sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Appelsiinlohi revisited

On yleisesti tunnettu totuus, että lohi tarvitsee rinnalleen sitrushedelmää. Usein lohen pariksi laitetaankin juuri sitruunaa, mutta minä olen tykästynyt appelsiiniin tässä yhteydessä. Olen tehnyt lohta appelsiinin kera muutaman kerran aikaisemminkin, muun muassa viime tammikuun lopussa, maaliskuussa 2017 ja saman vuoden helmikuussa. Eilenkin lautasillamme oli appelsiinista lohta. Tällä kertaa kypsensin lohen uunissa oliiviöljyn pehmeässä syleilyssä. Ohjeen otin täältä, blogin nimi on erikoinen, en oikein ymmärrä mitä se tarkoittaa, mutta ohje oli hyvä, luonnollisesti vähän sovelsin. 

Veriappelsiinilohi oliiviöljyssä

  • 500 g lohta
  • 1 veriappelsiini
  • 1 punasipuli
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta oreganoa
  • oliiviöljyä
Kuumenna uuni 180 asteeseen ja lorauta vähän kalapalaa suuremmalle uunivuoalle reilu loraus oliiviöljyä. Siivoa kalasta mahdolliset rasvat pois ja irrota nahka niin kauniisti kuin osaat. Minä en oikein osaa, mutta leikkuupinta tuli vuokaa vasten, niin ettei sillä kovin suurta väliä ollut. Ripota kalan pinnalle suolaa ja pippuria ja nosta kala öljyttyyn vuokaan. Leikkaa appelsiini ohuiksi viipaleiksi, samoin punasipuli. Asettele limittäin kalan päälle appelsiini- ja sipuliviipaleita. Ripottele pinnalle vielä tuoretta yrttiä, mitä sinulla nyt sattuu olemaan. Meillä oli oreganoa ja sekin passasi ihan hyvin lohelle, vaikkei sitä tulisi yleensä ajatelleeksi kalan pariksi. Kaada vuokaan vielä lisää oliiviöljyä, kaikkiaan melkein desin verran. Nosta vuoka uuniin ja paista kalaa noin 30 minuuttia. 

Iloisen väriset pannukasvikset

  • 2 keltaista pientä paprikaa
  • 2 punaista pientä paprikaa
  • 2 oranssia pientä paprikaa
  • 1 suuri tomaatti
  • 4 pientä porkkanaa
  • pieniä violetteja ruusukaaleja (noin parikymmentä)
  • suolaa ja pippuria
  • sitruunamehua
  • 1 rkl hunajaa 
  • oliiviöljyä
  • pieni nokare voita
  • tuoretta oreganoa
Pilko paprikat, tomaatti ja porkkanat paloiksi ja suikaleiksi, millaiset nyt miellyttävät sinua. Puolita kaalit, kuori pois kuivahtaneet päällimmäiset lehdet. Kuumenna pannulla öljyä ja pieni nokare voita ja kun pannu on kuuma, lisää sille ensin porkkanat ja kaalit puolikkaina. Paistele niitä hetkinen ja lisää sitten mukaan paprikat ja tomaatti. Mausta hunajalla, sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Sama yrtti, jota käytit kalan kanssa sopii tähänkin, minulla oli oreganoa. Kun porkkanoissa on vielä hieman puruvastusta, ovat muutkin kasvikset jo tarpeeksi kypsiä. 

Tarjosin appelsiinilohta basmatiriisin ja iloisen väristen pannuvihannesten kanssa. Annoksesta riitti hyvin meille kahdelle ja jäi vielä yksi työlounaskin. 

2 kommenttia:

  1. Tarviiko se tosiaan noin pitkän paistoajan noinkin kuumassa uunissa? Herkulliselta näyttää, olen itsekin tehnyt vähän tuon tyylistä, siinä oli kyllä vielä punajuurta, mikä sopii oikein hyvin lohen ja appelsiinin kanssa yhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kala oli niin appelsiinin ja sipulin peitossa, että ollakseen sopivan juuri ja juuri kypsää, se oli uunissa tosiaan sen puolisen tuntia. Tutkailin kyllä hieman aikaisemminkin, mutta toinen juttu on se, ettei uunini lämpötilasta voi olla aina ihan varma...

      Poista