Tryffelimunakas sous vide-menetelmällä

Nyt varmasti jo huomaa, että kun innostun jostain, innostun sitten kunnolla. Nyt jos olisi tarpeen syödä tiskiharjaa, niin luonnollisesti vakumoisin sen ensin, sitten tasalämpökypsentäisin ja söisimme sen onnesta pökkyräisinä. Mutta tiskiharjaa meillä ei vielä ole ollut lautasella, vaan tänä aamuna laitoin Sansairen pöhisemään aamiaisomelettia varten. Tein laitteen kanssa ensimmäisen mokanikin, laitoin kattilaan liian vähän vettä, alle minimiviivan ja painoin virtapainiketta, olin aikeissa hakea vielä lisää vettä kannulla. Laite päästi merkillisen pöhäyksen ja vettä oikein pulpahti alalaidan reiästä ja näyttöön tuli teksti LOW WATER. En kuitenkaan hermostunut, vaan laitoin lisää vettä kattilaan ja painoin laitteen selkäpuolella olevaa mustaa nappulaa, jonka arvelin olevan jonkunlainen paniikkinappula ja niin se olikin. Kun vettä oli tarpeeksi, laite lähti lämmittämään vettä tavalliseen tapaan. 

Löysin Anova-nimiseltä sivulta (en oikein tiedä onko tämä blogi vai joku muu sivusto) sous vide-omeletin ohjeen ja sen mukaan sitten toimin, tietysti hieman modifioiden. Laitoin veden lämmöksi 73° C ja veden lämmitessä valmistelin kaksi munakasta pusseihin odottamaan.

Tryffelimunakas kahdelle

• 4 kananmunaa
• 1 rkl kylmää voita
• 1 kevätsipuli
• 2 rkl parmesania raasteena
• ripaus suolaa ja pippuria
• muutama lastu tryffeliä
• pikkuisen tuoretta persiljaa
• 2 puolen litran Minigrip-pussia

Silppusin sipulin ja leikkasin kylmän voin pieniksi kuutioiksi. Raastoin juuston ja siivutin (sen teki oikeasti Kammenpyörittäjä) tryffelin aivan ohuiksi viipaleiksi. Rikoin kaksi kananmunaa pieneen kulhoon ja vatkasin rakenteen rikki kevyesti. Lisäsin mukaan puolet voikuutioista, sipulisilpusta ja hieman suolaa ja pippuria. Sekoitin ja kaadoin massan pussiin. Tein toisen erän samalla tavalla lopuista aineksista. Jätin tryffelilastut ja persiljan odottamaan viimeistelyä. 

Laitoin pussin avoimena veteen niin, että massa painui veden alle, laskin pussia alemmas lähelle veden rajaa, jolloin ilma puristui pussista pois. Suljin pussin suun tiiviisti, tällä ilmansyrjäyttämismenetelmällä saa aikaan riittävän tyhjiön samantien valmistettavaa nestemäistä ruokaa tehtäessä. Jätin pussit lämpimään veteen ensin kymmeneksi minuutiksi. Nostin ne pois ja kääntelin massaa hieman pussissa, että sulanut voi ja juusto sekoittuisivat kunnolla munamassaan. Jatkoin kypsentämistä vielä toiset kymmenen minuuttia. 

Lähdeohjeeni mukaan 20 minuuttia kaikkiaan riittäisi, mutta minusta siinä vaiheessa massa oli vielä liian vetelää, joten jatkoin kypsentämistä vielä 10 minuuttia. Puolen tunnin kypsennyksen jälkeen massa oli melkein niin kiinteää kuin halusinkin ja kumosin munakkaat lautasille. Ripottelin päälle vielä pippuria, trffelilastuja ja persiljaa. Munakkaan rakenne oli uskomattoman kermaisen pehmeä, minun makuuni olisi saattanut olla vielä hieman kypsempi munakas. Joko lisää aikaa tai aste pari lisää lämpöä, laitan tähän itselleni muistimerkiksi. Selkeästi tässä on paljon oppimista ja säätämistä ja ylipäätään sen miettimistä, mitä kannattaa sous vide-menetelmällä tehdä ja mitä ei.

Tryffeliä meillä sattui olemaan jääkaapissa, ostimme pienen purkin viime viikolla Tallinnasta. Minä epäröin sen ostamista, mutta olipa hauska kokeilla. Edelliskertainen ostokseni muutama vuosi sitten taisi olla jo valmiiksi kuivettunut, sillä en muistaakseni pitänyt siitä juurikaan. Nyt kun avasin purkin, sieltä tuli hyvin voimakas tuoksu ja kaksi pientä sientä olivat oikein mainioita, otimme niistä pienemmästä puolet tähän aamiaiseen. 

Muina vaihtoehtoina voisi hyvin käyttää jotain kinkkua, lohta, kantarelleja tai tehdä vain omeletin ilman erityisiä täytteitä tai lisäkkeitä. Sous vide-menetelmän etu on se, että omeletit voi laittaa valmistumaan muiden aamutoimien ohella (en nyt tarkoita kiireisiä työaamuja) ja kunhan aikaa on kulunut tarpeeksi, ovat omeletit nopeasti saatavilla kaikkien syöjien lautasille samaan aikaan. Kumista munakasta tällä menetelmällä ei liene helppo valmistaa, mutta kerron kyllä, jos onnistun sellaisessa.

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Sous vide-välilehdelle, jonne kerään kaikki tasalämpökypsennystä käsittelevät postauksemme.

Eilen aloitettu on tänään valmis

16 palan palapeli

Meillä on menossa tammikuiseen tapaan ruokaostosten minimointi. Nyt kun olemme ensimmäistä kertaa yli 20 vuoteen kahdestaan, olemme vähentäneet ruoan ostamisesta entisestään, kahden maitotölkin sijaan ostamme yhden ja juustopalan ostamme harvemmin kuin aikaisemmin. Tämän vuoden puolella olemme käyneet kerran ruokakaupassa, eikä ostoskassiin paljon kertynyt, lähinnä leipää ja maitoa. Emme aio ostaa lihaa tai kalaa toistaiseksi, pakastimissamme on niin paljon raaka-aineita, että ihan nolottaa. Etsimme eilen pakastimista tiettyä poronpotkapakettia, luulisin ettei sitä vielä löytynyt, mutta löytyi toinen, jossa oli pieniä potkakiekkoja ja muita luullisia paloja. 

Poropata Crock Potissa

• noin 1 kg pieniä poronpotkakiekkoja ja muita luisia paloja
• 1 l vettä
• 3 dl punaviiniä
• 4 shalottisipulia
• 10 kirsikkatomaattia
• 6 pientä porkkanaa
• 1 kiinalainen yksikyntinen valkosipuli
• suolaa ja pippuria

Pilkoin sipulit ja porkkanat paloihin ja halkaisin tomaatit. Nostin ne padan pohjalle ja ladoin päälle poropalat. Kaadoin päälle vettä ja viiniä sen verran, että ainekset peittyivät ja ripotin pinnalle suolaa ja pippuria. Laitoin padan illalla noin kuuden aikaan hommiin low-asetuksella ja sillä se posotti aamuun asti. 

12 tuntia padassa tekee porolle ihmeitä

Kun heräsin, laitoin padan lämpimänäpito-asetukselle ja aloin miettiä, mitä sitten tekisin ruoalleni. Lueskelin blogeja ja osuin Keittotaiteilua-blogin prässätyn poron ohjeeseen ja tartuin siihen innolla. Olemme syöneet ravintolassa prässättyä lihaa, en muista mitä lihaa se oli, mutta Juuressa se taisi olla ja hyvää se ihan varmasti oli. Myös Sillä sipulissa tehtiin poroa hyvin samaan tapaan jo vuonna 2011. Tein pienen lisäyksen Keittotaiteilun ohjeeseen.

Prässätty poro

• haudutuspadassa kypsennetyt poronlihat luista erotettuna (arviolta noin 400-450 g)
• suolaa ja pippuria
• 2 rkl sulatettua hanhenrasvaa
• 1 rkl voita

Nostelin lihapalat leikkuulaudalle, luut irtosivat jo matkalla, niin mureaksi liha oli yön aikana käynyt. Siivilöin liemestä kasvikset ja muut roippeet ja pakastin mehevänmakuisen poroliemen, jota jäi pataan noin 1,5 litraa. Silppusin sormin lihan pieniksi nyhteiksi ja irrottelin vähät sulamattomat kalvot pois. Sulatin hieman hanhenrasvaa ja sekoitin sen lihasilppuun, maistelin ja lisäsin hieman suolaa ja pippuria. Laitoin vuokaan pitkät suikaleet tuorekelmua ja taputtelin lihamassan vuoan pohjalle kelmun päälle tasaiseksi kerrokseksi. Laitoin painoksi kattilan, johon keräsin täysiä lasipulloja ja muita painavia keittiöromppeita ja laitoin koko virityksen jääkaappiin koko päiväksi.

Lisäkkeinä meillä oli uuden lempileluni tuotoksia, sous vide- porkkanoita ja -perunoita ja puolukkasmetanaa.

Sous vide- porkkanat ja -perunat kahdelle

• 2 suurta porkkanaa
• 6 pientä puikulaperunaa
• 2 rkl voita
• tuoretta timjamia
• suolaa ja pippuria

Kuumensin 10 litran kattilassa vettä 87 asteeseen Sansaire-tyhjiökypsennyslaitteella. Kuorin porkkanat ja perunat. Leikkasin porkkanat muutamaan palaseen ja laitoin porkkanat omaan vakuumipussiinsa, perunat omaansa. Lisäsin kumpaankin pussiin viipaleen kylmää voita, paljon timjamia ja hieman suolaa ja pippuria. Suljin pussit vakuumikoneella. Laitoin pussit kattilaan kypsymään tunniksi. Meillä oli pieni keittiöprojekti kesken, joten pussit olivat lopulta vesihauteessa hieman pitempään, noin 90 minuuttia. 

Puolukkasmetana

• pieni purkki smetanaa
• 2 rkl puolukoita

Puristin puolukat teesiivilän läpi pieneen kuppiin, sinne muodostui noin 1 rkl puolukkamehua. Sekoitin mehuun purkillisen smetanaa.

Aterian kokoaminen

Kun alkoi olla aterian aika, otin prässätyn lihan pois painon alta ja leikkasin sen paloiksi. Olisi ollut parempi, jos olisin laittanut hieman enemmän hanhenrasvaa sitomaan lihamassaa, myös pienempi astia olisi ollut parempi, niin poroprässistä olisi tullut korkeampi. Paistoin palasia pannulla voinokareen kanssa molemmin puolin, niin että pinnoista tuli rapeat. 

Otin porkkanat ja perunat pois vesihauteesta, avasin pussit ja lusikoin porkkanoita ja perunoita lautaselle, mitään muuta viimeistelyä ne eivät kaivanneet. Valutin niille hieman mausteista voita kastikkeeksi. 

Annostelin lautasille prässättyä poroa, perunoita, porkkanoita, puolukkasmetanaa ja kohmeisia puolukoita. Nautimme tämän hyvän aterian joululahjaksi saamamme punaviinin kanssa. 

Itselleni laitan muistiin, että kasviksille ja vihanneksille ei tarvitse paljon suolaa vakuumipussiin, sillä niiden oma maku on intensiivisempi kuin muita kypsennysmenetelmiä käytettäessä. Suolaa tulee ilmeisesti helposti liikaa. Olen ensi kerralla maltillisempi. Puikulaperuna ei varmaan koskaan ole maistunut suussani niin hyvältä, sen rakenne oli merkillisen kiinteä, vaikka se oli optimaalisen kypsä. Yleensä puikulan kypsäksi saaminen on sattuman kauppaa, usein sen saa jo hajoamaan. Porkkana maistui uskomattoman raikkaalta ja oranssilta (!) ja rakenne oli kiinteää olematta tippaakaan raakaa. Siinä oli purtavaa, mutta pureksiminen kävi helposti.

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Sous vide-välilehdelle, jonne kerään kaikki tasalämpökypsennystä käsittelevät postauksemme. Liitän tämän postauksen myös CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme.

tää on niin tätä

Tee vaimosi onnelliseksi

kuvan jäinen tunnelma ei toistunut keittiössämme

Minä niin pidän henkilökohtaisista lahjoista, sellaisista joita valitessa on oikeasti ajateltu juuri minua, on mietitty mikä minut tekisi onnelliseksi ja iloiseksi. Oi sitä hetkeä, kun paketti lasketaan syliini ja tiedän, että nyt saan jotain oikein kaunista ja tyyliini sopivaa, jonka käyttämistä en malta odottaa ja jota mielelläni esittelen muillekin. Näin kävi tänäkin jouluna. Kammenpyörittäjä, maailman paras lahjanhankkija, teki sen taas!

Sain vakuumikoneen ja sirkulaattorin. Kumpikin laite on nyt koeponnistettu ja toimivaksi havaittu. Aluksi olimme tosin menettää hermomme vakuumikoneen kanssa, sillä sen kantta piti puristaa kaksin käsin kummastakin päästä, että se viitsi herätä henkiin. Ohjeen mukaan kansi painetaan kiinni, kyllä se vähän enemmän voimaa vaati ja fleeketakin poisheittämistä. Kun virtaongelma oli ratkaistu, teimme niinkin jännittävän asian kuin valmistimme rullamuovista sopivankokoisen pussin. Se sujui kuin tanssi sen jälkeen, kun kansi oli saatu oikealla tavalla kiinni. 

Seuraavaksi sijoitimme pussiin lohipaloja ja hekumoimme vakumoimme ne. Se oli lystiä. Aloin heti miettiä mitä kaikkea pienistä kivistä alkaen voisikaan vakumoida. Vakumoinnin onnistuttua hienosti aloimme sirkuloida niitä. Tai mitä tasalämpökypsyttämistä se nyt onkaan. Toisesta lahjapaketistani oli aattona ilmestynyt Sansaire-tyhjiökypsennyslaite (joka paikassa on erilainen termi tälle tötterölle) ja koeponnistusiltana se viritettiin talouden suurimman kattilan reunaan, vettä kattilaan ja laite tulille. Tai siis töpseli pistorasiaan ja asetettiin veden tavoitelämpötilaksi 50 astetta. Oikeasti homma meni niin, että vedenlämmitys aloitettiin ekana, mutta vakumoinnissa meni sen verran aikaa, että vesi todellakin ehti lämmetä 50 asteeseen oikein mainiosti. 

Minulle oli jäänyt hieman hataraksi ymmärrys siitä, miten tämä kypsennys sitten hoidettaisiin. Mistä oikein tietäisin kuinka kauan ruokaa täytyisi pitää vedessä? Sepä olikin helppoa, tarpeeksi kauan tietysti! Eikä ruokaa oikeastaan voi pilata, sillä ruoka ei kypsy ylitse. Kun on valinnut tietyn lämpötilan, ruoka kypsyy siihen lämpöön asti ja sillä siisti. Eri juttu on sitten tietysti se, että valitseeko oikean lämpötilan. Se on vähän sama juttu kuin se, että viesti ei mene koskaan väärään numeroon. Se menee aina juuri siihen, minkä olet valinnut, joten kannattaa valita oikein. Löysin monia taulukoita siitä kuinka pitkään mitäkin raaka-ainetta tulisi kypsentää missäkin lämpötilassa päästäkseen haluttuun lopputulokseen.

Joulun jälkeen lueskelin sieltä täältä tasalämpökypsennyksestä ja tulin ymmärtämään myös sen, että se voi olla vaarallista, mikäli ruoka-aineita ei kypsennetä riittävän kypsiksi, luin erilaisista myrkytysvaaroista ja loiseläimistä. Se kuulosti pelottavalta, mutta sain järkeni takaisin muistamalla, että aivan sama hommahan se on muussakin ruoanvalmistuksessa, pitää kypsentää tarpeeksi niitä, mitä pitää kypsentää. Ei porkkanasta tule vaarallista, vaikka sen vakumoi ja pistää lämpimään veteen. Kanasta voi saada salmonellan, jollei sitä kypsennä tarpeeksi, mutta tämä nyt ei ollut varsinaisesti uutta tietoa edes minulle. 

huomaa ystäviltämme saamamme joululahja, malliston suurin suolamylly, kyllä nyt kelpaa

Olin maustanut lohipalat (2 noin 120 g palaa/syöjä) suolalla ja pippurilla ennen vakumointia. Laitoimme kaksi palaa yhteen pussiin ja pussit 50-asteiseen veteen. Otin vinkin lämpötilasta ja ajasta Terveiset ravintoketjun huipulta-blogista. Siellä oli kypsennetty lohta 35 minuuttia ja saman teimme me. Kyse oli siis vähimmäisajasta. Valmistelimme muut aterian komponentit, hanhenrasvassa paistetut perunat ja pienen mozzarellasalaatin ennen kuin avasin kalapaketit. Kuumensin pannulla nokareen voita ja käytin kalapaloja pannulla nahkapuoli alaspäin naftin minuutin, jotta nahka rapeutuisi.

Olemme syöneet sous vide-menetelmällä tehtyä lohta ainakin Spisissä ja muistaaksemme jossain muuallakin. Luulen, että Spisin kala oli kypsennetty matalammassa lämpötilassa, mutta tämä 50-asteinen oli ainakin näin ensimmäisenä kokeiluna todella hyvä. Rakenne oli miellyttävän mehevä ja maku jotenkin niin paljon intensiivisempi kuin muilla kypsennystavoilla. Seuraavalla kerralla kokeilemme 47-asteista. 

Ensimmäinen sous vide-kokeilumme oli siis onnistunut, eikä menetelmässä ole sinänsä mitään vaikeaa tai työlästä. Haluan seuraavaksi kokeilla erilaisia vihanneksia ja jotain lihaa. Sansairen luvataan pitävän tasalämpimänä neljäkin gallonaa vettä, mutta niin suurelle sammiolle meillä ei ole tarvetta. Käytimme laitetta 10 litran kattilassa ja siihen mahtuisi kyllä uimaan isompikin vakuumipussi tai useampi pieni. 

Myös Epätrendikkäässä Ruokablogissa on tehty samanlaisella tötteröllä sous vide-ruokaa. Siskot kokkaa-blogissa sous videillään myös, heillä taitaa olla professionaalisempi laitteisto. Minulla on muutama kirja, joissa tekniikkaa käsitellään myös, mutta tapojeni mukaan olen hakenut vinkkejä tutuista blogeista, heihin kun voi aina luottaa!

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Sous vide-välilehdelle, jonne kerään kaikki tasalämpökypsennystä käsittelevät postauksemme.

talven 2016 jäälyhtymuotia, kylmintä hottia on nyt pörröinen lyhty

Aakkosten hännillä, mutta kokemusten kärjessä - Ö

Toisen Tallinna-iltamme päivällispaikaksi olin valinnut meille Restoran Öön. Sinne oli hotellistamme vain muutaman minuutin kävelymatka. Ravintolasta muuten soitettiin minulle päivällä ja varmistettiin saapumisemme, sama juttu kuin keväällä NOAn kanssa.

Saapuessamme ravintolaan se oli juuri avautunut, joten olimme ensimmäset asiakkaat. Olin ilahtunut meille osoitetusta pöydästä, sain turvallisen istumapaikan nurkassa, mutta hyvällä näköalalla keittiöön. Ravintolan konseptin mukaan heillä on kolme erilaista vaihtoehtoa, neljän, viiden tai seitsemän ruokalajin maistelumenut. Linkit tulevat myöhemmin johtamaan sen hetkisiin ruokalajeihin, mutta nyt heti postauksen jälkeen tietysti niihin, joita meille tarjoiltiin. Valitsimme seitsemän ruokalajin menun viineineen.

Meille tarjoili koko illan Kati-niminen tarjoilija, joka puhui sujuvaa englantia ja oli mitä huomaavaisin meitä miellyttävällä viileällä tavalla. Ateria soljui luontevasti, sopivaa tahtia ja kiinnostavan vaihtelevana. Erityisesti meitä ilahdutti kasvisannos, jossa selleriä oli tarjolla neljällä tavalla. Annokset olivat pieniä, hyvin kauniita, eikä kertaakaan ollut tarvetta sen enempää lisäpippurille kuin -suolallekaan. Viinikaadot olivat maltillisen pieniä ja tulivat täsmälllisesti joko hieman ennen annosta, mikäli viini kaipasi hetkisen lämmittelyä, tai yhtä aikaa annosten kanssa. Iloksemme ravintola vilkastui illan kuluessa ja kun päättelimme ateriaamme reilun kolmen tunnin kuluttua yhdeksän jälkeen, oli ravintola melkein täynnä. Restoran Ö:ssä saimme hienon fine dining-elämyksen 315 euron hintaan, mikä oli aavistuksen edullisempi kuin keväinen NOA-päivällisemme. Minun asteikollani Ö sijoittuu samalle viivalle NOAn kanssa, tuoreempana kokemuksena jopa hieman ylemmäs. Tässä joulukuisen illan ateriassa ei ollut yhtäkään heikkoa lenkkiä, eikä kompastusta.

Lisään tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyville Valmiissa pöydissä- ja Poissa kotoa-välilehdille, joihin kerään ravintola- ja reissuaiheisia postauksiamme.

Osteri kerrallaan - Restoran Lusikas

Olimme aikaisemmilla talvireissuillamme Tallinnaan liikkeellä muutamaa päivää myöhemmin, vasta uudenvuoden jälkeen. Oletimme Tallinnan olevan nytkin täynnä venäläisiä ja suomalaisia matkailijoita ja niin ollen kaikkien paikkojen olevan auki. Kyllä meitä ulkomaalaisia oli kaupungissa näin välipäivinäkin, muttei mitenkään ruuhkiksi asti, ilmeisesti venäläiset saapuisivat sankemmin joukoin vasta uudeksi vuodeksi, jolloin me olisimme jo palanneet kotiin. Kuten edellisessä postauksessa mainitsin,  huomasimme suosikkimuseoidemme KUMUn ja Lennusadamin olevan kiinni perinteisen maanantaiden lisäksi myös tiistait näin talvikaudella, mikä oli melkoinen pettymys. Monilla ravintoloillakin oli alkuviikosta joko joulutauon viimeinen päivä, tai muuten juuri maanantai suljettuna. 

Vastuu reissun päivällisvarauksista oli minulla ja selailin tallinnalaisten ravintoloiden sivuja ja suomalaisten blogaanien ravintolapostauksia useana päivänä. Meillä oli mielessämme paikka nimeltä Restoran Lusikas, jonka Kammenpyörittäjä oli huomannut jollain aikaisemmista Tallinnan matkoistamme, mutta jota emme vielä olleet ehtineet kokeilla. Nimestä muistui mieleen Ravintola Lusikka Helsingissä (joka on ikävä kyllä jo sulkenut ovensa lopullisesti, mutta sama väki on avannut Bravo Delin Tehtaankadulle tässä kuussa). Toinen seikka, mikä jäi Kammenpyörittäjän mieleen, olivat ulkopuolella mainostetut osterit kappalehintaan.

Ravintolan verkkosivut ovat hieman ankeat, mutta riittävän informatiiviset. Kuvattomuus ja sivun laimea pohjaväri saisivat minut ohittamaan ravintolan, mikäli pelkästään selaisin minulle vieraiden ravintoloiden kotisivuja, mutta kun olimme paikasta jo kiinnostuneet, ei vaatimattomuus haitannut. Varaaminen onnistui netin kautta hyvin, mikä on minulle soittamisvastahakoiselle suuri plussa. 

Kävelimme päivälliselle hotellistamme poiketen aina yhtä hyväntuoksuiseen Piparkakkumania-näyttelyyn. Tämä on jo kymmenes vuosi, kun piparkakkunäyttely järjestetään, sinne ehtii vielä aina 9.1.2016 asti, eikä kahden euron sisäänpääsymaksukaan päätä huimaa. 

Lusikas'n ilta näytti olevan ainakin puolikiireinen. Meidän lisäksemme alkuillasta pöytiä täytti muutama suomalainen lapsiperhe ja isohko virolaisnaisten seurue. Heistä on kyllä sanottava, että sellainen tapa juhlia tyttöporukalla miellyttää sivullisen korvaa. Ei kiekumista, eikä korviahuumaavaa kikatusta, vaikka kaikki osallistuivat keskusteluun ja lahjojen ja kuulumisten vaihtaminen oli vilkasta. Siinä olisi meillä suomalaisnaisilla oppimista.

Valitsimme alkuun yhteisen annoksen kolmen euron ostereita. Minähän olen tunnettu osterijänistäjä. Olen aina jättänyt tilaamatta niitä, vaikka olisi ollut mahdollisuus ja kerran olen valmistanut ostereita, joista yhtä taisin uskaltaa hieman reunasta puraista. Emme nytkään mitenkään villiintyneet tilauksemme kanssa, vaan pyysimme tuomaan kolme kappaletta näitä merenherkkuja. Niiden kanssa oli tarjolla jonkunlaista salottisipulivinaigrettea ja sitruunaa. Olen oikein tyytyväinen itseeni, en jäänyt arpomaan, vaan söin osterini mukisematta. Kammenpyörittäjä sanoi pitäneensä omista ostereistaan, enkä minäkään voi sanoa osterin olleen pahaa millään muotoa, se oli raikas, viileä ja kurkusta soljahtava, mutta yksi kyllä riitti. Ehkä seuraavalla kerralla Tallinnassa piipahdamme pelkästään ostereille Lusikasiin.

Varsinaiseksi alkuruoaksi Kammenpyörittäjä tilasi mätilautasen ja minä kampasimpukoita. Kammenpyörittäjän annos oli näyttävä, siinä oli runsaat kupposet mätiä ja mukavia perunakakkusia. Minun kampasimpukkani oli mainiosti paistettuja, kinkku ja hernepyre sopivat annokseen hyvin. Kumpikin söi annoksensa viimetippaa myöten, niin hyvää yksinkertaisuudessaan. 

Pääruoaksi Kammenpyörittäjä otti lampaankaretta ja minä annoksen, jossa oli ankkaa ja viiriäistä. Menun mukaan siinä piti olla couscousia, mutta enemmän se muistutti ohrattoa suurine helmineen. Kare oli paistettu tismalleen oikein ja minun pieni viiriäisenkoipeni niin sievä, etten meinannut raskia syödä sitä. Ankkaa oli runsaasti lautasella, mutta eipä sitä rintapalaa voi paljon pieniäkään annoksiin. Kummankin annoksen kastike oli hyvää, näytti samalta, mutta maistui eriltä. Meiltä käytiin kysymässä muutaman suupalan jälkeen onko liha toiveidemme mukaisesti paistettua, mistä pointsit.

Jälkiruoiksi otimme omenakakkua Vana Tallinn-jäätelöllä ja crème brûléen. Kumpikin oli pätevä päätös aterialle. Meillä oli juomina kullekin annokselle sovitetut lasilliset viiniä, osterien ja alkuruokien kanssa joimme alkujuomiksi tilaamiamme samppanjalasillisia. 

Tarjoilu Lusikasissa (en oikein tiedä kuinka nimi pitäisi taivuttaa) oli kautta linjan ystävällistä ja huomaavaista, vaikka loppuiltaa kohden ravintola vilkastui ja tarjoilijoilla piti kiirettä. Pidimme kovasti Restoran Lusikasin päivällisestä ja laskun loppusumma, 124 euroa kahdelta, oli mukava maksaa. Käytimme aikaa syömiseen noin kaksi ja puoli tuntia. Ateria oli kiireetön, mutta vailla turhauttavaa odottelua. Mikäli etsitte mutkatonta ruokapaikkaa Tallinnassa, tässä on hyvä vaihtoehto. 

Yleisvaloa ravintolassa oli todella vähän, meillä vain yksi kynttilä, joten kuvaaminen oli melko mahdotonta. Laitan tähän loppuun muutaman kuvan, joista saa vinkkiä millaisia annoksia Lusikasissa saa eteensä. Lisään postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne keräämme ravintola-aiheisia postauksiamme. Myös Poissa kotoa-välilehdeltä löytyy tämän postauksen lisäksi muita reissuaiheisia postauksiamme.

Syö, notta jaksat

Luulen, että ymmärrän mitä Selver-kaupan kärrykatoksen seinässä sanotaan. "Syö, notta jaksat". Mitäpä muutakaan se voisi olla? Syömään me taas tulimme tänne Tallinnaan. Harmi vain, ettei vatsa vedä useampia aterioita kuin kotonakaan, vaikka parhaamme yritämme. Eräs ystävä kysyi, että olemmeko käyneet Tallinnan oopperassa tai konserteissa tässä kauniissa kaupungissa. No emme, kun ei koskaan ehdi, kun pitää syödä! 

Eilen ennen laivamatkaa piipahdimme parissa museossa hyödyntämässä Museokorttejamme. Ensin katsoimme Espoon EMMAn lävitse ihastumatta ikihyviksi tämänhetkisiin näyttelyihin, mutta HAM:n Ai Weiwei- ja Taidesalonki 100 vuotta-näyttelyt olivat kumpikin todella hienoja. Etenkin Weiwein töiden näkeminen toi todella hyvän mielen. Suosittelemme kumpaakin näyttelyä, niitä ehtii nähdä vielä muutamien viikkojen ajan. Minulle vierailu HAM:ssa oli ensimmäinen, muttei taatusti viimeinen. Hyödynsimme eilen Museokorttejamme yhteensä 40 euron edestä, joten ei mikään turha lärpäke lompakossa, onneksi sille tulee jatkoa, eikä se jää vain vuoden kokeiluksi. 

Ylitimme lahden Tallinkin paatilla, söimme perinteisen buffet-aterian ja vetäydyimme vatsojen viereen kauniiseen kahden hengen hyttiimme. Kaunista siinä oli halpa hinta. Ja oli se muutenkin ihan ok, ei se ole hytin vika, että sen naapurissa asui kovaäänisiä suomalaisia känniääliöitä. Laiva oli käsittääksemme aika hyvällä täyttöasteella, ainakin buffetissa riitti vipinää. Katsoimme residenssimme televisiosta (ei yhtään niin jännä kokemus kuin kaksi vuotta sitten) laivan tanssiloitten tapahtumia livenä. Iäkkäämmillä pariskunnilla on kyllä mahtavia tanssikuvioita, ei luulisi lonkkien vaivaavan näitä parkettien partaveitsiä. Ehkä juuri siksi eivät vaivaa, kun väki tanssii innokkaasti. Oli hassua katsella eri parkettien tapahtumia kaikki samalla musiikilla, se tuntui passaavan ihan kaikkiin yhtä hyvin tai huonosti, se saattoi valita itse. 

Ajoimme laivasta heti kahdeksan jälkeen ulos kauniiseen kuutamoiseen pakkasaamuun, meillä oli katsottuna valmiiksi aamiaispaikka nimeltä Grenka. Se oli tosi kiva paikka, viihtyisä ja sopivasti pois keskustasta, joten hinnat olivat edulliset. Söimme kolme annosta jaettuna teekannullisen kera ja maksoimme aamiaisestamme 13 euroa. Grenkaa saatamme lämpimästi suositella, en tosin osaa sinne. Kammenpyörittäjä huolehti suunnistamisesta yhdessä Tompsukan kanssa, mutta siitä vieritse meni useita raitiotievaunuja, julkisillakin päässee. EDIT: lisään postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne keräämme ravintola-aiheisia postauksiamme.

Aamiastelun jälkeen ajoimme lempparikauppaamme Selveriin Piritan Velodromin viereen. Siellä on hyvät eri maiden herkkuosastot ja iso päivittäistavaraosasto. Viime mainitulta ostimme kotiin unohtuneen hammastahnan korvaajan, putelin jossa on vain venäjänkielistä kirjoitusta. Toivottavasti se oikein räjäyttää plakin pois! Muuten hankimme kaikenlaista todella tähdellistä, kuten tunisialaista oliiviöljyä ja pikkuruisia vaahtokarkkeja. 

Museot ovat olleet tänään ikävä kyllä kiinni, samoin huomenna, joten Lennusadam ja KUMU jäävät nyt käymättä. Ennen hotelliin pääsyä kävimme tekemässä pienen maaseuturetken, sillä halusin nähdä miltä Paldiski näyttää näin talvella. Teimme sinne retken toissa kesänä ja uusinta oli hyvinkin paikallaan. Kävimme katsomassa myös Keila-Joen vesiputouksen, se oli nytkin täynnä vesisumua, tällä kertaa hyytävää, sillä ilma oli pakkasen puolella. Paldiski näytti hyvin samanlaiselta kuin helteisenä kesäpäivänä, tosin keskusbulevardin ruohikko näytti hieman vihreämmältä nyt ja ihmisillä oli enemmän vaatetta päällä. Kaupasta saattoi ostaa sellaisia joulukuusenkynttilän pidikkeitä, joita meillä oli kotona 60-luvulla. Ostimme, todellakin! Niitä voi joskus tarvita.

Hotellibingomme voitto osui tällä kertaa Tallink Express-hotellille, itse asiassa kahteen kertaan. Muutin mieltäni ja peruin ensimmäisen varauksen ja tein sitten uuden. Naisen logiikkaa parhaimmillaan. Plussaa hotellissa on hyvä sijainti, huoneen hintaan kuuluva pysäköinti (jota emme tienneet ja olimme jo latoneet kolikoita puoli possullista automaattiin, mutta oma vika) ja livakka netti. Ei voi valittaa. Aamiaisesta tiedämme lisää huomenna. Ennen kuin lähdemme päivälliselle, nautimme baarissa hotellin tarjoamat drinkit. Kui hienoo se on? Tänään syömme Restoran Lusikas-nimisessä paikassa. Minulla alkaa olla jo aika nälkä, toivottavasti Lusikas on hyvä ja kiva ravintola! Lisään postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme.

Campakeittiön aattovinkki curling-vanhemmille

Jokainen vanhempi tietää, että joulu on kriisiherkkää aikaa lapsiperheessä, pettymyksiä tulee teki niin tai näin. Jos kuitenkin tahtoo torjua aamun ensimmäisen pettymyksen, voi sen välttää näin: 

Pettymysvapaa jouluaamiainen

1. keitä riisipuuroa ja sekametelikeittoa
2. etsi kauniimpaa kanelipurkkia pöytään, mutta jätä se löytämättä (aikuisen täytyy kestää pieniä pettymyksiä)
3. kata pöytä kauniisti joulupuuron syömistä varten
4. pidä perhe pois keittiöstä lupailemalla jotain, mitä kadut myöhemmin
5. laita joka lautaselle (tai ainakin lasten lautasille) manteli, kaksi tai kolme
6. lapioi manteleiden päälle riisipuuroa ja hedelmäsoppaa
7. kutsu perhe aamiaiselle
8. hämmästy ja riemastu jokaisen mantelin kohdalla yhtä aidosti
9. tunne itsesi hyväksi vanhemmaksi
10. muistele tätä hetkeä myöhemmin tänään, kun joku itkee tai itseä alkaa harmittaa

Jos vinkkini myöhästyi ja teillä on jo kiukuteltu, ei voi mitään!

Engl hed vai taateli?

Kysyin Opiskelijalta tärkeän jouluaiheisen kysymyksen sosiaalisen median kautta. Hän tietysti tiesi heti, mitä tarkoitan ja vastasi, että molemmat. Sen minä taas tiesin jo etukäteen. Niinpä eilen oli englantilaisen hedelmä- ja taatelikakuhkojen leivontapäivä. Nämä kakut muuttuvat vuosi vuodelta jonnekin suuntaan, tai palaavat kohti alkuperäistä, mutta tuunausten jälkeen niitä ei voi kovin perinteisiksi sanoa. 

Ei enää niin englantilainen hedelmäkakku

• 1 rasia punaisia cocktailkirsikoita (rakastan niiden esanssisuutta)
• 1 rasia keltaisia sukaatteja
• 1 rasia vihreitä sukaatteja
• 1 pieni pussi saksanpähkinöitä (tai macademioita tai muita tykkäämiäsi pähkinöitä)
• 50 g pieniä tummia suklaanappeja
• 3 rkl limoncelloa (löytyi korkkaamaton pullo jääkaapista)
• 200 g pehmeää voita
• 2 dl vaaleaa ruokosokeria
• 3 kananmunaa
• 1 rkl vaniljatahnaa
• 4 dl vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 1 dl kermaa 
• tomusokeria ja liraus limoncelloa kuorrutteeseen

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen, voitele ja jauhota suurehko rengasvuoka, tai muu mieluisa kakkuvuoka. Minä jauhotan aina vain vehnäjauholla, sillä en pidä korppujauhon tuomasta karkeammasta pinnasta.
2. Sekoita sukaatit, kirsikat ja pähkinät hyvin keskenään ja lorauta päälle limoncelloa, tai muuta viunaa mielesi mukaan, tai jätä alkoholi pois, ellet tykkää. Jätä hieman maustumaan siksi aikaa, kun teet taikinan ja uuni kuumenee.
3. Mittaa jauhot kulhoon ja sekoita niihin leivinjauhe.
4. Vatkaa pehmeä voi, sokeri ja vaniljatahna pehmeäksi vaaleaksi vaahdoksi.
5. Lisää kananmuna kerrallaan voi-sokerivaahtoon. Jos seos osoittaa juoksettumisen merkkejä, lisää siihen lusikallinen venhäjauhoja.
6. Lisää mukaan jauhot ja kerma, sekoita taikina tasaiseksi, vältä liikaa vatkaamista, ettei taikinasta tule sitkeää.
7. Kääntele maustetut hedelmät ja pähkinät taikinaan ja lisää myös suklaanapit mukaan. 
8. Kaavi taikina valmisteltuun vuokaan, tasoita pinta ja tee siihen pienoinen painauma keskelle, ettei kakun keskiosa nousisi paistamisen aikana liian pulleaksi. 
9. Paista kakkua uunin keskiosassa noin tunti, minun olisi pitänyt ottaa kakku pois uunista hieman aikaisemmin, sen pinnasta tuli tummahko, mutta hyvin maukas. Ulkonäkö hieman kärsi. Kurkkaa sinä kakkuasi viimeistään kolmen vartin kohdalla. Jos tikku on puhdas pistoksen jälkeen, on kakku kypsä. 
10. Anna kakun jäähtyä vuoassa 15-30 minuuttia ja kumoa kakku lautaselle. 
11. Sekoita tomusokeria ja pieni tilkka limoncelloa (tai vettä tai sitruunamehua) ja tee siitä valutettava kuorrute kakun päälle peittämään tummahkoa pintaa, jos paistoit kakkua aavistuksen liian pitkään, kuten minä. Tai muutenkin, jos tykkäät kuorruttaa kakkusi.

Taatelikakkua olen tuunaillut aikaisempina blogaanijouluina, niin halusin tehdä nytkin. Olin jo katsonut valmiiksi englantilaisen sticky toffeepuddingin, mutta luovuin siitä, sillä se pitäisi syödä suoraan uunista, eikä siihen nyt ollut mahdollisuutta. Niinpä yhdistelin edellisvuosien tuunauksiani ja lisäsin vielä yhden ainesosan. 

Taatelikakku, jossa yhdistyy edellisten vuosien tuunaukset

• 200 g pehmeitä kivettömiä taateleita
• 2 dl vettä
• 1 dl muscovadosokeria
• 1 dl valkoista sokeria
• 1 dl espressoa
• 0,5 dl konjakkia
• 50 g suklaanappeja
• 1 tl vaniljatahnaa
• 200 g voita
• 3,5 dl vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl ruokasoodaa
• 2 kananmunaa

1. Kuumenna uuni 175 asteeseen ja valmistele suurehko kakkuvuoka voitelemalla se huolellisesti ja jauhottamalla se vehnäjauholla. Minä käytin silikonivuokaa, koska pidän siitä, että taatelikakun pinta kiiltävä ja kliininen, sitä ei tarvitse/pidä voidella eikä jauhottaa.
2. Pilko taatelit muutamiin paloihin. Jos käytät kovaa taatelipalikkaa, silppua se melko pieniin paloihin, ettei mukaan vain pääse taatelinkiven palasia, ne ovat tosi kovia puraista ja niitä on joskus  mukana näissä palikkamuotoon pakatuissa taateleissa.
3. Mittaa kattilaan sokerit ja vesi, lisää taatelit. Keittele seosta noin puoli tuntia, kunnes taatelit ovat soseutuneet. Lisää vettä, jos se meinaa käydä vähiin. 
4. Lisää kattilaan voi kuutioina, espresso, konjakki, suklaa ja vaniljauute. Sekoittele hyvin miedolla lämmöllä, kunnes voi ja suklaa ovat sulaneet seokseen. Jätä jäähtymään noin vartiksi.
5. Mittaa vehnäjauhot ja sekoita niihin leivinjauhe ja ruokasooda. 
6. Kun tuunattu taatelisose on hieman jäähtynyt, sekoita siihen kananmunat ja vehnäjauho nuolijalla, voit tehdä sen kattilassa suoraan, säästyt leivontakulhon tiskaamiselta. 
7. Kaavi taikina kakkuvuokaan ja tasoita pinta, tee keskelle pieni painauma estämään kakun keskustan liiallista kohoamista. 
8. Paista uunin keskiosassa noin tunti, tällä kertaa minun kakkuni oli kypsä 50 minuutin kohdalla.
9. Jäähdytä kakkua vuoassa noin puoli tuntia ja kumoa.

Myöhemmin kysyn Opiskelijalta sosiaalisen media kautta, että joko? Hän vastaa, että käy. Siispä menen hakemaan hänet joulunviettoon. Nuoripari saapuu myös käymään, joten Campakeittiön pöydän ääreen jouluaterialle asettuu kokonainen perhe.