perjantai 10. tammikuuta 2020

Räntä lentää toisena kartanopäivänä

Morna (Morne, Viljandimaa) oli ensimmäinen kohteemme toisena kartanopäivänä. Se on erotettu aikoinaan Õisun kartanosta ja on nykyään yksityisomistuksessa. Soma (kartanokontekstissa) pieni päärakennus on 1800-luvun alkupuolelta ja viimeiseksi omistajaksi ennen maareformia mainitaan Karl von Sivers. Löysin ensin yhden Karl von Siversin, mutta kyseessä ei ollut oikea henkilö, sillä jatkoselvittelyissä oikean Karlin appi piti löytää. Ja löytyihän hän, tosin hänestä ei ollut varmaa syntymävuotta, eikä kuolinvuottakaan. Joka tapauksessa yhdessä vävypoikansa kanssa Ernst Ohlsen perusti Mornaan omenatarhan ja lastentarhankin. Mikäli kaikki kaivuutyöni aiheen parissa oli onnistunutta, käsitin, että tila jäi maareformin pyörteissä enemmän Ohlsenin suvulle von Siversien lähdettyä Saksaan. Joissakin lähteissä Sivers on kirjoitettu muotoon Sievers. Ivar Sakkin kartanokirjassa on taidettu tehdä jäljitysvirhe ja siinä viitataan samaan Karliin jonka minäkin ensin löysin.


Õisun kartanolle saapuessamme alkoi ensin tulla auton ikkunaan pieniä kissantassupisaroita ja ennen kuin ehdimme pysäköidä auton kartanon pihaan, satoi jalkarättejä. Sään muutos oli todella nopea. Lähtiessämme kävelemään kartanoa ympäri arvelimme, ettei lunta maahan asti jäisi sentään. Õisu (Euseküll, Viljandimaa) olikin suuremman luokan mesta, sen pihapiirissä oli kaksi kaarevaa talli- tai muuta talousrakennusta, jotka pihan kanssa muodostivat ympyrän, jonka kaarella vadelmanpunainen päärakennus oli. 

Alkaessani etsiä tietoa Õisusta tein aluksi virheen kirjoittaessani laiskuuttani hakuun oisu mois. Hakutulokset veivätkin Oisu-nimisen kartanon jäljille, eivät Õisun. Harmi, sillä Oisun viimeiseksi omistajaksi ennen maareformia kerrottiin topakan näköinen nainen, Amalie Julie Rausch von Traubenberg. En kuitenkaan tullut käsittämään, missä vaiheessa Õisu olisi hänen suvulleen päätynyt. Huomasin sitten virheeni ja palasin Õisun pariin. 

Amalie ei kuulu varsinaiseen tarinaan.
Õisun viimeinen omistaja ennen maareformia oli jo edellä mainitun von Siversin suvun jäsen Edward August von Sivers, joka syntyi Õisussa, mutta missä hän kuoli 63 vuotta myöhemmin, jäi salaisuudeksi.
Edward sen sijaan kuuluu tarinaan oleellisesti.
Paljon ennen Edwardin syntymää Õisussa kävi vuonna 1809 tärkeä vieras, nimittäin tsaari Aleksanteri I. Vierailun kunniaksi tehtiin jonkunlainen marmorinen muistomerkki, mutta sitä emme tulleet nähneeksi, jos se on vielä olemassa. Kartanossa toimi viime vuosisadalla pitkään jonkunlainen maatalousalan koulu, mutta ihme kyllä on vaikea saada selville, kuka tai mikä taho nyt omistaa paikan. Ymmärtääkseni vuonna 2007 tai 2008 se on myyty yksityisomistukseen. Jos sen olisimme tienneet, emme olisi tallustelleet kartanon ympäri niin vapautuneesti. 





Sää muuttui nopeasti aika kurjaksi, isoja räntäriepuja mätti taivaalta ja ennen kuin pääsimme takaisin autolle, aikoi maakin olla jo loskan peitossa. Arvelimme, ettei sitä nyt sentään tielle vielä kertyisi, mutta kyllä kertyi. Isommalle tielle ehtiessämme loskaa oli jo useita senttejä ja sen huomasi kyllä vaikuttavan kitkakertoimeen, ajonopeudet putosivat heti kuuteen kymppiin ja allekin. 

Loodi (Kersel, Viljandimaa) ei ole kaunein näkemämme kartano, Estonian manors-portaalin kuvassa vuodelta 2000 rakennus on vielä huomattavasti paremmassa kunnossa. Nyt se on melko pahoin rapistunut. 1700-luvun puolivälin rakennus sai seuraavalla vuosisadalla kaksikerroksisen jatkeen. 



Von Bockin suku omisti Loodin, mutta en päässyt aivan varmasti selville miten Alfred von Bock sai Loodin viimeiseksi haltuunsa ennen maareformia. Mahdollisesti hän oli toista sukuhaaraa kuin edellistä sukupolvea edustaneet veljekset Woldemar ja Heinrich, jotka kumpikin syntyivät Loodissa. Heistä ainakin Woldemarilla oli lapsia, mutta ehkä joku syy sitten vaikutti siihen, etteivät nämä perineet kartanoa. Von Bockin veljekset kuolivat muutaman viikon välein alkuvuodesta 1903 yli 80-vuotiaina. Kuvissa Heinrich vasemmalla ja Woldemar oikealla.


1920-luvulta aina vuoteen 1967 rakennuksessa toimi koulu, sittemmin se on ollut ensin nuorisotalona ja nykyisin yksityisomistuksessa. Käsittääkseni sen kattoa on korjattu 2000-luvun alussa jonkunlaisen kansallisen muinaisrakennusten turvaamisrahaston varoin. Tämän linkin takaa löytyy aika paljon tietoa Loodista, minun "virontaitoni" ja googlekääntäjä ovat kovilla. 

Kärstnan (Kerstenhof tai Kerstnehof, Viljandimaa) kartanon pihapiiriin saavuimme pahimman räntäsateen jo tauottua ja aurinko pääsi pilkahtelemaan, kuten nykymeteorologeilla on tapana sanoa. Valo oli keväisen raakaa ja vesi tippui puista ja pensaista, olisi voinut luulla olevan maaliskuu. Kärstnassa toimii nykyään koulu, on ollut ilmeisesti jo pitkään. Päärakennus on monen aikakauden yhdistelmä ja kohdattuaan pahan tulipalon vuonna 1907 se korjattiin vielä erilaiseen muotoon. 




Kartanon omistajiksi ennen maareformia mainitaan (Conrad) Kurt von Arnap. Hänen vaimonsa oli nimeltään Magdalena, ilmeisesti he olivat lapsettomia. Kurt kuoli vuonna 1922 Kärtnassa, vaimon kuolinvuosi ei tullut ilmi. Käsitin, että Kurt oli jonkunlaisena (sotilas)viranomaisena maareformin jälkeen ja mahdollisesti sai asua kartanossa, vaikkei sitä enää olisi omistanutkaan. Tai sitten hän vain kuoli samalla paikkakunnalla.


Riidaja (Morsel-Podrigel, Valgamaa) oli seuraavana vuorossa. Vuosisatoja kartanoa isännöi von Strykin suku, heistä viimeisenä Friedrich Georg von Stryk. Hänestä ei löytynyt kuvaa, mutta hänen isästään löytyi. 


Kartano siirtyi viimeisimmälle Friedrichille ilmeisesti hänen  lapsettomaksi jääneeltä Friedrich-sedältään. Saa kyllä olla tarkkana kaikkien Friedrichien kanssa. Rakennus oli neuvostoaikaan kolhoosin käytössä ja nykyään siellä on kirjasto.



Pühajärve (Heiligensee, Valgamaa) on paikka, jossa ei liene enää vanhaa jäljellä kuin nimi. Alkujaan 1800-luvun alun rakennus kauniilla paikalla järven rannalla modifioitiin ensin 1800-luvun  lopun eklektiseen tyyliin ja tuhoutui sitten toisen maailmansodan melskeissä. Se uudelleenrakennettiin 1950-luvulla. Vuosituhannen vaihteen tienoilla se saneerattiin hotelliksi, jona se toimii edelleen. Sijainti Otepään talviurheilumahdollisuuksien lähellä on otollinen. 




Luke (Lugden, Tartumaa) oli päivän viimeinen kartano, tai oikeastaan ei ollut, sillä sitä ei ole enää. Paikan historiasta voi lukea täältä. Päärakennus on tuhoutunut tulipalossa vuonna 1944, sodalla saattaa olla osuutta asiaan. Tilanhoitajan asumus 1800-luvun lopulta on vielä olemassa ja hieno puisto. Lammen rannassa on 1900-luvun alussa rakennettu puutarhurinmaja, jossa toimii nykyään kesäisin kahvila. Viimeisinä kartanon omistajia ennen maareformia olivat von Knorringin sisarukset Maria (Mary) ja Wladimir (Woldemar). Sisaren elämän myöhemmistä vaiheista en saanut muuta tietoa kuin, että hänellä oli puoliso ja kaksi lasta. Veli eli elämänsä ehtoopuolella Ranskassa, Cannesissa ilmeisesti lapsettomassa avioliitossa.




Päivän kartanoiden lukumäärä jäi vain seitsemään, mutta sää teki päivästä melkoisen monipuolisen. Poikkesimme lyhyesti Valgassa ja Latvian puolella Valkassa, mutta emme ottaneet edes yhden yhtä kuvaa siellä. Yöksi menimme Tarttoon ja siellä tuttuun Dorkat, korjaan Dorpat-hotelliin. Tartossa ei ollut lunta lainkaan ja kaupunki oli aikamoisessa talvihorroksessa. Seuraavassa osassa kerron niistä kartanoista, joita näimme sunnuntaipäivän kierroksella joka alkoi Tartosta ja päättyi Tarttoon. Edelleen olen sekaisin missä kohtaa Tarttoon tulee kaksi teetä keskelle ja milloin ei, vai tuleeko ollenkaan. Antakaa joku hyvä muistisääntö!

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään matkailuaiheisia postauksiamme maittain ja Mõis-hulluutta-välilehdelle, jonne kerään luettelona kaikki näkemämme Viron kartanot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti