perjantai 15. marraskuuta 2019

Fake bull balls

Pari vuotta sitten Merituuli yllytti minua syömään härän kiveksiä, kun minäkin menisin erääseen ravintolaan, mutta jänistin. Myöhemmin maistoin kiveksiä toisessa ravintolassa ja päätin, että nyt on kokeilut kokeiltu, ei tarvitse enää. Ei tietenkään olisi tarvinnut koskaan kertaakaan. Mutta yllytys, tiedättehän, onhan sitä vaikea vastustaa. En kuitenkaan ajatellut koskaan itse kokkaavani minkään olennon kiveksiä. 

Eikö kuitenkin ole sellainenkin sääntö, että ruoalla saa leikkiä, jos haluaa? Tänään minä tein ruokaa, jonka tarkoitus oli hämätä ja melkeinpä itsekin hämäännyin. Ruoka näytti aikalailla siltä, miltä esikuvansa, eikä suutuntumakaan ihan kauheasti poikennut. Luulen, etten tee koskaan enää tätä ruokaa. 

Fake bull balls

  • 8 siskonmakkaraa
  • 1,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 kananmunaa
  • 3 dl pankomuruja
  • rypsiöljyä
lisäksi
  • keitettyä sushiriisiä
  • soijakastiketta
  • majoneesia
  • wasabia
  • lehtipersiljaa
Keitä sushiriisiä valmiiksi odottamaan. Sekoita majoneesiin wasabia makusi mukaan, ainakin sen verran, että hieman suuta kihelmöi. 

Ota esille kolme laakeaa astiaa riviin pöydälle. Laita ensimmäiseen vehnäjauhot, toiseen kananmunat kevyesti vatkattuna ja kolmanteen pankomurut. Kuumenna syvässä pannussa öljyä. 

Purista siskonmakkaramassaa kuoristaan vehnäjauhoastiaan, 3-4 palleroa/makkara. Pyörittele palat vuorotellen jauhoissa, kananmunassa ja pankomuruissa. Paista paneroidut pallerot öljyssä. 

Tarjoile fake bull balls, eli paneroidut siskonmakkarapallerot riisin, soijan ja wasabimajoneesin kanssa. Ruoka ei tarvitse mitään erityisiä lisämausteita, ei ainakaan lisää suolaa, sillä siskonmakkaroissa on suolaa tarpeeksi. 


Kohta alkaa jännä jalkapallo-ottelu, Hobitti on jo vauhdissa Viasatilla! Ei puhettakaan, että menisin nukkumaan ennen yövuoroa. 

4 kommenttia:

  1. Olisin pyöritellyt näitä suussani ja sitten purrut napakasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa. :D Näissä ei tarvinnut paljon hampaita lopultakaan.

      Poista
  2. Tuo resepti täytyy varastaa :D :D :D Meillä siskonmakkarakastike on ihan ykkössuosikki kaikista siskonmakkararesepteistä eikä koskaan olla kokeiltu leivittämistä, mutta nyt täytyy.

    Olen pari kertaa syönyt noita "sisäelimiä", tosi kauan sitten Beirutissa pässin kiveksiä ja tämän vuosituhannen puolella ravintola Lasipalatsissa poron kiveksiä. Ne poron palleroiset olivat niin pieniä, peukalonpään kokoisia, etten ihan heti ymmärtänytkään että tässä ne nyt sitten on, lautasella ihan edessäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen, että olen kokeillut riittävästi kiveksien syömistä ja nämä leikkiversiotkin on nyt nähty ja maistettu. :D Joten joutavat ihan luvan kanssa, ei tarvitse varastaa. :D

      Poista