keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Savustettu tomaattikeitto

Tämä ruoka on juuri niin ranskalainen kuin itse päätän, eli tosi paljon! Löysin monta erilaista ranskalaista tomaattikeitto-ohjetta, mutta aloin sovellella koska halusin kokeilla kasvisten kevyttä savustamista ennen uunissa paahtamista. 

Savustettu tomaattikeitto kahdelle

  • 6 tomaattia
  • 1 pienehkö vaaleanvihreä kesäkurpitsa
  • 2 uuden sadon punasipulia
  • 4 valkosipulinkynttä
  • oliiviöljyä
  • 1 dl kanalientä
  • 0,5 dl kermaa
  • suolaa ja pippuria
  • ripaus sokeria (en älynnyt laittaa, mutta laita sinä!)
  • ruohosipulia
  • timjamia
  • basilikaa
Aloitimme valmistelemalla savustimen, meillä on pienehkö sähkösavustin. Antti laittoi kourallisen savustuspurua likoamaan veteen ja kun ne olivat hetken vettyneet, levitti ne savustimen purutarjottimelle. Minä leikkasin tomaatit ja sipulit halki ja kesäkurpitsan viipaleisiin. Kuorin valkosipulinkynnet. Asettelin kaikki kasvikset pieniä kaloja varten hankitulle ritilälle ja laitoimme savustimen päälle. Kun kannen alta alkoi hieman pursua savua, laitoimme ritilän ja sen alla pellin savustimeen ja ajastimeen 10 minuuttia. 


Kuumensin uunin 180 asteeseen. Kymmenen minuutin päästä  kurkistimme savustimeen, siellä ei ollut tapahtunut vielä oikein mitään, joten jatkoimme vielä toiset 10 minuuttia. Siinä vaiheessa kasvikset olivat saaneet mukavan pikkuisen savustuksen. Nostelin ainekset oliiviöljyttyyn vuokaan ja paahdoin niitä noin 20 minuuttia. Sillä välin tein pienen annoksen kanalientä fondista ja kun kasvikset alkoivat näyttää sopivan paahtuneilta, lusikoin ne blenderin kannuun. Laitoin mukaan pienen tilkan kanalientä ja yrtit. Kone suurruutteli keittoa muutaman minuutin ja kaadoin sen sitten tiheään siivilään ja kaavin sitä nuolijalla pieneen kattilaan. Siivilään jäi lopulta hieman kasvismassaa, jonka laitoin kompostiin. Se olisi sopinut vaikka sämpylätaikinaan, muttei minulla ollut nyt intoa leipoa. 

Kuumensin keittopohjan ja maistelin sitä. Maustoin suolalla ja pippurilla, sokeriripaus olisi voinut olla paikallaan, kuten usein tomaattipohjaisien ruokien kanssa, mutten muistanut. Lorautin mukaan hieman kermaa ja kun maku alkoi olla kohdallaan, annostelin keiton lautaselle. Lisänä oli patongin paloja, jotka oli gratintoitu uunissa maistuvalla cheddarilla. Keiton savuisuus oli aivan siinä kintaalla, oliko savunmakua liikaa. 


Tour de Francen viides etappi ajettiin Bretagnen sydämessä ja siihen sisältyi jo hieman mäkiäkin. Sää jatkui kauniina ja ilmeisen lämpimänä. Hatka ajettiin kiinni noin 10 km ennen maalia ja maaliin tuli ensimmäisenä Peter Sagan, on hän aika epeli. Kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Greg van Avermaet hyvin pienellä marginaalilla toisena olevaan Tejay van Gardereniin. Chris Froome ei ole vielä hilannut itseään kympin sakkiin, mutta ei se kaukana ole enää, nyt hän on viidestoista. Huominen etappi on 181 km mittainen ja Tourin sivuilla sitä luonnehditaan sanalla hilly, kuten varmaan tämänpäiväistäkin. 

tiistai 10. heinäkuuta 2018

Charlotte-kakku


Tätä kakkua tein Tour de Francen ensimmäisenä päivänä, mutta säästin postaamisen sellaiselle päivälle, jolloin en ehdi viettää aikaa keittiössä. Tänään oli sellainen. Olin katsonut tuollaisia savoiardi-kekseillä reunustettuja kakkuja jo aikoja sitten ja viime lauantaina päätin kokeilla. Eikä se ollut pientä sommitteluvaikeutta lukuunottamatta vaikeaa. Opettelin myös käyttämään jauhemaista gelatiinia, olin aikaisemmin käyttänyt vain levymuotoista. Ohjeen kakkuun otin Pardon Your French-blogista. Pienensin kakun puoleen kokoon, koska tein sen talouden pienimpään vuokaan, mutta laitan tähän Audreyn tekemän ohjeen mukaan. Minun kakkuuni tuli 15 keksiä reunoille, hänellä 19. Olisin ehkä saanut yhden enemmän mahtumaan, jos olisin yrittänyt. 

Charlotte-kakku mansikkamoussella


24-25 savoiardikeksiä


Mansikkatäyte

  • noin 1 kg mansikoita (500 g mousseen, muutama mansikka täytteeseen paloina ja loput päälle koristeluun)
  • 75 g sokeria
  • 14 g jauhemaista gelatiinia (myydään ainakin Dr Ötker-merkkisenä meillä)
  • 3 dl kermaa

Siirappi

  • 1,5 dl vettä
  • 75 g sokeria
  • 1 limen mehu (käytin puolikkaan sitruunan)


Aloita tekemällä ensin mansikkapyre moussea varten. Leikkaa mansikoista kannat pois ja jätä mansikoita noin 8 kpl paloina täytteeseen sekoitettavaksi ja loput päälle koristeluun. Soseuta noin puoli kiloa mansikoita tehosekoittimessa. Puserra soseutettu mansikkapyree tiheän siivilän läpi niin, että siemenet jäävät siivilään. Erota pieneen kattilaan kolmasosa sileästä pyreestä ja jätä loput odottamaan. Laita kattila tulelle, lisää mukaan 75 g sokeria ja 7 g jauhemaista gelatiinia. Kiehauta seos ja anna sen kiehua 1 minuutti. Sekoita koko ajan. Seos hieman sakenee, muttei paljon. Ota kattila pois liedeltä ja kaada kuuma seos astiaan, jossa kaksi kolmasosaa pyreestä oli odottamassa. Sekoita ja jätä jäähtymään huoneenlämpöön. 

Kiehauta vesi, sokeri ja sitrusmehu siirapiksi ja jätä jäähtymään. 

Vatkaa kerma tanakaksi vaahdoksi ja sekoita se jäätyneeseen mansikkasoseeseen. Lisää mukaan muutamia mansikoita paloiksi leikattuna. 

Ota esille haluamasi rengasvuoka ja sutaise pohjalle ja reunoille hieman voita. Tämä auttaa paperia tarttumaan vuokaan. Leikkaa voi- tai leivinpaperista pohjalle palanen ja reunoille suikale ja tällää ne voilla paikalleen. Sitten tulee hankala vaihe. Minä en ainakaan keksinyt (pun intended) miten keksit saisi nätisti pysymään pystyssä vuoan reunoilla. Siksi keksit kakussani hieman sojottavat minne sattuu.

Ota keksi kerrallaan ja kasta sen sokeriton, litteämpi puoli kevyesti jäähtyneeseen sokerisiirappiin ja aseta keksi vuoan reunalle pystyyn sokeripuoli vuoan reunaan päin. Ehkä auttaisi, jos keksin alareunasta napsaisisi pienen palan pois, mutta minä en älynnyt tehdä sitä. Kostuta keksi toisensa perään ja muodosta niistä rinkula vuoan reunoille. Laita muutama keksi pohjallekin nekin sokeripuoli alaspäin. Nämä pohjakeksit auttavat hieman pitämään reunakeksejä pystyssä. 

Kaada keksien muodotamaan vatiin täyte ja tasoittele parhaasi mukaan. Laita vuoka jääkaappiin jähmettymään ainakin 4 tunniksi, yön ylikin on hyvä. Ennen tarjoilua asettele pinnalle mansikoita paloina. Kakku on helppo leikata keksien väleistä viipaleiksi. Meistä tämä oli hyvä kakku, ei liian makea, vaan intensiivisen mansikkainen ja kesäinen. Viipaleessa keksit näyttävät pupunkorvilta. Oisi ollut ehkä hyvä joko laittaa enemmän mansikoita päälle, tai leikata keksejä hieman lyhyemmiksi. 


Tour de Francen neljännen etapin lähetys alkoi jo, kun olin vuotuisalla museomatkalla Mäntässä ystäväni kanssa. Vähän minä ihmettelin, etteivät voineet odottaa sen verran, että ehtisin kotiin. Antti oli päivystänyt tv:n äärellä ja saattoi saattaa minut ajantasalle, kun palasin kotiin. Tasamaan etappi oli taas kyseessä ja tänäänkin viimeisillä kilometreillä oli joukkokasa, jonka vuoksi monen loppukiri meni pieleen. Ehdin jo toivoa, että Andre Greipel ehtisi ykkösenä maaliin, mutta kirin voitti Fernando Gaviria, sama mies kuin ensimmäisellä etapilla.  Peter Sagan tuli vielä ennen Greipeliä toisena maaliin. Greg van Avermaet jatkaa keltaisessa. 





maanantai 9. heinäkuuta 2018

Crémet Nantais

Tätä ohjetta minun on pitänyt kokeilla jo pitkään, olen tallentanut lähdeohjeen jo vuonna 2013. Muutaman kerran Ranska-haasteen aikana olen ollut aikeissa tehdä tätä, mutta huomannut, että tämähän on niitä aloita jo eilen-ohjeita. Nyt minulla oli aikaa, aloitin eilen ja tänään söimme tätä olemattoman päivällisen päätteeksi. Ei nimittäin ollut ollenkaan nälkä, mutta aloittamaani jälkiruokaa oli pakko maistaa. On se välillä kovaa. Minähän en osaa ranskaa ollenkaan, mutta arvelen tämän jälkiruoan nimen tarkoittavan Nantesin kermaa. Saa oikaista. Tämän ohjeen määrä riittää ainakin neljälle, ellei kuudellekin. 

Crémet Nantais

  • 1 purkki ricottaa
  • 2 dl kermaa
  • 2 kananmunan valkuaista
  • ripaus suolaa
  • 85 g tomusokeria
  • marjoja koristeluun
  • tomusokeria koristeluun
  • vadelmapölyä koristeluun
Ohjeessa puhuttiin fromage blanc-nimisestä maitovalmisteesta, jollaista meillä ei kai ole ollenkaan tarjolla. Myös ricottan ja rahkan sanottiin sopivan, mutta varmaan se tietty ranskalainen maitovalmiste olisi paras. Minulla oli jääkaapissa purkki ricottaa, joten se oli parasta käyttää tähän. 

Homma aloitetaan niin, että ricotta, tai muu valmiste, jota on käytettävissä, laitetaan valumaan. Minä käytin kahvisuodatinpussia vanhassa kahvisuodattimessa. Ricottasta ei kyllä valu paljon nestettä, mutta valutin nyt kuitenkin pari kolme tuntia. Ricotta laitetaan kulhoon ja siihen lisätään pari lusikallista tuosta 85 grammasta tomusokeria. Juusto vatkataan sähkövatkaimella tasaiseksi. 

Kerma vatkataan toisessa kulhossa melko tanakaksi vaahdoksi ja sekoitetaan vatkattuun ricottaan nuolijalla käännellen. 

Valkuaiset vatkataan suolaripauksen kanssa tiiviiksi vaahdoksi ja lisätään mukaan vähitellen loput tomusokerit mukaan. Tämä seos yhdistetään ricotta-kermavaahtoon ja kaavitaan sitten juustokankaalla vuorattuun siivilään. Kangas kootaan nipuksi ja kiinnitetään vaikka pussinsulkijalla tai paistinarun pätkällä pussukaksi. Siivilä laitetaan kulhon päälle ja jätetään jääkaappiin valumaan yön yli. 

Kun on sitten aika tarjoilla, koristellaan lautanen vadelmapölyllä, jos sellaista sattuu olemaan ja siihen päälle otetaan juustokangaspussukasta tiiviistä, mutta kumminkin ilmavasta valuneesta vaahdosta pari lusikallista/annos. Tuoreita marjoja vielä lisäksi ja päälle kunnolla tomusokeria. 


Tämä oli oikein kiva jälkiruoka, mutten tiedä oliko lopputulos kovin erilainen kuin siitä fromage blancia käyttäen olisi ollut. Ehkä vähän työläs ja aikaavievä. Ja tiskiä tuli paljon. 

Tältä näyttää, kun olen ollut 20 minuuttia yksin keittiössä.
Tour de Francen kolmas etappi oli 35,5 km mittainen joukkueaika-ajo. Sää oli kaunis ja aurinkoinen, katsojia aivan hurjan paljon reitin varrella. BMC voitti aika-ajon ja keltapaitaan pukeutuu huomenna Greg van Avermaet. Nyt kun joukkueissa on kahdeksan ajajaa otetaan aika neljännen ajajan maaliintulosta, se muuttaa aika-ajojen dynamiikkaa aikaisempaan nähden, kun joukkueissa oli yhdeksän ajajaa. Chris Froome hinasi itsensä jo sijalle 18, suosikkini Nairo Quintana on sijalla 59. Eilinen voittaja, Peter Sagan putosi sijalle 80, mikä oli ihan odotettavissa, ei hän mikään ornitologi olekaan. Tourin tilastojen päivittyminen on muuten  kotisivulla, ei voi valittaa!


sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Rakuunakana pastalle


Päivällisellä meillä oli tänään ranskalaisvaikutteista rakuunakanaa. Se olisi sopinut myös riisin kaveriksi, mutta aikataulusyistä keitin sille erinomaista italialaista artesaanipastaa. Ohjeen nappasin täältä. Monistin ohjeen, sillä minulla oli kaksi pakettia broilerin sisäfileitä pois käytettävänä. Samalla Opiskelija sai mukaansa aterian huomisellekin. 

Rakuunakana

  • voita paistamiseen
  • 600 g broilerin sisäfileitä
  • suolaa ja pippuria
  • eiliseltä jääneitä uuden sadon sipulin varsia (oma lisäykseni)
  • 2 dl kermaa
  • 2-3 tl Dijon-sinappia
  • loraus konjakkia (toinen oma lisäykseni)
  • ranskalaista rakuunaa monta oksaa
Kuumenna pannua kohtalaisella liekillä ja sulata iso nokare voita. Paista broileripaloista pinnat kauniin väriksi muutamassa erässä, mausta joka erä suolalla ja pippurilla. Nosta pintapaistetut palat lautaselle odottamaan. Silppua pannulle sipulinvarsia ja paista niitäkin hetki. Lisää pannulle kerma ja konjakki. Sekoittele ja anna kastikkeen kiehua pari minuuttia. Lisää mukaan broileripalat ja anna niiden hautua vielä noin 10 minuuttia. Ripottele päälle tuoretta rakuunaa ja tarjoa riisin tai pastan kanssa.

Huonomuistinen editoi: Seuraavana aamuna muistin, mitä unohtui ja minkä oli tarkoitus tehdä tästä ruokalajista ranskalainen. Dijon-sinappi! Sitä piti olla 3-4 tl mukana ja minä tietty unodin!


Tänään Tour de Francessa oli toinen etappi, jolla on pituutta 182,5 km ja kyseessä oli tasamaan etappi. Sylvain Chavanel oli pitkään yksin kärjessä, mutta pääjoukko ajoi hänet kiinni noin 10 km ennen maalia. Odotimme massakiriä, mutta viimeisen kahden kilomertin sisällä tapahtui paha kolarointi ja loppukiriin jäi tuskin kahtakymmentä ajajaa. Eilinen voittaja Fernando Gaviria oli mukana kolarissa, joten hän oli loppukiristä pois pelistä ja keltainen paita vaihtoi odotetusti omistajaa. Peter Sagan kiri itsensä ykkösenä maaliin ja johtajan keltainen paita siirtyy Saganille. Tänään etapin varrella oli todella paljon pieniä kolareita lopun isomman suman lisäksi, ihoa kuoritui, pyöriä rikkoutui ja aikaa menetettiin. Toivottavasti tämä peli ei jatku huomenissa.


lauantai 7. heinäkuuta 2018

Tarte tatin sipulista Tour de Francen ensimmäisenä päivänä

Olen tehnyt tarte tatinia muutamia kertoja eri hedelmillä ja kerran tomaateilla. Nyt kun CampaKeittiössä kokotaan ranskalaista ruokaa seuraavat viikot, oli hyvä aloittaa sipulisella tarte tatinilla. Idean otin tästä kivasta blogista ja loput tein oman pääni mukaan. Luistelin hieman ja  käytin valmista puff pastrya pohjaksi. 

Onion tarte tatin

  • punasipuleita ja koska niitä ei ollut tarpeeksi, muutama uuden sadon keltasipuleita
  • voita
  • muscovadosokeria
  • suolaa ja pippuria
  • timajmia
  • sherryä
  • vettä 
  • levy puff pastrya (käytän Lidlin valmista taikinaa)
Ota esille sen kokoinen pannu, kuin haluat tatinisi olevan. Minä käytin pientä valurautapannua, jossa ei ole puista kahvaa, sen voi laittaa uuniin. Mallaa montako sipulia valitsemaasi pannuun mahtuu. Leikkaa sipuleista kannat pois sen verran pitkältä, että ne pysyvät hyvin pystyssä leikkuunpinnallaan. Ota  päällimmäinen kuorikerros pois. 

Sulata pannulla iso nokare voita ja lisää sinne pari lusikallista tummaa sokeria. Nostele sipulit pannulle nätisti rinkiin ja keskelle vielä yksi. Anna sipuleiden paistua alapuoleltaan muutamia minuutteja ja käännä ne sitten varovasti pihdeillä. Paista toistakin leikkuupintaa muutaman minuutin. Lisää pannulle iso loraus sherryä (tai punaviiniä tai mitä nyt tahdotkaan) ja anna seoksen kiehua sipuleiden ympärillä. Jos neste meinaa käydä liian vähiin, lisää hieman vettä. Ripauta sipuleille hieman suolaa ja pippiria ja riivi hieman timjamin lehtiä. Kypsentele sipuleita välillä niitä kääntäen noin 20-25 minuuttia yhteensä. Laita kansi pannun päälle ja jätä sipulit vielä hautumaan aivan pienellä lämmöllä siksi aikaa, että uuni kuumenee. 


Kuumenna uuni 220 asteeseen ja leikkaa taikinasta hieman pannua suurempi pyöreä kiekko. Käytä mallina vaikka vähän suuremman kattilan kantta tai lautasta. Kun uuni on kuuma, ota pannu pois liedeltä. Kastike on tässä vaiheessa kiehunut melkein kokonaan kasaan, mutta sitä saa vähän kyllä olla, etteivät sipulit tartu pannuun. Nosta taikinakansi pannulle ja sullo reunoja lusikalla tai puukauhalla pannun ja sipuleiden väliin. Leikkaa veitsellä muutama pieni ristiviilto taikinaan, että höyry pääsee ulos. 

Paista tatinia noin 25-30 minuuttia, kunnes taikinakuori on kauniin ruskea. Nosta pannu uunista ja pyöräytä veitsellä taikinan ja pannun välistä varmistaaksesi, ettei taikina ole kiinni pannussa. Laita pannun päälle tarpeeksi iso lautanen ja suojaa kätesi pannukintain. Käännä rivakalla liikkeellä pannu ylösalaisin lautasen päälle ja nosta pannu pois. Minulla ainakin kääntö onnistui nyt hyvin, sipulit olivat kiltisti ringissä ja pinta oli karamellisoitunut tasaisesti. Tarjoilussa voit ripotella päälle hieman fetaa tai jotain muuta mieluisaa juustoa ja lisää tuoreita yrttejä.



Tour de Francen ensimmäinen etappi oli heti täysiverinen mitaltaan, vaikkakin niin tasainen, ettei mäkimiesominaisuuksia tarvittu. Kaunis sää näytti Ranskassakin olevan, ainakin yhtä hieno kuin meillä Suomessa. Chris Froome pyörähti hieman pellon puolella ja Nairolle tuli rengasrikko aivan loppukilometreillä. Peter Sagan oli loppukirissä hyvissä asemissa, mutta toiseksi hän jäi. Voittajaksi kiri kolumbialainen Fernando Gaviria, joka on ensimmäistä kertaa urallaan mukana Tourilla. Hän saa huomenna pukea päälleen keltaisen paidan, aika hieno juttu. Chris Froome on sijalla 91 yhden minuutin ja yhden sekunnin päässä kärjestä. Tämä ei tulle jatkumaan lähipäivinä, vaan hän hilaa itsensä kärkeen tai ainakin sen tietämille viimeistään siinä vaiheessa, kun kisa siirtyy vuorille. Nairo on sadaskolmastoista ja noin 20 sekuntia Froomea perässä.




perjantai 6. heinäkuuta 2018

CampaKeittiön ennakkoanalyysi

Tänään illalla alkava lomaseni sijoittuu juuri sopivaan aikaan ajatellen CampaSimpukan kahdeksatta Ranska-haastetta, sillä Tour de France käynnistyy huomenna. Katselimme eilen joukkueiden esittelyt Eurosportilta ja nyt ei ole suosikeista puutetta. Post-alberto-ajan suosikkiorpouteni on päättymässä.

Tour de France vaatii monta suosikkia. Täytyy olla kirisuosikki, mäkisuosikki ja tietysti kokonaiskilpailun suosikki. Nuorten kilpailun suosikkia en valitse, ettei olo tunnu liian tätimäiseltä. Toki kaikki kilpailijat ovat minuun verrattuna niin nuoria, ettei tätimäiseltä fanitukselta voine välttyä. 


Kirisuosikin paikalle on neljä ehdokasta. Peter Sagan (yhtä velmuna kuin ennenkin), Mark Cavendish (jolle toivon kolareiden välttämistä enemmän kuin kenellekään muulle), Andre Greipel (sympaattinen Gorilla) ja Marcel Kittel (tukkajumala) pitävät huolta, että massakirit ovat jännittäviä. Nacer Bouhanni ei jostain syystä päässyt joukkueeseen, vai eikö halunnut, mutta tämä kuumakalle puuttuu tourilta tänä vuonna. Mukana on muitakin kirien erikoismiehiä ja joka vuosi etappeja voittaa joku uusi lahjakkuus, niinhän sen pitää ollakin. 

Mäkisuosikkius sekoittuu kokonaiskilpailun suosikkiuteen, sillä suurten ympäriajojen voittaja ei koskaan voi olla kirimies, mutta mäkiajaja se voi olla. Henkilökohtainen mäkisuosikkini valinta on vielä kesken, mutta ainakin Nairo Quintanan mäkietapin voitto saisi minut iloiseksi. 

Kokonaiskilpailulle toivon tälle vuodelle vähän uutta käsikirjoitusta, ei sitä samaa, että 5-10 ensimmäistä etappia Chris Froome leikkii, ettei hänellä oikein kulje ja sitten tikkaa ensimmäisen vuoren laelle jättäen muut taakseen  ja johtaen sitten loput kilpailusta niin, ettei muilla ole nokan koputtamista. En osaa sanoa mistä omituinen antipatiani Froomea kohtaan johtuu. Hän eittämättä on tämän hetken paras ammattipyöräilijä, eikä helpolla löydä urheilijaa, joka olisi olemukseltaan enemmän amiable, kun Jane Austenkin sanoo. No ei Froomesta, mutta miehestä, joka on miellyttävä. En ota kantaa tähän pitkittyneeseen doping-epäilyn vatvomiseen, antaa hevosten murehtia, niillä on isommat päät. 

Siinä he ovat kummatkin viime vuoden Vueltassa, Alberto ja Chris

Jollei vielä tullut selväksi, en toivo ensisijaisesti Chris Froomen voittoa, olen vieläkin hieman käärmeissäni siitä, miten Girossa kävi toukokuussa. Minun suosikkilistani ykkösenä on Nairo Quintana, joka on niin selvä introvertti kuin olla ja voi ja jo sen tähden suhtaudun häneen myönteisesti. Nairo ei osallistunut Giroon tänä vuonna, eikä muutenkaan ole juuri osallistunut tämän kauden Euroopan kisoihin, joten hänen kisakuntonsa on arvoitus. Hänelle toivon menestystä niin mäkietapeilla kuin kokonaiskilpailussakin.

Toisena voittajasuosikkinani on Tom Demoulin, vaikka hän nappasikin Giron voiton Nairon nenän edestä viime vuonna, silloin kiukuttelin asiasta täysin tarpeettomasti, mutta perusteellisesti. Jollei Nairo tai Tom hoida tätä hommaa kotio, niin sitten sen voisi hoitaa Vincenzo Nibali, mikä ei taida olla tänä vuonna ihan realistinen toive. Mutta saahan sitä toivoa. Luultavasti tässä käy niin, että Parisiissa voittajan pallille nousee jälleen Mr Amiable ja jotta vuosi olisi kaikin puolin poikkeuksellinen, hän tekee sen vielä Vueltan päätteeksikin. Mutta ei mennä asioiden edelle. 

torstai 5. heinäkuuta 2018

Nopea jälkiruoka luuhedelmistä

Tähän jälkiruokaan sopivat vähän pehmenneet ja toisaalta hieman kovatkin luuhedelmät, persikat, nektariinit, aprikoosit ja luumut. Yhdessä ja erikseen, ihan kuinka haluat. Luin eräänä päivänä Savusuolaa-blogin vähän vanhemman postauksen mummon mansikkakiisselistä ja Janican sherrykermasta. Ne mielessäni tutkailin mitä pullonpohjia meillä olisi alkoholikaapissa pientä jälkiruokaa varten. 

Paistetut hedelmät ja Marsalakermaa kahdelle

  • 4 vähän kovanpuoleista luumua
  • 2 pehmeänpuoleista nektariinia
  • nokare voita
  • 2 rkl sokeria
  • 2 pientä rosmariinin oksaa
  • 2 rkl Marsalaa
  • 1,5 dl kermaa
  • 1 rkl marsalaa
  • vaniljasokeria
Leikkaa hedelmät puolikkaiksi ja vielä neljänneksiksi, poista kivi. Sulata pannulla nokare voita ja lisää pannulle hieman sokeria ja rosmariinin oksaa. Kaada hedelmäpalat pannulle ja kypsyttele niitä noin vartin verran. Lisää Marsala ja maistele, onko voista, sokerista ja marsalasta muodostuva kastike tarpeeksi makeaa. Jollei ole, lisää hieman sokeria. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi, mausta vaniljalla ja Marsalalla. Lusikoi kuppiin kuumia hedelmäpaloja ja päälle pehmeää kermavaahtoa. Kaada loput kastikkeet pannulta annosten päälle. 

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Restoran Paju Villa Tallinnassa


Kesäkuisen Campareissun viimeisenä iltana olimme jo Tallinnassa ja kuten kerroin, majoituimme hieman keskustan ulkopuolella olevaan Kreutzwald Hotell Tallinniin. Sen aula oli pramea, mutta olin tullut valinneeksi huoneen sieltä vaatimattomimmasta päästä. Eipä se haitannut, huvitti kun huoneen eteisen katossa oleva ritilä oli pois paikoiltaan ja näimme sujuvasti välikattoon.

Olimme tehneet pöytävarauksen Paju Villa-nimiseen ravintolaan, joka on samaa ravintolaperhettä kuin NOA, Tuljak ja OKO. Näistä kaksi ensin mainittua on meille jo tuttuja, Tuljak useamman käynnin verran. OKOssa emme ole vielä käyneet, eikä sen konsepti äkkiseltään kovin kiinnostavalta tunnukaan. Paju Villasta olimme lukeneet Sillä Sipuli-blogista ja koska heidän ravintolamakunsa liippaa meidän makuamme aika hyvin, otimme suosituksesta taas vaarin. 

Paju Villa sijaitsee Nõmmen kaupunginosassa, matkaa hotellista oli noin 5-6 km. Emme lähteneet seikkailemaan bussilla melko myrskyisen sään tähden (lue:laiskuus) vaan kokeilimme Taxify-sovellusta. Se toimi mainiosti, hinta oli edullinen, eikä siinä ollut yhtään mitään arpomista. Auto oli muutamassa minuutissa hotellin edessä meitä noutamassa, näimme heti että kyseessä oli se auto, jonka pitikin olla ja kuljettajan naama vastasi sovelluksessa ollutta kuvaa. Koska kyydin määränpää oli jo etukäteen laitettu sovellukseen, ei siinä tarvinnut muuta kuin istua kyytiin, sanoa tere ja katsella kuinka matka edistyy. 


Paju Villa on kaunis rakennus pitkän leveän kadun varressa, siellä päin Tallinnaa asuu ilmeisesti vähän paremmin toimeentulevaa väkeä, niin isoja taloja siellä on vieri vieressä isoilla tonteilla. Varauksemme oli meiksi myöhään, kello 20, olimme halunneet nähdä mahdollisimman monta kartanoa päivän aikana matkalla Tartosta Tallinnaan. Olimme paikalla minuutilleen ja pihassa oli tuolloin vielä monta autoa ja hieman meitä juhlavammin pukeutuneita ihmisiä. Ravintolan alakerrassa oli melko täyttä, ilmeisesti yläkerrassa on jonkunlainen juhlatila, sieltä näytti ramppaavan väkeä tupakalla tiuhaan tahtiin. 

Meidät istutettiin pienen salin nurkkapöytään, mikä passaa minulle aina mitä parhaiten, selkä seinää vasten on turvallinen istua. Tilasimme neljän ruokalajin maistelumenun ja sen alkuun saimme maukasta leipää ja voita, jonka päälle oli raastettu aivan olemattoman tiuhan raastimen läpi parmesaania. Pitää itsekin muistaa kokeilla sitä. Tuo pieni kupponen kuvassa sisälsi keittiöntervehdyksen, josta en ikävä kyllä muista enää kovin tarkasti mitä se oli. Jotain hyvää, uskotteko? Nuo perunalastua muistuttavat suikaleet kupin reunoilla olivat, ellen täysin väärin muista, jotain linnunnahkaa friteerattuna. 


Koska viinipakettia ei ollut maistelumenulle valmiiksi sommiteltuna, tilasimme tarjoilijan suositteleman punaviinin, joka passaisi kuulema läpi koko aterian. Vähän pöhkösti emme tulleet kysyneeksi, mitä viini maksaa. Viini oli kevyttä ja olin toiveikas, että se tarjoiltaisiin hieman viilennettynä, mutta melko lämpimänä se tuotiin pöytään. Ei sentään liian. 


Alkuruokana oli tartar, joka oli melko moussemainen rakenteeltaan, pidämme ehkä hieman karkeammasta. Mutta maku oli kipakka ja hyvä. Kuten kuvasta näkyy, olimme tuolloin vielä lopettelemassa alkujuomia, eikä punaviiniä oltu tuotu pöytään. Pieni epäsynkro, mutta pian viinikin saapui. 


Toinen alkuruoka oli ravintolan listaa katsoessani ilmeisesti annos, joka on siellä mainuttu nimellä Salted Whitefish. Nuo valkoiset ohuet hunnut kalapalojen päällä olivat retikkaa ja puolikas viiriäisenmuna piilotteli siellä alla. Hyvää, leijuvan kevyttä ja raikasta. Kyllä tarjoilija tiesi mitä teki, viini sopi oikein hyvin keveydessään tällekin annokselle. 


Pääruoka oli sitten lammasta. Se oli hienosti paistettu, kastike vivahteikasta, paahdettu valkosipulitahna kuin suklaata ja nuo pienet maissipallot olivat hauskoja. Minun annokseni paistettu lehtikaali oli niin julman suolaista, etten voinut sitä syödä. Olisin maininnut asiasta, jos tarjoilija olisi sopivasti pyörähtänyt lähistöllä, mutta niin ei käynyt. En kauheasti pidä lehtikaalista muutenkaan, joten jätin sen vain lautaselle. Lopuksi mainitsin kyllä asiasta, kun lautasia haettiin pois, mutta lisäkommentilla, ettei se ollut mikään katastrofi. Antin annokseen ei ollut ripahtanut liikaa suolaa. 


Ravintolassa näytti käyvän väkeä kasuaalisti poiketen vain lasilliselle, tai hienommin illastaen. Jossain pöydässä osa söi pari ruokalajia, osa otti vain juoman tai jälkiruoan, eikä se näyttänyt olevan mikään ongelma. Muut asiakkaat olivat virolaisia ja tunnelma oli mukavan rento näin juhannusaattoiltana. 


Jälkiruoaksi maistelumenuun oli valittu Briossi, munakoiso ja kahvi-niminen annos, joka oli hauska ja sopiva päätös aterialle. Pienet tiplat tahmeaa kahvin makuista kastiketta tekivät annokseen ekstrapotkun. En muista enää, millainen se munakoiso-osuus tässä oli.


Emme ottaneet kahvia, vaan pyysimme laskun. Aloimme olla tuolloin vähän ennen kymmentä jo viimeiset asiakkaat, mitä ei yleensä koskaan tapahdu. Maistelumenu oli koottu ihan pikkuisen tylsästi suoraan listan annoksista, mitään listalta löytymätöntä yllätysruokalajia se ei sisältänyt. Mutta paketti oli huomattavasti edullisempi kuin olisi ollut tilata samat annokset listalta. Annosten koosta en voi mennä takuuseen, olivatko ne pienemmät maistelumenussa kuin listalta, mutta missään nimessä niitä ei voinut sanoa liian pieniksi tuolla tavoin tilattuna kuin teimme. 


Tarjoilu oli mukavaa ja ripeää, sellaista joka on meidän makuumme. Ilta meni miellyttävästi ja lasku teki kahdelta 144 euroa. Tästä ruoan osuus oli 2x36 euroa. Eli ei paha ollenkaan. Listalta tilattuina samat annokset olisivat maksaneet 52 euroa hengeltä, mikäli B:n matikallani vuodelta 1985 oikein laskin. Se viini, jonka hintaa emme pöhköyksissämme kysyneet, maksoi 31 euroa. 


Paluu hotelliin onnistui yhtä hyvin, tilasimme auton sovelluksella ravintolalaskun maksettuamme ja noin viidessä minuutissa noutokyyti oli paikalla ja vei meidät hotelliin. Eipä olla hetkeen tai ehkä koskaan selvitty taksin maksamisesta kolikoilla. Kumpaankin suuntaan kyyti maksoi noin 5,5 euroa. En käy nyt miettimään sitä, kuka tuossa oikein voi elantonsa tienata. Taksikyytien jälkeen Antti sai vielä sähköpostiin tositteet kyydeistä, niistä näki mistä olimme menneet ja minne, koska ja kuka vei meidät ja mihin hintaan. Sovelluksessa voi valita maksaako matkat luottokortilla vai käteisellä ja me siis kokeilimme tällä kertaa käteistä. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. Tämä oli kesäkuisen Viron matkamme viimeinen postaus. Viikonloppuna on CampaSimpukan kahdeksannen Ranska-haasteen aika, kun Tour de France alkaa. Seuraava Viron matka on tiedossa elokuun alkupuolella ja silloin taas katsellaan kartanoita ja syödään hyvissä virolaisissa ravintoloissa.