tiistai 16. huhtikuuta 2024

Hätäsoffritto lähtötohinoissa


Tiedän oikein hyvin, että kannattaisi tehdä asioita ajoissa valmiiksi ja saada niin ollen rauhallinen reissuunlähtö. Mutta se on semmoinen savolainen projekti, aina päädyn siihen, että kaikki tähdellinen pitää tehdä jalka jo oven raossa ja auto käynnissä. No ei sentään aivan. Tänään tein soffrittoa kaikista niistä vihanneksista ja kasviksista, joita vähänkään ajattelin käyvän siihen. 

Soffritto siitä sun tästä

  • hirveästi sipuleita (noin 20 eriväristä)
  • noin 25 nahkeaa kirsikkatomaattia
  • 1 paprika, josta oli otettu pikkuisen yhdeltä kyljeltä
  • 2 pientä porkkanaa
  • valkosipulimurskapurkin pohjat + sen verran punaviiniä kuin purkkiin mahtui
  • basilikanipun loput
  • persiljanipun loput
  • noin 1 dl oliiviöljyä
Tein kaikista sipuleista ohuita viipaleita mandoliinilla, puolitin tomaatit, silppusin paprikan ja porkkanat ja huljuttelin valkosipulimurskan loput punaviinillä. Riivin hyvät lehdet yrttinipuista. Kaadoin laakeaan kasariin reilusti oliiviöljyä ja lisäsin vähitellen kaikki muut ainekset mukaan. Kypsyttelin seosta pienellä lämmöllä parisen tuntia. Kun soffritto oli valmista, jäähdytin sen ja lusikoin pakastusta kestäviin pusseihin muutamassa erässä. Otin yhden pussin mukaankin CampaAdrian pakastimeen keväisiä italialaiskokkailuja varten. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti