sunnuntai 15. elokuuta 2021

Chorizo-katkarapupastaa

Tänään piti grillata maissia, mutta aina kun ajattelin, että nyt voisi aloittaa, alkoi sataa eikä hiiligrillaaminen sateella ole kovin kivaa. Niinpä tein meille pikaisen pastan, johon käytin eiliseltä jääneet katkaravut ja pätkän chorizoa. Siinä sitä on Espanjaa vaikka kuinka paljon! 

Chorizo-katkarapupastaa

  • spaghettia minun peukkuni ja etusormen muodostaman ympyrän verran
  • reippaasti suolattua vettä pastan keittämiseen
  • noin 150 g kuorittuja kypsiä katkarapuja 
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 5 cm pätkä chorizoa
  • 2 suurta valkosipulinkynttä
  • 2 pientä punasipulia varsineen
  • 6 soikeaa pientä tomaattia
  • pippuria 
  • tuoretta basilikaa ja persiljaa 
  • raastettua parmesaania
Keitin pastan kypsäksi. Pastan kypsyessä leikkasin valkosipulit ohuiksi viipaleiksi ja paahdoin niitä muutaman minuutin pannulla oliiviöljyssä. Lisäsin pannulle pikkukuutioiksi leikatun chorizon. Kun chorizo oli paahtunut rapeaksi, lisäsin mukaan silputun sipulin ja lohkoiksi leikatut tomaatit. Kun pasta oli melkein kypsää, ripottelin pannulle katkaravut. Sekoittelin ja kun pasta oli kypsää, nostelin sen pannulle. Sekoittelin ja maustoin pippurilla, yrteillä ja parmesaanilla. Suolaa tämä ei erikseen tarvinut, koska chorizossa on sitä riittämiin. 


La Vueltan toinen etappi ajettiin mesetalla, tuolla suurella tasangolla pohjoisessa Espanjassa. Kuumassa säässä ajettiin melko tarkkaan neljä tuntia ja ykkösenä maaliviivan ylitti Jasper Philipsen, kokonaiskilpailua johtaa Primoz Rogic. Ikävä kolarointi neljä kilometriä ennen maalia saattoi päättää muutaman ajajan Vueltan. 

2 kommenttia:

  1. Chorizo sopii ihmeen hyvin myös kampasimpukoiden kanssa. Yksi juuri konkurssiin mennyt baijerilainen tähtikokki on erikoistunut mausteiden myyntiin. Kaiken huippu oli sen pastavesisuolamauste hintaan 4,90, ei tainnut mennä kaupaksi ja tuli konkurssi.

    VastaaPoista