lauantai 4. syyskuuta 2021

Viileä melonikeitto

Vaikka helteet ovat nyt ilmeisesti tältä vuodelta hikoiltu, oli meillä vielä yksi espanjalainen viileä keitto. Suurin syy sen tekemiseen oli se, että cantaloupe oli vadissa ja se tuoksui jo siltä, että käyttäkää tai viekää kohta kompostiin. Ohjeita vilkuilin sieltä täältä ja opin, että ruoan nimi on salmojero de melón con jambón, kun halusin käyttää pois myös pienen pakkauksen serranonkinkkua. Juuri ennen pientä reissua oli hyvä käyttää sitä sun tätä pientä pois. 

Melonikeittoa ja kinkkua kahdelle

  • kourallinen kirsikkatomaatteja (viimeiset pihan viljelmien tällä erää kypsistä)
  • 5 cm pala eilistä patonkia
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 1 rkl sherryviinietikkaa
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • 1 cantaloupe-meloni paloiksi leikattuna (säästin 8 kuutiota koristeluun)
  • 4 viipaletta serranonkinkkua
Keräsin blenderin kannuun kirsikkatomaatit, leipäpalan pienempiin paloihin leikeltynä, kuoritun valkosipulinkynnen ja melonipalat. Kone teki töitänsä hetken ja maustoin sitten keiton sherryviinietikalla, suolalla ja pippurilla. Lopuksi lisäsin vielä kunnon lorauksen oliiviöljyä. Sekoitin vielä koneella minuutin verran. Kaadoin keiton jääkaappiin mahtuvaan kannuun viilenemään. 

Käärin säästämieni melonipalojen ympärille palaset serranonkinkkua ja pistin palat tapastikkuihin, kaksi palaa/tikku. Tarjoilun hetkellä sekoitin keittoa ensin kannussa, melonikeitot tahtovat hieman jähmettyä viileässä. Sitten kaadoin syviin annoskuppeihin keittoa ja nostin päälle keittoon kupin reunoille kaksi tikkua kinkku-melonia. Muutama tippa oliiviöljyä vielä koristeeksi keiton päälle ja pieni kierto pippurimyllystä. 


La Vuelta alkaa olla lopussa, viimeinen vuorietappi ajettiin tänään. Kauniissa säässä ajettu parisataa kilometrinen reitti kulki pohjoisen Espanjan maisemissa. Irtiottoja oli monenlaista ja loppukilometreillä melkoista taktikointia ja etten sanoisi sekoilua. Etapin ykkösenä maaliin ajoi upeasti ja yllättävästi uransa ensimmäiseen voittoon Clément Champoussin. Olipa hauska ja hyvä loppu! Primoz Roglic tuli maaliin toisena ja johtaa tietysti kokonaiskilpailua ennen huomista päätösetappia, joka on 34 km aika-ajo päättyen Santiago de Compostelaan, minun lempparikaupunkiini.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti