maanantai 12. elokuuta 2019

Kaakonkulmalla osa 1

Minä tykkään meteorologiasta, ihan työnkin takia, mutta muutenkin. Säätilaa tulee huomioitua aivan vaistomaisesti, seurailtua millaisia pilviä taivaalla on ja paljonko on näkyvyyttä. Minulla on töissä kaksi lempisäätä, raivocavokki ja täystymä, niillä pärjäisin oikein hyvin, mutta usein säätiloja on hieman useampia näiden kahden väliltä. Vapaalla ollessa säällä ei niin paljon ole väliä, tosin tälle kesälle sadetta olisi voinut olla enemmän. Tänään sitä on ollut melkoisen paljon ja luonto tykkää. Ja Kivistön Liisa ja Mari. Jos siis sade yltää heillekin asti. 

Säätiedotuksia katsellessa (ja minä katson usein) minulle on muodostunut muutamia käänteissuosikkeja, mitä tulee sääilmaisuihin. Yksi niistä on kaakonkulmalla. En tykkää niin epämääräisistä ilmaisuista ja toinen, mistä nousee näppylöitä on keskinen Suomi. Olen myöskin kuullut tarpeeksi monta kertaa, miten aurinko pääsee pilkahtelemaan. Mutta toisaalta ymmärrän, että tuleehan sitä urauduttua, kun säätilaa selostaa päivästä ja vuodesta toiseen. Yksi lempimetereologeistani on Seija Paasonen, vaikkei hän taidakaan tällä erää useinkaan televisiossa säätä ennustaa. Hän ei muistaakseni puhu paljonkaan keskisestä Suomesta tai kaakonkulmasta. 

Tämän pienen alustuksen jälkeen pääsemmekin aasinsiltamaisesti asiaan, sillä teimme viime viikolla pienen retken keskisestä Suomesta kaakonkulmalle ja takaisin. Minulla oli yövuorovapaat ja kun pääsin viimeisestä vuorosta keskiviikkoaamuna, olivat kotiin saapuessani lähtökahvit jo kupissa. Puolessa tunnissa olimme tien päällä tämän vuoden hittituotteellamme, CampaAdrialla. Tarkoitus oli kuljeskella vapaamuotoisesti muutama päivä ja palata kotiin viimeistään sunnuntaina ennen kuin minun työvuoroni taas alkaisivat. 

Meillä oli muutamia valmiiksi mietittyjä rasteja, mutta toteuttamisjärjestys oli vielä joustava. Sen verran tiesimme, että Toivakassa pysähtyisimme ensimmäisen kerran, sillä halusimme nähdä Toivakan kirkon kattomaalaukset. Emme olleet koskaan käyneet Toivakan kirkossa, mutta Antti oli tullut tietämään, että ne olisivat mielenkiintoiset. Minä tarkoituksella päätin olla etukäteen katsomatta, millaiset ne ovat, annoin vain kertoa itselleni, että ne ovat peräisin 1970-luvulta ja mielessäni näin jo marimekkomaisia kuvioita, sellaisia kuin meillä oli rullaverhoissa tuohon aikaan. 


Toivakan kirkko on uusgoottilaisen tyylin edustaja, puinen 1880-luvulla valmistunut kirkko, joka ensimmäisen kerran korjattiin Alvar Aallon johdolla 1920-luvulla, mutta nämä pahennustakin herättäneet maalaukset ovat tosiaan 1970-luvulta. Kun astuimme tiekirkkonakin tämän kesän toimineeseen kirkkoon, näimme aluksi vain hyvin perinteisen alttaritaulun ja varsinaiset herkut tulivat esille vasta, kun astuimme peremmälle. Ai että! Ei ihme, että nämä kuvat ovat herättäneet pahennusta kirkkoväessä, mutta hienoa, että e ovat saaneet olla ja pysyä. 



Elokuu on Suomessa se kuukausi, jolloin kesä loppuu, sanoo meteorologi mitä vaan. Siis matkailullisesti. Sattumalta vapaani osuivat kohtaan, jolloin kesäiset kohteet olivat vielä auki, tämä oli viimeinen viikko monessa mielessä. Moni leirialue, kesänäyttely, huvipuisto ja tiekirkko oli avoinna viimeistä tai toiseksi viimeistä viikkoa. Koulujen alku merkitsee Suomessa sitä, että pillit laitetaan pussiin, mikä voi ulkomaalaisia lomailijoita ihmetyttää, jos ovat Suomeen saakka hankkiutuneet. 

Yksi viimeistä viikkoa auki ollut paikka oli InStile Mannila, joka on kesäravintola, pikku myymälä ja maa- ja marjatila (ainakin). Poikkesimme siellä edellisellä pikkureissulla aivan vain tienvarsikyltin perusteella, sillä se lupasi espressoa, mikä ei ollutkaan ollenkaan liikaa luvattu. Myös pizzat tuoksuivat houkuttelevasti, mutta tuolla kerralla tyydyimme vain kahviin ja tiramisuun. Myöhemmin saimme tietää, että Jonna ja hänen tyttärensä olivat olleet samassa paikassa samana päivänä, olisipa ollut riemastuttavaa tavata heidät. 


Tällä kertaa menimme paikan päälle nimenomaan pizzan takia, sillä halusimme lounasta ja InStile Mannila oli avoinna viimeistä viikkoa. Pensasmustikkojen itsepoiminta oli täydessä vauhdissa, hyvä kun saimme automme pihaan. Olimme niin kaukaa viisaita, että puolitimme pizzan, sillä halusimme tehdä ruokaa myöhemmin mobiilioloissa ja puolikas margherita oli mitä parhain siihen kohtaan päivää. Oikeasti hyvä pohja ja yksinkertaiset täytteet, kunnon pizzauuni ja mukava palvelu, niistä koostuu InStile Mannilan ruokailukokemus. Muitakin pizzansyöjiä oli lähes jonoksi asti. 


Päivän toinen kulttuurikohde oli Taidekeskus Salmela Mäntyharjulla. Sekin oli viimeistä viikkoa auki, mutta mitenkään jäähdyttelyltä siellä ei näyttänyt, taiteennälkäisiä ihmisiä oli aivan laumoittain. Kävimme kiertelemässä monet eri rakennukset ja erilaiset näyttelyt, joista etukäteen kiinnostavin oli Rafael Wardin värikylläiset työt, joista pidinkin paljon. Näytillä oli hyvin monenlaista taidetta monilta taiteilijoilta ja todella useiden töiden vierellä oli ilahduttavasti punaisia täpliä sen merkkinä, että työt ovat tulleet myydyiksi. Kaunis ympäristö ja vaihtelevat näyttelytilat aurinkoisena kesäpäivänä olivat mitä miellyttävin kokemus. Ravintolaa emme kokeilleet tällä kertaa, mutta uskon, että Salmela tulee olemaan meille tulevina kesinä käyntikohde siinä missä Serlachius-museot yhdistettynä kuvataideviikkoihin Mänttä-Vilppulassa. Mäntyharjulle on meiltä matkaa hieman enemmän, mutta siitäkin saa mukavan kokopäivän retkikohteen. Tänä vuonna Taidekeskus Salmela vietti 30-vuotisjuhliaan, joten jopa oli aikakin käydä siellä. 




Kävimme katsomassa myös Mäntyharjun kirkkoa tien toisella puolella. Sen kerrotaan olevan Suomen toiseksi suurin puukirkko ja sinne mahtuu 1700 sanankuulijaa, mikä on ihan valtava määrä. 



Päivä alkoi olla sillä mallilla, että halusimme päästä nauttimaan kauniista säästä leiriolosuhteisiin. Olemme tähän asti vältelleet kaikenlaisia kotimaisia vesipuistoja ja muita huvittelupaikkoja hyvinkin pieteetillä, mutta nyt menimme Visulahteen, koska me voimme. Se oli olevinaan jonkunlainen vitsi, mutta sehän oli ihan hyvä paikka, eikä siis enää koulujenalkamisviikolla ollenkaan täynnä. Leirialue on suuri kuin mikä, siellä on myös paljon mökkejä vuokrattavaksi, vahakabinetti (josta muistan kerrotun, että se on hurjan huvittava paikka, sillä mitään vahanukeista ei tahdo tunnistaa) uimaranta, vesipuiston lisäksi jonkunlainen seikkailupuisto (joka näytti kyllä aika aneemiselta, liekö ollut avoinnakaan tänä kesänä) ja sisäleikkipaikka, ravintolakin oli ja paljon paikkoja matkailuautoille ja -vaunuille sekä teltoille. Oli meitä karavaanareita muutamia autokuntia, jotkut mökeistä olivat asuttuja ja telttojakin ilmestyi iltapäivän aikana muutamia. Me istuimme ulkona kuin kunnon karavaanarit ainakin ja teimme ruokaa ja tietysti seurasimme silmä kovana, mitä naapurustossa tapahtui. Oli syntymäpäivä ja sen kunniaksi nautimme kuohuvaa ja viinerit, joiden päällä oli ikävä kyllä hieman kookosta, mutta selvisimme siitäkin. Muuta kuvallista materiaalia Visulahden monitoimimaailmasta ei ole. 


Huomioita leirielämästä tähän väliin. Ainakin näin loppukesästä melkein kaikki karavaaranarit näyttävät olevan kaltaisiamme pitempään elämästä nauttineita pariskuntia. Heitä on lähinnä kahdenlaisia. On niitä joilla on koira (tai kaksi) ja niitä, jotka polttavat paljon tupakkaa. On myös koirallisia tupakoivia karavaanaripariskuntia. Me olemme siis selvästi vajavaisia ainakin vielä ja pohdittavana on nyt kummanlaisiksi alkaisimme, tupakoiviksi vai koirallisiksi. Molempiin en usko meidän taipuvan, mutta jos nämä ovat vaihtoehdot, niin sitten meille hankitaan koira. Tai kaksi. Yleinen rotu näyttäisi olevan mäyräkoira tai joku pieni paljon haukkuva laatu. On myös hämmästyttävän suuria karavanaarikoiria ja yleensä niitä on kaksi tai jopa useampi/auto/vaunu. Visulahdessa oli perhe, jossa kaksi lasta jäi hetkeksi leirinvartijoiksi vanhempien mennessä käymään jossain. Heti kun äiti ja isä katosivat näkyvistä lapset tekivät sen, mitä heitä viimeksi kiellettiin tekemästä, eli päästivät koiran vaunusta ulos ja sehän otti jalat alleen välittömästi. Koiralla oli asiallinen nimi ja ilmeisesti se oli tehnyt ritolat ennenkin, sillä lapset tiesivät miten sen saisi houkuteltua takaisin. Heinä en olisi kertonut mitään pian palanneille vanhemmille, mutta kirkkaalla äänillä lapset selostivat, miten Elvis oli päässyt karkuun, mutta palautettu omalle tontille jo. Päteviä lapsia, kerta kaikkiaan. 

Torstaiaamuna velttoilimme oikein urakalla, sillä aioimme mennä aivan lähelle lounaalle Tertin kartanoon, jossa viime aikoina ovat käyneet ainakin Jenni,  Silläsipulit ja ystäväni sauvajyvänen. Meidän piti siis vetkutella lähtöä aivan ylimaallisen pitkään, sillä leirialueelta ei ollut kartanoon kuin viiden minuutin ajomatka. Me pystyimme siihen. Saavuimme kartanon maille noin puoli tuntia ennen kuin maankuulu kartanon kesäpöydän kattaus oli valmis. Meillä ei ollut varausta, mutta onneksemme mahduimme syömään, kun olimme heti tyrkyllä ovien avauduttua. Saimme pöydän viehättävästi kalustetusta salista ja ah niin kauniit tarjoilupöydät olivat heti ulottuvillamme. Meidän jälkeemme tuli pari suurta seuruetta, mutta ehdimme ottaa ensimmäiset lautaselliset ennen jonoja. 




Pidimme erityisesti kylmistä kaloista ja lihoista ja niitä maistelimmekin antaumuksella. Lämpimät pääruoat ja jälkiruoat eivät tehneet niin suurta vaikutusta, mutta kaikkiaan pidimme Tertin kartanon kesäpöydän antimista kyllä riittävästi ottaen huomioon, että hintaa lounaalla oli 43  euroa/hlö. Kiertelimme myös kartanon alueella ja kurkistimme herkkupuotiin, oikein hieno paikka tuo Tertti. 



Koristeellisen lounaan jälkeen olimme valmiit jatkamaan matkaa. Tarkoituksena oli kierrellä siellä täällä ja päätyä yöksi jollekin meille uudelle leirialueelle. Näin me teimmekin. Ensimmäinen satunnaispysäkki oli Salpalinja, jonka yksi osa oli aivan tien varressa heti nähtävillä. Salpalinjan kerrotaan edelleen olevan Suomen suurin työmaa. 


Seuraavaksi osuimme Ruokolahdelle, jonka leijonan muistaa jokainen, joka on elänyt riittävän pitkään. Me emme leijonaa nähneet, mutta hienon Ruokolahden kirkon ja sen läheisen hautausmaan ja vanhan kellotapulin kylläkin. Antti löysi  myös etsimänsä muistomerkin. 







Aloimme olla jo aika lähellä Suomen loppumista. Poikkesimme toisen sotamuistomerkin luokse Immolan lentopaikalle, siellä oli jo puiden kyljissä ystävällisiä neuvoja olemaan menemättä edemmäs. Niinpä me peräännyimme hyvässä järjestyksessä kohti Imatraa.


Minä en ollut koskaan nähnyt Imatran koskea, enkä minä nähnyt nytkään. Juoksutus olisi ollut kyllä illalla tiedossa näytösluonteisesti, mutta olimme Imatralla jo ennen sitä. Näin kuitenkin Imatran Valtionhotellin, joka näytti oikein prinsessamaiselta.






Yöksi ajelimme Lappeenrantaan leirialueelle, jossa pääsimme jatkamaan karavaanarielämän tutkimista. Olipa kiva alue taas, siellä oli hyppyrimäkikin! Ei ollut juuri nyt suksia mukana, joten koehyppy jäi tekemättä. Televisiosta näkyi runsaasti venäläisiä kanavia, joiden parasta antia olivat mainoskimarat, mainokset olivat todella nopeatempoisia, muutaman sekunnin mittaisia ja katsoimme niitä aivan silmät tapillaan.



Kaakonkulman CampaReissun toiset kaksi päivää saavat oman postauksensa, kunhan kerkiän sen kirjoitella. 

sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Kuka nyt nuolaisisikaan ennen kuin tipahtaa?

Olin jo melkoisen varma pitkään kokemukseeni perustuen, että tiedän tämän vuotisen Tour de Francen voittajan. Minä mitään tiennyt. Vaikkei sää olisi pilannut perjantaista vuorietappia, olisin silti ollut väärässä. Mikäpä sen opettavaisempaa kuin olla välillä väärässä? Taitaa olla niin, että vaikkei valtaisa raekuuro olisi katkaissut etappia, olisi Julian Alaphilippen voimat loppuneet ja hän olisi menettänyt johtonsa joka tapauksessa. Eilen hänellä ei ollut mitään jakoa, mikä on tietysti ikävää hänelle ja Ranskalle, mutta aina on hienoa saada uusi voittaja, etenkin näin nuori, Egan Bernal on vasta 22-vuotias.

Niin siinä kävi, että Egan Bernal ajoi kokonaiskilpailun voittajaksi ja etappivoittajaksi ajoi Caleb Ewan. Olipa sekava loppu. 

Tänään meillä oli hieman harmaita hiuksia aiheuttanut aamupala. Sain lahjaksi kaksi vuotta sitten deBuyerin crêpe-pannun ja käyttäessäni sitä ensimmäisen kerran minulla oli tavanomainen moukan tuuri. Pannu ja taikina toimivat kuin unelma. Saatoin ajatella, että olenpa minä hyvä tässä. Tänään käytin pannua taas ja samaa taikinaohjettakin kuin edelliskerralla, mutta nyt en seisottanut taikinaa kovin pitkään, koska oli nälkä. Niin tai näin, pannu ja taikina temppuilivat minulle oikein perusteellisesti ja taikinasta, josta piti tulla noin 6 lettua, sain aikaan kolme kelvollista ja yhden ihan pilallisen ja kaksi revennyttä, mutta syötävää. Mahtavaa. Vaihdoin pannunkin kesken kaiken. Mutta lopputulos oli hyvä ja kiva ja maukas jne. Laitan ainekset sen mukaan, jos minulla olisi ollut taas moukan tuuri ja lopputulos olisi kuusi täydellistä crêpeä. Taikinaohje on peräisin Julia Childin kirjasta Ranskalaisen keittiön salaisuudet, puolitin ohjeen. 

Uunissa viimeistellyt täytetyt crêpet

Taikina

  • 2 kananmunaa
  • 2,25 dl veden ja maidon seosta, puolet kumpaakin
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • ripaus suolaa
  • 2 rkl voisulaa + paljon voita paistamiseen

Täyte

  • 6 viipaletta kinkkua
  • 6  kananmunaa
  • pippuria ja suolaa
  • jotain nättiä yrttiä koristeeksi
Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään vatkaimella tai blenderissä ja jätä taikina turpoamaan niin pitkäksi aikaa kuin mahdollista, ei nyt mitenkään vuodeksi tai kolmeksi. Kun on aika paistaa crêpet, ota paras pannusi esille ja toivo parasta. Sekoita taikinaa vielä astian pohjia myöten, jotta pohjalle valuneet jauhot palautuisivat taikinaan tasaisesti. Kuumenna pannua ja lisää sille runsas nokare voita, nyt ei ole aika nirsoilla voin kanssa. Kun pannu on kuuma, kaada sille kauhallinen taikinaa. Kallistele pannua niin, että taikina peittää koko pannun pohjan. Minulla oli varmaan ensin liian kuuma pannu ja liian vähän voita (mikäli se mitenkään on kohdallani mahdollista), sillä eka lettu tarttui keskeltä pannuun. Toisesta alkaen sain vähän paremman tuloksen ja kolmannes oli jo ihan kunnollinen. Crêpet nro 4-6 olivat ihan ok.

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja laita leivinpaperiarkki uunipellille. Nosta crêpet paperille ja sommittele jokaisen letun päälle viipale kinkkua, mielellään jotain oikein hyvää, ei mitään geneeristä voileipäkinkkua, joka ei ole nähnyt sen enempää kinkkua kuin voileipääkään. Lähdeohjeessani letulle sipaistiin myös hieman sinappia, mutta minulla ei ollut nyt sellainen fiilis. Riko kananmuna jokaisen letun keskelle ja koita pitää keltuainen keskellä. Taita letun reunat keskustaa kohti niin nätisti kuin osaat. Lähdeohjeessani oli laitettu myös hieman juustoraastetta kinkun ja kananmunan väliin, mutta minä jotenkin sivuutin sen, eikä paluuta ollut, kun kananmunat oli rikottu. 

Paista täytettyjä lettuja uunin keskiosassa noin 15 minuuttia tai kunnes kananmuna on makusi mukaisesti hyytynyt. Kierrä hieman pippuria myllystä päälle ja ripota muutama hiutale suolaa, valkkaa mieluista yrttiä päälle ja syö. Tykkäsimme näistä. Ei tarvinnut muuta aamiaisella, kuppi maitokahvia, lasillinen omenamehua ja toinen cavaa. Tämä oli hyvä vapaapäivän aamiainen. Tästä alkaa Campakeittiön haastavapaa siihen asti, että La Vuelta alkaa 24.8. Tämä postaus päätyy CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, sieltä löytyy kaikenlaisia lettujakin. 






lauantai 27. heinäkuuta 2019

Kierrätys kunniaan

Koska en ole campakeittiössä nyt, oli meillä päivän ruokaosuus jo aamiaisella. En nyt tiedä mikä tässä varsinaisesti olisi ranskalaista, muuten kuin että käytin siihen eilisen ruoan tähdenlennot. Olin oikeastaan ihan tyytyväinen tähän tekeleeseeni, vaikken heti usko, että sellaista tulisi valmistettua toiste.

Kesäkurpitsa-kinkkupiiras

  • 2 levyä lehtitaikinaa
  • 2 kauhallista eilistä kesäkurpitsapaistosta
  • 2 viipaletta kinkkua
  • 2 kananmunaa
  • 1 dl kermaa
  • pieni pala parmesaania raastettuna
  • persiljaa ja basilikaa
Sulatin kaksi levyä lehtitaikinaa, sellaista joista tulee kaksi joulutorttua. Kun ne olivat sulaneet, kaulitsin niitä hieman leveämmiksi ja ohuemmiksi ja sommittelin ne irtopohjaisen pitkänmallisen vuoan pohjalle. Olin laittanut vuokaan palan leivinpaperia siltä varalta, että piirakka tarttuisi vuokaan. Kuumensin uunin 200 asteeseen. Sekoitin eilisen ruoanlopun sekaan kaksi kananmunaa, silpuksi leikatun kinkun, lorauksen kermaa ja kaavin seoksen pohjan päälle. Raastoin pinnalle parmesaania ja paistoin piirakkaa noin 45 minuuttia, kunnes pinta ei ollut enää kostea vaan kauniin ruskea. Ei hassumpi kierrätys.


Eilen oli sekava Tour de France-päivä. Sääolosuhteiden vuoksi keskeytetylle etapille ei lopulta julistettu lainkaan voittajaa, mutta kokonaiskilpailun kärkeen nousi nuori kolumbialainen, Egan Bernal ja hän pudotti kaksi viikkoa keltapaidassa ajaneen Julian Alaphilippen tuolloin toiselle sijalle. 

Tänään piti olla viimeinen rankka vuorietappi, mutta sääennusteiden vuoksi sekin lyheni rutkasti ja siitä tuli lopulta vain 59 km mittainen nousuvoittoinen pätkä, jolta siltäkään ei jännitystä puuttunut. En ehtinyt kunnolla katsoa lähetystä, mutta aivan lopun kylläkin ja ilokseni voittoon ajoi Vincenzo Nibali, Messinan haiksi kutsuttu italialainen. Egan Bernal varmisti kokonaiskilpailun voiton (mikäli siis huominen seremoniallinen päätösetappikin sujuu niin, että hän pääsee maaliin). Ikävä kyllä ranskalaisten toivo saada ranskalainen voittaja ei nyt toteudu, Julian Alaphilippe putosi tänään sen verran, ettei hän nouse millekään palkintokorokkeista vaan jää viidenneksi. Lopullisten palkintojenjaon vuoro on kuitenkin vasta huomenna Pariisissa.

Tänään oli muuten Hesarissa kiva juttu Peter Selinistä, Eurosportin pyöräilyselostajasta. Lukekaa jos kiinnostaa tietää lisää tuosta armoitetusta puhekoneesta ja ammattipyöräilyn tietopankista. 

perjantai 26. heinäkuuta 2019

Julia Childin kesäkurpitsapaistos raekuuron päivänä


Tänään meillä oli aivan ihanaa kesäkurpitsapaistosta päivällisenä ja sen ihanuutta lisäsi vielä se, että se oli Julia Childin ohje. Osuin muutamaan blogiin, jossa tätä ruokaa oli tehty, mutten löytänyt sitä Ranskalaisen keittiön salaisuudet-kirjasta, vaikka kuinka etsin. Ehkä se on jossain muussa Childin kirjassa, kai hän muitakin kirjoja kirjoitti kuin tuon kuuluisan. En minä aivan niin tehnyt kuin postauksissa oli, lähteinä käytin näitä kahta, tätä ja tätä. Niissä ruoka tehtiin vähän eri tavoin, soveltelin. 

Kesäkurpitsapaistos

  • 1 kg kesäkurpitsaa
  • 2 tl suolaa
  • 2 uuden sadon punasipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • pippuria
  • 1,5 dl riisiä
  • kurpitsojen itketysvettä + maitoa sen verran, että nestettä on 5 dl
  • 2 dl juustoraastetta (parmesaania, gruyèreä, cheddaria)
  • nokare voita vuoan voiteluun
Aloitin raastamalla kolme kesäkurpitsaa karkeaksi raasteeksi kulhoon. Sekoitin niihin käsin 2 tl suolaa ja kaavin sitten raasteen isoon siivilään, jonka laitoin kulhon päälle. Tarkoitus oli kerätä kesäkurrejen itketysneste talteen. Jätin kurret itkemään noin puoleksi tunniksi ja sillä välin kiehautin riisiä viisi minuuttia, ei hetkeäkään enempää. Kaadoin osaksi kypsyneen riisin siivilään ja siitä lautaselle odottamaan. Käytin paellariisiä. Tähän käy parhaiten riisi, joka on pyöreän ja pitkäjyväisen riisin puolivälistä. 

Kurrejen edelleen tihrustaessa silppusin sipulin ja valkosipulin ja kuumensin korkeareunaisessa pannussa tilkan oliiviöljyä. Kuullotin sipuleita muutamia minuutteja. Puristelin sitten kesäkurpitsaraastetta siivilässä niin, että niistä lähti vielä lisää nestettä. Maistoin hieman raastetta, jos se olisi ollut liian suolaista, olisin huuhtonut sitä kylmällä vedellä. Siivilän alla kulhossa oli noin 2 dl vihreää kurpitsalientä ja sen kaadoin pikku kattilaan ja lisäsin mukaan maitoa sen verran, että nestettä oli kaikkiaan viisi desiä. 

Kuumensin uunin 225 asteeseen. Kaavin suolatun, itketetyn kurpitsaraasteen pannulle sipuleiden kaveriksi ja kypsyttelin sitä hetkisen. Lisäsin mukaan vehnäjauhot, puolet juustoraasteista ja maustoin pippurilla. Kuumensin kattilassa olleen maidon ja kurpitsaliemen, mutta varoin kiehauttamasta sitä. Sekoitin pannulle mukaan liemen, osakypsän riisin ja loput juustoraastet. Maistelin, seos ei kaivannut suolaa lisää, mutta hieman pippuria kyllä. 

Voitelin kahden litran keraamisen vuoan, kumosin kurpitsaseoksen vuokaan ja tasoittelin pinnan. Paistoin ruokaa noin 45 minuuttia, kunnes pinta oli nätin ruskea ja kaikki neste oli sopivasti imeytynyt riisiin. 



Söimme tätä todella mainiota uuniruokaa pikaisen fetasalaatin kanssa ja olimme valmistautuneet katsomaan Tour de Francen 19. etapin loppuun. Siinäpä kävikin niin, että kun maaliin oli vähän yli 20 km, etappi jouduttiin keskeyttämään valtaisan lumi- ja raekuuron vuoksi. Myös maanvyöry oli katkaissut tien jostain kohtaa. Etappi jäi kesken ja sen voittajaksi kirjattiin Egan Bernal, samalla hän nousi kokonaiskilpailun johtoon ja Julian Alaphilippe putosi toiselle sijalle. Sitä on nyt mahdotonta tietää kuinka etappi ajaen olisi päättynyt. Vielä postausta julkaistessani aivan viimeisen päälle virallista tulostietoa ei ole, menee varmaan aikaa selvittää kaikki asiat ja saada kisarevohka turvallisesti pois reitin varrelta. 

torstai 25. heinäkuuta 2019

Croissanttikranssi


Olipa mahtava Tour de Francen 18. etappi. Viimeinkin Nairo Quintana näytti mistä on tehty ja repäisi itsensä irti hatkasta viimeisessä nousussa. Vaikkei hän ole maailman paras alamäkiajaja, hän selvitti loppulaskun mallikkaasti ja tuli maaliin yksinään puolitoista minuuttia ennen toiseksi tullutta Roman Bardet. Julian Alaphilippe piti itsensä kokonaiskilpailun johdossa puolentoista minuutin turvin. Vielä kaksi vuorietappia ennen Pariisia, tämä on todella jännittävä kisa!

Tänään meillä ei ollut lainkaan päivällistä, sillä olimme päivällä lounaalla nuorison kanssa. Mutta jälkiruokaa sentään oli. Sommittelin croissanttikranssin, josta tuli kyllä aika hyvää. 

Croissanttikranssi

  • 1 tuubi rullalla olevaa croissanttitaikinaa
  • pieniä suklaanappeja
  • 1,5 dl kuohukermaa
  • mansi- ja mustikoita, vadelmia
  • tomusokeria
Kuumenin uunin 200 asteeseen. Avasin croissanttipakkauksen ja levitin taikinan rullalta auki. Ripottelin taikinalevylle suklaanappeja. Rullasin taikinan pitkittäin löyhäksi pötköksi, jonka kiersin pyöreäksi kranssiksi. Nipistin taikinarullan päät yhteen. Paistoin kranssia noin 12 minuuttia, kunnes pinta oli kauniin ruskea. Annoin rullan jäähtyä ritilän päällä. Leikkasin jäähtyneen rullan pohjaksi ja katoksi. Nostin kattopalan sivuun. 

Vatkasin kerman vaahdoksi ja leikkasin vadelmia ja mansikoita puolikkaiksi. Asettelin marjoja kranssin pohjaosalle ja lusikoin kermavaahdon päälle. Nostin katon paikalleen ja siirsin kranssin tarjoilulautaselle. Koristelin kranssin marjoilla ja tomusokerilla. 






keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Täydellinen hellepäivän kylmä tomaattikeitto


Muutama päivä meni tässä töiden parissa sen verran tiiviisti, ettei ollut aikaa ruoanlaitolle, eikä oikein syömisellekään. Tänään aikaa taas oli ja mikäpä paremmin sopisi kuumaan kesäpäivään kuin jääpaloilla viilennetty ranskalainen tomaattikeitto. Tämä saattaa muistuttaa espanjalaista kylmää tomaattikeittoa, mutta kyllähän maailmaan soppia mahtuu. Otin vinkkiä tästä ohjeesta, mutta muuntelin sitä hieman.


Kylmä ranskalainen tomaattikeitto

  • 3 suurta tomaattia
  • 1 punainen suippopaprika
  • 2 uuden sadon punasipulia
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 dl tomaattimehua
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 1 tl sokeria
  • 1 rkl punaviinietikkaa
  • suolaa ja pippuria
  • runsaasti tuoretta ranskalaista rakuunaa
  • 2 pientä kiekkoa yrttistä tuorejuustoa tarjoiluun
Alkuperäisohjeessa oli mukana myös leipämurua, mutta minä unohdin sen kohdan kokonaan. Ei se haitannut. Laitoin kaikki ainekset suolaa, pippuria ja tuorejuustoa lukuunottamatta kannuun ja käytin sauvasekoitinta ainesten soseuttamiseen. Kun keitto oli melkoisen tasaista, maustoin sitä suolalla ja pippurilla, kunnes maku oli kohdallaan. Laitoin keiton lasipulloon ja lasipullon suureen astiaan, joka on tavallisesti kukkaruukun suojaruukkuna. Tuuppasin pullon ympärille niin paljon pieniä jääpaloja kuin sain mahtumaan. Keitto kylmeni nopeasti. Annoksien päälle leikkasin tuorejuustokiekot ja ripotin viimeiset rakuunalehdet. Keitto oli virkistävää ja valkosipuli heräsi henkiin tomaatin ja oliiviöljyn syleilyssä.


Tour de Francen 17. etappi oli mäkinen, se sijoittui jo Alppien juurelle, muttei vielä sentään kiivetty vuorille. Niiden vuoro on kolmella seuraavalla etapilla. Ranskassa on edelleen todella lämmintä, ajajat hikoilivat melkein 40 asteen lämmöissä. Etapin voittoon ajoi Matteo Trentin, hän oli mukana alusta asti suuressa hatkassa, mutta pudotti muut matkastaan. Julian Alaphilippe johtaa edelleen kokonaiskilpailua ja alkaa tuntua, että saattaa hän kestääkin johdossa Pariisiin asti. Mutta pitää nyt malttaa odottaa miten Alpeilla käy. 

lauantai 20. heinäkuuta 2019

Bouillabaisse revisited

Saavuimme tänään kotiin pieneltä kotimaiselta campareissulta ja poikkesimme ihan viimeksi Cittariin sen toivossa, että kalatiskissä olisi jotain sopivaa ranskalaista mereneläväpäivällistä varten. Olihan siellä, ostin pieniä loppupaloja ja yksittäiskappaleita, sillä on hyvä, että nekin menevät kaupaksi. 

Bouillabaisse

  • 4 pientä perunaa
  • 1 porkkana
  • 1 tomaatti
  • 1 pieni fenkoli
  • 2 uuden sadon punasipulia
  • 1 suuri valkosipulinkynsi
  • oliiviöljyä
  • 1 dl valkoviiniä
  • sahramia
  • 5 dl kalalientä
  • pieni pala lohta
  • pieni pala tonnikalaa
  • 4 kampasimpukkaa
  • 2 tiikerirapua kuorineen
  • 4 suurta raakaa kuorittua tiikerirapua
  • suolaa ja pippuria
  • tilliä ja fenkolihapsuja
  • sitruunamehua
  • loraus kermaa
  • smetanaa
Leikkasin pestyt perunat, sipulit, valkosipulinkynnen ja fenkolin ohuiksi viipaleiksi ja tomaatin kuutioiksi. Kuumensin kasarissa lorauksen oliiviöljyä ja laitoin kasariin perunat, porkkanat, sipulit, fenkolit ja valkosipulit kypsymään. Hetken päästä lisäsin sinne myös tomaattikuutiot ja valkoviinin. Kun ainekset olivat kypsyneet hetken, lisäsin mukaan sahramin ja kalaliemen. Jätin keittopohjan kiehumaan maltillisesti siksi aikaa, että valmistelin merenelävät ja Tour de Francen etappi tuli maaliin. 

Leikkasin lohen ja tonnikalan suikaleiksi ja kuivasin sulaneet ravut. Kampasimpukoille en tehnyt mitään erityisiä temppuja. Ripottelin kaikkien päälle hieman suolaa ja pippuria. Kun oli aika viimeistellä keitto, kuumensin keittopohjan uudelleen oikein kuumaksi ja nostelin kalat, simpukat ja ravut kasariin. Puristin mukaan sitruunamehua ja kaadoin lorauksen kermaa ja sekoittelin. Maistelin ja lisäsin hieman pippuria, suolaa oli tarpeeksi. Keitto sai kiehua pari kolme minuuttia, että kalat, simpukat ja ravut kypsyivät. 

Annoksiin nostin runsaasti lientä, kasvissattumia, rapuja ja simpukoita tasamäärän ja kalaa silmämääräisesti yhtä paljon. Pinnalle lusikoin hieman smetanaa ja koristelin vielä tillillä ja fenkolihapsuilla. Ihan tolkuttoman hyvää keittoa, ei voi muuta sanoa. 


Tour de Francen 14. etappi oli, kuten eilen kerroin, brutaali vuorietappi. Me ehdimme kotiin reissusta niin, että koko etappi olisi ollut nähtävillä, ellei Eurosport ja Cromecast olisi kimppatemppuilleet muutamaan kertaan, missään nimessä ei ole käyttäjäpohjainen probleema... Saimme kuitenkin nähtyä, että Thibaut Pinot voitti etapin hienosti ja Julien Alaphilippe on edelleen kokonaiskilpailun ykkönen, eli ei hassumpi ranskispäivä! Huomenna vuorietappien sarja saa jatkoa, se on kirimiehille tuskaa, mutta eivät nuo vuoret näytä Nairollekaan maistuvan.