Omissa eväissä

Välillä reissussa on kiva olla omissa eväissä, tehdä itse ruokaa, tai ainakin sommitella aamu- ja välipaloja. Tänään aloitimme päivän aamiaisella, jossa oli monenlaista syötävää, jota ostimme eilen läheisestä Inter Marche-marketista. Eilen kehuin, että keittiö on hyvin varusteltu, mutta paistinpannu on tavallista apartamentos-mallia, levyllä keikkuva ja naarmuinen. Kyllä sillä silti sai pekonit ja kananmunat paistettua. Kahvin teimme omalla mutteripannulla ja lämmitimme maidon pienessä kattilassa. 

Aamiaisen jälkeen kävimme kävelemässä rannalla, olimme jo puolivälissä aallonmurtajaa menossa, kun alkoi sataa. Kaikki muutkin kävelijät, kuntoilijat ja koiranulkoiluttajat kääntyivät takaisin, vain kalastajat jäivät paikalleen suurissa sadetakeissaan. Meri kuohui upean näköisenä ja ilma oli ihanaa hengittää. 

Sateen tauottua lähdimme käymään Aveirossa, se on lähin oikea kaupunki mannermaalla, Barra sijaitsee kapealla maakaistaleella irrallaan mantereesta. Aveirolle tyypillisiä ovat venetsiamaiset kanaalit ja kauniit koristellut talot. Tähän aikaan vuodesta turisteja oli vain vähän ja suuri osa kaupoista ja ravintoloista oli suljettu kokonaan. 

Päivällä söimme hieman juustoja ja hedelmiä, on aina hauska ostaa vieraita juustoja, joista ei tiedä ovatko ne hyviä, vai ulkojuustoja. Tällä kertaa yksi juustoista oli niin voimakas, että minulta jäi syöminen yhteen suupalaan, mutta muut olivat kyllä hyviä. Lisänä oli oliiveja, leipää, keksejä ja punaviinin kanssa tumma suklaata. 

Jälkiruoaksi saimme kuumat tripat, jotka Antti kävi läheiseltä kioskilta ostamassa. Olimme katsoneet aikaisemmin, että jokaisen rantakadun tripakioskin luukut oli tiukasti suljettu, mutta yksipä oli iltapäivällä auki ja sieltä saimme suklaatäytteiset lettuherkut. Yleensä yksi tripa/reissu kyllä riittää.

On beaten track indeed

Emme ole koskaan olleet Suomen marraskuuta paossa. Emme ole nytkään, kunhan käytän vuoden viimeiset lomapäiväni pois. Olemme olleet nyt Portugalissa pari päivää, eikä tunnu mitenkään huonolta, että päivä valkenee tuntia aikaisemmin kuin Suomessa ja jatkuu tunnin pitempään. On satanut joka päivä, välillä paljon ja välillä vielä enemmän. Mutta ei se mitään. Tärkeintä on olla hetkinen ilman aikatauluja, kotoisia velvollisuuksia ja mikä tärkeintä, viettää aikaa läheisten kanssa. 

He eivät kuulu tarinaan kuvaan sattumista enempää.

Siinä mielessä tämä on erilainen reissu, ettemme ole joko oman perheen, poikiemme kanssa liikkeellä tai kahdestaan, vaan kanssamme ovat äitini ja isäpuoleni. He eivät olleet aikaisemmin käyneet Portugalissa, vaikka muuten ovatkin matkustaneet laajalti. Vaikka me Antin kanssa olemme muutenkin matkustamisessa pahasti hieman lempipaikkoihin jymähtäjiä, nyt varsinkin aiomme kulkea suurelta osin tuttuja reittejä. On mukava näyttää Portugalista niitä paikkoja, joista pidämme paljon. Kyllä me uusiinkiin paikkoihin aiomme. Ehkä. Vähän.

Aloitimme kiertueen Lissabonin lentoasemalta sunnuntaina päivällä. Auton kanssa oli hieman säätämistä, sillä varaamamme kokoluokan iso Ford olikin pienempi Opel, kun pääsimme autohalliin. Piti hieman harjoittaa valitustointa, että auto vaihtui sellaiseen farmariin, johon matkalaukkumme todella sopivat. Tai ainakin mahtuivat. Liikaa tilaa ei ole, vaikkei meillä kovin suuria laukkuja olekaan. Suurimmaksi osaksi olemme samassa majoituspaikassa, joten emme joudu tunkemaan laukkuja autoon montaakaan kertaa. 

Ensimmäiset kaksi yötä olimme Evórassa ja vieläpä samassa hotellissa kuin aikaisemminkin. Se on niin kiva hotelli. Kuljeskelimme tutuilla kujilla, katselimme Dianan temppeliä aamusumussa, istuimme kahvilla ja kävimme päiväretkellä lähiympäristössä.

Saimme tasattua matkustamisen väsymyksen, minulla myös yövuorojen aiheuttaman hetkellisen väsähdyksen. Tuttu tapaspaikka, Vinarium oli muuttanut suurempaan liiketilaan ja sillä näytti menevän hyvin, mikä ilahdutti kovin. Söimme kevyen illallisen siellä, neljän hengen ateria viineineen maksoi 50 euroa.

Tänään jatkoimme matkaa  kohti pohjoista paratiisiamme, Praia da Barraa. Matkalla pidimme tauon Tomarissa Convento de Cristossa, jossa näkemistä riittää. Nyt oli ihanan hiljaista, ei todellakaan ole turistisesonki. 

Seuraavat kuusi yötä olemme Barrassa rannalla sijaitsevassa asunnossa. Tämä on uudempi kuin keväinen krumeluurinen katutason asuntomme, jossa oli hieman tunkkainen tunnelma. Tämän kertainen on toisessa kerroksessa ja IKEA:ssa on käyty. Keittiö on asiallinen välineineen, on kaksi hyvää makuuhuonetta ja kylppäriä.  Minua hauskuutti kovin parvekkeella oleva pyykkikone. Toivottavasti se ei valuta poistovesiä alakerran naapurin niskaan. Televisiossa on ainakin 60 kanavaa, kaikki elokuvakanavat, joita vain voi toivoa, eikä ohjelmia todellakaan ole dubattu. Arvostan. 

Huomenna aloitamme päivän itselaittamallamme aamiaisella, tarpeet ovat jo jääkaapissa. Sään mukaan joko lähdemme rannalle kävelylle, tai sitten autoillen retkelle jonnekin lähistölle. 

On mielenkiintoista olla täällä täysin sesongin ulkopuolella, aikaisemmin olemme olleet juuri ennen sesongin alkua tai aivan sen alussa. Nyt täällä näyttäisi olevan semikuollutta, mikä riittää meille ihan hyvin. Koska läheinen Aveiro ja tämä Barrakin ovat oikeita asuinkaupunkeja, eivät kaikki palvelut ole suljettuja, auki on tavallisia kauppoja ja ravintoloita, emmekä me muutenkaan tarvitsisi uimarenkaita ja aurinkovoiteita rantakrääsäkaupoista. 

Liitän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme maittain aakkostettuina. 

Uutta (viiniä) ja vanhaa (kirjaa)

Joka vuosi marraskuun kolmantena torstaina olisi hyvä olla vapaapäivä ja seuraavakin mielellään, koska on Beaujolais Nouveau-päivä. Vieläkään tämä uudensadon viini ei ole muuttunut maailman parhaaksi viiniksi, mutta se tuo iloa vuoden pimeimpään aikaan. Tänä vuonna ei edes vapaapäivä piisannut, minulla alkoi oikein loma! Ei tosin ihan vain Beaujolais Nouveaun takia, vaan sattumalta.

Tänään oli myös sukulaisvierailun päivä, sen vuoksi söimme yhtä parhainta herkkua, jota tiedämme, blinejä. Tai kuten #suurikeittokirjahaasteen osa 26 sanoo, linnejä. Lienee joku vanhahtava suomennos. En ole pitkään aikaan tehnyt  mitään tuosta yhdestä keittokirjahyllyni ensimmäisistä hankinnoista. Sen nimi on VUOSISADAN KEITTOKIRJA ja se voisi kyllä olla ihan hyvin VIIME VUOSISADAN KEITTOKIRJA, se on painettu vuonna 1989 ja on käännös ruotsalaisesta ICA-kauppaketjun keittokirjasta. Muistelisin, että olen ihan itse ostanut sen, tuohon aikaan minulla oli varmaan vain Ruutukokki, eikä muita keittokirjoja. Tämä muhkea dynaamisen ruskea kirjamöhkäle oli silloisille taidoilleni lähes liikaa. Olen minä siitä jotain tehnyt kyllä, esimerkiksi blinien eli linnien kanssa samalla sivulla on amerikkalaisten pannukakkujen ohje ja niitä olen merkinnän mukaan tehnyt vuonna 2001. Kirjan esipuhe on hieman mahtipontinen ja ajan tuulien mukaan se koittaa ottaa mikroaaltouunin oikeaan ruoanvalmistukseen oivaksi välineeksi.

Olen yleensä tehnyt blinit sauvajyväsen neuvoin ja viimeksi tämän vuoden tammikuussa Sibelius keittiössämme-kirjan ohjeella. Nyt kokeilin tätä hieman aikansa eläneen keittokirjan ohjetta pikkuisen muunnellen. 

Blinit eli linnit

• 25 g tuoretta hiivaa
• 5 dl maitoa
• 1 tl suolaa
• 2 dl tattarijauhoja
• 2 dl vehnäjauhoja
• 2 kananmunaa keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina
• 25 g voita sulatettuna

Tässä taikinassa menee aikaa, kirjan ohjeen mukaan sitä pitää seisottaa tunnin verran, mutta minä annoin taikinan olla koko päivän tekeytymässä. 

1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sekoita siihen hiiva.
2. Lisää mukaan jauhot, suola ja keltuaiset. Sekoita tasaiseksi.
3. Jätä asettumaan ainakin tunniksi, mielellään useaksi.
4. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sulata voi. Lisää valkuaiset ja sula voi taikinaan.
5. Kirkasta voita ja paista blinit pannulla kauniin värisiksi.

Meillä oli jemmassa kaksi pientä purkkia oikeaa kaviaaria ja äiti toi pohjoisesta muikunmätiä.  Muuten oli tarjolla sipuliherkkua, smetanaa, omenaviipaleita, aivan minimaalisia suolakurkkuja, kylmäsavulohta, viiriäisenmunia ja hunajaa. Taikina oli oikein toimiva ja blineistä tuli ilmavia, eikä tattarin maku ollut liian voimakas.

Emme olleet etukäteen ihan vakuuttuneita siitä miten hyvin uudensadon kevyt punaviini sopii blineille, mutta kyllähän se siihen taipui aivan mukavasti. Meillä oli avattuna kaikki kolme erilaista viiniä, suosikiksi taisi nousta ruotsalaisen alkoholiliikkeen näkemys aiheesta. Tänään kuitenkin viinin ominaisuuksia paljon tärkeämpää oli seura ja tulevien päivien etukäteisilakointi.

VUOSISADAN KEITTOKIRJA on kyllä vielä tavallaan ihan pätevä teos, vaikka se onkin ulkoasultaan vanhahtava ja harvat ruokakuvat ovat melko latteita ja epäinformatiivisia. Reseptiluetteloa selatessa kuitenkin huomaa, että kyllä sieltä monta ohjetta löytyy, jos tarve ilmenee. Tämä teos saa jäädä kirjahyllyyni vaikkapa muistuttamaan siitä, miten olen ruoanlaittajana kehittynyt ja myös siitä, että kylläpä aika rientää. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki postaukset, jotka liittyvät tähän ku-ite-tekee-Minnan toissakesänä aloittamaan keittokirjahaasteeseen. Sieltä löytyy nyt jo 26 postausta tästä aiheesta, haaste on omalta osaltani vasta alussa, varmaan 150 pitäisi saada kasaan, että voisin sanoa haasteen tulleen valmiiksi. 

Pomppivat chorizosuupalat

Tänään meillä ei ole suurensuuria juhlallisuuksia, sillä työmaa kutsuu. Eilen sen sijaan nautimme pienen iltapalan, kun Antti palasi reissultansa. Olin sommitellut meille uusinnan Ottolenghin tomaateista ja pieniä chorizosuupaloja. Kirjoitan itselleni muistiin, ettei kreikkalainen jogurtti, ainakaan se merkki, sopinut paahdettujen tomaattien kanssa ollenkaan niin hyvin kuin turkkilainen. Voitaikinaan käärityt chorizoviipaleet sen sijaan olivat oikein hyviä. Niiden paistumista oli vielä hauska katsoakin. 

Pomppivat chorizosuupalat

• noin kolmasosa Lidlin puff pastry-rullasta
• taikinarullan levyinen pätkä chorizoa
• 1tl dijonsinappia
• kananmunaa
• seesaminsiemeniä

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Mikäli makkarassa on selkeästi irtoava kuori, poista se. Avaa taikinarulla ja leikkaa makkarasta yhtä pitkä pätkä kuin taikina on leveä. Tee koekieritys, eli mittaa kuinka pitkästi taikinalevyä tarvitaan, että makkara tulee kunnolla käärityksi taikinapiiloon. Leikkaa taikinasta sopiva palanen ja levitä palalle sinappia. Kääri chorizo taikinan sisälle ja jätä saumakohta alapuolelle. Leikkaa pötköstä noin sentin paksuisia viipaleita ja nosta ne leivinpaperin päälle uunipellille. Voitele taikinakuori kananmunalla ja ripottele pinnalle seeseminsiemeniä. Paista noin 15 minuuttia. Jos sinulla on tylsää, istu uunin äärelle katsomaan miten viipaleet yksi toisensa jälkeen pompahtavat ja kellahtavat kumoon taikinan pullistuessa paistumisen edetessä. Se oli oikein viihdyttävää katseltavaa. Noin kolmasosa viipaleista uhmasi kuumuutta ja pysyi pystyssä, loput antautuivat ja jatkoivat paistumista kyljellään. Ei vaikuttanut makuun. Hauskoja naposteltavia.

Chowder turskasta ja tiikeriravuista

Tällä viikolla en ole juuri viettänyt aikaa keittiössä. Olemme syöneet pakastimessa olleita valmiita ruokia, sillä eivät ne siellä enää paremmaksi muutu. Eilen oli viikon ensimmäinen päivä, jolloin tein jotain uutta ruokaa. Söimme alkuun Hannelen neuvoin tehtyä myskikurpitsaa ja pääruokana oli sakeaa kalakeittoa. Meillä oli kaksi annospalaa turskaa ja käytin hyvän osan vapaapäivääni valitessani ohjetta turskalle. Miten niitä nyt olikin pilvin pimein? Olin jo päättänyt tehdä turskaa orzon ja sitruunaisen kermakastikkeen kanssa, mutta meillä ei ollutkaan orzoa. Sitten oli valinnut fisherman's pie-tyyppisen ohjeen, kun huomasin, ettei meillä ollut tarkoitukseen sopivia perunoita. Kolmanneksi ajattelin pieniä kalapihvejä, mutta lopulta päädyin sakeaan chowderiin. Hyvä päätös. 

Merellinen chowder kahdelle + yksi työlounas

• 250 g nahatonta, ruodotonta turskaa
• 6 suurta tiikerirapua
• 4 perunaa
• 1 sipuli
• 1 rkl oliiviöljyä
• pieni pussinpohja pakasteherneitä
• suuria valkoisia papuja (laitoin noin 3 rkl)
• 3 dl kalalientä
• 0,5 dl kermaa
• suolaa ja pippuria
• sahramia
• rosepippureita
• tilliä tai korianteria (jos olisi ollut)
• maissia (jos olisi ollut)
• sitruunamehua 

Aloitin kuorimalla perunat ja leikkaamalla ne pienehköihin kuutioihin, samoin kuorin ja silppusin sopulin, korjaan sipulin. Kuumensin kasarissa öljyä ja kaadoin sinne perunakuutiot ja sipulin. Kuullottelin niitä hetkisen ja lisäsin mukaan kalaliemen. 

Leikkasin turskan suupaloihin, tiikerirapuja en pilkkonut, sillä ne näyttävät annoksessa paremmilta kokonaisina. Minulla oli pieni purkki maissia, mutta se oli kyllä mennyt niin pilalle, että hyi inhotus. Kun avasin purkin, sieltä tuli sellainen lemu, ettei tarvinut miettiä onko tuote käyttökelpoinen vai ei. Ensimmäistä kertaa meillä taisi olla tuollainen säilyke mennyt pilalle. Maissin tilalle kaivelin pakastimesta hernepussin pohjan ja pienen rasian valmiiksi kypsennettyjä valkosia papuja, käytin siitä vain osan, loppu pitää änkeä johonkin muuhun ruokaa piakkoin. Lisäsin herneet ja pavut kasariin ja sekoittelin. 

Kun keittopohja oli kiehunut lempeästi noin viisi minuuttia, lisäsin sinne turskapalat ja ravut, suolaa, pippuria ja hiukan sahramia. Jätin keiton taas kypsymään viideksi minuutiksi. Ravut vaihtoivat harmaan värinsä kauniin punertavaksi ja turskakin oli kypsää. Lorautin mukaan vielä kermaa ja sekoitin. Ripotin keiton päälle kevyesti murskattuja rosepippureita ja olisin mielelläni laittanut hieman tilliä, tai korianteria, jonka kanssa taas liraus sitruunamehua olisi ollut paikallaan. Tuoreita yrttejä ei nyt ollut saatavilla, joten sitruunakin unohtui. Keitto hautui liedellä pienen kaasuliekin päällä sen aikaa, kun söimme alkuruoan. 

Keitosta tuli mukavan paksua, pavut ja turska hajosivat, jos ei nyt aivan atomeihin, niin sen verran, että liemestä tuli sakeaa, rosepippurit olivat juuri sopivaa rouheutta tuovia. Keitosta jäi vielä minulle sopivat työlounas tälle päivälle. 

Myskikurpitsaa ja aikuisten nonparelleja

Hannele Kokit ja potit-blogista teki joku päivä sitten niin houkuttelevan näköistä paahdettua kurpitsaa, että minun oli aivan välttämätöntä ostaa oma pieni myskikurpitsani heti seuraavana päivänä. Sitten tuli kiireitä ja tähdenlentopäiviä, joten kurpitsan paahtamiselle oli aikaa vasta tänään. Sen verran jouduin soveltamaan, että Hannelen käyttämien pistaasipähkinöiden sijasta käytin parmesaanilastuja.

Paahdettu myskikurpitsa sinappiöljyllä kahdelle

• puolikas pienestä myskikurpitsasta
• 4 rkl oliiviöljyä
• 2 rkl sinapinsiemeniä
• pippuria
• tryffelisuolaa
• parmesaania

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Halkaisin kurpitsan pitkittäin ja raaputin siemenet pois. Toisen puolikkaan laitoin jääkaappiin jotain tulevaa käyttöä varten. Leikkasin puolikkaan viipaleiksi, jotka öljysin lusikallisella oliiviöljyä ja levitin öljytyt viipaleet leivinpaperin päälle uunipellille. Ripotin päälle hieman pippuria. Paahdoin kurpitsaviipaleita noin 20 minuuttia. Niihin saa jäädä vähän napakkuutta. 

Kurpitsojen paahtuessa kuumensin pannulla loput oliiviöljystä ja laitoin pannulle sinapinsiemenet. Kannattaa olla varovainen, etteivät ne pala, mutta niiden pitää kuitenkin paahtua tummiksi. Ne alkavat pian poksahdella, on hyvä laittaa roiske-este päälle. Kun siemenet olivat tummanruskeita, kaadoin ne pieneen siivilään, joka oli kupin päällä. Öljy meni talteen sinne kuppiin. Levitin sinapinsiemenet paperille kuivahtamaan. 

Asettelin kypsät kurpitsaviipaleet lautaselle, ripottelin päälle rapeita sinapinsiemeniä ja lurittelin sinappiaromista öljyä päälle. Aivan pinnalle veistelin tryffelihöylällä ohuita lastuja parmesaania ja maustoin vielä muutamalla hipulla tryffelisuolaa. 

Söimme tämän ruoan perjantain alkupalana, se oli oikein hyvää ja kuten Hannele kirjoitti, paahdetut sinapinsiemenet ovat kuin aikuisten nonparelleja. Tämä kurpitsaruoka sopisi hyvin vaikka brunssipöytään ja maistui mainiolta haaleaksi jäähtyneenä. Pähkinät varmasti toisivat mukavaa rapeutta, mutta juustolastutkin toimivat ihan hyvin. Kuten Hannelekin kirjoitti, myskikurpitsaa ei tarvitse kuoria ja sen voi syödä hyvin kuorineen, joten sen käsittely on mukavan helppoa. 

Lohiruusut ja uunimuusi

Tein joku aika sitten kuharullat ja pidimme siitä tavasta valmistaa kalaa. Tänään perhepäivällinen kutistui kolmen hengen ateriaksi, joten ruokaa sai pakata mukaankin ja meillekin jäi vielä huomiselle lounas. Sommittelin tällä  kertaa lohesta rullia, joita kutsun ruusuiksi, koska se kuulostaa kivalta. 

Lohiruusut

• lohifilee
• muutama viipale kylmäsavulohta
• panchetta-kinkkua
• suolaa ja pippuria
• sitruunamehua

Uunimuusi

• 1 kg siikliperunoita
• 50 g voita
• 2 dl maitoa
• 2 kananmunaa
• suolaa ja pippuria

Otin esille pyöreän peltisen tarjottimen, jonka arvelin voivani ihan hyvin laittaa uuniin, päätin ettei se menisi miksikään. Voitelin tarjottimen voinokareella ja samasta nokareesta voitelin myös pienen irtopohjavuoan rengasosan sisäpuolelta. Asetin renkaan tarjottimen keskelle. 

Leikkasin lohen poikittain ohuisiin suikaleisiin nahkaa myöten ja levitin palat leikkuulaudalle. Ripotin paloille suolaa ja pippuria ja puristin päälle puolikkaan sitruunan mehun. Kun lohi oli hetken aikaa maustunut, aloin väkertää niistä ruusukkeita. Leikkasin kinkkuviipaleet pitkittäin kahteen palaan. Nostin lohipaloja kinkkuviipaleille niin, että kinkku jäi rullan ulkopinnalle, laitoin myös jokaisen rullan sisälle palasen kylmäsavulohta, lähinnä siksi, että sain sen käytettyä pois. Kiersin lohen rullaksi ja pistin cocktail-tikun rullan läpi pitämään sitä koossa. Nostin rullat/ruusukkeet tarjottimelle vuokarenkaan ulkopuolelle kehäksi. 

Höyrytin perunat kypsiksi ja tein niistä maidon ja voin kanssa muusia. Lisäsin mukaan vielä kaksi kananmunaa ja maustoin muusin suolalla ja pippurilla. Kaavin muusin pursotuspussiin, jossa oli suuri tähtitylla. Pursotin perunamuusia tarjottimella olevan voidellun rengasvuoan renkaan sisälle niin nätisti kuin osasin. 

Kuumensin uunin 200 asteeseen ja paistoin ruokaa siellä ensin 15 minuuttia ja sitten nostin lämpötilaa vielä 225 asteeseen ja paistoin kymmenisen minuuttia. Mittasin yhdestä lohiruusukkeesta sisälämpötilan. Kun lämpötila oli 55 astetta, otin tarjottimen pois uunista. Vuokarengas lähti ihan hyvin pois, kun kiepautin lastalla muusin ja renkaan välistä. Antti tohotteli vielä muusin pintaan nätit kuviot ja minä otin cocktail-tikut pois lohiruusuista. Oli hauska ruoka! 

Bagelin torni

Tällaiset myöhäisten iltavuorojen viikot ovat mukavia, ehdimme syödä aamiaista yhdessä. Meillä vain on menossa varastojentyhjennysviikot, vain vapaapäivinä saa tehdä uutta ruokaa. Muina päivinä täytyy syödä jotain pakastimesta. Mitä suurempi rasia, sen pikemmin se täytyy tyhjentää viemästä tilaa. Mutta tänään söimme aamiaiseksi täytetyt bagelit, aikamoiset tornit niistä tulikin, hyvä kun ylsi haukkaamaan. 

Täytetyt aamiaisbagelit kahdelle

• 2 halkaistua, paahdettua bagelia
• sipaisu voita bagelin puolikkaille
• 2 viipaletta pekonia
• 1 luumutomaatti
• 3 kananmunaa
• pikkuisen voita
• suolaa ja pippuria
• ruohosipulia

Käytin paistamiseen mainiota Opan kolopannua, jonka varsinaista nimeä en tiedä, mutta käytän sitä jos jonkinlaiseen paistamiseen, jopa blinit paistuvat siinä hyvin ja etenkin tehokkaasti. Sipaisin kolosiin hieman voita ja laitoin kahteen koloon pekoniviipaleet puoliksi leikattuina. Nostin pannun kaasuliekin päälle kuumenemaan. Kun pannu oli kuuma ja pekoni jo lupaavasti tirisi, rikoin kolmeen koloista kananmunat ja kahteen jäljellä olevaan koloon laitoin tomaattiviipaleita. Maustoin kananmunat suolalla, pippurilla ja ruohosipulilla ja tomaatit pippurilla.

Halkaisin bagelit (kauppaperäisiä) ja paahdoin ne leivänpaahtimessa. Voitelin puolikkaat ja asettelin kummankin bagelin pohjapuolikkaalle ensin pekoniviipaleet, sitten kananmunat (1,5 kananmunaa/bagel) ja päälle vielä tomaattia. Kansi päälle ja sitten syömään, lisänä  mansikkasmoothieta, appelsiinimehua ja maitokahvia.