Valkoinen parsa piccata

Olemme syöneet jo muutaman nipun eurooppalaista vihreää parsaa, tänään oli valkoisen parsan vuoro. Se ei ole minun suurin suosikkini, mutta Antti pitää siitä aika paljon. Otin vinkit täältä. Ylläolevassa kuvassa valkoinen parsa näyttää kyllä niin valjulta kuin se onkin! 

Valkoinen parsa piccata kahdelle

• 1 nippu valkoista parsaa (tässä nipussa oli 11 pulskaa parsaa)
• 3 rkl voita
• 1 valkosipulinkynsi
• 0,5  tl vehnäjauhoja (tosiaan, aika vähän) 
• 2 rkl valkoviiniä 
• 1 rkl sitruunamehua
• 2 rkl kasvislientä (tein tipasta fondia ja vedestä)
• ripaus suolaa
• pippuria (oma lisäykseni)
• sitruunan kuorta raastettuna (oma lisäykseni)
• 1 rkl pieniä kapriksia valutettuna

Kuorin parsat ohuesti, uskokaan tai älkää, minulla on siihen oma vekottimensakin. Katkaisin myös varret saman mittaisiksi. Höyrytin parsoja muutaman minuutin parsakattilassa (sellainenkin minulla on, mutta useimmiten käytän sitä muihin tarkoituksiin).

Sulatin voin pannulla ja lisäsin valkosipulin hienonnettuna, kuullotin sitä hetkisen. Lisäsin sitten jauhot (laitoin varmaankin vähän enemmän, yksi teelusikallinen olisi ollut ihan älyttömän vähän), viinin, sitruunamehun ja liemen. Keitin kasaan, mutta kun sitä ei ollut alunalkaenkaan paljon, niin kokoonkeittämisessä ei mennyt kuin hetkinen. 

Nostelin parsat pannulle ja kääntelin niitä, että ne saivat kastiketta kylkiinsä. Nostin kannen päälle ja annoin parsojen kypsyä loppuun, ei liiaksi, ettei niistä tule lötköjä. Asettelin parsat lautaselle, maustoin suolalla, pippurilla ja kapriksilla. Sitruunankuoren unohdin kuvasta, muistin sen vasta kun istuin jo pöytään. Lisänä oli pollo piccada, mutta sen postaan toisena päivänä. 

Giro d'Italia jatkui tänään kuudennella tasamaaetapilla Italian länsirannikkoa pitkin. Yksinäinen hatkailija ajettiin kiinni vähän ennen loppua ja massakirin voittajaksi ajoi kisan toiseen etappivoittoonsa Arnaud Demare. Caleb Ewan tuli toiseksi ja  Mark Cavendish jäi kolmanneksi, vaikka melkein jo ehdin iloita hänen puolestaan. Kokonaiskilpailun johdossa jatkanee Juan Pedro Lopez, tulostiedot tuolta Italiasta tulevat sitten, kun jaksavat.

Bataattignocchit ja lohikiemurat

Tänään oli vuotuisten gnocchien päivä. Viime vuonna tein pinaattignoccheja ja toissavuonna punajuurignoccheja. Nyt olivat vuorossa bataattignocchit ja niiden kaveriksi tein airfryerissä kypsennetyt lohikiemurat. Käytin viime vuotista gnocchiohjetta, otin vinkin bataatin paahtamiseen (keittämisen sijaan) tästä blogista. Tähän ruokaa pätee mummoni sanonta joka keitetyn paistaa, se makian maistaa, joka paistetun keittää, se mettään heittää. Tosin en kokeillut jälkimmäistä, suosiolla uskon. 

Bataattignocchit kahdelle

• 175 g paahdettua bataattia
• 100 g ricottaa
• 130-150g vehnäjauhoja + vähän jauhoja taikinan käsittelyyn
• sitruunan kuorta raastettuna
• pikkuisen parmesania raastettuna (noin puolikkaan tikkuaskin kokoinen pala)
• suolaa 
• iso kattilallinen suolattua vettä keittämiseen
• voita paistamiseen
• salvian lehtiä

Paahdoin ensin halkaistun bataatin airfryerissä, 150 asteessa ensin vartin ja sitten 200 asteessa vartin, aivan näppituntumalla siis. Kun bataatti oli kypsä, nostin puolikkaat lautaselle jäähtymään. Kun ne olivat jäähtyneet sen verran, että pystyin käsittelemään niitä, kaavin pehmeän sisuksen kuppiin. Surruuttelin massan sileäksi bamixilla. 

Kaavin bataattisoseen kulhoon ja lisäsin muut aineet, ricottan, juuston, sitruunankuoren, suolaa ja sitten jauhoja vähitellen niin, että sain aikaan oikein pehmeän taikinan. Taputin sen pinnalle vielä hieman jauhoja, vähän jauhoja jäi jäljelle, ne käytin sitten taikinan muotoilussa. Jätin taikinan asettumaan noin puoleksi tunniksi ja valmistelin muita juttuja sillä välin. 

Nostin liedelle pannun ja sille puolikuivattuja salvian lehtiä viime vuodelta. Luin jostain vinkin, että salvia kannattaa kuivattaa sellaiseksi hieman nahkeaksi, jolloin sen voi palauttaa lähes tuoreen veroiseksi liottamalla vedessä, tai öljyssä. Tällä kertaa se pehmeni ja sitten rapeutui pannulla voissa. Laitoin pannulle noin 35 g voita odottamaan ja toiselle levylle suuren kattilallisen vettä, jonka kiehautin ja suolasin. Laitoin sitten levyn pois päältä, vesi oli valmiiksi kuumaa, kun oli keittämisen aika. 

Ennen gnocchien muotoilua valmistelin vielä lohipalat, siitä kerron alempana. Sulatin voin pannulla ja kääntelin salvianlehtiä ja laitoin liekin pienelle pannun alla, voi ruskistui sopivasti, muttei palanut. Lehdet rapeutuivat hyvin. 

Gnocchien muotoilussa on hyvä olla tarpeeksi jauhoja, ensin leivinalustalla, sitten gnocchikaulimella (en tiedä sen oikeaa nimeä, puulasta, jossa on kapeita teräviä harjanteita, joita vasten taikinapallosta pyöräytetään) ja vielä leivinpaperilla, jolle valmiit gnocchit nostellaan odottamaan keittämistä. 

Kuumensin veden uudelleen kiehuvaksi. Kaavin taikinan jauhotetulle alustalle ja pyöritin sitä jauhoisin käsin pitkulaiseksi pötköksi. Halkaisin sen pitkittäin kahteen kapeampaan pötköön, jotka pätkin 14 gnocchiksi. Nostelin ne leivinpaperille jauhojen päälle. 

Kun vesi kiehui, nostelin gnocchit mahdollisimman nopsasti reippaasti kiehuvaan veteen ja kun kaikki olivat vedessä, pyöräytin varovasti lastalla veden pyörteelle, jotta gnocchit lähtivät mukaan pyörteeseen. Noin parissa minuutissa kaikki gnocchit nousivat veden pinnalle ja annoin niiden kypsyä vielä pari minuuttia. 

Nostin uudelleen lämpöä pannun alla ja nostelin gnocchit reikäkauhalla pannulle saamaan voikylvyn ja hieman rapeutta pintaansa. 

Lohikiemurat kahdelle

• 200 g kirjolohta kahtena nahattomana annospalana
• 2 viipaletta parmankinkkua
• suolaa ja pippuria
• sitruunankuorta raastettuna
• 1 tl oliiviöljyä

Kiepautin kummankin kapean lohipalan kiepille ja kiersin sen ympäri viipaleen parmankinkkua, solmin rullan paistinarulla. Ripotin päälle suolaa, pippuria ja sitruunankuorta. Otin pari pientä palaa leivinpaperia ja sutikoin niille pikkutipan oliiviöljyä ja nostin lohikiemurat paperipaloille ja palat palaselle foliota. Laitoin kalapalat folion päällä airfryerin koriin ja paistoin 200 asteessa noin 12 minuuttia, kunnes kalan sisälämpötila oli 55 astetta. 

Annokseen nostin keskelle lohikiemuran ja Antti toimi kirurgina ja leikkasi paistinarun pois. Sommittelin pannulla rapeutuneet gnocchit ympärille ja valuttelin pannulla jokaisen tipan ruskistunutta voita ja kaikki paahtuneet salvianlehdet. Kehaisen nyt vaatimattomuuttani itseäni, olipa hyvää! Jollei gnocchien pidä olla justiinsa tuollaisia, niin sitten en tiedä millaisia niiden pitäisi olla. 

Giro d'Italian viides etappi oli viimeinen Sisiliassa ajettu, se päättyi Messinaan, joka on Vincenzo Nibalin kotikaupunki. Vincenzo päättää ammattilaisuransa tänä vuonna, mahdollisesti jo tähän kisaan, en ole ihan varma. Tänään Jaakko Hänninen oli pitkään mukana irtiotossa, hän sai mainiosti näkyvyyttä, vaikka hatja ajettiinkin kiinni hyvissä ajoin ennen maalia. Massakirin voittajaksi selviytyi Arnaud Demare ja kokonaiskilpailun kärjessä jatkaa Juan Pedro Lopez. Huomenna kisa jatkuu mantereen puolella. 

Licor 43 -tiramisu

Otan nyt riskin, että tiramisupuritaanit tykkäävät kyttyrää, mutta tein silti ja myös postaan Licor 43:lla maustetun jälkiruoan, jonka lähdeblogin tekijä on nimennyt tiramisuksi. Licor 43 on espanjalaista yrttilikööriä, jota olemme ostaneet Espanja-ruokahaasteen aikaan pari vuotta sitten, eikä se ollut vieläkään kulunut loppuun. Kierrekorkkikin oli niin piukassa, että tarvitsin apua pullon avaamiseen. Ainemäärien kanssa olin luova.

Licor 43 -tiramisu kahdelle

• 4 savoiardikeksiä
• 0,5 dl Licor 43
• 1 tl vaniljauutetta
• 1 rkl sokeria
• 1,5 dl kermaa
• 1 dl mascarponea
• kaakaota

Muserra annosastioiden pohjalle yksi savoiardikeksi/astia. Lurittele päälle pari teelusikallista likööriä. Vatkaa sokerilla ja vaniljauutteella maustettu kerma pehmeäksi vaahdoksi ja lisää mukaan mascarpone. Vatkaa tasaiseksi. Lusikoi annosastioihin kermaseosta ja riko toinen keksi/astia muruiksi. Jaa loput likööristä keksikerroksen päälle. Lisää vielä loput kermaseoksesta ja tasoittele hieman pintaa. Nosta astiat jääkaappiin tekeytymään, huomiseen astikin, mutta ainakin tunniksi pariksi. Halutessasi siivilöi pinnalle kaakaota juuri ennen tarjoilua. Minä laitoin muutaman vadelmankin pinnalle. Likööriä olisi voinut olla pikkuisen enemmän. 

Giro d'Italia on siirtynyt Sisiliaan, siellä ajettiin neljäs etappi, jolla oli mittaa 172 km ja se päättyi Etnalle.  T'ästä tuli paidanvaihtopäivä. Etapin ekaksi ehti Lennard Kämna ja Juan Pedro Lopez nousi kokonaiskilpailun johtoo ja sai pinkkipaidan. Huomenna vielä ajetaan Sisiliassa. 

Lihapullat ja spagetti tomaattikastikkeessa

Vuoden 2020 Italia-haasteen aikaan (joka sinä vuonna oli vasta lokakuussa koronan sekoitettua kilpailukalenterin) tein polpetteja, italialaisia lihapullia, jotka saivat niskaansa konjakkisen kermakastikkeen. En ainakaan koskaan ole postannut, enkä todennäköisesti tehnyt muutenkaan niitä varsinaisia italialaisia lihapullia tomaattikastikkeessa spagetin kanssa. Ennen kuin tänään. Ruksi seinään. Otin vinkkejä sieltä täältä, sain aikaan 12 lihapullaa. Jaksoimme syödä lopulta kolme pullaa/nenä ja puolet jäi toiselle aterialle. 

Italialaiset mozzarellatäytteiset lihapullat tomaattikastikkeessa 

Lihapullat

• 400 g naudan paistijauhelihaa
• 1 viipale paahtoleipää
• 1 dl maitoa
• 1 tl valkosipulimurskaa
• puolikas sipuli raastettuna 
• 1 kananmuna
• 1 dl raastettua parmesaania
• suolaa ja pippuria maun mukaan
• 1 rkl tomaattipyrettä 
• tuoretta rosmariinia, timjamia ja basilikaa silppuna
• 6 minimozzarellapalloa puolitettuina tai isommasta pallosta 12 pientä palaa revittynä
• oliiviöljyä paistamiseen

Laitoin paahtoleipäviipaleen (joku karkeampikin leipä käy, itseasiassa paremminkin, muttei just nyt ollut) kulhoon ja kaadoin maidon päälle. Jätin leivän vettymään siksi aikaa, että etsin muut ainekset esille. Kun leipä oli vettynyt, musertelin sen nuolijalla mössöksi ja lisäsin kulhoon jauhelihan, kananmunan, juustoraasteen, valkosipulin, sipulin, mausteet ja tomaattipyreen. Sekoitin tasaiseksi, mutta vältin liiallista työstämistä, ettei lopputuloksena olisi sitkeät lihapullat. 

Jaoin taikinan yhtä suuriin paloihin, jopa punnitsin ne, niistä tuli 48  grammaisia. Taputin kunkin osan kämmenelläni pieneksi pihviksi ja painoin keskelle puolikkaan minimozzarellapallon. Muotoilin juustopalan pullan sisälle ja pullan pinnan tasaiseksi, taas mahdollisimman vähällä työstämisellä. Paistoin pienen koepalan ja lisäsin pikkuisen suolaa.

Paistoin pullat ebelskiver-pannulla, tällä kertaa alumiinirunkoisella seitsemän kolon pannullani, jonka tilasin Amerikasta kymmenen vuotta sitten. Tässä pannulla koloset ovat suurempia kuin valurautapannussani, jossa on 9 koloa. Tekemäni lihapullat olivat sen verran suuria, että isompikoloinen pannu oli paikallaan. Minua naurahdutti pannun pohjassa huomaamani teksti, ehkä amerikkalaisille pitää muistuttaa, mitä on tullut tilattua. 

Kuumensin pannua kaasuliekillä, pannu ei toimikaan muilla lämmönlähteillä. Sutikoin pikkuisen oliiviöljyä kuuteen koloseen, jätin keskimmäisen kolon tyhjäksi, koska aioin paistaa pullat kahdessa satsissa. Nostin kuuteen seitsemästä kolosta lihapullat paistumaan ja kääntelin niitä hellävaraisesti paistumaan joka puolelta, täyskypsyyttä en tavoitellut, sillä pullat kypsentyisivät loppuun kastikkeessa. Nostin pullat pintapaistamisen jälkeen lautaselle odottamaan. 

Tomaattikastike

• 1 tölkki tomaattimurskaa + puolikas purkillinen vettä, jolla purkin huuhtelukin tapahtui
• 1 dl punaviiniä
• 1 dl pakastettua sellerinvarsisilppua (noin puolikas yhdestä varresta)
• puolikas sipuli raastettuna
• 1 tl valkosipulimurskaa
• 1 tl sokeria
• 1 rkl tomaattipyrettä
• suolaa ja pippuria

Kastikkeen laitoin muhimaan jo ennen lihapullien tekemistä. Keräsin kaikki ainekset kattilaan ja annoin sekoitellun kastikkeen kypsyä rauhassa koko muun puuhailun ajan. Maistelin ja lisäsin hieman suolaa. Kun lihapullat olivat valmiit, nostin ne kastikkeeseen kypsymään, liekki kattilan alla oli niin pienellä kuin mahdollista. Kastike sai muhia noin tunnin verran. 

Nostelin kastikkeeseen lopussa vielä viimeiset pakkauksen minimozzarellapallot, sillä olin epähuomiossa hulauttanut niiden säilöntäliemen kompostiin eivätkä ne kuivillaan säily pitkään. Lisänä oli tietysti spagettia ja annoksen pinnalle raastettua parmesaania, myllystä pippuria ja hieman basilikaa. Olipa kyllä pehmeimmät ja maukkaimmat lihapullat aikoihin!

Giro d'Italian viimeinen Unkari-etappi ajettiin meillekin männävuosilta tutuilla seuduilla, Balatonin tienoilla. Kyseessä oli 201 km pitkä tasamaan etappi. Ai että, ihanaa, Mark Cavendish voitti! Olen tosi iloinen. Olin viime keväänäkin iloinen, kun hän teki paluun huipulle. Kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Mathieu van der Poul. Huomenna kisassa on ensimmäinen lepopäivä, mikä tietysti oikeasti tarkoittaa kisakaravaanin siirtämistä Sisiliaan. Tiistaina jatkuu!

Italialainen yrttileipä

Päivän italialaisruokana meillä oli antipastitarjotin, jolle keräsin leikkeleitä, mozzarellaa, parmesania ja tosi kivaa yrttileipää, joka nostatettiin leivinjauheella ja ruokasoodalla. Puolitin ohjeen ja tein pikkuisen leivän, sekin kohosi hyvin uunissa emmekä ihan koko leipää jaksaneet syödä. Otin ohjeen täältä. Mitat ovat aavistuksen vapaahkoja, valkosipulin unohdin kokonaan. 

Italialainen yrttileipä

• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 0,5 tl ruokasoodaa
• 1 tl suolaa
• 1 tl sokeria
• 1 kananmuna
• 0,5 dl oliiviöljyä + 1 tl vuoan voiteluun + 1 rkl leivän päälle ennen paistamista
• 2  dl piimää (käytin turkkilaista jogurttia koska sitä sattui olemaan)
• tuoretta rosmariinia ja timjamia silputtuna + muutama oksa koristeluun
• valkosipulia silppuna jos muistaa

Kuumenna uuni 180 asteeseen ja voitele vuoka oliiviöljyllä. Minä käytin pientä lasista ruoansäilytysvuokaa, jonka tilavuus on 8 dl. Mittaa kulhoon jauhot, leivinjauhe, sooda, suola ja sokeri. Vatkaa toisessa kulhossa kananmuna kevyesti ja sekoita siihen piimä tai muu hapanmaitotuote. Yhdistä märät aineet kuiviin ja sen jälkeen oliiviöljy ja silputut yrtit. Sekoita taikina tasaiseksi, älä liiaksi, ettei taikina sitkisty. Levitä taikina vuokaan ja tasoita pinta. Asettele pinnalle yrttioksat ja lurita lusikallinen oliiviöljyä päälle. 

Paista 180 asteessa noin 35-40 minuuttia, kunnes pinta on kauniin värinen. Nyt tulee tärkeä kohta: Älä yritä heti kumota leipää, anna sen levät vuokassaan vähintään 10 minuuttia. Sen jälkeen hieman reunoista autettuna leipä irtoaa hyvin. Leikkaa lämpimänä ja syö voin tai minkä kanssa nyt tykkäätkään. Tämä on hyvin pehmeä leipä, mutta kestää kyllä päälliset varovasti syötynä. 

Giro d'Italian toinen etappi Unkarissa oli henkilökohtainen aika-ajo. Ilokseni Simon Yates voitti etapin ja aikaisempien vuosien suosikkini Tom Dumoulin on palannut huipulle ja oli kolmantena tänään. Rosapaidassa jatkaa Mathieu van Der Poel. 

Pasta Primavera Italia-haasteen alkuun

Olemme viime aikoina syöneet Korea-painotteisesti, mutta nyt siirryimme keittiömielessä Italiaan. Giro d'Italia alkoi tänään, ei tosin Italiasta, vaan Unkarista. En anna sen nyt häiritä, kolmen ensimmäisen Unkari-etapin jälkeen kilpailu siirtyy Italiaan. Giron piti alkaa Unkarista jo vuonna 2020, mutta silloin juuri alkanut koronapandemia pisti suikat sekaisin ja koko kisa ajettiin ilman ulkomaanosuutta vasta syksyllä. Sitä en tiedä miksei viime vuonna jo sitten palattu Unkari-suunnitelmiin. 

Aloitamme haasteen hyvin keväisellä pastalla, Pasta Primaveralla. Otin vinkkejä sieltä täältä, joten minulla ei ole linkittää yksittäistä lähdettä. Laitoin hieman pekonia tähän muuten kasvisruokaan, koska minulla sattui olemaan avattu paketti pekonia eikä herneitä sitten löytynytkään. Olin katsonut mustikkapussin hernepussiksi. Niin kokeilunhaluinen en ollut, että olisin mustikoita käyttänyt. Hmm, mustikkapasta?

Pasta Primavera kahdelle

• 200 g pastaa 
• runsaasti suolattua vettä pastan keittämiseen
• 4 viipaletta pekonia
• vihreää parsaa (minulla sattui olemaan 6 vartta) 
• puolikas pienestä kesäkurpitsasta ohuina viipaleina
• 5-6 vartta kevätsipulia silppuna
• suolaa ja pippuria
• 0,5 dl kermaa
• 2 rkl sitruunamehua ja sitruunankuorta raastettuna
• raastettua parmesania
• basilikaa

1. Keitä pasta runsaasti suolatussa vedessä.
2. Höyrytä parsoja pari minuuttia siivilässä. Nosta kylmään veteen, jotta kypsyminen keskeytyy ja parsojen vihreys säilyy. Leikkaa parsat paloiksi.
3. Kuumenna pannua ja laita pekoniviipaleet sille ja paista niitä, kunnes rasva irtoaa ja viipaleet ovat pikkuisen rapeita, ei liikaa. Nosta viipaleet lautaselle odottamaan. Leikkaa pekoni saksilla paloiksi. 
4. Lisää pannulle pekoninrasvaan silputtu kevät sipulin valkoiset osat, jätä vihreät osat silppuna odottamaan. 
5. Lisää pannulle kesäkurpitsaviipaleet ja anna niidenkin kypsyä hetkinen.
6. Kun pasta on kypsää, ota pari kauhallista keitinvettä tallelle, muuten kumoa pasta siivilään.
7. Yhdistä pasta pannulle sipuleihin ja kesäkurpitsaan ja lisää mukaan pekonipalat ja parsat. 
8. Lorauta päälle kermaa ja sekoittele. Jos on tarpeen, lisää hieman pastankeitinvettä, jos ruoka meinaa olla liian kuivaa. Varmista, että kaikki on kuumaa. 
9. Mausta pippurilla, suolalla (jos se on tarpeen, pekonista tulee kyllä suolaa) ja sitruunamehulla. 
10. Raasta annoksen päälle sitruunakuorta,  parmesania ja silppua hieman basilikaa vielä pinnalle. 

Unkarissa näyttää olevan ihanan alkukesäistä. Mietin, että milloin olemme mahtaneet viimeksi olla Unkarissa. Se on saattanut olla vuonna vuosituhannen vaihteessa, näyttäisi sielläkin olevan kirkkoja ja vesitorneja katsottavaksi. Girossa ajettiin tasamaan etappi ja mukana on monta suosikkiani, en ihan vielä ketä kaikkia onkaan. Ainakin Mark Cavendish ja Alejandro Valverde, josta on tänä keväänä sanottu aikovan lopettaa ammattilaisuuden tällä kaudella. Voittajaksi massakirissä kerkisi Mathieu van der Poel ja hän pitää pinkkiä paitaa huomenna. Aivan lopussa juuri ennen maaliviivaa Caleb Ewan kaatui ja menetti mahdollisuutensa voittoon. 

Ehdin jo miettiä, että ovatko Giron sivut tänä vuonna huonot vai vielä surkeammat ja taitavat olla jälkimmäiset. Kumpikaan meistä ei löytänyt tulostietoja ennen kuin vahingossa, enkä vielä löytänyt mistä ne löysin. Mahdollisesti jatkossa löydän ne vahingossa uudelleenkin. Tour de Francen sivut ovat ylivoimaisesti parhaimmat ja La Vueltakin menee Giron sivujen edellen. 

Kaksi kuukautta sitten

Aika kuluu äkkiä, tänään on tasan kaksi kuukautta siitä, kun olimme Virossa toiseksi viimeisellä katselupäivällä, matkasimme Rakverestä Tallinnaan. Minun täytyy nyt ryhdistäytyä ja kirjoittaa tämä postaus ja ympätä siihen kotiinlähtöpäivänkin katsomiset, sillä huomenna alkaa Giro d'Italia ja CampaKeittiö siirtyy Italian pariin. 

Rakvereen saavuimme edellisiltana ja siitä päivästä kertoo tämä postaus. Tullessamme katsoimme jo muutamia katsottavia ja aamulla matkaa jatkaessamme lisää. Aloitimme Rakveren vanhasta vesitornista, se on nykyään ymmärtääkseni yksityisomistuksessa ja on ollut aikoinaan junaliikenteen käytössä. 

Rakveren teatteri sijaitsee rakennuksessa, joka on alkujaan kartano ja saksankieliseltä nimeltään Wesenberg. Rakveressä on suuri linnoituskin, mutta sitä emme menneet katsomaan. Sen lähistöllä on hieno härkäveistos ja taitaapa linnoituksen tornin huippua hieman pilkistää härän vasemmalla puolella. 

Wesenberg on ollut teatterina jo pitkään, noin sata vuotta, mutta nykyisen hienon ulkopintansa se on saanut joitakin aikoja sitten. Jos ihan tarkkoja ollaan, en saanut selville, että onko tämä rakennus varsinainen kartano, vai sen paikalle rakennettu teatteri sadan vuoden takaa. Kartanopokkarimme mukaan teatterin matalampi osa (joka ei kuvassa näy) olisi sitä vanhempaa kartanoa. Jääköön hieman epäselväksi tämä. Von Rennenkampffit mainitaan omistajasuvuksi.

Ennen kuin lähdimme Rakverestä katsoimme vielä hieman merkillisen näköisen kirkon ja entisen kirkon. Karmel-seurakunnan kirkko(?)rakennus näyttää tältä. Tästä en saanut kauheasti lisätietoa käsiini. 

Entinen Paavalin kirkko on mielenkiintoinen tapaus. Koska kirkkovironi on kartanoviroani huonompi, en saanut aivan selville, että tuliko kirkko koskaan valmiiksi, saiko se korkeita kaksoiskirkontornejaan, vai toimiko se lyhyen kirkkoaikansa ilman torneja. Nykyään se on nuorisokeskus ja siellä toimii kuntosali. Näin kyllä piirroskuvia kirkosta korkeilla torneilla, mutten ole varma ovatko ne vain suunnitelmakuvia. 

En yhtään tiedä kenen tuo likainen auto mahtaa olla...

Mädapea (Mettapäh) oli sellainen tapaus, että vasta nyt ymmärsin meidän käyneen siellä jo kahta vuotta aiemmin tammikuussa 2020. Se oli jäänyt puuttumaan tältä listaltani (lisäsin sen sinne nyt), eikä se muutenkaan ole voinut kovin suurta vaikutusta tehdä, koska emme kumpikaan ymmärtäneet paikan päällä, että olimme käyneet siellä jo. Olemme usein miettineet, että koskahan tulee se hetki, että menemme jonnekin toistamiseen, kun emme muista jo käyneemme ja tässähän sellainen sattumus sitten tuli. Aivan samalta näyttää kuin kaksi vuotta aiemminkin.

Kadrinan kirkkoa katsoimme vähän peräpäästä, oli jokseenkin kylmä tuuli, emmekä lähteneet kiertämään rakennusta. 

Undla (Undel) Lääne-Virumaalla oli sellainen kartano, että sitä emme olleet aiemmin katsoneet. Uus-renesanssityylinen rakennus on 1860-luvun tuote. Aika hiljaiselta siellä kyllä näytti tuona lumisena maaliskuun alun päivänä. Itse asiassa kun hieman googlasin, löysinkin tiedon hoitokotitoiminnan loppumisesta 1.2.2022. Siksi oli niin hiljaista, vaikka lumityöt olikin vielä tehty rakennuksen edessä.

Kartanon viimeinen omistaja ennen vuotta 1919 oli Karl von Dellingshausen ja hän kuoli vuonna 1945 Gdanskissa, silloisessa Danzigissa. 

Hänen vaimonsa Charlotte näytti tältä, hänen kuolinaikaansa ja -paikkaansa ei käynyt ilmi. 

Karl naimisissa myös kerran aikaisemminkin, Helenen kanssa, mutta ilmeisesti heille tuli ero ja Helenekin avioitui uudelleen. Osa Karlin ja Helenen lapsista syntyi Undlassa. Helene näytti nuorena tältä. Toisessa avioliitossaan hän sai vielä nelikymppisenä kaksi lasta ja kuoli vasta 83-vuotiaana Gdanskissa. 

Tuossa vaiheessa maaliskuuta Ukrainan sota oli vielä tuore tapaus, vastaantuleva kolonna pisti miettimään. Ja samaa mietintää, pelkoa ja ahdistusta tässä edelleen eletään. Toivoisin meidän pian menevän Viron kanssa samaan kainaloon. Mitä pikemmin, sen parempi.

Tapan kaupunki oli  meille taas uusi tuttavuus Virossa. Kylmä talvipäivä ei saanut meitä muuten kuljeskelemaan pikkukaupungin katuja, kunhan liukastelimme ne katsomiskohteet, joita olimme ennalta etsineet ja ainakin yhden sattumalta kohdalle osuneenkin. Ensimmäisenä katsoimme rautatien vesitornin. Katsoimme sitä useammalta puolelta. 

Naakat päivystävät

Seuraavana oli Tapan ortodoksikirkko ja sen taustallakin sama vesitorni pilkistää. Se näissä talvipäivissä on hyvää, etteivät lehtipuut peitä niin paljon katsomiskohteita, vaikka olisivatkin tiellä. 

Kaupungin luterilainen kirkko on Jaakobille omistettu.

Bonuskohteena katsoimme luterilaisen kirkon naapurissa olevan metodistikirkon. 

Matka jatkui, päätimme kyllä joskus tulla Tapaan uudelleen, vaikkapa kesällä. Olisi ehkä vähemmän liukasta. Seuraava kohde oli Lehtsen kartano (Lechts). Siitä on jäljellä enää hieno torni ja yksi rakennuksen kulma. Tämän linkin takaa näkee paljon kuvia kartanon, ellei jopa linnan loiston päiviltä. 

Hienon kartanon viimeinen omistaja oli Friedrich Alexander Georg von Hoynigen Huene. Olen ehkä aiemminkin hänen nimeensä törmännyt. Hän sai ensimmäisen vaimonsa Angesin kanssa kaksi lasta, joista molemmat kuolivat vauvaikäisinä ja Angeskin kuoli nuorena puoli vuotta toisen lapsen kuoleman jälkeen vuonna 1872 vain 25-vuotiaana. 

Friedrich

Anges 

Toinen vaimo oli nimeltään Alexandra ja kun Angesin kuolemasta oli kulunut viisi vuotta, syntyi Friedrichin toisesta avioliitosta ensimmäinen lapsi ja myöhemmin vielä neljä lasta lisää ja he kaikki elivät aikuisiksi asti ja saivat itsekin lapsia. Friedrich kuoli vuonna 1921. Alexandra kuoli Pärnussa vuonna 1927. Tällä kohtaa on jotenkin mukava huomata, että Friedrich oli samaa ikäluokkaa kummankin vaimonsa kanssa, ei mitään lapsivaimoja siis. 

Alexandra

Pruuna (Tois) oli seuraava kohde. Se kuului viimeisinä vuosina ennen maareformia jo aiemmin tässäkin postauksessa mainitulle von Dellinghausenin suvulle. 

Aru- nimisiä kartanoita on useita ja joillakin on samat saksankieliset nimetkin. Tässä kohtaa katsoimme Arrohof nimisen kartanon jonkun lisärakennuksen, muuta varsinaista ei tästä Arusta taida olla enää jäljellä. Enkä saanut siitä mitään erityistä kaiveltuakaan.

Tällä retkellä näimme melkein joka päivä kettuja, tämän tosin aika kaukaa. 

Jäneda (Jendel) oli seuraava kohde, päivä oli juuri kääntynyt iltapäivän puolelle. Tämä komea tiililinna on kuulunut viimeiseksi ennen maareformia Alexander von Benckendorffille. Hän eli aina vuoteen 1970, mutta en tullut tietämään, missä hän vietti elämänsä viimeiset vuosikymmenet. Kartanossa on ollut maatalousalan koulu pitkään, nyt se on ilmeisesti jonkunlainen konferenssikeskus.

Taas tuo likainen auto osunut kuvaan!

Aeguviidu oli meille myös ennaltakäymätön paikkakunta, menimme sinne kiinnostavan vesitornin vuoksi, olin nähnyt siitä kuvan tällä sivustolla. Tämäkin on liittynyt rautateihin aikoinaan ja on ilmeisesti yksityisasuntona nyt. 

Katsoimme myös Aeguviidun kirkon, kun kerran paikkakunnalla olimme. 

Pikvan (Pickwa) kartano oli jo päivän loppusuoralla. Tämä suuri kartano on kuulunut maareformin alla Robert Georg Turmannille, mutten päässyt hänen jäljilleen kovin hyvin, sillä löytämäni tiedon mukaan hän sai kartanon haltuunsa vuonna 1919, kaksi vuotta kuolemansa jälkeen. Joka tapauksessa siellä toimi koulu 1920-luvulta aina 1970-luvulle asti ja vuosituhannen vaihteen tienoilla se on siirtynyt yksityisomistukseen. Hiljaiselta vaikutti. Lumitöitä oli tosin tehty pihatiellä. 

Aivan vieressä samalla maa-alalla oli pieni kappeli. Se on rakennettu 1800-luvun lopulla silloisen kartanonomistajan perheen tarpeisiin. Tämä oli bonuskohde myös, emme osanneet sitä ennalta tietää katsottavaksi. 

Nyt ei ollut enää montaa kohdetta jäljellä. Kehran (Kedder) kartano sijaitsi pienen teollisuuskaupungin keskustan liepeillä. Ensikatsomalta se näytti hyvin rumalta, toisesta päästään jatketulta raukkaparalta, mutta kyllä siitä kartanon tunnisti, kun siristi sopivasti silmiään. Talo lienee yksityisomistuksessa nyt. Alunperin rakennus on 1820-luvulta ja on varhaisklassista tyyliä. Tuo pahka on jotain ihan muuta sitten. Se näkyy kyllä jo 1930-luvun valokuvassa, joten rikos lienee jo vanhentunut. Von Essenin suku mainitaan.

Kehrassa katsoimme myös vesitornin, rankasti vastavaloon. 

Päivän viimeinen kohde oli Jōelähtmen kirkko. 

Tallinnaan saavuttuamme kävimme hieman ruokaostoksilla, sillä oli juuri sopivan viileä sää ja kaikki pysyi kylmänä autossa. Iltasella kävimme vielä kävelemässä Telliskiven alueella (en tiedä pitäisikö sanoa Telliskivin tai Telliskiven) ja kävimme vapaaehtoisella GT:llä Junimperiumissa. 

Hotellin ikkunasta näkyi Ukrainasta muistuttava valaistus Toompean mäeltä. 

Lähtöpäivänä meillä oli hyvin aikaa käydä vielä muutama ostoskohde ja lähteä sitten valumaan kohti Muugan satamaa. Siinä mennessämme katsoimme vielä aika monta juttua. 

Piritan luostarikirkon raunion vieressä on moderni kirkko. 

Tallinnan metsähautausmaan kappeli on kaunis. Katsoimme hieman hautausmaata. Tälle hautausmaalle on haudattu  mm. paljon kartanokatsauksia tehnyt Veljo Ranniku. Hänen nimeään ei tuossa kivipaadessa kuitenkaan ollut. 

Ajelimme sitten kohti Viimsin niemen kärkeä. Siinä matkalla näimme NOA-ravintolan, jossa kävimme hienolla päivällisellä vuonna 2015, herranen aika miten aika rientää! Bonuskirkkona katsoimme Viimsin vapaakirkon. 

Muutaman korttelin päässä oli moderni Pyhän Jaakobin kirkko. Sekin piti kuvata raakaan vastavaloon aurinko tornin taakse piilottaen. 

Kirkkojen jälkeen olikin hyvä vaihtaa välillä vesitorneihin. Niistä ensimmäinen oli Liivan rautatien vesitorni. 

Tallinnan Kitsekülan rautatien vesitorni oli tällainen. 

Tallinnan Tatarin vesitorni taas sitten tällainen, sen saimme katsottua vanhojen teollisuusrakennusten väliseltä parkkipaikalta. 

Ukrainaa muistettiin näilläkin kulmilla. 

Kazanin Jumaläidin kirkon Tallinnassa Olümpia-hotellin lähellä olimme nähneet monta kertaa aikaisemminkin, mutta nyt katsoimme sen ohiajaessa. 

Loon vesitorni onkin sitten jo melkein Maardussa. 

Sahan kappeli oli toiseksi viimeinen katsomiskohde. Upea!

Maardun ortodoksikirkko oli sellainen, jonka nähdessämme pääsi kyllä suusta vau ja oho. Hienolla paikalla mäen päällä. 

Sitten ajelimme Muugan satamaan ja ylitimme Suomenlahden. Viikossa näimme mahdottomasti erilaisia asioita, kirkkoja, kartanoita ja vesitorneja. Katsottujen kartanoiden määrä ylitti tällä reissulla luvun 340. Lisään katsotut kartanot CampaSimpukan yläreunan Mōis-hulluutta – Viron kartanoita-välilehdelle. 

Nyt saa myös hetkeksi jäädä korealaisen ruoan innostus, sillä huomenna alkaa siis Giro ja syömme pastaa, pizzaa ja risottoa tulevat viikot niin, että korvista pursuu! CampaSimpukan kahdestoista Italia-ruokahaaste alkaa ja ihan jonain lähipäivänä on myös blogin 11-vuotissynttärit!