Pollo alla Cacciotora

Olisin laittanut ruoan työpäivän ajaksi hautumaan Crock Potiin, mutta minulla ei ollut pääraaka-ainetta, broileria varastoissani. Kävimme kaupassa nopeasti töiden jälkeen ja muistin, että minullahan on ruoanlaittoa mukavasti nopeuttava painekattila. Puolessa tunnissa kotiinsaapumisesta pataruoka oli kattilassa paineistettuna kypsymässä. Olisin mielelläni käyttänyt nahallisia ja luullisia paloja, mutta kaupassa ei ollut muita kuin valmiiksi marinoituja, joten tyydyin nahattomiin rintafileisiin.

Pollo alla Cacciatora neljälle (vaikka meitä on vain kaksi)

• 4 broilerin nahatonta rintafilettä
• 6 pientä suippoa paprikaa (2 punaista, 2 keltaista ja 2 oranssia)
• 5 cm pätkä kesäkurpitsaa mandoliinilla siivutettuna
• 1 suuri valkokuorinen sipuli (en tunne lajiketta)
• 1 yksikyntinen valkosipuli
• loraus oliiviöljyä 
• iso nokare voita
• 1 dl punaviiniä
• 1 tölkki tomaattimurskaa + puoli purkillista huuhteluvettä
• 4 pienehköä tomaattia lohkoina
• puolikkaan sitruunan mehu
• suolaa ja pippuria
• 1 tl chilihiutaleita
• 1 rkl kapriksia
• tuoretta oreganoa
• tuoretta basilikaa
• tarjoiluun ohuita parmesaanilastuja

Silppusin sipulit ja leikkasin tomaatit ja paprikat paloihin ja lohkoihin. Kuumensin painekattilan pohjalla oliiviöljyä ja kypsensin sipuleita, kesäkurpitsaviipaleita ja paprikoita hetkisen kattilassa koko ajan sekoitellen, noin 5 minuuttia. Kaadoin kattilaan tomaattimurskan, purkinhuuhteluveden ja tomaattilohkot sekä viinin ja sekoitin. Annoin seoksen kiehua kevyesti kattilassa. Kuumensin pannulla nokareen voita ja hieman oliiviöljyä ja paistoin fileitä molemmin puolin pari minuuttia, ripotin niille suolaa ja pippuria ja puristin mukaan sitruunamehun. Kun broileripalat olivat saaneet hieman väriä, nostin ne painekattilaan tomaattiseen kastikkeeseen ja upotin ne sinne. Lisäsin kaprikset, hieman suolaa, pippuria ja yrttejä. Laitoin painekattilan kannen paikalleen ja nostin lämpöä niin, että kannen painemerkki nousi puoleen väliin. 

Kypsensin ruokaa paineella noin 20 minuuttia, sammutin lieden ja jätin paineen omia aikojaan laskemaan ennen kuin avasin kannen noin vartin päästä. Broileri oli täysin nyhdettävän kypsää, kastike oli muodostunut kauniin punaiseksi ja paksuksi, hieman lisäsin pippuria ja yrttejä. Keitin pollo alla cacciatoralle kaveriksi pastaa ja tarjoilussa ripotin päälle vielä ohuita parmesaanilastuja ja tuoretta basilikaa. Puolet ruoasta jäi työlounaiksi. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Painekattilakokkailua-välilehdelle, jonne kerään kaikki aihepiiriin liittyvät postaukset.

Giro d'Italian kuudes etappi oli ajettiin edelleen kauniissa kesäsäässä, ei sellaisessa lumituiskussa jollaisesta olemme saaneet ympäri Suomen nauttia jo monta päivää. Kerrankin hatka kesti loppuun asti ja voittajaksi selviytyi Silvan Dillier BMC-tallista. Bob Jungels jatkaa pinkissä. Suosikkinaironi on kymmenen parhaan joukossa, joka kelpaa minulle oikein hyvin.

Vannon, ettei ole käyttöpyöristämme

Prosciuttoon kääritty mozzarella

Tänään söimme nopeasti sommitellut alkupalat, joissa oli buffalomozzarellaa prociuttoon käärittynä. Poimin idean täältä. Lähdeblogissa on ilmeisesti näppäräsomisempi tekijä, siellä näyttivät nätimmiltä. 

Prosciuttoa ja mozzarellaa 

• 2 palloa buffalomozzarellaa
• 1 pkt (9 viipaletta) prosciutto-kinkkua
• balsamicoa
• basilikan lehtiä

Levitä kinkkusiivut leikkuulaudalle ja aseta viipale mozzarellaa kullekin kinkkusiivulle. Kääri kinkku juuston ympärille. Tiputtele balsamicoa tarjoilulautaselle ja asettele kinkku-juustokääröt päälle. Koristele basilikan lehdillä.

Giro d'Italian viides etappi kulki Pedarasta Messinaan, mittaa ajolla oli 159 km. Etapin alussa oli nousua ja laskua, mutta loppupäästään tasaisempaa ja massakirihän siitä tuli. Fernando Gaviria onnistui saamaan jo toisen etappivoiton. Tässä meillä on uusi kolumbialainen pyöräilytähti! Kokonaiskilpailun kärjessä pysyy Bob Jungels. 

Täällä mitään juustokakkua ole koitettu tehdä!

Toisinaan on oikein hyvä epäonnistua. Ihan totta. Jos on alkanut luulla olevansa hyvä autokuski, varmasti täräyttää siihen jo vuoden kasvaneeseen potholeen työmatkalla ja auto käänteiskiittää. Mutta onpahan taas vähän tarkempi liikenteessä. Jos taas mieleen on päässyt hiipimään, että olenpa minä aikamoinen leipuri, niin eiköhän seuraava tekele mene päin Pirkkalaa. No aikamoinen leipuri olinkin kyllä eilen, niin totaalisen pieleen en usein onnistu tekemään. 

Aikomus oli leipoa italialainen juustokakku, mutta pohjasta tuli esipaistettaessa jonkunlainen rasvalöllerö, joka sitten kuivui jäähtyessään kovaksi möykyksi. Sain suostutella sitä astiasta irti todella hartaasti. Tiskari toivottavasti hoitaa loput. Kruunasin epäonnistumisen sillä, että olin valmistanut täytteen jo pohjan ollessa uunissa menemässä pieleen. Kruunajaisten kohokohdaksi muodostui se, että tein täytettä (kaiken varalta, you know) pikkuisen enemmän kuin ohjeessa mainittiin JA sekoitin siihen kananmunia. Kananmunien käyttö johonkin muuhun kuin paistettavaksi aiottuun syötävään ei ole hyvä ajatus, joten minulla oli illan päätteeksi kompostiin paloiteltu pohjankänttyrä ja iso kulhollinen täytettä, jota ei voi raakana käyttää. Piilotin sen peiteltynä jääkaappiin ja olin kuin en olisikaan, kun Antti tuli töistä.

Jos tästä oikein etsimällä etsii jotain positiivista, niin meillä kyllä tuoksui hyvältä illalla, vaikkei tuotosta ollutkaan maistettavaksi. Unissani sekoittui eilen katsomani Silent Witnessin exorcist-jakso ja tuuminnat, miten käytän täytteen järkevästi. Varsinaista ratkaisua ei löytynyt kumpaankaan asiaan ennen kuin heräsin.

Onneksi on foodgawker. Sinne syötin taikasanan mascarpone ja selasin alun neljättä tuhatta ohjetta aika pitkälle, kunnes löysin ohjeen, jota voisin soveltaa. Italialaisuutta ohjeessa on, että periksi ei anneta ja mittava määrä mascarponea. Riittäähän? Varsinaisesti en käyttänyt siis löytämääni ohjetta, vaan sovelsin juustokakkutäytteestä kakkutaikinan. Uskokaa tai älkää, niinkin voi tehdä. 

Jäin miettimään sitä, että miten tuo mascarponemassa olisi edes toiminut paistettavassa juustokakussa? Olen tehnyt hyvin vähän juustokakkuja, etten aloittaessani osannut arvioida nähtävästi oikein mitään. Onko teillä ajatuksia? Oliko ihan tuhoontuomittu juttu kaikkiaan?

Omenamascarponekakku

Epäonnistuneen juustokakun täyte

• 1,5 purkkia mascarponea
• 1 dl tomusokeria
• puolikkaan sitruunan kuori raastettuna
• 2 kananmunaa

Muut ainekset, jotta sain aikaan kakkutaikinan

• 2, 5 dl vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 3 rkl sokeria
• 1 kananmuna
• 1 dl sulatettua voita
• ripaus suolaa
• 2 tl vanilliinia
• kunnon loraus sitruunamehua
• noin 0,5 dl maitoa

Lisäksi vielä

• 3 omenaa
• kanelia

Kuumensin uunin 200 asteeseen kiertoilmalla. Voitelin ja jauhotin 24 senttisen irtopohjavuoan. Kuorin omenat, halkaisin ne, poistin  siemenkodat ja leikkasin hedelmät lohkoihin. 

Otin eilisen juustokakkutäytteen esille ja aloin muuntaa sitä kakkutaikinaksi. Sulatin voin ja jätin jäähtymään. Lisäsin ensin täytemassaan yhden kananmunan, sen jälkeen vehnäjauhoja, suolan, vanilliinin, leivinjauheen, jäähtyneen voin ja sitruunamehun. Maistelin taikinaa, se maistui ihan kakkutaikinalta, lisäsin vielä 3 rkl sokeria ja hieman maitoa, saadakseni taikinasta hieman löysempää. Olin ihan, että kyllä tästä saattaa kakku tulla. 

Kaavin taikinan valmisteltuun vuokaan ja asettelin omenaviipaleet taikinan pinnalle, ripottelin päälle kanelia ja paistoin kakkua 40 minuuttia. Kokeilin tikulla kypsyttä ja 40 minuutin kohdalla tikku ei vielä ollut puhdas pistoksen jälkeen, joten paistoin vielä viisi minuuttia lisää. Siinä vaiheessa kakun pinta oli kauniin värinen ja tikku puhdas uuden koepistoksen jälkeen. Annoin kakun jäähtyä ensin vuoassa noin vartin ja sitten irrotin reunuksen. Kakku pysyi hyvin kasassa ja näyttikin ihan kakulta. Maistettuani sitä, tulin siihen tulokseen, ettei hieman lisää sokeria olisi haitannut. Rakenne oli pehmeä ja täyteläinen. Vältin siis hävikin ja opin jotain juustokakkujen tekemisestä, tai ainakin siitä miten ei kannata tehdä.

EDIT: Tähän tulee korjattu osuus: Giro d'Italia siirtyi eilen Sardiniasta mantereelle ja tänään oli vuorossa neljäs etappi. Kyseessä oli tietysti Etnalle päättyvä etappi, ei se minä profiilin olin aiemmin liittänyt postaukseen. Pahoittelen. Katsoin lopputuloksen ja Etnalle ehti ensimmäisenä Jan Polanc ja kokonaiskilpailua johtaa Bob Jungels. 

Kesäkurpitsa-sipulilisäke kevätkananpojalle

Tämän päivän italialaispanostukseksi tulee kiva pieni lisäke, joka valmistuu nopeasti ja maistuu mainiolle. Otin ohjeen täältä. Olisi ollut kiva, jos kaupassa olisi ollut myös keltaista kesäkurpitsaa, mutta sen aika on myöhemmin kesällä. Vihreällä mentiin.

Italialainen kesäkurpitsa-sipulilisäke kahdelle

• kesäkurpitsaa niin paljon kuin arvaat kahden syövän
• 1 vitivalkoinen sipuli 
• iso nokare voita
• tuoretta timjamia
• suolaa (pieni ripaus) ja pippuria
• parmesaania

Siivuta kesäkurpitsa ja sipuli mandoliinilla oikein ohuiksi viipaleiksi. Sulata voi pannulla ja laita sipulirenkaat pannulle kypsymään, varo palamista. Kun sipulit ovat laiskistuneet mukavasti, laita kesäkurpitsaviipaleet kaveriksi pehmenemään. Ohjeessa puhuttiin siitä, että jos ollaan oikein italialaista nonnaa, laitetaan mukaan kananmunaa kevyesti vatkattuna, mutta minulla ei ollut yhtään nonnainen olo. Jätin siis kananvahingot pois. Kun sipulit ja kesäkurpitsat olivat velttoina ja onnellisina pannulla, raastoin mukaan parmesaania, ripautin pippuria, tuoretta timjamia ja ihan vähän suolaa. Parmesaanin suolaisuus hoiti suurimmaksi osaksi sen tontin. 

Päivällisen pääosassa meillä oli kevätkananpojat confit-menetelmällä valmistettuina. Älkää kertoko kenellekään, että fiinin ankanrasvan (sitä ei ollutkaan CampaPantryssä, voitteko uskoa?) tilalta kypsensin miniatyyrikanat vappuisessa munkkirasvassa. Ja ihan hyvältä  maistui. Pikkuiset kanat olivat 8 tuntia haudutuspadassa öljyssä suolalla ja pippurilla maustettuina. Pari suurta rosmariinin oksaa ja suuri yksikyntinen valkosipuli oli öljyssä mukana. 

Kevätkananpoika-confit oli taivaallisen mureaa, hyvää, ihanaa. Lautanen näytti kyllä hetkeä myöhemmin joltain taistelutantereelta, kun linturiepu luopui olomuodostaan. 

Giro d'Italian kolmas etappi meni kolumbialaisen Fernando Gavirian nimiin, taas sellainen pyöräilijä, josta minä en ollut koskaan kuullutkaan. Mutta hienosti hän voitti ja saipa johtajan paidankin. Huomenna on ensimmäinen lepopäivä, kun ajajat matkustavat mantereelle tiistaista kilpailun jatkoa varten.

Juurakon Hulda ihan kypsänä

Suonette anteeksi pienen poikkeaman Italia-teemasta, tämä pitää saada itselle  muistiin, että voin toistaa leipäonnistumisen myöhemmin. Paistoin alkuviikosta ensimmäisen leivän Huldasta. Onnistuminen oli osittainen, leipä näytti hyvältä, sen kuori oli suorastaan herkullista, mutta sisus oli jäänyt aavistuksen raa'an puolelle ja leipä tarttui leipäkiveen. Söin vähitellen leivän kuoren ja käytin lopun eiliseen italialaiseen leipäkeittoon. 

Illalla tein uuden taikinan valmiina onnistumaan, olinhan saanut oivan vinkin Satu Koivistolta, vinkin jonka olin kyllä kuullut aiemminkin, mutten tietenkään muistanut. Kyse oli niin yksinkertaisesta jutusta kuin leivän sisälämmön mittaamisesta aivan siinä kuin paistinkin. Mittaria vaan kylkeen, eikä enää tulee raakoja leipiä!

Juurakon Huldan aurinkoleipä

Juuren ruokinta

• 150 g luomuvehnäjauhoja
• 150 g vettä

Kun olin ottanut leivontaan tarvittavan määrän juurta puhtaalla lusikalla purkista, lisäsin sinne painossa saman verran vettä ja luomuvehnäjauhoja, sekoitin tasaiseksi, suljin purkin ja siirsin sen takaisin jääkaappiin. Jos en ehdi leipoa taikinasta noin viikon kuluessa, ruokin juurta kertaalleen noin 50 grammalla jauhoja ja vettä, mikäli purkkiin mahtuu. Ei kannata kasvattaa juuren määrää liian suureksi. Minä olen leiponut juuresta nyt 1-2 kertaa viikossa ja pidän määrän maksimissaan noin kolmessa desissä. Aion pian jakaa siitä eteenpäin, joten sen vuoksi määrä on nyt noinkin iso. Mahdollisesti myös pakastan pienen osan kokeilun vuoksi. 

Taikinan valmistaminen

• 2 dl vehnäjuurta
• 5 dl vettä
• 2 tl suolaa
• noin 8 dl vehnäjauhoja

Tällä kertaa käytin yleiskonetta taikinan sekoittamiseen. Lusikoin siis juurta purkista 2 desin mitallisen kulhoon, lisäsin sinne suolan ja veden sekä noin 4 dl jauhoja. Koneessa oli taikinakoukku ja vaivasin sillä pienimmällä nopeudella niin, että aineksista muodostui paksuhko velli. Lisäsin jauhoja niin kauan, että olin käyttänyt niitä noin 8 dl. Tällä kertaa tein aivan täysin vehnätaikinan ja kone vaivasi taikinaa vain juuri sen verran, että se alkoi tarttua koukkuun. Otin koukun pois ja nostelin taikinaa taikinalastalla ja ripotin reunojen ja taikinan väliin jauhoja, samoin pinnalle. Laitoin suihkumyssyn kulhon päälle ja kulhon jääkaappiin illalla noin kahdeksan aikaan.

Tänä aamuna varhain

Mitäpä sitä ihminen tekisi vapaapäivän aamuna, kuin nousisi leipomaan leipää? Minä sitten rakastan varhaisia aamuja ja nyt kun olen yksin kotona, saatoin laittaa heti countryn soimaan nettiradiosta, sieltä ei tulekaan muuta kuin mahtavia kliseekokoelmia niin sävelmien kuin lyriikkojenkin suhteen. Aivan parasta!

Laitoin uunin kuumenemaan niin kuumaksi kuin mahdollista, samalla siellä kuumeni leipäkivi pellillä. Alimmalla tasolla oli syvempi uunipelleistä. Vai pitäisikö sanoa pelteistä? Pellen paistaminen aamutuimaan ei kuulu tapoihini. 

Uunin kuumenemisen ajaksi otin taikinan jääkaapista lämpenemään. Alustin siihen hieman lisää jauhoja kulhossa taikinalastalla nostellen. Ripotin leivinlaudalle durumvehnäjauhoja, ettei taikina tarttuisi. Alustin hieman lisää ja nostin sitten leivän leivinpaperille durumjauhoripotteiden päälle. Muotoilin leivästä niin pyöreän kuin mahdollista. 

Kun uuni oli kuuma, nostin varovasti painavan pellin leivinkivineen työtasolle. Ripotin kiven päälle lisää durumjauhoja- Varovasti siirsin paperin avulla leivän lähemmäs ja nopealla liikkeellä kippasin leivän paperilta kiven päälle. Vähän jauhot pöllähti ja leipä ei mennyt aivan keskelle kiveä, mutta close enough. Painoin keskelle leipää pyöreällä stanssilla jäljen ja sitten viillot reunoille niin, että reunapaloja tuli 8. Olisin voinut jakaa pienempiinkiin paloihin. 

Nostin pellin uuniin ja vedin alempaa peltiä ulos sen verran, että sain kaadettua sinne 2 dl kylmää vettä. Luukku kiinni ja jännittämään. Laitoin ajastimeen 15 minuuttia. En laskenut nyt uunin lämpötilaa, se oli kiertoilmalla 240 astetta koko paistamisen ajan. Vartin päästä raotin luukkua ja päästin höyryä ulos. Paistoin leipää vielä 10 minuuttia ja nostin sitten leivän pelteineen pois uunista. Mittasin sisälämpötilan leivän paksuimmasta kohdasta ja se oli siinä vaiheessa 90 astetta. Niinpä paistoin vielä 5 minuuttia lisää ja silloin sisälämpö oli 99 astetta. Satu oli neuvonut tähtäämään 98 asteeseen, joten asteella meni pieleen.

Nyt leipä ei ollut tarttunut kiveen kuin aivan pieneltä alalta, mutta sekin irtosi, kun avitin paistinlastalla. Kuori oli kauniin värinen ja rapea, sisus pehmeä ja maistuva. Suola kohdallaan. Joku muu jauholaatu olisi varmasti tuonut vielä lisää makua, mutta tahdoin kokeilla aivan silkkaa vehnähöttöä. Kuori oli tässä leivässä kaikkein paras tähänastisista juurileivontakokeiluistani. 

Miksi sanon leipää aurinkoleiväksi? Vain siksi, että kerran taisi toinen pojistani sanoa tuohon tapaan muotoiltua leipää aurinkoleiväksi.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidassa olevalle Juurakon Huldan seikkailut-välilehdelle, jonne kerään kaikki juurileivontakokeiluni. 

Pappa al pomodoro – italialainen leipäkeitto

Synttäriarvonnan palkintona olevasta Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana-kirjasta poimin tämän päiväisen aterian ohjeen. En vähiten siksi, että minulla oli viikolla leipomaani jo kuivunutta Juurakon Huldan leipää. Se ei onnistunut sisuksia myöten aivan parhaiten, mutta rapea kuori oli loistavan makuista. Tämän kuoriosan käytin italialaiseen leipäkeittoon, pappa al pomodoroon. Puolitin ohjeen ja siitä tuli hyvä annos kahdelle, vaikka olen yksin kotona. Ihan yhden hengen annosta en varmaan osaa tehdä muuta ruokaa kuin munakkaan. 

Pappa al pomodoro

• 2 suurta pihvitomaattia
• tuoretta basilikaa
• 3 kevätsipulia (minulla ei ollut ohjeen purjoa)
• puolikas yksikyntisestä valkosipulista
• oliiviöljyä
• 0,5 l lihalientä (tällä kertaa tummaa porolientä, vaaleampi lintuliemi olisi voinut olla parempi)
• iso kourallinen kuivan vaalean leivän kuorta kuutioiksi leikattuna
• suolaa ja pippuria
• (chilihiutaleita, jätin pois, en yltänyt ylähyllylle)

Annoksen päälle

• muutama ohut lastu parmesania
• pieni tomaatti kuutioina
• muutama leipäpalanen
• hiukan basilikaa
• pieni liraus oliiviöljyä

Kalttaa tomaatit. Se tapahtuu niin, että leikataan tomaattien kuoreen pohjapuolelle ristiviillot ja lasketaan tomaatit kiehuvaan veteen noin minuutiksi. Nostetaan ne kauhalla lautaselle ja revitään helposti irtoavat kuoret pois. Leikkaa tomaatit kuutioiksi ja poista kovat keskustat samalla. 

Silppua sipuli ja valkosipuli, revi basilika paloiksi. Kaada kattilaan oliiviöljyä ja kuumenna se. Kypsennä sipuleita muutama minuutti ja lisää mukaan sitten tomaatit ja basilika. Sekoittele ja anna kiehua miedosti taas muutama minuutti. Seuraavaksi lisää kattilaan lihaliemi. Minulla oli tosiaan melkoisen tummaa porolientä, jota jo hieman laimensin vedellä. Vaaleampi olisi ollut kivempaa ulkonäön puolesta, mutta makua poroliemessä oli kyllä runsaasti. 

Nakkaa kattilaan myös leipäpalat, jätä muutama koristeluun. Anna keiton kiehua noin 15-20 minuuttia ja sekoita välillä, varo pohjaan palamista. Mausta pippurilla ja jos liemi antaa myöten, myös hieman suolalla. 

Keitosta tulee aika sakeaa, kun leipäpalat muhjaantuvat keittoon, mutta osa kovasta kuoresta jää kokonaiseksi. Kun tarjoilet keittoa, tiputtele vielä muutama leipäpala annoksen päälle. Minä leikkasin vielä yhden pienen tomaatin pikkukuutioiksi ja laitoin nekin mukaan kirkastamaan väriä. Pieni liraus oliiviöljyä, muutama basilikan lehti ja ohut lastu parmesaania ja annos on valmis. Olipa täyteläistä keittoa, melkein luuli lihaa syövänsä. Erittäin hyvä tähdenlentoruoka, johon saa vaikka nahistumassa olevat tomaatit ja kuivat leivät menemään! Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään tähderuoka-aiheisia postauksia.

Vielä ehtii osallistua CampaSimpukan 6-vuotissynttäriarvontaan, tee se kommentoimalla torstaista postaustani sunnuntai-iltaan mennessä.

Giro d'Italian toinen etappi ajettiin myös Sardinian saarella ja eilinen yllätysvoittaja pääsi matkaan pinkissä paidassa. Suurta toivoa sen pitämiseen ei ollut, mutta yksi päiväkin on nuorelle ajajalle hieno eteneminen uralla. Etappi oli keskivaikea vuorietappi, jolla pidettiin suuren osan matkaa aivan lenkkivauhtia. Maaliin revohka kuitenkin kaikista ennakkoaikatauluista reilusti myöhässä saapui ja siitä tuli kuin tulikin massakiri, mitä ei ennakolta olisi arvannut. Hitaan keskivauhdin myötä kirimiehet pysyivät pääjoukon mukana ja pitkään irti ollut hatka ajettiin kiinni hyvissä ajoin. Voittajaksi polki iloinen Andre Greipel. Olipa jännittävä loppu. Myös pinkkipaita siirtyy Greipelille, ensimmäistä kertaa urallaan. 

Parsaa, risottoa, pyöräilyä – mitä puuttuu?

Edit: kaupallinen yhteistyö, Solera

No ei puutu mitään! Tänään pyörähti käyntiin CampaKeittiön seitsemäs Italia-haaste. Samaan aikaan alkoi sadas Giro d'Italia. On tässä juhlan aihetta vaikka kuinka. Kun vuonna 2011 aloitin CampaSimpukan olin enemmän kuin epävarma saanko edes ensimmäistä haastetta valmiiksi, saati kaikkea kolmea sinä kesänä. Tässä sitä vain ollaan, aika on vilahtanut ohitse uskomatonta vauhtia, muttei bloggaamisen ilo ole kaikonnut, se on kasvanut. 

Ruokahaaste alkaa samasta ruokalajista kuin kuusi vuotta sitten. Kyseessä on risotto, jota en vieläkään tee kovin usein. Blogin tilastoihin se on päätynyt näitten vuosien aikana tätä ennen kuusi kertaa, mutta muutama muukin kokkauskerta on ollut. Keväinen sesonkituote, parsa pääsee tämän risoton päätähdeksi ja ohjeen otin uudesta keittokirjastani, The Silver Spoon Quick and Easy Iltalian Recipes. Minulla on se massiivinen parin tuhannen reseptin järkälekin, varsinainen Silver Spoon. En vain ole jaksanut siitä koskaan innostua niinkin lapsellisesta syystä kuin, ettei siinä ole kuvia. Tässä For Dummies-versiossa on ja muutenkin se on hyvin perusohjeisiin keskittyvä. Tullen kokkaamaan siitä useammankin ohjeen näinä viikkoina. Pienensin 4-6 hengen ohjeen noin puoleen. 

Parsarisotto

• 0,5 l lientä (tällä kertaa jotain vaaleaa lintulientä, etiketistä päätellen ehkä kanaa)
• 30 g voita
• 1,5 rkl oliiviöljyä
• 1 dl valkoviiniä (tätä ei ollut ohjeessa, mutta eihän tämä nyt ilman viiniä onnistu)
• nippu vihreää parsaa
• pieni sipuli 
• 175 g risottoriisiä
• parmesaania
• suolaa ja pippuria (ei mainita kirjan ohjeessa, mitä hittoa!)

Risoton tekeminen on hyvin yksinkertaista, sen vaan voi möhliä hyvin helposti. Useimmiten se tapahtuu niin, että alkaa säätää jotain muuta samaan aikaan. Kun muistaa, ettei kattilan ääreltä lähdetä ennen kuin ruoka on valmis, niin lopputulos on hyvä. Niinpä:

1. Ota esille kaikki ainekset kätesi ulottuville. Älä unohda niistä mitään, kuten minä yleensä.
2. Valmista liemi ja pidä se miedosti juuri ja juuri kiehuvana, ota esille sopiva pienehkö kauha. Ota myös lähettyville vettä kannussa, siltä varalta, että liemi loppuu ennen aikojaan, voit jatkaa lientä lisäämällä vettä ja kiehauttamalla sen nopsasti risoton kypsymisen aikana.
3. Leikkaa parsoista nuput erikseen sivuun ja silppua loput varsista pieniksi paloiksi, jätä jonkun verran kompostillekin. Silppua saa olla reilu kourallinen.
4. Silppua sipuli pieneksi.
5. Kiehauta vettä pienessä kattilassa ja laita parsannuput kuumaan veteen kannen alle, jätä ne kevyesti kypsymään veteen, niin ettei vesi enää kiehu. 
6. Raasta parmesaani valmiiksi ja mittaa riisi. 
7. Laita puolet voista ja loraus öljyä paksupohjaiseen kattilaan. Kun voi on sulanut ja se alkaa hieman kuohua yhdessä öljyn kanssa lisää silputtu sipuli kattilaan. Kypsennä pari minuuttia, varo polttamasta. 
8. Lisää riisit kattilaan, sekoittele ja kuullota riisiä pari minuuttia, varo taas polttamasta. 
9. Kun riisiin alkaa tulla hieman läpikuultavuutta, kaada mukaan viini. Sekoita koko ajan ja heti viinin imeydyttyä riisiin, ala lisätä lientä kauhallinen kerrallaan. 
10. Nakkaa mukaan silputut parsan varret.
11. Jatka kypsennystä ja lisäile koko ajan lientä, kun edellinen satsi on imeytynyt riisiin.
12. Kun riisi on napakkaa, muttei enää kovaa keskeltä, on risotto valmista. Lisää loput voista, parmesaani, mausta suolalla ja pippurilla. Nosta annoksen pinnalle kuumassa vedessä kevyesti kypsyneet parsanuput.

Jäin ihmettelemään ohjeessa muutamia kohtia. Siinä ei siis ollut risoton vaatimaa happoa, joka saadaan viinistä. Eikä sitä maustettu suolalla eikä pippurilla. Parsastakin puhuttiin hieman omituiseen sävyyn, mutta käytin omaa järkeäni. Sitä parasta. En muuten kuori koskaan vihreää parsaa, mikäli se on oikeasti jäntevää ja ohutta. Ei maksa vaivaa. 

Risotto oli kyllä ihanaa, vaikken saanutkaan sen kyytipojaksi Soleralta saamaamme keväisen kukkevaa valkoviiniä, Cuvée Rene Dopff Muscatia. Antti vakuutti, että viini sopi parsarisoton pariksi oikein hyvin. Viinin tuoksu oli  jo niin houkutteleva, että saatan huomenna tehdä itselleni minirisoton yövuoroputken päätteeksi. Mikäli tuntisit tarvetta kommentoida kyseistä viiniä jotenkin, ole kiltti ja tee se sähköpostin kautta campasimpukka@gmail.com sillä minun olisi se kommenttilaatikosta poistetettava ollakseni kiltti sponsoripullon vastaanottanut blogaani. Voit myös tulla käymään meillä ja kertoa mielipiteesi! 

Giro d'Italian ensimmäiset etapit ajetaan tänä vuonna Sadriniassa. Lähetyksen alussa muisteltiin viikko sitten harjoituslenkillä auton alle jäänyttä ja menehtynyttä Astana-tallin Michele Scarponia. Astana lähtee kisaan hänen muistokseen kahdeksan hengen joukkueella. 

Minun suosikkejani on tämän vuoden kisassa aika vähän, onneksi Nairo Quintana sentään. Ensimmäinen etappi oli 206 km mittainen ja siinä ykköseksi ehti Lukas Pöstlberger, Bora-Hansgrohen kuski, josta en ole koskaan aikaisemmin kuullutkaan. Mutta kyllä se passaa. Hän pukee päälleen huomenna kaunista pinkkiä toiselle etapille lähtiessään. Andre Gorilla Greipel oli kirissä kolmantena. Kyllä se tästä taas!

Ai niin, jos tahdotte osallistua CampaSimpukan 6-vuotisarvontaan, kommentoikaa eiliseen postaukseen sunnuntai-iltaan mennessä!

Kuusi vuotta Campailua – synttäriarvonta

Niin aika rientää, kun on tylsää! Eiku kivaa tietysti, kuusi vuotta blogaanina on piakkoin kasassa, enkä minä edes kenenkään iloksi meinaa lopettaa vielä. Seitsemäs Italia-haaste on aivan alkamaisillaan, sillä huomenna starttaa jälleen vuoden ensimmäinen suurista ympäriajoista, Giro d'Italia. 

CampaSimpukan alkuperäisen idean mukaisesti on taas tarkoitus kokkailla jokaisena Giron kilpailupäivänä jotain italialaista ja tehdä aiheesta postaus. Viimeisellä kilpailuviikolla emme ole CampaKeittiössä, joten niille päivälle yritän saada ajastettuja postauksia valmiiksi tässä luppoaikoinani. 

Vilkuilin hieman millaisia ruokia olen edellisillä kerroilla tehnyt ja johtopäätös oli se, etten kovin vaikeisiin italialaisruokiin ole uskaltanut tarttua. Tai sitten sellaisia ei edes ole. Enemmän minua monet ranskalaisen keittiön klassikot ovat pelottaneet. Aika usein olen tehnyt jotain pastaruokia tai jälkiruokia. Niitä taitaa tulla tänäkin vuonna, kuka nyt ei pastoista ja jälkkäreistä tykkäisi?

CampaSimpukan 6-vuotissynttäreiden kunniaksi arvomme tähän postaukseen kommentoineiden kesken yhden viime vuonna ilmestyneistä italialaiseen ruokaan keskittyvistä kirjoista, Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana. Kirjan ovat kirjoittaneet Antille pyöräilypiireistä tuttu valloittava herrasmies saapasmaasta, Vittorio Giannini ja hänen vaimonsa Marita Joutjärvi. 

Kirja kului jo viime vuonna keittiössämme ja sieltä olen merkinnyt muutamia reseptejä kokeiltavaksi tänä vuonnakin. Ruokaohjeiden lisäksi kirja sisältää mainioita tarinoita Vittorion lapsuudesta ja vielä kauempaakin hänen sukunsa historiasta. Kommentoi tätä postausta ensi sunnuntai-iltaan mennessä, (7.5.2017 klo 18) ja olet mukana arvonnassa.


EDIT: arvonta on suoritettu sunnuntaina klo 19.30 ja onnekas oli tällä kertaa Elise H! Olen laittanut hänelle postia palkinnon toimittamista varten. Kiitos kaikille onnitteluista ja osallistumisesta! <3