Otsikko on kuin Leila Hirvisaaren romaanista, mutta sellaiselta näytti lauantaina Vaasassa ja sen lähistöllä. Edellisillan Gustav Wasan GW7-menu oli esimerkillisesti vajennut vatsoistamme ja söimme ilolla Sokoshotel Royal Vaasan aamiaista ikkunapöydässä. Tymäkkä tyrnishotti viimeistään olisi herättänyt, mutta muutenkin olimme virkeitä.
Yöllä oli satanut noin 10 senttiä lunta, mutta jokainen hiutale oli kuiva ja irtonainen, joten lumivaippa lähti auton päältä melkein puhaltamalla. Ennen kuin lähdimme ajelulle lähiseuduille, kävimme kävelemässä hieman Vaasan kaduilla odotellessamme, että Rewell Centerin lippukauppa aukeaisi. Hankimme kulttuurikorteilla lippuja tuleviin konsertteihin, ennen kuin minun korttini saldo vanhenisi. Edelleen on hupaisaa ostaa lippuja Jyväskylän tapahtumiin kaikkialta muualta kuin Jyväskylästä, mutta tärkeintä on, että homma toimii!
Kävimme Vaasan kauppahallissa, joka on kyllä aika pieni, yli puolet hallista on Indiskan tiloina. Liha- ja kalakaupat hallin perukoilla ovat hyvännäköiset myymälät, niissä kävisin ostoksilla, jos asuisin Vaasassa. Torikin on vilkkaannäköinen, Jyväskylässä luulisi noin monen kojun tavallisena arkena merkitsevän isompiakin markkinoita, mutta on ilmeisesti Vaasassa aivan normijuttu.
Meillä oli vain lyhyt matka seuraavaan majoittumispaikkaamme Seinäjoelle, joten teimme pienen lisämutkan ajelemalla Raippaluotoon. Kammenpyörittäjä on ajanut maisemissa parin Retrokilpurit-tapahtuman puitteissa toukokuussa. Ensimmäisellä kerralla oli mitä kaunein sää, toisella aivan karmea tuuli, sade ja kylmyys. Nyt ajelimme kirkkaassa auringonpaisteessa aivan Raippaluodon ulommaiseen kärkeen. Lunta oli satanut sielläkin yön aikana ja jokaisessa matkanvarren pihassa oli ahkera lumenkolaus menossa ja monet potkukelkat suihkivat kohti Raippaluodon Närköpiä. Olisi hauska nähdä tuo talvikaunis saaristo myös kesäkuosissa.
Vaasaan palattuamme ajoimme katsomaan Vanhan Vaasan raunioita. Minulle tämä kohta kotimaan historiaa oli mennyt ohitse joskus peruskouluaikoina, mutta Kammenpyörittäjä oli luntannut muisti Vanhan Vaasan palon vuodenkin tarkalleen oikein, se tapahtui vuonna 1852. Tapahtumapaikalla sijaitsee nyt aivan loistava liukumäki, raunioilta ja mäeltä kävi sellainen suihke, kun paikalliset perheet olivat viettämässä aurinkoisessa säässä liukumäkipäivää. Se on muuten vissi, että jokaisella suositulla mäenlaskupaikalla kuuluu runsaan nauramisen lisäksi myös itkua. Aina on joku, joka ei haluaisi lähteä vielä kotiin tai johon sattuu, kun tuli sittenkin laskettua liian kovaa.
Matka Vaasasta Seinäjoelle oli juuri sopivan mittainen pikku nokosille, mutta vain matkustajalle toki. Saavuimme Seinäjoelle sopivasta suunnasta ja tarkastimme missä sijaitsee illan keikkapaikka, Rytmikorjaamo. Siellä Eläkeläiset heittäisivät keikan illalla. Paikka oli sopivan kävelymatkan päässä keskustasta, joten taksia ei tarvittaisi päivällisen jälkeen.
Olin varannut meille huoneen Cumuluksesta, tällä kertaa menin hinta edellä, sopeudun tässä vähentyneisiin tuloihin miten parhaiden taidan. Olin kuitenkin varannut aluksi niin edullisen huoneen, ettei siinä ollut edes ikkunaa. Muistan kerran ihmetelleeni tällaisen ratkaisun mahdollisuutta erään toisen hotellin yhteydessä ja arvelleeni, että kyse on ehkä vitsistä. Huomasin tämän säästökampanjani muutamaa päivää ennen Pohjanmaan reissuamme ja koska olin pidättänyt oikeuden peruuttaa varaukseni maksutta, teinkin vaihdon ikkunalliseen huoneeseen, jonka tässä vaiheessa sai heti maksamalla samaan hintaan kuin aiemman ikkunattoman. Toisaalta, eipä sitä juuri tule vietettyä aikaa hotellin ikkunasta katsomalla, mutta silti ajatus aukko ulkomaailmaan tuntui silti lähes välttämättömältä. Cumuluksen huone oli tarpeettoman suuri ja pirteästi sisustettu, kyllä siellä kelpasi viettää muutama iltapäivän tunti päiväunia ottaen nälkää keräten.
Päivällissuunnitelmamme olivat tietysti heti selvät, kun tiesimme lähtevämme Seinäjoelle. Ravintola Juurella vakuutti meidät edelliskerralla, kun kävimme paikkakunnalla. Silloin taisi kyllä päivällisseuramme olla se merkittävin syy viihtymiseemme, nyt istuimme pöytään kahdenkesken. Tilasimme Matka maakuntaan-menut viinipaketeilla. Ravintolassa oli saapuessamme jonkun verran asiakkaita, mutta illan kuluessa paikka vilkastui mukavasti, vaikkei ihan täyteenbuukatusta illasta ollutkaan kyse.
Valaistusta riitti edellisillan ateriaa enemmän, joten saimme muutamia kuviakin annoksista. Muistikuvieni mukaan Juurella tarjoaisi vähän vähemmän fiiniä ruokaa, kuin GW. Ehkä niin olikin kaksi ja puoli vuotta aikaisemmin, mutta nyt tilanne oli vähintäänkin tasan, ellei Juurella ollut mennyt ohitsekin. Aina alun keittiöntervehdyksestä illan viimeiseen annokseen saimme eteemme kauniita, keveitä annoksia, joista ei jäänyt kuin tiskikoneelle pikkuisen hommia. Pidimme annoksille sovitetuista viineistä ja leppeästä, ystävällisestä tarjoilusta. Päivällinen kahdelle viinipaketein ja loppukahvein maksoi 190 euroa. Oli mitä suurin ilo huomata, että tässä ravintolassa oli edelliskerrasta otettu suuri harppaus ylöspäin ja seinäjokelaiset saavat olla ylpeitä tyylikkäästä ravintolastaan!
Päätimme päivällisemme kahdeksan huippeilla ja sitten oli tietysti edessä vielä illan toinen kohokohta, Eläkeläisten keikka Rytmikorjaamolla. Jokainen vähänkään Campasimpukkaa lukenut tietää, että olen iltaunisuuden armoitettu mestari ja niinhän siinä kävi, että keikalle lähtemisen sijaan menin nukkumaan! Kammenpyörittäjä sen sijaan reipasteli itsensä Rytmikorjaamolle humppaamaan. Keikka oli jälkikuulemani mukaan tasavarmaa settiä, joskin bändi oli päässyt aloittamaan hieman myöhässä edeltävien esiintyjien viihdyttyä lavalla kärsivällisyyttä vaatineen pitkään.
Lisään tämän postauksen Campasimpukan yläreunasta löytyville Humpat-, Poissa kotoa- ja Valmiissa pöydissä-välilehdille.
