Grillatut maissit lime-korianterivoilla

Ostimme kotimaista tuoretta maissia, emme olleet edes ahneita, ostimme vain 50 % maissista. Kaksi maissintähkää siis. Oli tarkoitus grillata ne eilen, mutta satoi vettä joka kerta, kun ajattelin ryhtyä toimeen. Tänään oli kuivempi päivä. Katsoin neuvot näihin grillimaisseihin täältä, en tosin muista enää mikä yhteys tällä oli Espanjaan. 

Grillatut maissit lime-korianterivoilla

• 1 maissintähkä/ruokailija
• suolaa
• pehmeää voita
• silputtua korianteria
• limetin mehua

Kuori maissien aivan päälimmäiset lehdet pois ja laita maissit kylmään veteen noin vartiksi. Lehdet kostuvat ja ne on helpompi kääntää varovasti pois tähkän päältä niitä irrottamatta. Irrota ne huitulaiset rihmat, joilla on varmasti joku asiallinen nimikin. Käännä lehdet takaisin tähkän päälle, maissi grillataan lehtiensä suojissa. Laita maissit vielä kylmään veteen. Kosteat lehdet eivät pala niin helposti. 

Kuumenna hiiligrilli noin 220-250 asteeseen ja laita hieman valututet maissit grilliin suoraan lämpöön. Kääntele niitä ahkerasti, etteivät lehdet pala. Maissit kypsyvät noin 20-25 minuutissa. 

Maustevoi on nopsa tehdä, pehmeään voihin sekoitetaan runsaasti silputtua korianteria ja loraus limetin mehua. Voi saa olla jääkaapissa lähes ruokailuaikaan asti. 

Kun maissit ovat kypsiä ja muutkin aterian osat valmiita, osaksi hiiltyneet, mutta maissia suojelleet lehdet voi saksia pois ja tähkälle ripotellaan suolaa ja sutikoidaan maustevoita. Ai että olivat onnistuneet, mehevät maissit! Lisänä oli pienet korianterimarunoidut broilerileikkeet. 

La Vueltassa oli ensimmäinen vuorietappi, jonka lopussa oli jo usein käytetyn kuvailun mukainen brutaali nousu. Aurinko näkyi paistavan ja lämpöä riitti, muttei sentään eilisiä huippuhelteitä. Iloksemme virolainen Rein Taaramäe voitti etapin ja sitä myöten hän nousi kokonaiskilpailun kärkeenkin! Ainakin yhdeksi päiväksi. Primoz  Roglic on nyt kolmantena puoli minuuttia ykkösestä jääneenä. Johtajan paidan menettäminen lienee aikalailla tarkoituksellistakin, sillä voittajan muodollisuuksiin menee aina niin paljon aikaa etapin päätteeksi. Johtopaikan pitäminen liian aikaisin kilpailun alussa tarkoittaa tunteja vähemmän aikaa palautumiseen. 

Chorizo-katkarapupastaa

Tänään piti grillata maissia, mutta aina kun ajattelin, että nyt voisi aloittaa, alkoi sataa eikä hiiligrillaaminen sateella ole kovin kivaa. Niinpä tein meille pikaisen pastan, johon käytin eiliseltä jääneet katkaravut ja pätkän chorizoa. Siinä sitä on Espanjaa vaikka kuinka paljon! 

Chorizo-katkarapupastaa

• spaghettia minun peukkuni ja etusormen muodostaman ympyrän verran
• reippaasti suolattua vettä pastan keittämiseen
• noin 150 g kuorittuja kypsiä katkarapuja 
• 1 rkl oliiviöljyä
• 5 cm pätkä chorizoa
• 2 suurta valkosipulinkynttä
• 2 pientä punasipulia varsineen
• 6 soikeaa pientä tomaattia
• pippuria 
• tuoretta basilikaa ja persiljaa 
• raastettua parmesaania

Keitin pastan kypsäksi. Pastan kypsyessä leikkasin valkosipulit ohuiksi viipaleiksi ja paahdoin niitä muutaman minuutin pannulla oliiviöljyssä. Lisäsin pannulle pikkukuutioiksi leikatun chorizon. Kun chorizo oli paahtunut rapeaksi, lisäsin mukaan silputun sipulin ja lohkoiksi leikatut tomaatit. Kun pasta oli melkein kypsää, ripottelin pannulle katkaravut. Sekoittelin ja kun pasta oli kypsää, nostelin sen pannulle. Sekoittelin ja maustoin pippurilla, yrteillä ja parmesaanilla. Suolaa tämä ei erikseen tarvinut, koska chorizossa on sitä riittämiin. 

La Vueltan toinen etappi ajettiin mesetalla, tuolla suurella tasangolla pohjoisessa Espanjassa. Kuumassa säässä ajettiin melko tarkkaan neljä tuntia ja ykkösenä maaliviivan ylitti Jasper Philipsen, kokonaiskilpailua johtaa Primoz Rogic. Ikävä kolarointi neljä kilometriä ennen maalia saattoi päättää muutaman ajajan Vueltan. 

Melko valkosipulista aiolia La Vueltan avauspäivänä

Enpä ole aikaisemmin pitänyt blogipaussia koko Tour de Francen ja La Vueltan välistä aikaa, joka tänä vuonna oli vieläpä hieman tavallista pitempi. Olemme reissailleet ympäri Suomea, sitä josta Laura Frimanilla ei ole paljon hyvää sanottavaa. Eilen tulimme kotiin kauden 2021 seitsemänneltä CampaReissulta, oikein sopivasti ennen vuoden viimeisen Grand Tourin aattona. Kirkkolistamme on nyt melkein 700 kirkon mittainen, noin 20 uupuu tuosta tasaluvusta. 

Lueskelin tänä aamuna hieman Vueltan reitistä ja se tapahtuu osin  minulle tutuilla seuduilla viiden vuoden takaisella caminollani. Ensimmäinen etappi ajetaan Burgosissa ja Vuelta päättyy kolmen viikon kuluttua Santiago de Compostelaan minne kävelymmekin päättyi syntymäpäivänäni toukokuussa.  Kävin läpi ajajalistan ja suosikkini on selvä, jo kolmatta peräkkäistä Vueltan voittoa tavoitteleva Primoz Roglic. Hassua, etteivät hänen peräkkäiset voittonsa ärsytä yhtään, toisin kuten Chris Froomen voitot männävuosina. Froome ei osallistu Vueltaan tänä vuonna, eikä moni muukaan nimekäs ajaja, mutta kyllä tästäkin hyvä kilpailu sukeutuu, olen siitä varma. 

Burgosin katederaali, sen katsoin vain päältä päin, sillä kävelimme sen ohi niin aikaisin aamulla. 

Päivän espanjalaiseksi kokkaukseksi tein meille sahramilla kellastettua aiolia, johon tuli valkosipulia niin paljon, että pelkäsin sen olevan syömäkelvotonta. Muutama tunti jääkaapissa makujen tasautumista ja aioli oli aivan juuri sopivaa. Otin ohjeen tutusta Spain on a fork-blogista. Linkin postauksessa on muitakin espanjalaisia peruskastikkeita. 

Sahrami-valkosipuliaioli

• 2 valkosipulinkynttä
• pari hyppysellistä sahramihippuja
• loraus sitruunamehua
• ripaus suolaa ja pippuria
• 1 kananmunan keltuainen
• 1 dl oliiviöljyä

Kuorin valkosipulinkynnet ja raastoin ne microraastimella korkeaan, kapeaan sauvasekoittinen kulhoon, lisäsin sinne sahramihiput, suolaa ja pippuria, sitruunamehua ja keltuaiset. Sekoitin kaikki ensin tasaiseksi ja sitten kaadoin mukaan oliiviöljyn. Laitoin sauvasekoittimen vatkainosan kulhon pohjalle ja sitä liikuttamatta annoin se käydä noin puoli minuuttia ja aloin nostaa sitä vähitellen ylöspäin niin, että öljy sekoittui massaan ja siitä muotoutui keltaista, tasaista majoneesia. Kaavin valmiin aiolin tarjoiluastiaan ja maistelin sitä, olipa se ärhäkkää. Peitin astian huolellisesti kelmulla ja laitoin asettumaan jääkaappiin. Ja paussi ennen syömistä tekikin aiolille hyvää, sen ärhäkkyys taittui sopivasti. Söimme keltaista aiolia espanjalaisten katkarapujen ja paahdetun pitaleivän kanssa, mukana oli sitruunaa ja tilliä. Maistui oikein Espanjalle. 

La Vueltan ensimmäinen etappi oli siis henkilökohtainen aika-ajo ja sen nopein oli Primoz Roglic, se sopii oikein hyvin minulle. Hänellä on huomenna johtajan punainen paita ja Sepp Küss otti mäkipaidan.  Oli mukava katsoa Burgosin kaupunkia, palasi muistoja mieleen. 

 

Tour de Francen päätöspäivän päivällinen

Tänään päättyy 11. ranskalainen ruokahaaste blogissamme, on myös blogin kymmenvuotisjuhlavuosi. Tulee mieleen ne epäilevät ajatukset ensimmäiseltä blogivuodelta, silloin epäilin jaksamistani edes kerran toteuttaa kolmeosaista haastetta. Niin vain olen jaksanut. Tälle vuodelle on vielä jäljellä La Vuelta elokuun puolivälistä alkaen. Sitten mietin vieläkö ensi vuonna jatkan haasteita, vai muunnanko haasteiden toteuttamista keventäen. 

Juhlapäivän vuoksi meillä oli ranskalaisteemainen pääruoka ja jälkiruoka. Pääruokana söimme korsikalaista täytettyä munakoisoa, jonka ohjeen otin Pardon your French-blogista. Minulla oli nätti pieni munakoiso, jonka oli ostanut jonain kauppapäivänä, enkä ihan muistanut sitä olevankaan. Onneksi kurkkasin vihanneslaatikkoon aamulla ja aloin etsiä sille ohjetta. 

Korsikalainen täytetty munakoiso kahdelle

• 1 munakoiso (paino noin 400 g)
• 4 pientä viipaletta vaaleaa hapanjuurileipää ilman kuoria
• sopivasti maitoa leipäpalojen kostuttamiseen
• 2 pientä palasta juustoa, gruyereä ja parmesaania, noin 100 g yhteensä
• 1 valkosipulinkynsi murskattuna
• 1 kananmuna
• oliiviöljyä paistamiseen
• hieman voita (jäänyt muista kokkauksista)
• basilikaa
• suolaa
• pippuria

Esikeitin munakoisoa suurenpuoleisessa kattilassa kymmenkunta minuuttia, olisi voinut kypsyä hieman pitempäänkin. Nostin koison lautaselle jäähtymään. Leikkasin leipäviipaleista reunat pois ja kostutin ne maidolla. Silppusin valkosipulinkynnen. Raastoin juustopalat. 

Kun munakoiso oli hieman jäähtynyt, halkaisin sen pitkittäin mahdollisimman samankokoisiin puolikkaisiin. Koversin sisusta niin paljon kuin sitä suosiolla irtosi, varoin rikkomasta kuorta. Jätin koverretut puolikkaan alassuin paperille valumaan. 

Silppusin munakoison sisusta pienemmäksi ja puristin leipäpaloista maitokostutuksia pois. Kokosin kulhoon munakoisosilpun, kostutetut leipäpalat, kananmunan ja juustoraasteen. Sekoitin kaikki käsin tasaiseksi, melko tanakaksi taikinaksi. Sen pitää olla sen verran tuhtia, että se pysyy kuoren sisällä pannulla paistamisen aikana. 

Täytin munakoisokuoret tällä taikinalla ja taputtelin pinnan tasaiseksi. Täytettä tuli hieman liikaa, noin kananmuna kokoinen määrä meni kompostiin. Jätin puolikkaat odottamaan paistamista. 

Sommittelin ovaalille vadille salaatinlehtiä, mansikoita ja pikkuisia mozzarellapalloja. Sekoitin sitruunamehusta, oliiviöljystä ja pippurista pienen kastikkeen salaatille. 

Kuumensin pannulla voita ja oliiviöljyä ja nostin munakoisopuolikkaat täytepuoli alaspäin paistumaan. Laitoin ajastimeen 7 minuuttia. Puolikkaita ei pidä hirveästi liikutella eikä sörkkiä, ettei täyte mene rikki ja valu pois, mutta minulla pannu oli aavistuksen liian kuumalla. Seitsemän minuutin kuluttua käänsin puolikkaat selälleen ja paistoin toista puolta nelisen minuuttia. Täytepuolen pinnasta tuli aavistuksen liian tumma. 

Kun pohjapuolikin oli paistunut, nostin puolikkaat vadille salaatin keskelle ja luritin niille hieman oliiviöljyä, pyöräytin pippuria myllystä ja koristelin pienillä basilikalehdillä. 

Tämä oli kyllä hyvä kasvisruoka, mikäli juustoa ja kananmunaa sisältävää ruokaa passaa nykyaikana sanoa kasvisruoaksi. Vaikka paistopinnasta tuli hieman tummanpuoleinen, se oli erittäin maukas rapeudessaan. Mansikat ja mozzarella komppasivat munakoisoa kivasti. 

Jälkiruokana meillä oli crêpes suzette, mutta keskikesän parhaasta raaka-aineesta, mansikasta tehtynä appelsiinin sijaan. Tein taikinan jo päivällä valmiiksi ja paistelin letut myös hyvissä ajoin odottamaan. Viimeistelin jälkiruoan, kun Tour de Francen viimeinen etappi ajoi kohti maalia. Crêpet tein samalla ohjeella kuin aikaisemminkin, se on Julia Childin resepti. Tästä tuli tällä kertaa 6 suurta lettua, käytin nimittäin crëpe-laitetta ja sillä tulee paljon suurempia lettuja kuin millään paistinpannullani. Söimme vain yhdet letut/nokka, joten neljä jäi tuonnempaa käyttöä varten, mistä minulla on jo suunnitelmia. 

Crêpes suzette mansikoilla

Letut

• 2,5 dl maitoa
• 2,5 dl kylmää vettä
• 4 kananmunaa
• 2 dl vehnäjauhoja
• ripaus suolaa
• 2 rkl sulatettua voita
• lisää voita paistamiseen

Suzetteilu

• 2 crêpeä
• 2 rkl voita
• 2 rkl sokeria
• 2 rkl hunajakonjakkilikööriä (ABK6)
• 0,5 dl soseutettua mansikkaa
• puolitettuja mansikoita
• vaniljajäätelöä
• tuoretta minttua

Sekoitin taikinan ainekset keskenään ja jätin taikinan kannuun odottamaan paistamista. Soseutin noin 3 dl mansikoita Bamixin minimyllyllä aivan tasaiseksi mansikkasoseeksi. Leikkasin lisää mansikoita odottamaan, ne päätyisivät pannulle appelsiiniviipaleiden sijaan. 

Kun oli aika paistaa letut, kuumensin crêpelaitettani (Severin-merkkinen halpislaite, jossa on sähköllä kuumeneva tasainen levy) ja sutikoin sen pinnan voilla. Otin noin 1,5 dl taikinaa kauhaan ja levittelin sen kuumalle levylle mahdollisimman tasaiseksi. Minulla on sellainen crêpetaikinan levitysvekotinkin, mutta en ole sitä oikein oppinut käyttämään. Kun lettu oli kypsynyt pari minuuttia, käänsin sen puisella justiinsa tähän suunnitellulla lastalla ja paistoin toistakin puolta hetkisen. Paistolevy toimi pitkästä aikaa käytettynä oikein hyvin ja sain lähes pyöreitä, ohuita lettuja aikaan. Kuten sanoin niitä tuli tästä taikinasta 6 kpl. 

Pääruoan syötyämme vedimme hieman henkeä ja sitten viimeistelin jälkiruoan. Kuumensin pannulla voita ja lisäsin sille sokerin ja konjakkiliköörin (en tällä kertaa ajatellutkaan liekitellä). Nostin kaksi lettua kolmionmuotoon taiteltuina pannulle ja paistelin niitä muutamia minuutteja voin ja sokerin seoksessa. Lisäsin mukaan mansikkakastiketta ja ripottelin päälle mansikkapaloja. Valelin hieman lettujen pintaa kastikkeeella. 

Nostin lautasille yhden kolmionmuotoisen letun kummallekin ja siihen päälle kuumia mansikanpaloja ja pannulle jääneen kastikkeen kahdelle lautaselle jaettuna. Lisäksi vielä pallo vaniljajäätelöä ja mintunlehtiä. Ai että oli hyvää, onneksi en tehnyt yhtään enempää, sillä yksi lettu/nokka oli justiinsa sopiva määrä. Kuohujuoma oli tuliaisena saatu minun vihoviimeiseltä opetuslapseltani, jonka tapasimme pari päivää sitten pitkästä aikaa. 

Tour de Francen seremoniallinen päätösetappi ajettiin aurinkoisessa säässä. Emme nähneet aiemmilta vuosilta tuttua lasien kilistelyä, liekö raittiushenki iskenyt. Nyt kun ajattelemme tarkemmin, eihän tänä vuonna ole ollenkaan roiskuteltu kuohujuomalla etappien voittoseremonioissakaan. Giron aikana kyllä roiskuteltiin. Vaikka kuinka toivoimme, että Mark Cavendish voittaisi päätösetapin ja sitä myöten viidennen etapin Tourissa, sitä ei kuitenkaan tapahtunut. Hän kuitenkin voitti vihreän paidan osuuden ja kolme hänen lapsistaan oli mukana palkintokorokkeella. 

Ekana maaliin ehti Wout van Aert, joka on monilahjakkuus, joka pärjää jokaisella suuren ympäriajon sektorilla. Hänellä oli palkintokorokkeella mukana pieni lapsensa, noin puolivuotias, joka oli oikein reippaana ihmettelemässä mitä oikein tapahtuu. 

Kokonaiskilpailun voittajaksi tietysti varmistui Tadej Pogacar, silloinkaan ei kuohuviiniä roiskuteltu. Olimme jo pettyneitä, etteivät toiseksi ja kolmanneksi tulleet ollenkaan tulisi lavalle, mutta onneksi he tulivat lapsineen päivineen. Suloista. Nyt CampaSimpukka laskeutuu neljän viikon haastevapauteen, jonka aikana syömme mitä haluamme ennen La Vueltaa, jolloin taas kokataan ja syödään espanjalaisittain. 

Tämä oli muuten 2000. postaus CampaSimpukassa, nostamme maljan sillekin!

Perunafondantit ja punaviinikastike pippuripihvin kanssa

Viime aikoina olemme syöneet punaista lihaa vähän tavallista useammin, eilen sen vuoksi, että saimme perheenjäsenen ruokavieraaksi. Tein vuonna 2012 perunafondanteja ja nyt taas. Ensimmäistä kertaa tein punaviinikastiketta niin, että saatoin olla siihen tyytyväinen. Perunaohjeen ja kastikeohjeen otin G'day Soufflé-blogista. Pihvin osasin paistaa ihan omin neuvoineni. Kastikkeen kanssa sovelsin hieman, en viitsinyt pilkkoa sipuleita kovinkaan säntillisesti. 

Pihviateria kolmelle

Pippuripihvi 

• 400 g naudan sisäfilettä yhtenä siistittynä palana
• suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä
• voita
• pippuria
• tuoretta timjamia

Fondant-perunat

• 4 suurenpuoleista perunaa
• suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä
• voita
• 2 valkosipulinkynttä
• tuoretta timjamia
• tuoretta rosmariinia
• 2 dl vahvaa ankkalientä

Kastike

• 1 uuden sadon punasipuli
• 2 valkosipulinkynttä
• 2,5 dl punaviiniä
•  4 dl kotitekoista vahvaa ankkalientä (myös muut tummat liemet käyvät)
• suolaa ja pippuria (riippuen liemen suolaisuudesta ja pippurisuudesta)
• 1 rkl voita

Valmistelin ensin fileepalan pippuroimalla ja suolaamalla sen pinnan anteliaasti, etenkin pippuria tuli oikein kunnolla. Jätin palan odottamaan lautaselle. 

Kuumensin uunin 170 asteeseen.

Kuorin perunat ja leikkasin ne noin 3 cm paksuisiin paloihin, joiden reunat vielä veistelin pyöreämmiksi, niin että niistä tuli nättejä lantteja. Kuumensin uunin kestävässä paistoastiassa liedellä ison nokareen voita ja lorauksen oliiviöljyä ja nostin sinne perunalantit kypsymään, lisäsin mukaan valkosipulinkynnet ja yrtit. Paistoin perunalantteja molemmin muutaman minuutin, että ne saivat kauniin paistopinnan. Kaadoin astiaan ankkalientä niin paljon, että lantit olivat 3/4 liemessä. Peittelin astian foliolla ja laitoin sen uuniin.

Paistamisen alussa

Ennen uunia

Otin sitten esille paistinpannun ja kuumensin sillä voita ja oliiviöljyä ja kun pannu oli kuuma ja voin kuohu laskeutui, nostin fileepalan pannulle. Paistoin sille kauniin pinnan joka puolelta, myös palan päistä. Nostin palan peltilautaselle, laitoin siihen paistomittarin anturin ja nostin lautasen uuniin perunoiden viereen. Asetin tavoitelämmöksi 58 astetta. 

Sitten otin esille kaksi kattilaa ja aloitin kastikkeen tekemisen. Toiseen kattilaan laitoin punasipulin muutamaan lohkoon leikattuna ja kuoritut valkosipulinkynnet sekä punaviinin ja aloin keittää sitä kokoon niin, että sitä jäisi jäljelle noin puolet. Se vie noin 10 minuuttia, mutta pitää vahtia, ettei viini häviä kokonaan. Toiseen kattilaan laitoin ankkaliemen ja keitin sitä myös kokoon puoleen määrään, noin pariin desiin. Se vei vähän kauemmin kuin viinin kiehuminen. Kun kumpaakin nestettä oli sopivasti, kaadoin punaviinin liemeen siivilän läpi, joka keräsi pois sipulit. Keitin edelleen tätä yhdistelmää kasaan niin, että kun sitä alkoi olla noin 1,5 dl, laitoin lämmön pois kattilan alta ja jätin viimeistelyä vaille. 

Kun pihvi saavutti tavoitelämmön, nostin lautasen pois uunista ja irrotin lämpömittarin anturin. Käärin lautasen pihveineen folioon. Nostin uunin lämpötilaa 220 asteeseen ja poistin perunavuoan folion, jotta perunat saisivat hyvän rapean pinnan. 

Annoin pihvin levätä noin 10  minuuttia ja sillä välin viimeistelin kastikkeen. Nostin sen kiehumaan uudelleen ja lisäsin siihen voita, vispilöin sen mukaan pienellä vispilällä. Maistelin, ei kaivannut suolaa eikä pippuria, sen verran vahvaa oli se raaka-aineliemi. Kastikkeessa oli todella hyvä, tumma maku, ihan parasta kastiketta, jota koskaan olen tehnyt. 

Viipaloin pihvin, nostin lautaselle muutaman viipaleen. Samoin annostelin perunalantteja lautasille ja lurittelin kastiketta pihville. Rosepippurit olisivat olleet hyvä lisä, mutten hoksannut niitä silloin. Salaatti meillä oli erikseen, en tahtonut tunkea sitä samalle lautaselle. Ruoka meni viimeistä murua myöten ja saatan sanoa, etten ole usein onnistunut niin hyvin eri osasten ajoittamisessa. Olen alkanut paistaa lihan hieman kypsemmäksi ja lepuuttaa pitempään ja nyt kypsyys on sellainen, että se maistuu useimmille pihvin ystäville. 

Tour de Francessa oli toiseksi viimeinen etappi, henkilökohtainen aika-ajo, joka ei kokonaiskilpailun asetelmia enää juurikaan muuttanut. Nopein oli Wout van Aert  ja kokonaiskilpailun kärjessä huomennakin keltapaidassa lähtee Tadej Pogacar. Andre Greipel kertoi, että tämä kausi jää hänen viimeisekseen ammattipyöräilijänä, häntä jää kyllä kaipaamaan. 

Pastis-popsicles

When it's hot, eat a root beer popsicle

Shut off the AC and roll the windows down

let that summer sun shine

Always stay humble and kind

Tim McGraw lauloi lempikappaleessani Humble and Kind root beer-mehujäästä alkuvuodesta 2016 ja edelleen pidän siitä laulusta. Sanoitus sopii tähän kuumaan suomalaiseen kesäänkin. Root beeriä ei ole tullut kokeiltua, mutta Pimm's-popsicles sen sijaan kyllä kesällä 2017. Nyt löysin Rachel Khoon kirjasta The Little Paris Kitchen tämän Pastis-popsicleohjeen. Tämä kirja on ollut tämän vuoden ranskalaisen ruokahaasteeni ehtymätön lähde, se on täynnä ihania ohjeita. 

Rachel mainitsee, että Pastis mielletään eläkeläisten juomaksi, eipä siinä mitään, se kyllä passaa meille. Hän halusi hieman nuorentaa Pastis-drinkkiä ja teki siitä mehujään. Koska Pastis on alkoholipitisuudestaan noin 40-45 tilavuusprosenttia, se ei jäädy ilman, että sitä laimennetaan. Tätä tehdessä tuli paljon tiskiä.   

Pastis-popsicles (4 kpl)

Tarvikkeet

• jäämuotti jolla voi tehdä pallon muotoisia jääpaloja (miksei muunkinmuotoisia?)
• 4 tikkua (meillä lyhyitä muovisia kestopillejä)
• sitrusraastin
• sitruspuristin
• tiheä siivilä
• mittoja
• pieni kannu
• mojito-survin

Ainekset

• luomusitruunan kuori raastettuna
• mintunlehtiä
• 1 tl sokeria
• 4 cl Pastista
• 16 cl sitruunalimonadia
• 2 cl sitruunamehua

Ota tarvikkeet esille ja raasta sitruunan kuori kannuun. Lisää sinne mintunlehtiä, jätä neljä lehteä sivuun. Mittaa kannuun Pastis, limonadi, sokeri, mintunlehtiä ja sitruunamehu. Sekoita ja käytä mojito-survinta, että mintunlehdistä irtoaa makua. 

Aseta jokaiseen puolipallon pohjalle mintunlehti. Kaada siivilän läpi seos pallojäämuottiin (meillä on sellainen, jonka vetoisuus on noin 2 dl) ja laita kansipuoli päälle. Työnnä pyöreät pillit muotin reikiin. Jäädytä useita tunteja, ainakin 4-5. Meillä jäätyivät seuraavaan päivään. 

Kun on tarkoitus nauttia tämä virkistävä jääkimara, ota ne pakastimesta ja irrota muotin kansipuoli varovasti. Nosta pallot tikkuineen lasiin ja syö heti. Tämä on hieman hileinen rakenteeltaan, oikein kiva imeskellä helteisenä päivänä. Hieman pienemmässä koossa olisi sopiva paletin puhdistaja pitkän menun keskellä. Eikä tässä ole alkoholia kuin 1 cl/annos.

Tour de France alkaa olla lopussa, tänään oli viimeinen maantie-etappi, joka oli tasamaalla. Matej Mohoric voitti ja Tadej Pogacar on vakaasti kokonaiskilpailun johdossa. Sää oli todella kuuma Ranskassakin. Huomenna on vuorossa toiseksi viimeinen etappi ja se on henkilökohtainen aika-ajo ja sunnuntaina Tour päättyy Pariisiin seremoniallisen päätösetapin merkeissä. Silloin ykkösenä olevaa ei  enää haasteta, mutta etapin voitosta kyllä kilpaillaan ankarasti. Ehkä Mark voittaa vielä viidennenkin etapin. En ole pettynyt, jollei hän siihen kykene, kyllä neljä voittoakin on mahtava suoritus.

Lyonin kanaa eikä sitten nillitetä siitä kanasta

Etsin aamulla ohjetta Lyonin kanalle, tiesin että tätä viinietikkaista ruokaa en ole vielä tehnyt, mutta olisi jo aika. Luin ensin ohjeita ulkomaisista blogeista, mutta kokeilin sitten hakua kotimaisilta sivuilta. Ja ei ehkä olisi pitänyt. Löysin kyllä alle vuoden vanhan Hesarin jutun aiheesta, joka ei vielä ärsyttänyt yhtään, mutta menin lukemaan kommentointiakin. Ei ollut mones viesti, kun siellä oli jo viisastelu ja lähes tappelu käynnissä siitä saako ruokaa sanoa kanaruoaksi, vai pitääkö puhua broilerista. Muutenkin tietäjät tiesivät enemmän kuin aamutuimaan kestin. Mutta ohjeen otin käyttöön ja koitan unohtaa loput. Vähän minä soveltelin, mutta punaviinietikan määrästä en tinkinyt. 

Lyonin kana

• 3 broilerin koipireisipalaa (koska pakkauksessa oli kolme, yksi/syöjä on riittävästi)
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• voita
• 1,5 dl punaviinietikkaa
• 6 valkosipulinkynttä
• 2 uuden sadon punasipulia
• 1 laakerinlehti
• 1,5 dl kanalientä
• 2 rkl tomaattipyrettä
• 200 g ranskankermaa
• paljon ranskalaista rakuunaa

Tämä on vähän mutkikas ruoka, kun siinä paistetaan pannulla ja uunissa, mutta ei kannata oikoa, sillä tärkeää on saada kastikkeeseen oikeanlainen koostumus. Minä oikoilin vähän sipulien pilkkomisessa, mutta muuten olin aika tottelevainen. 

Aloitin kuorimalla sipulit, mutta valkosipulinkynnet tulevat ruokaan kuorineen. Niin niistä tulee ihania makupommeja, jotka putkahtavat kuorestaan kevyellä haarukanpainalluksella. Silppusin myös monta pitkää oksallista ranskalaista rakuunaa, se on vuoden yrttimme omilla viljelyksillämme. Olen jo kuivannut sitä hyvän satsin, mutta taas se on ryöpsähtänyt isoksi reissumme aikana. Otin yhden laakerinlehden valmiiksi. 

Pyörittelin koipireidet oliiviöljyisin käsin ja kiersin niille suolaa ja pippuria. Kuumensin uunin 225 asteeseen ja nostin uuninkestävän padan liedelle. Laitoin nokareen voita pataan ja kuumensin sitä pari minuuttia. Nostin koivet pataan ja paistelin niiden pintoja  kiinni muutamia minuutteja. Lisäsin mukaan sipulilohkot ja kokonaiset valkosipulinkynnet. Kun koivissa oli kiva paistopinta lisäsin pataan 1,5 punaviinietikkaa. Se sihahti mukavasti ja kutitti sieraimia, kun meni nuuhkaisemaan turhan läheltä. Annoin etikan kuumentua hetkisen. 

Nostin padan uuniin ilman kantta 20 minuutiksi. Sillä välin valmistelin vihannekset ja päätin mitä tekisin lisäkkeeksi. Olin ensin päätymässä riisiin, mutta päädyin orzo-pastaan. Vihanneksiksi tuli uuden sadon porkkanoita ja broccoliinia. 

Kahdenkymmenen minuutin kuluttua nostin padan pois uunista ja siirsin koivet lautaselle odottamaan. Laitoin liekin liedellä padan alle ja kun etikkaliemi kiehui, lisäsin mukaan kanaliemen. Annoin liemen kiehua noin puoleen, se vei noin 10 minuuttia. Lusikoin mukaan ranskankerman ja tomaattipyreen ja sekoittelin. Nostin koivet takaisin pataan ja lisäsin sinne kunnon kourallisen silputtua ranskalaista rakuunaa ja laakerinlehden (oikeasti unohdin sen leikkuulaudalle, se pääsi pataan vasta melkein lopussa). 

Lusikoin paksua kastiketta koipipaloille ja nostin padan kintain verhotuin käsin takaisin uuniin 35 minuutiksi. Eikä taaskaan kantta päälle, että kanat saavat kunnon rapean pinnan. Käänsin niiltä kylkeä noin vartin päästä. 

Kun paistoaikaa oli jäljellä noin 15 minuuttia, laitoin pastan kiehumaan ja otin esille pannun vihanneksia varten. Laitoin pannulle nokareen voita ja halkaisin porkkanat pitkittäin halki ja katkaisin pätkän broccoliinien varsista pois. Paistelin porkkanoita ja broccoliineja lempeästi sen aikaa, kun pasta kypsyi. Orzo ottaa 9  minuuttia. Luritin hieman hunajaa porkkanoille ja maustoin ne ja broccoliinit suolalla ja pippurilla. 

Annokseen nostin yhden koipireiden, pari pientä kauhallista orzoa, kastiketta, sipuleita ja valkosipulinkynsiä sekä kaksi porkkanan puolikasta ja broccoliinit. Tämä oli todella hyvä ruoka, etikka, kanaliemi ja ranskankerma muodostivat sakean erikoisen, mutta erittäin maistuvan kastikkeen kanalle, joka oli mureaa. 

Tour de Francessa oli jälleen vuorietappi ja harvinaista kyllä sen voittajakolmikko oli sama kuin eilen. Eli Tadej Pogacar, Jonas Vingegaard ja Richard Carapaz (jolle olen edelleenkin myrtsinä, koska eilinen). Sama on myös kokonaiskilpailun kolmen kärki.

Vichyssoise niin kuin se pitää olla

Kuumaan säähän sopii kylmä keitto. Olen tehnyt purjo-perunakeittoa toisena blogivuonna, mutta silloin jänistin ja tarjoilin sen lämpimänä. Väitän siinä postauksessa, että meillä oli niin nälkä, ettemme muka jaksaneet odottaa keiton viilenemistä. Tekosyy! Nyt tein kuten se pitääkin ja tarjoilin keiton niin viileänä kuin mahdollista. Keitto valmistui jo päivällä ja kotiintulopuuhien aikana sain sen  melko kylmäksi ja kylläpä se maistui illan viiletessä ja auringon painuessa naapurin kuusien taakse. 

Tämä annos riittää hyvin kahdelle pääruoaksi tai neljälle alkukeitoksi. Lisäksi askaroin noin 8 vuotta jälkijunassa purjotuhkaa, sillä purjoista ei keittoon käytetä kuin valkoiset osat ja ostamani purjot olivat yli puolet mitaltaan jo vihreitä. Nykyään purjotuhkaa tai muitakaan vihannestuhkia ei juurikaan enää näy, mutta voihan sitä tulla oikein kunnolla aallonharjan perässäkin. 

Vichyssoise purjotuhkalla

• 2 töpäkkää purjoa
• 4 suurehkoa jauhoista perunaa
• 0,5 l kanalientä
• 0,5 l vettä
• suolaa ja pippuria
• 1 dl kermaa
• oliiviöljyä

Leikkaa ensin purjoista kannat pois ja trimmaa vihreät osat. Leikkaa valkoiset osat pitkittäin halki ja pese mahdolliset hiekat. Tee sama vihreille osille. Laitan uuni kuumenemaan 220 asteeseen ja asettele vihreät osat mahdollisimman irti toisistaan leivinpaperille pellille ja laita pelti uuniin. Tarkastele mustumisprosessia, tarkoitus on saada purjo mustumaan, mutta ei nyt ihan karrelle kumminkaan. 

Siinä purjon mustuessa uunissa tee keittopohja. Kuori perunat ja leikkaa ne paloiksi, samoin leikkaa purjon valkoiset osat muutamiin paloihin. Kuumenna kattilassa kanaliemi ja vesi ja lisää perunat ja purjot kypsymään. 

Kun uunipurjot alkavat olla tummia, ota pelti tarkasteltavaksi, poimi pois ne, jotka ovat jo kärähdyspisteessä ja palauta uuniin ne, jotka eivät ole vielä niin done. Kun kaikki purjot ovat tummanruskeita, jätä ne pellille jäähtymään. 

Soseuta kattilassa kypsennetyt purjot ja perunat blenderissä kanaliemen kanssa tasaiseksi keitoksi, minulla meni koko liemi, mutta laita sitä osissa, ettei tule liian plitkua. Lisää kerma ja sekoita tasaiseksi. Mausta suolalla ja pippurilla ja kaada keitto astiaan, joka mahtuu jääkaappiin tai voi laittaa jääpaloilla viilennettyyn veteen. Viilennä keitto kylmäksi. 

Kerää lähes hiiltyneet purjot pussiin ja puristele niitä mahdollisimman pieniksi paloiksi. Tarkoitus olisi saada ihan ohutta pölyä aikaan. Käytä tiheää siivilää, jonka läpi tahkoat purjosilppua tai tee kuten minä. Laitoin silpun Bamixin minileikkuriin ja surruuttelin kunnes tuloksena oli melko hienojakoista tuhkapölyä. Laita tuhka tiiviiseen purkkiin ja annostele sitä vaikka voin päälle tai keiton päälle. Me teimme molemmat. 

Tarjolle asettaessa laita keittoon muutama pieni jääpala, jotka voi sitten nostaa pois, kun ruokailu alkaa, ne tekevät vielä kylmempää keitosta. Minä laitoin hieman purjotuhkaa, oliiviöljyä ja tuoretta persiljaa  koristeeksi. Höyläsin vielä kylmästä voista ohuita kiehkuroita, joille ripotin suolakiteitä ja purjotuhkaa. Leipänä meillä oli Herkkulauantai-leipomon vaalea hapanjuurileipä.

Tour de Francessa oli aivan mahtava etappi. Ehdimme katsoa sen lopun oikein pieteetillä ja kerrankin on helppo muistaa lopputulos. Tadej Pogacar, Jonas Vingegaard ja Richard Carapaz olivat lopun nousussa kolmeen pekkaan ja Carapaz oli melkoinen komeljanttari, esitti väsynyttä eikä vetänyt lainkaan. Minä olin hänelle ihan närkästynyt, sillä epäilin hänen salailevan voimiaan ja tekevän iskun lopussa. Niin hän tekikin, mutta onneksi Tadej ja Jonas kuitenkin pistivät kampoihin ja jättivät hänet lopulta kolmanneksi, sille sijalle, jolla hän oli roikkunutkin monta kilometriä mukamas liian väsyneenä. Tadej Pogacar saavutti sen, mitä hän halusi, voitti etapin Tour de Francessa keltaisessa paidassa ja Jonas Vingegaard Tourin ensikertalaisena on jo näyttänyt, mikä hän on miehiään. Todella jännittävä etapin loppu. Eikä Carapaz pääse suosiooni tämän jälkeen ihan helpolla.