Teriyakikanaa Nigellan tapaan

Olen usein kehunut maininnut olevani parhaimmillani, kun minun on joko pakko tai kiire. Nyt alkaa olla molemmat, ellen sitten vain tunnusta, että jäipä tämäkin haaste kesken. En ihan vielä luovuta, onhan minulla vain vähän yli puolet tekemättä ja aikaakin on yli kaksi viikkoa, eikä tässä ole paljon mitään erityistäkään tulossa, mitä nyt yksi joulu! 

Olin jo kerran aikeissa tehdä tätä ruokaa, tilasinpa Kammenpyörittäjältä sakeakin, mutta muutin silloin mieleni viimetipassa. Tänään en sitä tehnyt. Neljän hengen päivälliseen käytin:

• noin 500 g broilerin rintafileitä
• 2 rkl sakea
• 4 rkl miriniä (japanilaista makeaa riisiviiniä)
• 4 rkl soijakastiketta
• 2 rkl muscovadosokeria
• 1 rkl seesamiöljyä
• kolmen sentin kapea pätkä tuoretta inkivääriä
• 1 rkl maapähkinäöljyä paistamiseen

Raastoin kuoritun inkiväärin uudella kauniilla raastimellani, joka on keraaminen pieni lautanen. Sen pohjalle on muotoiltu teräviä ryppyjä, joihin hankaamalla inkivääristä tulee sopivaa tahnaa. Tahnan saa hyvin kerättyä raastimesta pienellä silikonisella sudilla. Samoin raastin toimii ainakin parmesanille. Ostin pari näitä raastinlautasia eräiltä messuilta ja olen kadottanut saamani esitteen, josta voisin luntata kenen valmistamia nämä ovat. 

Mittasin kaikki ainekset broileria ja maapähkinäöljyä lukuunottamatta laakeaan vatiin, sekoittelin ainekset marinadiksi. Leikkasin broilerit suupalan kokoisiksi kuutioiksi ja nostelin ne marinadiin. Peittelin vadin ja nostin viileään. 

Keitin tummaa täysjyväbasmatiriisiä ja kun se valmistumisaika alkoi olla lähellä, otin teriyakiliemessä olevat lihat huoneenlämpöön. Kuumensin padassa lorauksen maapähkinäöljyä. Nostelin reikälusikalla lihapalat kuumaan pataan paistumaan, kääntelin paloja kunnes kaikki olivat kauttaaltaan ruskistuneet. Kaadoin marinadiliemen pataan ja annoin lihan kypsyä liemessä kannen alla muutaman minuutin. Varmistin kypsyyden leikkaamalla yhden palan halki. Nostelin reikälusikalla lihapalat lämpövatiin odottamaan. Nostin liemen padassa uudelleen kiehumaan ja annoin sen kiehua kasaan kunnes siitä tuli paksua, tummaa siirappia. Tämä vei noin 8-10 minuuttia. Lopuksi vielä siirsin lihapalat takaisin pataan lämmittymään uudelleen siirapissa. Annoksen päälle ripottelin tuoretta korianteria.

Muistimerkintänä itselleni: Neljän hengen annokseen saa olla kyllä enemmän lihaa ja marinadia kaksinkertainen annos, sillä kiiltävää, paksua kastiketta olisi saanut olla hieman enemmän. Nigellan ohjeessa oli kyllä lihaa 750 g ja tein marinadi/kastikkeen suoraan hänen kirjaamiensa määrien mukaan, joten tällä kertaa Nigellakin pihisteli. Kerta se on ensimmäinenkin.

Tämä maistuva kanaruoka oli keittokirjahaasteeni osa 21/48. Tilanne on tällä erää:

Nigella 5/12

Hugh 6/12

Jamie 5/12

Rachel 5/12

Saattaa tulla kiire - sitruunatahnamuffinit

Olen toteuttanut laiskahkosti keittokirjahaastettani, jonka asetin itselleni tammikuun alussa. Suurimman osan vuotta olen ollut ajattelematta koko hommaa. Tänään selasin taas neljä kirjaani alusta loppuun ja valikoin Hugh Fearnley-Whittingstallin kirjasta Rivercottage Every Day kokeiltavaksi ohjeen nimeltä lemon curd marble muffins. En ollut valinnut sitä merkatessani ohjeita tammikuussa, mutta nyt ohje kiinnitti huomioni sen tähden, että siinä käytettiin sitruunatahnaa. Sitä minulla on ollut kaapissani avattu purkki odottamassa käyttöä. Hugh mainitsi tekevänsä ohjeesta 12 isoa muffinia, mutta minun makuuni ovat nykyisin vähän pienemmät leivonnaiset, joten käytin kaapista löytämiäni pieniä italialaisiksi tituleerattuja pahvisia vuokia. Taikinasta tuli kaikkiaan 20 pikkuista muffinia. 

• 225 g vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• ripaus suolaa
• 100 g sokeria
• 1 kananmuna
• 125 g maustamatonta jogurttia (käytin turkkilaista)
• 125 ml täysmaitoa
• 75 g sulatettua suolatonta voita 
• 150 g sitruunatahnaa eli lemon curdia (käytin summittaisesti muutamia ruokalusikallisia)

Kuumenna uuni 180 asteeseen ja sulata voi. Mittaa kuivat ainekset kulhoon ja sekoita ne keskenään. Mittaa toiseen astiaan, vaikka pieneen kannuun, sulatettu voi, kananmuna, jogurtti ja maito ja vatkaa ne kevyesti. Lisää märät aineet kuiviin ja sekoita nuolijalla niin vähän kuin mahdollista saadaksesi aikaan tasaisen taikinan. Muffinitaikina ei tykkää paljosta vatkaamisesta, lopputuloksesta tulee helposti kumimainen. Lusikoi lemon curdia taikinan päälle niin monta lusikallista kuin haluat ja pyöräytä ne mukaan taikinaan edelleen niin vähin liikkein kuin tohdit, jolloin tahna jää pieniksi kierteiksi taikinaan. Annostele noin ruokalusikallinen taikinaa pieniin muffinivuokiin. Paista kunnes muffinit ovat kypsiä, omissani meni noin 22-25 minuuttia. Jälkeläinen otti toisenkin heti, kun kieli kesti palamatta, joten arvelen lopputuloksen olleen hyvän. 

Haasteen tilanne on tällä erää tämä: Kaikkiaan olen tehnyt 20/48 osaa. Vähän on vielä jäljelläkin...

Hugh-haaste: 6/12

Nigella-haaste: 4/12

Jamie-haaste: 5/12

Rachel-haaste: 5/12

Back in the U.S.S.R

valaistunut johtaja kuoroineen

Eilen illalla Leningrad Cowboys ja The Russian Air Force Choir esittivät lyyrisen ja herkän potpurin kauneimpia joululauluja ja traditionaalisia venäläisiä kansansävelmiä satapäiselle jyväskyläläisyleisölle. Eiku hehän heittivät ihan hulvattoman parin tunnin tykityksen sekalaista salaattia niin, että noin 4000 ihmistä tunsi Paviljonki Areenan tutisevan! Olen (kuulema) nähnyt Leningrad Cowboyt vuonna 2005, mutta olen ilmeisesti ollut joko käänteisvaikuttunut tai omissa ajatuksissani, sillä en muista tapahtumasta mitään. Luultavasti se johtuu siitä, että elin tuolloin klassisen musiikin kauttani, enkä oikein ymmärtänyt hyvän päälle. Eilistä keikkaa en unohtane, sillä tunnelma oli ensimmäisestä tärähdyksestä alkaen loistava. Myös Elvis oli mukana, mikä on täysin luonnollista näillä keikoilla. Kammenpyörittäjän mielestä vyönsoljen koossa oli toivomisen varaa. 

vähänkö coolit kampaukset?

Olin hieman pettynyt kuoron rooliin, minusta se jäi vähän hymistelyksi, mutta mikä minä olen sanomaan. Olisin toivonut heidän osuudeltaan hieman enemmän. Alkuillan ruokailun aikana esiintyneet akrobaatit herättivät siinä vaiheessa minussa hieman nolouden tunnetta, sillä ronskisti parsitut verkkosukat ja muutenkin parhaimmat päivänsä nähneet esiintymisasut kielivät siitä, ettei tässä puhuta Cirque du Soleilista. Myöhemmin heidän päästessään lavalle, mieleni muuttui. Jotain hellyyttävää näissä naapurimaan notkeissa nuorissa oli.

Olimme arvostettuja vippejä koko illan, saimme esimerkiksi seisoa erään köyden tietyllä puolella, kun halvemmat liput ostaneiden täytyi seisoa samaisen köyden toisella puolella. Voisin tottua tällaiseen ylellisyyteen. Parasta oli kuitenkin se, että vip-kortilla olisi päässyt Jyväshoviin after-partyille kuuntelemaan Kake Randelinia. Ei toki ilmaiseksi, vaan 7 euron sopuhintaan. Arvelin normaalihinnan olevan 5 euroa, mutta jätimme asian varmistamatta. Ruokailuun oli varattu reiluhko aika, kaksi tuntia ja ruokakin oli aivan mukiinmenevää. Noin 700 ihmisen ruokkiminen oli hoidettu sujuvasti, eikä juomatiskeilläkään joutunut jonottamaan. Sitä en osaa sanoa, oliko lipun hinta ja ruoan taso aivan kohdallaan, mutta olin tyytyväisempi eiliseen pikkujoulumenuun kuin viikon takaiseen Figaron vastaavaan. 

Eilisillan yleisöstä selvä enemmistö oli samaa ikäluokkaa kuin me itsekin, arvelen suuren osa olleen firmojen pikkujouluseurueita. Kesän festarikeikoilla vertailin ikätovereidemme bailaamistapoja nuoriin verrattuna. Nytkin muutamia lahjakkaita keski-ikäisiä toikkaroitsijoita oli nähtävillä, muttei niin nolossa määrin kuin vaikka Keitele Jazzissa. 

Illan lämmittelybändinä toiminut Popkone Duo (jossa laskujeni mukaan oli kolme miestä, mutta mitä minä siitäkään tiedän) oli oikein hyvä. He soittivat kolmevarttisen pätevästi covereita laidasta laitaan. En muista olisinko koskaan ollut toivomatta, että lämmittelijät jo lähtisivät. Eilen en toivonut. 

tämä on taidekuva, ellette itse ymmärtäneet

Karpalokakku blogiähkyn poistoon

Tämä kaunis kakku osui silmiini, kun avasin pitkästä aikaa foodgawkerin. Ajatella miten nopeasti ideat ja ohjeet leviävät nykyään. Sweet Pea's Kitchen-blogissa Christina Peoriassa (Illinois) leipoi tätä kakkua toissapäivänä ja nyt minä voin jo kokeilla samaa. Muunsin ohjeen ainemäärät cupeista deseiksi omintakeiseen tarkkuuteeni.

• 3,5 dl karpaloita
• 3,5 dl vehnäjauhoja + lusikallinen karpaloiden jauhottamiseen, jos ovat kosteita
• 2 tl leivinjauhetta
• 0,5 tl suolaa
• 2,3 dl maustamatonta jogurttia (meillä ei ollut, käytin vaniljanmakuista)
• 2,3 dl sokeria
• 3 kananmunaa
• 2 tl raastettua luomuappelsiinin kuorta
• 1 tl vaniljauutetta (jätin pois maustetun jogurtin tähden)
• 0,8 dl rypsiöljyä
• nokare voita ja vähän korppujauhoja vuoan jauhottamiseen

Kuumensin uunin 180 asteeseen. Voitelin pitkulaisen leipävuoan ja jauhotin sen makeilla korppujauhoilla. Raastoin appelsiinin kuoren ja mittaisin jauhot valmiiksi, sekoitin suolan ja leivinjauheen jauhoihin. Mittasin sokerin, jogurtin, (vaniljauutteen), appelsiininkuoriraasteen, kananmunat ja öljyn yleiskoneen kulhoon ja vatkasin aineita hetkisen. Lisäsin jauhot muutamassa erässä ja sekoitin taikinan nuolijalla tasaiseksi. Minulla oli jäisiä karpaloita, joten en jauhottanut niitä ennen taikinaan sekoittamista. Kosteat marjat kannattaa jauhottaa, etteivät ne painu niin herkästi taikinassa vuoan pohjalle. Kääntelin karpalot mukaan taikinaan, jonka sitten kaavin valmisteltuun vuokaan. Paistoin kakkua 50 minuuttia, kokeilin tikulla kypsyyttä. Kun tikku tuli ulos kakusta puhtaana, kakku oli kypsä. Paistamisen aikana keitin appelsiinisiirapin kakun kostukkeeksi. Siihen tuli:

• 1 dl appelsiinimehua
• 1 dl sokeria

Mittasin aineet pieneen kattilaan ja keitin siirappia muutaman minuutin. Jätin siirapin jäähtymään. Kun kakku oli kypsä ja jäähtynyt hetken vuoassaan, kumosin sen ritilälle. Pistelin siihen tikulla muutamia reikiä ja sutikoin kakun pintaa jäähtyneellä appelsiinisiirapilla. Jätin kakun jäähtymään kokonaan. Lopuksi sekoitin kuorrutteen, johon tuli:

• 2 dl tomusokeria
• 2-3 rkl appelsiinimehua

Mittasin sokerin pieneen kulhoon ja lisäsin sinne vähitellen appelsiinimehua sen verran, että seoksesta muodostui kuorrute, joka oli kaadettavissa kakun päälle ohuena nauhana, annoin kuorrutteen valua reunoilta ylikin ja jätin kakun vielä asettumaan siksi aikaa, että kuorrutekin jähmettyisi.

Illalla meillä on ohjelmassa kulttuuria Jyväskylän Paviljongissa. Siellä esiintyy Leningrad Cowboys yhdessä Venäjän Ilmavoimien Kuoron kanssa. Kammenpyörittäjä suuressa viisaudessaan hommasi meille Vip Cpasiba-liput, johon kuuluu musiikkitarjonnan lisäksi jonkunlainen pikkujoulumenu. Odotan iltaa mielenkiinnolla. Odotellessani yritän päättää kummat upouusista sammareistani puen jalkaani. Se on näitä elämän suuria päätöksiä.

Otsasi hiessä sinun pitää liemesi keittämän, vai eikö aina?

Tällä viikolla minulla on ollut merkillinen olo. Ilmeisesti ruoka-ajatteluni on lopullisesti muuttunut, jopa vähän vinksahtanut. Jos minulla ei ole kunnolla aikaa valmistaa ruokaa alusta asti, en tahtoisi tehdä ollenkaan, mitään, kenellekään. Eihän siinä ole mitään järkeä. Kyllä syödä pitää. Pitää osata joustaa ja oikoa. Luulen, että minun täytyy hieman höllätä ja antaa itselle lupa mennä tarvittaessa myös rennompaa reittiä. 

Olen tullut siihen tulokseen, että blogi on ottanut ohjat keittiössäni. Tarjosin itse sille pikkusormen ja se nakertaa hyvää vauhtia jo kyynärpään kohdalla. Teen ruokaa liiaksi sen mukaan, mitä tahdon postata blogiin. Alkuperäinen idea, kokkailu suurten ympärajojen maiden ruokia, on edelleen olemassa ja niinä kuukausina on mukava paneutua kunnolla yhteen maahan kerrallaan. Mutta muut 9 kuukautta vuodessa minun pitäisi tehdä ruokaa aivan teemavapaasti ja postata siitä, jos siltä tuntuu. Nyt teen ruokaa postaus mielessäni ja huomaan, että välillä tärkeämpää on postaus kuin ruoka. Määrä korvaa laadun, enkä ole onnistunut edes määrässä. Olen itselleni vihainen. 

Nyt olen läksyttänyt itseäni ja voin taas vyöttää esiliinan ympärilleni. Viimeisimmät tekoseni keittiössä ovat olleet enimmäkseen leipomista. Se on melko varma tapa tuottaa iloa itselle ja toisille. Siitä aloitan tänäänkin. Mietin päivällistä sitten myöhemmin. Löysin foodgawkerista kauniin karpalokakun, jollaisen aion nyt leipoa. Kello on jo yli yhdeksän, voin hyvin alkaa jo kolistella keittiössä. Mukavaa lauantaipäivää! 

Kanaviuhkat

Kun jälkeläiset olivat pieniä, tuli usein mietittyä, miten ruoan saisi näyttämään houkuttelevalta sen menekin maksimoimiseksi. Minulla ei oikein ollut koskaan silmää sellaiselle, mutta Kammenpyörittäjä oli mestari sommittelemaan salaatista kuvioita ja muutenkin tekemään pienokaisten lautasellisista sellaisia, että he huomaamattaan söivät enemmän kuin kiukkuspäissään ollenkaan olivat aikoneet. Samoin ruokien nimeäminen humoristisesti (toki hyvin suhteellista) auttoi joskus. Hapanimeläkastike oli meillä valkonaaman huijausta ja varmasti muissakin perheissä tuttuja puhalillejä tarjoiltiin toisinaan. Myös ruoan  kuin ruoan tökkääminen tikkuun paransi suosiota huomattavasti. Nyt ne ajat ovat jääneet taakse ja ruoka voi rauhassa näyttää siltä miltä padasta sattuu tulemaan, yleensä se kelpaa ainakin keskinkertaisesti. 

Eilen söimme päivälliseksi broilerinfileitä, joita näin talviaikaan ei niin innolla menekään ulos grillaamaan. Pannulla paistamisessa on se tylsyys, että paksumpi lihapala ei tahdo kypsyä niin nopeasti kuin toivoisin. Ei ole myöskään kiva aivan ylenmäärin viillelläkään annospaloja kypsyyden tarkistamiseksi. Tuumin, että fileen kypsymistä nopeuttaakseni leikkaankin sen suikaleiksi, mutten kokonaan irti toisistaan, vaan viuhkamaisesti, jolloin lopputulos muistuttaa hieman mustekalaa tai viuhkaa. Näin sitten teinkin, leikkasin fileisiin pitkittäin 4-5 lonkeroa ja levitin suikaleita sen verran, että ne oli helppo pintamaustaa sitruunamehulla, suolalla, pippurilla ja kuivatuilla yrteillä. Jätin viuhkat leikkuulaudalle odottamaan riisin kypsymistä.

Kun riisi oli tulossa valmiiksi, kuumensin ison pannun ja lohkaisin sille aimo nokareen voita sulamaan. Kun voi oli kadottamassa vaahtoaan, nostin kanaviuhkat pannulle paistumaan. Ne hiemat kipristyivät ja kiertyivät, mikä vain lisäsi hauskannäköisyyttä. Paistoin viuhkoja molemmin puolin noin viisi minuuttia ennen kuin lorautin pannulle hieman konjakkia. Muistin laittaa liesituulettimen hetkeksi pois siltä varalta, että tulisin vahingossa liekittäneeksi. En tullut. Annoin konjakin hivelöidä viuhkoja hetkisen ja kaadoin sitten noin desin kermaa pannulle. Siitä tuli hetkessä konjakin kanssa kauniin värinen paksu kastike, joka lautasella maistui tosi hyvältä riisin ja meheväksi kypsyneen broilerin kanssa. 

Hävikintorjuntamuffinit ja -sämpylät

Aloitin ruokablogien lukemisen vuonna 2010, sitä ennen olin vain joskus vilkaissut jotain blogia, mutten vielä innostunut asiasta. Noihin aikoihin kiinnostuin itsekin ruoanlaittamisesta enemmän ja aloin etsiä ohjeita keittokirjojeni ulkopuolelta. Siinä vaiheessa suomalaisia ruokablogeja oli jo pilvin pimein, mutta muutamaan niistä juutuin ja niitä luen edelleen. Ensimmäisten joukossa oli jo silloin vakiintunut Pastanjauhantaa.

Tänään tarvitsin muffiniohjeen, johon voisin upottaa yhtä jos toista. Sellainen löytyikin Pastanjauhajien postauksesta vuodelta 2008. Minun täytyi hieman soveltaa ohjetta, niin hyvät kuin työpaikan ruokakaapin varastot ovatkin. Sovellukseni jälkeen 15 puolipienen muffinin taikinaan tuli:

• 2 tummunutta banaania
• 2 kananmunaa
• 100g tummaa suklaata paloina
• 50 g valkoista suklaata paloina
• kourallinen pähkinäsekoitusta paloina
• 125 g pehmeää voita
• 1,5 dl sokeria
• 0,5 dl fariinisokeria
• 3 rkl maitorahkaa
• 3,5 dl vehnäjauhoja
• 2 tl leivinjauhetta
• 1 tl jauhettua kanelia
• 1 tl vanilliinisokeria

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Mittaisin kaikki aineet ja pilkoin suklaat ja pähkinät pieniksi paloiksi. Survoin kuoritut banaanit haarukalla muusiksi. Vatkasin sokerit ja voin vaahdoksi ja lisäsin mukaan kananmunat ja banaanimössön edelleen vatkaten. Yhdistin vaahtoon kuivat aineet ja rahkan ja sekoitin taikinan nuolijalla tasaiseksi. Lusikoin taikinaa pienehköihin muffinivuokiin ja paistoin muffineita noin 20 minuuttia.

Päivän toinen leipomus olivat sämpylät. Meillä työpaikalla jääkaappi jostain salaperäisestä syystä on usein aivan täysin kylmällä. Epäilen että tyrkimme säädintä aina kylmemmälle, kun tungemme kukin kaappiin eväsrasioitamme. Siksipä melko usein eväät ovat kohmeessa, mitä lähempänä takaseinää, sitä varmemmin ne ovat jäässä. Meillä on myös joukossamme eväspoliisi, joka mielellään ratsaa jääkaappia ja heittää pois toistenkin eväitä, mikäli päivämäärät ovat hänestä epäilyttäviä. Muiden mielestä ne voivat olla vasta lievää epäluuloisuutta herättäviä. Nyt tämä työkaveri on pitkähkösti pois töistä, joten voimme rauhassa syödä niin vanhoja eväitä kuin tahdomme. Virkistävää! Nyt bongasin jääkaapin takanurkasta purnukan, jossa oli erään keittolounaan sosekeiton jämät umpijäässä. Se pääsi mukaan näihin keltaisiin sämpylöihin, joita askaroin vaihtelevien lounaiden lisäkkeeksi. Kaksi pellillistä sämpylöitä muotoitui seuraavasti:

• 0,5 l vettä
• 2 pussia kuivahiivaa
• 0,5 l kasvissosekeittoa
• 1 tl suolaa
• 1 rkl hunajaa
• 0,5 dl oliiviöljyä
• noin 10 dl sekalaisia jauhoja, sämpyläsekoitusta ja vehnäjauhoja

Sulatin keiton ja lämmitin sen niin lämpimäksi, ettei se tappaisi hiivaa. Lisäsin kaikki ainekset kulhoon ja sekoitin löysähkön taikinan nuolijalla. Jätin taikinan kohoamaan siksi aikaa, kun tein muffineita. Taikina kohosikin iloisesti ja lässähti yhtä nopsasti kasaan, kun kumosin sen jauhotetulle alustalle. Lisäsin jauhoja noin 2 dl ja vaivasin taikinaa hetken. Muotoilin siitä pitkulaisen pötkön, jonka halkaisin kahteen hoikempaan pötköön, jotka taas leikkelin sämpylöiden kokoisiksi paloiksi. Nostatin niitä vielä pelleillä hetken, ennen kuin paistoin niitä 225 asteessa noin 15 minuuttia. Olivat pehmeitä ja maukkaita, enkä kertonut kaikille, mitä kaikkea niihin olin tunkenut. 

Kämmellyksiä ja älyttömän hyvää pastaa

Toivepäivällisenä meillä oli tänään pastaa ja lihapullakastiketta. Aloitin touhut pudottamalla paistinpannun hyvän, painavan lasikannen lattialle ja kiroilemalla hieman. Kammenpyörittäjä auttoi keräämään sirpaleet ja imuroimme keittiötä, eteistä, vessaa ja olohuonetta, sillä sirpaleita ylsi hämmästyttävän laajalle. Lattialaatta ei onneksi mennyt rikki putoamispaikalla, sillä sain hieman jalkaani väliin, varvasta kolottaa. Seuraavaksi yritin jauhaa lihaa, mutten muistanut millään miten Kitchen Aidin lihamylly toimii. Olen käyttänyt lisälaitetta joitakin kertoja aivan menestyksellä, mutta edellisestä kerrasta on varmaan ainakin vuosi. Ei onnistunut, lihapalat jäivät myllyyn tukkimaan sen. Käyttöohjetta ei luonnollisestikaan löytynyt. Saa antaa vinkkejä. Taas Kammenpyörittäjä auttoi hakemalla lähikaupasta jauhelihaa. 

Sitten alkoi kutakuinkin luonnistua. Sekoitin jauhelihaan runsaasti suolaa, pippuria ja kuivattua basilikaa ja muotoilin taikinan pienehköiksi palloiksi, joille paistoin kauniin pinnan oliiviöljyssä kuumalla pannulla. Iso kattilallinen vettä kuumeni samaan aikaan kiehuvaksi. Suolasin pastan keitinveden hyvin runsaskätisesti, alan olla tässä asiassa jo melkein tarpeeksi rohkea. Keitin Annan kaupasta ostamaani artesaanipastaa noin 15 minuuttia. Sen aikana pintapaistetut lihapullat kypsyivät pannulla kastikkeessa, jonka muodostin tölkillisestä tomaattimurskaa, turauksesta tomaattipyrettä ja lorauksesta punaviiniä. Maistelin kastiketta ja lisäsin vielä suolaa ja pippuria. Pasta oli kyllä todella hyvää, lihapullat tavanomaisia.

Tänään on ollut siis hieman toistaitoinen päivä, liekö sillä osuutta asiaan, että olimme eilen illanvieton päätteeksi vielä baarissa pitkälti tämän vuorokauden puolelle. Sitä en olekaan tehnyt vuosiin. Se on se valvominen ja kovalla soitettu musiikki, se se väsyttää. Enää ei voi syyttää toisten tupakoimista seuraavan päivän väsähtäneestä olosta, mikä on kyllä tosi hyvä juttu sekin. 

Olen tyytyväinen, kun talouden movemberit lähtivät tänään, siunattu joulukuu!