Tänään emme varmasti mene baariin

Työpaikan juhannusjuhlat ovat käsillä. Teemana on (taas) kaikki mauton ja musiikin tulee tulla vinyyleiltä. Kävimme eilen Kammenpyörittäjän kanssa hulluilla päivillä, jotka sijaitsivat SPR:n kirpparilla. Asuni koostuu leningistä, kengistä, baskerista, laukusta ja takista (jota aioin kyllä käyttää siviilissäkin). Huivi puuttuu. Olisin halunnut ainakin 60 denierin makkarakastikkeen väriset sukkahousut, mutta jouduin tyytymään 40 denieriin. Ehkä puen kahdet päällekkäin toivotun vaikutelman saavuttamiseksi, ei ainakaan vanhoja luita kolota.  Kenkien kärkeen on pakko tunkea jotain stuffinkia, että ne pysyvät jalassa juhlapaikkaan asti, siellä voinen olla sukkajaloin. Kammenpyörittäjän ostokset sisälsivät todella hienon kontroversiaalisen solmion ja mainoslogolla varustetun lilan kauluspaidan. Arvelen meidän olevan illan parhaiten pukeutunut pariskunta (olemme myös illan ainoa pariskunta).

Tarjoilussa minulle osui jälleen jälkiruokanakki, mikä ei silti sisällä nakkeja, eihän niitä liian usein voi syödä. En ole koskaan maistanut mitään makeaa nakkiruokaa, voisikohan sellaista ollakaan? Olin ilmeisesti kehunut riittävän monta kertaa muutama viikko sitten tekemääni Devil's Food-kakkua, koska sellainen minulta tilattiin juhannusjuhliin. Tilaajana oli työyhteisömme ylivoimaisesti rohkein henkilö, sillä kukaan muu ei ole päästänyt meitä kotiinsa niin monta kertaa. Hänen toiveensa oli tietysti toteutettava. Käytin samaa ohjetta kakun tekemiseen kuin ensimmäisellä kerrallakin. Koska edelliskerralla kakku menetti kuohkeuttaan ja osan mehevyydestään seuraavaan päivään mennessä, leivoin nyt kakun juhlapäivän aamuna maksimoidakseni tuoreuden. 

Illan emäntä, työpaikkamme arkasteluvastaava pyysi minua myös leipomaan leipää. Tein samantapaisen leivän kuin eilen, mutta tällä kertaa kylmäkohotuksella, sillä illan ajoitus oli vähintäänkin problemaattinen. Tein taikinan kylmään nesteeseen jo puoliltapäivin, kumosin melko tahmaisen taikinan öljytylle leivinpaperille uunivuokaan ja viritin sen kuistille suojaan. Toivottavasti homma onnistuu. Jos ei onnistu, otan hienosta käsilaukustani kuivahiivapussin ja luotan illan emännältä löytyvän jauhoja sen verran, että voin leipoa uuden leivän.

Sovimme jo eilen, että tänään meidän ei todellakaan tee mieli mennä baariin. Jos joku kuitenkin näkee hienosti pukeutuneen pariskunnan Jyväskylän yöelämässä, olemme ilmeisesti muuttaneet mieltämme.

Sievä kuin sika pienenä

Löysin kirpparilta jotain pientä ja sievää. Todella pientä ja todella sievää, nimittäin oranssin LeCreuset-padan. Se lienee aika vanhakin. Vain yhdestä kohtaa on emalointi saanut vähän kipeää. En kyllä tiedä, mihin sitä voisi hyödyntää, kun se on niin pieni. Ehkä se sopisi yhden hengen simpukka-annoksen tarjoiluun tai johonkin lisäkeruokaan kahdelle hengelle. Mihin sinä käyttäisin näin pientä pataa? Sen tilavuus on vähän alle puoli litraa.

Kasvihuoneessa asuvat vielä ystävykset Laakeri ja Oliivi. Ilmankosteutta ainakin riittää!

Hävikkiviikon perjantaileipä

Hävikkiviikko on kääntynyt lopuilleen, samoin työviikko. Kurkistin taukokeittiön jääkaappiin ja keräilin sieltä luvan kanssa pakkausten loppuja täytettyä leipää varten. Uunipellin kokoisen leivän taikinaan käytin:

• 5dl lämmintä vettä
• 1 pussi kuivahiivaa
• 1 tl suolaa
• 1 rkl hunajaa
• 1 rkl kuivattua yrttiseosta
• 1 dl spelttitäysjyväjauhoja
•  noin 7 dl vehnäjauhoja
• 0,5 dl oliiviöljyä

Täytteeksi:

• fetakuutiopurkin jämät ja hieman mausteöljyä
• 6 kirsikkatomaattia viipaleina
• muuta viipale ibericokinkkua silppuna
• ruukkubasilikan loput
• kuivattua yrttiseosta

Sekoitin taikina-ainekset kulhossa melko löysäksi taikinan. Jätin taikinan kohoamaan noin 40 minuutiksi. Öljysin uunipannulle laittamani leivinpaperin ja kumosin kohonneen taikinan pannulle. Ripotin hieman jauhoja pinnalle ja taputtelin taikinan pannun kokoiseksi levyksi. Laitoin uunin kuumenemaan 250 asteeseen, leipä kohosi vielä sen aikaa. Ripottelin taikinan pinnalle fetamuruset, kinkun, tomaatit ja yrtit. Leivitin pinnalle myös fetapurkin öljyä, painelin täytteitä taikinan sisälle. Paistoin leipää noin 15 minuuttia. Oli hyvää!

Syötiin töissä Hävikkiviikon merkeissä

Meillä oli tänään töissä porukkalounas, jonka masinoin Hävikkiviikon merkeissä. Pyysin eilen työkavereita tuomaan tänään kotoaan raaka-aineita, jotka sopisivat kasvissosekeittoon tai jälkiruokaan. Vähän nahistuneet tai päivämääräuhanalaiset kelpaisivat hyvin. Kehotin heitä varmistamaan kotihengettäreltään, etteivät vie mitään sellaista, mistä juuri piti tehdä päivällistä. Olin hieman epäileväinen, miten hyvin kollegat muistaisivat koko juttua, eivätkä epäilykseni aivan turhia olleetkaan. Tosin itsekin unohdin chilin ja porkkanat, kun lähdin aamulla ennen viittä kotoa. Saimme kuitenkin kasaan aivan kelpoisan lounaan, ilman että tarvitsi käydä kaupassa. Kukin ruokailija laittoi kahvikerhon säästösikaan muutaman euron ja sehän on hyvä juttu, sillä juhlat ovat taas tulossa.

Laitoin keittoa varten kasviksia paahtumaan uuniin heti ensimmäisellä tauollani. Isoon uunivuokaan meni tomaatteja, chili (anteeksipyyntö sinulle, jonka chilin käytin jääkaapista), pari perunaa, paprikaa, iso bataatti, sipuleita, valkosipulia ja  porkkanoita. Laitoin hieman oliiviöljyä päälle ja paahdoin kasviksia 200 asteessa noin tunnin verran. 

Samaan aikaan aloitin leipätaikinan valmistamisen. Askarteluvastaava oli ihastunut loppukesän Glorian Ruoka & Viini-lehden kansikuvaleipään ja kysyi, voisinko tehdä sellaista. Menin tavalliseen halpaan ja lupauduin kokeilemaan. Aivan kaikkia aineita meiltä ei löytynyt ja muutenkin tein pieniä sovelluksia. Aluksi kaksinkertaistin ohjeen, sillä meitä oli lounasaikaan 8-9 henkilöä paikalla. Tuplaaminen oli tarpeetonta, sillä leivistä tuli suuria. En laita tähän leipien ohjetta tarkemmin, koska iLuuri-kuva oli aivan tärähtänyt, enkä tahdo sitä julkaista. Mutta tuosta 6/13 numerosta ohje löytyy ja voin vakuuttaa, että mozzarellalla, porkkanasuikaleilla, tomaateilla ja pähkinöillä täytetyt leivät olivat oikein hyviä.

Jälkiruoaksi tein kaikkien työpaikkalounaiden jälkiruokien äitiä, hedelmärahkaa. Olin ottanut kotoa 6 appelsiinia (sitrusten vähentämisoperaatio on edelleen menossa), jotka fileroin. Tölkeistä otin ananasta ja persikkaa. Makeutin kerma-rahkaseoksen hunajalla ja sekoitin hedelmät mukaan. Raastoin pinnalle tummaa suklaata. Se olikin hassu juttu, jostain syystä suklaaraaste oli niin sähköistä, että se lenteli ympäri keittiötä.

Lopuksi valmistelin keiton loppuun, käytin kasvikset mikserissä muutamassa erässä kiehuvan vesitilkan kanssa. Kaadoin soseutuneet kasvikset kattilaan ja lopuksi lisäsin mukaan purkillisen kookosmaitoa. Kuumensin keiton ja maustoin sen vielä suolalla, pippurilla ja chilihiutaleilla. Keittoannoksen pinnalle ripottelimme T:n tuomia fetakuutioita. 

Oli oikein hauska kokata työporukalle yhdessä tuomistamme raaka-aineista. Jos ruoassa oli jotain moittimista, se tehtiin hienotunteisesti selkäni takana. Olisi kiva toistaa tämä konsepti hieman pitemmällä varoitusajalla, niin useampi voisi osallistua tuomalla raaka-aineita.

Makeat korppujauhot liikaa paistuneista pikkuleivistä

Yritin viime viikolla tehdä sieviä pikkuleipiä Isoäidin reseptillä-blogin mallin mukaisesti. Siinä meni pieleen muutama juttu. Ensinnäkin olin vienyt ruokasoodapurkin töihin (miten huomaavaista, joka taukokeittiössä nyt soodaa tarvitaan) ja jättänyt oman keittiöni soodatta. Internetin ihmemaailma neuvoi, että soodan voi korvata leivinjauheella ja toisinpäin. Mutta ihan kaikkea ei kannata uskoa, tässä taikinassa juttu ei ilmeisesti toiminut alkuunkaan. Olisihan se pitänyt ymmärtää, kun leipomuksen nimikin oli soodakakut, eikä esimerkiksi Dr Ötkerin leivinjauhepikkuleivät. No, ei siinä vielä kaikki, kuten ostos-tv:ssä on tapana sanoa.

Olin hankkinut kirpparilta parikin vanhahkoa lasiastiaa, joiden pohjassa oli leikkauksin tehtyjä koristeita, tarkoituksenani painaa astian pohjalla kuvio pikkuleipätaikinaan. Toinen astioista ei sopinut tarkoitukseen, enkä nyt tiedä mitä tekisin tuolla melko kitchillä kupposella, 3,80 € meni hukkaan. Sen pohjan malli oli liian syvä, että se olisi kunnolla toistanut koristeen taikinaan. Toinen, kymmenen senttiä maksanut astia sen sijaan toimi ihan hyvin. Kuva toistui taikinassa, mutta tässä kohtaa tein toisen virheen, luulen. Käytin pikkuisen isompaa stanssia, kuin astialla puristamani painokuva, jolloin pikkuleipään tuli turha vekki. Olisi ollut parempi painaa taikinasta pyörylä, joka sulkee tekemäni kuvion reunat. 

Sinänsä taikina käyttäytyi kauniisti, sain sen käsin työstettyä tasaiseksi ja se oli helppo kaulita. Pellille tuli noin 25 kuvioitua pikkuleipää ja aloin sitten paistaa niitä innokkaasti, sommitellen jo mielessäni kauniita kuvia, joita ottaisin pikkuleivistäni. Pöh, ilmeisesti leivinjauhe oli liian stydiä tähän ohjeeseen ja se kohotti pikkuleipiä niin paljon, että työllä ja vaivalla askaroimani (matkakulut ja kirpparireissuun käytetty aika tietysti mukaanlukien) kuviot pullistuivat pois ja keksit näyttivät vallan sileiltä. En minä ihan itkenyt, mutta olin verraten harmissani. Tuumin sitten, että lisää paistaminen saattaisi painaa pikkuleivän hieman matalammaksi ja kenties palauttaa kuviota hieman näkyviin. Pullistuuhan cookiekin ensin ja sitten hieman litistyy ja on silti juuri oikeanlainen. Siis paistoin lisää ja menin myös sohvalle hieman lepäämään, ajattellen että viisi minuuttia lisää on juuri mitä pikkuleivät tarvitsevat. Niistä tuli tummia, litteitä kyllä, mutta kuviot eivät taianomaisesti palanneet. Parissa saattoi hyvällä tahdolla arvata ennen paistamista olleen kuvio. 

Seuraava älynväläykseni oli käyttää tomusokeria kuumille pikkuleiville. Toivoin sen sulavan pintaan ja tekevän sille kiiltoa. Katin kontit, pikkuleipien kuiva pinta jäähtyi niin pian, ettei tomusokeri sulanut, eikä tosiaankaan antanut niille kiiltoa. Maistoin yhtä pikkuleipää kuumana ja se maistui kyllä hyvältä, mutta puruvoimaa siinä tarvittiin. Myöhemmin kopistelin tomusokerin pikkuleiviltä pois. 

En siis saanut aikaan kauniita pikkuleipiä, vaan kovin korppuja, jotka olivat olleet leipäkorissa nyt pian viikon verran. Kastoin yhtä maitokahviin ja kyllä sen söi ennen kuin selkäänsä otti, mutta harmitus ei ihan vielä laantunut. Perheen miesväki ei osoittanut mielenkiintoa pikkuleipiä kohtaan, joku taisi kysyä, että mitä näitten oli tarkoitus olla. 

Nyt kun on alkanut ensimmäinen valtakunnallinen Hävikkiviikko, ajattelin käyttää nuo epäonnen pikkuleivät johonkin hyödylliseen. Käytän yleensä vuokien jauhottamiseen vain vehnäjauhoa, sillä tavalliset korppujauhot mielestäni tekevät kakkujen pinnasta liian röpelöisen. Päätin antaa kivikoville pikkuleiville uuden tilaisuuden ja kompostin sijaan kippasin ne yleiskoneeseen tekemään tuttavuutta leikkuuterän kanssa. Pienin kyllä leivonnaiset pariin kolmeen palaan, ettei koneen moottori leikkaisi kiinni. Melkoisen metelin kanssa kone jauhoi pikkuleivät pieneksi muruksi, jonka levittelin leivinpaperin päälle uunivuokaan. Ajattelin, että niitä pitäisi vielä kuivattaa uunin miedossa lämmössä, mutta eipä tosiaankaan. Ne olivat niin rutikuivia, ettei syytä huoleen, eivät homehtuisi. Lusikoin maukkaan makeat korppujauhoni purkkiin, jonka merkkasin huolella, ettei niitä päätyisi mihinkään suolaiseen ruokaan.

Nyt kaapissani on uusi purkki ruokasoodaa ja sopiva stanssikin on valittu, yritän valmistaa soodaleipiä uudemman kerran, kunhan minulla vain on siihen sopivasti aikaa. Kerron sitten jos onnistun. Jollen onnistu, on se ilmoja pidellyt.

ps. unohdin ottaa kuvan niistä kovista pikkuleivistä, se olisi ollut mukavan surullinen kuva!

Paimenen piiras eilisestä soittopelistä

aamukahvilla aloitettiin

Lammasliemi kiehui kuudetta tuntia ja mukana olivat myös erään viime viikon aterian hirvi- ja possupalat, jotka olin laittanut pakastimeen. En ollut saanut niistä oikein mureita, vaikka päälläni seisoin. Lisäsin mukaan viimeiseksi puoleksi tunniksi pari kokonaista porkkanaa.

kompostin annos

Nyhdin lampaanviulusta irti kaiken syömäkelpoisen lihan ja poimin viimein mureutuneet hirvipalat talteen. Possu oli mennyt aika atomeiksi. Kalastin uudemmat porkkanat liemestä ja pilkoin ne pieniksi kuutioiksi. Riivin kaikki lihapalat aika pieniksi ja keräsin ne kattilaan yhdessä porkkanapalojen kanssa. Lisäsin sinne pari kauhallista lientä ja suurustin liemen kastikkeeksi veteen sekoitetulla jauholusikallisella. Lisäsin mausteiksi pippuria, tomaattipyrettä, worchesterinkastiketta ja vähän suolaakin. Kypsytin sakeaa kastiketta hetkisen, ennen kuin kaadoin osan uuteen sievään vuokaani, jonka olin voidellut. Ostin vuoan kivasta Hella & Herkku-kaupasta Helsingin Museokadulta. Osan kastikkeesta kaadoin kirpparilta hankkimaani pieneen valurautapannuun, sillä näin tosi kauniin paimenen piiraan Kivistössä-blogin muutaman päivän takaisessa postauksessa ja tahdoin matkia heitä.

Eilen söimme lampaan kaverina puikulaperunoista ja porkkanoista tekemääni sosetta, jossa porkkana antoi kivaa säväystä ja kaunista väriä. Sosetta jäi hyvä määrä ja sain sen nyt hyvin menemään tulossa olevan Hävikkiviikon hengessä. Siirsin soseen säilytysrasiasta isoon kulhoon ja kuumensin muutaman desin päivämäärävaaraista maitoa. Sekoitin  muusiin yhdessä kuuman maidon kanssa kaksi pientä kananmunaa. Minun oli tarkoitus laittaa myös juustoraastetta, mutta sen unohdin kokonaan. Lisämaustoin muusia hieman pippurilla ja tuoreella basilika- ja persiljasilpulla. Tein muusista aika löysää, sillä se tanakoituisi uunissa. Levitin muusia kastikkeen päälle kahteen astiaani. Tiputtelin muutamia voinokareita pinnalle. Paistoin piiraita 220 asteessa noin 35 minuuttia, kunnes pinta oli saanut kauniin värin.

Aineksia oli niin paljon, että tein kaksi annosta myös foliovuokiin paistamista vaille valmiiksi. Ne pakastan ja käytän jonkun kiireisen päivän ruoaksi. Kun vain muistan ottaa ne ajoissa sulamaan. Lammaslientä jäi pakastettavaksi vain hieman alle litran verran, sillä keitin sitä kokoon aika reippaasti. Jätin liemen kannuun jäähtymään, jotta saan kuorittua siitä pinnalle nousevaa rasvaa ennen pakastamista.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

Huomenna alkaa Hävikkiviikko!

Sain Kuluttajaliitolta postia ensimmäistä kertaa järjestettävästä Hävikkiviikosta. Sitä vietetään ensi viikolla ja minä päätin lähteä mukaan, otin jopa pienen varaslähdön. Olin mukana toissa keväänä Hävikistä herkuksi-teematoukokuussa ja sittemminkin liittänyt tempauksen tunnisteen postauksiini, jos olen onnistunut vähentämään keittiöni hävikkiä. Tämä on tärkeä aihe ja on mukavaa, että se on nyt nostettu taas esille. 

Monilla kotikokeilla on luontainen taipumus osata hyödyntää tähteet, he jatkojalostavat ruokaa menestyksellä. Minulla se on vähän sellaista tuurimeininkiä. Joskus teen ruokaa aivan sillä ajatuksella, että jotain jää seuraavaan päivään, mutta välillä tähdenlennot ovat tahattomia, eikä niiden hyödyntäminen aina onnistukaan. 

Eilen meillä oli päivällisenä ystämmme kautta hankkimamme lampaanviulu. Paistoin sen uunissa yhteisneuvoin, joita keräilin suosikkiblogeistani. Yhdistelin maustamisvinkkejä ja paistamistekniikoita oikein suloiseen sekasotkuun. Nannan ohjeen orjalliseen noudattamiseen olin minulle tyypillisesti päivän myöhässä. 

Hankkimamme lampaanviulu painoi noin 3,5 kg ja otimme sen sulamaan keskiviikkoiltana. Siitä asti se kaikessa rauhassa suli  varaston jääkaapissa. Eilen aamulla otin viulun kotelostaan ja aloin soitella ja valmistelin sen uuniin. Leikkasin siitä rasvoja pois, sillä minulla ei ollut aikaa pitkään, matalalämpöiseen hauduttamiseen, joka sulattaisi rasvan. Kun olin saanut ison kupillisen rasvoja leikeltyä viulusta, valmistin yrttisen maustetahnan. Siihen tuli ulkoa viimeiset rosmariinit, sekä edellispäivänä ostetuista yrttiruukuista kunnon kouralliset minttua ja sileälehtistä persiljaa. Leikkelin yrtit silpuksi. Hienonsin mukaan muutaman valkosipulin kynnen, sillä en tahtonut tästä ruoasta kovin valkosipulista. Yhdistin yrtit ja valkosipulin pieneen kulhoon, ripautin sinne kunnolla suolaa, paljon pippuria ja sidosaineeksi oliiviöljyä. Nostin leivinpaperilla vuoratun uunivuoan esille ja laitoin siihen sopivan ritilän paikalleen. Taputtelin ja hieroin maustetahnan jokapuolelle lampaanviulua ja nostin lihapalan ritilälle vuokaan. Tökkäsin lämpömittarin anturin lihaan, koittaen välttää sen osumista luuhun. 

Paistoin viulua ensin 200 asteessa puoli tuntia ja sitten laskin lämpötilan 150 asteeseen. Lihan lämpötila oli uuniin mennessä 12 astetta ja tavoittelin 63 astetta. Siihen meni aikaa noin kolme tuntia. Peittelin lihan tiukasti folioon siksi aikaa, että valmistin porkka-perunasosetta lisäkkeeksi. 

Olen erityisen huono leikkaamaan luista lihapalaa ja eilinen näytökseni ei ansaitse encorea. Sain kuitenkin veisteltyä viulusta viipaleita, joiden väri oli oikein sopiva, meille mieluisa punertavuuden aste. Pinnan yrttisyys oli maistuva ja pieni lisäpippuri ja suolakide viipaleella kruunasivat annokset. 

mukana viimeisiä oman kasvihuoneen sisällä loppukypsytettyjä tomaatteja

hienon etiketin tähden ostettu viini lampaalle, oli vähän vaisu tapaus

Vielä huonompi olen leikkaamaan eilistä paistoa, joten ajattelin jo illalla, että tänään on liemipäivä. Heti aamusta etsin talouden suurimman kattilan ja nostin surullisesti kalutun viulun niineen päivineen kattilaan. Laskin päälle vettä niin, että viulu melkein peittyi. Molskautin mukaan muutaman sipulin kuorineen, valkosipulin ja suuren porkkanan muutamassa lohkossa. Kaadoin sekaan noin 3 dl punaviiniä ja kourallisen pippureita. Ja sitten vain liemikattila ulos grillin sivupolttimolle. Siellä se hävikinvähentämislammasliemi nyt kiehuu. Iltapäivällä, kun olen sitä mieltä, että liemi on kiehunut tarpeeksi, nostan viulun liemestä ja jos siinä on nyhtölammasta nyhdettäväksi, teen lihan lopuista ja muusinjämistä paimenen piiraan tämän päivän ateriaksi. Jos ei ole, keksin jotain muuta. Lientä keitän ehkä kokoon vielä hieman, sillä pakastimet ovat niin täynnä, ettei kovin monille liemipurkeille ole tilaa. Lupaan merkitä liemipurkit, laitan niihin tarrat, joissa lukee BÄÄH!

Ääsravintelin annosta matkien

Söimme viikko sitten Helsingissä Belgessä Pernodilla ja fenkolilla höystettyjä sinisimpukoita. Halusin kokeilla niiden valmistamista kotonakin, koska marketin tiskissä oli simpukoita myytäväksi asti. Muistelimme, ettei ravintolan simpukoiden liemessä ollut nähtävillä fenkolia. Emme muistaneet näkyikö sipulia ja maistuiko valkosipuli, mutta niitä laitoin kumpaakin.

Aluksi puhdistin simpukat ja laitoin kompostiin rikkinäiset ja sellaiset simpukat, jotka eivät pikkukopautuksesta menneet kokonaan kiinni. Näitä oli pussillisessa noin kymmenkunta. Leikkasin fenkolista mandoliinilla oikein ohuita suikaleita, jotka laitoin kattilaan yhdessä kerman kanssa, kermaa oli noin puolitoista desiä. Silppusin pari kevätsipulia ja valkosipulin kynttä ja kuullotin niitä padassa ison voinokareen kanssa. Kun kerma oli kuumentunut, jätin sen jäähtymään ja toivoin fenkolin antavan kermalle makuaan. Lisäsin pataan aimo Pernod-lorauksen ja perään puhdistetut simpukat. Sekoittelin sipulit simpukoihin, kaadoin päälle noin desin verran kuivaa valkoviiniä ja laitoin kannen kiinni. Annoin simpukoiden kypsyä muutamia minuutteja ennen kuin siivilöin fenkoliviipaleet pois kermasta ja kaadoin kerman pataan. Kääntelin simpukoita kauhalla ja kun lähes kaikki simpukat olivat avautuneet, lusikoin niitä lautasille annoksiksi. Simpukoihin ja liemeen tuli hento fenkolin maku, olisi saanut maistua vahvemminkin. Muutama simpukka jäi avautumatta tai oli hiekkainen, mutta keskimäärin simpukat olivat ihan kelpoja. Söimme niitä vaalean leivän ja kuivan valkoviinin säestäminä.