torstai 25. huhtikuuta 2019

Viittä vaille kesä – salaattia terassilla


Tänään voisi ajatella olevan toukokuun viimeinen viikko, mutta kalenterista on pakko uskoa, että huhtikuu tässä vasta on lopuillaan. Keskustassa koivuissa on jo hiirenkorvat! Takapihan terassillamme tarkeni tänään syödä ensimmäisen kerran paljain jaloin, kun piti kiirettä, ettei aurinko ehtinyt naapurin kuusien taakse.

Salaatti kaikilla herkuilla

  • 1 ruukku rapeaa salaattia
  • 1 pieni kurkku
  • 20 kirsikkatomaattia
  • 1 nippu vihreää parsaa
  • 1 avokado 
  • 1 pieni punainen suippopaprika
  • 200 g lämminsavulohta
  • 2 kananmunaa
  • tilkka etikkaa uppomunien keittoveteen
  • suolaa ja pippuria
  • tilliä
  • oliiviöljyä
  • sitruunamehua
Kiehauta suuressa kattilassa vettä ja lirauta sinne tilkka etikkaa. Jätä kannen alle poreilemaan miedosti. Napsauta parsoista kuivakka osa vartta pois ja höyrytä parsat kevyesti, muutama minuutti vain, niin saa jäädä purtavaa. Ripauta päälle hieman suolaa ja pippuria.

Revi salaatti kulhoon paloiksi ja lisää sinne kurkku viipaleina, tomaatit puolitettuina ja paprika suikaleina. Sekoita ainekset salaatiksi. Halkaise avokado, poista siemenpallukka ja kuopaise sisus lusikalla pois. Leikkaa puolikkaat viipaleiksi. 

Sekoita oliiviöljystä, sitruunamehusta, suolasta ja pippurista pieni salaattikastike, sitä ei tarvita kuin pari kolme ruokalusikallista. Sekoita kastike salaattiin, pyöräyttele lusikalla kastike jokapuolelle salaattia. Annostele salaatti lautasille. 

Ota savulohipalasta nahka pois ja leikkaa pala kahteen annoskappaleeseen, nosta palat salaattikekojen päälle. Laita toiselle reunalle kalaa höyrytetyt parsat ja toiselle avokadoviipaleet. 

Nosta vesi kattilassa uudelleen kiehumaan ja riko kananmunat kuppeihin valmiiksi. Pyöräytä kauhalla kiehuva vesi pyörteeseen ja laske rikotut kananmunat veteen kypsymään. Auta hieman kauhalla valkuaisia keltuaisten ympärille, mutta ainakin minun uppomunistani valkuaiset karkasivat aikalailla omille teilleen. Anna kananmunien kypsyä pari kolme minuuttia. Nosta munat talouspaperiarkin päälle hetkeksi ja kun vesi on imeytynyt paperiin, nosta uppomunat annoksiin kalapalojen päälle. Koristele tillillä ja pyöräytä päälle vielä hieman pippuria ja oliiviöljyä etenkin parsan ja avokadon päälle. 


2 kommenttia:

  1. Ihanaa että teillä lämmin kevät. Lähdin Helsingistä juuri ennen kuin kevät alkoi kunnolla, Täällä alkoi samoihin aikoihin taas hellekausi...Nam, herkullinen salaatti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva ruoka, kun oli vähän kiire, eikä aika piperrellä mitään. :) Tänään taitaa olla vielä kaunis ja lämmin sää, huomisesta mahtaa taas viilentyä. On kyllä varhaiset hiirenkorvat tänä vuonna, jos ensi viikolla on kylmää, mahtaako koivut imaista ne takaisin. :D: :D

      Poista