maanantai 30. joulukuuta 2019

Kerta kiellon päälle, vielä yksi postaus


Eiliselle päivälliselle tein pikaisen salaatin, joka oli hauska ja vähän hupsukin. Olin nähnyt jokunen aika sitten Jotain maukasta-blogissa ihanan kuvan punajuurimehulla (tai liemellä) värjätystä mozzarellapallosta ja minusta se oli aivan mahtava idea. Mari tosin marinoi mozzarellaa yön yli, minulla oli aikaa vähemmän. Joululta jäi purkki pieniä sydämen muotoisia mozzarellapaloja ja ne oli syytä käyttää pois.

Punajuurimarinoidut mozzarellasydämet salaatissa

  • 1 purkki pieniä mozzarellasydämiä (purkissa noin 10-12 kpl)
  • säilykepunajuurien lientä 
  • salanova-salaatinlehtiä
  • 1 mandariinin mehu
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
Kaadoin valutettujen mozzarellasydänten päälle punajuurilientä sen verran, että palat peittyivät, sekoittelin ja jätin odottamaan. Yön ylikin olisi hyvä antaa värjäytyä, mutta tuo tuntikin riitti. 

Asettelin vadille salanova-salaatinlehtiä, ne ovat hennonmakuisia ja kauniin värisiä. Sekoitin mandariinin mehusta, oliiviöljystä, suolasta ja pippurista vinegretin ja lusikoin sen salaatinlehtien päälle. Kaadoin mozzarelloista liemen pois ja nostelin punaiset sydämet salaatin päälle. Meillä oli päivällisenä savustettua lohta ja perunoita ja yksinkertainen salaatti sopi annokseen oikein hyvin. 


1 kommentti:

  1. No tällähän taklaa jo ystävänpäivänkin, jos sitä viettää sitten helmikuussa!

    VastaaPoista