tiistai 25. elokuuta 2015

Arroz con Pollo


Päästyäni töistä meinasin väsähtää sohvalle ja nukahtaa siihen. Onneksi Opiskelija esitti kainon kysymyksen, että mitähän ruokaa meillä saattaisi tänään olla, jos meillä olisi ruokaa. Muistin, että nollalaatikossa on paketti broilerinfileitä ja ne jouti jo laittaa ruoaksi. Katsastin nopeasti foodgawkeria hakusanoin Spanish ja chicken ja löysin blogiin nimeltä A Cozy Kitchen. Siellä ollut Arroz con Pollo-ohje pääsi koekeittiöömme. Pienin modifikaatioin tein näin:

Kanaa ja riisiä kolmelle

  • 4 broilerin filettä
  • 2 rkl oliiviöljyä ja iso nokare voita
  • 2 pientä sipulia
  • 3 pientä valkosipulinkynttä
  • 3 tomaattia
  • 2 pientä punaista, keltaista ja oranssia suippoa paprikaa
  • 1 tl kuminaa
  • 1 tl kurkumaa
  • suolaa ja pippuria
  • muutama sahramihippu 
  • 2 dl paellariisiä
  • 0,5 l lihalientä (tällä kertaa oli kanilientä)
Silppua sipuli ja valkosipuli pieneksi silpuksi. Leikkaa tomaatit ja paprikat pieniksi kuutioiksi. Etsi mausteet esille ja sulata liemi, tai tee liemi vedestä ja liemikuutiosta. Mittaa riisi valmiiksi. Kuumenna öljy padassa ja sulata voi siihen mukaan. Paista broilerifileitä kummaltakin puolelta muutamia minuutteja niin, että ne saavat kauniin paistopinnan. Nosta fileet lautaselle odottamaan. Lisää tarvittaessa hieman öljyä ja voita ja kuullota sipuleita padassa noin viisi minuuttia, lisää pataan tomaatit ja paprikat, sekä kumina, kurkuma, suola, sahrami sekä pippuri. Sekoittele kunnolla ja kumoa mukaan riisi, sekoita taas. Nosta broilerifileet seoksen päälle ja kaada mukaan lihalientä niin paljon, että riisi on kunnolla peittynyt liemeen. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 50 minuuttia niin, että riisi kypsyy. Tarkista välillä liemen määrä ja lisää sitä, ettei riisi pääse palamaan pohjaan. Maista riisiseosta ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.



Tämä ruoka oli kyllä aivan ihana, lämpimän mausteinen ja täyteläinen. Espanjalainen paellariisi sopi tähän todella hyvin, padan pohjalle muodostui hieman paellassa toivottavaa crustia ja riisi pysyi koossa. Söimme kolmestaan ruoasta vatsat täyteen, hieman kanaa ja reippaasti riisi-kasvisseosta jäi huomiseksi työlounaaksi. Seuraavalla kerralla käytän kyllä luisia ja nahallisia paloja, joissa on makua vielä monin verroin enemmän. 

La Vueltan neljäs etappi ajettiin samanlaisesa säässä kuin täällä Suomessa. Olen vähitellen toipunut siitä hämmästyksestä, että Vincenzo Nibali tosiaan diskattiin. Eilen massakirietapin voitti Peter Sagan, jolla on tällä erää niin pitkät hiukset, että luulisi jo sen pehkon hidastavan menoa. Toimittaisin hänet parturiin, jos olisin hänen äitinsä. Tänään etapin voittoon kiri Alejandro Valverde ja eilinen ykkönen, takatukka Peter Sagan oli toinen. Tällaisilla etapeilla Chris Froome ja Nairo Quintana ovat näkymättömiä. Kokonaiskilpailun johdossa on edelleen Esteban Chaves Orica GreenEDGE-tallista.


4 kommenttia:

  1. Mä en oo seurannut ollenkaan! Täysin olen heittäytynyt teidän tietotoimiston varaan, kun aamuyöllä pitää kytätä Pekingiä, päivällä hoitaa koiranpentuja ja Tepukin vielä tässä härdelissä.

    En oo edes ajatellut ruuanlaittoa teiltä lähdön jälkeen. En oo kerinnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vähän huonosti aikaa ruoanlaittoon, mutta kisaa olen ehtinyt katsoa ainakin tallenteelta :)

      Poista
  2. Laitoitko ihan kuminaa vai juustokuminaa (jeeraa), kun eikös tuo englanninn cumin tarkoita jälkimmäistä...? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpäs onkin! En kyllä muistanut, vaikka olenkin tuon kuullut. Jeeraakin olisi kyllä löytynyt kaapista. :)

      Poista