maanantai 5. maaliskuuta 2012

Ghee - intialainen kirkastettu voi


Tulin tässä vastikään tietämään, että  ghee tarkoittaa intialaista kirkastettua voita ja se on aika oleellinen asia, mikäli tahtoo vihkiytyä intialaiseen ruoanlaittoon. Minähän en sitä ole tehnyt, vihkiytynyt intialaiseen ruoanlaittoon, mutta tiedä vaikka joskus niin tekisinkin. Ghee jäi kuitenkin kiehtomaan ajatuksena, etenkin sen vuoksi, että olen itse tehnyt voita viime aikoina muutaman kerran ja tuuminut, että mitä muuta rasvaisia juttuja sitä voisikaan tehdä. Voita kirkastelen silloin tällöin ruoanlaitossa, etenkin ranskalaisen keittiön yhteydessä juttu on tullut tutuksi. 

Informatiivinen ja kaunis  Tamarind Heaven-blogi osui kohdalle suomenkielisenä ghee-tietäjänä ja sen neuvojen mukaan valmistin oman puolipurkilliseni gheetä. Enpä osannut arvioida valmiin gheen määrää, muttei minulla toisaalta ollut mitään muuta sopivaa purkkiakaan saatavilla. 

Desinfioin purkin ja aloitin voinkeittelyn. Käytin annokseen noin 350 g suolatonta voita, jonka sulatin hitaasti paksupohjaisessa kattilassa aivan pienellä kaasulla. Voi suli ja pian pintaan nousi vaaleaa vaahtoa ja lähteeni mukaan kattilaan alkaisi erottua pinnan vaahto, varsinainen voi ja pohjalle laskeutuvat valkuaisaineet. Annoin voin kiehua hiljalleen noin puoli tuntia ilman kantta ja sekoittelua. Siirsin välillä vaahtoa vähän syrjään tarkastellakseni, ettei pohjalle valunut valkuaissakka pääsisi palamaan. Odotin nenä pitkällä luvattua ja toivottua toffeemaista tuoksua. En ollut ihan varma pääsikö gheeni sellaiseen vaiheeseen, mutta puolen tunnin kohdalla siirsin seoksen pois liedeltä ja kaavin varovasti pintavaahdon pois. Kaadoin kirkastetun voin suppilon läpi purkkiin, suppiloon olin virittänyt ohutta puuvillakangasta nappaamaan vaahdonloput ja valkuaissakat niin, että purkkiin päätyi kirkasta kullankeltaista gheetä. Vein purkin ulos kuvattavaksi ja sieltä raikkaasta pakkassäästä takaisin sisälle tullessani nenääni tuli selvä suloinen toffeentuoksu. Olin tainnut vahingossa onnistua!

Oikein valmistetun gheen kerrotaan säilyvän hyvin huoneenlämmössäkin useita kuukausia, jääkaapissa vuodenkin ja kestävän korkeita paistolämpötiloja. Nyt sitten pitäisi varmaan opetella käyttämään gheetä, vai mitä?


11 kommenttia:

  1. Kyllä sun on nyt ihan pakko ryhtyä intiaruuan tekoon :) Kohta teillä tuoksuu ihan mahtavalle! Minä olen tosi vähän tehnyt intialaista, mutta syön sitä kyllä ravintolassa oikein mielelläni.

    VastaaPoista
  2. Kotiharmi: Näin se varmaan on:) Minäkin tykkään intialaista ruokaa syödä, mutten yhtään osaa sitä tehdä, vielä!

    VastaaPoista
  3. Ai kun mäkin aloin jo jännittää, että tuliko sitä toffeenhajua, varmaan ihanaa kun "varmistui".
    Oisko sielä Intias tulos mitään Bollywood Bicycle Turnee, niin saatais kunnon Intiakokkauspläjäys ;)

    VastaaPoista
  4. Nanna: Hih, sellainen pyöräkisa olisi kyllä ihan varmasti pakko seurata:))

    VastaaPoista
  5. Kuulkaas kuulkaas, Tour de India alkaa 25.3.

    http://www.tourdeindia.asia/

    Nam nam!

    VastaaPoista
  6. Saima: Kappas ketaletta, tuollaisen löysit! Se on sitten varmaan jotain mangolassia sitten opeteltava tekemään! Käyn muuten nuuhkimassa tuolla gheepurkillani, siinä on ihana vieno toffeen tuoksu, eikä se näytä enää virtsanäytteeltä, kun voi on jähmettynyt lusikoitavaksi.

    VastaaPoista
  7. Oli pakko kanssa kokeilla heti, kun olin lukenut tämän, ja nyt on pieni pukillinen gheetä jäähtymässä. Minäkään en oikein tiedä mitä sillä nyt sitten tekisin:) Aion säilyttää sitä tuossa huoneenlämmössä. Tässähän ei kohta tarvii jääkaappia mihinkään, kun opettelee näitä intilaisia jekkuja. Niin ja tuoksu tosiaan on ihana:)

    VastaaPoista
  8. Ankerias: Hauskaa, että sinäkin sait sen toffee-efektin aikaan! Pyörittelin tänään sitä suolasitruunapurkkiani, sekin on tekeytynyt jo aika pitkään eikä näy hometta, mahtaako sekin onnistua?:)) Pitää vaan ruveta löytämään käyttöä näille kokeilujen tuloksille. Limoncello on helppo homma, senkun lipittelee menemään. Teitkö sinä muuten sitäkin? Vai muistanko väärin?

    VastaaPoista
  9. Limoncellot on juotukin jo:) Oli todella hyvää, pitäisi tehdä uusi satsi taas. Siitä tuli heti meidän suosikki. Suolasitruunoita taas en ole vielä saanut aikaiseksi, mutta kovasti meinaan niitä myös. Katselen ehkä ensin mitä kaikkea keksit niistä.

    VastaaPoista
  10. Ihanaa, että onnistuit gheen teossa ja että tykkäät siitä! En kyllä pidä itseäni minään ghee-tietäjänä, hihii.

    Minä olen käyttänyt gheetä aika paljon esim. intialaisissa kanaruoissa ja sitten linssiruoissa, kun olen tehnyt linssien päälle mausteseoksen, tadkan. Pastaankin olen joskus gheetä laittanut, ja hyvää oli. Jos innostut tekemään intialaisia makeisia, niin niihin tuo tekemäsi ghee uppoaa hyvin äkkiä. ;-) Ja ihan parasta pikaruokaa (tosin ei mitään karppaajien herkkua) on sekoittaa riisin joukkoon gheetä ja syödä sen kanssa jotain mausteista intialaista pikkelssiä. :-)

    Aika hyvän käyttötavan olit gheelle keksinyt; minä ainakin söisin nuo fudget alta aikayksikön. :-)

    VastaaPoista
  11. Hippu: Kiitos vinkeistä. Luulen, että tässä tulee kyllä vähän enemmänkin innostuttua intialaisesta ruoasta, niin kiehtovalta se vaikuttaa, kun blogiasi lukee!

    VastaaPoista