Vuohenjuusto-parsabruschettat kahdelle

Nyt en taas muista mistä italialaisen ruoan kirjastani olen tämän ohjeen ottanut, otin kuvia monesta kirjasta ennen matkaa, että voisin kokonaisia kirjoja mukana kuskaamatta käyttää näiden Italia-viikkojen. Voisi olla, että ohje on Ella Kannisen kirjasta, jonka nimeäkään en nyt tähän hätään muista. Pahoittelen. 

Vuohenjuusto-parsabruschettat kahdelle

• 10 viipaletta patonkia hyvin vinottain leikattuna (ei ollut sopivaa limppumallista leipää saatavilla, mikä kuulostaa kummallliselta, kun sijaitsemme juuri Ranskassa)
• nippu vihreää parsaa, 18 kpl
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• 150 g purkki levitettävää vuohenjuustoa
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl sitruunamehua
• suolaa ja pippuria
• tuoretta timjamia, persiljaa ja basilikaa

Tein tämän aterian täältä Ranskasta ostetulla sähköisellä paistolevyllä, näimme niitä monilla leirialueilla pari vuotta sitten etenkin ranskalaisilla ja tuumimme, että tuollainen voisi olla hyvä meillekin, sillä olemme useimmiten sähköpaikoilla. Tuo ihan bulkkituote maksoi noin 25 €, eikä tarvitse olla yhtään fiinimpi. Sillä mahtuu tekemään kahdelle ruokaa todella hyvin. Olemme nähneet melkein metrin mittaisia levyjäkin joillakin, siihen mahtuu sitten enemmänkin ruokaa paistumaan. 

Ohjeessa parsat puolitettiin pitkittäin, minä en tehnyt sitä. Leikkasin patongin tosiaan vinoiksi viipaleiksi ja söimme aperitiiveiksi päätypalat voin kanssa. Sekoitin vuohenjuuston kupissa sitruunamehun, oliiviöljyn, yrttien, suolan ja pippurin kanssa tasaiseksi kastikkeeksi. 

Laitoin paistolevyn kuumenemaan ja lorautin sille hieman oliiviöljyä. Nostelin parsat toiseen päähän levyä kypsymään ja toiseen päähän leipäviipaleet. Kääntelin niitä kaikkia muutaman minuutin välein. Kun parsat olivat napakan kypsiä, ripotin niille suolaa ja pippuria. Nostelin leipäviipaleet tarjottimelle ja jaoin vuohejuustokastikkeen leiville. Nostelin parsat leipien päälle, kahteen riitti vain 1 parsa, mutta valkkasin ne paksuimmat niihin kahteen leipään. Yksinkertaista ja hyvää, mutta tietysti aivan väärään aikaan syöty. 

Tänään leirialueen pitäisi tulla täyteen, jo aamulla respan ovessa luki Complet. Ei kyllä näytä siltä vielä näin kuuden pintaan. Melkoisia saapumistapahtumia on kyllä nähty, kolmen auton seurue piti ensin metakkaa laittaessaan autojaan sopiviin asemiin. Yksi meinasi kaivautua pitchin hiekkaan perusteellisemminkin. Nyt tulometakka on vaihtunut viihtymismetakkaan, eli kaikki hyvin. 

Giro d'Italian seitsemästoista etappi oli taas vuoripitoinen. Meillä oli kisakatsomo ulkona markiisin alla. Pakko myöntää kokkaamisen, syömisen  ja campingkyttäämisen vieneen hieman huomiota kisasta. Mutta etapin voitti ilmeisen yllätyksellisesti sitä johtava Isaac del Toro. Hän johtaa kokonaiskilpailua edelleen ja toisena on Richard Carapaz 41 sekuntia perässä ja Simon Yates on kolmantena 51 sekuntia ykkösestä jääneenä. 

Hesarin ohjeella taas – pekoniretiisipasta

Viime yönä näin unia, joissa oli monenlaista seikkailua, mutta niiden lomassa valmistin tai suunnittelin valmistaa kesäkurpitsarisottoa. Niin vain meni aivan hukkaan moinen yöllinen aherrus, ei meillä mitään risottoa syöty tänään! Usein tuo yöllinen valmistelu kyllä auttaa, aamulla tiedän miten keittiössä pitää toimia. 

Aamulla luin nettihesarista kiinnostavasta pastaruoasta ja merkkasin sen muistiin itselleni, jos vaikka joskus tarvisin tuon tyyppistä ohjetta. Olihan tänään tarkoitus syödä risottoa. Muutamaa tuntia myöhemmin Antti luki samaista Raisa Laineen nettihesarin ohjetta ja kysyi, että voisiko tässä olla ideaa jollekin päivälle. Muutin välittömästi suunnitelmani, meillähän sattui olemaan CampaPantryssä retiisejäkin. Mukautin aineksia hieman, sillä mikä se nyt sellainen pastaohje on, jossa ei olisi sipulia ja valkosipulia ja fenkoliakin sattui olemaan, sitäki piti käyttää.

Pekoniretiisipasta

• noin 100 g spagettia
• vettä + suolaa pastan keittämiseen  (0,75 dl säästetään kastikkeeseen)
• 80 g pekonia suikaleiksi leikattuna
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 pieni uudensadon sipuli silppuna
• 1 tl valkosipulimurskaa
• pieni pala fenkolia viipaleina
• 10 retiisiä pienine naatteineen neljään osaan leikattuina
• 1 kananmunan keltuainen + 0,74 dl pastankeittovettä
• 1 dl pecorinojuustoa raastettuna
• hieman fenkolin vihreitä haituleita koristeeksi (näyttävät samalta kuin tuore tilli)
• suolaa ja pippuria

Valmistelin silputtavat ja leikattavat ainekset valmiiksi ja laitoin pastaveden kiehumaan yhdelle kaasuliekille. Meiltä meni nyt loppuun nopeasti kypsyvä spagetti, saa ostaa seuraavalla kauppareisulla! Nostin paistinpannun toiselle liekille ja laitoin heti kylmälle pannulle pekonipalaset. Ne alkoivat aika pian kypsyä ja päästää irti rasvaansa. Lisäsin kuitenkin vielä tilkan oliiviöljyä. Hetken päästä lisäsin pannulle ylimääräiset ainekset (joita lähdeohjeessa ei ollut), sipulin, fenkolin ja valkosipulin ja paistelin niitä pekonin kanssa muutaman minuutin. 

Tässä vaiheessa pastavesi kiehui, suolasin sen ja laitoin spagetin kypsymään suolattuun veteen. Tämä oli nopeaa kolmen minuutin pastaa, joten ei ollut aikaa tupakointiin. 

Nostin paistinpannun alla olevaa liekkiä hieman suuremmaksi ja lisäsin vielä tilkan öljyä ja sen jälkeen neljänneksiin leikatut retiisit pienine naatteineen. Paistelin niitä muiden pannulla olevien ainesten kanssa sen aikaa, että pasta kypsyi. Retiiseihin tuli kiva paistopinta. 

Otin talteen vajaan desin pastankeittovettä ja sekoitin kananmunan keltuaisen siihen. Kun pasta oli kypsää, Antti kaatoi veden pois ja sekoitin kypsään pastaan vesi-keltuaisseoksen. Yhdistin sen pannulla olevaan seokseen ja ripotin päälle puolet juustoraasteesta ja niin meillä oli hyvä ateria. Maustoin vielä annoksia ripauksella pippuria ja suolaa, fenkolinhaituleilla ja lopulla juustoraasteella. 

Giro d'Italiassa oli se perinteinen voi ei-päivä.  Kuudestoista etappi oli suuri vuorietappi ja katsoimme sitä tablettini gigoilla aika pitkään. Alkupuoli oli sateista ja kylmää, loppupuoli aurinkoista ja muttei hirveän kylmää. Primoz Roglic joutui keskeyttämään kisan ilmeisesti kaatumisen aiheuttaman loukkaantumisen vuoksi ja täytyy sanoa, että minulta vähän katosi motivaatio innostua tästä. Jokatapauksessa hienon vuorietapin kaksoisvoitti Astana-joukkue, ajajien nimet kuulostavat kohtuullisen italialaisilta, ekaksi leivottiin käsikädessä maaliin tulleista Cristian Scaroni ja toiseksi Lorenzo Fortunato, joka voisi olla kyllä nimen perusteella onnekkaampi, mutta eipä ollutkaan. Näitä parilla maaliin tuloja on nähty ennenkin ja muistaakseni niistä on tullut jotain sanomista, mutten tiedä tuleeko nykyään. 

Isaac del Toro piti edelleen pinkkipaitansa, mutta nyt ero toisena olevaan Simon Yates on enää 26 sekuntia ja siitä viiden sekunnin päässä on Richard Carapaz kolmantena. Minun pitää kyllä kaivaa arkistoistani se syy, miksi Carapaz joutui minun kirjoissani koirankoppiin ja voisinko jo luopua siitä. Nyt kun Primoz on pois pelistä, Yatesin äiteen poika voisi minun puolestani voittaa. Simonin velipoika on kymmentenä, ei paha sekään. 

Kotivara kunnossa – katkarapupasta CampaAdrian varastoista

Olemme olleen nyt Ranskassa muutaman viikon, mutta vielä maa pääsi taas muistuttumaan, että olemme ulkomaanpellejä, emmekä ymmärrä mistään mitään. On viimeinen päivämme Oleronin saarella ja ajattelimme, että mehän menemme syömään ensimmäiset osterit ja crevetit. Katsoimme ravintoloita jo ennalta ihan paikanpäällä, se oli muutama päivä taaksepäin, ravintolat olivat päivällä auki ja turistelijoitakin oli jonkun verran liikkeellä. Luimme hyviä ja huonoja arvosteluita paikoista ja tarkastimme aukioloaikoja. Mutta emme muistaneet sitä tärkeintä. Eihän sitä ruokaa nyt koko päivää ole tarjolla, vaikka paikka olisi auki. Lounas on iltapäivän alussa, sitten keittiö menee kiinni ja aukeaa sitten illalla, mahdollisesti. 

Niinpä me tulimme tyhjin vatsoin takaisin leirille ja alkoi vielä sataakin. Sinänsä pieni kävelyretki ei haitannut mitään emmekä olleet varsinaisesti pettyneitä tai vihaisia tai mitään muutakaan. Nauratti, ettemme muistaneet tätä juttua rakkaasta Ranskasta. Meillä oli jopa sateenvarjot mukana ja CampaAdrian ulkovarustelut oli koottu jo pois, edes markiisi ei kastunut ajatellen huomista lähtöä. Joten nouhätä. Kyllä me ruokaa saisimme, tekisimme sen itse. Emme ajatelleetkaan kävellä uudelleen seitsemän jälkeen illalla keskustaan, hyvänen aika, sehän on jokaisen eläkeläisen nukkumaanmenon tienoilla. 

Katkarapupasta kostoksi yhteiskunnalle

• 100 g pakastekatkarapuja sulatettuna
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 uudensadon sipuli silputtuna
• 1 tl 'Ndujaa
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 2 rkl konjakkia
• suolaa ja pippuria
• 1,5 dl kermaa (yhä on kotimaista kermaa täysin kunnossa)
• basilikaa
• parmesaania raastettuna
• 150 g spagettia 
• vettä keittämiseen + hyvä ripaus suolaa

'Nduja on uusi suosikkini, pakko ollakin, sillä se on parin desin purkki ja sitä kuluu niin vähän kerrallaan. Laitoin sitä tähänkin ruokaa, että edes vähän kuluisi. Olen oppinut tämän ruoan aikoinaan siskoltani ja hänen silloiselta puolisoltaan, he kuulema olivat oppineet sen jostain ruokalehdestä. Olen tehnyt tätä kymmeniä, ellen sata kertaa, ohje on muuntunut vuosikymmenten varrella jonkun verran. Ei ollut 80-luvulla 'Ndujasta kuultukaan. 

Laitoin pastaveden kiehumaan ja sitä odotellessani silppusin sipulin ja keräsin muut ainekset käden ulottuvilla. Katkaravut olivat olleet sulamassa siitä asti, kun palasimme pettymyksentäyteiseltä kävelyretkeltä. Taputtelin niitä paperiarkkiin hieman kuivemmiksi. 

Kuullotin sipulia oliiviöljyssä muutaman minuutin pannulla ja lisäsin mukaan 'Ndujan ja valkosipulimurskan sekä konjakin. Seuraavaksi kaadoin mukaan kerman ja nostin kastikepohjan kiehumaan maltillisesti. Samaan aikaan pastavesi alkoi olla kiehuvaa ja suolasin sen tymäkästi. Lisäsin pastan kiehumaan, se oli nopeaa laatua, vaati vain kolmen minuutin keittämisen. 

Kerma kiehui pannulla hyvin kasaan ja lisäsin mukaan kuivatut katkaravut ja sekoittelin, maustoin kastikkeen suolalla ja pippurilla. Pasta alkoikin siinä vaiheessa olemaan kypsää ja Antti kävi kaatamassa veden pois kattilasta. Emme kaada pastankeittovettä auton viemäriin, siinä on liikaa tärkkelystä. Sekoitin kypsän pastan kastikkeeseen ja annoksiin tuli vielä päälle tuoretta basilikaa ja raastettua parmesaania. 'Nduja toi kyllä kivan vivahteen ruokaan, ei liikaa tulisuutta, mutta hieman lämpöä.

Giro d'Italian 15. etappi oli oikea vuorietappi. Siitä oli pitkä lähetys ja arvelimme, että ehtisimme käydä syömässä kylillä ja nähdä vielä lopun. Muuten meni oikein, mutta emme siis saaneet ruokaa, vaan palasimme katsomaan 65 km lopusta. Sekin oli hyvä juttu. Päivän nopein oli Carlos Verona, jonka perhe oli heti onnittelemassa häntä etapin maalin jälkeen. Hieno sattuma vai oliko hän nähnyt etiäisen, että nyt minä voitan tänään, tulkaa te nyt sieltä Espanjasta minua onnittelemaan. Kokonaiskilpailussa suosikkini Primoz Roglic vajosi taas sijalle 10 ja on aika monta minuuttia jo kärjen takana. Isaac del Toro jatkaa tiistaina lepopäivän jälkeen pinkissä ja on jo osoittanut, että hän ei ole mikään yhden päivän johtaja, vaan kova jätkä. 

Onhan se minestronekin tehtävä – revisited ties monetta kertaa

Tänään meillä oli päivällisenä tuhti minestrone, niitä on CampaSimpukan vuosien aikana ollut jo aika monta kertaa, etenkin nyt retkikokkaamisen kausilla. Melkein aina on varastoissa ainekset minestroneen, siihen kun voi laittaa melkeinpä mitä vain. Ehken kuitenkaan omenaa laittaisi. 

Tämän päivän minestroneen keräilin erinäisiä aineksia ja saimme kaksi aika suurta kulhollista ruokaa, vielä kun olisi palellut vaikka hiihtoretken jälkeen, niin jopa olisi ollut passeli. Me istuimme varjossa ulkona katsellen Giro d'Italian neljättätoista etappia ja kokkailu tapahtui ulkona yhdellä kattilalla yhdellä kaasupolttimolla. 

Mobileminestrone kahdelle

• 50 g pekonisuikaleita (Ranskassa lardon)
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 uuden sadon sipuli silputtuna
• 1/4 keskikokoisesta fenkolista silppuna
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 1 tl 'Ndujaa
• 1 rkl tomaattipyrettä
• 1 tetra suuria valkoisia Pirkka-papuja liemessä (kotimaasta tuotuja, sillä en ole Ranskasta vastaavaa tuotetta löytänyt)
• 2 tomaattia kuutioituna (keltainen ja punainen)
• 0,5 l vettä
• 1,5 dl kuivaa pastaa
• suolaa ja pippuria
• parmesaania raastettuna
• tuoretta basilikaa ja persiljaa

Aloitin paahtamalla ensin pekonisuikaleita kattilassa ja kun ne alkoivat päästää rasvaa irti, lisäsin kattilaan tilkan oliiviöljyä ja sen jälkeen sipulin, valkosipulin, fenkolin, 'Ndujan ja tomaattipyreen. Paahdoin niitä kaikki välillä sekoitellen noin viisi minuuttia. Sitten kattilaan päätyivät tomaattipalat ja pavut sekä vettä sen verran, että ainekset peittyivät. Sekoittelin ja annoin keiton kiehua noin viisi minuuttia. Seuraavaksi kattilaan päätyivät pastat ja tarkistin, ettei neste ole kiehunut liikaa kokoon. Sekoittelin muutaman minuutin välein ja kun pasta oli kypsää, maustoin keittoa vielä suolalla ja pippurilla. Annoksiin tuli päälle yrttejä ja parmesaania. Ai, että tykkään pavuista tämmöisissä keitoissa, olisi hyvin mennyt ilman lardoniakin, mutta ei se nyt ollut paha määrä/annos, 25 g. Ruoka näyttää ihan samalta kuin eilinen pasta-annos, mutta ei se mitään. Eri ruokaa se oli kuitenkin. 

Giro d'Italian neljännellätoista etapilla piipahdettiin Sloveniassa. Lopuksi palattiin kuitenkin Italiaan ja nopein oli tänään Casper Asgreen. Kokonaiskilpailun kärki muuttui sen verran, että Isaac del Toro on edelleen ykkönen, mutta Simon Yates on toisena, Juan Ayoso kolmantena, Richard Carapaz neljäntenä ja viimein viidentenä suosikkini Promoz Roglic. Huomenna on sitten jo oikea vuorietappi, vaikka sitä luulin jo tänäisen olevan. 

'Ndujapasta – vaikea lausua mutta helppo syödä

Muutamia vuosi sitten huomasin somessa tämmöisen säilykkeen kuin 'Nduja. En tiedä miksi se kirjoitetaan noin ja miten se pitäisi lausua, mutta olen ymmärtänyt kyseessä olevan mausteinen makkaralevite Italiaista. En tuolloin sattunut löytämään 'Ndujaa mistään kaupasta, mutta tämän vuoden alussa sitä sattui jossain kaupassa olemaan ja minä sitä heti ostamaan. Ja samantien Lidlissäkin oli sitä Italia-teemaan liittyen. Taisin ostaa senkin purkin. Nyt kun alkuvuodesta järjestelin CampaAdrian ruokavarastoja, liitin mukaan purkin 'Ndujaa, koska olihan se taas Giro d'Italia tulossa. 

Eilen mietin, että millaisen ohjeen etsin, johon tätä  tahnaa tulisi ja muistin vilkaista kotona ottamiani ruokakirjakuvia. Siellähän oli kuva Henkan Italia-kirjan ohjeesta. Vielä ei pasta pursu korvista, joten tämän päivän päivällissuunnitelmat oli helppo lyödä lukkoon. Kaikkia aineksia oli jo ihan valmiina varastoissani. Ihan vähän soveltelin. 

Calabrialainen tomaattipasta kahdelle

• 1,5 dl kuivaa pastaa
• vettä pastan keittämiseen + suolaa
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 uuden sadon sipuli
• 1 rkl valkosipulimurskaa
• 1,5 tl 'Nduja-tahnaa (tosiaan vain vähän, tämä on stydiä kamaa!)
• 1 rkl punaviinietikkaa
• noin 10 eriväristä kirsikkatomaattia
• 2 dl paseerattua tomaattia tetrasta (purkissa lukee puree, mutta minusta se oli kyllä paseerattua, liekö sama asia ranskaksi)
• pippuria ja suolaa
• tuoretta basilikaa
• raastettua parmesaania

Tein ruoan ulkona yhdellä kaasupolttimella, joten järjestys oli mutkikas. Ensin kiehautin pastaveden ja suolasin sen. Veden kiehumista odottaessani silppusin sipulin ja keräsin muut ainekset käden ulottuville. Nostin pastakattilan sivuun odottamaan, vesi olisi sitten nopea kuumentaa uudelleen kiehuvaksi. 

Nostin kaasuliedelle paistinpannun, jolla oli loraus oliiviöljyä. Laitoin pannulle ensin sipulit ja valkosipulimurskan ja kuullotin niitä pari kolme minuuttia. Seuraavaksi lisäsin pannulle neljään osaan leikatut kirsikkatomaatit ja 'Ndujan, sekoittelin ja paistelin niitä minuutin verran. Sitten yhdistin kastikepohjaan punaviinietikan (huom, Rainbow-pullo, tuo rakastettu edesmennyt halpissarja!) ja paseeratun tomaatin. 

Sekoittelin ja annoin kastikkeen kiehua noin viisi minuuttia. Ohjeessa oli paljon pitempi keittoaika, mutta minä en niin kauan hautonut, vaan nostin pannun pois liekiltä ja palautin pastakattilan tulille. Kun vesi kiehui, lisäsin kuivan pastan (sitä Doltse&Käppänä-pussissa ollutta Luxemburgista ostettua pastaa) ja keitin sitä pussin ohjeen mukaan. Lopuksi vielä kuumensin kastikkeen uudelleen ja sekoitin kypsän pastan kastikkeeseen. Annoksin tuli vielä ripaus suolaa, paljon pippuria, basilikaa ja parmesaania. 

Tällä leirialueella ei tule kauhean kuumaa vettä tiskipaikalla, joten varauduimme ottamalla pahviset kulhot. Niin ei tarvinut hinkata lautasia puhtaiksi, vain paistinpannussa oli tätä tomaattista kastiketta. 'Nduja oli kyllä ihan hyvää, mutten siihen ihan valtavasti ekasta kerrasta ihastunut, mihin muuhun sitä voisi käyttää? Muistelen lukeneeni pizzoista ja focacciasta, joihin tahnaa laitettaisiin ihan pieninä nokareina. Avattu purkki olisi varmaan hyvä jossain aikamäärässä käyttää pois. 

Giro d'Italian kolmastoista etappi oli taas kohtuu jännittävä, katsoimme viimeiset 90 km, tosin valmistimme päivällisen siinä ohessa ja söimme, mutta kyllä silti tuli selväksi mitä tapahtui. Mads Pedersen voitti taas massakiriin päättyneen etapin, se oli jo neljäs voitto hänelle tässä kisassa. Kokonaiskilpailun kärki pysyi samana, Isaac del Toro jatkaa johdossa. 

Antipastit CampaVarastoista

Tänään ei ollut hinkua laittaa ruokaa, mutta mielenperukoilla oli muutamia aineksia, jotka oli syytä käyttää pois. Esimerkiksi yksi italialainen kinkkupaketti, joka luiskahti joka aukaisulla jääkaapista ulos ja jonka olimme monta kertaa unohtaa pöydälle jääkaappia järjestellessä. Oli myös Antin ulkojuustoja, hienon värisiä rypäleitä, päärynää ja monenlaisia juustoille passaavia keksejä. Aivan ensiksi söimme tähdenlentoina muutaman pizzapalan, sillä ruokahävikki on ihan non non monsieur. Campingaz-grillillä muuten lämpenee pizzapalat aivan juuripaistetun verosiksi, enkä ollenkaan liioittele. 

Minä olen tunnetusti huono syömään voimakkaita juustoja ja esimerkiksi Aura (vaikkei se mikään voimakas juusto olekaan) on ihan non non madame. Aluksi minun antipastilautaseni näytti tältä, mutta otin minä siihen vähän muutakin. 

Antin lautanen näytti tältä ja hän vakuutti, että hyviä juustoja oli. 

Giro d'Italian 12. etappi oli kirikykyisten ajajien lemppari. Leirialueen netti toimii edelleen ihan täyteläisesti ja katsoimme 50 viimeistä kilometriä. Päivän nopein oli Olav Kooij ja kokonaiskilpailun kärki pysyi samana, Isaac del Toro johtaa. Huomenna on vuorossa mäkinen etappi, muttei vielä varsinainen vuorietappi.

CampaReissu1/2025 viikko 6

Torstai 15.5.2025 päivä 36

Kuudes reissuviikko alkoi tänään ja sen tunnelmaan sopi hyvin se, että aamiaisella oli ruisleipää. Kyllä sitä kotimaatakin on hyvä välillä muistella. Koska leirialueen lähikaupan leipäkuljetuksen aikataulu oli jokaisena päivänä lähinnä luojassaan, otimme jo illalla pakastimesta neljä viipaletta aivan omakätisesti leipomaani ruisleipää, josta äitinikin voisi olla ylpeä. Leipä maistui comten ja kahvin kanssa oikein hyvältä.

Meillä oli tarkoitus ajella hieman Gienistä luoteeseen katsomaan linnaa nimi oli Chateau de Chamerolles. Syy miksi juuri sinne menimme, oli pihiysperusteinen. Käydessämme katsomassa Playmobil-näyttelyä Gienin linnassa, saimme lappusen, jossa luvattiin alennuksia joihinkin muihin seutukunnan nähtävyyksiin.

Reittimme kulki suuren osan moottoritietä ja herranen aika miten vähän siellä oli liikennettä! Mietimme, että onko tänään joku "älä aja minnekään päivä".

Linna oli oikein kiva ja sanoisinko edullinen, sillä alennuksen kanssa maksoimme lipuista vain 10€ kahdesta sierainparista (inhoan tuota sanaa, mutta haluan silti välillä käyttää sitä).

Linnassa sai kierrellä vapaasti ja sillä on ymmärtääkseni joku status ranskalaisessa hajuvesiperinteessä ja hygieniahistoriassa, muttemme ihan hirveästi niihin paneutuneet. Tämä linna toi mieleen Sully-sur-Loiren linnan, samanlaista viehättävyyttä kummassakin. Eikä ruuhkia eikä tungosta ainakaan juuri tänään.

Ohitimme Orleansin sopivan etäältä motaria ja tulimme Amboiseen alkuiltapäivällä. Kävimme ennen leiriytymistä tutussa marketissa täydentämässä ruokavarastoja.

Leirialue on yhtä kiva kuin ennenkin. Pystytimme nopeasti leirin ja aloimme seurata Giro d'Italian kuudetta etappia. Alue on aika täynnä, muttei sentään complet. Meillä on varaus kolmeksi yöksi ja minun matematiikallani se tarkoittaa, että jatkamme matkaa sunnuntaina. Ellemme sitten jää pitemmäksi aikaa.

Perjantai 16.5.2025 päivä 37

Aamulla oli joltinenkin pettymys, ettei kuuluvilla tai näkyvillä ollut yhden yhtä kuumailmapalloa. Ehkä huomenna. Aamulla kyllä tuuli jonkun verran, ehkä se oli esteenä pallolennoille.

Naapurissa oli upouusia karavaanareita vuokra-autolla, heillä oli hankaluus saada kaadettua vettä kanisterista auton vesisäiliöön. Lainasimme heille kastelukannua ja palautuksen yhteydessä vuolaiden kiitosten lisäksi saimme belgialaista olutta. Olemme näköjään kumpikin kuvassakin ainakin neljään kertaan. Onneksi on vaatteet päällä.

Tiedossa oli markkinoille kävely, jonne lähdimmekin heti aamiaisen jälkeen. Retken toiset suklaatuskat (pain au chocolat) tuli nautittua, mutta puolitettuna, kuten Chalons en Champangessa itsiämme ohjeistimme.

Ennen markkinoille menoa kävimme tutussa entisessä kirkossa, jossa on vaihtuvia taidenäyttelyitä. Tällä kertaa näyttely ei ollut kovin kummoinen, tuli mieleen wanna-be-särestöniemi, maalissa ei oltu säästelty. Mutta alttarille päin näytti yhä kauniilta.

Markkinat olivat näin perjantaina pienemmät kuin sunnuntaiset. Katselimme kaikki kojut ja huomasimme mitkä ovat niitä parhaita. Ihan samalta näyttävät tarjoomukset kasviksia tai juustoja saivat pitkät jonot, kun naapurissa ei ollut asiakkaita.

Tulevaisuushorisontissani oli selkeä visio päivällisestä, mutta se muuttui erään myyntipisteen kohdalla kertaheitolla. Olemme aiemmin toukokuussa 2023 ostaneet siitä kojusta tuorepastaa, mutta nyt tarjolla oli arancineja (ehkä oli silloinkin) ja mehän heti niitä ostamaan. Joku järjenhiven oli sentään päässä, ettemme ostaneet kuin kaksi, sillä ne olivat isoja eivätkä ihan halpoja.

Oikaisin siis ruoanlaitossa tänään, meillä oli ne arancinit ja kaupasta ostettua todella hyvää Piemonte-salaattia. Se oli perunasalaattia, jossa oli kananmunaa ja kinkkuakin. Arancinit olivat loistavia, eikä hintavuus haitannut enää syödessä.

Ostimme myös uuden rosmariinin, jospa tämä pysyisi elossa vaikka kotiin asti. Tuossa se on kavereidensa basilikan, persiljan ja jonkun kukan kanssa ihan sulassa sovussa.

Lauantai 17.5.2025 päivä 38

Lauantaipäivä Amboisessa. Ei taaskaan kuumailmapalloja. Mutta jälleen kerran parempi leipä kuin ikinä, sen täytyy olla jotain harhaa. Ei se voi aina olla parempi, vaikka siltä tuntuukin. Aamiaisen jälkeen lähdimme keskustaan tarkoituksena katsella katuja ja taloja vähän uusilta kulmilta. Olin eilen huomannut, että heti sillan ylityksen jälkeenhän on museo, jossa emme ole koskaan käyneet ja se sattui vielä olemaan aukikin ja oli vieläpä ilmainen! Hieman taidetta, postinkulun historiaa, kunnanvaltuuston istuntosalia ja sen sellaista, oikein hintansa väärti nähtävyys.

Muutoin kävelimme ympäriinsä, osaksi tuttuja katuja, osaksi uusia. Huomailimme pieniä taideteoksia talojen kulmissa ja kävimme yhdessä taidegalleriassa ja yhdessä art centerissä.

Hoksasimme kyltin Ursuliinien hautausmaalle ja sinnehän piti tietysti heti kävellä. Taisi tulla hieman ylimääräistä matkaa, sillä seurasimme autoille tarkoitettua viitoitusta. Ikävä kyllä siellä hautausmaalla ei ollut kastelukannuja. Palasimme suoraa reittiä jokivarteen ja pistäydyimme City Carrefourissa ostamassa salaattia. Siellä oli hyväntekeväisyyskeräys. Mekin osallistuimme, valitsimme muutaman toivotun tuotteen, maksoimme ne ja kassan jälkeen annoimme kerääjälle oven pielessä. Osallistuimme viime vuonnakin muutaman kerran. Ilmeisesti tämä on toukokuinen käytäntö täällä. Seuraavassa kahdessa kuvassa on meneillään etäkissatappelu. Talon ikkunalla istui rakennuksen väriin sopiva kissa, joka ei meistä kiinnostunut pätkääkään. Se tuijotti tien toiselle puolelle porttikonkiin joko vihollistaan tai kaveriaan, joka pysytteli visusti yksityisalue-kyltin takana.

Iltapäivällä A kävi pienellä ajelulla lähiympäristössä ja katsoi puolestani Chargen kirkon.

Päivän kirjastoina ovat aiemmalta kerralta tuttu kirjakaappi ja Amboisen Mediatheque kaupungin etelälaidalla.

Sunnuntai 18.5.2025 päivä 39

Tänään olin ensimmäistä kertaa @mothechandeniers in linnassa itsekin linnanrouvan asemassa, viime jouluna saatu hieno osuuskortti oli käytössä. #kuihienooseon Linnan raunio oli yhä yhtä kaunis kuin ennenkin. Ja leijonilla viileät välit jatkuivat.

Saavuimme Saumuriin tuntia liian aikaisin, eikä voinut edes mennä minnekään shoppailemaan, koska dimanche. (ihan kuin olisimme menneetkään, korkeintaan Lidliin)

Meillä oli varaus leirialueelle, joten sinänsä ei ollut mitään jännitysmomenttia. Oli kyllä nähtävillä respan edessä vienoista taisteluasemien virittelyä kellon lähestyessä kahta. A oli nopein ja oli ollut ekana paikallakin, joten eipä siinä ollut kenelläkään nokan koputtamista. Meillä on hyvä puolivarjoinen pitch ja ensin luulin, että tännekin olisi tullut toimiva netti. Ei nyt sentään. Välillä ei toimi edes puhelimen kautta. Päivällisenä meillä oli italialaisen talonpoikaisruokaperinteen helmi, #pastaepatate joka oli yksinkertaisuudessaan hämmästyttävän hyvää.

Nyt pitäisi etsiä missä on Saumurin kirjasto ja onko vielä joku kirkko katsomatta.

Maanantai 19.5.2025 päivä 40

Niinpä se on aika taas vierähtänyt, 40 päivää olemme olleet reissussa. Tuntuu, että olemme juuri alkuun päässeet. Säätiedotukset lupasivat yksi yhtä ja toinen toista, lukitsimme sen, jossa oli vain aurinkoista ja lähdimme aamiaisen jälkeen katsomaan Saumuria uusin silmin.

Seuraavissa kuvissa on Nantillyn Notre-Dame. Olemme käyneet katsoneet sen aiemminkin, mutta vain ulkoapäin. Google lupasi (ja sitähän me kaikki uskomme), että se olisi auki tänään ja niin se olikin. Nenämme haistoivat heti, että vähän voisi olla jotain hometta ilmassa, mutta muutaman minuutin kuluttua sitä ei enää huomannut.

Seuraavaksi katsoimme uudelleen Nantillyn kappelin ulkoapäin ja sitten rakennuksen, jota emme olleet ennen noteeranneet. Se on käsittääkseni protestanttinen kirkko, vaikka sitä tituleerataan googlessa temppeliksi.

Seuraavan kuvan torni on kulmittain samassa risteyksessä, mutta siitä en ole vielä ehtinyt etsiä tietoa, että mikä se mahtaa olla.

Posti on vielä posti Ranskassa, ainakin kuutena päivänä viikossa posti näyttää kulkevan. Ulkomaanposti sitten vähän rauhallisempaa tahtia, tosin joskus ihan hämmästyttävän nopeastikin. Postilla on yhä kaupungeissa hienoja rakennuksia käytössä. Tässä Saumurin kauneus seuraavassa kuvassa.

Täällä on nyt ilmassa todella paljon jonkun puun valkoista hiutaletta, seuraavassa kuvassa sitä on ylenpalttisesti leirialueen kukkaistutuksissakin. Eilen kun Antti odotti respan avautumista, hän istui rappusilla ja siinä ympärillä oli tuota valkoista nöyhtää aivan kuin meren vaahtoa rannoilla. Onneksi meidän leiripaikalla sitä ei juurikaan ole, viime vuonna sitä tarttui auton hyttysverkko-oveen aivan urakalla.

#akuankkamies melkein jäi haaviin, ehdin ikuistaa kuinka hän laittoi lehden leirialueen kirjastokaappiin, sitten hän ehtikin jo haihtua paikalta. Mysteeri jatkuu.

Antti kävi ajelulla maantiepyörällä ja kuvasi lähellä olevan vesitornikaksikon. Ne eivät ole muuttuneet kauniimmiksi.

Tietyöt ovat Ranskassa hyvässä vauhdissa. Usein motareilla näkee pitkiä pätkiä kaistoja pois käytöstä, muttei ketään töissä missään. Antti näki tänään tämän informaatiopläjäyksen, että älä nyt tänne tule ja mene nyt tuonne ja ! Löysi sentään takaisin leirille.

Giron vapaapäivänä meillä oli valmiit kalaleikkeet pienen mozzarella-tomaattisalaatin kanssa. Huomenna kisa jatkuu ja me meinaamme syödä pizzaa, koska mielemme tekee.

Tiistai 20.5.2025 päivä 41

Viimeinen Saumur-päivä. Aloitimme sössimällä ensimmäiset 6€ pyykkikoneeseen, jonka käyttöohje oli ehkä jostain toisesta koneesta, ei se ainakaan toiminut. Toisella koneella saimme sitten pyykit pestyä, tulipa hygienialle hintaa. Nyt on puhtaita vaatteita taas. Pyykit myös kuivuivat ihan hirmu nopeasti, vaikkei pitchillemme juuri paistanut aurinko aamupäivällä eikä tuullutkaan kovin paljon. Ehkä se ekat 6 € meni siihen, että leirialueen ilma oli kuivattavaa. Lähdimme sitten kävelylle keskustaan, sinne on täällä Saumurissa melkein kaksinkertainen matka Amboisen vastaavaan suoritukseen verrattuna.

Joella oli menossa pelastusharjoitus, johonkin työhön sopiviin varusteisiin pukeutuneet henkilöt lilluivat Loiressa ja heidän esihenkilönsä huuteli veneestä neuvoja. Ketään ei näytetty vahingoittavan tilanteessa.

Halusimme mennä erääseen homeelta haisevaan kirkkoon, mutta sen ovi oli lukossa, ehkä ihan hyvä niin. Menimme sitten toiseen, vähempi homeenhajuiseeen.

Sen vieressä oli creperie, jossa luvattiin tarjoilla crepejä. Viime vuonna saimme pahaa silmää, kun halusimme toisessa creperiessä vastaavaa tarjoilua lounasaikaan. Oli kuin olisi äiteen moitittavaksi joutunut, ensin pitää syödä oikeaa ruokaa, sitten vasta lettuja sokerilla! Nyt ei ollut vastaavaa, myös bretagnelainen siideri oli hyvää.

Crepet olivat erinomaiset, mutta palvelu niin pitkäpiimäisen hidasta, että olimme jo myöhästyä. A:n piti mennä viimein kysymään, että eikö pitäisi vähän tulla vastarahaakin, kun hän maksoi viiskymppisellä (että saisi kotoa asti lompakossa haudotun setelin rikottua). Joku lapsi pistettiin asialle rikkomaan seteli naapuriravintolaan.

Ehdimme lopulta viinikooperatiivin liikkeeseen, jossa olemme ennenkin käyneet. Oli 30 minuuttia aikaa ennen ainoan työntekijän puolen tunnin ruokista. Ehdimme maistaa muutamaa viiniä ja ostaa kolme pulloa mukaan. Tuo on kiva paikka.

Päivällinen kuitattiin noutopizzalla.

Nyt pitäisi keksiä minne huomenna jatkamme.

Keskiviikko 21.5.2025 päivä 42

Aamu valkeni ihan toisenlaisena kuin edellisinä päivinä, kosteana ja ankeahkona. Olikin hyvä aamupalan jälkeen jatkaa matkaa. Suuntana oli Oleronin saari, jolla olimme viimeksi kaksi vuotta sitten. Ajelimme suurimman osan 250 km matkasta punaisia teitä ja niiden varrella oli kirkkoja ja vesitorneja katsottavaksi.

Poikkesimme samassa marketissa kuin juuri ennen 2023 euroviisuja, #mobileteddy oli silloin puettu vihreään. Nyt olivat hyvät vihannekset ja hedelmät ostoslistalla. Se vähän kohotti kulmia, miten tarjoushyllyllä oli vierekkäin Perrieriä ja jotain puhdistusmyrkkyä vierekkäin. Kumpikin oli vihreää.

Sirkustakin mainostettiin, esitys olisi ollut juuri tänä iltana. Vähän houkutti ajatus jäädä katsomaan, sillä emme ikinä ole nähneet lentävää norsua. Mutta pettymyksen pelossa jatkoimme matkaa.

Oleronille tullessa satoi vettä ensimmäisen kerran sen suurten rakeiden päivän jälkeen. Tuulilasin sitkeä linnunkakkakin lähti viimein pois veden ja pyyhkimien avulla.

Tulimme meille uudelle leirialueelle ja täällä on hyvä netti #kuihienooseon