sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Laiskiaispullat

En ole moneen vuoteen leiponut laskiaispullia, viimeisin muistikuva on siltä vuodelta, kun pojat vielä asuivat kotona. Tein pullat vahingossa hiivaleipäjauhoihin, eikä niistä tullut suurta menestystä. Tänään tein taas laskiaispullia, prosessiin kuului tavanomainen määrä tössimistä tälläkin kertaa, ei jauhojen suhteen, ei varsinaisesti pullienkaan suhteen, vaan täytteen. Minä en perusta mantelimassatäytteestä, joten etsin kaappini ja varastoni, mutten löytänyt yhtään lusikallista mansikkahilloa. Rupesin siis hillonkeittohommiin. Sainkin pienen erän maukasta hilloa aikaan ja kaadoin sen lasipurkkiin. Siihen kohtaan järki sitten loppuikin. Nostin kuumenneen purkin ulos pakkaseen grillin teräksiselle sivupöydälle ja ennen kuin ehdin sanoa virhe, oli purkki napsahtanut rikki ja kuuma hillo levinnyt pitkin pöytää. Tähtihetkiä! Siivosin jäljet ja pyysin kauniisti Anttia etsimään minulle uuden pakasterasiallisen mansikkaa. Toisen erän jäähdytin kuparikattilassa, se ei haljennut sentään. 

Pullat leivoin Jennin ohjein ja ensimmäistä kertaa jätin kananmunan pois pullataikinasta, uskoin Jennin sanomaa, että ilman kananmunaa tulee pehmeämpi taikina. Puolitin hänen tekemänsä puolenlitran taikinan ja sain aikaan 10 laskiaispullaa, joita meillä on sanottu laiskiaispulliksi niin kauan kuin muistan. 

Laiskiaispullat

  • 2,5 dl maitoa
  • 25 g hiivaa
  • 1 dl sokeria
  • 0,5 tl suolaa
  • 0,5 rkl jauhettua kardemummaa
  • 7 dl vehnäjauhoja
  • 100 g voita pieniksi kuutioiksi leikattuna ja huoneenlämpimänä
  • 1 kananmuna voiteluun
  • hilloa
  • kermavaahtoa
  • tomusokeria
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murustele hiiva mukaan, sekoittele. Lisää kulhoon sokeri, suola, kardemumma ja noin puolet jauhoista. Laita yleiskone töihin veivaamaan taikinaa. Lisää jauhoja vähitellen ja lopuksi voikuutiot. Jatka vaivaamista vielä kymmenisen minuuttia, jolloin taikinaan tulee hyvä sitko. Se saa olla aika pehmeää, mutta mieluusti irrota kulhon reunoilta vatkaimen ympärille. Irrota vatkainosa ja  peitä taikina kulhossa kohoamaan kaksinkertaiseksi, se vie noin 30-minuuttia. 

Taikinan kohottua kaavi se kevyesti jauhotetulle leivinalustalle ja muotoile pitkulaiseksi pötköksi. Leikkaa pötkö 10 palaan ja pyörittele palat palloiksi, jotka nostelet leivinpaperilla päällystetylle leivinpellille. Jätä pullat vielä liinalla peitettynä kohoamaan noin puoleksi tunniksi. 

Kuumenna uuni 200-220 asteeseen, riippuen siitä millainen pullanpaistaja uunisi on. Minun uudehko uunini oli sopivan lämmin 200-asteisena. Voitele pullat kauttaaltaan kananmunalla ja paista niitä noin 8-10 minuuttia. Voi siinä mennä kaksitoistakin minuuttia, vahdi pullia, etteivät ne pääse kärähtämään. Kypsän pullan pohja on vienon vaaleanruskea, samoin pinta. Jätä pullat jäähtymään ritilälle.

Kun on aika täyttää pullat, leikkaa niistä hattu pois ja lusikoi keskelle mieluista hilloa tai sitä mantelimassaa, mikäli olet niin radikaali. Pursota tanakkaa kermavaahtoa (sitä ei tarvitse makeuttaa, hillossa on tarpeeksi makeutta) rinkulaksi hillon ympärille ja nosta hattu päälle. Ripottele päälle runsaasti tomusokeria. 

Meillä on tänään taas perhepäivälliset ja laiskiaispullat saavat olla jälkiruokana!

8 kommenttia:

  1. Kaunis kuva laiskiaispullista, lepäävät hangessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilsen satoi ja nyt on niin kaunis päivä, kaikki on valkoista ja puhdasta!

      Poista
  2. Onpa nätit pullat:) En ole erityisesti pullien ystävä, mutta laskiaispullat (varmaan täytteen vuoksi;D) ovat aina maistuneet. Täällä voi laskiaispullia nähdä ruotsalaisessa FIka-leipomossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pullat ovat kyllä paikallaan näin alkuvuodesta, sitten munkit vapun tienoilla, mutta muuten ei juuri tule kyllä pullataikinaa tehtyä. En ole koskaan oikein oppinut tekemään vaikka korvapuusteja tai lettipullaa.

      Poista
  3. Äh miten alkoi tehdä mieli pullaa, pitää ilmeisesti hankkia (en jaksa leipoa) jälkkäriksi illalla.

    VastaaPoista
  4. Voi miten kauniita kuvia! Hillosotku oli varmasti melkoinen 😂, mutta lopulta pullat palkitsivat 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pullat palkitsivat ja pakkasin loput nuorisolle mukaan niin vältyin vielä ylensyömiseltäkin. :D

      Poista