sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Maiale al latte – possua maidossa


Tänään oli vielä ajopäivä Giro d'Italiassa, joten kokkailin Italia-haasteen hengessä. Pääraaka-aineena oli jonossa possun sisäfile. Viimeksi olemme tainneet syödä possun sisäfilettä viime syyskuussa, kun Espanja-haasteen aikaan valmistin Sevillan viskipossua. Ohjeita on vaikka kuinka paljon tälle italialaiselle ruokalajille, minä otin vinkit Sip and Feast-blogista. Tein kyllä vähän eri tavalla, mutta sitä nyt kukaan tuskin hämmästyy. Pienensin lähdeohjetta reippaasti, tein noin neljän hengen annoksen, sillä arvelin meidän voivan syödä tätä samaa huomennakin, Giron toisena lepopäivänä. 

Maiale al latte – possua maidossa

  • 500 g porsaan sisäfilettä
  • suolaa ja pippuria
  • 2-3 rkl oliiviöljyä
  • 2-3 rkl voita 
  • sitruunasta kuorimaveitsellä muutama lastu kuorta
  • 3-4 valkosipulinkynttä
  • 2 dl valkoviiniä
  • 3 dl maitoa
  • 0,5 dl kermaa (omalisäykseni)
  • 3 laakerinlehteä
  • 6 puolikuivattua salvianlehteä
  • 1 rkl kuivattua ranskalaista rakuunaa (oma lisäykseni)
  • 0,5 tl chilihiutaleita
Lähdepostauksessa maitopossu tehtiin pannulla ja uunissa, minä tein pannulla ja haudutuspadassa, koska voin. Tai oikeammin,  halusin tehdä ruoan haudutuspadassa pitkästä aikaa. Jos haluat seurata Jimin neuvoja, ne ovat kyllä oikein perusteelliset ja hyvät (vaikka suola ja pippuri puuttuukin ainesluettelosta, teko-ohjeessa ne kyllä mainitaan), suosittelen muutenkin tätä blogia. Minun neuvoilla homma menee näin:

Kevään ensimmäinen ulkokokkaus
  1. Kuori valkosipulinkynnet ja leikkaa ne parin palaan kukin. 
  2. Ota esille kaikki muutkin ainekset. 
  3. Siivoa possufileestä kalvot ja hiero sen pintaan hyvä määrä suolaa ja pippuria.
  4. Laita haudutuspata jo valmiiksi lämpenemään high-asetuksella.
  5. Kuumenna pannulla oliiviöljyä ja voita ja pintapaista possupala joka puolelta kunnolla. Nosta possu lautaselle odottamaan,
  6. Lisää pannulle hieman voita ja öljyä, jos ne hupenivat possunpaistamisessa. Kun pannu on kuuma, lisää sille sitruunankuoripalat, salvia, laakerinlehdet, rakuuna ja chilihiutaleet. Paahda niitä hetkinen, että maut alkavat irrota. 
  7. Lisää viini ja raaputtele pannun pohjasta kaikki makuaineet mukaan. Keitä viiniä kokoon pari minuuttia. 
  8. Lisää maito ja sekoita.
  9. Kaada seos haudutuspataan ja nosta possupala mukaan. 
  10. Jätä pata high-asetuksella hommiin noin kolmeksi tunniksi, käännä possupalan kylkeä välillä. 
  11. Jos haluat, että possu on viipaleiksi leikattavan kypsää, tavoittele 65 asteen sisälämpötilaa.
  12. Jos haluat nyhtöpossun kypsyyttä, kypsennä pitempään, kokeile välillä onko jo haarukalla riivittävissä. 
Minä kypsensin possun niin pitkälle, että sen juuri ja juuri sai viipaloitua, se olisi ollut jo nyhdettävissäkin. Oli todella mureaa ja hyvää. Tässä ruoassa maito juoksettuu, eli kastikkeeseen tulee kokkareita. Se on tarkoituskin. Jos se kuitenkin näyttää ruokahalua vähentävältä, padassa olevan kastikkeen voi siivilöidä tai sen voi sekoittaa kermatilkan kanssa tasaisemmaksi, kun possupala on nostettu pois padasta. Minä tein vähän kumpaakin, siivilöin, keitin kokoon ja lisäsin kermaa kastikemäärän lisäämiseksi. Lisänä meillä oli pannulla haudutettuja kesäkurpitsaviipaleita, joista tuli vahingossa paikoin tymäkän suolaisia, kun muutin keskenkaiken mieleni, että sekoittanut kurreviipaleita paistamisen aikana. 


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock-Pot-välilehdelle, jolle olen kerännyt haudutuspata-aiheisia postauksia. 

Giro d'Italian ensimmäinen viikko saatiin tänään taputeltua. Koska kisa alkoi Unkarista, oli ensimmäinen lepopäivä jo kolmen etapin jälkeen ja huomenna on tiedossa toinen lepopäivä. Tänään ajettiin oikea vuorietappi. Oli jännittävä loppu, Jai Hindley voitti ja rosapaita pysyi kuin pysyikin Juan Pedro Lopezilla. 

2 kommenttia:

  1. Etsin maitopossun reseptiä, ja nyt löytyi hyvä. Tätä on ihan pakko kokeilla myös jo sen takia, että olimme Budapestissa katsomassa Giron avaus- ja aika-ajoetappeja! :D Sekä tietysti kannustamassa Jaakko Hännistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta on taas Giron aika ja minulla on italialaisruokia taas mielessäni! Joko kokeilit maitopossua, miten onnistui?

      Poista