maanantai 15. huhtikuuta 2019

Piimäletut


Olen tehnyt monenlaisia lettuja, mutta yksiäkään piimälettujauja en ole ainakaan postannut, jos olen joskus tehnytkin. Minulla on menossa käytä pois-päivät, jolloin jokaisella ruoanlaitolla pitää saada jotain loppuun, jos mahdollista. Loppuja, kipeniä, jämiä pois pois pois. Ja nyt oli vähän piimää. 

Piimäletut 8 kpl (paistinpannun pohjan kokoisia)

  • 3 dl piimää (osa oli purkinhuljutteluvettä, yhteensä nestettä 3 dl)
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 2 kananmunaa
  • 1 tl ruokasoodaa
  • ripaus suolaa
  • 2 rkl sokeria
  • puolikkaan veriappelsiinin mehu
  • iso nokare voita sulatettuna + lisää paistamiseen
Mittaan blenderin kannuun kaikki ainekset lukuunottamatta paistamisvoita. Blenderöi tasaiseksi taikinaksi ja jos et ole tiskinsäästäjä, kaada tasainen taikina puhtaaseen kannuun. On nimittäin kivempi tiskata blenderin kannu heti tuoreeltaan puhtaaksi. Jätä taikina turpoamaan ainakin puoleksi tunniksi, mielellään pidemmäksikin aikaa. Paista voissa pannulla haluamasi kokoisiksi letuiksi ja tarjoa marjojen ja vaahterasiirapin kanssa. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jonne kerään kaikki hiustenlaittovinkkini. No ei vaiskaan, vaan siellä on pannukakut, letut ja muut sen sukuiset herkut.

2 kommenttia:

  1. Piimälettuja en olekaan tainnut maistaa, näyttävät herkullisilta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat kyllä hyviä ja jopa lämmitettyinä seuraavana päivänä maistuivat. :)
      ps. olet kyllä kiva, kun kommentoit, se on niin vähäistä nykyään.

      Poista