja ujo. Mietimme, joko viimein alkaisi olla aika kaivaa omia maa-artisokkiamme maasta, vai vieläkö pitää malttaa mielemme. 

Toinen ruokalaji oli Arctic Char & Horseradish, nieriää, piparjuurta ja vesikrassia. Annos oli todella dramaattinen, kalan musta nahka ja puna-vihreä söherö (jolle tarjoilijan kanssa koitimme keksiä hyvää nimitystä) tekivät siitä rohkean näköisen. Laseihin kaadettiin bordeuxilaista Clarendelle 2013, Clarendelle Dillon Wines. Nieriä oli unelman kevyttä, nahka ei ollut aivan niin rapeaa, että sen olisi halunnut syödä. Tuo rapea häkkyrä toi mukavaa tekstuuria ja poltetta muuten mietoihin haarukallisiin. Pieni ceviche-osa annoksen päässä oli myös maukas sopivassa suolaisuudessaan. 

Kammenpyörittäjä valitsi pääruoakseen Hallibut & Lobsterin, jonka viinipari oli aterian alusta tutun tuottajan, Gustave Lorentzin Evidence Pinot Noir 2012. Minun lautasellani oli Venison & Juniper, eli peuraa, persiljanjuurta ja salottisipulia geneverkastikkeella. Siihen oli yhdistetty chileläistä punaviiniä, Don Melchor Cabernet Sauvignon 2010. Ruijanpallas on aika harvinainen vieras meikäläisillä lautasilla, siitä näkee heti, ettei tarvitse pelätä pieniä teräviä ruotoja, niin isosta kalasta palanen on lautasella. Eikä muutenkaan tarvinut pelätä ruotoja, kala oli erinomaisesta valmistettu ja samaa saattoi sanoa minun peurastani, kunhan sain muutaman suolakiteen ripotettua sen punaiselle pinnalle. Annoskoot olivat koko ajan sopivia, samoin pidin kattauksen lautasista. 

Ennen jälkiruokaa oli vuorossa juusto, joka tarjottiin samanlaisilta, mutta erivärisiltä lautasilta. Kylläpä lautasen väri vaikutti paljon siihen, miltä annos näytti ja melkeinpä sanoisin sen vaikuttaneen makuunkin! Juustoportin tuottama Vuohenmaito Grand Reserve paahdettujen saksanpähkinöiden ja vadelman kanssa oli kiintoisa kokemus. Pähkinöissä oli sama maku kuin lapsuuden makeissa muroissa, joiden nimeä emme muistaneet, samaan tapaan ne tarttuivat hampaisiinkin. Yksi suuri vadelma riitti maustamaan hieman ohuen makuista juustoa ja luutusimme juustopaloilla tarkkaan hunajan (tai siirapin), jota lautasella oli myös hillitysti. Tälle ruokalajille ei ollut omaa viiniään, mutta saimme sen kanssa liharuoalle valittua punaviiniä, minä pienen lisäkaadon ja Kammenpyörittäjä uuteen lasiin.

Aterian päätti Chocolate & Orange Tommasin Fiorato 2010:n kanssa. Suklaa oli moussena, appelsiini raikkaana sorbetina, mukana oli myös suklaakakun murusia.

Meille jäi ateriasta itsellemme maksettavaksi vain alkujuomien osuus. Pidän 109 euron (tai 118, jollei ole laivayhtiön kanta-asiakas) listahintaa erittäin sopivana tälle aidolle fine dining-aterialle viineineen. Oikeastaan pidän sitä edullisena. Olen edelleen iloisen yllättynyt siitä, että merelläkin saa syödäkseen näin mainioita aterioita. Tietämättömyys on täysin omaa vikaani, itsehän olen aina valinnut buffetin muita vaihtoehtoja edes tarkastelematta. Tarjoilu ja aterian tahti olivat kumpikin miellyttäviä. Ravintolassa oli hyvin tilaa tuona iltana ilmeisen vähäisen matkustajamäärän vuoksi, mutta yksi suuri, osin lapsista muodostunut ryhmäkin ravintolassa aterioi. Lapsiasiakkaat näytettiin ottavan hyvin vastaan, he saivat samat keittiöntervehdykset kuin aikuisetkin ja varsinaiset ruoat näyttivät olevan mainiosti lasten makuun soviteltuja. 

Kiitämme Tallink Silja Line-yhtiötä sujuvasta matkasta, hyvistä aterioista, mukavasta hytistä ja mahdollisuudesta pistäytyä, vaikkakin pikaisesti, Tukholmassa. Sinne täytyy kyllä ehtiä paremmalla ajalla, omalla rahalla uudelleen, nopeammin kuin 10 vuoden kuluttua. Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, josta löytyy muitakin ravintola-aiheisia postauksiamme.

Muista minilomasemme  vaiheista  seuraavissa postauksissa,  niissä on luvassa  lounaat Juuressa ja Olossa,  sekä muutamia Tukholma- ja Helsinki-kuvia.