Huijaus karahti kiville - sipulikeitto haudutuspadassa

Pari viikkoa sitten söimme Sinne Helsingissä loistavaa sipulikeittoa, jota olisin mielelläni ottanut toisenkin kauhallisen. Keiton samettinen rakenne ja yhtä aikaa terävä ja lempeä maku ihastuttivat meitä molempia. Halusin kokeilla keiton kopioimista ja tänään oli sen aika. Kuten aamulla kerroin, viritin ansaa nuoremmalle pojalleni, mutta jouduin katkerasti pettymään. Häntä ei huijattu, ei sitten yhtään.

Soseutettu sipulikeitto haudutuspadassa

• 4 suurta makeaa espanjalaista sipulia (yhteensä 1 kg)
• 4 valkosipulinkynttä
• 50 g voita
• suolaa ja pippuria
• tuoretta timjamia
• 2 rkl muscovadosokeria
• 2 rkl balsamicoa
• 3 rkl vehnäjauhoja
• 5 dl tummaa lihalientä
• 2 dl kuivaa valkoviiniä
• 0,5 dl kermaa
• gruyerelastuja, ruisleipälastuja ja tuoretta timjamia annoksen päälle

Laita haudutuspata lämpenemään high-asetuksella (tai paksupohjainen kattila tai pata levylle) ja sinne voi sulamaan. Leikkaa odotellessasi sipuli ohuiksi suikaleiksi, kuori valkosipulinkynnet ja murskaa ne veitsen lappeella. Kun voi on sulanut, kaada sipulit ja valkosipulit pataan ja pyörittele ne kauttaaltaan sulaan voihin. Lisää mukaan sokeri ja balsamico ja sekoita taas perusteellisesti. Jätä haudutuspata kannella peitettynä töihin puoleksitoista tunniksi, tai pata/kattila liedelle miedolle lämmölle. Sekoittele sipuleita aika-ajoin, että ne alkavat karamellisoitua joka puolelta, mutteivat pala pohjaan. 

Kun sipuleihin alkaa tulla tummaa väriä ja ne ovat aivan laiskistuneita, lisää mukaan vehnäjauhot. Sekoita kunnolla ja lisää sitten viini ja kuuma liemi, ripota päälle suolaa ja pippuria, sekä tuoretta timjamia. Jätä pata low-asetuksella kuudeksi tunniksi tekemään ihmeitään, sekoittele välillä. Kattilassa tai padassa kypsyttely vienee muutamia tunteja sekin. 

Kun keitto on sakeaa ja kypsää, kaada se erissä blenderin kannuun ja surruuttele niin sileäksi, kuin koneesi pystyy. Minä en ollut ihan tyytyväinen rakenteeseen, joten ajoin keittopohjan vielä tiheimmän siiviläni läpi. Lisää mukaan loraus kermaa ja tarkista suolan ja pippurin määrä. Kuumenna keitto vielä tarjoilukuumaksi. Ripottele annoksen päälle gruyrelastuja, kuivan ruisleivän paloja ja tuoretta timjamia. 

En saanut keiton rakenteesta niin samettista, kuin ravintolassa, mutta maussa oli kyllä huomattavaa samankaltaisuutta, sopivaa terävyyttä, mutta myös makeutta. Abiturientti kysyi pöydän ääreen istuessaan, että mitä tämä on. Vastasin, että se on kasvissosekeittoa. Hän maistoi lusikallisen ja sanoi, että sipulia. Hän söi pienen annoksen, eikä moittinut sen enempää keittoa, kuin kokkiakaan. Muut pitivät keitosta kovasti. Vielä pitäisi vain saada rakenne hienommaksi, millähän se onnistuisi? Vinkit peruskeittoon (ilman soseutuselementtia) otin Kitchen Simplicity-blogista pienin muutoksin tietty.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme. 

Salainen operaatio aamuhämärissä

todistusaineisto aamuhämärissä ennen pilkkomista

Meillä on perheessä yksi henkilö, joka aivan varmasti on minun jälkeläiseni, ei tarvitse epäillä hänen vaihtuneen synnytyslaitoksella. Hän on minun poikani, sillä hän suhtautuu sipuliin täsmälleen samoin kuin minä hänen iässään. Sipuli on pahasta, se poimitaan pois annoksesta, olipa se kuinka pieneksi pilkottua hyvänsä. Vain tomaattisissa ruokalajeissa hän ei täysin tähän pysty, sillä yleensä mukana on jotain muuta samankaltaista, läpikuultavaksi kypsynyttä sellerinvartta tai porkkanaa. Kyse on enemmän raaka-aineen erottumisesta ruoassa, kuin sen mausta, vaikka hän sinnikkäästi toisin väittääkin. Samoin oli omalla kohdallani. Ruoka oli ihan nounou, jos siinä oli näkyviä sipulinpalasia, mutten mitenkään varmasti tunnistanut sipulin makua, jos äiti ujutti sen ruokiin 70- ja 80-lukujen keittiöihmeen, sipulijauheen muodossa. 

Vasta kun aloin itse tehdä ruokaa sangen nuorena yli 20-vuotiaana, aloin ymmärtää, ettei juuri mikään ruoka maistu miltään, jollei sen valmistus ala mantralla, johon kuuluu sipulin kuorimista, silmien pyyhkimistä ja pannulla sulavan voinokareen tanssia. Tämän kun oivalsin, aloin vähitellen oppia ruoanlaittoa, eikä meillä montaa ruokaa ole repertuaarissa, joissa ei olisi sipulia, nuoremman pojan antipatiasta huolimatta. Kun käytän raakaa sipulia, sen laitan hyvää hyvyyttäni erikseen tarjolle, mutta muuten koitan kyllä huijata minkä kerkiän. Koskaan kysyttäessä ruoassa ei ole paljon sipulia, vaikka kompostikuppi pursuasi kuoria ja silmäni olisivat punaiset kuin särjellä.

Tänään tekeillä on kaksoistestaus ja varsinainen huijaus, jonka lopputulosta en tohdi vielä arvailla. Sen ensimmäinen osa käsittää pistokokeen siitä, lukeeko Abiturientti blogiani, kuten hän kirkkain silmin väittää. Myös Nuori Morsian osallistuu tietämättään kokeeseen, sillä hänkin kerrotun mukaan vilkuilee aikaansaannoksiani toisinaan. Mikäli tänään on juuri se päivä, jolloin he katsahtavat Campasimpukkaan, he pääsevät jyvälle huijauksestani ja se on minulle enemmän kuin oikein.

Toinen osa käsittää raaka-aineen piilottamista niin, ettei sipulivastainen henkilö sitä tunnista ruoasta ja vieläpä kehuisi ruokaani maasta taivaisiin. Siinä tapauksessa voisin heiluttaa voitonmerkiksi keittiöpyyhettä ja huutaa hurraata. Alkuvalmistelut on tehty, kilo sipulia on kuorittu ja suikaloitu, haudutuspata, keittiöni uskollinen palvelija on asetuksella high ja operaatio on käynnissä. Tuloksista myöhemmin.

Lopuksi minun on sanottava, että oikeasti ymmärrän vastenmielisyyden sipulia, tai mitä hyvänsä muuta raaka-ainetta kohtaan, enkä pakota ketään syömään ruokaa, joka ei kertakaikkiaan maistu. Koska itse olen elävä esimerkki siitä, että sipulivastenmielisyys on voitettavissa, olen halukas kokeilemaan, kävisikö samoin Abiturientin kohdalla. Mikäli epäonnistun surkeasti, en enää koita huijata, sen sormet ristissä lupaan.

Teriyaki-kanaa ja ohraa

nyt tarvitaan enää 1930-luvun hame

Haudutuspata on ollut ahkerassa käytössä tällä viikolla, kaikki ruoat ovat valmistuneet sillä ilman, että keittiössä on tarvinut viettää pitkää aikaa. Tänään pataan pääsi broilerin rintapaloja moneksi tunniksi. Ohjeen ruokaan otin minulle uudesta blogista, Life Made Sweeter. Muuntelin hieman ohjeen ainemääriä, muttei ehkä olisi kannattanut, kerron lopuksi miksi.

Teriyaki-kanaa neljälle

• 1 kg broilerin rintapaloja
• 2 dl soijakastiketta (älkää säikähtäkö)
• 2 dl suolatonta kanalientä
• 1 dl hunajaa (meillä täyteläistä Azorien hunajaa)
• 1 dl omenaviinietikkaa
• 1 tl seesamiöljyä
• pieni pätkä tuoretta inkivääriä raastettuna
• 2 tl valkosipulimurskaa
• runsaasti pippuria suoraan myllystä
• 2 rkl maissitärkkelystä
• 2 rkl kylmää vettä
• kevätsipulia silppuna
• seesaminsiemeniä

Aseta broileripalat haudutuspadan öljytylle pohjalle. Sekoita kulhossa soijakastike, etikka, hunaja, kanaliemi ja seesamiöljy tasaiseksi. Lisää mukaan raastettu inkivääri ja valkosipulimurska, sekä pippuri. Kaada liemi broileripalojen päälle ja laita pata low-asetukselle kolmeksi tunniksi. Käännä broileripalojen kylkeä puolivälissä. 

Nosta broileripalat pois liemestä, kun ne ovat kypsiä. Varo kypsentämästä niitä liikaa, broileri hajoaa liian pitkästä hauduttamisesta. Leikkaa palat kuutioiksi ja jätä leikkuulaudalle odottamaan. Kaada kastike padasta kattilaan ja sekoita siihen veteen liotettu maissitärkkelys. Keitä kastiketta kokoon noin 10 minuuttia, kunnes se sakenee. Tarkista maku. Tässä kohtaa myönnän, että pieni lisämakeus ei olisi haitannut, olisin voinut laittaa hunajaa hieman enemmän. Lisää broileripalat kastikkeeseen ja kuumenna ne vielä uudelleen. Tarjoa riisin tai ohran kanssa, ripota päälle kevätsipulisilppua ja seesaminsiemeniä.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme. 

Lauantaiaamuna

Kammenpyörittäjän pyöräklinikan viimeisin potilas

Pystyn tekemään vaivatta kahta asiaa yhtä aikaa, kolmea ja neljääkin ainakin hetken aikaa. Kykenen puhumaan kahdella kielellä 2-3 keskustelua lomittain ja kuuntelemaan eri äänilähteitä, erottelemaan ne toisistaan ja kirjoittamaan ylös tarvittavat asiat. Käsialasta en välttämättä saa selkoa itsekään, mutta kukapa olisi täydellinen? En edes minä. Keittiössä minulla kiehuu monta pataa ja kattilaa samaan aikaan ja pilkon, raastan ja laastaroin sujuvasti yhtä aikaa. Tuon tullessani ja vien mennessäni ja kolmen minuutin aikaikkunassa ehtii useimmiten hyvin tyhjentää pyykkikoneen ennen kuin kääretorttupohja kärähtää.

Jälkikasvullamme on myös hyvä simultaanikapasiteetti, sillä heidän kanssaan ruokapöydässä istuessamme meillä on usein neljä keskustelua menossa ja ehkä vielä viides, yhteinen. Se voi kuulostaa ja varmasti onkin kakofonista. Ainakin se on kaukana siitä kasvatusoppaiden kuvailemasta päivittäisestä rauhan tyyssijasta, hetkestä jolloin verkkaisesti sanaillen kukin kuvailee päivänsä tapahtumia ja tietoja vaihdetaan hartauden vallitessa. Ei, ei meillä niin. Minä kysyn kummaltakin pojalta asiaa tai paria, he vastaavat ja heittävät naljailut toisilleen (mutteivat enää aina  uhkaa toisiaan lihapullaan verhotulla haarukalla). Poikien isä kertoo uusimmasta polkupyörästään ja minä tiedustelen huomista kuljetustarvetta, tai ruokatoiveita. Siihen vastaus on joka kerta: jotain hyvää. Kaikilla on asiaa toisilleen, eikä se haittaa, vaikkei joku tiedä mistä puhutaan. Toisinaan tulee kyllä täydellinen putoamisen hetki, joku avainsana jää uupumaan, eikä kukaan tajua, mistä on kyse. Se on hieno hetki ja johtaa yleensä repeämiseen. Yleensä se olen minä, jolta se avainsana jää sanomatta, no se siellä, se iso sen pienen vieressä.

Välillä kyllä paljastuu se, ettei nuorempi pojista kuuntele meistä ketään. Hän on perheessä se, joka sanoo asiaan kuin asiaan silmät pyöreinä, että en minä oo kuullutkaan. Legendaarisimpia en minä oo kuullutkaan- hetkiä oli se, kun olimme Kammenpyörittäjän kanssa lähdössä ensimmäistä kertaa pitemmälle reissulle niin, että nuoriso jäisi kotiin talonvahdeiksi. Valmistelut olivat jo pitkällä, lähtöpäivä lähellä ja kertasimme ns. house rules-osastoa. Mitä ei saa tehdä ja mitä vaivoin saisi ehkä tehdä, jos isoveli olisi lomalla armeijasta jne. Jossain vaiheessa epistolaa poika keskeytti ja kysyi, että minne te nyt oikein ootte menossa ja kuinka pitkäksi aikaa. Katsoimme Kammenpyörittäjän kanssa toisiimme kasvoillamme tyypillinen voi tuota sinun poikaasi- ilme. Kyse ei ehkä lopulta ole kuitenkaan siitä, ettei hän kuulisi asioita, hän vain unohtaa kuulleensa ne. Sellaista sattuu.

Tuumailen näitä lauantaiaamuni iloksi siksi, että viime aikoina keittiössä viettämäni aika on ollut vähintäinkin vähäistä, siellä ei ole tapahtunut edes yhtä asiaa samaan aikaan. Sitten kun keittiöön tälläydyn, tekeillä on monta ruokaa yhtä aikaa ja vähitellen ajoittaminenkin alkaa luonnistua. Enää eivät kasvikset ole juuri sopivan kypsiä siinä vaiheessa, kun pihvit vielä pötköttävät leikkuulaudalla, tai jälkiruoka ole valmista tarjottavaksi neljä tuntia pääruoan jälkeen.

Tänään minun on tarkoitus viettää kunnolla aikaa keittiössä. Aion kokata kunnollisen päivällisen perheelleni, joka todennäköisesti on koossakin, mikäli Abiturientti saapuu riiuureissultaan sopivasti. Vielä pitäisi miettiä käännynkö kanan kanssa itään vai länteen, haudutuspataan lintupalat jokatapauksessa joutuvat. Arvonta kahden kiinnostavan ruokaohjeen välillä on pian käsillä.

Ammattipyöräilyn kausi on kunnolla alkanut myös Eurosportin lähetyksissä. Olemme seuranneet Vuelta Andaluciaa alkukeväisestä Espanjasta. Minä olen mielissäni, sillä suosikkini Alberto Contador tikkaa mäkiä ylös entiseen malliin, jopa valmiimpana tässä vaiheessa kautta kuin moneen vuoteen. Jännitystä kisaan tuo se, että Albertoa ajaa takaa toinen suosikkini, stemmiä tuijottava Chris Froome. En vielä varauksetta pidä Tinkoff Saxo-tallin tämän vuoden värivalinnoista, mutta kesän mittaan silmä tottunee siihenkin.

Ystävänpäivän minilomanen Helsingissä

Kun varasin ravintolapöytää Helsingistä muutamia viikkoja sitten, en lainkaan älynnyt kyseessä olevan ystävänpäivän ilta. Sain kuitenkin pöydän melkein haluamaamme aikaan ja juuri sieltä, minne halusinkin meidän pääsevän, eli Sinne Helsinkiin. 

Illallisaikamme alkoi kello 17.45. Olimme paikalla täsmällisesti ja ravintolan delipuoli näyttikin olevan melkoisen täysi. Puutarhaksi nimetty kerrostalojen sisäpihalle sommiteltu ravintolasali oli tässä vaiheessa iltaa vielä puolityhjä. Saimme kahdelle katetun loosin, johon olisi kyllä mahtunut neljänkin hengen seuruen, mutta kyllä meille isompikin tila kelpasi. Keskemmällä salia kahden hengen pöydät olivat melko ritirinnan, niiden välissä tarjoilijoilla näytti olevan puikkelehtimista. 

Olimme katsoneet nettisivulla olevaa ruokalistaa jo valmiiksi ja olimme nopeasti suostutellut ottamaan viiden ruokalajin Menu Puutarhan viinipaketilla. Saimme paperipussiin pakattuja paksukuorisia maukkaita leipäpallosia sopivan pehmeän voin kanssa ja niitä olikin mukava nakerrella, sillä ensimmäisen ruokalajin saapuminen vei yli puoli tuntia. 

Annoksessa oli ohueksi viipaloitua kylmää ankkaa, punajuuren, kyssäkaalin ja ruusukaalin kanssa. Schloss Lieser-rieslingin luvattiin sopivan rasvaiselle lihalle, mutta emme pitäneet kylmää ankkaa kovin rasvaisena. Pidin punajuuresta kovasti, olenhan itsekin askaroinut sen parissa viimepäivinä.

Toinen ruokalaji kuvailtiin paahdetuksi sipulikeitoksi mallasleivän kera. Keitto oli soseutettu aivan sametiksi ja leipä oli hauskoina muruina keiton pinnalla, juustolastut toivat keittoon rakennetta ja terävyyttä. Ensimmäisistä lusikallisista piti vielä etsiä sipulikeiton komponetteja, mutta sieltä ne hyvin löytyivät. Kuinka mielelläni osaisinkaan tehdä tällaista keittoa! Annos oli maltillisen pieni, tällä kertaa olisin jaksanut/halunnut syödä puoli kauhallista enemmänkin. En löydä keiton kanssa tarjottua valkoviiniä ravintolan listalta, merkintäni iPuhelimen muistiin ovat niin puutteelliset.

Pääruokana meille tarjottiin kuhaa ja sen parina oli Barranco Oscuro Garnata-viiniä. On aina virkistävää saada punaista kalan kaveriksi. Viini oli tuodessa viileää, kuten olemme näissä yhteyksissä jo tottuneet, mutta se ehti lämmetä pitkähkön tauon aikana ennen kuin kala saapui pöytään. Tässä vaiheessa kello alkoi lähestyä seitsemää ja ravintola täyttyä, joten keittiöllä oli ilmeisen kiireinen hetki. Kuha oli upeasti paistettu ja simpukkaliemessä oli intensiivinen maku. Musteaioli oli jänskää. Minä en sittenkään pitänyt viinivalintaa aivan täysosumana omassa suussani, Kammenpyörittäjä piti siitä enemmän. 

Ennen jälkiruokaa meille tuotiin juustoa. Tilausvaiheessa puhuttiin juustoista ja niiden kanssa tarjotuista herkuista, mutta annokseen kuului yksi juustopala ja lusikallinen hyvää raparperihilloketta. Juusto oli Helsingin Meijeriliikkeen Jätkäsaarta, jonka netissä kerrottavan oleva Port Salut-tyyppistä juustoa. Juustopalan painikkeeksi tarjottiin siideriä Normandiasta. 

Jälkiruokaa odotimme hyvän tovin, se oli pannacottaa ja veriappelsiinisorbetia. Ananaskuutiot olivat mielestäni annoksessa vähän turhat. Jälkiruokaviinin nimi on muistiinpanoissani jälleen niin kryptinen, etten jäljitä sitä listalta. 

Lasku tuotiin hauskasti vanhan nuortenkirjan välissä, kahden hengen viiden ruokalajin illallinen viineineen maksoi noin 240 euroa. Aikaa meiltä kului rapiat kolme tuntia, josta loppupuolella tahti hieman hiipui. Jos olisimme olleet romanttisemmilla treffeillä, emme olisi varmaan huomanneetkaan taukoja, mutta vakiintuneena pariskuntana sitä tuli vilkaistua kelloakin. 

Ravintola Sinne Helsingistä jäi voittopuolisesti hyvä mielikuva. Tarjoilu oli ystävällistä ja vaihtelevakielistä, pöytämme äärellä piipahti ainakin neljä eri tarjoilijaa. Aterian tähdeksi kirkastui sipulikeitto rapean kuhan jäädessä niukasti hopealle. Kammenpyörittäjä ei ollut päänsä päällä sijainneesta kaiuttimesta tulvineen puhemusiikin ystävä, asiantuntijuutemme ei riittänyt kertomaan oliko kyseessä se kuuluisa Poski, vai ei. Vaikka oli ystävänpäivän ilta, ravintola ei ollut täyteenmyyty ateriamme aikana. Neljän hengen pöytiä oli katettu kahdelle ja muutamia pöytiä oli vapaana kaiken aikaa, mutta vilkas ja iloinen tunnelma kuitenkin vallitsi. Mielemme tekee päästä myös Sinne Porvooseen.

Liitän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne olemme keränneet ravintola-aiheisia postauksiamme.

Minilomasen varsinainen tarkoitus oli Tweed Run, johon Kammenpyörittäjä osallistui eilen. Viime vuonna ajot ajettiin ankeassa vesisateessa, mutta tällä kertaa sää suosi, aurinko paistoi ja pikkupakkanen teki ilmasta kirpeää. Noin viisikymmentä fillari-intoilijaa osallistui tämänkertaiseen ajoon, myös venäläisiä ja virolaisia osallistujia nähtiin.

Minä vietin odotteluajan elokuvissa. Tapani mukaan olin ajoissa, joten odottelin Tennispalatsissa olevassa kahvilassa. Näytti olevan vilkas elokuvapäivä, etenkin lapsiperheet olivat liikkeellä sankoin joukoin, varmaankin uutta Risto Räppääjää katsomassa. Myös minun valintani oli suosittu, pienehkö teatteri oli melkein täynnä, lähinnä ikäisiäni naisia.

odottelukaakao ja pikainen TOP100:sen tsekkaus

Kävin katsomassa Kaiken teorian. En olekaan aikoihin nähnyt niin hyvää elokuvaa, suosittelen lämpimästi tätä Stephen Hawkingista ja Jane Wildesta kertovaa elokuvaa etenkin niille, joilla on tapana ottaa nenäliina mukaansa elokuviin. Naispääosaa esittänyt Felicity Jones oli tuttu minulle Austen-filmatisoinnista Northanger Abbey, mutta Hawkingia itseään esittänyt Eddie Redmayne oli uusi, mutta sitäkin vakuuttavampi tuttavuus.

lainakuva elokuvan mainoksesta

Pitkästä aikaa pidin myös ennen elokuvaa näytettävästä mainoksesta. Niin pitivät muutkin, oli vähällä ettemme taputtaneet! Youtubesta löytyi muitakin Tradenomi-liiton mainoksia. Suosittelen niitäkin.

Olimme majoittuneet minilomasemme ajan Klaus K:ssa. Se osoittautui polkupyöräystävälliseksi hotelliksi, kunhan vakuutimme, ettei satavuotias Urheilu ole likainen. Myös hotellin italialainen aamiainen oli hyvä, muutenkin pidimme hotellista kovasti. Sampookin tuoksui hyvälle!

Ohrattoa jälleen, tällä kertaa brutaalin punaista

Olimme toissa sunnuntaina pyöränhakureissulla ja söimme paluumatkalla Ravintola Göstassa punajuuriohrattoa. Mieleni teki heti kokeilla sellaisen valmistamista. Vihanneslaatikosta löytyi yksi punajuuri, joka riitti tähän kolmen hengen annokseen oikein hyvin. Katselin vinkkejä punajuuriohrattoon sieltä täältä, mutta eniten käytin tätä Pastanjauhajien ohjetta yli neljä vuoden takaa. Tuohon aikaan olin juuri innostunut lukemaan blogeja, mutten vielä ollut perustanut Campasimpukkaa. En ollut tuohon kyseiseen postaukseen kommentoinut, vaikka ahkerasti muuten kommentoinkin heidän ja muutamien muiden blogeissa. Vähän minä muuntelin ohjetta, kuten melkein aina.

Punajuuriohratto kolmelle

• loraus oliiviöljyä
• 1 suuri punajuuri
• 1 sipuli
• 1,5 dl ohrahelmiä
• 4 dl kanalientä
• kourallinen kuivattuja sieniä
• kourallinen parmesaaniraastetta
• nokare voita
• suolaa ja pippuria

Keitä punajuuri kypsäksi ja kuori se heti, kun näpit antavat myöten käsitellä kuumaa juuresta. Säästä muutama desi keitinlientä. Kuumenna kanaliemi, tai mitä lientä käytätkin. Silppua sipuli ja laita kuivatut sienet kiehuvaan veteen likoamaan. Älä keitä sieniä, jätä vain ne kuumaan veteen kannen alle. Soseuta kypsä punajuuri keitinliemitilkan kanssa tasaiseksi soseeksi. Jätä vieläkin keitinlientä talteen, jos kanaliemesi sattuu loppumaan kesken.

Kuumenna kasarissa öljyä ja laita sipulit sinne kuullottumaan, lisää ohrahelmet muutaman minuutin kuluttua, sekoittele koko ajan. Hetken kuluttua ala lisätä kuumaa kanalientä ja välillä vähän punajuuren keitinlientä kauhallinen kerrallaan ohrattoon, niin että se imee liemen vähitellen. Varo polttamasta pohjaan, mutta myös hukuttamasta ohrattoa liikaan liemeen. Noin vartin kuluttua lisää mukaan kuumassa vedessä turvonneet sienet silputtuna ja punajuurisose ja sekoittele taas. Lisää lientä pikkuhiljaa ja maistele jyvä kerrallaan, koska ohratossa alkaa olla sopiva puruaste, ei liian raaka, ei liian kypsä. Kun purutuntua on vielä aavistus liikaa, sekoita mukaan parmesaaniraaste ja nokare voita. Anna hautua vielä hetkinen. Maistele vaatiiko ohratto suolaa, juuston ja liemen suola voi olla tarpeeksi. Lisää suolaa, jos tarpeen ja pyörätä vähän pippuria myllystä. Tarjoa heti. 

Meillä ohratto syötiin ulkofileviipaleiden kanssa. Pidimme kovasti ohraton intensiivisestä väristä ja siitä, että purutuntumaa oli tarpeeksi, ettei ruoka tuntunut vauvanruoalta. Nämä ohrahelmet olivat mukavamman näköisiä kuin täysjyväohrasuurimot, joita ensimmäisessä ohrattokokeilussani käytin. 

Hulluna ruokaan

Huomasin YLE Areenasta kiinnostavan ruoka-aiheisen dokumentin Hulluna ruokaan. Se on nähtävissä vielä 28 päivän ajan. Vinkkaan siitä, vaikka linkki tuleekin tuonnempana olemaan vanhentunut. Dokumentti ei muuten maininnut sanallakaan meitä blogaaneja, mutta antoi paljon ajattelimisen aihetta foodieista, foodingista, ravintolassa syömisestä ja ravintolakokemuksista. Suosittelen lämpimästi! 

Tammikuussa Tallinnan Crussa syömäni annos, josta ensin kehveli otin kuvan

Keittovinkki kaupungin toiselta laidalta

Eilen ihastelin Jokihaan tekemää kauniinväristä linssikeittoa ja halusin kokeilla sitä itsekin. Eilinen viima vaihtui tämänpäiväiseen vesisade pakkasella- keliin, siihenkin lämmittävä keitto sopisi hyvin. Muistikuvani työtasolla majailevasta inkivääripalasta oli kyllä oikea, tosin työtaso sijaitsee työpaikalla. Niin keittoni jäi ilman tuoretta inkivääriä, löysin kyllä jauhettua. En yhtään tiedä, onko se lähellekään vastaavaa. Muutenkin kaivelin maustevarastojani ja käsitys siitä, että meillä on kokonaisia kardemumman "koteloita" piti paikkaansa. Nyt niillekin tuli käyttöä.

Linssikeitto neljälle

• 2 pientä sipulia
• monta pientä valkosipulin kynttä, niin monta kuin viitsit kuoria
• 2 porkkanaa
• 2 dl punaisia linssejä
• kasvislientä (laitoin vettä)
• 1 tl jauhettua kanelia
• 1 tl jauhettua kurkumaa
• 1 tl jauhettua inkivääriä
• 6 kardemumman siemenet (jos käytät sellaisesta putkilosta, noin 1/4 tl lienee sopiva määrä)
• chilihiutaleita
• suolaa ja pippuria
• loraus oliiviöljyä
• 4 dl kookosmaitoa
• tuoreita yrttejä (meillä timjamia ja oreganoa)
• sitruunamehua

Kuori sipulit ja porkkanat ja pilko ne paloiksi, huuhdo linssit. Riko kardemumman kuoret ja poimi siemenet tallelle. Lorauta paksupohjaiseen kattilaan öljyä ja kuullota sipuleita ja porkkanoita (ja inkivääriä raastettuna, jos sinulla on tuoretta). Lisää mukaan mausteet ja sekoittele. Kaada linssit kattilaan ja päälle lientä/vettä niin paljon, että ainekset peittyvät. Anna niiden kypsyä miedolla porinalla, kunnes ovat kypsiä. Soseuta ja lisää mukaan kookosmaito. Sekoita keitto tasaiseksi ja kuumenna se vielä kunnolla. Tarkista maku, lisää suolaa mikäli tarpeen. Ripottele annoksen päälle muutama tippa kaikkein parasta oljyäsi ja vähän tuoreita yrttejä. Jos olet parempimuistinen kuin minä, tirskautat keittoon vielä hieman sitruunamehua, kuten Jokihaka teki. Minä en muistanut. Pidimme keitosta tosi, tosi paljon.

Sauvajyväsen eilisessä postauksessa oli puhetta siitä, onko kiva tai järkevää, että postaa heti toisen, kotimaisen blogaanin perässä samaa ruokaa. Ainahan niihin pieniä muutoksia tulee tehtyä ja samalla saa omaan blogiinsa muistimerkin, mistä on se on kivan ohjeen löytänyt. Kun ei sitä tee, käy kuin minulle viime viikolla. Bongasin minulle uudesta kotimaisesta blogista lämpimän feta-tomaattisalaatin ja ajattelin, että minäpä teen sitä tuota pikaa. En kuitenkaan laittanut blogia itselleni muistiin ja nyt en löydä sinne takaisin edes TOP100-sivun haulla. Tämä kyseinen blogaani on varmasti tehnyt jo uuden postauksen, eikä siksi kuvakaan tästä houkuttelevasta fetasalaatista osu silmiini, enkä sitkeälläkään selaamisella enää osu oikeaan. 

Urheilu valmiina Tweed Run-tapahtumaan

Lehtikaaliohratto

Söimme vastikään kahdella ravintola-aterialla ohrattoa, jota en ollut koskaan tullut itse tehneeksi. Tänään asia korjattiin, sillä tein sauvajyväsen ohjeella lehtikaaliohrattoa. Se ponkaisi kerrasta lempilisäkkeeksi koko perheen mielestä.

Eilen tein poronpotkista ja muista vähän epämääräisistä luullisista paloista osso buco-tyyppistä ruokaa haudutuspadassa. Kuten kerroin, se ei vain suostunut valmistumaan ihmisten ajoissa ja tein pikaisen pasta-aterian nälkää tyydyttämään. Annoin poron jatkaa hautumistaan ja jossain vaiheessa iltaa se oli lopulta antanut periksi ja kalvot sulaneet olemattomiin. Tänään söimme ylimureaa poroa ohraton kanssa ja olimme tyytyväisiä. 

Lehtikaaliohratto sauvajyväsen ohjeella neljälle

• 1 sipuli
• 2 valkosipulinkynttä
• iso nokare voita
• 2 dl ohrasuurimoita
• 8 dl lientä (poroa ja lammasta)
• iso kourallinen pecorinoa raasteena
• loraus kermaa
• pippuria (suola tuli liemestä ja juustosta)
• iso lehtikaalin lehti silppuna
• tuoretta persiljaa ja timjamia 

Silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi, samoin lehtikaali ja raasta juusto odottamaan. Kuumenna liemi kiehuvaksi. Sulata voinokare pannulla ja kuullota sipuleita siinä hetken aikaa. Lisää suurimot pannulle ja paistele niitä muutamia minuutteja. Ala lisätä lientä kauhallinen kerrallaan aina edellisen imeydyttyä suurimoihin. Tämä vie aikaa noin 30 minuuttia tämän kokoisella erällä. Sekoittele ja pysy lähistöllä, ettei orhatto pääse palamaan pannulla. Kun ohrasuurimoissa on vielä pikkuisen puruvastusta, lisää silputtu lehtikaali mukaan ja kypsytä vielä pari minuuttia. Sekoita mukaan juustoraaste ja kermaloraus, mausta pippurilla ja suolalla, mikäli liemesi on suolatonta, eikä juuston suola riitä. Ripottele pinnalle tuoreita yrttejä. Poropalaset tein samaan tapaan kuin hirviosso bucon blogin ensimmäisenä vuonna. 

Ei tullut tänään valmista

Minulle kävi tänään sama kuin viime syksynä, kun tein ensimmäistä kertaa ruokaa brisketistä. Laitoin silloinkin lihan haudutuspataan ja ajattelin tyhmyyksissäni, että 6-8 tuntia riittää, mutta menimme sitten nukkumaan vatsat täynnä ruokasekasikiötä, kebap-quesadilloja, koska brisket ei vain antautunut. Kyllä se sitten vähän ennen puoltayötä oli valmista, mureaa ja hyvän makuista.

Tänään saman tempun tekivät porokiekot, jotka ovat olleet padassa noin klo 11 alkaen. Se maaginen hetki, jolloin kalvot antautuvat ja lihasta tulee nyhtöisää ei vain tullut, eikä tullut. Minun täytyi pistäytyä lähikaupassamme ja ostaa sieltä savulohta. Puolta tuntia myöhemmin kauhoimme tyytyväisinä lohipastaa suuhumme, hyvä ruoka, parempi mieli. Vaihdoin crock-potin asetukselle low ja ajaksi 10 tuntia. Eiköhän siinä ajassa potkatkin opi? Huomenna sitten poroa  ja lehtikaaliohrattoa sauvajyväsen neuvoin.

Syntinen sunnuntai

Viime sunnuntaina pyöräkokoelmamme sai uusia jäseniä. Niitä ei ole vielä asianmukaisesti kuvattu, sillä viikko on ollut matalasta pilvestä johtuen harvinaisen vähävaloinen. Toisekseen toinen pyöristä sai kotimatkalla sen verran paksun loskakerroksen päälleen, että sen sulattelu ja tuikitarpeellinen pesu&puunaus ovat tarpeen ennen kameran eteen asettumista. 

Noudimme pyörät Kangasalta ja saimme kuulla monta kiintoisaa tarinaa pyörät Kammenpyörittäjälle myyneeltä mieheltä. Poikkesimme lyhyesti Mobiliassa, siellä tosin oli päänäyttelytila suljettu kesän näyttelyn rakentamisen vuoksi. Tulevan näyttelyn nimi on Liikkeelle, sanoi Kekkonen ja se on kyllä käytävä katsomassa. Kiersimme sivummalla olevan hallin, jossa on näytteillä ralliautoja ja mukava kokoelma yksityisomistuksessa olevia museoautoja.

Kotimatkan teimme eri reittiä, sillä halusimme käydä Mäntän Serlachius-museoissa. Vierailimme siellä kesällä melkoiseen ruuhka-aikaan, jolloin parkkipaikat olivat tupaten täynnä, eikä Ravintola Göstaan ollut toivettakaan mahtua ilman pitkää odotusta, eikä meillä ollut varausta. Nyt keskellä talvea lumimyräkkäisenä päivänä parkkipaikalla oli kuitenkin muutamia autoja, mutta tungeksimaan emme joutuneet. Tämänhetkinen näyttely Synti esiintyi nimenä myös ravintolan listalla. 

Ravintola Göstassa oli tuona keskitalven sunnuntaina hiljaista, muutama muu pöytäseurue oli paikalla yhtä aikaa meidän kanssamme. Valitsimme listalta Menu Synnin, jossa oli kolme ruokalajia. Vaihtoehtoina oli ottaa joko kaksi tai kolme ruokalajia ja meillehän maistui tietysti koko setti. Aterian alkuun saimme hyvää talon juureen leivottua leipää. 

Ensimmäinen ruokalaji oli savustettua ja marinoitua muikkua, muikunmätiä ja artisokkakreemiä, mukana oli myös hauskoja maa-artisokkalastuja, joiden tekotapaa arvuuttelimme. Annos näytti todella hyvältä suurella, mattapintaisella lautasella ja se myös maistui niin hyvin, että lautasen tyhjenemiseen ei mennyt montaa minuuttia. Mätiä oli ilahduttavan suuri lusikallinen, enemmän kuin joillakin bliniaterioilla. Pidimme todella paljon tästä alkuruoasta. 

Pääruokana oli timjamihunajalla glaseerattua ankanrintaa ja vadelmakastiketta, samoin lautasella oli kauniinväristä ohrattoa. Lintu esiteltiin tullessa sorsana ja lautasia poisvietäessä ankkana, ankkaahan se oli listallakin. Ohratto oli niin hyvää, että minulla on nyt missio tehdä itse ohrattoa, en ole sitä koskaan kokeillut. Söimme myös Passiossa hyvää ohrattoa tammikuun alussa, joten nyt kyllä pitää itsekin kokeilla! 

Jälkiruokana oli syntisen hyvää lämmintä suklaaleivosta ja puolukkajäätelöä. Annos oli nimensä veroinen, fondant keskeltä valuva ja jäätelö oikeasti puolukalle maistuvaa. 

Tämä miellyttävä sunnuntailounas kahdelle maksoi kuohuviinilasillisen kanssa 97 euroa. Pidimme ravintolasta, annoksista, sen ilmapiiristä, sisustuksesta, hauskoista tuoleista ja kauniista astioista niin paljon, että palaamme varmasti viimeistään ensi kesänä. Myös asiakaspalvelu oli ystävällistä, aterian tahti sopiva. Usein tulee hieman vaivautunut olo, jos on ravintolan ainoana asiakkaana, kuten me olimme aterian loppupuolen, mutta nyt tuota tunnelmaa ei tullut. Aterian kohokohta sijoittui jo ensimmäisen annoksen kohdalle, se oli niin hieno, että tekee mieleni kokeilla sen toistamista. 

Museon näyttelyt kiersimme melkein kahdestaan, montaa muuta asiakasta ei ollut paikalla. Kävimme myös Mäntän keskustassa olevassa Gustaf-museossa, joka sijaitsee entisessä Serlachiuksen pääkonttorissa. Siellä emme käyneetkään viime kesänä, vaikka aivan vieressä kävimmekin tehtaan patruunan aikoinaan sponssaamassa kirkossa. Lumisen pihan koskemattomuudesta päätellen olimme siihen mennessä museon ensimmäiset asiakkaat, saimme kiertää kiinnostavat kerrokset aivan parhaassa seurassa. Molemmat museokohteet pääsi käymään 8 euron yhteislipulla. 

Vaikka sää oli surkea koko päivän, eikä liikenteessä tiensä puskeminen ollut mitenkään erityisen mukavaa, oli sunnuntaipäivämme hauska ja monipuolinen. Kammenpyörittäjä purki pihamaalla ostoksensa auton katolta ja perässä olevalta telineeltä ja otti pienet koeajot toisella pyöristä. Auton pohjasta sai myös irrotella tiesuolan sinne sementoimaa lumimassaa valtavina paakkuina, hyvä että renkaat mahtuivat pyörimään. 

Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

Överikakku Amerikan malliin - coca-colakakku

Olisi viisasta lukea leipomisohjeet kokonaan läpi, tai ainakin aineluettelo, ennen kuin aloittaa leipomisen. Olisin saattanut jättää tämän kakun lopulta tekemättä, jos olisin kunnolla lukenut sen. Idea kuulosti nimeä myöten hauskalta, samaan tapaan kuin se viime syksynä tekemäni jäätelökakku. Nyt olin jo hyvän matkaa sulattelemassa voita ja suklaata, ennen kuin tajuntaani upposi, että kakkuun tulee vielä voin lisäksi öljyä ja sokerin lisäksi vaahtokarkkeja. Mutta aloittettuani hanke oli vietävä loppuun. Mitat on muunnettu hienoisella huolettomuudella. 

Coca-colakakku

Taikina

• 1,25 dl voita
• 2,5 dl suklaanappeja
• 2 kananmunaa
• 5 dl sokeria (en iljennyt laittaa niin paljon, laitoin noin 3 dl)
• 1 tl vaniljauutetta
• 1,25 dl kasviöljyä
• 2,5 dl colajuomaa
• 0,8 dl kaakaota
• 2,5 dl marshmallow-karkkeja, pilkoin isoja pienempiin paloihin
• 1,25 dl maitoa (en alkanut miettiä, mitä butter milk olisikaan)
• 5 dl vehnäjauhoja
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 tl ruokasoodaa
• 1 tl suolaa

1. Kuumenna uuni 170 asteeseen. Vuoraa kakkuvuoka leivinpaperilla, käytin 20x20 cm irtopohjavuokaa ja lisäksi pitkulaista pienehköä pahvivuokaa, sillä taikinasta tuli tosi iso. 
2. Sulata voi ja suklaanapit kattilassa sekoitellen ja jätä jäähtymään.
3. Vatkaa sokeri ja kananmunat kevyesti.
4. Sekoita voi-suklaamassa sokeri-kananmunavaahtoon.
5. Kuumenna kattilassa vaahtokarkit, kaakaojauhe ja colajuoma, sekoittele kokoajan rivakasti, kunnes vaahtokarkit ovat sulaneet, tästä tulee sellaista tummaa paksua massaa. Ota kattila pois liedeltä.
6. Sekoita aloitettuun taikinamassaan mukaan öljy ja vaniljauute ja sitten vaahtokarkki-colamassa.
7. Viimeisenä lisää mukaan jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, ruokasooda ja suola. Sekoita taikina tasaiseksi ja kumoa se kakkuvuokaan, minä kahteen. 
8. Paista (ohjeen mukaan) noin puoli tuntia ja tee tikkutesti. Jos kakkutikku tulee ulos kakusta pistoksen jälkeen puhtaana, kakku on kypsä. Minun kakuistani pienempi kypsyi 40 minuutissa ja suurempi oli kypsä 55 minuutin kohdalla. Keittämätön spagettitikku käy hyvin kakkutikuksi, jollei muuta sopivaa satu käsille.
9. Anna kakun jäähtyä.

Kuorrutus

• 2 dl suklaanappeja
• 1,25 dl voita
• noin 5 dl tomusokeria
• noin 0,75 dl colajuomaa

1. Sulata voi ja suklaanapit kattilassa ja anna seoksen jäähtyä.
2. Sekoita mukaan sen verran tomusokeria ja colajuomaa, että saat aikaan tanakan kuorrutteen, jonka levität jäähtyneen kakun pinnalle. Minun kakkuni oli irtopohjavuoassa, joten minun ei tarvinnut kumota sitä. Pienemmän, pitkulaisen kakun kumosin ja käänsin samantien takaisin oikein päin, joten sain levitettyä kuorrutteen paistopinnalle. 
3. Kun kuorrute on jähmettynyt, syö. Suosittelen, että otat oikein pienen palan kerrallaan.

Joskus vain liika on liikaa. Kakku maistui hyvälle, mutta jo tehdessä tunsi kuinka verisuonet vaikeroivat.  Tulipa tehtyä. Otin vinkit tähän kakkuun FRIDAY IS CAKE NIGHT-blogista.