torstai 26. elokuuta 2021

Salmon escabeche

On tullut syötyä lihaa vähän enemmän kuin tarpeen olisi ollut, joten tänään meillä oli kalaruokapäivä. Löysin ohjeen vanhasta tutusta blogista, sieltä otin ohjeita CampaSimpukan alkuvuosina, mutta tätä ruokaa en ollut tullut kokeilleeksi. Tämä on öljyssä ja etikassa kypsytettyä lohta. 

Öljyssä ja etikassa kypsytetty lohi

  • 600 g palanen lohta
  • 4 dl oliiviöljyä
  • 1,5 dl omenasiiderietikkaa
  • 1 dl valkoviiniä
  • 1 rkl pimentonia
  • tuoretta persiljaa
  • tuoretta timjamia
  • 2 laakerinlehteä
  • suolaa ja pippuria
Siivosin lohipalasta ruodot, reunusrasvan ja nahkan. Leikkasin lohen noin puolen korttipakan kokoisiin annospaloihin, niitä tuli 7 kpl. Ripottelin kalapaloille suolaa ja pippuria. Luritin pannulle oliiviöljyä hieman, käytin sen kokoista pannua, jonka pohjan kalapalat melko tarkkaan täyttivät. Kaadoin pannulle etikan, viinin ja sitten niin paljon öljyä, että kalapalat juuri ja juuri peittyivät. Kuumensin seoksen siihen pisteeseen, että se alkoi pulpahdella. Juuri silloin muistin, että pimenton vielä puuttui, ripottelin sitäkin kalapalojen päälle. Nostin kannen pannun päälle ja jätin ruoan jäähtymään. Tarkoitus oli, että lohi kypsyisi kaikessa rauhassa liemessään. 

Ennen kuumentamista ja pimentonia

Tarjosin lohta oman viljelyksen perunoiden kanssa. Olisi mielenkiintoinen rakenne ja etikka maistui tässäkin todella hienosti. Nyt olen käyttänyt etikkaa tänä kesänä niin kanan kuin sienienkin kanssa ja se on kyllä hyvä tapa maustaa ja kypsentää.


La Vueltassa oli hilly-tyyppinen etappi,  eikä kenenkään tarvinnut palella reitillä eikä sen varralla. Lämpötila oli lähellä neljääkymmentä astetta. Voittajaksi ajoi Magnus Cort Nielsen ja kokonaiskilpailua johtaa edelleen Odd Christian Eiking. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti