Vuorovettä ja antipasteja

Helatorstain jälkeinen päivä on Ranskassa ilmeinen rokulipäivä, leirialueet ovat yhä complet (paitsi tämä meidän, täällä on kyllä tilaa). Aamulla Ikean korkeaa laatua edustava kellomme oli taas pysähtynyt, mutta nyt arvasin auringon korkeudesta, ettei kello ollut puoli kolme. Antti kävi pyörällä ostamassa leipää ja hän viipyi niin kauan, että aloin ihmetellä. Hän oli patonkijonossa sijalla 18, joten siksi hieman kesti. Mutta oli hyvä patonki. Yhden huonon, tai tylsän patongin olemme tällä retkellä ostaneet, kaikki muut ovat olleet hyviä tai loistavia.

Aamupalan jälkeen ja vuorovesi-appin opiskelun jälkeen lähdimme pyöräretkelle katsomaan mantereelle vievää tietä (gois), joka aina nousuveden aikaan kaksi kertaa vuorokaudessa peittyy veteen. Olimme sopivasti paikalla, kun oli laskuveden huippu. Jestas mikä tungos, autoja ajoi yhtenä piip (entiset työkaverit tietää mitä piip tässä kohden tarkoittaa) merestä paljastunutta tietä molempiin suuntiin ja ihmisiä oli sadoittain tonkimassa merenpohjaa jonkunlaisten syötävien toivossa. Meitä pällistelijöitä oli myös sadoittain.

DeLorean-kerho oli lähtenyt ajelulle, ainakin kahdeksan tai kymmenen autoa ajoi letkassa mantereelta goisia pitkin saarelle. Kun olimme täällä viime syyskuun lopussa oli tietysti ihan sama vuoroveden vaihtelu nähtävillä, mutta missään ei ollut ketään tai ainakaan ei ollut tuollaista tungosta. Off season on paras season.

Ajelimme sitten vielä mukavaa merenrannan penkereen suojaamaa pyöräväylää tämänhetkisen majoituskylämme ohitse seuraavaan kylään ja poikkesimme syömään meren herkkuja. Nyt minäkin sain syödäkseni crevettejä ja Antti otti kuusi osteria. Olivat tämän reissun suurimmat ja parhaat kuulema. 

Iltapäivä leirialueella oli oikein rauhallinen. Ranskalaiset söivät lounasta omaan aikaansa ja siirtyivät sitten päiväunille, nyt he taas alkavat kaivautua mökeistään ja vaunuistaan, sillä ruoka-aika lähestyy. Me olemme kaiken aikaan noin 3-4 tuntia eri tahdissa syömisen kanssa alkuasukkaisiin verrattuna. Antti kävi vielä katsomassa, miltä pengertiellä näyttää, kun on nousuvesi. 

Meillä oli tänään päivällisen virkaa toimittamassa antipastolautanen, jolle keräsimme varastoistamme mitä sattui olemaan. Mukaan pääsi viime kesän hittiruoka meloni ja parmankinkku (se oli 40 asteen lämmöissä ainoaa jota jaksoimme syödä), minisalamia, mansikoita, oliiveja, patonkia ja kanarilletteä.

Giro d’Italia on taittunut yli puolenvälin, enkä voi väittää etteikö se passaisi minulle. Alkaa olla niin paha korealaisen ruoan puutostila, että pian tarvitaan pullo sojua! Sitä kyllä löytyy, ostimmehan sitä Bremenistä joskus huhtikuun alussa. Tänään ajosta ei puuttunut dramatiikkaa, sillä Italiaa vaivaavat tällä erää kauheat rankkasateet ennätyskuivuuden jälkeen ja osan matkaa kilpailijat taittoivat bussissa liian pahan sään vuoksi. Loppu oli sitten taas kuivaa ja voittajaksi ajoi nuori kolumbialainen, jolla on niin pitkä nimi, että piti luntata pariin otteeseen: Einer Augusto Rubio Reyes. Thibaut Pinot tuli toiseksi ja minusta vähän ovelasti selostaja tuli sanoneeksi Pinotia tyhmäksi, kun sanoi voittajan ajaneen fiksummin. Minulla on kaunoja Thibautia kohtaan, sillä hän kerran väänteli rumasti naamaansa ja matki toista ajajaa, josta pidin. Koskaan en unohda enkä anna anteeksi, niin kerta! Kokonaiskilpailun osalta kärki ei vaihtunut, Geraint Thomas johtaa ja Primoz Roglic on toisena. 

Makkarapastaa helatorstain ruuhkien jälkeen

Tänään opimme hyödyllisen läksyn Ranskasta, täällä helatorstai tosiaankin tarkoittaa sitä, että ihmiset lähtevät liikkeelle ja pakkautuvat rannikolle ja saarille. Huomasimme jo aamulla kahdeksan jälkeen, että leirialueen portilla oli jonossa useita saapuvia seurueita odottamassa respan avautumista ja kun yhdeksän jälkeen lähdimme matkaan, näimme että saarelle päin oli todellinen hyökyaalto autoja, henkiläautoja, matkailuautoja, matkailuvaunuyhdistelmiä, aivan yhtenä jonona. Sama jatkui La Rochellen ohitukseen asti, sen kohdalla on toinen suurehko lomasaari ja liittymät saarelle päin olivat tukossa valtatiellä asti. Me ajoimme vastakarvaan itsiämme onnitellen, mutta pieni pelko takalistossa, sillä meillä ei ollut Noirmoutierin saarelle varausta tutulle leirialueelle. Päätimme, että jos samanlainen kansainvaellus alkaa näkyä ennen saarelle ajoa, vaihdamme suunnitelmaa ja pysymme mantereella. 

Ruuhkaa ei ollut ennen kuin sitten leirialueen portilla, siellä oli heti vastassa COMPLET-ilmoitus, jonka ymmärsimme tarkoittavat täyttä mestaa. Viereisellä alueella oli sama homma. Niinpä käänsimme CampaAdrian nokan kohti mannerta ja päätimme, että kysymme vielä kahdelta alueelta ennen kuin luovutamme. Mutta ei tarvinnut luovuttaa, pääsimme Les Oncheresin kylän ekana vastaantulleelle alueelle ja täällä olemme nyt sitten kolme yötä. On muuten ihan turkasen mutkikas alue, mäkinen ja mutkainen ja piti oikein kahdella hengellä suunnistaa Tiimarilasit päässä, että löysimme paikkamme. Ei tämä mikään unelmapaikka ole, mutta olemmepa saarella ja hintakin oli edullisen puoleinen. Rannalle ei ole pitkä matka ja saaren pääkaupunkiin pyöräiltävä matka. 

Ruokana meillä oli ranskalais-italialaista fuusioruokaa, sillä mieleni alkoi tehdä makkarapastaa, mutta makkarat olivat turkales sentään ranskalaisia. Tämä oli aivan oma keitokseni, mutta siinä oli pastaa, mozzarellaa, tomaattia ja parmesaania raakamakkaran lisäksi, joten minusta tässä oli suorastaan pursuen italialaisuutta. Ja basilikaa, ei unohdeta sitä. 

Pastaa raakamakkaralla ja mozzarellalla

• 3 dl pientä simpukkapastaa
• kunnolla suolattua vettä pastan keittämiseen
• 3 ranskalaista raakamakkaraa paloihin leikattuna
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 uudensadon sipuli
• 1 punainen tomaatti
• 10 minimozzarellapalloa
• raastettua parmesaania (oli noin viiriäisenmunan kokoinen pieni pala jäljellä)
• suolaa ja pippuria
• tuoretta basilikaa

Laitoin pastat kiehumaan ja silppusin sipulin ja leikkasin tomaatin kuutioiksi. Leikkasin makkarat saksilla suupalan kokoon. Kuumensin pannulla pienen lorauksen oliiviöljyä ja kuullotin siinä hetkisen sipulia, lisäsin mukaan tomaattikuutiot. Laiton sipulit ja tomaatit kannen alle pieneen astiaan odottamaan. Annoin sitten pannun Antille ulos ja hän paistoi makkarapalat ulkona Campingazilla kypsiksi.

Pasta oli sopivasti kypsää samaan aikaan kuin makkarapalatkin. Kaadoin keitinveden pois ja sekoitin pastaan sipulin, tomaatin ja makkaranpalat, ripautin sekaan hieman suolaa ja pippuria. Annoksiin laitoin vielä mozzarellapallosia, parmesaaniraastetta ja basilikanlehtiä. Oli hyvä ja nopea ateria päivänä, jona istuimme autossa tavallista enemmän ja vähän jännitti minne joutuisimme.

Giro d’Italian 12. etappi oli paljon nousuja ja laskuja sisältävä ja ehdimme katsoa sitä tabletin mobiilidatan kautta noin 25 viimeistä kilometriä. Hatka pysyi johdossa loppuun asti ja Nico Dentz oli nopein, ymmärtääkseni tämä oli hänen ensimmäinen Giro-voittonsa, ellei jopa ensimmäinen ammattilaisvoittonsa. Kokonaiskilpailussa johdossa jatkaa Geraint Thomas ja toisena on suosikkini Primoz Roglic. 

Täytetyt zucchinit sanonko missä

Laskujeni mukaan tänään on keskiviikko ja huomenna on sitten helatorstai, taas arkipyhä Ranskassa. Niitä on tietääkseni vielä yksi loppukuusta, olikohan se toinen helluntaipäivä? Sen näkee sitten, jos vielä silloin olemme Ranskassa. Tänään CampaAdria ei liikahtanut rantatontiltaan, mutta me kävimme pyöräillen katsomassa Fort Boyard-linnoitusta merellä. Tai siis katsoimme sitä rannalta. Minä  olin luullut, että tämä monissa seikkailurealityissä nähty linnoitus olisi jossain keskellä aavaa merta, mutta väärin luulin. Pyöräilyä tuli noin 32 km, kun hieman lipesimme reitiltä. 

Olen käyttänyt mobiilidataani hieman tuhlaillen, olemme olleet ilman wifiä  melko pitkään ja nyt minun pitää kirjoittaa postaukset offlinessa ja pikaisesti käydä netissä, joten kuvia ei juurikaan saa laitettua. Eilen kaikki kenkkuili postauksen julkaisussa ja aloin saada otsaani perinteistä Ranskan pattia, se tulee aina jossain vaiheessa, kun netti ei toimi tarpeeksi hyvin. Ihan turhaa ja omaehtoista ärsyyntymistä. 

Ruokana meillä oli tänään airfryerissä kypsennetyt pyöreät kesäkurpitsat, ruokalajista tulee välittömästi italialainen, tarvitsee vain alkaa puhua zucchineista. Ostin kaksi pikkuista palleroa Fourasin sunnuntaimarkkinoilta ja tänään ne pallerot tulivat syödyksi. 

Täytetyt zucchinit airfryerissä

• 2 pientä pyöreää kesäkurpitsaa
• 1 uuden sadon sipuli
• 4 peukalonpään kokoista napostelusalamipalleroa
• 2 minimozzarellapalloa
• 1 dl parmesaania raastettuna
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Tämä on sitten ihan omasta tai asiakkaan päästä taas, sillä olen kohta käyttänyt kaikki kotona kopioimani italialaisohjeet. Leikkasin ensin kesäkurpitsoista hatun pois ja koversin alemmat osat tyhjiksi niin tarkkaan kuin kuorta rikkomatta onnistuin. Sutikoin koverrettuihin kurpitsoihin oliiviöljyä ja ripotin sisäpinnoille suolaa ja pippuria. Laitoin nämä kuoret airfryeriin, siihen malliston pienimpään mobilefryeriini. Esipaistoin kuoria 160 asteessa noin 20 minuuttia.

Esipaiston aikana tein täytteen valmiiksi, täysin mutulla. Silppusin kesäkurpitsoista koverrettua sisusta ja yhden sipulin, sekoitin ne ja raastoin mukaan parmesaania. Leikkasin muutaman napostelusalamin pikkupaloihin ja otin valmiiksi kaksi minimozzarellapalloa. Maustoin täytettä suolalla ja pippurilla, jotain yrttiäkin olisin voinut laittaa, mutten muistanut. 

Kun kuoret olivat esipaistuneet sen verran, että veitsi meni kivasti kuoren läpi, otin ne pois airfryeristä ja lusikoin niihin täytettä, laitoin keskelle pienen mozzarellapallon. Painoin lusikassa täytettä niin, että kuori tulisi mahdollisimman täyteen. 

Laitoin täytettyjen kurrejen päälle säästämäni kansihatun, sillä halusin saada aikaan uuni-ilmiön ja sisuksen kypsymään ilman, että pinta paistuisi liian äkkiä liian tummaksi. Paistoin kurreja sitten kansien kanssa noin 20 minuuttia 180 asteessa ja otin kannet pois ja paistoin vielä 5 minuuttia. Muut aterian osat olivat valmiina ostetut leivitetyt kalafileet, mansikoita, mozzarellapalloja ja balsamicoa. 

Giro d’Italiasta saimme sen verran katsottua, että Mark Cavendish melkein voitti. Se olisi miellyttänyt minua kovin, mutta ei hän sitten ihan voittanut. Pascal Ackermann ehti ekana maaliin, toisena Milan Jonathan ja Mark vasta kolmantena. Kokonaiskilpailua johtaa Geraint Thomas ja Primoz Roglic on toisena, tämä passaa minulle oikein hyvin, ei tarvitse muuttaa mitään, paitsi Primoz voisi jossain kohtaa ryhtyä johtamaan. 

Huomenna jatkamme matkaa ja toivomme, että pääsemme viime syksyltä tutulle leirialueelle pyhäpäivästä ja pitkästä viikonlopusta huolimatta. Olemme nykyään niin eurotietoisia, ettemme alkaneet tehdä varausta, josta olisi pulitettu toistakymmentä euroa ylimääräistä. Sillä saa vaikka 10 patonkia!

Girossa kymmenes etappi, meillä leppoisa saaripäivä Oleronilla

Eilen maanantaina oli Giro d’Italiassa lepopäivä, ikävä kyllä sen aikana Remco Evenepoul joutui keskeyttämään kisan koronatartunnan vuoksi. Myös Filippo Ganna on joutunut tekemään saman. Me siirryimme eilen Oleronin saarelle, jossa emme olleet aikaisemmin käyneet, tänne oli aika lyhyt matka Fourasista. Olimme perillä jo ennen puoltapäivää ja se olikin hyvä juttu. Kunnallisen leirialueen respa oli auki puolille päivin ja sisään sai tulla ennen hänen parituntista lounastaukoaan. Niinpä meillä oli leiri valmiina jo kello 12.04. 

Kävimme kävellen keskustassa katsomassa kirkon ja iltapäivällä seurasimme vuoroveden vaiheita, vaikkeivat ne nyt ihan leirillemme näykään hiekkadyynin vuoksi. Oikein hyvä leirialue, luksusvapaa, edullinen ja asiallinen. Ensimmäistä kertaa osuimme leirialueelle, jolla on bunkkereitakin.

Tänään kävimme pyörillä saaren uloimmassa kärjessä katsomassa päivän majakan ja sitä ennen jo kylän hautausmaan, sillä saimme vinkin Sikses kiva paikka-blogin Marilta. 

Tämän saaren rannikolle haaksirikkoitui joulukuussa 1924 uusikaupunkilainen laiva Port Caledonia ja surullista kyllä, sen koko miehistö hukkui. Rannikon asukkaat eivät voineet auttaa kovan merenkäynnin vuoksi, mutta joutuivat seuraamaan rannalta karmeita tapahtumia. Sään tyynnyttyä miehistö saatiin pois merestä ja heidät haudattiin Saint-Denisin hautausmaalle. Vuonna 1984 Suomen valtio hommasi hautausmaalle muistomerkin ja sitä kävimme katsomassa Marin hyvien neuvojen turvin. 

Kiertelimme hautausmaata pariin otteeseen ja ihmettelimme monimutkaisia keramiikkakoristeita, joita haudoilla oli, samanlaisia kuin jollain toisellakin Ranskan hautausmaista, jolla viime kesänä kävimme. Muutamia hienoja hautapaaseja oli niin, että paikat olivat jo varattuja, mutta tulevat asukkaat vielä elävien kirjoissa. Silikonit vaan pitää nyhtää pois kivipaasien väleistä ja PekkaNiska tilata nostamaan kiviä tarpeeksi. 

Majakan ympärillä oli hieno arboretum, oli keittiöpuutarhaa, viiniköynnöksia, erilaisia kukkia ja lähiseuduilla haaksirikkoutuneiden laivojen muistolaattoja, myös Port Caledonian. Majakan lähettyvillä oli monenlaista bisnestä, matkamuistoja, kahviloita, ravintola ja vissiin hotellikin ja ihmisiä melko valtaisasti. Oli kiva paikka, muistutti monia muitakin majakkapaikkoja, etenkin Portugalissa. Kiitos Mari tästä vinkistä. 

Iltapäivällä kävimme vielä kävellen Saint-Denisin satamassa, sillä siellä oli toiveissa saada sinisimpukoita lounaaksi. Voitte arvata miten siinä kävi. Se ravintolahan oli tietysti ferme, muita oli auki ja menimme yhteen niistä aikomuksena se, että Antti söisi muutaman osterin ja minä crevetten (niitä jotain pienehköjä rapuja, onkohan ne ihan katkarapuja suomeksi). Kaikki meni mainiosti siihen asti, että ymmärsimme, ettei crevettejä enää ollut. Niinpä minä katsoin lounaaksi, kun Antti söi muutaman osterin. Lupasin, etten sitä myöhemmin muistele kiukkuisena. 

Tänään meillä oli jonkunlainen kokkausvapaa, olin ajatellut että väittäisin kirkkain silmin sinisimpukoiden olevan tehty just niin kuin Italiassa, mutta sehän nyt meni puihin. Sitten ajattelimme sommitella pienen antipastovalikoiman, sekin suunnitelma muuttui, kun leirialueen reunamalla aukesi punainen pakettiauto, jos myy pizzaa. Siis ehkä myy. Antti tilasikin jo, pizza valmistuu ehkä myöhemmin. Tämä on kyllä hieno juttu, ranskalainen paistelee italialaisia pizzoja, jos viitsii ja ehtii. Tykkään. Saa nähdä tuleeko sitä pizzaa joskus CampaAdrialle asti... Kyllä sitä sentään tuli, minä olin vain usuttanut Antin tuntia liian aikaisin ostoksille, sillä katsoin kelloa tietokoneeltani, jota en ole viitsinyt siirtää Keski-Euroopan aikaan. No, eipä myöhästytty. Tässä on ollut monenlaista nettiongelmaa ja ehkä viimein saan postauksen julkaistua. Tai sitten en. 

Giro d’Italiaa ehdimme nähdä kolme viimeistä kilometriä, oli ollut hirveä ajopäivä, vain muutama lämpöaste, vettä satoi ja muuta vähemmän kivaa. Voittajaksi ajoi Magnus Cort Nielsen ja kokonaiskisaa johtaa Geraint Thomas (Remcon siis jouduttua jättämään kisa kesken) ja kaksi sekuntia perässä on Primoz Roglic. Harmi, ettemme saa kisaa sen enempiä katsottua, minun matkagigani ovat aika vähissä eikä Ranskan tv-kanavat pidä Giroa minään. Mutta tulokset sentään saamme luntattua. Huomenna sitten omaehtoista kokkailua taas, toivon mukaan. Pysymme vielä tällä saarella, sillä tämä on hieno paikka. 

Mobile-minestrone revisited

Sunnuntai Fourasissa on ollut oikein mukava, saattaa olla, että muistin jo paikan nimenkin oikein. Vaikkei Suomelle nyt sitten viisuvoittoa tullutkaan, emme ole masennuksen vallassa vaan iloisia hienosta toisesta sijasta. Lähdimme aamiaisen jälkeen suunnitellulle pyöräretkelle, jonka suunta hieman muuttui, sillä sain selville, että sunnuntaisinkin Fourasin (tai sinne päin) kauppahallit ovat auki aamupäivällä. 

Kun lähdimme leirialueelta, oli parin ensimmäisen korttelin matkalla aivan hiljaista, mutta sitten tuli varsinainen ruuhka, kun koko pikkukaupungin väki pakkautui muutamalle kadulle, sen kahviloihin, kauppoihin ja kahteen kauppahalliin. Ne eivät nimittäin olleet ranskalaiseen tapaan ferme, vaan ihan ouvert. Toinen kauppahalli oli omistettu mereneläville ja toinen lihalle ja kasvikunnan tuotteille. Väkeä oli todella paljon ja yhdentoista maissa ihmiset olivat nauttimassa ostereita pystypöydissä, istumassa kahviloissa kupposella tai lasillisella, tapaamassa toisiaan ja juttelemassa kauniissa alkukesän aamussa. Lihakauppaan ja yhteen leipomoista oli jonot ulos asti, jotain hyvää siis tarjolla. Me ostimme vain nipun sipuleita hallista, sillä muistelin niiden olevan vähissä. 

Päivällisellä meillä oli sitäsuntätä-minestronea. En ollut ihan viivalla miten vähän meillä oli kasviksia varastoissa, mutta niin vain niistäkin syntyi kattilallinen keittoa. Huomenna on helppoa mennä kauppaan, sillä listalle voi kirjoittaa: osta kaikkea. Minestronen tein nyt omasta tai asiakkaan päästä-metodilla, siitä mitä sattui olemaan saatavilla. 

Minestrone revisited taas kerran

• 3 dl pienikokoista simpukkapastaa (määrä kuivana)
• 0,75 l litra vettä
• 100 g pancettaa ohuiksi suikaleiksi leikattuna
• 1 rkl oliiviöljyä
• puolikas porkkana (pari muuta kotoa asti tuotua olivat ehtineet mennä huonoiksi)
• 10 cm pätkä purjoa (sekin kotoa siitä viimeisestä Lidlin hävikkilaatikosta ennen lähtöä)
• 3 pientä uuden sadon sipulia varsineen
• 3 tomaattia (yksi vihreä, yksi punainen ja yksi keltainen)
• 5 cm pätkä kesäkurpitsaa
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 1 rkl kanafondia
• 2 rkl tomaattipyrettä
• suolaa ja pippuria
• lehtipersijaa
• raastettua parmesaania

Leikkasin kasvikset suikaleiksi ja kuutioiksi. Kuumensi pannua kaasuliedellä ja kumosin sille pancettan. Se sai paahtua pannulla muutaman minuutin ja lisäsin sille kaveriksi sipulit. Kun pancetta ja sipulit olivat hetkisen paistuneet, kumosin ne kattilaan. Lisäsin pannulle tilkan oliiviöljyä ja käytin siinä tikuiksi leikattua porkkanaa ja kesäkurpitsakuutioita. Kumosin nekin kattilaan ja lisäsin sinne tomaattikuutiot, kanafondin, tomaattipyreen ja veden. Nostin keiton kiehumaan. Maustoin alustavasti suolalla ja pippurilla. 

Kun keitto kiehui maltillisesti, lisäsin mukaan pastan. Keitto kiehui noin 10 minuuttia ja sinä aikana pasta kypsyi ja liemi imeytyi mukavasti pastaan tehden keitosta sopivan sakeaa. Maistelin vielä ja lisäsin hieman suolaa ja enemmän pippuria. Annoksiin raastoimme päälle vielä parmesaania ja käytimme mobileyrtistön viimeiset lehtipersiljat. Aamun patongista oli vielä pätkä jäljellä ja se sopi keiton kaveriksi hyvin. 

Giro d’Italian yhdeksäs etappi oli taas henkilökohtainen aika-ajo, jonka nopeimmaksi puristi itsensä Remco Evenepoul ja sai pinkin paidan takaisin itselleen. Monta päivään johtanut Andreas Leknessund putosi muutaman sijan, on nyt kuudentena. Primoz Roglic ja Geraint Thomas ajoivat myös kelpohyvin eivätkä ole kaukana kärjestä. Huomenna on lepopäivä, myös CampaAdrian mobilekeittiössä. 

Mikä maksaa?!?

Tulimme jo eilen tälle tosi kivalle leirialueelle, jossa nettikin toimii ainakin 10 minuuttia kerrallaan. Harjoitan sitä samaa PATIENZia, jota aina kaupan korttipäätteessä kysellään enkä menetä hermojani enkä halua lähteä vielä kotiin kunnollisen netin piiriin. Kävimme aamupäivällä kivalla pyöräretkellä Fourasin ympäristössä, täällä ei ole parhaat mahdolliset pyöräväylät, mutta kelvolliset kumminkin. Ajoimme läheisen niemen nokkaan ja rannikoa pitkin hieman kohti Rochefortia ja palasimme vielä sinne niemennokkaa kohden, sillä siellä Antti sai kauden ekat osterit ja minä sain katsoa, kun hän syö ostereita. Oiva työnjako. 

Päivällissuunnitelmat olivat valmiina jo eilisestä, kun kysyin Antilta jättimarketissa, että kestäisikö hän ajatusta syödä maksaa ja hän sanoi kestävänsä. Niin ostin pienen pakkauksen naudan maksaa, 188 g ja maksoi 4,65€. En osaa sanoa oliko vähän vai paljon, meillä sisäelimet maksavat minusta aika vähän. Täällä Ranskassa niillä saattaa olla parempi asema. Edellispäivän possunkyljykset maksoivat vähemmän kuin tuo maksaviipale, josta riitti oikein hyvin kahdelle. 

Sivukkeina meillä  oli tai ainakin yritti olla ricottaperunagratiinia. Ostimme sitä varten eilen perunoita pienen pussillisen ja sommittelin mielestäni oikein italialaisen ruokalajin, ainoa vika oli se, etteivät perunat kypsyneet sitten millään. Niistä tuli ensin sivukkeen sijaan jäljekkeitä ja lopulta oli pakko myöntää, ettei tuo perunalajike kypsynyt ollenkaan niin kuin toivoin. Pinnan viipaleet olivat jo lähellä hiiltymistä ja alemmat eivät näyttäneet mitään kypsymisen merkkejä. Ei voi mitään. Mutta onneksi meillä oli edellispäivän aterialta muutamat lusikalliset kaupallista juuriselleriremouladea, sekin purkki meni loppuun ja maistui maksan kanssa ihan hyvin. Aina ihan kaikki yritelmäni eivät onnistu, mutta ainakin yritän, eikö vaan?

Siitä se ajatus sitten lähti – menemään pieleen 

Maksaa Venetsian tyyliin 

• 1 uuden sadon keltasipuli suikaleina varsia myöten
• lehtipersiljaa
• 2 rkl voita
• 1 dl valkoviiniä
• 188 g viipale naudan maksaa kahteen osaan leikattuna
• suolaa ja pippuria

Kuumensin ulkona Campingazilla pannua ja sillä aimo nokareen voita. Kun voi oli sulanut, kippasin sille sipulisuikaleet ja kypsentelin niitä noin 10 minuuttia. Lisäsin mukaan lehtipersiljan ja viinin. Kun viini oli kiehunut melkein kokonaan pois, siirtelin sipulit ja persiljat pannun reunoille ja lisäsin keskelle vielä hieman lisää voita, nostin liekkiä pannun alla kuumemmaksi. Nostin maksaviipaleet pannun keskelle voihin ja paistoin niitä noin 2 minuuttia puoleltaan. 

Annokseen asettelin sitä kypsymätöntä ( en vielä silloin tajunnut, ettei peruna ole kunnolla kypsää) perunagratiinia, viipaleet maksaa ja niiden päälle sipulit. Maistoin maksaviipaleet suolalla ja pippurilla. Otimme vielä lautasille sitä pelastavaa enkeliä eli selleriremouladea. Maksa onnistui hyvin, oli juuri sopivaa kypsyydeltään ja mausteiltaan. Perunat palautimme vielä kypsymään lisää, mutta ei sekään auttanut. 

Giro d'Italiassa oli kahdeksas etappi ja ehdimme nähdä siitä pätkiä noin 40 viimeisen kilometrin ajalta, netti piti välillä käydä hakemassa ulkoa uudelleen. Ben Healy voitti ja edelleen kokonaiskilpailua johtaa Andreas Leknessund. Primoz Roglic on ilokseni kolmantena ja Geraint Thomas viidentenä. Huomenna vielä ajetaan Italiassa ennen maanantaista lepopäivää, jolloin saamme syödä mitä haluamme. 

Päivän vesitorni

Salviavoissa paistetut possunkyljykset lyhyen siirtymän päivänä

Kotoa mukaan ottamani italialaiset ruokaohjeet ovat olleet tänä vuonna oikein hyviä, helppoja valmistaa retkiolosuhteissa, edullisia ja maistuvia. Tänään tein salviavoissa paistetut luuttomat possunkyljykset ja kaikkein hankalinta, itse asiassa mahdotonta, oli löytää tuoretta salviaa. Ylipäätään kaupoissa on melko vähän tuoreita yrttejä, markkinoilla on paremmin tarjontaa, mutta juuri nyt emme osuneet yksillekään markkinoille. Jouduin tyytymään kuivattuun salviaan ja harmittelen yhä, etten muistanut ottaa kotoa mukaan puolikuivattuja salvianlehtiä, jotka saa vedessä tai öljyssä elpymään melkein tuoreen veroisiksi. Mutta kuivatulla salviapurulla nyt menin ja lopputulos oli oikein hyvä.

Salviavoissa paistetut possunkyljykset kahdelle

• 2 luutonta possunkyljystä pienillä makurasvareunuksilla
• 3 rkl voita
• runsaasti kuivattua salviaa
• suolaa ja voita

Sulatin pannulla ison nokareen voita ja lisäsin sille monta tömpsäystä kuivattua salviaa. Kun pannu oli kuuma ja voi alkoi ruskettua, nostin sille possunkyljykset. Paistoin niitä neljä minuuttia puoleltaan. Nostin kyljykset lautasille ja maustoin ne suolalla ja pippurilla ja lurittelin vielä pannulta salviavoin loput kyljysten päälle. 

Lisänä meillä oli pikkuiset vartaat mansikoista, minimozzarellapalloista, basilikasta ja balsamicosta. Valmistuote juurisellerireumoulade sovi possun kanssa mitä mainioimmin, se ei ollutkaan majoneesista tai muutenkaan rasvaista vaan mukavan kirpeää ja hyvää. Loput käytämme huomisella aterialla. 

Giro d'Italiaa pystyimme katsomaan tänään ihan kivasti, sillä leirialueen netti toimii auttavasti, sillä nytkin naputan postausta ja säästän omia gigojani, joita olen käyttänyt vähän tuhlaavasti ja kuukautta on vielä yli puolet jäljellä. Etappi oli nousuun päättyvä ja kolmen ajajan hatka piti pintansa loppuun asti. Voittajaksi ajoi Davide Bais, mikäli oikein ymmärsin tämä oli hänen ensimmäinen ammattilaisvoittonsa. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen Andreas Leknessund. Toivottavasti huomennakin saamme katsottua wifin turvin etappia. 

33 sentin pinaattipastaa täydellisenä reissupäivänä

Tänään meillä oli reissun täydellisin päivä tähän asti, mikään ei mennyt vinoon ja saimme roppakaupalla uusia kokemuksia ja nähtävää. Olimme sopineet keskenämme, että säätiedotuksen uhkaukset sadekuuroista toteutuisivat vasta palattuamme kävelyretkeltä Saintesissa. Kävelimme katsomassa roomalaisen kylpylän jämiä, kolmea kirkkoa, amfiteatteria ja riemukaarta. Ostimme leivän ja kun olimme kävelleet takaisin leirille tulivat ensimmäiset sadepisarat. Näin sen pitää mennäkin. 

Iltapäivällä yritimme mennä viiden minuutin kävelymatkan päässä olevaan konjakkitaloon tutustumiskäynnille ja maisteluun, mutta se oli luonnollisesti ferme. Olimme lukeneet nettisivulta huolimattomasti ja myöhemmin iltapäivällä paikka oli auki. Saimme siitä vierailusta yhden loistomuiston. Paikan nimi on Grosperriin, saimme erittäin hyvän englanninkielisen opastuksen ja kolmen tilkan maiston. Ai että oli kivaa.

Päivän italialaisuus oli sitten pinaattipasta, 33 senttiä maksaneet pinaatit Amboisen torilta olivat vielä aivan kunnossa ja tein yksinkertaisen oho-kasvisruokaa-aterian meille käden käänteessä. 

Pinaattipasta

• 4 dl pientä simpukkapastaa
• 1 l reippaasti suolattua vettä pastan keittämiseen
• 1 uuden sadon sipuli silputtuna
• kourallinen isolehtistä pinaattia saksittuna paloihin
• loraus oliiviöljyä
• 1 dl ricottaa
• 3 rkl kermaa
• suolaa ja pippuria
• raastettua parmesaania
• tuoretta basilikaa

Kuumensin kattilassa veden kiehuvaksi, suolasin sen tymäkästi ja laitoin pienen simpukkapastan kiehumaan, pakkaus antoi kypsymisajaksi 9 minuuttia. Sinä aikana silppusin sipulin ja pinaatit ja sekoitin ricottan ja kerman tasaiseksi seokseksi kupissa. Maustoin ricottakerman suolalla ja pippurilla. Kun pastan keittoaika alkoi olla puolivälissä, laitoin pannulle lorauksen oliiviöljyä ja kuullotin sillä sipuleita pari minuuttia. Lisäsin pannulle silputun pinaatin ja sekoittelin, ripautin päälle hieman suolaa. Kun pasta oli kypsää, kumosin sen siivilään ja kaadoin pastan takaisin kattilaan. Sekoitin pastaan ensin ricottakerman ja sitten sipulin ja pinaatin seoksen. Annoksen päälle ripottelimme raastettua parmesaania, pippuria ja basilikaa. Oli todella hyvä kasvisruoka ja muutenkin erinomaisen nopea ja helppo mobiledinner. 

Giro d’Italiaa emme ehtineet katsoa ollenkaan, mutta Antin lunttauspalvelun mukaan etapin voitti Mads Pedersen ja Andreas Leknessund jatkaa pinkissä. Ehkä huomenna saamme näkymään kisaakin. Tämä päivä oli aivan loistava kävelyineen ja konjakkitalovierailuineen eikä sekään haitannut, että sateen sattuessa olimme juuri leirillä. Huomenna matka jatkuu Fourasiin.