lauantai 21. elokuuta 2021

Sevillan viskipossua Manchego-muusin kera

Vähän minä epäröin katsoessani Sevillan viskipossuohjeita, niissä laitettiin viskiä ihan tuhtisti. Ei mitään lorausta tai tilkkasta, vaan toista desiä. Rohkaisin mieleni ja laitoin sitä ainakin puolet ohjeissa olleen määrästä. Ruokalajin nimi espanjaksi on solomillo al whisky ja otin vinkkejä muutamista videoista, joihin osuin googlaamalla espanjalaisia possuohjeita. 

Sevillan viskipossu 2-3 hengelle

  • 5 valkosipulin kynttä
  • oliiviöljyä
  • 1 possun sisäfile (noin 500 g) 
  • 0,5 dl sitruunamehua
  • 1 dl viskiä
  • 1 dl kasvislientä
  • 2 rkl kermaa (oma lisäykseni) 
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta persiljaa
Kuorin valkosipulinkynnet ja kuumensin pannulla ison lorauksen oliiviöljyä, pannun pohja sai oikein peittyä kunnolla öljyyn. Nostin kynnet paahtumaan öljyyn. Puristin sitruunamehua mittakuppiin ja toiseen kaadoin viskiä vähän hirvityksissäni. Kasvislientä tein pienen annoksen fondista siltä varalta, että sitä tarvittaisiin. 

Siivosin possun fileestä hieman kalvoja ja leikkasin fileen parin kolmen sentin viipaleisiin, joille ripottelin maltillisesti suolaa ja pippuria. Kun valkosipulit olivat paahtuneet joka puolelta mukavasti, nostelin possunfileviipaleet pannulle, jonka alle lisäsin vähän kuumuutta, etteivät lihapalat alkaisi kiehua paahtumisen sijaan. Paistelin possupaloja muutamia minuutteja molemmilta puolilta, kunnes nekin saivat hieman väriä. 

Seuraavaksi lisäsin pannulle ensin sitruunamehun, sitten viskin, jonka annoin kiehua reippaasti hetkisen. Olipa mahtava tuoksu keittiössä tässä vaiheessa. Lisäsin vielä tilkan kasvislientä sen verran, että lihapalat olivat noin puoliväliin liemessä. Laitoin kannen pannun päälle ja annoin kastikkeen lihapaloineen kiehua siellä maltillisesti. Lopuksi lisäsin vielä tilkan kermaa, joka sakeutti kastikkeen hyvin. 


Manchego-perunamuusi

  • 5 keskikokoista perunaa
  • pieni pala manchegojuustoa
  • noin 2-3 rkl korianterivoita viikon edellisiltä kokkauksilta
  • 2 rkl kermaa
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta persiljaa
Samalla kun possuruoka valmistui, tein perunamuusin. Raastoin manchegon. Kuorin perunat ja leikkasin ne lohkoihin. Kypsensin perunatpalat höyryssä. Kaavin maustevoin kupistaan pienen kattilan pohjalle ja kun perunapalat olivat kypsiä, puristin ne perunapuristimella perunahiutaleiksi. Sekoitin pohjia myöten, jolloin maustevoi pohjalta sekoittui perunaan. Lisäsin pikkutilkan kermaa ja sekoitin mukaan juustoraasteen, hieman jätin koristeluun. Maustoin muusin suolalla ja pippurilla. 

Annokseen tuli hyvin yksinkertaisesti pari pientä kauhallista muusia, jonka päälle ripottelin juustoraastetta ja persiljaa ja muutama possunfileviipale, valkosipulinkynsiä ja lusikallinen niin muhkean makuista kastiketta. Tästä annoksesta olisi kolme syönyt sopivasti, mutta kyllä me kahdestaankin annoksesta selvittiin. 



La Vueltassa oli taas tasamaan etappi, jonka loppupuolta ehdimme katsomaan kokkailulta ja syömiseltä. Tasamaan etapissa oli tiedossa massakiri, jonka nopein oli Fabio Jakobsen, kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Primoz Roglic. Huomenna on vuorietappi, ensimmäisen jakson viimeinen päivä ennen maanantaista lepopäivää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti