Italialaiset suklaakeksit

Tänään en ehdi sen enempää katsoa Giro d'Italiaa kuin kokkaamaankaan mitään italialaista, olen toivoakseni aivan viimeisellä työmatkallani. Sen takia leivoin jo eilen kaakaoisia keksejä, joihin upotin manteleiden sijaan pinjansiemeniä. Ohjeen otin tästä blogista. Taikinan mitat ovat vapaahkosti konvertoitu.

Suklaakeksit

• 5 dl vehnäjauhoja
• 2,5 dl tummaa sokeria (muscovadon ja leipurinsokerin sekoitusta)
• 2,5 tl leivinjauhetta
• 1 tl jauhettua kanelia
• ripaus suolaa
• 1,5 dl pinjansiemeniä (maista yhtä varovasti varmistaaksesi, etteivät ole niitä kitkeriä kauheita kiinalaisia, jotka pilaavat makuaistin pitkäksi aikaa)
• 4 kananmunaa (olivat keskikokoisia, ohjeessa oli 3 suurta kananmunaa)
• 1 tl vaniljatahnaa
• suklaata

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja laitoin arkin leivinpaperia pellille. Mittasin kulhoon vehnäjauhot, sokerin, leivinjauheen, suolan ja pinjansiemet. Sekoitin tasaiseksi ja tein keskelle syvennyksen. Toisessa kulhossa vatkasin kananmunat ja vaniljatahnan kevyesti. Lisäsin kananmunat kuiviin aineisiin ja sekoitin tasaiseksi taikinaksi, ohjeessa neuvottiin tekemään puuhaarukalla, minä laitoin kertakäyttöhanskan käteen ja tein sekoittamisen sormin. Kun taikina muodostui tasaiseksi, jaoin sen kahteen osaan ja taputtelin puolikkaat pitkulaisiksi pötköiksi, joiden välissä oli leivinpaperilla tilaa leviämistä varten. 

Paistoin ensimmäisellä paistokerralla taikinapötköjä noin 30 minuuttia. Taikina ei juurikaan levinnyt uunissa, mikä ilahdutti minua. Kokeilin 30 minuutin kohdalla paistoksen pintaa, sen tulisi olla hieman joustava ja sellainen se olikin. Otin pellin pois uunista ja liu'utin pikkuleipäpötköt ritilän päälle leivinpaperin kanssa jäähtymään. Sammutin uunin tässä vaiheessa.

Kun pötköt olivat kokonaan jäähtyneet, kuumensin uunin uudelleen 180 asteeseen. Leikkasin pötkylät hieman vinottain noin 2,5 cm viipaleisiin. Asettelin viipaleet paperille vieriviereen ja paistoin niitä toiseen kertaan noin 15-20 minuuttia. Tässä vaiheessa biscotteja kannattaa vahtia uunin äärellä, etteivät keksit pala. 

Jäähdytin toiseen kertaan paistetut pikkuleivät taas ritilällä, tällä kertaa niin, että leivinpaperiarkki oli ritilän alla. Kun keksit olivat jäähtyneet, sulatin hieman suklaata ja lurittelin sitä poikittain pikkuleipien ylitse koristeeksi ja lisämauksi. Kun suklaa oli jähmettynyt, olivat biscottit valmiita syötäväksi, etenkin espresson kanssa nämä  maistuvat!

Giro d'Italian tilanteesta otan selkoa huomenna, kun ehdin kotiin. 

Farinata

Farinata on italialainen kikhernejauhopannukakku. Ainakin minä näin ymmärsin. Se on aika sama juttu kuin viime vuonna kokeilemani cecina, joka on kikhernejauholettu. On ilmeisen tärkeä asia nimetä oikein ja ennen kaikkea valmistaa oikein, etteivät italialaiset pahastu. Luin eräästä blogista, miten blogaani oli melkein saanut virtuaaliturpiinsa, kun oli nimennyt jonkun italialaisen ruoan kuulema huolimattomasti. Hän on amerikkalainen, minä olen varmaan paremmassa turvassa, kukaan puritaani ei varmaankaan tule CampaSimpukkaan pahastumaan. Minä otin nyt tämän farinata-ohjeen tästä blogista, siellä on todella seikkaperäinen selostus siitä, miten taikinasta saadaan oikean paksuinen ja kokoinen käytettävään vuokaan. Laitan ainesosat aivan yhtä tipitarkasti kuin ohjeessa, kun kerrankin on kerrottu miksi se on niin tärkeää!

Farinata (kikhernejauhopannukakku/paistos/lettu/whatever) 32 senttiseen paistoastiaan

• 160 g kikhernejauhoa
• 4,8 dl kädenlämpöistä vettä
• 6 g suolaa
• 77 g öljyä

Enkä nyt siis vitsaile, punnitsin aivan tarkasti 6 g suolaa ja 77 g öljyä. Taikinan on saatava levätä useita tunteja, jopa 8. Minun taikinani lepäsi noin 4 tuntia. Aloitin siis mittaamalla aineet valmiiksi sen mukaan millaista paistoastiaa aioin käyttää. Lähdeblogissa on hyvä taulukko, josta valitsin sopivan. Paistoin farinatan aivan tavallisella peltitarjottimella, jonka halkaisija oli 32 senttiä. 

Sekoitin veden ja kikhernejauhon niin tasaiseksi taikinaksi kuin mahdollista. Jätin kulhon pöydälle ja sekoittelin taikinaa muutaman kerran ohi mennessäni. Kun oli tarkoitus paistaa farinata, laitoin uunin kuumenemaan niin kuumaksi kuin vastuksesta irtosi, eli 300 asteeseen. Laitoin ritilän päälle foliota, sillä arvelin, että öljy saattaisi roiskua paistamisen aikana. Asetin peltilautasen kuumenemaan uuniin yhtä matkaa uunin kanssa ritilän päälle. 

Kun uuni oli kuuma, sekoitin  suolan mukaan taikinaan ja sekoitin tasaiseksi. Nostin peltitarjottimen uunista foliolla peitettyine ritilöineen päivineen. Kaadoin varovasti öljyn kuumalle tarjottimelle ja kallistin tarjotinta sen verran, että koko pohja sai öljykerroksen. Kaadoin taikinan tarjottimelle varovaisesti niin, ettei se roiskuisi. Nostin koko hökötyksen uuniin toiseksi alimmalle tasolle ja paistoin pannukakkua noin 20 minuuttia, kunnes pinta oli kauniin kullanvärinen. 

Olisi ollut ehkä hyvä, jos paistoastia olisi ollut paksumpaa tekoa, valurautainen tai ylipäätään enemmän kuumuutta keräävä, sillä pannukakku hieman tarttui pohjastaan tarjottimeen, mutta terävällä lastalla se kyllä irtosi kohtuullisesti hetkisen kuluttua. Siksi olikin hyvä, ettei tarjottimella ollut sen suurempaa tunnearvoa, eikä jokunen mahdollinen naarmu haitannut. Leikkasin pannukakun paloihin ja kiersin päälle pippuria. Olin hieman laiskalla päällä, enkä alkanut sommitella pannukakulle mitään lisäkkeitä, vaan söin sitä ihan sellaisenaan. Hyvää jotenkin erikoisella tavalla, sillä kikherne ei ole minun repertuaarissani kovin usein käytetty. 

Giro d'Italian viides etappi ajettiin sateisessa säässä. Etapin kuluessa sain kuulla, että Elia Vivianille tuli enemmänkin rangaistusta, kuin vain pudotusta etapin pääjoukon viimeiseksi, hän sai rahallisen sakon, 50 miinuspistettä ja aikarangaistuksenkin. Melko heavysti rankaistiin niin pienestä tönäisystä. Tämän päivän voittajaksi ylsi Pascal Ackermann, hän sai siis jo toisen etappivoiton tässä kisassa. Pascal on kyllä aika täydessä iskussa! Kokonaiskilpailun kärjessä jatkaa edelleen Primoz Roglic, joka on muuten aikaisemmin ollut talviurheilija yhdistetyssä. 

Mascarpone = Italia

Giro d'Italian neljäs ajopäivä oli tuollainen perussetti, 235 km vain. Eisolekupolkasta. Jossain määrin mäkinen, muttei toki vuorietappi ajettiin kuivassa säässä. Elia Viviania saattoi vielä harmittaa edellispäivän tapahtumat, mutta onneksi ajallisesti voiton hylkääminen ei vaikuttanut hänen sijoitukseensa kisassa. Tänään melkein koko etapin kestänyt hatka ajettiin kiinni viimeisen kympin aikana. Voittajaksi selviytyi Richard Carapaz ja pinkissä jatkaa edelleen Primoz Roglic. Tom Dumoulin loukkasi itsensä kolarissa, mutta toivottavasti ei keskeyttämiseen asti. 

Päivän italialaispanostukseni oli kieltämättä hieman viitteellinen. Kai sitä voi sanoa, että italialaista oli tarjolla, kun annoksessa oli mascarponea? Oikeastaan pitää sanoa! Tässä oli myös pikkuinen hävikistä herkuksi-elementti, sillä käytin siihen sunnuntain jälkiruoasta jäänyttä marjakastiketta. Ei mennyt puoli desiä kastiketta hukkaan, kui hienoo se on? 

Marjainen mascarponevaahto kahdelle

• puolikas purkki mascarponea
• 1,5 dl kuohukermaa
• 0,5 paksua marjakastiketta (mansikoista, vadelmista, mustikoista ja raparperista)
• 2 raparperin vartta
• 2 nahistunutta persikkaa (nahistuminen ei ole välttämätöntä)
• 2 rkl sokeria
• 2 savoiardikeksiä

Tein ensin pienen raparperikompotin. Leikkasin raparperin ohuiksi viipaleiksi ja persikat myös. Koska persikat olivat hieman nahistuneita, leikkasin ne kuorettomiksi ja sitten viipaleiksi kiven ympäriltä. Keittelin raparpereista ja persikoista sokerin kanssa pienen annoksen hilloa, vei noin 10 minuuttia, että sain aikaan tasaisen paksun hillon. Kaavin sen kuumasta kattilasta toiseen astiaan ja laitoin astian kylmään veteen, että hillo jäähtyisi nopeasti.

Vatkasin kerman vaahdoksi, ei mitenkään voiksi, vaan melko pehmeäksi. Oletteko jo kokeilleet sitä Valion uutta double creamia? Se muuten vatkautuu niin nopeasti, että menee voiksi todella helposti. Kaverin puolesta vaan kerron...

Vatkasin myös mascarponea hetkisen, niin että se oli tasaista ja notkistunutta. Yhdistin kermavaahdon ja mascarponen ja sekoitin tasaiseksi. Kaadoin mukaan tähdenlentomarjakastikkeen ja sekoitin taas. Lisämakeutus ei ollut tarpeen. 

Lusikoin mascarponevaahtoa annoslaseihin ja vaahdon pinnalle lisäsin viilentynyttä raparperihilloa. Tökkäsin pinnalle vielä puolitetut savoiardikeksiä.

Yhden astian pastavuoka

Pastaruokien kulutushuippu sijoittuu meillä perinteisesti tähän toukokuuhun, sillä pasta kuuluu italialaiseen keittiöön. Tänään laitoin meille Giro d'Italian kolmannen etapin päivänä ruokalajin, joka valmistui aivan oikeasti yhdessä astiassa. Otin ohjeen tästä blogista, en edes kauheasti soveltanut. Tai tarkemmin ajatellen taisin sittenkin soveltaa. Pitäähän ruoassa olla sipulia ja pinaattiakin lisäsin. 

Yhden astian pastavuoka

• 400 g rasia broilerin sisäfileitä 
• 1 tölkki marinarakastiketta
• 0,5 purkkia samaisen purkin huuhteluvettä
• 250 g kuivaa pastaa
• 2 kevätsipulia
• kourallinen tuoretta pinaattia
• suolaa ja pippuria
• kourallinen juustoraastetta, mitä lie pizzasekoitusta (koska sellaista oli)
• kourallinen parmesanraastetta
• kourallinen pankomurua

1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
2. Leikkaa broileri suupalan kokoisiin biitteihin.
3. Silppua sipuli.
4. Kaada uunivuoan pohjalle kuiva pasta.
5. Kippaa päälle marinanarakastike.
6. Lisää mukaan purkinhuuhteluvettä noin puoli purkillista.
7. Lisää vuokaan raa'at broileripalat, silputtu sipuli ja pinaatinlehdet, suolaa ja pippuria.
8. Sekoita ja peitä vuoka tiukasti foliolla.
9. Paista ruokaa noin 30 minuuttia ja sekoita välillä kunnolla. 
10. Paista vielä noin 15 minuuttia. 
11. Tarkastele ovatko broileripalat  ja pasta kypsyneet. Jos neste on vähissä, mutta pasta tai broileri eivät ole vielä kypsiä, lisää hieman vettä, sekoita  ja jatka vielä paistamista.
12. Ripottele pinnalle juustoraasteet ja pankomurut ja paista vielä noin 10-15 minuuttia, kunnes pinta on kauniin värinen. 

Tästä tuli kyllä ainakin kuuden hengen annos, joten huomenissa syömme tätä lisää. 

Giron kolmas etappi toteutui vähän sunnuntaiajelutyyliin, loppuun tuli arvattava massakiri. Kun matkaa oli enää viisi kilometriä, tapahtui jonkunlainen porukkakolarointi, jonka vuoksi suuri määrä ajajia jäi pois lopputohinasta. Elia Viviani pystyi tänään ylittämään maaliviivan ensimmäisenä, mutta hetken kuluttua saimme tietää, että hänen katsottiin leikanneen kilpakumppanin eteen liikaa ja hänet tiputettiin pääjoukon viimeiselle sijalle 73 ja voittajaksi nostettiin Fernando Gaviria. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen Primoz Roglic ja toisena on Simon Yates. Sinänsä on hienoa, että italialaiselle ajajalle omassa maassaan pätevät samat säännöt kuin muillekin, mutta rike ei näyttänyt näin maallikon silmiin mitenkään pahimmalta. 

Mozzarellahulluutta

Olen aivan hullaantunut mozzarellaan, sitä on mennyt pallokaupalla viime aikoina ja tänään taas. Tällä kertaa pallukan kaveriksi sommittelin persikkaa ja pinjansiemeniä. Tämä salaatti sopi ihan hyvin päivän muiden aterian osien kanssa, kokeilimme jo aikoja sitten hankittua Lotus-grilliä, jolla Antti grillasi muutamia pikkuisia makkaroita. 

Persikka-mozzarellasalaatti

• pinjansiemeniä
• 1 pallo buffalomozzarellaa
• 2 persikkaa
• nokare voita
• 1 rkl tummaa sokeria (muscovadon ja leipurinsokerin sekoitusta)
• pippuria
• oliiviöljyä
• basilikaa

Paahdoin ensin pinjansiemeniä kuivalla pannulla niin, että niiden kyljet ottivat hieman väriä. Vältin polttamasta niitä, mikä on harvinaista, yleensä ensimmäinen satsi kärähtää. Kaadoin ne lautaselle jäähtymään. Lisäsin samalle pannulle nokareen voita ja sokerin ja sekoittelin. Leikkasin persikat lohkoihin ja kaadoin lohkot pannulle paistumaan. Paistoin viipaleita molemmilta puolilta muutaman minuutin. Revin mozzarellapallon paloihin lautaselle ja kun persikat olivat mukavasti karamellisoituneet, sijoittelin ne lautaselle juuston kaveriksi. Ripotin päälle pinjansiemenet, kiersin hieman pippuria ja ihan vähän oliiviöljyä viimeistelyksi, samoin basilikaa. Vinkkiä tähän salaattiin otin tästä blogista.

Giro d'Italian toinen etappi oli kirimiesten suosikki. Eilinen voittaja, Primoz Roglic ajoi pinkissä paidassa, eikä hän joutunut siitä luopumaan tänäänkään. Pascal Ackermann ehti ekana maaliin. Elia Viviani joutui taipumaan toiselle sijalle. 

Yhdeksäs ruokahaaste käyntiin Italian keittiön herkuilla!

Giro d'Italia alkoi tänään henkilökohtaisella aika-ajolla Bolognassa, minun täytyi valita suosikkini melko pienestä joukosta. Nopeasti päätin, että minun puolestani voiton saisi viedä Simon Yates tai Tom Dumoulin, myös Vincenzo Nibali kelpaa. Nairo Quintana ja Chris Froome eivät ole mukana, ei myöskään Peter Sagan. Mutta kuten on tapana sanoa, näillä mennään! Tämä on jo yhdeksäs kerta, kun CampaKeittiössä koitetaan kokata hiki hatussa italialaista ruokaa jokaisena päivänä, jona Giroa ajetaan. 

Tänään italialaista osuutta ateriassa edusti vaniljapannacotta espressokastikkeella. Löysin ohjeen The Home Cook's Kitchen-blogista. Pannacottan ohje on tässä melko tavanomainen, jujuna on se intensiivinen kahvikastike. Muuntelin vanukkaan mittasuhteita hieman, ei kerrota kenellekään. Kastikkeen kanssa olin tottelevaisempi.

Pannacotta espressokastikkeella (kolme annosta)

Vanukkaat

• 3 dl kerman ja punaisen maidon sekoitusta, enemmän maitoa kuin kermaa
• 0,5 dl tummaa sokeria (leipurinsokerin ja muscovadon sekoitusta)
• 1 tl vaniljauutetta
• 1,5 tl gelatiinijauhetta
• 2 rkl kylmää vettä

Kastike

• 1 tuplashotti epressoa (noin 0,75 dl)
• 2 rkl tummaa sokeria (samaa sekoitusta kuin vanukkaissa)
• 1 tl vaniljauutetta

Sekoita gelatiinijauhe kylmään veteen pienessä kuumaa kestävässä kupissa. Jätä noin viideksi minuutiksi odottamaan. Laske toiseen, isompaan astiaan niin kuumaa vettä kuin hanasta tulee sen verran, että sitä on gelatiinikupin puoliväliin. Nosta kuppi kuumaan veteen ja sekoita gelatiinia niin, että se liukenee veteen kunnolla, siihen ei pidä jäädä murumaista rakennetta. 

Kuumenna pienessä kattilassa kerma-maitoseos, sokeri ja vaniljauute niin, että kattilan reunoilla seos alkaa jo pikkuisen kuplia. Laita lämpö kattilan alta pois ja kaada mukaan vesitilkkaan sulatettu gelatiini, vispilöi tasaiseksi, mutta älä vispilöi ylenmäärin, ettei seokseen muodostu paljon vaahtoavia kuplia. Kaada seos annosastioihin. Jos haluat kaataa valmiin annoksen lautaselle, varaa sellainen astia, jonka reunat ovat suorat tai laajenevat yläosaa kohti. Jos aiot tarjota vanukkaan kupista, reunat voivat kaartua sisäänpäin. Peitä annokset ja laita ne jääkaappiin ainakin 4 tunniksi, mutta hyvin pannacottat voi tehdä tarjoamista edeltävänä päivänäkin.

Kastikkeen valmistaminen ottaa hetkisen. Kaada espresso pieneen kattilaan, niin pieneen kuin sinulta löytyy. Jos kattila on suurempi, kahvia on niin matala kerros, että se kiehuu helposti kuiviin. Lisää kahviin tumma sokeri ja vaniljauute ja keitä seosta kasaan niin kauan, että sen määrä on noin 3/5 alkuperäisestä määrästä ja on sakean paksua. Alkuperäisohjeessa kastiketta keitettiin noin 10 minuuttia, mutta minun kastikkeeni sai kiehua melkein 25 minuuttia. Anna kastikkeen jäähtyä kokonaan. 

Kun on aika syödä jälkiruoka, ota pannacottat jääkaapista. Pyöräytä vaunukkaan ja astian välistä ohuella terävällä veitsellä ja kumoa annos lautaselle. Mikäli kuppisi on joustava (muovinen tai silikonia) voit hieman puristaa astiaa, niin vanukas pullahtaa lautaselle. Jos kuppia ei voi puristaa kasaan, vanukas varmaan muutenkin valahtaa lautaselle hetkisen kuluttua. Mikäli se ei lopulta suostukaan valahtamaan, sen voi syödä lusikalla suoraan astiasta. 

Kuumenna kahvikastike uudelleen varovasti, ei liian kuumaksi, mutta uudelleen juoksevammaksi ja lämpimäksi. Valuta sitä vanukkaan päälle ja asettele reunoille vaikka muutama mansikka, vadelma tai mustikka, taikka kaikkia niitä. 

Tämä oli todella töpäkkä pannacotta, ehkä aavistus vähemmän jauhemaista gelatiinia olisi piisannut, tai hyydyttäminen agar  agarilla, jolla rakenne on hieman pehmeämpi. Makukin oli aika varovainen, mutta todella intensiivinen kahvikastike kruunasi annoksen. 

Ensimmäinen etappi kesti niin pitkään, että voittaja saatiin selville vasta iltayhdeksältä. Jo sitä ennen suoritimme arvonnan CampaSimpukan 8-vuotissynttärikilpailussa. Arvontaan tuli määräaikaan mennessä 24 osallistujaa ja onni suosi tällä kertaa Nappia! Otan häneen pikimmiten yhteyttä ja ilmoitan  Hella & Herkku-liikkeeseen voittajan yhteystiedot, joiden perusteella voittaja voi hyödyntää 50 euron lahjakorttinsa. Kiitos kaikille osallistuneille ja kiitos synttärionnitteluista!

Aika-ajon voittajaksi ehti Primoz Roglic, joka ajoi alkupäässä kisaa, hän sai kökkiä tuntikaupalla odottamassa lopputulosta. Toiseksi kerkisi Simon Yates, mikä passaa minulle mitä parhaiten. Peter Selinillä oli Eurosportin lähetyksessä selostajakaverina Toni Roponen, joka voisi pikkuisen panostaa siihen, miten urheilijoitten nimet lausutaan. Samassa lauseessa hän ehti sanoa Tom Dumoulinin nimen ainakin kolmeen eri tapaan, joista yksi oli lähes oikein. 

CampaSimpukka synttäröi!

Varsinainen synttäripäivä oli jo eilen. 7.5.2011 kirjoitin CampaSimpukan ensimmäisen postauksen ja siitä sitten niin sanotusti mopo karkasi. Alkujaan yhden kevään ja kesän aikomukseksi kuvittelemani juttu muuttui jatkuvaksi ja kahdeksan vuotta myöhemmin pystyn sanomaan itseäni jo blogaaniksi. 

Blogin alkuperäinen idea, kokkailla suurten pyöräilyn ympäriajojen aikaan vuoroin italialaista, ranskalaista ja espanjalaista ruokaa on edelleen elossa. Italia- teema lähestyy taas, tänä vuonna jo yhdeksännen kerran. Tiedossa on ensi lauantaista alkaen kolmeviikkoinen, jonka aikana aion paneutua taas saapasmaan ruokiin niin paljon, kuin töiltä ehdin. Tänään nostan keittokirjahyllystäni kaikki Italia-aiheiset keittokirjat näkyville ja etsin sopivia ohjeita. 

Tämän vuotisen synttäriarvonnan palkintona on 50 euron lahjakortti ihastuttavaan Hella ja herkku-kauppaan. Mikäli asut tai satut liikkumaan Helsingissä, voit käydä Museokadulla kaupassa paikan päällä ostoksilla tai voit käyttää lahjakortin Hellan ja herkun verkkokaupassa. Mikäli tahdot osallistua CampaSimpukan synttäriarvontaan, laita kommentti tämän postauksen kommenttilaatikkoon ja mikäli emme ole jo tuttuja, laita jonkunlainen tunniste (kuten sähköpostiosoite), jotta voin tavoittaa sinut, mikäli arvonta on sinulle suotuisa. Osallistumisaikaa on 11.5.2019 klo 18 asti

EDIT: Arvonta suoritettu, voitto osui Napille!

Chicken cordon bleuhko ja vähän Jane Austenia

Eilen sain päätökseen mittavan Austen-maratonini. En siihen ryhtyessäni tiennyt, että se on niin valtavan suuri urakka, ajattelin että eisolekukattoa. Talvella katsoimme nuorison kanssa kaikki Harry Potterit viikonlopun aikana ja se tuntui jo takalistossa, mutta tämä oli jotain paljon suurempaa. Etenkin kun tässä juttu ei varsinaisesti edennyt kaiken aikaa, vaan katsoin samojen kirjojen filmatisointeja yhä uudelleen. Olisi pitänyt hieman miettiä järjestystä paremmin, edetä vaikka kirjojen julkaisujärjestyksessä. Joka tapauksessa eilen illalla kahdeksan aikaan tuli täyteen suunnilleen 63 tuntia Austenia viikon aikana ja olin täysin valmis nukkumaan, ehkä edellisyön työvuorokin hieman painoi silmiä. En nähnyt yhtään unta poskiparroista enkä hihkunut unissani, että make haste! 

Maratonin edetessä tein hämmästyttävän monta ruokaa itselleni, en yleensä yksin ollessani saa tehtyä mitään ruokaa. Nyt jotenkin tuntui, että maraton vaati tankkaamista, joskin joinakin päivinä toteutin aikuisuutta syömällä kakkua aamiaisella tai skippaamalla pääruoan ja syömällä pelkästään jälkiruokaa. Paistoin elämäni parhaan pihvin ja sommittelin perunakukkasen. 

Eilen kävin yövuorosta tullessani kaupassa ja ostin päivällistarpeet. Ajattelin taas, että eisolekukattoa ne loputkin, mutta olihan sitä katsomista viimeiselle päivällekin kuitenkin noin kymmenen tuntia. Ajattelin jo viimeisen Ylpeyden ja ennakkoluulon puolivälissä, etten jaksa kumminkaan tehdä ruokaa. Mutta minulla kuitenkin oli nälkä. Ja siitähän päästään yli helpoiten tekemällä ruokaa. 

Chicken cordon bleu ja tarpeelliset hökeet

• 1 pulska broilerin rintafile
• 1 viipale kinkkua
• 1 viipale viskicheddaria
• 2 lehteä basilikaa
• nokare voita ja liraus oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• 1 kananmuna
• pankomuruja (+ raastettua parmesaania, mutta sen unohdin)
• vehnäjauhoja
• timjamia
• 1 avokado
• 1 pallo mozzarellaa 
• 1 veriappelsiini
• mansikoita
• kirsikkatomaatteja
• kurkkua
• pinaatinlehtiä
• appelsiinimehua
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria (taas) 

Koska minulla oli nälkä, tein annoksesta liian suuren yhdelle, puolikas avokado ja puolikas pallo mozzarellaa olisi riittänyt, muita aineksia oli sopivasti. 

Kuumensin uunin 200 asteeseen ja valmistelin broilerinrinnan. Leikkasin siihen taskun ja sijoitin sinne palan kinkkua, juustoa ja basilikan lehdet.  Suljin taskun cocktailtikuilla. Sekoitin vehnäjauhoihin (vajaa desi, niitä on oltava enemmän kuin varsinaisesti kuluu, että leivitys onnistuu) suolaa, pippuria ja tuoreita timjaminlehtiä. Pyöritin kanapalaa maustetuissa jauhoissa, sitten kevyesti vatkatussa kananmunassa ja lopuksi pankomuruissa. Minun on tarkoitus raastaa niiden joukkoon parmesaania, mutta näköjään unohdin. 

Kuumensin pannua ja sillä voita ja oliiviöljyä. Kun pannu oli kuuma ja voin kuohu laskenut, laitoin leivitetyn kanapalan pannulle. Paistoin sitä joka puolelta sen verran, että pinnasta tuli nätin värinen. Nostin sen peltilautasella uuniin kypsymään loppuun. 

Kanan kypsyessä valmistelin muut ainekset. Halkaisin avokadon (tällä kertaa olin onnistunut ostamaan sopivan kypsän) ja leikkasin viipaleiksi. Samoin leikkasin appelsiinin kuorettomaksi ja viipaleisiin, joilla täytin mozzarellapallon. Sisustin lautasen pinaatinlehdillä ja asettelin sille tomaatit, kurkkuviipaleet, mansikat, avokadon ja appelsiinimozzarellan kehän muotoon niin, että keskelle jäi tila chicken cordon bleulle. Sekoitin vielä appelsiinimehusta, oliiviöljystä, suolasta ja pippurista pienen kastikkeen salaattiosalle. 

Kun kana oli ollut uunissa noin kymmenen minuuttia, mittasin palan sisälämmön, se ei ollut vielä tarpeeksi, joten jatkoin paistamista. Uudelleen noin viiden minuutin päästä sisälämpö oli noussut 75 asteeseen, joka olikin juuri sopiva. Poistin cocktailtikut, leikkasin kanapalan viipaleisiin ja nostin annoksen keskelle. Oli hyvää, mutta oli liian paljon, onneksi ei ollut jälkiruokaa! 

Tänään Yksin Kotona-teemaviikko päättyy ja pääsen taas tekemään ruokaa kahdelle. En ehkä vilkaisekaan hetkeen Jane Austen-hyllyyni, mutta työmatkalla kyllä jatkan Mansfield Parkin kuuntelemista äänikirjana, Juliet Stevenson on juuri pääsemässä siihen, kun Mr Bertram saapuu Antigualta ja kotoisan teatteriseurueen suunnitelmat menevät mönkään. Olen jo hankkinut seuraavaksi kuunneltavaksi Emman ja Persuasionin.