lauantai 20. heinäkuuta 2019

Bouillabaisse revisited

Saavuimme tänään kotiin pieneltä kotimaiselta campareissulta ja poikkesimme ihan viimeksi Cittariin sen toivossa, että kalatiskissä olisi jotain sopivaa ranskalaista mereneläväpäivällistä varten. Olihan siellä, ostin pieniä loppupaloja ja yksittäiskappaleita, sillä on hyvä, että nekin menevät kaupaksi. 

Bouillabaisse

  • 4 pientä perunaa
  • 1 porkkana
  • 1 tomaatti
  • 1 pieni fenkoli
  • 2 uuden sadon punasipulia
  • 1 suuri valkosipulinkynsi
  • oliiviöljyä
  • 1 dl valkoviiniä
  • sahramia
  • 5 dl kalalientä
  • pieni pala lohta
  • pieni pala tonnikalaa
  • 4 kampasimpukkaa
  • 2 tiikerirapua kuorineen
  • 4 suurta raakaa kuorittua tiikerirapua
  • suolaa ja pippuria
  • tilliä ja fenkolihapsuja
  • sitruunamehua
  • loraus kermaa
  • smetanaa
Leikkasin pestyt perunat, sipulit, valkosipulinkynnen ja fenkolin ohuiksi viipaleiksi ja tomaatin kuutioiksi. Kuumensin kasarissa lorauksen oliiviöljyä ja laitoin kasariin perunat, porkkanat, sipulit, fenkolit ja valkosipulit kypsymään. Hetken päästä lisäsin sinne myös tomaattikuutiot ja valkoviinin. Kun ainekset olivat kypsyneet hetken, lisäsin mukaan sahramin ja kalaliemen. Jätin keittopohjan kiehumaan maltillisesti siksi aikaa, että valmistelin merenelävät ja Tour de Francen etappi tuli maaliin. 

Leikkasin lohen ja tonnikalan suikaleiksi ja kuivasin sulaneet ravut. Kampasimpukoille en tehnyt mitään erityisiä temppuja. Ripottelin kaikkien päälle hieman suolaa ja pippuria. Kun oli aika viimeistellä keitto, kuumensin keittopohjan uudelleen oikein kuumaksi ja nostelin kalat, simpukat ja ravut kasariin. Puristin mukaan sitruunamehua ja kaadoin lorauksen kermaa ja sekoittelin. Maistelin ja lisäsin hieman pippuria, suolaa oli tarpeeksi. Keitto sai kiehua pari kolme minuuttia, että kalat, simpukat ja ravut kypsyivät. 

Annoksiin nostin runsaasti lientä, kasvissattumia, rapuja ja simpukoita tasamäärän ja kalaa silmämääräisesti yhtä paljon. Pinnalle lusikoin hieman smetanaa ja koristelin vielä tillillä ja fenkolihapsuilla. Ihan tolkuttoman hyvää keittoa, ei voi muuta sanoa. 


Tour de Francen 14. etappi oli, kuten eilen kerroin, brutaali vuorietappi. Me ehdimme kotiin reissusta niin, että koko etappi olisi ollut nähtävillä, ellei Eurosport ja Cromecast olisi kimppatemppuilleet muutamaan kertaan, missään nimessä ei ole käyttäjäpohjainen probleema... Saimme kuitenkin nähtyä, että Thibaut Pinot voitti etapin hienosti ja Julien Alaphilippe on edelleen kokonaiskilpailun ykkönen, eli ei hassumpi ranskispäivä! Huomenna vuorietappien sarja saa jatkoa, se on kirimiehille tuskaa, mutta eivät nuo vuoret näytä Nairollekaan maistuvan. 



perjantai 19. heinäkuuta 2019

Matkacrêpet

Päivän ranskalainen ruokapanostus olivat crêpet, joita paistoin leiriolosuhteissa. Letut onnistuivat hyvin, annoksesta tuli 10 noin kahden kämmenen kokoista lettua, joista kuusi söimme suolaisten täytteiden kanssa ja loput mansikoiden ja jäätelön kanssa. 

Crêpet kaksin täyttein

Taikina

  • 3 kananmunaa
  • 3 dl vehnäjauhoja
  • 3 dl maitoa
  • 0,5 dl sulatettua voita
  • ripaus suolaa, jos voi on suolatonta
  • hieman kivennäisvettä, jos taikina tuntuu liian paksulta
  • voita paistamiseen

Suolaiset täytteet

  • 6 ohutta viipaletta kylmäsavulohta (tai graavia)
  • minimaalisen pieni purkki kirjolohen mätiä
  • ranskankermaa
  • tilliä

Makeat täytteet

  • mansikoita
  • vaniljajäätelöä
  • basilikaa
Sekoitin taikinan ainekset paistamisvoita lukuunottamatta tasaiseksi ja annoin  sen turvota tunnin, kaksikaan tuntia ei olisi ollut pahitteeksi. Jos on vaikeuksia saada taikinasta jauhopaakutonta, sen voi siivilöidä, kuten minä tein, koska vatkauskulhoni oli niin pieni, ettei siinä voinut rivakasti vispilöidä. Paistoin taikinan voissa ohuiksi letuiksi ja pinosin ne lautaselle folion alle odottamaan. 



Kun kaikki crêpet oli paistettu, söimme  ne mieluisten täytteiden kanssa. Meillä oli näin retkiolosuhteissa aika vähän täytteitä, mutta sitäkin parempia. Suolaisille letuille sipaisimme ranskankermaa ja sen päälle kylmäsavulohta, mätiä ja tilliä. 



Makeille letuille viipaloimme mansikoita ja otimme isot lusikalliset vaniljajäätelöä. Muistimme, että mansikka ja basilika on hyvä makupari ja otimme matkayrteistä muutaman lehden basilikaa annoksiin. Onneksi crêpet olivat tässä vaiheessa jo vähissä, emme olisi enempää jaksaneet syödäkään.  Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut-välilehdelle, sillä crêpet ovat liikuttavan liki pannukakkuja. 


Kokeilimme muuten tämmöisiä biohajoaviksi luvattuja aterimia, joita ostin jokunen aika sitten. Pitää viedä ne kotiin tutkittavaksi, että hajoavatko ne oikeasti, vai onko minua pissitty silmään eikä maailma pelastukaan. Tuollaiseksi kertaveitseksi Duni Bio Fork oli muuten ihan pätevä, yleensä ainakin kaikkein huterimmat ovat melkoisen huonoja, ruokaa ei saa leikattua, mutta sormeensa kyllä ihan hyvin ja/tai sitten veitsi menee poikki. Tämä oli tukeva ja kahva oli tosi hyvä.


Tour de Francen 13. etappi oli henkilökohtainen aika-ajo, jossa Julian Alaphilippe näytti, ettei hän ole mikään turha ranskanpulla. Hän voitti sekä etapin, että otti lisää etumatkaa muihin kokonaiskilpailun johdossa. Huomenna vuorossa on brutaali vuorietappi, jolla ei ole niinkään hirveästi pituutta, vain 117 km, mutta siihen kuuluu kaksi kovaa nousua, joista jälkimmäinen on legendaarinen Tourmalet. 


torstai 18. heinäkuuta 2019

Nizzan salaatti revisited

Reissussa on välillä hieman työlästä toteuttaa ruokahaasteita, mutta yritystä on. Tänään onnistuimme aika kivasti, jollei lasketa sitä, että anjovispurkin mehevää lientä valahti crocsiini. Ei paljon, mutta sen verran, ettei kenkä pääse sisätilaan ihan heti. Kokonaan eri tarina oli se miten vaikeaa oli hankkia anjovista, onneksi Prisma, jonne emme muutoin mielellämme astu, mahdollisti tuon tuoksuvan herkun hankkimisen. Cittari epäonnistui pahoin. 

Ennen näitä kulinaarisia seikkailuita tapahtui tietysti paljon muuta päivän aikana, olimmehan campareissulla. Heräsimme päät Sysmän pääkadulla (no okei, aika lähellä kylän päätietä) ja minä, joka illalla olin uinahtanut (yövuoroväsymystäni) jo ennen kuin illan JB oli päässyt varsinaisesti vauhtiin, sain kuulla, ettei Elät vain kahdesti ollut sen parempi kuin viime kesänäkään. James Bondeista pitää kyllä nyt sanoa, että vaikka olen katsonut niitä kiltisti kohta 40 vuotta, alkaa minulla tulla kiintiö täyteen. Ne kohdat, jotka ennen olivat hauskoja tai cooleja, eivät ole enää hauskoja eivätkä cooleja, vaan vaivaannuttavia, törkeitä tai tylsiä. Onko teille käynyt niin? Saa jo riittää naisten takapuolten läpsäyttelyt ja sen sellaiset.

Söimme erittäin hyvän CampaAdria-aamiaisen Sysmän mukavalla leirialueella ja kokosimme kamppeemme lähtöä varten siinä vaiheessa, kun naapurit vasta kömpivät vaunuistaan ja autoistaan ensimmäisille tupakoille.


Suuntasimme kohti Lahtea ja ajoimme kauniin Pulkkilanharjun kautta, siitä ei ole kuvallisia todisteita, mutta uskonette, kun sanon, että ihan varmana ajoimme. Lahdessa kävimme kahdessa museossa, joissa emme aikaisemmin olleet käyneet, sillä Museokortti tykkää, että sitä käytetään. Emme kumpikaan ole motoristihenkisiä ja saatamme välillä vitsailla individualisteista, jotka ajavat suurissa porukoissa mustissa vermeissään. Suomen moottoripyörämuseo oli oikein kiva paikka, vaikken suuresti motskareitten päälle ymmärtänytkään. 


Toiseksi kävimme Lahden radio- ja tv-museossa. Siitäkään ei ole muuta todistetta kuin kuva toisesta mäellä olevasta korkeasta mastosta. Tämäkin oli kiva museo, voi kyllä suositella! Ja hyvä parkkipaikka isollakin autolla mennessä. 


Ruoaksi oli tarkoitus tehdä nizzan salaattia (pitäisikö se nimi kirjoittaa isolla?) ja sitä varten meillä oli melkein kaikki ainekset. Piti vain ostaa vihreitä papuja, retiisejä ja anjoviksia. Retiisejä, aivan pikkurusia löytyi kyllä, mutta ei vihreitä papuja eikä anjoviksia. Niitä varten piti mennä toiseen kauppaan, muttei sielläkään ollut papuja, piti tyytyä tuoreisiin herneisiin.

Tulimme yöksi Messilän leirialueelle Hollolaan, koska me voimme. Emme ole koskaan aikaisemmin olleet täällä, mutta voisimme olla toistekin. Suurin osa muista leireilijöistä on maamme kansalaisia, mutta on täällä jokunen germaani ja alankomaalainen. Meillä on kiva paikka lähellä Vesijärven rantaa, tuuli on käynyt sopivasti ja saimme eilen kastuneen markiisin kuivaksi.

Mutta sitten siihen ruokaan. Teimme siis pitkästä aikaa nizzan salaattia. Meillä on aika pieni salaattikulho, mutta se oli lopulta juuri sopiva, saimme koko salaatin syötyä kerralla. Kolme luikeroa anjovista jäi, se on minusta aika hyvin passattu.


Nizzan salaatti kahdelle 

  • loput matkayrttilaatikon salaateista (kolmisen pientä kourallista)
  • 6 kirsikkatomaattia
  • 2 avomaankurkkua
  • 4 uuden sadon siikliperunaa
  • (1 uuden sadon punasipuli, jonka unohdin kokonaan, mutta olisi passannut hyvin)
  • 2 kananmunaa
  • 1 pieni pussillinen mustia oliiveja (noin 20-25 kpl)
  • 1 pieni purkki tonnikalaa öljyssä
  • 1 pieni purkki anjoviksia
  • 1 pieni nippu minimaalisen pieniä retiisejä
  • 1 punainen suippopaprika
  • noin kourallinen tuoreita herneitä
  • pippuria
  • sitruunamehua
  • suolaa
Keitin perunat ja kananmunat kypsiksi. Antti leikkeli matkayrtistöstä salaatit siihen malliin, että niiden tilalle pääsivät uusi timjami ja korianteri. Kuorin avomaankurkut ja leikkasin ne kuutioiksi, puolitin tomaatit ja viipaloin paprikan. Retiisit leikkasin irti naateistaan ja puolitin ne. Leikkasin kypsät perunat paloiksi ja kananmunat puolikkaiksi. Asettelin salaatin pienen salaattikulhomme reunoille ja sommittelin muut ainekset omiksi osioikseen kulhon reunoille, paprikaviipaleet, peruna- ja kanamunapuolikkaat, retiisit, kurkkukuutiot, tomaatit, tonnikalan ja kurkkukuutiot. Pinnalle ripottelin herneet ja nostelin päälle muutaman anjoviskiemuran ja oliiveja. Kastikkeeksi tuli hieman öljyä kaloista ja sitruunamehua, mausteeksi pippuria ja suolaa. Ihan älyttömän hyvää, vaikka sipuli unohtuikin. 




Jälkiruokana meillä oli kahvijäätelöä ja marjoja. Ei hassumpaa sekään, mutta nyt pitää mennä tiskaamaan. 


Päivän Tour de Francen etappi oli taas yli 200 km mittainen. Ehdimme katsoa lopun ja ilokseni Simon Yates voitti etapin. Siitä ei ole hänelle henkilökohtaisesti kauheasti hyötyä tässä kisassa, mutta silti olin ilahtunut. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen Julian Alaphilippe, jonka puntti voi huomenna tutista, sillä vuorossa on henkilökohtainen aika-ajo.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2019

Hyvälla tahdolla ranskalaista

Tänään emme olleet kotoisassa keittiössä tekemässä ranskalaista ruokaa, vaan pienellä campareissulla. Tutustuimme Mikkelissä Päämajamuseoon ja sen lähellä olevaan luolaan, jonne päämajasta saattoi helposti hilpaista vaaran uhatessa.

Mannerheimin työhuoneessa ei ollut paljon krumeluureja

Saksankieliset puheaakkoset voisivat olla kivaa vaihtelua, etenkin pidän zeppelinistä  ja ypsilonista.
Poikkesimme kivassa paikassa kahvilla, tien varralla Mikkelistä kohti Heinolaa oli viitta, jossa luki yksinkertaisesti Espressoa ja päätimme mennä katsomaan, kuka lupaa sellaista ja on viisainta olla lupauksen väärti. Kyseessä oli paikka nimeltä Instile Mannila. Siellä tuoksui ihanasti pizzalta, mutta me otimme vain espressot ja jaoimme yhden annoksen tiramisua. Lupaus todellakin lunastettiin ja ostimme vielä mukaan pussin kahvipapuja. 


Iltapäivällä saavuimme Sysmään mukavalle pienelle leirialueelle, jossa olimme myös muutamia vuosia sitten. Tarjoilimme itsellemme perillesaapumis-gt:t ja nostimme matkayrtit ulos. Salaatti on hieman villiintynyt, eikä se enää maistu parhaalta.



Tälläkin kertaa retkikeittelimme ja ruokana oli ulkofilepihvit uusien perunoiden ja salaatin kanssa. Mitään erityistä ruokaohjetta ei ole nyt jakaa, mutta muutama kuva kuitenkin. 



Tour de Francen toinen jakso alkoi tänään. Saimme kuin saimmekin viritettyä Eurosport Playerin näkymään Adrian telkkarista, mutta välillä siitä katosi selostus ja lopulta se loppui kokonaan, joten piti siirtyä katsomaan loput tietokoneelta. Caleb Ewan onnistui viemään massakiriin päättyneen etapin voiton ja kokonaiskilpailua johtaa edelleen Alaphilippen Julian. 

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Ranskalainen lehtikaali-linssikeitto

Muutama päivä sitten Antti osti lehtikaalia ja tänään hoksasin, että olen nähnyt joskus ranskalaisia keittoja, joihin lehtikaalia laitetaan. Löysinkin sopivan ohjeen ja mikä parasta, siihen tuli myös pekonia, jota oli nollalaatikossa muutama viipale. Osviittaa otin tästä blogista. Tästä tuli noin neljän hengen annos. Ohjeessa käytettiin vihreitä linssejä, minulla oli jemmassa punaisia, close enough.

Lehtikaali-linssikeitto

  • 2 porkkanaa
  • 3 uuden sadon punasipulia
  • 4 paksua viipaletta savustettua pekonia
  • oreganoa
  • timjamia
  • muutama chilihiutale
  • tilkka punaviinietikkaa
  • 4 dl vahvaa kanalientä + vettä sen verran, että lientä oli tarpeeksi
  • 1 pieni tetra kypsiä punaisia linssejä
  • 1 suuri pussi lehtikaalia, noin 10 suurta lehteä
  • suolaa ja pippuria
  • parmesaania
  • persiljaa
Leikkasin sipulit ja porkkanat pieniksi kuutioiksi ja pekonin ohuiksi suikaleiksi. Poistin lehtikaalilehdistä (höpö sana) kaikki keltaiset kohdat ja lehtiruoditkin. Silppusin kaalit suikaleiksi ja keräsin ne kaikki suureen siivilään. Laskin päälle kylmää vettä ja huuhtelin kaalisilpun hyvin. Samoin kaadoin punaiset linssit siivilään ja huuhdoin ne. Sulatin kanaliemikalikat. 

Kuumensin suurta wokkipannua ja kippasin sille pekonisuikaleet kypsymään. Niistä irtosi hyvin rasvaa. Muutaman minuutin päästä lisäsin pannulle sipulit ja porkkanat, silputut timjamit ja oreganot, chilihiutaleet ja punaviinietikan. Annoin seoksen kypsyä joitakin minuutteja. 

Lisäsin pannulle linssit ja liemen, sekä vettä jonkun verran. Painelin mukaan lehtikaalisilpun ja lisäsin vielä hieman vettä. Nostin keiton kiehumaan muutamaksi minuutiksi, että lehtikaali alkoi antautua, muttei vielä mennyt aivan lötköksi. Maistelin keittoa ja maustoin sitä suolalla ja pippurilla, kunnes maistui tarpeeksi. Annoksen päälle ripottelin hieman persiljaa ja raastoin muutaman ohuen lastun parmesania. Lisänä meillä oli näppituntumalla tehtyä vaaleanpuoleista leipää (sämpylätaikina leipävuokiin ahdettuna) ihanan virolaisen ruususuolavoin kanssa. Tämä saattoi olla enemmän kaalikeitto linsseillä, kun lähdeblogissa oli linssikeitto lehtikaalilla. Molempi parempi.




Tour de Francen kymmenes etappi oli taas pitkä kuin nälkävuosi, aurinkoisena päivänä reitti näytti mukavalta, mutta varmasti väsymys jo painoi kilpailijoiden jalkoja. Jussi Veikkasen kommentointipäivät loppuivat ainakin tältä, mutta tilalle tullut Kimmo Kananen on yhtä miellyttävä kuunnella. Toivoin kovasti, että Peter Sagan viimein voittaisi etapin, sillä minusta olisi hänen vuoronsa, mutta toivettani ei otettu huomioon. Voittajaksi kerkisi Wout van Aert. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen Julian Alaphilippe. Huomenna on lepopäivä ja keskiviikkona kisa jatkuu. 

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Sienitäytteinen omeletti

Ranskalainen omeletti sopii aamiaiselle, mutta kyllä se lounaastakin menee, kuten meillä tänään. Otin ohjeen täältä, tosin hieman muutin ohjetta, vaihdoin vuohenjuuston kipakkaan gruyèreen. 

Marsalasienillä täytetty omeletti kahdelle 

Sienitäyte

  • ruskeita herkkusieniä, noin 15 kpl (paketin loppu)
  • 1 uudensadon punasipuli
  • 1 rkl voita
  • 0,75 dl marsalaa
  • suolaa ja pippuria

Omeletti

  • 4 kananmunaa
  • 2 rkl maitoa
  • suolaa ja pippuria
  • ruohosipulia
  • raastettua gruyèreä
  • 1 rkl voita

Perunalisäke

  • 8 pientä perunaa
  • 1 rkl voita
  • suolaa ja pippuria
Laitoin perunat kiehumaan, paistoin ne lopuksi lisäkkeeksi, sillä kuvittelin, että meillä oli suurempikin nälkä. Silppusin sipulin ja leikkasin sienet viipaleiksi. Raastoin juuston. Kun perunat olivat kypsiä, otin ne lautaselle jäähtymään ja kun näpit kestivät, leikkasin ne viipaleiksi. 


Sulatin pannulla ruokalusikallisen voita, jossa kuullotin hetken sipulia. Seuraavaksi lisäsin pannulle sieniviipaleet ja paistoin niitä noin 5-10 minuuttia, kunnes ne olivat saaneet hieman väriä. Kaadoin pannulle marsalan ja sekoittelin. Annoin viinin kiehua kokoon ja maustaa sienet perusteellisesti. Lisämaustoin sienet vielä suolalla ja pippurilla ja kaavin seoksen peltilautaselle odottamaan, peitin sen huolellisesti foliolla.

Pesin pannun ja laitoin sille uuden lusikallisen voita, jossa aloin paistaa perunaviipaleita niin kauan, että niihin tuli hyvä rapea paistopinta. Samaan aikaa rikoin kananmunat kulhoon, vatkasin ne kevyesti. Lisäsin mukaan lorauksen maitoa, suolaa ja pippuria. 

Kuumensin soikean kalapannun, jonka arvelin soveltuvan myös omeletin paistamiseen. Laitoin pannulle voita ja sutikoin pannun sulalla voilla koko pohjan alalta ja myös hieman reunoja ylöspäin. Pienensin lämpöä pannun alla ja kaadoin kananmunaseoksen pannulle. Kallistelin pannua niin, että raaka munamassa alkoi hyytyä. Kun pinta oli lähes hyytynyt, otin paistetut sienet lautaselta ja levittelin ne omeletin päälle pitkittäin keoksi, jonka päälle ripottelin juustoraasteen ja ruohosipulia. Käänsin munakkaan reunat sienien päälle. 

Kokosin ruoan pitkälle vadille, jonka reunoilla oli salaatinlehtiä. Yhteisvoimin nostimme kolmella lastalla pitkulaisen munakkaan vadille, emmekä pudottaneet tai rikkoneet sitä, mistä olen iloinen. Reunoille nostelin paistettuja perunaviipaleita ja tomaatteja. 

Marsala oli maustanut sienet ihan täydellisiksi ja omeletti jäi oikeaoppimisen vaaleaksi. Perunoita ei olisi kyllä välttämättä tarvinnut, mutta ainahan sitä voi syödä hieman paistinperunoita. Emme nimittäin jaksaneet koko omelettia, kolmaskin syöjä olisi kyllä tästä tullut kylläiseksi. 

Minulla on ruokajuomana virolaista limsaa,
joka on melkein samanväristä kuin Antin ranskalainen siideri,
yövuoro esti minulta siiderit tänään.
Kuppeina vuosia sitten ostetut ranskalaiset perinteiset siiderikupit,
joita tavallisesti käytämme maitokahvikuppeina,
ihme ettemme ole rikkoneet niitä (vielä).
Tour de Francen yhdeksäs etappi oli mäkinen 170 km mittainen sunnuntailenkki. Ranskan kansallispäivän sää näytti oikein passelilta seurata kisaa reitin varrella, väkeä oli todella paljon. Ykkösenä maaliin ajoi toinen karkulaisista, Daryl Impey. Pääjoukko tuli maaliin melkein vartin myöhemmin ja kokonaiskilpailun kärjessä pysyi edelleen Julian Alaphilippe. Huomennakin ajetaan, lepopäivä on vasta tiistaina, mikä on huomaavaista, sillä sinä päivänä lähden vuotuiselle museomatkalle ystäväni kanssa enkä ehtisi katsoa kisaa. 


lauantai 13. heinäkuuta 2019

Täytetyt kesäkurpitsaveneet


Tänään ei kyselty ranskalaisuuden perään sen enempiä, sanon vain, että tämä oli taas courgettea. Menin iltapäivällä töihin ja ruoka valmistettiin jo puoliltapäivin ja kyseessä oli vieläpä oman kulatungan satoa.  Löysin kyllä jotain rankalaisten blogien kesäkurpitsojen ohjeita, mutta tein lopulta omasta tai asiakkaan päästä

Täytetyt kesäkurpitsaveneet kahdelle

  • 1 keskikokoinen kesäkurpitsa 
  • 1 uuden sadon punasipuli varsineen
  • 6 keskikokoista ruskeaa herkkusientä
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • 2 paksua viipaletta savustettua pekonia
  • pieni keko raastettua cheddaria
  • pieni keko raastettua gruyèreä
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Halkaise kesäkurpitsa pitkittäin ja kaavi terävällä lusikalla (käytin melonikauhaa) kurpitsojen sisukset pois niin, että saat aikaan veneet. Sivele veneitten pohjalle hieman oliiviöljyä ja ripottele niille suolaa ja pippuria. Laita veneet vuokaan ja vuoka uuniin noin 15-20 minuutiksi esipaistumaan. Nosta vuoka jäähtymään. 

Silppua kurpitsojen keskuspalat, sienet, sipuli ja pekoni ja paista seosta sen aikaa, että pekoni rapeutuu ja muut ainekset kypsyvät. Mausta seos suolalla ja pippurilla. Raasta juustot valmiiksi. Lusikoi esipaistettujen kurpitsaveneiden keskelle täytettä ja sommittele päälle juustoraasteet. Paista veneitä noin 20-30 minuuttia, sen aikaa että juusto on houkuttelevan väristä.



Tour de Francen kahdeksas etappi oli mäkinen ja 200 km pitkä. En ehtinyt katsoa koko etappia, mutta sen päätyttyä lunttasin, että voittajaksi ajoi Thomas de Gendt ja keltaisen paidan otti itselleen takaisin Julian Alaphilippe. Huomenna on taas vuorossa mäkinen etappi, mutta vähän lyhempi kuin tänään, vaivaiset 170 km. Ja puoli kilsaa päälle. 


perjantai 12. heinäkuuta 2019

Velouté de courgette eli kesäkurresoppa

Sillä on merkitystä miten asioita nimeää. Kun kyse on ranskalaisesta ruoasta, vihannes on tietysti courgette, ei kesäkurpitsa, ei edes zucchini. Mutta kesäkurre se voisi olla, Kivistön Liisa tai Mari käytti sanaa jokunen vuosi sitten ja ihastuin siihen oitis. Meillä oli tänään kesäkurresoppaa, fiinimmin velouté de courgette. En ollut pitkään aikaan touhunnut sifonin kanssa, joten sekin pääsi pantry II:sta keittiön puolelle. 

Syy miksi meillä oli tänään kesäkurresoppaa oli se, että ostin muutama päivä sitten pari nättiä pyöreää kesäkurpitsaa. Antti oli menossa illaksi ulos, joten söimme fiinin keiton jo päivällä samaan aikaan, kun Tour de Francen seitsemäs etappi tekeytyi. Oli siinä taas pojilla polkemista, 230 km, suurimmaksi osaksi tasamaata. Otin ohjeen täältä. Jätin ohjeen vehnäjauhon pois, sillä vierastin ajatusta keiton suurustamisesta. Muutenkin tuo ohje oli hieman epäselvä, joten käytin omaa järkeäni ja mittavaa kokemustani sifonin käytöstä, ruoanlaitosta ja elämästä yleensä. Esimerkiksi lisäsin keittoon valkosipulin varsia, sillä kokemukseni sanoo, että melkein kaikki on parempaa valkosipulilla. No ei ehkä seuraavan aamun hönkäys, mutta se on sen ajan murhe.


Velouté de courgette

  • 2 pienehköä kesäkurpitsaa
  • 1 kesäsipuli varsineen
  • valkosipulin ja sipulin varsia (värisyistäkin)
  • iso nokare voita
  • 2 dl kasvislientä
  • suolaa ja pippuria
  • lehtipersiljaa
  • 0,5  dl kermaa
  • 2 ohutta kiekkoa yrttipäällysteistä tuorejuustoa
Silppusin sipulin ja valkosipulin varret ja leikkasin kesäkurpitsat pieniksi kuutioiksi. Sulatin kasarissa asiallisen nokareen voita ja kuullotin ensin hetken sipuleita. Lisäsin kurrekuutiot, kattilaan ja kuullotin niitäkin. Kaadoin mukaan kasvisliemen ja annoin sen tehdä hommansa, kypsentää kasvikset parahultaisiksi.

Kasvisten kypsyessä otin esille puolen litran sifonin, siihen kannen, tiivisteen, patruunakahvan, kaasupatruunan ja keittosuulakkeen. Tälläsin tiivisteen huolellisesti paikalleen kannen sisälle. Jos tässä tössii, pullo ei ole tiivis, kaasu karkaa ja kaikki on pilalla. 

Kun kasvikset olivat kypsiä, maustoin seosta suolalla ja pippurilla. Nostelin ensin reikäkauhalla kaikki sattumat blenderin kannuun ja perään  hieman keitinlientä sekä silputut persiljat ja valkosipulinvarret. Käytin blenderiä siihen, mitä se parhaiten osaa, eli tekemään kasviksista ja vähästä liemestä tasaista paksua pyreetä. Lisäsin hieman lientä ja sekoitin (tai se kone siis) vielä lisää. Kaadoin keiton takaisin huuhdottuun kattilaan, josta olin kaatanut pois jäljelle jääneet liemet. Lisäsin mukaan kerman ja kuumensin keiton uudelleen. Syy miksi pippuri ja yrtit täytyy laittaa ennen blenderöintiä on siinä, että ne menevät mahdollisimman atomeiksi. Muuten ne tukkivat sifonin suuttimen ja taas kaikki on pilalla. Olen kokeillut. 

Kun keitto oli kuumaa ja tasaista ja maistui tarpeeksi, kaadoin sen erittäin tiheän siivilän läpi sifoniin. Siivilöinnillä kerätään talteen kaikki mahdolliset kököt, mausteista tai muista raaka-aineista, jotka tukkisivat helposti suuttimen. 

Sitten vain kiersin kannen huolella pulloon, tarpeeksi tiukalle, muttei hulluntiukalle. Samoin kiersin keittosuulakkeen paikalleen ja viimeisenä kahvan, jonka sisälle olin laittanut kaasupatruunan. Kun kahva menee tarpeeksi tiukalle, sen sisällä olevan patruunan sinetti rikkoutuu ja kaasu purkautuu pulloon. Ravistin pulloa rivakasti pyyhkeellä suojatuin käsin, sillä pullon pinta kuumeni nopeasti. Näin käy, kun sisältö on kuumaa. 

Jos keittoa ei söisi heti, sen voisi laittaa kuumaan vesihauteeseen (max 75 °C) odottamaan, pariin tuntiin asti ainakin. Kuumassa pitämisen jälkeen pulloa taas ravistellaan ennen annosten tekoa. Me söimme keiton heti, joten käänsin pullon alassuin keittolautasen päälle ja puristin kahvasta niin, että kuohkeaa velouté de courgettea purkautui lautaselle ilmava keko. Jos rakenne arveluttaa, kannattaa ensin ottaa pieni koepursotus johonkin muuhun astiaan. Välillä sisälmys roiskahtaa ja sottaa tarjoilulautasen eikä se ole kivaa, etenkään jos on tarkoitus kuvata annos. 

Meillä oli koristeina keitossa ohut kiekko yrteillä päällystettyä tuorejuustoa, persiljaa ja orvokinkukka. Tästä annoksesta tuli kolme pientä lautasellista kummallekin, eli määrä olisi riittänyt alkuruoaksi ainakin neljälle ja vielä pienemmistä astioista kuudellekin. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sifoni-välilehdelle, jonne kerään sifoniohjeita, mitäpä muutakaan?



Ruokajuomana meillä oli varastoaarre, Antin mielestä se oli melkein aikansa elänyt, minä en huomannut mitään moittimista.



Tour de Francen seitsemäs etappi oli, kuten sanottu, pitkä ja sitä luonnehdittiin tasamaan etapiksi. Mausteena oli pari pientä nousua. Tänään oli siis toiveissa kirimiesten juhla ja luultavasti massakiri. Lähetys alkoi jo puolilta päivin ja olikin kiva kuunnella Peter Selinin ja Jussi Veikkasen jutustelua. Ilmeisesti myös Roklitsi&Karapatsi-mies tulee myöhemmin kisan edetessä kommentoimaan, mutta koska sen enempää Roklitsi kuin Karapatisikaan ei ole mukana kisassa, kestänen.

Kaksi ajajaa oli karussa hyvin pitkään, mutta heidät ajettiin kiinni vähän ennen maalia ja massakiri siitä todellakin tuli. Voittajaksi kiri Dylan Groenewegen ja kokonaiskilpailua johtaa edelleen Giulio Ciccone. Huomenna ajetaan mäkinen 200 km mittainen "pätkä".