sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Ehkä viimeinen vueltapaella


Olen tehnyt melkein jokaisena blogivuonna paellaa ja aivan ensimmäinen paellani koskaan valmistui vuonna 2011, se on yksi blogin luetuimmista postauksista. Tänä vuonna emme tehneet suurta perhepaellaa, kuten yleensä, vaan pienen matkapaellan, sillä meillä oli todella vähän paellariisiä jäljellä, eikä sen ostaminen ollut mikään helppo homma. Kyllähän minulle on sanottu, että puuroriisi sopii niin paellaan, risottoon kuin sushiinkin, mutta tässä asiassa olen hienohelma ja haluan tehdä näitä ruokia varmasti oikeanlaisesta riisistä. 

Ei minulla ollut pientä paellapannuakaan, mutta arvelin, että melko hyvin patinoitunut de Buyerin paistinpannuni kävisi paellan tekemiseen tarpeeksi hyvin. Katsoimme etukäteen säätiedotuksia sillä silmällä, että meille osuisi pienen kotimaisen campareissun aikana aurinkoinen sää, sillä paella oli tarkoitus tehdä ulkona retkikeittimellä. Sellaiseksi päiväksi valikoitui sitten viime tiistai, jolloin olimme Rastilassa Itä-Helsingissä. Kotoa otimme mukaan riisipussin, paistinpannun, sahramia, Paellero-paellamaustetta (sitä, jonka nimen mielelläni luen Palleroksi) ja purkin hyvälaatuista kalalientä, jota minulla oli tapana ostaa Annan kaupasta. Mistähän sitä nyt saisi ostettua, kun Annan kauppaa ei enää ole?

Kahden hengen matkapaella retkikeittimellä

  • 1 litra lientä, jossa oli noin puolet vahvaa kalalientä ja puolet vettä
  • oliiviöljyä
  • 3 pientä punasipulia
  • 10 cm pätkä oikein voimakasta chorizoa
  • puolikkaat keltaista ja punaista suippopaprikaa
  • noin 1 dl paellariisiä (noin 1,5 dl olisi ollut parempi, mutta yhtään enempää ei ollut)
  • suolaa ja pippuria
  • 1 tl Paellero-paellamaustetta (mitä lie punaista jauhetta, yleistä Espanjalaisissa kaupoissa)
  • sahramia
  • 6 suurta tiikerirapua
  • 4 kampasimpukkaa
  • osa Lidlistä ostetusta merenelävä-pakastepakkauksesta, siinä oli mustekalasilppua, pieniä simpukoita ja katkiksia, otin vain vähän siitä
  • noin kourallinen pakasteherneitä
  • sitruunalohkoja
Aloitin pilkkomishommilla, leikkasin paprikat, sipulit ja chorizon viipaleiksi ja suikaleiksi. Kuumensin liemen ja otin valmiiksi myös vettä kannuun, jos liemi ei olisi riittänyt. Antti viritti minulle Campingazin retkigrillin sellaiseen moodiin, että sitä saattoi käyttää paistinpannun kanssa. Olipa de Buyerin pannun pohja liukas grillin ritilällä, oli melkein pidettävä pannun kahvasta koko ajan kiinni, ettei pannu olisi luiskahtanut maahan. Tuuli melkoisesti, joten tuulisuojaakin piti viritellä grillin ympärille. 

Ensin paistoin oliiviöljyssä chorizonpaloja, sipuleita ja paprikoita noin kymmenisen minuuttia. Kaavin ne foliovuokaan ja Antti peitteli vuoan folioarkilla. Hänellä oli välillä melkoisen kiire tuoda minulle aineksia ja viedä toisia pois, sillä en voinut juuri päästää pannun kahvasta irti. Paistoin myös kampasimpukoita hetkisen kummaltakin puolelta, sillä halusin niihin hieman paistopintaa, tässä kohtaa ei meinannut pannun kuumuus riittää kovan tuulen vuoksi. 



Lisäsin pannulle oliiviöljyä ja kaadoin jokaikisen riisinjyvän pussista pannulle kuullottumaan. Varoin polttamasta riisiä, sillä särkymävaraa ei ollut.  Ripottelin pannulle mausteseosta ja vähän sahramia. Aloin lisätä lientä kauhallinen kerrallaan riisiin. Odotin aina, että liemi ehti imeytyä riisiin. Lientä meni kaikkiaan melkein litra, vaihdoin jossain vaiheessa liemen veteen, sillä pelkäsin ruoan tulevan liian suolaiseksi. Kaikkiaan meni noin 40 minuuttia, että riisi oli sopivan kypsää sekä reunoilla että keskellä. Crustia alkoi muodostua reunoilta keskustaa kohti. 


Kun riisi oli sopivan kypsää, lisäsin pannulle ensin sulatetut tiikeriravut ja kun ne olivat kypsyneet, lisäsin mukaan muut merenelävät, chorizot, sipulit ja paprikat ja ihan lopuksi kourallisen pakasteherneitä, jotka olivat sulaneet kupissa riisin kypsymisen ajan. Puristin puolikkaan sitruunan mehun ja toisen puolen sitruunasta lohkoina. Kiersin myllystä pippuria ja ihan vähän suolaa, sitä oli muutenkin tarpeeksi mausteseoksen ja liemen muodossa. 

Painava hiiliteräspannu piti lämpöä hyvin, söimme paellan ulkona ja ruoka pysyi hyvin lämpimänä pannulla kovasta tuulesta huolimatta. Paella oli oikein hyvää, riisi riitti sittenkin ihan hyvin. Söimme kyllä kaiken viimeistä riisiä myöten. Oli hyvä, etten laittanut kaikkea sitä mereneläväsilppua, vaan tyydyin muutamaan suupalan kokoiseen rapuun ja simpukkaan.


Tämän onnistuneen matkapaellan myötä CampaKeittiön yhdeksäs espanjalainen ruokahaaste tulee päätökseensä. Tulevien kuukausien aikana mietin vieläkö jatkan ruokahaasteita ammattipyöräilyn seuraamiseen yhdistettynä. Ensi kerta olisi jo kymmenes ja sitä seuraava vuosi olisi blogin 10-vuotisjuhlavuosi. Saa nähdä, miltä ensi keväänä tuntuu, kun Giro d'Italia alkaa toukokuussa. 


La Vueltan viimeinen, seremoniallinen etappi ajettiin Madridissa illansuussa. Kokonaiskilpailun tilannetta ei enää hämmennetty tällä etapilla, voittajaksi oli jo sinetöitynyt Primoz Proglic, toiseksi tuli Alejandro Valverde ja kolmanneksi kisan kuopus ja supertähdeksi noussut 20-vuotias Tadej Pogacar. Minun lempisuosikkini, Nairo Quintana jäi neljännelle sijalle. Toivon, että hänen seuraava kautensa uudessa tallissa olisi vielä uuden menestyksen alku. Tällaiset seremonialliset päätösetapit ovat useimmiten kirimiesten juhlaa ja tällä kertaa voittajaksi ajoi Fabio Jakobsen. 


lauantai 14. syyskuuta 2019

Loppurutistuksen ensimmäinen osa

La Vueltan seuraaminen on jäänyt melko vähälle, sillä olemme olleet tämän viikon pienellä CampaAdria-reissulla eikä ole ollut joka päivä aikaa sen enempää katsoa pyöräilyä kuin tehdä espanjalaista ruokaakaan. Yksi hyvä ruoka meillä oli viikon varrella, matkapaella, sen postaan huomenna La Vueltan päätöspäivänä. Tänään tein meille pikaisen espanjalaishenkisen päivällisen kotiinpaluuhommien lomassa. Siihen tuli pimentonilla maustettuja perunoita (patatas bravas) ja chorizon kanssa kypsennettyä kanaa. Aioliakin oli, mutta sen olivat tehneet Lidlin äidit. 

Espanjalaisvivahteinen pikapäivällinen

  • pätkä choriozoa, noin 12  puolen sentin viipaletta
  • 5 perunaa 
  • 10 pientä broilerin rintafileen palaa
  • suolaa ja pippuria
  • korianteria ja persiljaa
  • oliiviöljyä
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • pimentonia
  • chilihiutaleita
  • kirsikkatomaatteja
  • aiolia
Höyrytin perunat kokonaisina melkein kypsiksi ja jätin ne jäähtymään. Sekoitin puolikkaan sitruunan mehusta, lorauksesta oliiviöljyä, chilihiutaleista, pimentonista, suolasta ja pippurista marinadin, johon nostin broilerinpalat pikaisesti ottamaan makua marinadista. Leikkasin chorizon vinoiksi viipaleiksi ja perunat myös neljää viiteen viipaleeseen kunkin. Laitoin yhdelle pannulle lorauksen oliiviöljyä ja perunat sille paistumaan. Toiselle pannulle kippasin chorizoviipaleet ja laitoin pannun kuumenemaan. Makkarapalat päästivät itsestään mausteista rasvaa niin paljon, ettei pannulle tarvinnut lisätä öljyä. Paistoin chorizoviipaleita kevyesti molemmin puolin ja nostin ne peltilautaselle, jonka peitin foliolla. Nostin samalle pannulle broileripalat paistumaan, uutta öljyä ei tarvittu, chorizoinen rasva riitti. Paistoin palat kevyesti kummaltakin puolelta ja nostin sitten chorizot takaisin pannulle. Koko setti sai paistua ja kypsyä muutaman minuutin. Perunoita maustoin suolalla, pippurilla ja pimentonilla ja kun perunaviipaleet olivat paahtuneet kunnolla kokosin koko homman laakealle vadille.

Vadin keskelle tuli kupponen aiolia, jonka päälle ripotin pimentonia ja korianteria. Kupin ympärille asettelin broileripalat, perunat, chorizot ja puolikkaita kirsikkatomaatteja. Ripotin loput persiljat ja korianterit koko annoksen päälle. Kivaa pikaruokaa ennen kuin on aikaa syventyä La Vuelta toiseksi viimeiseen etappiin. 


Harpoimme etapin tallennetta eteenpäin muutamilla harppauksilla ja lopun katsoimme siitä vaiheesta, kun ammattipyöräilyn uusi kirkas tähti, Tadej Pogacar lähti yksin kärkeen ja voitti kolmannen etapin tässä kisassa, varmisti nuorten kilpailun voiton ja nousi kokonaiskilpailussa kolmannelle sijalle johtavan Primoz Roglicin ja toisena olevan Alejandro Valverden jälkeen. Nairo putosi palkintokolmikosta neljänneksi. Huomenna on seremoniallinen päätösetappi, jossa vain kirimiehet kilpailevat etappivoitosta. 

torstai 12. syyskuuta 2019

Tomaattista lohta ja pastaa

Olemme olleet viettämässä ensimmäisen CampaAdria-kautemme päättäjäisiä kiertelemällä hieman eteläistä Suomea. Sen huomaa jo hyvin, että Suomi on suljettu, nähtävyydet ja leirialueet ovat enää  rajallisesti auki. Muutamia paikkoja sentään olemme päässeet näkemään ja kokemaan. Ruoanlaitto on ollut melko viitteellistä, yhden hyvän aterian olemme tehneet, sen säästän aitoespanjalaisena sunnuntaille, jolloin La Vuelta päättyy. 

Tänään meillä oli ateria, jonka alkuidea on peräisin espanjalaisesta ruokablogista, mutta pääraaka-aine vaihtui ja muutenkin jouduin soveltamaan vaikka minkä verran. Alunperin raaka-aineena käytettiin turskaa, jota olemme ostaneet viimeaikoina Lidlistä pieninä annospaloina. Olin jo tekemässä kyseistä ruokaa viime viikolla, muttei turskaa ollut saatavilla. Tänäänkään sitä ei ollut Hangon Lidlissä, joten vaihdoin kalan lennosta loheksi. Minulla ei siinä vaiheessa ollut nettiäkään saatavilla, joten lisäkkeenkin kanssa menin pelkän muistikuvan mukaan. Emme halunneet paistaa kalaa sisällä autossa käryjen vuoksi ja ulkona tuuli liikaa, joten Campingaz ei tullut kysymykseen ja menimme leirialueen keittiöön keittämään ja paistamaan. Pasta tässä on aivan oma lisäykseni, ei olisi ollut mitenkään välttämätön, mutta olimme olevinamme jokseenkin nälkäisiä.

Lohta, tomaattia, sipulia ja pastaa

  • 300 g ruodotonta lohta
  • 1 rkl voita
  • 1 sipuli
  • 15-20 kirsikkatomaattia
  • 1 rkl voita
  • 1 dl punaviiniä
  • 200 g tuorepastaa
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta korianteria
Aloitin koko homman auton keittiössä kiehattamalla pastankeittoveden (arvelin sen nopeuttavan prosessia siinä vaiheessa, kun palaisimme keittiökeikalta) leikkaamalla sipulin ohuiksi suikaleiksi ja tomaatit kuutioiksi. Poistin lohesta nahkan ja leikkasin palan kahteen samankokoiseen annospalaan. Ripotin niille suolaa ja pippuria. 

Keräsimme sitten mukaamme kaksi paistinpannua, esikäsitellyt sipulit, tomaatit, lohipalat, punaviinin pikkurasiassa, voin ja mausteet. Mukana oli myös muutama käsipyyhe, paistinlasta ja foliota. Tämä oli yksi huonoimmin varusteltuja leirialuekeittiöitä, joissa olemme viime aikoina olleet. Yksi vaivainen liesi ja sen lisäksi hupsusti asennettu uuni ja erittäin omituinen pöytäuuni. Siihen en halunnut koskeakaan. Odotimme vuoroamme ja puhuimme "leirintäaluetta" toisten kokkaajien kanssa, siis sitä miten täällä on sitä tätä ja miten olisi parempi jne.

Kun tuli meidän vuoromme kokkailla, aloitin laittamalla ihan minikokoiselle pannulle nokareen voita ja sipuliviipaleet. Levy oli vielä kuuma edellisten kokkaajien jäljiltä, joten ennen pitkää sipulit alkoivat kypsyä ja jopa karamellisoitua, mikä oli tavoitteenikin. Toiselle, vähän isommalle pannulle laitoin tomaattikuutiot kypsymään voinokareen kanssa, levy ei meinannut kuumeta sitten kiroamallakaan, joten kun sipuli oli viimein kypsynyt tarpeeksi, vaihdoin tomaattipannun toiselle levylle ja peittelimme minipannun sipuleineen foliolla. Kun tomaatit olivat hetken kypsyneet, lisäsin mukaan punaviinin, sekä hieman suolaa, pippuria ja korianteria. Koitin tuijottaa pannua vihaisesti, jotta kypsyminen nopeutuisi, mutta ei se nopeutunut. Lopulta tomaattinen kastike kuitenkin sitten kypsyi ja keittyi kokoon sopivasti ja kumosin sen keittiöstä lainaamaani pikkukattilaan, jonka Antti ystävällisesti tiskasi perusteellisesti, jotta kelpuutin sen käyttöömme hetkeksi. Sekin pikkukattila peiteltiin foliolla. 

Tässä vaiheessa Antti lähti autolle jo valmiiden osioiden kanssa, hän otti sipulit, tomaattikastikkeen, mausteet ja voin mukaansa, minulle jäi kala ja yksi pannu. Paistoin voissa lohipalaset molemmilta puolilta kevyesti, en tahtonut tehdä niistä kuivia, eikä se olisi sillä liedellä varmaan saman päivän iltana onnistunutkaan. Siivosin jälkemme ja tietääkseni sain lieden levytkin sammutettua. Peittelin kalapannun foliolla ja kipitin äkkiä autolle noin sadan metrin matkan. Toivoin, että aterian osat olisivat lämpimiä siinä vaiheessa, kun saisin ne lautaselle. 


Autolla Antti oli laittanut pastaveden uudelleen kiehumaan ja nostanut tomaattikastikkeen ja sipulit omissa astioissaan kaasulieden pienille polttimoille lämpenemään uudelleen. Pasta kypsyi kolmessa minuutissa, sipuli ja tomaatti kuumenivat uudelleen ja lohi pysyi kuin pysyikin lämpimänä folion alla. Asettelin annokseen pohjalle ensin pastaa, sitten tomaattia, lohiviipaleen ja päälle karamellisoitunutta sipulia. Myllystä hieman pippuria ja matkayrttiöstä lisää korianteria. Lohi oli juuri sopivan kypsää ja tomaatti aromaattista. 



La Vueltassa on ollut todella mielenkiintoisia etappeja. Olemme onnistuneet katsomaan niitä tietokoneelta Eurosport Playerin kautta. Etenkin eilen oli todella jännittävä etappi, kun Nairo Quintana pääsi muilta kärkimiehiltä karkuun ja hän nousi takaisin toiselle sijalle kokonaiskilpailussa. Tänään tilanne taas muuttui, Primoz Roglic on kyllä pitänyt kärkipaikan koko ajan itsellään, mutta Nairo Quintana ja Alejandro Valverde ovat vaihtaneet paikkaa keskenään. Tänään taas Valverde on toisena ja Nairo kolmantena. Enää on jäljellä kolme etappia, sunnuntaina tämäkin grand tour päättyy ja minulla on mietinnässä jäädä tämä viimeiseksi CampaSimpukan ruokahaasteeksi ammattipyöräilyyn liittyen. 

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Perhepäivällinen


Vaikkei La Vuelta vielä tänään päättynytkään, meillä oli churropäivä.  Varsinaisena ruokana meillä oli suuri salaatti vadilla, jolle keräsin kaikenlaista herkkua. Samantapaista meillä oli viime vuonnakin, mikäli kuvia on uskominen. 

Jättimäinen salaatti viidelle

  • erilaisia salaatinlehtiä suuri kulhollinen
  • yhden sitruunan mehu ja kuori raastettuna
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • tilliä
  • 3 avomaan kurkkua
  • pieniä tomaatteja noin 15-20 kpl
  • 3 avokadoa
  • 1/4 vesimelonia
  • 5 retiisiä ohuina  viipaleina
  • 4 kananmunaa
  • suuri savustettu lohifile
Keitä kananmunat ja viilennä ne. Kerää salaattien lehdet kulhoon ja sekoita kastike (sitruunamehu, sitruunankuori, oliiviöljy, suola, pippuri ja tilli). Kaada kastike salaatinlehtien päälle ja sekoittele se salaattiin tasaisesti. Levittele salaatit laakealle vadille. 

Kuori avomaan kurkut ja leikkaa ne viipaleiksi, samoin tomaatit puolikkaiksi. Viipaloi retiisit mandoliinilla oikein ohuiksi viipaleiksi. Halkaise avokadot ja toivo parasta. Minulla oli tänään hyvä avokadopäivä, kaikki kolme olivat täydellisiä. Leikkaa kuoresta kuopaistut puolikkaat viipaleiksi. Samoin leikkaa meloni kolmion muotoisiksi paloiksi ja irrottele lohi isohkoina paloina nahkastaan. Kuori keitetyt kananmunat ja leikkaa ne munaleikkurilla lohkoihin.

Somista tarjoiluvadin reunat melonipaloilla ja kokoa muut ainekset omina kekoinaan vadille, lohi keskelle ja muut ainekset ympärille. Koristele tillin hipuilla. Lisänä meillä oli paistettuja perunoita ja kotimaista maissia muutamiin paloihin pätkäistynä. 




Jälkiruokana olivat vuotuiset churrot. Tänä vuonna en etsinyt mitään erityistä uutta taikinaan, vaan menin perusohjeellani. Sen laitan heti muistiin, ettei kannata käyttää sitä isoa tyllaa, jonka nyt valitsin, se ei soveltunut tähän hommaan parhaiten. Pursotinpussitkaan eivät olleet yhtä hyviä kuin jo loppuneet takanat isot pussit, pitää etsiä parempia.

Churrot viidelle

Taikina

  • 1 appelsiinin mehu + kuori raastettuna + vettä niin paljon, että nestettä on 2,5 dl
  • 100 g laktoositonta voita
  • ripaus suolaa
  • 1 tl vaniljatahnaa
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 3 kananmunaa

Lisäksi

  • 1 l rypsiöljyä paistamiseen
  • sokerin ja kanelin sekoitusta

Kastikkeet + muut

  • 2 levyä Brunbergin laktoositonta vaaleaa suklaata
  • 1 rkl appelsiinin makuista konjakkia
  • purkki valmista valkosuklaakastiketta
  • vadelmia
  • mansikoita
Raasta appelsiininkuori kattilaan ja purista appelsiinin mehu mitta-astiaan. Lisää vettä sen verran, että nestettä on yhteensä 2.5 dl. Kaada neste kattilaan ja lisää sinne voi, suolaripaus ja vaniljatahna. Kuumenna seos kiehuvaksi ja nosta kattila liedeltä. Lisää mukaan vehnäjauhot ja sekoita nuolijalla kiinteäksi palloksi. Anna pallon hieman jäähtyä. Noin 5-10 minuutin kuluttua lisää kananmunat taikinaan yksi kerrallaan rivakasti nuolijalla sekoittaen. Kun taikina on tasaista, kaavi se tukevaan pursotinpussiin, johon olet laittanut pussinsulkijan tyllan yläpuolelle. Tämä estää taikinaa valumasta tyllaan ennen aikojaan. Sulje pussin suu solmulla tai leveällä pussinsulkijalla. Minä suosin pussinsulkijaa, koska pussi on helppo kiertää sulkijan ympärille ja saada sisältö tarkkaan käytettyä. 

Taikina voi odotella useitakin tunteja jääkaapissa, mutta ota se huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen paistamista tai ainakin siksi aikaa, kun öljy kuumenee. Ennen kuin alat paistaa churroja, valmistele paistoasema. Laita yhdelle laakealle lautaselle talouspaperiarkkeja, tässä churrot valutetaan heti paistamisen jälkeen. Toiselle lautaselle laita sokerin ja kanelin seosta. Ota esille vielä kolmas astia, jonka voit peittää, siinä pidetään valmiit churrot pysymässä lämpiminä. 

Paistamiseen tarvitset paksupohjaisen kattilan tai padan, reikäkauhan, sakset ja lämpömittarin. Pidä lähellä astian kansi siltä varalta, että öljy syttyisi palamaan, mutta kunhan vahdit öljyn kuumuutta, ei rasvapalon vaara ole suuri. Jos teet paistohomman sisällä, pidä liesituuletin pois päältä tai aivan pienellä. Minä teen friteeraushommat aina sään salliessa ulkona grillin sivupolttimolla. Patakintaat on myös hyvä pitää lähettyvillä. Kuumenna öljy padassa tai kattilassa 170 asteeseen. 

Kun öljy on sopivan kuumaa, ota pursotinpussi vasempaan käteesi (mikäli olet oikeakätinen) ja ota pussinsulkija tyllan yläpuolelta pois. Ala pursottaa taikinaa lähellä öljyn pintaa ja kun sopiva pätkä on pusertunut esille, ota sakset oikeaan käteesi ja leikkaa taikina poikki. Apukokkikin voi olla kätevä olla, toinen puristaa taikinaa ja toinen leikkaa. Paista padan koosta riippuen 4-6 churroa kerrallaan. Churrot kypsyvät muutamassa minuutissa, kääntele niitä reikäkauhalla ja kun niiden väri on tasaisen kullanruskea, nosta ne talouspaperilla peitetylle lautaselle. Jätä hieman jäähtymään ja laita lisää churroja paistumaan. 

Kun uudet ovat padassa, kierittele jäähtymässä olevat kanelisokerissa ja nostele valmiit sokeroidut churrot vatiin, jonka voit peittää kannella tai foliolla. Paista näin koko taikina loppuun asti. Tästä taikinasta tuli tällä kertaa noin 25 churroa. Tyllani ei ollut tosiaan kaikkein paras valinta, churroista tuli aika paksuja.

Sulata suklaa vesihauteessa ja lisää siihen hieman likööriä, konjakkia tai jotain muuta hyvää, mikäli haluat. Pelkkä sula suklaakin on hyvä kastike. Meillä oli myös kaapista löytynyt savipurkillinen valmista valkosuklaakastiketta, jonka kuumensin vesihauteessa purkkeineen päivineen ja sekoitin tasaiseksi. Sekin oli hyvää. 

Asettelin churrot keoksi vadille ja reunoille nostelin rasiallisen mansikoita ja vadelmia, kumpiakin löytyy vielä hyvinä kotimaisina. Kastoimme churroja ja marjoja suklaakastikkeissa ja hetken päästä vati oli tyhjä. Ensi vuonna uudestaan!



La Vueltassa oli eilen kirimiesten lempietappi, jonka ihan lopussa oli ikävä kolari, mutta voittaja siihenkin löydettiin, ykkösenä maaliin tuli Sam Bennett, kokonaiskilpailun terävin kärki pysyi samana. Tänään oli sitten vuorossa ankara vuoritaisto, jossa saatiin uusi hymyilevä voittaja, amerikkalainen Sepp Kuss. Ai että oli ilo nähdä hänen voittavan. Primoz Roglic vahvisti johtoaan ja toisena on tanakasti Alejandro Valverde. Nairo Quintanan ajo näytti aika lannistuneelta, hän on viidentenä viiden minuutin päässä kärjestä. Huomennakin on rankka vuorietappi ennen tiistaista lepopäivää. 






perjantai 6. syyskuuta 2019

Laiskurin munakoisoviipaleet

Eilen minulla oli vapaapäivä ja tarkoitan sitä todella. En tehnyt yhtään mitään, ellei sohvan paikallaan pitämistä lasketa. Kyllä minä pyöräilyä katsoin, mutten saanut edes postausta kirjoitettua munakoisoviipaleista, joita olin säästellyt päivälle, jolloin en ehdin kokata. Tänään on sitten sellainen päivä, etten ehdi, joten käytän nuo mainiot munakoisoviipaleet yhdistettynä laiskuus- ja kiirepäivän postauksena. 

Ostin kauniin munakoison viime viikolla, täysin ulkonäkösyistä. Tykkään erityisesti tuollaisista raidakkaista munakoisoista. Ostin myös kotimaisia maisseja, en edes katsonut kilohintaa ennen kuin kotona. Olipa vähän tyyriitä. Ohjeen munakoisolle otin täältä, tämä blogi on ollut ohjepankkini vuosia, se on vain vaihtanut nimeä muutamaan kertaan enkä ole aina löytänyt sinne. 



Paistetut munakoisoviipaleet

  • 1 pienehkö munakoiso
  • suolaa
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 kananmunaa
  • oliiviöljyä paistamiseen
  • hunajaa
  • pippuria
Leikkaa munakoiso noin sentin paksuisiksi viipaleiksi ja levitä ne tarjottimelle tai isoon siivilään. Ripota niille suolaa ja jätä itkemään noin tunniksi. Kun nyyhkytys on jo vaimentunut on aika alkaa paistaa munakoisoviipaleita, levitä ne ensin paperille ja taputtele pinta kuivaksi, samalla suolaa lähtee pois. Kuumenna pannulla noin 2 sentin korkeudelta oliiviöljyä, tekniikka on tällä kertaa ns shallow frying, ei aivan uppopaistaminen mutta öljyä on enemmän kuin tilkka. Kuumenna öljy keskilämmöllä.

Pyörittele kuivatut munakoisoviipaleet ensin vehnäjauhoissa ja sitten kevyesti vatkatussa kananmunassa. Nostele noin 3-4 viipaletta (riippuu pannusi koosta) kerrallaan öljyyn paistumaan. Käännä viipaleet noin kolmen minuutin kuluttua. 

Nosta paistetut viipaleet talouspaperin päälle, jotta liika öljy valuu pois. Asettele viipaleet sitten vadille niin, etteivät ne ole pahasti toistensa päällä. Näin ne eivät tartu toisiinsa ja muutu mössöisiksi. Tärkeintä on tehdä tämä paistohomma juuri ennen kuin on tarkoitus alkaa syömään. 

Lopuksi lurittele viipaleille juoksevaa hunajaa ja kierrä hieman pippuria myllystä. Suolaa ei minusta tarvinnut lisätä, se itketyssuola kyllä riitti. Söimme näitä oikein hyviä munakoisoviipaleita samalla aterialla kuin lihapullia keltaisessa kastikkeessa. Hunaja sopi munakoison kaveriksi oikein hyvin, eivät viipaleet olleet rasvaisenoloisia ollenkaan. 



Grillasimme myös maissintähkät kummallekin. Ne olisivat kyllä kaivanneet avotulta kylkiinsä, kaasugrillin parilalla ne eivät saaneet arvoistaan kohtelua. Esikeitin maisseja parsakattilassa, sen vinkin luin Nannan postauksesta vuosien takaa




La Vueltan eilinen etappi oli taas kerran jännitävä ja tapahtumia täynnä. Ensimmäiset sata kilometriä koko porukka ajoi yhdessä ilman vakavampia hatka-aikeita, mutta sitten lopulta alkoi tapahtua. Pieni porukka pääsi irti ja koska hatkassa ei ollut kärkeä uhkaavia ajajia, heidän annettiin mennä. Pääjoukko piti pissataukoa ja ruokaili kohtuullisen rauhassa ja ero venähti yli viiteen minuuttiin hatkan ja pääjoukon välillä. 

Kuvituskuva
Lopussa karkujoukkokin hajosi ja yksinään kärkeen lähti yksi ikiaikaisista suosikeistani, Philip Gilbert. Hän riuhtaisi itsensä irti jyrkässä nousussa ja onnistui pitämään kärkipaikkansa. Oli hauska nähdä miten hän tuuletti kymmenennelle grand tour-voitolleen. Kaikenlaisia muita voittoja hänellä toki on paljon pitkällä ammattilaisurallaan, joka on alkanut jo vuonna 2003. Kokonaiskilpailun kärjen osalta ei tullut muutoksia, sillä he pysyttelivät koko etapin tiukasti toistensa takapyörien tuntumassa. 

Minusta Nairo ei näytä enää ollenkaan siltä, että ajo maittaisi. Ei hän mikään hymypoika ole koskaan ollutkaan, voiton hetkelläkin hymyt ovat olleet piukassa. Nyt hän näyttää siltä, että ajetaan nyt kun on pakko. Luultavasti tuleva tallinvaihto jo vaikuttaa niin paljon, ettei hänellä ole joukkueen tukea eikä hän tunne olevansa osa Movistaria enää. Kyllähän ajajat vaihtavat talleja kaiken aikaa, ei se ole mikään kummallisuus, mutta se ei vaikuta kivalta, miten hänen paikkansa pitkäaikaisessa tallissa tuntuu muuttuneen aika tukalaksi. Vaikka mitä minä mistään ymmärrän. 

Pyykkihuolto toimii
Tänään en ehdi katsoa kisaa, mutta nytkin on kyseessä vuorietappi, jossa johtava Primoz Roglic odottaa kilpakumppaneilta sitä, että johtopaikkaa uhataan. Huomenna sitten on viimein taas kirimiesten vuoro loistaa ennen sunnuntaista monumentaalista vuorietappia, josta on muuten pitempi lähetyskin. Tänä vuonna La Vueltan lähetykset ovat olleet noin 2,5 tuntisia, kun Girosta ja etenkin Tourista oli järjestään 4-6 tuntisia lähetyksiä. Enimmäkseen Peter Selin on selostanut tämän vuoden kisaa yksinään, Kimmo Kananen taisi olla muutamassa lähetyksessä mukana. 

Oi niitä aikoja! Alberto Contardor jäähyväiskisassaan vuonna 2017.

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Tinto de Verano

Aamulla olin siinä luulossa, että on perjantai, taisin puhua työkavereillekin siitä, miten on kiva kun hekin pääsevät aikaisemmin töistä ja viikonloppu alkaa. Mutta nythän onkin keskiviikko, minun pikainen viikonloppuni alkoi nyt. Vaikka La Vuelta on täyttä vauhtia menossa, emme kokkaa tänään mitään espanjalaista, olimme näet lounaalla nuorison kanssa ja kerran päivässä syöminen riittää ihan hyvin. Iltapäivädrinkiksi, keskiviikkokimaraksi teimme tinto de veranot, jossa on mieluisia aineksia. Otin ohjeen täältä. Mitat ovat alkuperäisohjeen mukaiset, koska tänään minua laiskottaa. Tuplaa ohje, jos teitä on kaksi ja triplaa, jos kolme ja sen enemmäksi minun matikallani ei päästäkään. 

Tinto de Verano yhdelle

  • 0,5 cup espanjalaista punaviiniä
  • 0,5 cup veriappelsiinilimonadia
  • 1 oz punaista vermuttia
  • jäitä 
  • kuivattu veriappelsiiniviipale
Mittaa ainekset lasiin, jossa on runsaasti jääpaloja, koristele appelsiiniviipaleella, tuoreella tai kuivatulla, kuten meillä. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään drinkkejä, cocktaileja ja kimaroita, joita olemme kokeilleet. 


La Vueltan 11. etappi oli taas vuorietappi. En nyt löydä kovin hyvin kisan kotisivuilta perustietoja, vaikka täytyy kyllä kehua, että viimein La Vueltankin sivut alkavat olla samalla tasolla kuin Giron ja etenkin Le Tour de Francen. Etapin reitti kulki minulle tuttuja maisemia, Saint Jean Pied de Portin kautta ja muutenkin näytti ihanalta ja kauniilta. Etapin voitti kakkoskategorian tallin Mikel Iturria, joka voitti ensimmäistä kertaa suuren kilpailun. On niin kiva katsoa sellaista ujoa iloa. Kokonaiskilpailun tilanne ei muuttunut, peloton piti vapaapäivän ja vetkutteli maaliin kun kerkisi. Roglic jatkaa johdossa ja minun mielestäni tallissaan kurjasti kohdeltu Nairo Quintana on edelleen neljäntenä. 


tiistai 3. syyskuuta 2019

Arros brut

Tänään tein meille päivälliseksi kasvisruokaa, jonka nimi kääntyy vaikkapa rapariisiksi. No ei sentään. Englanniksi sitä sanotaan dirty rice-nimellä ja espanjaksi se on arros brut. Unohdin aamulla poiketa kaupasta pinaattia, joten se jäi ohjeesta pois. Otin pinaatin tilalle kaksi suloista kesäkurrea kulatungasta. Ei minulla ollut tuoreita artisokkiakaan, mutta säilöttyä oli kuin olikin, joten sillä mentiin. Ohjeen otin tästä  blogista, olen tehnyt sen ohjeilla pari muutakin ruokaa viime kesänä, mm. tämän tonnikalan ja tämän jälkkärin. Puolitin Albertin ohjeen ja se oli passeli määrä kahdelle ja sovelsin myös pavut kikherneiksi. 


Arros brut kahdelle

  • iso loraus oliiviöljyä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 pientä kesäkurpitsaa (pinaatin sijaan)
  • 1 tomaatti
  • 1 pieni purkki kikherneitä
  • 3 öljyyn säilöttyjä latva-artisokkaa 
  • 0,5 rkl pimentonia
  • 0,5 l kasvislientä
  • 1 pieni kuori sahramia (muutama hitunen, noin neljäsosa teelusikallisesta)
  • 1,5 dl pyöreää riisiä (käytin paellariisiä)
  • suolaa ja pippuria
Leikkasin kesäkurpitsat ohuiksi viipaleiksi ja silppusin valkosipulinkynnet. Halkaisin säilötyt latva-artisokat, raastoin tomaatin ja kuumensin kasvisliemen kiehuvaksi. Huuhtelin kikherneet kylmällä vedellä. Kuumensin pannulla ison lorauksen oliiviöljyä ja kumosin pannulle valkosipulisilpun ja kesäkurpitsaviipaleet. Hetken päästä lisäsin mukaan raastetun tomaatin ja kikherneet sekä sahramin ja pimentonin. Kaadoin mukaan noin kolme desiä kasvislientä ja sirottelin riisit pannulle. Sekoitin ihan vähän ja nostelin latva-artisokkapalat mukaan. 

Pienensin hieman kuumuulla pannun alla ja annoin liekin tehdä tehtävänsä ja kypsentää riisiä pikkuhiljaa. Ravistin pannua muutamaan kertaan, mutten enää varsinaisesti sekoittanut ruokaa. Lisäsin lientä vähitellen niin, että kaikkiaan sitä meni kaikkiaan puolisen litraa. Maustoin riisiä suolalla ja pippurilla ja maistelin moneen kertaan. Kun liemi oli imeytynyt riisiin ja riisi oli juuri ja juuri kypsää, laitoin liekin pannun alta pois ja kannen sen päälle noin viideksi minuutiksi. Tämä oli erittäin hyvää kasvisruokaa ja taisipa olla aivan vegaanistakin. Kaikkiaan riisin kypsyminen vei noin 35 minuuttia ja tekniikka oli melko lähellä paellan tekemistä. 




La Vueltan kymmenes etappi meni niinkuin pelkäsin, eihän Nairo pärjännyt kovinkaan hyvin, aikaa-jo ei vain ole hänen juttunsa. Yksikään metri hänen ajamisestaan ei näyttänyt siltä, että hän olisi nauttinut matkasta ja maalissa hän oli kolmisen minuuttia voittajaa  Primoz Roglicia perässä ja punainen paita vaihtoi omistajaa suitsait. Nairo Quintana putosi sijalle neljä. Hänen edellään ovat johtava Roglic, Aljandro Valverde ja Miguel Angel Lopez. Primoz Roglic saattaa nyt olla siinä asemassa, että hän vielä pitää johtajan paidan päällä loppuun asti. 



sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Rosesangria


Eilen oli ihana aurinkoinen kesäpäivä ja nautimme siitä syömällä ulkona. Päivän piristeeksi teimme sangriaa espanjalaiseen ruokahaasteeseen sopien. Tänään en sangriaa saisikaan, sillä yövuoroputki on alussa. Olemme tehneet monena vuonna La Vueltan aikana sangriaa, muttemme koskaan roseviinipohjaisena. 


Rosesangria

  • noin 0,5 l roseviiniä
  • noin 0,25 l ruusulimonadia
  • mansikoita
  • appelsiinia
  • pensasmustikoita
  • vadelmia
  • orvokinkukkia
  • minttua
  • jäitä
Sekoitin kaikki aineet kannussa ja siinä se sitten olikin. Kaadoin laseihin ja lusikoin mukaan vähän hökeitä. Ei tästä tullut suosikkisangriamme, mutta kivan piristävää kesäjuomaa se oli. EDIT: lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään drinkkejä, cocktaileja ja muita juomia, joita olemme kokeilleet. 





La Vueltassa oli suurten tapahtumien päivä. Kyseessä oli vähän alle sadan kilometrin vuorietappi, jossa sää sekoitti asetelmia melkoisesti. Kamala sadekuuro ja rakeet osuivat kohdalle juuri silloin, kun ajajat olivat neljän kilometrin hiekkatieosuudella. Tallimääräyksiä ja mielenilmaisuja nähtiin, kun Marc Soler joutui odottamaan Nairo Quintanaa ja niin ollen todennäköisesti menetti etappivoiton. Sen sai kisan nuorin ajaja, vain 20-vuotias Tadej Bogacar. Tämä oli hänen ensimmäinen tämän tason voittonsa. Nairo tuli maaliin toisena ja sai päälleen kokonaiskilpailun punaisen johtajan paidan. Hänen johtonsa ei tule kyllä kestämään tiistaina, silloin on henkilökohtainen aika-ajo, eikä Nairo ole koskaan ollut aika-ajojen ystävä ja taitaja. Huomenna La Vueltassa on ensimmäinen lepopäivä ja CampaKeittiökin huilaa.