maanantai 31. elokuuta 2020

Fricassee de poulet

Tänään söimme kanaa aika pitkästä aikaa, tai broileriahan se oli. Löysin monta erilaista ohjetta fricassee-nimiselle kanaruoalle, valitsin niistä tämän, jota hieman sovelsin. 

Fricassee de poulet

  • 400 g broilerin rintafileitä
  • 1 punaisipuli
  • 6 ruskeaa herkkusientä
  • 1 dl valkoviiniä
  • 1 dl kantarellilientä (fondista)
  • 1 dl kermaa
  • voita ja oliiviöljyä paistamiseen
  • suolaa ja pippuria
  • 1 tl herbes de provence-yrttiseosta
Taputtele rintafileet kuiviksi ja ripottele niille suolaa ja pippuria. Leikkaa sipuli ja sienet viipaleiksi. Sulata pannulla nokare voita ja lisää mukaan myös pikkuisen oliiviöljyä. Kun pannu on kuuma, nosta broileripalat paistumaan. Käännä parin minuutin päästä. Fileiden ei ole vielä tarkoituskaan kypsyä kokonaan, nosta ne pikkuisen ruskistuneina lautaselle odottamaan. Lisää pannulle vielä hieman voita ja laita sipulit ja sienet paistumaan, kääntele niitä ahkerasti. 

Kun sipuli on hieman mysiytynyt ja sienet ottaneet väriä, kaada pannulle viini, joka saa kiehua melkein kasaan ennen kuin lisäät liemen ja kerman. Kun seos kiehuu sopuisasti, nosta fileet takaisin pannulle ja ripottele päälle Provencen yrttiseosta. Maistele lientä, lisää suolaa ja pippuria, mikäli tarpeen. Laita kansi päälle. Broilerit kypsyvät loppuun noin 5-10 minuutissa. Lisänä meillä oli hauskaa minikokoista pastaa ja herneitä. 




Tour de Francen kolmas etappi ajettiin aluksi vesisateisessa säässä, mutta loppupuolella sää oli aurinkoinen. Loppukiri oli todella jännittävä ja voittajaksi tuli Caleb Ewan. Julian Alaphilippe jatkaa keltaisessa. Adam Yates on neljä sekuntia perässä. Kisa on alkanut kyllä todella mielenkiintoisesti.

2 kommenttia:

  1. Lääh tuo kuulostaa hyvältä, ja juurikin herneiden ja pikkupastan kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herneet <3 sinullakin oli postauksessasi niitä just!

      Poista