perjantai 20. elokuuta 2021

Espanjalainen sipulikeitto

Tämä on ranskalaisen sipulikeiton etelänserkku, maukas soppa, joka sopi tähän tuurisateiseen päivään mainiosti. Olen nyt juuttunut hyvällä tapaa Spain on A Fork-blogiin, samaan tapaan kuin kesän Ranska-haasteen aikana turvauduin toistuvasti Rachel Khoon Little Paris Kitchen-kirjaan. Albert tekee hyviä, yksinkertaisia espanjalaisia ruokia ja vasta aivan äskettäin huomasin, että niissähän ei ole lihaa lainkaan. Se on vain plussaa. Sieltä otin sipulikeiton ohjeenkin tänään. Sen verran tänään muunsin keitto-ohjetta, että käytin vahvaa lammaslientä varastoistani kasvisliemen sijaan. 

Espanjalainen sipulikeitto kahdelle

  • 3 melko pientä keltasipulia
  • 2 melko pientä punasipulia
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl fariini- ja leipurinsokerin sekoitusta
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • 1 tl pimentonia
  • 1 laakerinlehti
  • 0,5 l vahvaa lammaslientä 
  • noin 0,5 l vettä
  • pippuria (suolaa ei tarvinnut liemen vahvuuden takia, mutta toisenlaisen liemen kanssa suolakin olisi tarpeen)
  • 2 kananmunaa
  • tuoretta persiljaa 
  • 2 viipaletta vaaleaa hapanjuurileipää
Sulatin liemikalikat kattilassa ja kaadoin liemen kannuun odottamaan. Kuorin sipulit ja viipaloin ne mandoliinilla ohuiksi viipaleiksi. Valkosipulinkynnet leikkasin veitsellä ohuehkoiksi viipaleiksi. Kuumensin kattilassa oliiviöljyä ja kippasin sipulit mukaan, sekoittelin ja aloin karamellisoida sipuleita. Lisäsin kohta valkosipulin ja sokerin kattilaan ja jatkoin keskilämmöllä karamellisoimista. Noin kymmenen minuutin päästä sipulit olivat aika kivasti kypsyneitä. Sekoitin mukaan pimentonin ja viiniin, sekoittelin taas. Kun viini oli kiehunut melkein kokonaan kasaan, lisäsin kattilaan laakerinlehden ja hieman pippuria. Kaadoin mukaan ensin liemen ja noin pari kolme desiä vettä. Keitto sai kiehua noin tunnin muitten puuhien aikana. Keitto olisi nopsemminkin valmista, mutta minä jätin keiton muhimaan hyvin miedolla lämmöllä. 

Kun ruoka-aika lähestyi, maistelin soppaa, pippuria se tarvitsi vielä. Lisäsin hieman vettäkin lisää, sillä keitto oli aika sakeaa. Lopuksi keitto viimeisteltiin kypsentämällä kananmunat keitossa. Tämä oli minulle uusi tapa, mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen. Kaadoin pieneen kuppiin rikkomani kananmunat yksi kerrallaan keittoon kypsymään, varoin kippaamasta niitä päällekkäin. Laitoin kannen kattilan päälle ja kananmunat saivat olla keitossa noin 4-5 minuuttia, tarkoitus oli hyydyttää valkuainen, mutta keltuainen sai jäädä hieman valuvaksi. 


Paahdoin leipäpalat ja leikkasin ne kuutioiksi. Nostin kananmunat silikonikauhalla varovasti laakealle lautaselle odottamaan ja jaoin keiton annoslautasille. Ripottelin paahdetut leipäpalat annoksen reunoille ja nostin keitossa uppopaistetut kananmunat annosten pinnalle. Koristelin silputulla persiljalla. Olisi ollut paikallaan laittaa hieman suolaa ja pippuria kananmunan päälle, mutta unohdin.  Maukasta oli näinkin. Keltuainen oli juuri sopivasti pehmeää. 


La Vueltassa oli ensimmäinen oikea vuoripäivä, lähetyskin alkoi hieman etuajassa. Aurinkoisessa säässä ajajat tekivät työtään. Alejandro Valverde ajautui ulos reitiltä ikävän näköisesti ja joutui keskeyttämään kilpailun, mikä on tosi kurjaa. Voittoon ajoi Michael Storer ja kokonaiskilpailun kärjessä jatkaa Primoz Roglic. Huomenna La Vuelta jatkuu tasamaan etapilla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti