lauantai 1. heinäkuuta 2017

Ankkaa salaatissa






Kaupallinen yhteistyö, Solera.

CampaKeittiön seitsemännen ranskalaisen ruokahaasteen aloittaa Mamangerie-blogista löytämäni kesäinen salaatti, jossa on monenlaista herkkua. Sovelsin ohjetta sen verran, ettei minun tarvinnut lähteä kauppaan, vaan käytin varastojani. 

Ankka + salaatti = ankkasalaatti

  • 2 ankanrintaa
  • suolaa ja pippuria
  • erilaisia salaatinlehtiä kasvihuoneesta ja kulatungasta
  • basilikaa
  • ruohosipulia
  • 8 viiriäisenmunaa
  • 6 viipaletta bresaolaa
  • 2 nektariinia
  • kourallinen pähkinöitä

Salaatinkastike

  • 1 rkl appelsiinivettä
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl balsamiviinietikkaa
  • 1 tl dijonsinappia
  • suolaa ja pippuria
Keitin viiriäisenmunat, joita minulla onkin nyt melko mittava varasto. Viiriäisenmunia ei tarvitse keittää kuin 2-3 minuuttia ja jättää ne sitten hetkeksi kuumaan veteen, jonka jälkeen ne ovat juuri ja juuri kypsiä. Keräsin salaatinlehdet ja yrtit odottamaan. 

Leikkasin ankarintojen nahkapuoleen ristikot ja laitoin palat ristikkopuoli alaspäin kylmälle pannulle, jota aloin pikkuhiljaa lämmittää. Paistoin ankanrintojen nahkapuolta noin 12 minuuttia, jossa ajassa rasva suli ja pinnasta tuli rapea. Paistoin rintojen toista puolta noin 3-4 minuuttia ja nostin sitten palat suuren folioarkin päälle, ripotin pinnalle suolaa ja pippuria ja käärin folion tiukaksi paketiksi.  Liha sai asettua paketissa noin vartin verran. 

Lihanlepuutusajan käytin hyödyllisesti paahtamalla pähkinät kuivalla pannulla ja samaan aikaan tappelemalla kuoret keitetyistä viiriäisenmunista. Halkaisin viiriäisenmunat kahtia juustolangalla.

Asettelin vadille alimmaksi valikoiman salaatinlehtiä, siinä oli aivan tavallista rapeaa salaattia, rucolaa ja viinisuolaheinää. Salaatinlehtien päälle lohkoin kaksi nektariinia, sillä alkuperäisohjeen persikoita minulla ei ollutkaan. Nektariini passasi yhtä hyvin. Sijoittelin viiriäisenmunanpuolikkaat vadille ja revin muutaman viipaleen bresaolaa mukaan. Sekoitin kupissa salaatinkastikkeen ainekset keskenään. 

Avasin foliopaketin ja leikkasin ankanrinnat ohuiksi viipaleiksi. Liha oli juuri sopivan kypsää ja hennon vaaleanpunaista keskeltä. Nostin viipaleet salaatinlehtien päälle, ripotin vadille paahdetut pähkinät ja yrtit ja kaadoin kastikkeen koko komeuden päälle. 

Ruokajuomana meillä oli Soleralta saamamme näytepullo roséviiniä. Les Dauphins on viini, jossa on juuri sopivaa kepeyttä ja kunnolla viilennettynä se maistui salaatin parina aivan loistavalta. Koska kyseinen pullo ei siis ollut itse ostamamme, sitä koskevat mahdolliset kommentit joudun poistamaan ollakseni kuuliainen blogaani. Ostaisin tätä viiniä kyllä omilla pennosillanikin. Saman tuottajan punaviiniä olemme ostaneetkin, mutta roséviiniä en ollut aikaisemmin kokeillut.

Ankkasalaatti oli yksi parhaimmista ruoka-annoksista, joita olen valmistanut. Eikä se näyttänytkään hassummalta! 



Tour de France alkoi tänään henkilökohtaisella aika-ajolla. Thomas Voecklerille tämä on viimeinen suuri ympäriajo, hän päättää vuonna 2001 alkaneen ammattilaisuransa tämän vuoden Tour de Franceen. 

Ikävää, että Düsseldorfissa oli sateinen päivä ja siitä johtuen reitti oli liukas ja vaativa. Alejandro Valverde ajatui mellakka-aitaan ja hänen kisansa oli sitten siinä. Aika-ajon ykköseksi ajoi Geraint Thomas ja niin hän sai ylleen johtajan keltaisen paidan. Chris Froome oli kuudentena ja minun ikisuosikkini Alberto Contador sijalla 68 ja Nairo Quintana sijalla 53!

2 kommenttia:

  1. Voisitko huomenna laittaa voittajan mun meseen? Ei vaan ehdi ja toisen hellepäivän jälkeen jaksa enää katsoa.

    Kuka voitti tänään ja oli niin taitava! En siis ehtinyt seuraamaan yhtään, enkä kerkee huomennakaan, kun pitää olla nohevana auttamassa toisia voittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, laitan, unohdin eilen, että olin jo luvannut laittaa. Ensi viikolla ehdin tuskin itsekään katsoa, kun on aivan hurjasti töitä ja sitten Jyväskylän kesän tapahtumia, mutta tallenteelle menee niin paljon kuin mahtuu. Tänä vuonna Eurosport näyttää paljon pitkiä lähetyksiä, ne on ihan parhaita. Voi tuijottaa sitä jonossa ajamista vaikka viisi tuntia, nukahtaa just ennen kuin tulevat maaliin ja katsoa sitten netistä kuka voitti! :D :D

      Poista