perjantai 13. tammikuuta 2023

Otatko ramenia – suomeksi ja koreaksi

Huomenna alkaa korealainen huippukokous, sisareni saapuu katsomaan kanssani k-draamoja. Etkona tein tänään päivälliseksi ramenia. Eli instantnuudeleita pienellä tuunauksella. K-draamoista olen oppinut, että ramenin syömiseen kutsuminen tarkoittaa kutakuinkin samaa kuin meikäläinen "tuletko luokseni yksille ennen kuin lähdet kotiin". Eli sitä ässällä alkavaa, mitä ei aikuisenakaan mukamas kehtaa sanoa. Eikä kyse ole siis suklaasta eikä saunasta. 

Katsoin eilen laivamatkalla Tallinnasta Helsinkiin ihanaa videota, jossa katukeittiön rouva laittoi lukemattomia ramenannoksia, siinä kului tylsä laivamatka oikein rattoisasti. Tänään toistin meille kahdelle ramenannokset ja yhtä paljon kuin videon rouvallakin, minulla oli taka-ajatuksia ja salattuja merkityksiä. Eli SYÖMÄÄN! Minulla ei ikävä kyllä vielä ole tuollaisia ramenkattiloita kuin videossa, mutta tein kummallekin annoksen omassa kattilassaan, toisen kuparikattilassa, toisen pienessä teräskattilassa. Ai että koreatti. 

Ramen kahdelle

  • 2 pakkausta instantnuudeleita (toinen oli ns. kanamakua, toinen ns. rapumakua)
  • 2 x 2,5 dl vettä keittämiseen
  • 1 pieni tölkki tonnikalapaloja vedessä
  • etusormeni kokoinen pala porkkanaa (en mitannut, eikä tullut verta)
  • vihersipuleistani leikatut Tallinnan reissun aikana kasvaneet osat
  • 2 kananmunaa
Tein kuulkaas ihan kuin videon ihana ramenrouva, laitoin kahteen kattilaan vettä kiehumaan (sähkön säästämiseksi kiehautin veden äkkinopealla vedenkeittimelläni), 2,5 dl kumpaankin. Kun vesi kiehui, lisäsin kumpaankin nuudelipakkausten maustepussit ravisteltuani niitä esikuvani mukaisesti. Toisessa pakkauksessa oli kaksi pussia, mausteet + öljy, toisessa vain mausteita. Säästin öljyn (noin 0,5 tl) jaettavaksi, sillä charing is caring.

Nostin nuudelikiekot kattiloihin, ymmärrettävästi yhden kumpaankin. Laitoin ajastimeen 5 minuuttia ja sinä aikana kuorin porkkanapalan ja leikkasin sen ohuiksi tikuiksi ja silppusin rakkaan vihersipulini pätkät. Avasin tonnikalapurkin ja puristin kantta vasten vettä pois. Rikoin kananmunat kahteen kuppiin, yhden kumpaankin, vatkasin kevyesti haarukalla. 

Todella pieni määrä aineksia riittää kahteen annokseen

Vesi kiehui siis kattiloissa iloisesti ja nuudelikiekot kypsyivät, lisäsin sinne porkkanatikut ja puolet vihersipulisilpusta (loput koristeluun). Sitten oli tonnikalan vuoro, jaoin purkin sisällön kattiloihin. Seuraavaksi kaadoin mukaan vatkatut kananmunat rameniin ohuina noroina ja sekoittelin maltillisesti. 

Kun ajastin piippasi, ruoka oli valmis. Nuudeli oli kypsää, kananmuna hyytynyt, neste melkein imeytynyt ruokaan. Kaadoin kummastakin kattilasta annokset omiin annoskuppeihinsa, jaoin sen minimaalisen mausteöljytilkan kahteen annokseen ja pinnalle vielä loput vihersipulisilpusta. 

Tämä oli oikein hauska ja etenkin nopea ruoka, linkkaamassani videossa ramenia varioidaan kivasti, voi käyttää vaikka juustoa, mykyjä, rapuja tai tofua. Kasviksia voi vaihdella ja laittaa paljon enemmänkin. Tämä on ihan mainiosti puikoilla syötävää, aivan loput lusikoimme. Ei yhtään liikaa lientä. Kananmuna kypsyi mukavan kuohkeaksi. 

Lisään tämänkin postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään kaikki korealaiset kokeiluni. 



6 kommenttia:

  1. Ihanan pikaista. Mäkin tein tänään todellista pikaruokaa, yritän vielä aamulla uudestaan kuvien kanssa, kerron sitten. Ei kyllä korealaista tällä kertaa, mutta jotain mitä suosittelen kokeilemaan!Huomiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja kyseessä oli siis vietnamilainen riisipaperiomeletti aka pizza

      Poista
    2. Jep, kävin lukemassa. Kummallista kyllä en löytänyt riisipaperia varastoistani, joten on vielä kokeilematta. :D

      Poista
  2. Ruokakin varmaan maistuvaa, mutta vallankin teksti, herkullista!

    VastaaPoista